Energiaviisas rakentaminen ASTA 12.2.2011 1 Ennakoiva rakentamisen laadunohjaus ja vaikuttavuus Tampere 12.2.2011 Millaista ohjausta rakennuttajat tarvitsevat energiatehokkuudesta? Oulun rakennusvalvonta Pekka Seppälä TkL Laatupäällikkö
2 Rakennusten energiatehokkuudessa suuri mahdollisuus Rakentamismääräysten vähimmäistasot eivät ohjaa optimaaliseen rakennusten energiatehokkuuteen. Rakennusvalvonnan lupavaiheen vapaaehtoisella HOKSAUTUKSELLA saadaan kansalaiset laatutietoisiksi TAVOITE: laatutietoinen, vaativa kansalainen
3 Energian säästäminen on kustannustehokasta Kustannustehokkaampaa on panostaa rakennusten energianeuvontaan kuin kuluttavien rakennusten edellyttämään uuteen energiatuotantoon. Asetettu tavoite vuodelle 2009: Oulun asuntotuotannon tilojen lämmitysenergian tarve -35% määräystasosta. Saavutettu tulos oli omakotitaloissa -37,4%, muussa asuntotuotannossa -33% ja muussa rakentamisessa -25% Vuonna 2010 tulos jälleen parani n 5% yksikköä. Oululainen asuntotuotanto oli keskimääräisesti matalaenergiatasoa.
4 Oulun Rakennusvalvonnan laadunohjaus, mitä se on? PERUSVIESTI RAKENNUTTAJAPERHEELLE: Talon rakentaminen on yksi elämän suurimmista taloudellisista investoinneista. Onnistuminen ei saa olla sattumanvaraista. Rakentamisen laatuvalintojen tulee olla harkittuja ja määräytyä rakentajan omista lähtökohdista. Määräysten vähimmäistaso on perusedellytys, mutta ei rahaeikä luonnontalouden optimi. JOHTOPÄÄTÖS 6 VUODEN KOKEMUKSEN POHJALTA: Hoksauttamalla laatutasoista heti rakennushankkeen alkuvaiheessa rakennuttajat tekevät vapaaehtoisia, tietoisia ja laadukkaampia valintoja. Rakennusvalvonnalla on tuhannen taalan paikka ohjata laatua, jos tahtoa on!
5 Ennakoivan laadunohjauksen kohderyhmät: - pientalorakennuttajaperheet - suunnittelun ja toteutuksen lakisääteiset ammattilaiset: pääsuunnittelijat rakennussuunnittelijat (ARK) rakennesuunnittelijat (RAK) talotekniikan suunnittelijat (LVI) sähkö- ja automaatiosuunnittelijat viher- sisustussuunnittelijat muut suunnittelijat vastaavat työnjohtajat -muut ammattilaiset: talotoimittajat ja urakoitsijat laite- ja materiaaliteollisuus opetus/tutkimus/tuotekehitys rakennusmateriaalikauppa
6 Ennakoivan laadunohjauksen toteutus: - Laadunohjaus (8 tilaisuutta), joissa käydään asiantuntijoiden johdolla läpi sekä talon tekniseen että arkkitehtoniseen laatuun vaikuttavia asioita. Laadunohjauksen perustyökalu on www.pientalonlaatu.fi -suunnittelu- ja arviointijärjestelmän ja siihen liittyvät laatukortit, ympäristöopas ja energialaskuri. Korttelikokouksissa käsitellään tilasuunnittelua ja kaupunkikuvaa. Laadunohjaus on oululaisille suunnattu kuntalaispalvelu ja se sisältyy rakennuslupaan. - Ammattilaistapaamiset 1-2 kertaa vuodessa, esim. tähän ammattilaiskoulutukseen (30 op) osallistuu 130 henkilöä, 1-11.2011. Vuosina 2001 2010 on koulutettu keskimäärin 1000 henkilökoulutuspäivää/ vuosi, siis yhteensä n 10 000 päivää. Pääpaino on ollut energiatehokkuudessa, kosteudenkestävyydessä ja sisäilmastossa. - Laadunohjausta on kehitetty lähes kymmenen vuotta ja kehitystyö jatkuu! - Työssä onnistuminen on edellyttänyt innostusta, osaamista, verkottumista ja Oulun kaupungin strategista ja taloudellista tukea.
7 Mikä on ennakoivan laadunohjauksen TULOS/PANOS? PANOS: Laadunohjaukseen olemme panostaneet rahallisesti noin 0,1 M /vuosi TULOS: Oulussa laadunohjauksen vaikuttavuus/säästö vuonna 2009 tavanomaisen rakentamiseen verrattuna oli n 24 M. (Säästöä kertyi 55,8 M rak.määräysten vähimmäistasoon verrattuna.)
8 Onko laadunohjaus kannattavaa? TULOS/PANOS = 240 1 tuottaa 240,tuottoprosentti on vaivaiset 24 000 %/50 v, kun pankit maksavat korkoa jopa 2%/v sijoitetulle pääomalle. ENNAKOIVA LAADUNOHJAUS ON KANNATTAVAA, mutta kenelle kannattavaa??, rakennuttajalle, kunnalla, valtiolle, EU:lle, ilmastolle, meidän lapsille. KUKA MAKSAA PIENEN PANOSTUKSEN? rakennuttaja, kunta, valtio. Oulun rakennusvalvonnan laadunohjauksen kustannus katetaan lupamaksuilla, koska olemme omavaraisia
9
10
11 Energianeuvonnan vaikuttavuus on merkittävää TULOS/PANOS olisi murto-osa saavutetusta, jos ohjaus ei olisi osa rakennuslupaprosessia. Tämä päätelmä perustuu Oulun kokemuksiin. Oulussa sosiaali- ja terveysmenot ovat 55000 /tunti, rakentamisen perusinvestointi on 100 000 / tunti, elinkaarikustannus n. 300 000 /tunti! Ohjausprosessin jalkautus, riittävä osaaminen, toimintakonseptit, työkalut, verkottuminen, ammattilaisten sitouttaminen jne Tämä ei tapahdu hetkessä, vaatii vuosien työn!
12 Tekninen kestävyys Energiatehokkuus Ympäristöystävällisyys Kosteudenkestävyys Hyvä sisäilmasto Energian säästöä ei saa toteuttaa muiden osa-alueiden kustannuksella. Hometaloja ei pidä sallia. Ammattilaiset mukaan heti alussa!!!
13 Yleisiä ORV:n tavoitteita: tuottaa selvästi todettavaa lisäarvoa rakennushankkeille, esim. energiansäästö, ilmastonmuutosriskin hallinta oklainassa ja myyntiarvossa. auttaa ja palvelee kuntalaisia rakennusasioissa. uskaltaa neuvoa ja ottaa kantaa asioihin, ei välttele sitä työvirheidensä pelossa. on yhteistyöhaluinen ja hakuinen. menee julkisuuteen, tiedotus, mainonta, osallistuminen tekee tavoitteellista kehitystyötä suunnittelijoiden ja ammattirakentajien kanssa. verkottuu kattavasti alan muiden toimijoiden kanssa. ei pelkää työnsä jonkin osa-alueen avaamista ulkopuolisille esim. katselmukset. em. tavoitteet käytännössä saavutettiin vuonna 2007!
14
15
16 Suomen nykyinen energian loppukäyttö ja kasvihuonekaasupäästöt Energian loppukäyttö 2007 Yhteensä 307 TWh Muut 4 % Kasvihuonekaasupäästöt 2007 Yhteensä 78 Mt CO2-ekv Muut 13 % Teollisuus 37 % Rakennukset 38 % Rakennukset 32 % Teollisuus 30 % Liikenne 17 % Rakentaminen 4 % Liikenne 19 % Rakentaminen 6 %
Ympäristövaikutukset 17 Nyt rakennetaan vuoden 2050 rakennuksia uusiutuva fossiiilinen Energiatehokas Energiantarve Nykytilanne
18 Rakentamisen ohjaus Piirrokset: Leena Ahveninen
19 Rakentamisen ohjaus 1) Rakentamismääräysten roadmap 2) Korjausrakentamisen ohjaus rakentamismääräyksin 3) Uudis- ja korjausrakentamisen sekä kiinteistönpidon palvelun tuottajien pätevyys 4) Rakennusvalvonnan ennakoiva laadunohjaus 5) Rakennusten energiatodistus ja kiinteistötietojen rekisteri 6) Kannustimet 7) Verotus Tapahtuma Vuosi kk pv esiintyjä
20 Osaamisen kehittäminen Piirrokset: Leena Ahveninen
21 Osaamisen kehittäminen 1) Tutkimus- ja perusosaaminen 2) Korjausrakentaminen ja ylläpito 3) Uusien ratkaisujen testaus, kehittäminen ja käyttöön otto 4) Kuntien ERA17 toimintaohjelmat ja energiaviisaat strategiat 5) Energiaviisaat valinnat tunnetuiksi rakentajille ja remontoijille 6) Seurantaryhmän asettaminen Tapahtuma Vuosi kk pv esiintyjä
22 Tärkeimmät yksittäiset toimenpiteet päästötarkastelu kaikkeen kaavoitukseen rajat yhdyskuntarakenteen hajautumiselle aurinkosähköllä nollaenergiataloihin rakentamismääräysten tiekartta korjausrakentamisen ohjaus rakentamismääräyksin rakennusvalvonnan ennakoiva laadunohjaus kiinteistöjen päästökauppa kiinteistöjen ja alueiden luokitus uusien ratkaisujen testaus, kehittäminen ja käyttöön otto Tapahtuma Vuosi kk pv esiintyjä
23 Rakennusten energiatehokkuutta voidaan merkittävästi parantaa, mutta muutokset pitää tehdä riskittömästi ja ammattitaidolla. KIITOS! Oulun rakennusvalvonta Pekka Seppälä Laatupäällikkö
Kaikesta ei tarvitse luopua. Nuotio ei ole energiaviisasta, mutta se on viisasta. KIITOS! 24