HOITOAIKAPERUSTEISEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN. Valmistelija päivähoidon päällikkö Riitta Keloneva:

Samankaltaiset tiedostot
VARHAISKASVATUKSEN 3-6 -VUOTIAIDEN RYHMÄKOKOJEN MUUTOS ALKAEN/ LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTON SELVITYSPYYNTÖ OAJ:N PAIKALLISYHDISTYKSEN KANTELUUN

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

SOV Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden maksulain tu lo ra jo ja: Perheen. Tuloraja Tuloraja Korkein maksu ko ko

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen alkaen

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Valmistelija kaupunginjohtaja Timo Nousiainen:

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

112 YHTEISYRITYSKUMPPANIKILPAILUTUKSEN MUKAISEN YHTEISYRITYKSEN PERUSTAMINEN. Valmistelija kaupunginjohtaja Timo Nousiainen:

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Urajärven koulu 332/ /2014

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Valmistelu: suunnittelupäällikkö Kari Hällström. Katuosasto esittää tarkistettavaksi palvelu- ja vuokramaksunsa (suluis sa voi massa olevat hinnat):

Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ja asiakasmaksut alkaen

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi


Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2015 1

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

SIMON KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8.

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Sivistystoimen palveluverkkoselvitys

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Valmistelija kirjastotoimenjohtaja Hanna Laitinen:

Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksut

Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut Laihialla

Transkriptio:

Koulutuslautakunta 15 11.03.2015 Koulutuslautakunta 23 26.03.2015 Koulutuslautakunta 58 08.06.2016 HOITOAIKAPERUSTEISEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN 117/05.10.00/2015 KOULUTUS 11.03.2015 15 Valmistelija päivähoidon päällikkö Riitta Keloneva: Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut on sidottu indeksiin asia kas mak su lain (734/1992) 2 :n 2 momentin perusteella. In dek sitar kis tuk set tehdään kahden vuoden välein. Seuraava ajan koh ta on syksyllä 2016. Päivähoidossa on käytössä Pro Concona-ohjelma, joka mah dol lis taa tällä hetkellä lapsen läsnäolokirjauksen tunteina /pv, päi vä kir jal la nähdään lapsen tulo ja lähtöaika sekä hoitopäivän pituus. Pro Concona-ohjelmaan ollaan tekemässä päiväkirja kokonaan uu sik si, joka mahdollistaa vanhemmille hoitopäivien ilmoittamisen säh köi sesti sekä tuntien seurannan. Tornion varhaiskasvatus on pi lo toi mas sa uutta päiväkirjaohjelmaa CGI:n kanssa 1.3.2015 al kaen. Pilotointi aloitetaan Putaan vuoropäiväkodissa ja Kal lio pu taan päiväkodissa. Kevään aikana pilotointia laajennetaan myös mui hin päiväkoteihin, esiopetukseen ja perhepäivähoitoon. Hoi to ai ko jen sähköinen ilmoittautuminen on kaikilla käytössä 1.8.2015 al kaen. Hoitoaikaperusteinen asiakasmaksu on ollut kokeiluna käytössä kaikis sa päivähoitomuodoissa 1.8.2014 alkaen. Hoitoaikaperusteinen asiakasmaksu perustuu ennakkoon va rat tui hin tunteihin ja vähintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Työs tä johtuvista muutoksista (jää työttömäksi tai lomautus) hoi to so pi mus ta voidaan muuttaa. Jos varattu tuntimäärä ylittyy pe ri tään seuraava maksuluokka, mutta varatun tuntimäärän alit tues sa peritään sopimuksen mukainen maksu. Valmistelijan esitys: Hoitoaikaperusteiset päivähoitomaksut esitetään 1.8.2015 alkaen seu raa vas ti: Varattu hoitoaika Hoitomaksu % kokopäivähoidon max /kk tun tia/kk mak sus ta 140 100% 283,00 139-111 85% 240,55 110-91 75% 212,25 90-61 60% 169,80 60-1 40% 113,20

Maksuttoman esiopetuksen lisäksi tarvittava päivähoito määräytyy sa man taulukon mukaisesti. Tilapäisen hoidon maksu: yli 5 h/pv 24 / varattu päivä enintään 5h/pv 15 / varattu päivä. SIVISTYSTOIMENJOHTAJA ILKKA HALMKRONA: KOULUTUSLAUTAKUNTA: KOULUTUS 26.03.2015 23 Koulutuslautakunta hyväksyy valmistelijan esityksen. Keskustelun aluksi Merja Aalto teki Olavi Parkkilan kannattamana esi tyk sen, että asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Puheenjohtaja julisti keskustelun asiasta päättyneeksi ja totesi, et tä koska oli tehty sivistystoimenjohtajan tekemästä pää tös esi tyk ses tä poikkeava kannatettu esitys asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Nimenhuudon mukaan suoritettavassa äänestyksessä ne lautakunnan jäsenet, jot ka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät "Jaa" ja ne lautakunnan jäsenet, jotka kannattavat Merja Aallon Olavi Park ki lan kannattamana tekemää esitystä pöydälle jättämisestä ää nes tä vät "Ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Nimenhuudon mukaan suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 "Jaa" -ääntä ( Rainer Kettunen, Kaisa Rauvala) ja 7 "Ei"-ääntä (Tee mu Kalliokoski, Olavi Parkkila, Merja Aalto, Heikki Pelttari, Vir ve Södervall, Miia Luonua-Bajrami, Liisa Virtanen) kahden ol les sa poissa (Sampo Häkkinen, Katariina Petäjämaa), joten lau ta kun nan päätökseksi tuli hyväksyä Merja Aallon tekemä pää tös esi tys pöydälle jättämisestä. Asia otetaan uudelleen käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa. Valmistelija päivähoidon päällikkö Riitta Keloneva: Lautakunta pyysi lisäselvitystä nykyisestä mak su luok ka ja kau mas ta. Maksuluokkajakauma on tehty tammikuun 2015 toteuman mu kaan.

Päivähoitomaksu on määräytynyt 1.8.2014 alkaen seuraavasti: maksu euroa 160 tuntia/kk 100% 283,00 159-140 tuntia/kk 85% 240,00 139-120 tuntia /kk 70% 198,10 119-100 tuntia /kk 60% 169,80 alle 99-tuntia /kk 40% 113,20 Päivähoitomaksu esiopetuksessa: 100 tuntia /kk 100% 283,00 99-50 tuntia/kk 60% 169,80 alle 50 tuntia/kk 40% 113,20 Valmistelijan esitys: Hoitoaikaperusteiset päivähoitomaksut esitetään 1.8.2015 seu raavas ti: Varattu hoitoaika Hoitomaksu% / max /kk tuntia/kk kokopäivähoidon maksusta 140 100% 283.00 139-111 85% 240.55 110-91 65% 183.95 91-60 50% 141.50 alle 60 35% 99.05 Maksuttoman esiopetuksen lisäksi tarvittava päivähoito määräytyy sa man taulukon mukaisesti. SIVISTYSTOIMENJOHTAJA ILKKA HALMKRONA: KOULUTUSLAUTAKUNTA: Koulutuslautakunta hyväksyy valmistelija esityksen. Keskustelun aluksi Mari Kalasniemi teki Merja Aallon ja Miia Luonua-Baj ra min kannattamana esityksen, että nykyisiä voimassa ole via maksuja korotetaan n. 8 %:lla ja uusi tuntimäärä (alle 60h) li sä tään nykyiseen maksutaulukkoon. Käydyn keskustelun jälkeen sivistystoimenjohtaja muutti pää tös esitys tään seuraavasti: - nykyisiä päivähoitomaksuja korotetaan noin 8 % - uusi tuntimäärä (alle 60h) lisätään maksutaulukkoon - uudet korotetut päivähoitomaksut ovat seuraavat:

1.8.2015 alkaen tuntia/kk maksu euroa 160 tuntia/kk 100 % 283,00 159-140 tuntia/kk 92 % 260,35 139-120 tuntia/kk 76 % 215,10 119-100 tuntia/kk 65 % 183,95 99-60 tuntia/kk 43 % 121,70 alle 60 tuntia/kk 35 % 99,05 -maksuttoman esiopetuksen lisäksi tarvittava päivähoito mää räy tyy saman taulukon mukaisesti. Koska sivistystoimenjohtaja oli tehnyt uuden muutetun pää tös esi tyksen, äänestystä ei tarvittu. Koulutuslautakunta hyväksyi sivistystoimenjohtajan muutetun päätös esi tyk sen. KOULUTUS 08.06.2016 58 Valmistelija päivähoidon päällikkö Riitta Keloneva: Varhaiskasvatusmaksujen indeksikorotukset otetaan käyttöön 1.8.2016 al kaen (koulutusltk 13.4.2016 28). Subjektiivinen päivähoito-oikeus otetaan käyttöön 1.8.2016 al kaen, jolloin lapsi voi olla päivähoidossa enintään 20 h/vko. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden tuntimäärää ei ole huomioitu aikaisemmissa asiakasmaksupäätöksissä. Hoitoaikaperusteinen asiakasmaksu perustuu ennalta il moi tet tui hin tunteihin. Hoitosopimuksen voi tehdä vähintään kolmeksi kuu kaudek si kerrallaan. Hoitosopimuksen tunnit voi ylittää yhden kerran toimintakauden ai kana ilman hoitosopimuksen muutosta. Jos varattu tuntimäärä ylit tyy peritään käytettyjen/ilmoitettujen tuntien mukainen maksu. Mikäli varatut tunnit ylittyvät toisen kerran, hoi to so pi musta tar kis tetaan. Jos lapsi on poissa sovitun hoitopäivän sairauden tai muun syyn vuok si, varatun hoitopäivän tunteja ei voi käyttää myöhemmin. Jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa varhaiskasvatuksesta vä hintään yksitoista toimintapäivää kalenterikuukaudessa, maksuna pe ritään puolet kuukausimaksusta.

Hoitosopimuksia seurataan kuukausittain. Hoitosopimuksia on teh ty eniten tuntimäärille 60-99 h/kk. Hoitosopimuksia on tehty vä hi ten tuntimäärille 100-119 h/kk. Vanhemmat varaavat lapsen hoitoajat sähköisesti. Vanhemmat voivat seurata reaaliajassa sekä varattuja että käytettyjä tunteja. Varhais kas va tuk sen henkilökunnan työvuorot tehdään varattujen tun tien perusteella. Valmistelijan esitys: 1.8.2016 alkaen subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttöön oton joh dos ta esitetään hoitoaikaperusteiset asiakasmaksut seu raa vas ti: Käytössä olevat tunnit/kk Hoitomaksuprosentti Euro/tunnit (maksuluokka) 0-80 50% 145,00 alle 4h/pv 81-105 60% 174.00 alle 5h/pv 106-120 75% 217,50 5h 30 min/h/pv 121-150 90% 261,00 alle 7h/pv yli 151 100% 290,00 yli 7h Perhepäivähoidossa lasten hoitoajat voidaan varata 121-150 h/kk sekä yli 151h/kk. Esiopetuksen lisäksi tarvittavasta varhaiskasvatuksesta perittävät asia kas mak sut 1.8.2016 alkaen. alle 60 h/kk 40% 116,00 yli 61-105 h/kk 60% 174,00 1.8.2016 alkaen subjektiivista päivähoitoa tarjotaan päi vä ko deis sa maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina (5h/pv klo 9.00-14.00). Subjektiivista päivähoito-oikeutta ei tarjota Putaan vuoro päi vä ko dis sa eikä perhepäivähoidossa. SIVISTYSTOIMENJOHTAJA ILKKA HALMKRONA: KOULUTUSLAUTAKUNTA: Koulutuslautakunta hyväksyy valmistelijan esityksen. Keskustelun alussa jäsen Merja Aalto esitti jäsen Olavi Parkkilan kan nat ta ma na, että pysytään vanhassa taulukossa ja tehdään sii hen korotukset.

Käydyn keskustelun jälkeen sivistystoimenjohtaja muutti pää tös esitystään seuraavasti: 1.8.2016 alkaen subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttöön oton joh dos ta esitetään hoitoaikaperusteiset asiakasmaksut seu raa vas ti: Käytössä olevat tunnit/kk Hoitomaksuprosentti Euroa (maksuluokka) 0-80 45% 130,50 81-105 56% 162,40 106-120 72% 208,80 121-150 88% 255,20 yli 151 100% 290,00 Perhepäivähoidossa lasten hoitoajat voidaan varata 121-150 h/kk sekä yli 151h/kk. Esiopetuksen lisäksi tarvittavasta varhaiskasvatuksesta perittävät asia kas mak sut 1.8.2016 alkaen. alle 60 h/kk 40% 116,00 yli 61-105 h/kk 56% 162,50 Merja Aalto teki uuden esityksen jäsen Olavi Parkkilan kan nat ta mana, että tuntitaulukko muuttuu siten että subjektiivisen päivähoidon rajaus otetaan huomioon ja ensimmäinen tuntimäärä 0-80h jolle lasketaan uusi hinta vanhan taulukon mukaisesti. Seuraava 81-99 ja muutoin taulukko pysyy ennallaan ja hintoja korotetaan ainoastaan lautakunnan hyväksymän indeksitarkistuksen verran. Tämä korotus hyväksyttiin edellisessä kokouksessa. Puheenjohtaja julisti keskustelun asiasta päättyneeksi ja totesi, et tä koska oli tehty sivistystoimenjohtajan tekemästä uudesta pää tös esityk ses tä poikkeava kannatettu esitys asiasta on ää nes tet tä vä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Nimenhuudon mukaan suoritettavassa äänestyksessä ne lautakunnan jäsenet, jot ka kannattavat sivistystoimenjohtajan tekemää esitystä ää nes tä vät "Jaa" ja ne lautakunnan jäsenet, jotka kannattavat Merja Aal lon Olavi Parkkilan kannattamana tekemää esitystä, että py sy tään van has sa taulukossa ja tehdään siihen korotukset ää nes tä vät "Ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Nimenhuudon mukaan suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 "Jaa" -ääntä ( Teemu Kalliokoski, Veikko Alaviuhkola, Osmo Huh ta, Rainer

Kettunen, Virve Södervall, Miia Luonua-Bajrami, Ka ta rii na Petäjämaa, Kaisa Rauvala, Liisa Virtanen) ja 2 "Ei"-ääntä (Mer ja Aalto, Olavi Parkkila), joten lautakunnan päätökseksi tu li hy väk syä sivistystoimenjohtajan tekemä uusi päätösesitys hoi to ai ka pe rus teisik si asiakasmaksuiksi.-