O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015 Täydennetty 3.5.2016 SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit 661 665
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista (maankäyttö- ja rakennuslaki 63. ). Kaavoituksen lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista tulee tiedottaa. Suunnittelualue Asemakaava-alue sijaitsee noin 1,5 kilometriä Sepänkylän ydinkeskustasta itään. Asemakaava-alue on noin 3,4 hehtaaria. Kuva 1. Asemakaava-alueen likimääräinen sijainti. Aloite ja kaavoituspäätös Kiinteistön Korsholm-Holm RN:o 6:204 omistaja on toukokuussa 2014 jättänyt kuntaan hakemuksen kiinteistön asemakaavoittamisesta. Alueen kaavoittaminen on mukana Mustasaaren kunnan kaavoituskatsauksessa 2015, jonka yhdyskuntarakentamisen lautakunta hyväksyi 16.4.2015 78. Jotta saadaan parempi kokonaisuus ja alue voidaan yhdistää olemassa oleviin asemakaava-alueisiin, asemakaavaan sisällytetään kiinteistön Korsholm-Holm RN:o 6:204 lisäksi kaksi muuta kiinteistöä, jotka rajautuvat Vanhakaupungintiehen: Amors Hem RN:o 6:214 ja Amors gård RN:o 6:215. Lisäksi kaavaan sisällytetään osia kiinteistöistä Öien RN:o 1:18 ja Holmqvist RN:o 2:495, jotta Vanhakaupungintien asemakaavoittamaton osa voidaan ottaa mukaan kaavaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana naapurikiinteistön Broäng RN:o 1:395 omistajat jättivät hakemuksen kiinteistönsä sisällyttämisestä asemakaavaan. Maanomistajat ovat aiemmin jättäneet kiinteistöä koskevan suunnittelutarveratkaisuhakemuksen. Rakennuslautakunta hylkäsi hakemuksen 24.6.2015 89 sillä perusteella, että rakentamisen tulee perustua asemakaavaan.
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 2 Yksityisien maanomistajien kanssa on tehtävä kaavoituksen aloitusvaiheessa asemakaavoitussopimukset. Ennen asemakaavan lopullista hyväksymistä on kunnan solmittava maankäyttösopimus yhden maanomistajan kanssa. Alueen yleiskuvaus Alue sijaitsee Gäddan alueella. Alueella on kaksi omakotitaloa. Rakentamattomat alueet ovat pääasiassa maatalousmaata. Alue sijaitsee Köyhäinmaidentien ja Vanhakaupungintien vieressä. Lähialueella on asuinrakennuksia ja maatalousmaata. Kuva 2. Kaava-alueen likimääräinen rajaus. Kuva 3. Näkymä kaava-alueen osasta.
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 3 Tavoitteet Asemakaavan tavoitteena on luoda viihtyisä alue, jolla on tontteja asumistarkoituksiin. Asemakaavalla tuetaan ja kehitetään olemassa olevia rakenteita. Lähtötiedot Suunnittelutilanne, kaavat Maakuntakaava Pohjanmaan maakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriön päätöksellä 21.12.2010. Kuva 4. Ote Pohjanmaan maakuntakaavasta. Yleiskaava Sepänkylän osayleiskaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 25.4.2002 29. Osayleiskaavassa asemakaava-alueella on seuraavat aluevaraukset: pientalovaltainen asuntoalue (AP-2), virkistysalue (V) sekä maa- ja metsätalousvaltainen alue (M). Osayleiskaavan tarkistaminen on käynnissä. Tarkistettu kaavaehdotus pidettiin nähtävillä keväällä 2016. Tarkistetussa kaavaehdotuksessa alueella on seuraavat merkinnät: pientalovaltainen alue (AP). Osa kaava-alueesta sijaitsee myös Lågfjärdsbäckenin kuivatusalueella, mikä on otettava huomioon asemakaavoituksessa.
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 4 Kuva 5. Ote Sepänkylän osayleiskaavasta. Kuva 6. Ote tarkistetusta osayleiskaavaehdotuksesta (kevät 2016). Asemakaava Kaava-alueeseen sisältyy osa Köyhäinmaidentiestä, joka on osoitettu tiealueeksi asemakaavassa, jonka lääninhallitus on vahvistanut 11.6.1987 päätöksellään BA 1523.
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 5 Kuva 7. Ote asemakaavasta, joka on hyväksytty osalle Köyhäinmaidentietä. Rakennusjärjestys Mustasaaren kunnan tarkistettu rakennusjärjestys on saanut lainvoiman 1.8.2013 kunnanvaltuuston päätöksen 10.6.2013 91 nojalla. Mustasaaren, Närpiön, Kaskisten ja Kristiinankaupungin ympäristönsuojelumääräykset Mustasaaren kunnanvaltuusto hyväksyi ympäristönsuojelumääräykset 22.9.2014 60, ja määräykset tulivat voimaan 3.11.2014. Luontoinventointi Alueella tehdään luontoinventointi keväällä/kesällä 2016. Osalliset Osallisia ovat maanomistajat, rajanaapurit ja kaikki ne, joiden oloihin kaavalla voi olla huomattavaa vaikutusta Mustasaaren kunnan hallintoyksiköt kunnanhallitus yhdyskuntarakentamisen lautakunta rakennuslautakunta ympäristöjaosto sivistyslautakunta sosiaalilautakunta vammaisneuvosto vanhusneuvosto
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 6 muut Etelä-Pohjanmaan ely-keskus Pohjanmaan pelastuslaitos Pohjanmaan liitto Pohjanmaan museo Vaasan Sähköverkko Oy Anvia. Osallistuminen kaavoitukseen ja vuorovaikutusmenettelyt Kaavoitusprosessissa noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tarkistetaan ja täydennetään tarvittaessa. Kuva 8. Kaavoitusprosessi. Kaavoitusmenettelystä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan yleisesti paikallislehdissä Pohjalaisessa ja Vasabladetissa sekä kunnan verkkosivuilla www.mustasaari.fi ja kunnan virallisella ilmoitustaululla virastotalossa. Lopullisen kaavaehdotuksen valmistuttua sen nähtäville asettamisesta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27. :n mukaisesti. Osallisille varataan mahdollisuus esittää mielipiteensä asiassa kirjallisesti tai suullisesti määräaikana. Kaavasta pyydetään nähtävilläoloaikana lausunnot kunnan toimielimiltä ja asianomaisilta viranomaisilta. Asemakaavan hyväksyy Mustasaaren kunnanvaltuusto. Muutoksenhaku Kuntalaisilla ja osallisilla on mahdollisuus hakea muutosta kunnanvaltuuston päätökseen Vaasan hallinto-oikeudelta kuntalain nojalla. Alustava aikataulu Talvi 2016 Kevät/kesä 2016 Syksy/talvi 2016 Talvi/kevät 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville. Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Kaava hyväksytään kunnanvaltuustossa.
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 7 Vaikutukset Kaavaa laadittaessa on selvitettävä sen vaikutukset. Tämä tarkoittaa käytännössä, että suunnitellun toiminnan vaikutukset selvitetään ja selostetaan. Selvitysten on annettava alueidenkäytön muutokseen nähden riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida kaavan toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset. Yhteyshenkilöt Kaavoituspäällikkö Barbara Påfs barbara.pafs(at)mustasaari.fi Kaavoittaja Martina Bäckman martina.backman(at)mustasaari.fi Mustasaaren kunta Kaavoitusosasto Keskustie 4 65610 Mustasaari Puhelin 06 327 7111, faksi 06 322 3270