SAARIJÄRVEN KESKUSTAN REUNA- ALUEIDEN RAKENNETUN KULTTUURIYMPÄRISTÖN SELVITYS 31.5.2009 Arkkitehtuuripalvelu Nina Könönen
1. ESIPUHE Arvokkaat maisemat ja rakennusperintö ovat osa koko Keski-Suomen kulttuuriperintöä. Kulttuuriympäristö maisemineen on merkittävä taloudellinen voimavara, jota voidaan käyttää hyväksi elinkeinotoiminnassa. Rakennettua kulttuuriympäristöä kehitetään sen omilla ehdoilla, esimerkiksi osana elinvoimaista kulttuurimatkailua sekä erilaisina toimintaympäristöinä. Rakennettu kulttuuriympäristö antaa maiseman, luonnon ja muinaishistorian kanssa paikalle arvon ja luonteen. Maankäyttö ja rakennuslaki edellyttää kulttuuriympäristön huomioimista maankäytön suunnittelussa sekä muissa ympäristöä muuttavissa suunnitteluprosesseissa. Inventointi luo pohjan paikalliselle maankäytön suunnittelulle sekä rakentamisen ohjaamiselle. Tämä rakennusinventointi on tehty perusselvitykseksi Saarijärven keskustan ja sen reuna-alueiden yleiskaavaa varten. Vastaava selvitys on tehty Pylkönmäen kirkonkylän alueella. Saarijärven ydinkeskustan inventointi tehtiin Keski-Suomen museon toimesta. Keskustan reuna-alueiden inventoinnin suoritti Arkkitehtuuripalvelu Nina Könönen alihankintana A- Insinöörit Oy:lle lokakuun 2008 ja toukokuun 2009 välisenä aikana. Tietoja inventointialueen rakennuskannasta ovat antaneet Saarijärven kaupungilta tekninen johtaja Hannu Seppälä ja kaavavalmistelija Mirja Tarvainen sekä Saarijärven museolta Museonjohtaja Kari Kotilainen. Kiitokset työn opastuksesta Keski-Suomen museon amanuenssi Päivi Anderssonille ja projektitutkija Saija Silénille.
2. TYÖN TAUSTAA Saarijärvellä on tehty paikallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön inventointi Keski-Suomen museon toimesta vuosina 1986-1988. Maakuntakaavassa esitettyjen kulttuuriympäristöjen listaus perustuu vuonna 2003 Keski- Suomen museon toimesta tehtyyn inventointiin. Saarijärven maakunnallisesti arvokkaista kohteita tämän työn tarkastelualueen sisällä on Pajuniemi. Saarijärven keskustan reuna-alueiden inventoinnin tarkastelualueeseen sisältyi sekä taajama-aluetta että agraariympäristöä. Työssä on käyty läpi aikaisemmin inventoidut kohteet tietojen päivittämiseksi sekä otettu joukkoon mukaan joitakin uusia kohteita. Osa aikaisemmin inventoiduista kohteista on poistunut ja osa muuttunut. Tulosten käsittelyssä on painotettu rakennetun ympäristön kokonaisilmettä ja rakennusten muodostamia kokonaisuuksia. 3. INVENTOINTIMENETELMÄT JA TULOSTEN TARKASTELU Inventointityön vaiheet olivat seuraavat: 1. Suunnittelu kartoitettiin aiemmat inventoinnit, paikallishistoriaa koskeva lähdeaineisto ja alustava kohdekartoitus 2. Kenttätyöt kohteiden ja alueiden dokumentointi, mahdolliset haastattelut 3. Raportointi tietojen kirjoittaminen, mahdolliset lisähaastattelut, kuvien järjestäminen, raportti Inventoitavien kohteiden alustava kartoitus perustui lähinnä aikaisemmin inventoituihin kohteisiin sekä Saarijärven kaupungilta, Saarijärven museolta, että Keski-Suomen museolta saatuihin vihjeisiin. Inventointikohteiden valintaan vaikuttivat seuraavat seikat - miten rakennus ilmentää rakennusaikaansa tai arkkitehtonisia pyrkimyksiä - minkälainen on kohteen käyttöhistoria - millainen on kohteen ympäristö
Inventointikohde voi olla yksittäinen rakennus/pihapiiri tai alue. Aluekohteita voivat olla esimerkiksi taajaman keskusta-alue tai asuinalue, tietyn aikakauden rakentamista edustava alue tai rakennusten käyttötarkoituksen rajaama alue. Kenttätyön aikana inventoija kirjasi kohteissa niitä koskevat inventointitiedot ja haastatteli asukkaita mahdollisuuksien mukaan sekä valokuvasi kohteen. Jos kohteen omistajaa ei tavoitettu paikan päällä Inventoinnin yhteydessä, jätettiin paikalle inventointityöstä kertova esite, josta ilmenivät inventoijan yhteystiedot ja hankkeen tausta. Valokuvat otettiin digitaalisina värikuvina. Kohteen tietoja täydennettiin kirjoitusvaiheessa kirjallisista lähteistä ja puhelinhaastatteluissa saaduilla tiedoilla. Kenttätyön ajoituttua talviaikaan inventoija ei lumitilanteen vuoksi päässyt kaikkiin Summasjärven ja Pieni-Lumperoisen pohjoisrantojen rantapaikkoihin. Inventointitiedot kirjattiin internet tietokantaan, Kioskiin, jossa ne ovat luettavissa tilattavilla selaajatunnuksilla. Kioski-aineisto on tarkoitettu virkamieskäyttöön maankäytön suunnittelussa ja rakentamisen ohjaamisessa. Lisätietoja Kioskista saa osoitteesta www.kulttuuriymparisto.fi. Inventointiaineisto löytyy Kioskista hankenimellä: Saarijärven keskustan reuna-alueiden ja Pylkönmäen kirkonkylän tarkistusinventointi Inventoinnin lopputuotteena tietokanta-aineiston lisäksi on tämä raportti sekä kuvamateriaali. Raportti ja kuvat luovutetaan digitaalisessa muodossa muistikortilla Saarijärven kaupungille, Keski-Suomen museolle, Saarijärven museolle ja A-insinöörit Oy:lle. 4. SAARIJÄRVEN RAKENNETUN KULTTUURIYMPÄRISTÖN SELVITYS Tämän inventoinnin aineisto jakautuu Kioski-tietokannassa alueisiin, kohteisiin ja rakennuksiin. Aineisto painottuu alueisiin ja kohteisiin. Alueet sisältävät usein kohteita. Jotkut kohteet ovat historiallisesti, rakennushistoriallisesti tai maisemallisesti arvokkaita yksinään. Jotkut kohteet ovat esimerkkejä alueen sisältämästä rakennuskannasta ja ne saattavat olla arvokkaita osana kokonaisuutta. Kioskin aineisto sisältää kuvamateriaalia alueesta tai kohteesta. Kohteet on merkitty linkitettyyn karttapohjaan. Alueiden kartat ovat kuvamuodossa.
SAARIJÄRVEN HISTORIAN JA ASUTUKSEN KEHITTYMISEN PÄÄPIIRTEITÄ KESKUSTAN REUNA- ALUEILLA Saarijärven alueella on ollut kivikautista asutusta jo 8000 vuotta sitten. Summasjärven rantamilla on viljelty ohraa Voudinlahden eteläpuolelta otettujen siitepölynäytteiden perusteella jo kivikaudella, noin vuonna 2400 ekr. Voudinlahdelta on myös löydetty viljan siitepölyjä, jotka ovat peräisin ajalta 1200 1000 ekr. Voudinniemestä on löydetty myös harjumuodostelmaan kaivettuja pyyntikuoppia. Niitä on löydetty myös Summasaaresta, Pienen Lumperoisen länsipuolelta sekä Pyhäjärven kaakkoisosista. Arveluiden mukaan pyyntikuopat olisivat saattaneet sijaita jonomaisissa ryhmissä Voudinniemen ja Pienen Lumperoisen välillä. Suur-Saarijärvi kuului 1560-luvulla perustettuun Rautalammin suureen kirkkopitäjään. Saarijärvi muodostettiin Rautalammin kappeliksi v. 1628 ja itsenäiseksi seurakunnaksi v. 1639. Kunnallishallinto perustettiin v. 1866. Kaupunki Saarijärvestä tuli v. 1986. Saarijärvestä on muodostettu Karstulan, Uuraisten ja Pylkönmäen kunnat. Siihen kuului myös osia Äänekosken kaupungista. Vuoden 2009 alussa Pylkömäki yhdistettiin takaisin Saarijärveen. Hämäläisten eränautinta-alueena olleelle alueelle muodostui kiinteää asutusta vasta 1500-luvun kuluessa. Uudisasukkaat olivat pääosin savolaisia ja osittain hämäläisiä. Vuoden 1560 maakirjassa Saarijärvelle oli merkitty 13 taloa. Talojen lukumäärä kasvoi sekä uudisasutuksen että halkomisten ja myöhemmin lohkomisten myötä niin, että vuonna 1725 Saarijärven alueella oli 38 taloa ja vuonna 1865 talojen määrä oli jo 279. Torppia perustettiin ensin 1700-luvulla virkatalojen maille, ja myöhemmin talonpoikaistaloihin, eniten 1800-luvun puolivälin jälkeen. Torppien ja mäkitupien itsenäistyminen vuoden 1918 synnytti satoja pientiloja. Saarijärven kirkonkylän kehittymiseen vaikuttivat maakaupan vapauttaminen ja kunnallisen elämän kehittyminen 1800-luvun puolivälin jälkeen. Ne toivat kirkonkylälle myös käsityöläisiä. Samaan aikaan rakennettiin myös suorat tieyhteydet Jyväskylään ja Viitasaarelle. Toukokuussa 1945 vahvistetun maanhankintalain jälkeen, vuosina 1945-1957, asutustoimiston valvonnassa pystytettiin Saarijärvelle 333 asuinrakennusta. Maanhankintalain nojalla Saarijärvelle asettuneet olivat kotoisin pääasiassa Sortavalan maalaiskunnan viljelysseuduilta. Tarvaalan koulutilan maille, Tarvaalan takamaille ja Kolkanlahden pappilan maille muodostettiin mm. 85 tilaa. Saarijärven itärannalle Hietalahden alueelle muodostettiin tonttialue, samoin Saarijärven keskustan viereen Mansikkaniemeen. Uudet tonttialueet vahvistivat kirkonkylän reuna-alueiden asutusta ja palveluiden kysyntää.
Suolahden-Haapajärven rautatien rakentamispäätös tehtiin 1930-luvulla. Tuolloin tehtiin myös ratalinjaukset Saarijärvellä. Sota keskeytti työt kymmenen vuoden ajaksi. Radan rakentaminen alkoi Saarijärvellä vuonna 1949 siirtotyömaana. Radan kiskotus ylsi Saarijärvelle vuonna 1954, jolloin myös ensimmäinen juna saapui paikkakunnalle. Rautatien rakentaminen Saarijärven läpi toi uutta asutusta alueelle. Rautatien ja valtatien rakentaminen edellytti taajama-alueen maankäytön suunnittelemista, kaavoitusta. Kirkonkylän asemakaavan laati Salme Setälä 1950- luvun alussa. Kaava-alue käsitti pääpiirteissään tämän inventoinnin tarkastelualueen keskusta poislukien. Kaava-alue ulottui Tarvaalan koulutilan rajasta Hietalahteen ja Pienen Lumperoisen rantaan. Kirkonkylän länsipuolella alue ulottui Lossin seudulle ja rajoittui Pinenen Luomperoisen länsipuolella Heramäen ja pohjoispuolella Hämeenniemen asutusalueeseen. Hietalahden ja Autiolahden alueet kaavoitettiin pien- ja teollisuustonteiksi. Valtatie 13 rakentaminen Saarijärvellä aloitettiin vuonna 1957 ja tie valmistui vuonna 1961. Linjaliikenne söi rautatien merkitystä ja henkilöliikenne uudella radalla loppui jo vuonna 1964. Rata ja uusi tie muokkasi voimakkaasti Saarijärven maisemaa. Ne erottivat mm. Pieni-Lumperoisen Saarijärven keskustasta ja niiden alle jäi mm. osa ennen ensimmäistä maailmansotaa rakennetuista vallituksista. Asutusta vanhan valtatien varrella Kukonhiekassa.
1960-luvulta lähtien viljelystilat autioituivat ja saarijärveläiset siirtyivät syrjäkylistä kirkonkylän läheisille asuntoalueille, kuten Mannilaan ja läheiseen Pyyhkälään. Myös 1950-luvun rakennuskantaa sisältävät alueet täydentyivät uudemman matalamman arkkitehtuurin rakennuskannalla esimerkiksi Autionlahden rannalla. Työpaikkoja toi palvelusektorin lisäksi mm. kehittyvä teollisuus. Vuonna 1956 Väinö Rautiainen aloitti isänsä pihaan rakennetussa rakennuksessa lämpöpatterituotannon. Jo seuraavana vuonna aloitettiin mittavamman teollisuusrakennuksen rakentaminen Hietalahden alueelle. Saarijärven teollisuuden alkuunpanija laajensi toimintaansa muoviputkiin, lämmityskattiloihin, kirjapainoalalle ja jopa kauppa-alalle. Lämpökattiloita valmistaa nykyään Ariterm Oy, Saarijärvellä ollut muoviputkituotanto siirtyi Uponor Oy:lle, kirjapaino toimii nimellä Saarijärven Offset Oy ja kauppa jatkoi toimintaansa uuden omistajan johdolla toisella nimellä. 1970 1980-luvuilla rakennettiin Autionlahden rannalle uusi kerrostaloalue, Hietalahden asuinaluetta tiivistettiin ja täydennettiin sen eteläosasta, samoin Pyyhkälän asutusaluetta. Uusina asuinalueina rakennettiin keskustan pohjoispuolelle Husuahon ja Mustikkakorven asuinalueet. Teollisuusrakentaminen laajeni Hietalahdesta Sara-ahon alueelle ja siitä länteen valtatie 13 varrelle. Näkymä Hietalahden alueen eteläpäästä Hovitieltä. TARKASTELUALUE JA SEN YLEISPIIRTEITÄ Saarijärven keskusta sijaitsee vesireittien ja maanteiden risteyskohdassa. Vesireitti muodostuu järvistä ja niitä yhdistävistä joista. Vanha maantie on kulkenut harjumuodostelmaa pitkin Saarijärven keskustan halki. Tarkastelualue rajautuu Saarijärven reitin vesistöistä Saarijärveen, Pieni-Lumperoiseen ja Summasjärveen sekä erilliseen Herajärveen. Alueen asutus sijaitsi perinteisesti harjuilla peltojen ympäröimänä tai järvien rannoilla viljelysten rajoittuessa järviin. Kulttuurivaikutukset alueelle ovat tulleet niin idästä kuin lännestäkin. Nyt Saarijärven harjukannaksella kulkee alueen rakennetta halkovat rautatie ja valtatie 13.
Saarijärven keskustan reuna-alueiden inventoinnin tarkastelualue rajautuu pääosin 1950-luvun alussa Salme Setälän laatiman maankäyttösuunnitelman mukaisesti. Kaava-alue ulottui Tarvaalan koulutilan rajasta Hietalahteen ja Pieni- Lumperoisen rantaan. Kirkonkylän länsipuolella alue ulottui Lossin seudulle ja rajoittui Pieni-Luomperoisen länsipuolella Heramäen ja pohjoispuolella Hämeenniemen asutusalueeseen. Idässä tarkastelualue jatkuu Summasjärven länsirannalle, pohjoisessa alue ulottuu Viitasaarentien pohjoispuolelle ja Kannonkoskentien varteen kolmisen kilometriä Viitasaarentieristeyksestä pohjoiseen. Idässä alue rajautuu Heramäen itäpuolelle, valtatie 13:sta ja ulottuu Kolkanniemen suunnassa Majalahteen. Etelässä alueen rajoina ovat Saarijärven ranta, josta alue jatkuu Myllykosken rannasta Kusiaismäen eteläpuolelta Tarvaalan maatalousoppilaitoksen pohjoispuolelle. Alue on länsiosaltaan pääasiassa maa- ja metsätalousvaltaista, jossa Tarvaalan suunnalla asutus on pääosin jälleenrakennuskaudella syntyneitä asutustiloja ja Kusiaismäen alarinteen asutustontteja. Summasjärven suuntaan aukeaa Uuraisille johtavan maantien varrelta hienoja näkymiä ja maisemallisesti alueen rannan tuntumassa sijaitsevat pellot ovat arvokkaita. Asutustonttien alueella uudempi rakentaminen on hajottanut alueen jälleenrakennuskauden ilmettä. Tarvaalan jälleenrakennuskauden asutuksen pohjoispuolelle on sijoittunut teollisuutta lähelle rautatietä ja valtatietä. Summasjärven pohjoispuolen ja valtatie 13 rajoittamalla alueella on vanhaa talonpoikaista asutusta ja runsaasti itsenäistyneitä entisiä torppia. Asutus alueella sijaitsee pääosin yksinäistaloina omien viljelysten yhteydessä. Suolahti-Haapajärvi rautatien rakentaminen Saarijärven läpi 1949-1954 toi uutta asutusta alueelle. Rautatien rakentajia majoitettiin ja muonitettiin lähiseutujen taloissa. Asema ja ratavartijantupa rakennettiin Linnan kyläkeskuksen kohdille ja rakennusten pihapiirit sijaitsevat erillään muusta asutuksesta keskellä metsää. Pieni-Lumperoisen koillisrannalla Heikkilänmutkan alueella on yhtenäistä, rantaan näkymiä avaavaa viljelymaisemaa. Alue on osa maakunnallisesti arvokasta Rahkolan maisema-aluetta, joka lännessä jatkuu Pyhäjärven rannoille saakka. Pieni-Lumperoisen luoteisosassa on säilynyt yksi maatilan pihapiiri. Muutoin alueella on asutusta 1950-luvulta 1980-luvulle. Poikkeuksena on jokunen vanhempi ja uudempi yksittäinen rakennus. Husu-ahon alue on yhtenäinen 1980- luvun rakennustyyliä edustava alue. Mäntylän pihapiirin läheisyyteen on rakentunut 1970-luvulta alkaen maisemassa Pieni-Lumperoisen yli näkyvä kerrostaloalue. Hämeenniemen asutus on pääosin peräsin 1950-luvulta. Tarkastelualueen pohjoisosassa on ilmeisesti 1980-90-luvun kuluessa rakentuneet Mustikkakorven ja Härkälähteen asuinalueet. Pieni-Lumperoisen ja Herajärven välisellä alueella Saarijärven keskustan tuntumassa on säilynyt yhden Saarijärven suuren kantatilan päärakennus. Sen pohjoispuolella Heramäessä on jälleenrakennuskauden asutusta sekä ajan lisääntyneestä julkisesta rakentamisesta kertova terveyskeskus-sairaala. Pieni- Lumperoisen puolella aluetta on asutusta 1950-luvulta, 1960-luvulta ja viime vuosikymmeniltä. Valtatie 13 kulkee keskustasta Herajärven pohjoisrantaa pitkin länteen. Lionsclubi LC Saarijärvi istutti valtatien varrelle Herajärven rannalle hopeapajukujan. Vuosikymmenien jälkeen maamerkiksi muodostunutta kujaa on osittain korvattu tervalepillä niin ikään Lionsien toimesta.
Herajärven etelärannalla Saarijärven keskustan tuntumassa on mm. Peltoniemen, eli Saarijärven museon monipuolista rakennuskantaa sisältävä alue sekä Saarijärven funktionalistinen paloasema. Lähellä paloasemaa Herajärven rannassa sijaitsee suuri rapattu jälleenrakennuskauden talo koivujen ympäröimässä pihassa. Sitä ei tietojen puutteen vuoksi ole luetteloitu tietokantaan. Saarijärven pohjoisrannalla on Mannilan 1960-70-luvun asuinalue, jonka juuria edustaa päiväkotina toimiva entisessä kantatilan päärakennus. Saarijärven rannalla tarkastelualueella on Matoniemen ja Honkaharjun huvilat, jotka on inventoitu Keski-Suomen museon toimesta keskustan tarkistusinventoinnissa. Pentinniemessä on ollut huvila, joka on purettu ja alueelle on rakentunut uusi omakotialue. Tarkastelualueen luoteisosassa, lossin alueen länsipuolella on Karhilan kantatilan pihapiiri. Sen pellot ovat ulottuneet Saarijärven rantaan mahdollistaen näkymiä Koiralammentieltä Saarijärvelle, mutta 2000-luvun kuluessa pelloille on rakentunut uusi asuinalue. Saarijärven itärannalla on Hietalahdessa 1950-1960-luvuilla rakentunutta teollisuutta ja Kusiaismäen länsirinteessä asutusta joista osa on muodostunut asutustoiminnan tuloksena jälleenrakennuskaudella. Osa on uudempaa asutusta 1980-luvulta. Pieni-Lumperoisen etelärannalla aseman lähellä on historiallisen ajan muinisjäännöksenä Lumperon vallihaudat ja rautatien rakentamiseen liittyvä Lumperon alue. Vanhan maantien varrella Pieni-Lumperoisen etelärannan rakennuskannasta pääosa on peräisin 1950-luvulta. Joukossa on asutusta, kyläkauppa ja toiminnassa oleva tanssilava. Alueella on ainoa tarkastelualueella oleva maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltu kohde, Pajuniemi. Asuinalueiden kehittämisessä rakennetun kulttuuriympäristön kannalta on tukea olemassa olevaa rakennetta tulevan rakennuskannan sijoittelussa ja noudattaa olemassa olevan rakennuskannan massaa. Kooltaan ja hahmoltaan suuresti poikkeavat rakennukset rikkovat yhtenäisen alueen ilmettä. Maisemallisesti herkkiä kohtia tarkastelualueella ovat jo mainitut näkymiä avaavat viljelymaisemat Tarvaalan maisema-alueen pohjoispäässä ja Rahkolan maisema-alueen luoteispäässä lähellä Heikkilänmutkaa sekä Saarijärven pohjoisrannalla Karhilan alueella. Lisäksi Pieni-Lumperoisen rantarakentamisessa tulisi miettiä rakennusten mittakaavaa. Näkymä Karhilan eteläpuolelta luoteeseen
Saarijärven tarkastelualue, ei keskusta ja asema-alue.
SAARIJÄRVEN ALUEET JA KOHTEET KOHDELUETTELO: 1. Peltoniemi, alue 1.1. Peltoniemi, Koskelinin talon 1800-luvun pihapiiri 1.2. Peltoniemi, Saarijärven museo 1.3. Peltoniemi, Toivi Järvisen koti 2. Onnela 3. Paloasema 4. Saarijärven pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen tsasouna 5. Mannilan alue 5.1. Mannilan päiväkoti 5.2. Saarijärven Helluntaiseurakunnan rukoushuone 6. Vanha Juhola 7. Juhola 8. Karhila 9. Huipunniemi 10. Herala 11. Heramäen ja Autiolahden alue 11.1. Ensola 11.2. Saarijärven Vapaakirkko 11.3. Sairaala-terveyskeskus 12. Lahdenperä 13. Mäntylän kerrostalot 14. Hämeenniemen asutus 14.1. Purola 15. Hietalahden teollisuus 16. Kunniavuoren asutus 17. Lumperon vallihaudat 18. Lumperon alue 19. Pajuniemi 20. Kukonhiekan alue 20.1. Kukonhiekan tanssilava 21. Kusiasmäen hiihtokeskus ja Paavon rinteet, alue 22. Nurmela 23. Tarvaalan jälleenrakennuskauden asutus, alue 23.1. Einola 23.2. Koivuranta 24. Kolsa 25. Linnan asema-alue
Tarkastelualueen länsiosaa.
Tarkastelualueen itäosaa.
KOHDEKUVAUKSET 1. Peltoniemi, alue Peltoniemen alue sijaitsee aivan Saarijärven keskustarakenteen länsipuolella Herajärven etelärannalla. Alueen erottaa keskustasta Saarijärven ja Herajärven kapea kannas, jota pitkin kulki alueen eteläpuolelta vanha maantie kohti Kokkolaa. Nimismies Karl Konstantin Koskelin osti Mannilan tilan vuokratontille rakennetun Peltoniemen rovasti David Rosxhierin perillisiltä vuonna 1861 ja rakennutti tontille puisen asuinrakennuksen. Peltoniemen alue siirtyi 1950-luvun lopussa Mannilan tyttären Toivi Järvisen omistukseen. Roschierin rakentaman asuinrakennuksen paikalle hän rakennutti vuonna 1961 uuden tiilisen asuinrakennuksen. Toivi Järvisen kuoleman jälkeen vuonna 1982, Peltoniemi siirtyi rouva Järvisen testamentin mukaan perustetun Saarijärven Mannilan taidesäätiön omistukseen. Testamentin mukaisesti vuonna 1986 perustettiin Saarijärven museo ja vuonna 1989 Peltoniemeen valmistui uusi kivirakenteinen museorakennus. Parkkipaikan vaiheilla sijainnut Rauhalan rakennusryhmä purettiin rakentamisen tieltä. Peltoniemen alueeseen kuuluvat 1860-70-luvulla rakennettu puinen asuinrakennus, kaksi 1800- luvun aittarakennusta, 1960-luvun arkkitehtuuria edustava tiilinen asuinrakennus, vuonna 1980- luvun jälkipuoliskon julkista rakentamista edustava museorakennus sekä rannassa sauna ja pieni yksinäisaitta. Rakennustaiteellisten arvojen lisäksi rakennuksilla on museokäytön mukanaan tuomaa kulttuurihistoriallista arvoa sekä maisemallista arvoa Paavontielle näkyvänä kerroksellisena kokonaisuutena.
Peltoniemi, Saarijärven museo. 1.1. Peltoniemi, Koskelinin talon 1800-luvun pihapiiri Nimismies Karl Konstantin Koskelin osti Mannilan tilan vuokratontille rakennetun Peltoniemen rovasti David Roschierin perillisiltä vuonna 1861 ja rakennutti tontille puisen asuinrakennuksen. Kulmittaiset aittarivit on rakennettu 1800-luvun kuluessa. Peltoniemen alue siityi 1950-luvun lopussa Mannilan tyttären Toivi Järvisen omistukseen. Toivi Järvinen on korjannut Peltoniemen puista asuinrakennusta 1960-70-luvuilla. Peltoniemen asuinrakennuksissa asui tuolloin vuokralaisia. Toivi Järvisen kuoleman jälkeen vuonna 1982, Peltoniemi siityi rouva Järvisen testamentin mukaan perustetun Saarijärven Mannilan taidesäätiön omistukseen. Saarijärven museon pihapiiriin kuuluva entinen Koskelinin asuinrakennus muodostaa aittarivien kanssa puolisuljetun neliöpihan lähelle Herajärven etelärantaa. Asuinrakennus sijoittuu pihan etelälaidalle ja aitat rajaavat sitä pohjois- ja länsipuolelta. Hirsipintaisen asuinrakennuksen ikkunoiden vuorilaudoituksessa on uusklassismin tyylipiirteitä ja avokuistin koristeluissa on nähtävissä sveitsiläistyylin vaikutusta. Aittarivit on koottu yhdistämällä hirsikehikoita lautarakenteisilla osilla toisiinsa. Peltoniemen Koskelinin talon rakennukset muodostavat 1800-luvun yhtenäisen pihapiirin. Herajärven rannalla museon pihapiirissä ne muodostavat myös maisemallisen kiintopisteen ja kertovat museoalueen historiasta.
1.2. Peltoniemi, Saarijärven museo Toivi Järvisen kuoleman jälkeen vuonna 1982, Peltoniemi siityi rouva Järvisen testamentin mukaan perustetun Saarijärven Mannilan taidesäätiön omistukseen. Säätiö on merkitty rekisteriin vuonna 1985. Säätiön sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on Saarijärven ja lähialueiden taiteilijoiden taiteen ja alueen kulttuurin vaaliminen sekä yleisen mielenkiinnon vireillä pitäminen sitä kohtaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö rakennuttaa museorakennuksen testamentatulle tontille, sijoittaa rakennukseen taideteokset ja ylläpitää näitä yleisön nähtävinä. Säätiö myös kerää ja tallettaa Saarijärven kuvataiteilijoiden teoksia. Vuonna 1986 perustettiin Saarijärven museo. Seuraavana vuonna valmistuivat arkkitehtitoimisto Niemioja & Uusitalo tekemät piirustukset museorakennusta varten. Peltoniemeen valmistui uusi kivirakenteinen museorakennus vuonna 1989. Parkkipaikan vaiheilla sijainnut Rauhalan rakennusryhmä purettiin rakentamisen tieltä. 1980-luvun jälkipuoliskon julkista rakentamista edustavassa rakennuksessa on 1980- luvulle ominaisia postmodernismin vaikutteita. Rakennustaiteellisen arvon lisäksi rakennuskella on käyttötarkoituksensa mukanaan tuomaa kulttuurihistoriallista arvoa sekä maisemallista arvoa tärkeänä osana Paavontielle näkyvää Saarijärven museon alueelta. 1.3. Peltoniemi, Toivi Järvisen koti Peltoniemen alue siirtyi 1950-luvun lopussa Mannilan tyttären Toivi Järvisen omistukseen. Hän purki pihasta Roschierin rakentaman asuirakennuksen. So oli jo 1930-luvulla huonokuntoinen ja sen vuoksi käyttämätön. Toivi Järvinen rakennutti samalle paikalle vuonna 1961 uuden tiilisen asuinrakennuksen arkkitehti Laila Niemiojan suunnitelmien mukaan. Valkoinen satulakattoinen rakennus sijaitsee Herajärven etelärannalla Saarijärven museon alueella Rakennuksen pitkät seinäpinnat, joissa on nauhaikkunoiksi ryhmitellyt aukot on vuorattu tumman ruskealla lomalaudoituksella ja katokset on toteutettu varsinaisen katon alle. Asuinrakennus on yhdistetty valkoisella pergolalla autotallirakennukseen, joka noudattelee asuinrakennuksen arkkitehtuuria. Toivi Järvisen kuoleman jälkeen vuonna 1982, Peltoniemi siityi rouva Järvisen testamenti mukaan perustetun Saarijärven Mannilan taidesäätiön omistukseen. Säätiön sääntöjen mukaisesti perustettiin Saarijärven museo vuonna 1986 ja vuonna 1989 Peltoniemeen valmistui uusi kivirakenteinen museorakennus. Pihapiirissä on asuinrakennuksen lisäksi varsinaisen museorakennus 1980-luvun lopusta, 1800-luvun asuinpiha sekä museorakennuksen koillispuolella rannassa vanha sauna ja yksinäisaitta. Peltoniemen Toivi Järvisen koti on edustaa 1960-luvun alun asuinrakentamista. Sillä on rakennustaiteellisen arvon lisäksi arvoa Saarijärven museon historiassa ja se on myös osa Paavontielle näkyvää Saarijärven museon aluetta.
2. Onnela Onnelan pihapiiri sijaitsee Saarijärven museon eli Peltoniemen ja paloaseman välissä Herajärventien varrella. Pitkässa keltaiseksi maalatussa päärakennuksessa 1920-luvun klassismin piirteitä. Onnelan paloaseman puoleinen talousrakennus toistaa päärakennuksen muotokieltä Museon puolella pihaa on uusi autokatos. Todennäköisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rakennettu rakennus on toiminut mm. metsäliiton toimistona. Paloaseman ja museoalueen välissä se tuo alueen rakennuskantaan kerroksellisuutta. Rakennus on säilyttänyt hyvin aikakautensa tyylipiirteet. 3. Paloasema Saarijärven paloasema sijaitsee Herajärven tien varrella Saarijärven keskustan länsipuolella. Saarijärven Auto rakensi vuosina 1948-49 puisen korjaamorakennuksen. Sen kanssa kulmittain rakennettiin 1950-luvun ensimmäisinä vuosina funktionalismin tyylipiirteitä sisältävä kolmekerroksinen tiilinen korjaamorakennus. Rakennuksen suunnittelussa oli mukana Essohuoltamoketju ja 1950-60-luvulta lähtien rakennuksessa toimi korjaamon lisäksi myös huoltamo ja bensiinin myynti. Saarijärven kunta osti rakennuksen vuonna 1969 ja se remontoitiin paloasemaksi vuonna 1970. Puurakenteinen letkutorni rakennettiin vuonna 1972 ja vuonna 1986 rakennettiin autotallisiipi. Paloasemaa on laajennettu jälleen viime vuosina uudella autotallisiivellä. Paloaseman vanha osa edustaa 1950-luvun funktionalistista huoltoasema-arkkitehtuuria. Vastaavan kaltaisia pyöristetyillä kulmilla varustettuja kivirakenteisia huoltoasemia on rakennettu ympäri Suomea. Myöhemmät muutokset ja laajennukset sulautuvat paikallisella tasolla rakennushistoriallisesti arvokkaan rakennuksen alkuperäiseen arkkitehtuuriin.
4. Saarijärven pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen tsasouna Vuosina 1939-1944 tuli ortodoksista väestöä Saarijärvelle Karjalan pitäjistä siirtoväkenä. Aluksi omaa uskontoa harjoitettiin kodeissa. Vuonna 1950 Sortavalan ortodoksinen seurakunta siirtyi Jyväskylään. Siitä tuli myös Saarijärven ortodoksien keskuspaikka. Aluksi palveluksia pidettiin Saarijärvellä Lanneveden kansakoululla, kodeissa ja vanhalla kansakoululla. Myöhemmin palveluksia pidettiin Evankelisluterilaisen seurakunnan tiloissa. Oman tsasounan suunnittelu aloitettiin 1987 ja se valmistui 1989. Tsasounan vaikutuspiiriin kuuluvat myös Pylkönmäen ja Kannonkosken ortodoksit. Saarijärven pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen tsasouna sijaitsee Mannilan männikössä. Paavontien vastakkaisella puolella on Saarijärven museon alue. Pyöröhirsisen tsasounan esikuva on saatu Äänisniemeltä, Lelik-Ozeran kylästä Kizin saarelle siirretystä tsasounasta. Saarijärven pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen tsasouna edustaa perinteistä karjalaisortodoksista tsasouna-arkkitehtuuria. Rakennus on nuoresta iästään huolimatta paikallisella tasolla kulttuurihistoriallisesti arvokas esimerkki Keski-Suomessa harvinaisesta rakennustyypistä. 5. Mannilan alue Mannilan asuinalue sijaitsee Saarijärven keskustan länsipuolella Saarijärven pohjoisrannalla. Mannila on yksi vanhimpia Saarijärvein kantatiloista. 1880-luvulta 1930-luvulle tilaa omisti kunnalliselämässäkin vaikuttanut August Mannila. August Mannilan pojan poika Matti Mannila myi tilakeskuksen ympäröivine maineen Saarijärven kaupungille ja Mannilan asuntoalue kaavoitettiin 1960-luvulla. Mannilan asuinalueen rakennuskanta koostuu pääosin loivalla satulakatolla katetuista matalista omakoti- ja rivitaloista. Sistuslammen vierellä on Saarijärven ensimmäinen rivitalo, Velkaperän veturi 1960-luvun loppupuolelta. Mannilan aikaisesta pihapiiristä on jäljellä päiväkotikäytössä oleva päärakennus ja pihaa idän puolelta rajaava pitkä aittarakennus. Mannilan alueella on maisemallista arvoa 1960-luvulla kaavoitettuna ja 1960- ja 1970-luvulla rakennettuna, ilmeeltään ja rakennuskannaltaan yhtenäisenä asuinalueena. Alueen rakennuskannasta valtaosa on säilyttänyt rakennusaikaiset tyylipiirteensä, mikä tuo alueelle myös rakennushistoriallista arvoa. Alueella on lisäksi paikallishistoriallista arvoa Mannilan tila entisinä maina tilan entisen päärakennuksen palvellessa alueen päiväkotina. Mannilan päärakennuksella on paikallishistoriallisen arvon lisäksi rakennustaiteellista arvoa rakennusaikaiset tyylipiirteensä hyvin säilyttäneenä kertaustyylien aikaan rakennettuna suurena maatilan päärakennuksena. Vanha päärakennus ja aitta antavat Mannilan 1960-luvun asuinalueelle kytköksen alueen historiaan.
5.1. Mannilan päiväkoti Mannilan tila on syntynyt kun Kantalan kantatila halottiin kahtia vuonna 1680. Tila on siten yksi vanhimpia Saarijärven kantatiloista. Vuodesta 1887 lähtien Mannilan taloa omistivat August ja Selma Mannila. August Mannila toimi lukuisissa kunnallisissa luottamustehtävissä ja Mannilan tila oli maatalouden alalla edelläkävijä Saarijärvellä. Mannilan nykyisen päärakennuksen rakennutti August Mannila 1880-luvulla. Mannilan muissa rakennuksissa on ollut mm vuokrattavia asuntoja ja kestikievari 1930-luvulle saakka. August Mannilan kuoleman jälkeen (1934) tilaa omisti perikunta ja tilan rakennukset rapistuivat ja maa jäi hoitamatta. Matti Mannila myi tilan rakennuksineen Saarijärven kaupungille. Mannilan asuntoalue kaavoitettiin 1960-luvulla alueelle, joka alkoi Lossin seudulta. Saarijärven männikköinen rinne rantaan jäi pääasiassa virkistyskäyttöön. Mannilan päiväkodin pihapiiri sijaitsee Saarijärven keskustan länsipuolella Mannilan asutusalueen kaakkoisosassa. Mannilan aikaisesta pihapiiristä on jäljellä päiväkotikäytössä oleva päärakennus ja pihaa idän puolelta rajaava varastokäytössä oleva pitkä aittarakennus, sekä puutarhassa olevaa vanhaa puustoa. Mannilan pihapiirillä on paikallishistoriallisen arvon lisäksi rakennustaiteellista arvoa. Suuri kertaustyylien aikana rakennettu maatilan päärakennus on säilyttänyt hyvin rakennusaikaiset tyylipiirteensä. Maisemallisesti kauniilla ja herkällä paikalla Saarijärven läheisyydessä sijaitseva Mannilan hyvin säilynyt päärakennus ja antaa Mannilan 1960-luvun asuinalueelle kytköksen alueen historiaan. 5.2. Saarijärven Helluntaiseurakunnan rukoushuone Helluntaiherätys syntyi Los Angelesissa 1906. Suomeen liike siirtyi norjalaisen metodistipappi Thomas Ball Barrattin välityksellä. Suomen helluntailiikkeen isähahmoksi nousi Kotimaa-lehden päätoimittajana toiminut Pietari Brofelt (Juhani Ahon veli). Hän alkoi julkaista Toivon tähtilehteä, ja vuosina 1912-1914 helluntaiherätys levisi kautta maan. Saarijärvelle liike tuli jo vuonna 1910. Mahlun Siion-seurakunta perustettiin vuonna 1936 ja se perusti Pylkönäelle jopa oman hautausmaan. Saarijärven helluntaiseurakunta perustettiin 1972 ja Mahlun seurakunta liittyi siihen vuonna 1974. Saarijärven Helluntaiseurakunnan rukoushuone sijaitsee Mannilan omakotialueella. Hahmoltaan vuonna 1980 rakennettu rakennus muistuttaa suurta loivasatulakattoista omakotitaloa. Rakennustaiteellisesti vaatimattomalla rakennuksella on kulttuurihistoriallista arvoa paikallisella tasolla.
6. Vanha Juhola Vanha Juholan pihapiiri sijaitsee rinteessä lähellä Herajärven länsirantaa. Ympärillä on eriikäisiä omakotitaloja sekä Juholan tilan pihapiiri. Vanha Juhola on Mannilan entinen torppa, joka lienee perustettu 1800-luvulla. Kun Mannilan tytär Suoma Palmqvist tuli takaisin Saarijärvelle, muutti hän Vanha Juholaan, jota alettiin kutsua Suomanrinteeksi. Tuolloin rakennusta myös laajennettiin pihan puolelle. Nykyisin osa rakennuksesta on taidekehystämönä ja osa asuinkäytössä. 1950-luvun ja myöhemmät remontit lienevät hävittäneet osan päärakennuksen alkuperäisistä tai 1920-luvun klassismia edustaneista tyylipiirteistä. Päärakennuksen lisäksi Vanhan Juholan pihapiirissä on 1920-luvun klassismia edustavat talousrakennukset. Vajarakennuksessa on 4-ruutuiset ikkunat ja kaariaukolla sisäänvedetty sisäänkäynti. Hirsisen pihasaunan ja aittavajan etukatosten kannatinpilarit ovat muotoillut. 7. Juhola Juholan pihapiiri sijaitsee Herajärven länsirannalla lähellä järveä. Sen länsi- ja eteläpuolella on Mannilan asuinalueen omakotitaloja. ja pohjoisessa metsää. 1950-luvulla peruskorjattu asuinrakennus lienee siirretty muualta nykyiselle paikalleen. Rakennuksessa on asunut kiertokoulun opettaja Ida Järvinen. Asuinrakennusta vastapäätä on sementtitiilinen navettarakennus ja lännestä pihaa rajaa kaksi vajarakennusta. Vanhan nurkkakiville perustetun otsa-aitan hirsien päät on veistetty kuusikulmaisiksi. Rannassa oleva hirsinen saunarakennus on osittain romahtanut.
8. Karhila Karhilan tilakeskus sijaitsee Saarijärven keskustasta Mannilan kautta Kolkanlahdelle johtavan Koiralammentien varressa. Karhilan tila on halottu Kantalasta vuonna 1726. Tilan aluksi paritupatyyppinen päärakennus siirrettiin vuonna vanhan maantien laidasta vuonna 1912 nykyiselle paikalleen ja rakennuksen pohjamuotoa muutettiin. Päärakennusta on muutettu ja laajennettu 1950- ja 1980-luvuilla. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on pitkä luhtiaittarakennus, hirsinen navetta ja peltinen konehalli. Aikaisemmin pihapiiriä ympäröi etelästä pohjoiseen Saarijärven puolelta tilan omat pellot, jolloin pihapiiri puoliavoin, mies- ja karjapihaan jaoteltu pihapiiri on ollut maisemassa erittäin näkyvä. 2000-luvun jälkipuoliskolla pelloille on rakennettu uusia omakotitaloja. Karhola erottuu kuitenkin edelleen maisemassa rakennuskantansa ja pihapiirin vanhan puuston ansiosta. Pihapiirin rakennukset ovat muutoksissa osittain menettäneet alkuperäisiä tyylipiirteitään, mutta edustavat edelleen talonpoikaista rakentamistapaa. Uuden asutuksen levitessä Karhilan lähialueille, pihapiirin paikallinen merkitys maisemassa ja alueen historiassa korostuu. 9. Huipunniemi Huipunniemi sijaitsee Herajärven pohjoisrannalla lähellä Kokkolaan johtavaa valtatietä. Rannassa kulkevaa tietä reunustaa koivukuja ja rannassa suuret männyt. Pihapiirissä on jugendhenkisen asuinrakennuksen lisäksi perinteisesti rantaviivassa sijaitseva sauna, aitta sekä talousrakennus. Pihapiirin rakennukset muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden. Huipunniemen rakennuttaja oli kotimaahan palannut amerikansiirtolainen Vihtori Nyfeld. Hän otti vuosina 1917-1918 rakennettuun mansardikattoiseen huvilamaiseen omakotitaloon vaikutteita entisestä asuinmaastaan. Huipunniemen asuinrakennus edustaa harvinaista amerikasta vaikutteita saanutta rakennustyyliä. Jugendin vaikutteita sisältävä rakennus on paikallisesti rakennushistoriallisesti arvokas.
10. Herala Heralan entisen maalaistalon pihapiiri sijaitsee lähellä Herajärveä valtatie 13 ja junaradan pohjoispuolella. Heralan tila on halottu Nyystölän kantatilasta vuonna 1730. Se on aikanaan ollut Saarijärven suurimpia tiloja. Viimeiseksi Heralaa omistivat aikuisiksi eläneet tyttäret Katri, Aune ja Beda Herala. Viimeinen sisaruksista lahjoitti omaisuutensa sisarusten nimeä kantavalle säätiölle, jonka tehtävänä on huolehtia Heralan tilan rakennusten ja pihapiirin säilymisestä ja siellä olevista taideteoksista (pääasiassa Aune Herala). Säätiön tehtäviin kuuluu myös nuorten saarijärveläistaiteilijoiden tukeminen. Heralan talonpoikaista rakentamistapaa edustava pitkä päärakennus on valmistunut vuonna 1870. Kertaustyylien aikana rakennetussa paikallisesti rakennushistoriallisesti arvokkaassa päärakennuksessa on nähtävissä klassistisia piirteitä. Pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi 1930-luvulla puretun tallin hirsistä tehty aitta, vajarakennus sekä 1950-luvulla rakennettu sauna. Heralan tilalla on pidetty vuosina 1916-1920 kestikievaria. Heralalla on lisäksi paikallisesti huomattavaa kulttuurihistoriallista merkitystä taiteilijakotina. 11. Heramäen ja Autiolahden alue Kirkonkylän asemakaavan laati Salme Setälä 1950-luvun alussa. Kaava-alue rajoittui Pieni- Luomperoisen länsipuolella Heramäen asutusalueeseen. Autionlahden alue kaavoitettiin pienja teollisuustonteiksi. Kaavan laatimisen aikoihin Heramäen rinteeseen rakennettiin vuonna 1954 valmistunut sairaala-terveyskeskus ja Autionlahden puolelle Enso-Gutzeitin toimitila ja piirityönjohtajan ja -puutarhurin asunto. Sairaalan lisäksi Heramäen rinteeseen rakentui ilmeeltään yhtenäisesti jälleenrakennuskauden asutusta, jota täydentävät massaltaan poikkeavat uudemmat 1970-80-lukujen talot. Kannonkoskentien itäpuolella jälleenrakennuskauden yhtenäinen asutus painottuu Värjärintien varrelle, jossa on useita hyvin rakennusaikansa tyylipiirteet säilyttäneitä omarantaisille tonteille rakennettuja omakotitaloja. Pajamäentien varren rakennuskanta on pääosin 1960-70-luvulla rakennettua matalampaa omakotiasutusta. Pajamäentien ja Kannonkoskentien risteykseen rakennettiin 1963 Saarijärven Vapaakirkon rakennus, joka korvattiin uudella palon jälkeen 1995. Alueen eteläpuolella on uutta omakoti- ja rivitalorakentamista. Heramäen ja Autionlahden alue kuvastaa yhteiskunnan yleistä rakennemuutosta ja paikkakunnan kehitystä. Heramäentien ja Värjärintien asutus sekä Sairaalaterveyskeskusrakennuksen vanha osa edustavat hyvin tyylipiirteensä säilyttänyttä 1950-luvun omakoti- ja julkista rakentamista. Alueella on paikallisen tason historiallisia ja rakennushistoriallisia arvoja.
11.1. Ensola Ensola on rakennettu Enso Gutseit Oy:n toimitiloiksi sekä asuinrakennukseksi 1950-luvun vaihteen tienoilla. Rakennus siirtyi yksityiseen asuinkäyttöön 1980-luvun alussa, jolloin se peruskorjattiin. Entinen Enso-Guzeitin toimitila sijaitsee näkyvällä paikalla Kannonkoskelle johtavan tien varrella ja Pieni-Lumperoisen Autionlahden rannalla Terveyskeskuksen läheisyydessä. Ensola pihapiirissä on vuonna 2005 rakennettu rantasauna. Lähellä, Autionlahden rannalla sekä läheisillä asutusalueilla on muutakin jälleenrakennuskauden asutusta. Heramäen ja Autionlahden alue on rakentunut voimakkaasti 1950-luvulla. Enso-Gutzeitin toimitila lienee yhteyttä 1950- luvulla laadittuun kaavaan. Maisemallisesti näkyvällä paikalla sijaitseva rakennus edustaa tyylillisesti 1950-luvun romantisoitua jälkifunktonalismia. 11.2. Saarijärven Vapaakirkko Saarijärvellä oli vapaakirkollisuutta jo 1910-luvulla, aluksi Hännilän Pajupurolla. Tuolloin pidettiin yhteisiä kokouksia helluntailaisten kanssa. Herätys levisi ja ensimmäiset uskovat kastettiin 1920-luvulla. Vapaaseurakunta kokoontui kodeissa ja isommat kokoukset pidettiin kouluilla. Saarijärven vapaaseurakunta on perustettu 1962. Saarijärven vapaaseurakunnan ensimmäinen kirkko valmistui syksyllä 1963. Vapaakirkkoa laajennettiin ja rakennus peruskorjattiin vuonna 1992. Kirkko paloi selvittämättömässä tuhopoltossa heinäkuussa 1994. Palaneen kirkon paikalle rakennettu uusi kirkko vihittiin käyttöön kesäkuussa 1995. Kirkon suunnittelussa käytettiin hyödyksi vanhan kirkon peruskorjaussuunnitelmia. Vapaakirkko sijaitsee näkyvällä paikalla Kannonkosken tien varrella lähellä Terveyskeskusta ja Pieni-Lumperoista. Vapaakirkon läheisyydessä on eri ikäistä omakoti- ja rivitaloasutusta 1900-luvun jälkipuoliskolta. Tontilla kirkkorakennuksen pohjoispuolella on laaja parkkialue ja tontin etelälaidalla on pieni talousrakennus. Saarijärven Vapaakirkko edustaa hyvin rakennusaikansa niukkaeleistä ja selkeää arkkitehtuuria. Käyttötarkoituksesna perusteella rakennus on paikallisesti kulttuurihistoriallisesti arvokas.
11.3. Sairaala-terveyskeskus Saarijärvellä toimi sairaala vuodesta 1899 Sivulantiellä. Sairaalarakennuksen viereisessä rakennuksessa toimi synnytysosasto vuodesta 1934 alkaen. Jo vuodesta 1939 kunnassa suunniteltiin uuden sairaalan rakentamista. Kunnanvaltuusto päätti vuonna 1949, että kunta rakentaa sairaalan Heralasta ostetulle tontille. Taloudellisista syistä sairaalarakennuksen rakennustyöt aloitettiin vasta vuonna 1953 ja rakennus vihittiin käyttöön elokuussa 1954. Rakennuksen länsipää oli kolmekerroksinen ja muu osa kaksikerroksinen. Vuosina 1979-80 sairaalaa peruskorjattiin ja rakennettiin matala laajennusosa vanhan luoteispuolelle. Vuonna 1986 valmistui Saarijärven kaupungin rakentama kaksikerroksinen laajennussiipi vanhan osan jatkoksi vanhainkodin sairasosaston tiloiksi. Saarijärven sairaala-terveyskeskus sijaitsee keskustan pohjoispuolella Kannonkoskelle johtavan tien länsipuolella Heramäen rinteessä. Sairaalan läheisyydessä on Heralan kulttuurihistoriallisesti arvokas pihapiiri ja ympärillä 1950-luvun alussa kaavoitettua asutusta, jonka rakennuskanta edustaa pääasiassa jälleenrakennuskauden arkkitehtuuria. Terveyskeskuksen vanha osa sijaitsee kompleksin kaakkoisosassa. Kolmekerroksinen satulakattoinen osa on roiskerapattu vaalean kellertäväksi ja matalampi kaksikerroksinen osa okrankeltaiseksi. Vanhan osan sokkelit on pinnoitettu liuskekivillä. Keltatiilipintaisina toteutetut laajennukset erotuvat selkeästi vanhasta rakennuksesta. Saarijärven sairaala-terveyskeskus on julkinen rakennus, joka liittyy paikkakunnan kehitykseen. Historiallisen arvon ohella jälleenrakennuskauden julkisten rakennusten arkkitehtuuria edustava vanha osa on säilyttänyt hyvin rakennusaikansa tyylipiirteet ja on paikallisella tasolla rakennustaiteellisesti arvokas. 12. Lahdenperä Lahdenperän pihapiiri sijaitsee Viitasaaren tien pohjoispuolella lähellä Kannonkoskelle johtavaa tietä. Ilolan tilan omistaja Gabrien Hytönen rakennutti pojilleen 1920-luvulla toisiaan muistuttavat talot Viitasaaren tien molemmin puolin, Akseli Hytöselle Lahdenperän vuonna 1921 ja Eino Hytöselle Mäntylän 1923. Lahdenperä on erotettu Ilolasta omaksi tilakseen 1930-luvulla Gabriel Hytösen kuoleman jälkeen. Nyt sisarustalo Mäntylän alueella on Mäntylän 1970-1980-luvuilla rakentunut kerrostaloalue ja entisen asuinrakennuksen vaiheilla vuonna 1992 valmistunut päiväkoti. Lahdenperän laajaa puistomaista puutarhapihaa ympäröi Viitasaarentien pohjoispuolella vielä avoimet viljelymaat. Pihapiirissä on juged-ajan tyylipiirteitä sisältävä asuinrakennuksen lisäksi jäljellä maakellarit ja varastoaitta-liiterirakennus ruokakellolla. Lahdenperän pihapiirin rakennuskanta on säilyttänyt hyvin rakennusaikaiset tyylipiirteensä. Asuinrakennuksessa on havaittavissa ikkunoissa ja kattomuodossa jugendajan tyylipiirteitä. Paikallisella tasolla rakennushistoriallisesti arvokas pihapiiri on myös maisemallinen kiintopiste ja kertoo alueen historiasta. Viereisellä sivulla Lahdenperän päärakennus
13. Mäntylän kerrostalot Pieni-Lumperoisen Autionlahden koillisrannalla on kolmen lähdes samanlaisen luhtitalon rivi. Näitä täydentää vielä kerrostaloaluetta pohjoisesta rajaava lähes samanlainen, mutta matalampi asuinrakennus. Rakennukset sijaitsevat maisemallisesti arvokkaalla paikalla ja näkyvät niin valtatie 13:sta kuin Kannonkoskentiellekin. Ilolan tilan omistaja Gabrien Hytönen rakennutti pojilleen 1920-luvulla toisiaan muistuttavat talot Viitasaaren tien molemmin puolin, Akseli Hytöselle Lahdenperän vuonna 1921 ja Eino Hytöselle Mäntylän 1923. Mäntylä erotettiin Ilolasta omaksi tilakseen 1930-luvulla Gabriel Hytösen kuoleman jälkeen. Mäntylän kerrostalot on rakennettu Mäntylän tilan maille. Mäntylän alue kaavoitettiin ensimmäisen kerran jo 1950-luvun alussa. Luhtitalokokonaisuus on rakennettu vuosina 1975-1980. Vanha päärakennus sijaitsi luhtitalojen sisäpihalla. Sen paikalle rakennettiin päiväkoti vuonna 1992. Mäntylän luhtitalot muodostavat rakennustaiteellisesti paikallisesti arvokkaan kokonaisuuden. Kuultovärjätyt parvekekaiteet tukevat rakennuksen aitoihin materiaaleihin, selkeään massaan ja julkisivun rytmitykseen tukeutuvaa arkkitehtuuria. Luhtitalot sijaitsevat maisemallisesti arvokkaalla paikalla Pieni- Lumperoisen rannalla. Ne muodostavat modernin arkkitehtuurin kiintopisteen valtatie 13 varrelle vastapainoksi luonnolle ja vanhemmalle rakennetulle kulttuuriympäristölle.
14. Hämeenniemen asutus Hämeenniemen asutusalue sijaitsee Pieni-Lumperoisen pohjoisrannalla. Alueen luoteispuolella ovat Mäntylän luhti- ja kerrostalot sekä rivitaloja. Pohjoispuolella on Husu-ahon matalia, pääasiassa yksikerroksisia omakoti-ja rivitaloja sisältävä asuinalue. Ilolan tilan omistaja Gabrien Hytönen rakennutti pojilleen 1920-luvulla talot Viitasaaren tien molemmin puolin, Akseli Hytöselle Lahdenperän vuonna 1921 ja Eino Hytöselle Mäntylän 1923. Mäntylä erotettiin Ilolasta omaksi tilakseen 1930-luvulla Gabriel Hytösen kuoleman jälkeen. Hämeenniemen asutus on rakentunut entisille Mäntylän tilan maille. Hämeenniemen alueelle tehtiin maankäytön suunnitelma 1950- luvun alussa. Aikaisempaa asutusta alueella oli ainakin jo raunioitunut maalaistalon pihapiiri, pieni torppa tai mäkitupa, Hämeenniementien varren huvila ja Purola 1920-1930-luvulta. Ilmeisesti 1950-luvulla Hämeenniementien varrelle syntyi yhtenäinen jälleenrakennuskauden omakotitalojen rivistö. Alueelle on rakennettu viime vuosikymmeninä joitakin massaltaan poikkeavia omakotitaloja. Maisemallisesti herkälle Hämeenniemeen asutusalueelle on ominaista rantarakentamisen pienimittakaavaisuus, herkkänä vastapainona Mäntylän luhtitaloille. Rannan pihapiireihin kuuluu lähes poikkeuksetta 1 1/2 kerroksinen asuinrakennus, mahdollinen talousrakennus sekä rantasauna. Mittakaava ja alueen rakeisuus ovat tärkeitä alueen kehittämiselle. Alueen historian huomioiminen vanhojen rakennusten tai niiden jäänteiden muodossa asuinalueiden laajentamisen yhteydessä tuo lisäarvoa alueelle. 14.1. Purola Purolan sijaitsee Hämeenniementien loppupäässä Pienen Lumperoisen pohjoisrannalla. Läheisyydessä on jälleenrakennuskauden asutusta sekä uudempia omakotitaloja. Purola on toinen Hämeeniementien vanhoista rakennuspaikoista. Se on lohkottu Mäntylän tilasta 1920-1930- luvulla. Purolan rakensi Sulo Puro ja myöhemmin siinä asui Olavi Puro. 1970-luvulla rakennuksen harjan suuntaa on vaihdettu perinteisestä rakentamisesta poiketen niin, että harja on nyt rannan vastainen. Pihapiirissä on asuinrakennuksen lisäksi rantasauna 1970-luvulta ja autotalli. Autotallin kattovasat ovat entisen yleisen saunan kattovasat. Rakennus on mukana esimerkkinä Hämeenniemen rantarakentamisen kehittymisestä
15. Hietalahden teollisuus Hietalahden teollisuusalue sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Saarijärven itärannalla Saarijärven keskustan itäpuolella. Liikenneolojen kehitys edellytti taajama-alueen kaavoitusta. Kirkonkylän asemakaavan laati Salme Setälä 1950-luvun alussa. Hietalahden alue kaavoitettiin pien- ja teollisuustonteiksi. Vuonna 1956 Väinö Rautiainen aloitti isänsä pihaan rakennetussa rakennuksessa lämpöpatterituotannon. Jo seuraavana vuonna aloitettiin teollisuusrakennuksen rakentaminen Hietalahden alueelle. Saarijärven teollisuuden alkuunpanija laajensi toimintaansa muoviputkiin, lämmityskattiloihin, kirjapainoalalle ja jopa kauppa-alalle. Lämpökattiloita valmistaa nykyään Ariterm Oy, Saarijärvellä ollut muoviputkituotanto siirtyi Uponor Oy:lle, kirjapaino toimii Saarijärven Offset Oy ja kauppa jatkoi toimintaansa uuden omistajan johdolla toisella nimellä. Saarijärvellä oli Hirvosen suku, joka valmisti suksia kolmen sukupolven ajan. Suksitehdas rakennutti tehdasrakennuksen Rautiaisen tontin eteläpuolelle todennäköisesti 1960-luvulla. Hietalahden teollisuusalue on ensimmäinen Saarijärvellä teollisuuden käyttöön kaavoitettu alue. Alueen rakennuskanta edustaa Saarijärven vanhinta teollisuusrakentamista ja monialaisen teollisuusryppään alkua paikkakunnalla. Hietalahden teollisuus on paikallisella tasolla historiallisesti arvokas. 16. Kunniavuoren asutus Jatkosodan jälkeen, maanhankintalain nojalla, Saarijärven itärannalle Hietalahden alueelle muodostettiin tonttialue, samoin Saarijärven keskustan viereen Mansikkaniemeen. Uudet tonttialueet vahvistivat kirkonkylän reuna-alueiden asutusta ja palveluiden kysyntää. Liikenneolojen kehitys edellytti taajama-alueen kaavoitusta. Kirkonkylän asemakaavan laati Salme Setälä 1950-luvun alussa. Hietalahden alue kaavoitettiin pien- ja teollisuustonteiksi. Hietalahden ja Kunniavuoren alueella jälleenrakennuskauden asutus keskittyy Myllymäentien itäpuolelle Kunniavuoren rinteeseen sekä Kunniavuorentien ja Pajulammentien läheisyyteen. Jälleenrakennuskauden alueita on myöhemmin tiivistetty uudemmalla rakennuskannalla. Jälleenrakennuskauden asutus on yhtenäisintä Kunniavuorentien ja Pajulammentien alueilla. Alueen eteläosa, Kusiaismäentien ja Hovitien seudut ovat rakentuneet myöhemmin, todennäköisesti 1970-1980- lukujen kuluessa. Tämän eteläosan loivilla satulakatoilla varustetut yksikerroksiset asuinrakennukset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.
Lumperon alueen entisiä asuinparakkeja, teksti seuraavalla sivulla. 17. Lumperon vallihaudat Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän armeija suoritti Suomessa linnoitustöitä siltä varalta, että Saksa hyökkäisi Pohjanlahden rannikon kautta Pietariin. Vuosina 1915-16 rakennettiin vallihautoja kirkonkylän läheisyyteen Pieni-Lumperoisen ja Pajulammen läheisyyteen, koska arveltiin saksalaisten käyttävän Saarijärven kautta kulkevaa maantietä. Pieni- Lumperoisen ja Peltolammen väliin rakennettiin vuosina 1915-1916 vallihautoja, ampumapesäkkeitä ja lintaaseja. Linnoitustöitä johtivat venäläiset upseerit, mutta töihin osallistui lähes 3000 siviilihenkilöä ja 400 hevosta miehineen. Linnoitukset jäivät käyttämättä Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917. Keski-Suomen Pioneeripataljoona kunnosti osan vallihauta-alueesta vuosina 1983-85 museoviraston hyväksymien suunnitelmien mukaan. Vallihautoja rakennettiin ilmeisesti myös Peltolammelta Pajulammelle ja vielä Kusiaismäen ylärinteeseen. Osa vallihaudoista on tuhoutunut uuden valtatie 13 rakennustöiden sekä tien pohjoispuolisen teollisuusrakentamisen yhteydessä. Lumperon vallihauta-alue on ensimmäisen maailmansodan aikainen historiallisen ajan muinaisjäänne.
18. Lumperon alue Suolahden-Haapajärven rautatien rakentaminen alkoi vuonna 1949 siirtotyömaana. Valtion rautatiet rakensi radan rakentajille asuinparakkeja lähelle Saarijärven asemaa ilmeisesti noin vuonna 1949-1950. Radan kiskotus ylsi Saarijärvelle vuonna 1954. Todennäköisesti asuinparakit jäivät tuolloin tyhjilleen. Seurakunnan nuoriso-ohjaaja Aulis Nurmiston aloitteesta Saarijärven seurakunta hankki Lumperon alueen parakkeineen käyttöönsä. Remontoituna ne vihittiin seurakunnan kesäkodiksi 11.6.1960. Vuonna 1963 rakennettiin rantaan sauna. Leiritoiminta oli vilkasta koko 1960-luvun. Vuonna 1976 aloitettiin uuden leirikeskuksen rakentaminen Kolkanniemen tilalle Saarijärven rantaan. Leiritoiminta Lumperon leirikeskuksessa jatkui kuitenkin 1970-luvun lopulle saakka. Teatteri Lumpero on vuonna 1981 perustettu kesäteatteri. Teatteria Lumperossa on tehty vuosien varrella harrastaja- sekä ammattilaisvoimin. Kesäksi 2006 valmistui uusi, katettu katsomo 600 hengelle. Lumperon alue liittyy rautatien tuloon Saarijärvelle, Saarijärven seurakunnan leiritoimintaan sekä viimeisimpänä kunnan kulttuuritarjontaan kesäteatterin muodossa. Asuinparakeilla on tärkeä rooli alueen historiassa. Lumperon alueella on paikallista historiallista ja kulttuurihistoriallista arvoa. 19. Pajuniemi Pajuniemen pihapiiri sijaitsee vanhan valtatie 13 pohjoispuolella Pieni-Lumoeroisen rannalla. Pajunimen rakensi asuinpaikaksi Kymi-yhtiöiden uittopäällikkö Lilius noin 1880-1890-luvulla. Sveitsiläistyylisiä koristeita sisältävän aumakattoisen asuinrakennuksen pihaan saavutaan Kukonhiekantieltä koivukujaa pitkin joka johtaa keskeisesti kohti päärakennusta. Asuinrakennuksen pohjoispuolella lähellä rantaa on korkea kaksikerroksista aitaa muistuttava saunarakennus. Maakunnallisella tasolla rakennushistoriallisesti arvokkaassa rakennuksessa on sveitsiläistyylisiä koristeita ikkunoiden vuorilaudoissa ja kuistilla. Maisemallisesti rakennus on näkyvä maamerkki Pieni-Lumperoiselle.