Nurmirehut porojen talviravintona Laura Kylmämaa
Johdanto 1. Porojen energian ja ravintoaineiden tarve 2. Tutkimuksia nurmirehuista porojen talviravintona 2.1 Kuiva-ainepitoisuus 2.2 Korjuukerta 2.3 Korsiintumisaste 2.4 Säilöntämenetelmä 3. Yhteenveto
Tarharuokinta Tarharuokinnalla halutaan estää porojen nälkiintyminen Poro voi normaalistikin menettää 20 % elopainostaan vähitellen talven kuluessa Kuntoutuu vielä tästä täysin hyvillä kesälaitumilla (Nieminen ym. 1998) Tarharuokinnassa on tärkeää muistaa ravinnon epätasainen jakautuminen porojen kesken Suurissa tokissa kilpailu ravinnosta kovempaa Koko, ikä, sukupuoli
Energian tarve poroilla Talvella karibun energiantarve 45 % matalampi kuin kesällä Aineenvaihduntaan 21 % vähemmän energiaa Kasvu lähes lakkaa (Boertje 1985) Muuntokelpoinen energia = kokonaisenergia sonnan, virtsan ja metaanin energia Yksikkönä rehuyksikkö/megajoulet 1 ry = 11,7 MJ
(Boertje 1985)
Talviaikaisen ravinnon tarve riippuu porojen koosta, sääolosuhteista ja siitä ovatko ne kantavia sekä siitä kuinka paljon työtä niiden täytyy tehdä ravinnonhankinnan eteen (Nieminen ym. 1998) 110-kiloinen karibu kuluttaa 2 MJ = 0,17 ry enemmän energiaa päivässä kuin 100- kiloinen (Boertje 1985) Suomalaisissa ruokintakokeissa määritetty tarhatuille poroille (8,2 -) 12,9 MJ = (0,7 -) 1,1 ry (Heiskari ja Nieminen 1990)
Tehokas typenkierrättäjä, huono virtsan väkevöittäjä Jopa 60 % virtsan typestä voidaan kierrättää takaisin pötsiin Huono virtsan väkevöittämiskyky johtuu luultavasti huonosti kehittyneestä munuaisen ydinosasta Ei kovin herkkä antidiureettiselle hormonille Valkuaispitoisella ruokinnalla poro joutuu syömään enemmän lunta Kuluu energiaa, häiritsee pötsin toimintaa (Nieminen ym. 1998)
Kivennäis- ja hivenaineet, vitamiinit ja vesi Tarharuokinnassa on huolehdittava, että poroilla on jatkuvasti puhdasta lunta saatavilla Poron kivennäis- ja hivenaineiden sekä vitamiinien saannista tulee huolehtia
Tutkimustuloksia eri nurmirehuista
Nurmirehujen syönti Ruokintajakson alussa syönti matalampi, sillä porot eivät ole tottuneet rehuun Aiemmalla ravinnolla vaikutusta sekä syöntiin, että sulavuuteen, sillä vaikuttaa pötsin mikrobipopulaatioon Syönti tasaantuu 5-10 päivän kuluttua (Moen ym. 1998)
Muuttujana kuiva-ainepitoisuus Nilsson ym. (1996) vertailivat tutkimuksessaan kuiva-ainepitoisuudeltaan korkean (53%) ja matalan (39%) säilörehun maittavuutta 17 kk urakoille Päivittäinen kuiva-aineensyönti ja muuntokelpoisen energian saanti oli matalamman kuiva-aineen rehulla hieman korkeampi, mutta ero ei ollut merkitsevä Märkäpainoltaan porot söivät siis huomattavasti enemmän matalan ka-pitoisuuden rehua Kuiva aine % 53 39 Syönti g ka/kg EP/pv 14,6 15,5 ME/poro/pv MJ (ry) 13,4 (1,1) 14,7 (1,3)
Pötsin sisällön painoissa ei ollut eroa ryhmien välillä Säilörehun kuiva-ainepitoisuus ei siis rajoita syöntiä, vaan pikemminkin pötsin kapasiteetti sulattaa sitä Porojen teuraspaino pieneni hieman talven aikana molemmissa ryhmissä Vaikka energiansaanti yli 1,1 ry! (yli 20 poroa/ryhmä) Elopainoissa ei suuria muutoksia, koska pötsin paino kasvoi Suomalaisessa tutkimuksessa (Heiskari ja Nieminen 2004) vaatimet söivät esikuivattua säilörehua enemmän kuin tuoretta säilörehua yhtenä talvena Kun seuraavana talvena annettiin lisäksi väkirehua, ei vastaavaa eroa syönneissä havaittu
Muuttujana korjuukerta Aagneksen ym. (1996) mukaan 11 kk urosvasat syövät enemmän toisen sadon säilörehua verrattuna ensimmäiseen satoon ja pötsisulavuus on parempi Lehtien suurempi osuus varteen verrattuna Enemmän vesiliukoisia hiilihydraatteja Vähemmän kuitua Toisen sadon säilörehussa enemmän sulavaa energiaa, näennäissulavuuden kerroin suurempi Pötsin VFA-pitoisuus suurempi ja ph matalampi eli hiilihydraattien hyväksikäyttö parempi (?) Korjuukerta 1. sato 2. sato Syönti g ka/kg EP/pv 13,4 20,0 ME/poro/pv MJ (ry) 8,7 (0,7) 14,6 (1,2)
Pötsin typpitase oli korkeampi niillä poroilla, jotka söivät toisen sadon säilörehua Ensimmäisen sadon säilörehulla pötsin sisällön märkäpaino on huomattavasti korkeampi kuin toisen sadon säilörehulla Toisen sadon korkea vesiliukoisten hiilihydraattien pitoisuus nopeuttaa pötsifermentaatiota ja lyhentää siten retentioaikaa
Muuttujana korsiintumisaste Syrjälän ja Valmarin (1977) tutkimuksen mukaan poroille maittoi parhaiten säilörehu, joka oli korjattu silloin, kun ensimmäiset tähkät olivat puhkeamassa (II) Seuraavaksi eniten porot söivät rehua, joka oli korjattu, kun 10-20 % tähkistä oli näkyvissä (III) Korsiintumisaste I II III IV Syönti g ka/kg EP/pv 9 13 11 10 ME/poro/pv MJ 4,2 (0,36) 6,6 (0,56) 4,8 (0,41) 4,2 (0,36) ME Sr + ohra 10,1 (0,86) 12,4 (1,06) 10,6 (0,91) 10,1 (0,86)
Sulavuudet laskivat jyrkästi tähkien puhkeamisen alettua Tällöin myös typpitase aleni Energian saanti oli samansuuntainen syönnin kanssa maittavimmissa rehuissa oli myös muita paremmat rehuarvot Ruohoasteella (I) valmistettu säilörehu riittäisi yksin kattamaan poron valkuaisen tarpeen Jos säilörehumäärä laskettaisiin valkuaistarpeen mukaan, täyttäisi se energiantarpeesta vain noin puolet
Erilaiset nurmirehut 1 Moen ym. (1998) tutkivat säilörehua, melassoitua säilörehua ja kuivaheinää Säilörehun pienempi syönti verrattuna melassoituun säilörehuun selittyy pötsimikrobien energianpuutteena Melassoidussa säilörehussa paljon vesiliukoisia hiilihydraatteja -> sulavuus Melassoidulla säilörehulla ruokittujen porojen teuraspainot suurempia kuin säilörehulla Säilöntämenetelmä Säilörehu Melassoitu säilörehu Kuiva heinä Syönti g ka/kg EP/pv 12,9 19,0 21,0 In vivo-sulavuus % 82,6 81,6 70,8
Korkea kuiva-ainepitoisuus voi Moenin ym. (1998) mukaan selittää osaksi heinän syöntiä Kuivaheinäruokinnalla hiilihydraattien hyväksikäyttö tehokkainta Pötsin VFA-pitoisuus oli korkein ja ph matalin kuivaheinäruokinnalla Raakavalkuaisen pitoisuus suurin heinällä Pötsin ammoniumtypen pitoisuus heinäruokinnalla merkittävästi suurempi kuin säilörehulla Vedenkulutus suurin Säilörehulla raakavalkuaisen sulavuus parempi kuin heinällä Melassoidulla säilörehulla typpitase positiivisin
Erilaiset nurmirehut 2 Heiskarin ja Niemisen (2004) tutkimuksessa säilörehun esikuivaaminen ei vaikuttanut syöntiin Melassoitu säilörehu oli maittavampaa kuin muut säilörehut Rakeistettua heinää porot söivät alku- ja keskitalvella enemmän kuin muita koerehuja Kuivaa heinää porot söivät vähiten yhtenä talvena, mutta toisena talvena heinän syöntimäärät olivat samaa suuruusluokkaa kuin säilörehuilla Elopainoissa ei ollut merkittävää eroa ryhmien välillä Täysrehulisä takaa tasaisemman elopainojen kehityksen Vasojen syntymäpainot ja syksypainot olivat myös tasaisimmat
Väkirehulisä Liian suurella väkirehumäärällä nurmirehun syönti vähenee Mahdollisuus vaikuttaa ravintoaineiden saantiin Esimerkiksi: Jos nurmirehun valkuaispitoisuus on liian suuri poroille, voidaan valita energiapitoisia väkirehuja
Yhteenveto tutkimuksista Pötsimikrobiston sopeutuminen uuteen rehuun ei tapahdu hetkessä Painon kasvu säilörehuruokinnan ensimmäisinä viikkoina johtuu etumahojen täyttymisestä huonommin sulavilla rehuilla Rehuruokinnalla virtsaaminen lisääntyy laitumelta saatavaan rehuun nähden, koska rehussa on valkuaista yli tarpeen Kuivalla heinällä suuri Puhtaan lumen riittävä määrä tulee varmistaa
Kuiva-ainepitoisuus ei vaikuta rehujen syöntiin Matalan kuiva-ainepitoisuuden säilörehuja täytyy varata poroille kilogrammoina enemmän, jotta niiden energiantarpeet täyttyvät Syönti- ja märehtimisaika pitenevät Voi olla ongelma arvoasteikossa matalalla oleville poroille Kuivaa rehua on helpompi käsitellä talvella Toisen sadon säilörehu on maittavampaa Tähkien puhkeamisvaiheessa tehty säilörehu maittaa poroille parhaiten
Melassi lisää syöntiä ja pötsifermentaatiota Maastoruokintaan nurmirehut soveltuvat yksinomaisena rehuna Tarharuokinnassa suositeltavampaa käyttää lisänä väkevämpiä rehuja Tähteitä on jäätävä 10 %, jotta poroilla on vapaus valita ravintoarvoltaan parhaimmat ja sulavimmat osat rehusta
Lähteet Aagnes, T. H., Blix, A. S. & Mathiesen, S. D. 1996. Food intake, digestibility and rumen fermentation in reindeer fed baled timothy silage in summer and winter. Journal of Acricultural Science 127: 517-523. Boertje, R. 1985. An energy model for adult female caribou of the Denali herd, Alaska. Journal of range management 38 (5): 486-473. Heiskari, U. & Nieminen, M. 2004. Erilaiset nurmirehut porojen talviruokinnassa. Kala- ja riistaraportteja nro 314. Heiskari, U. & Nieminen, M. 1990. Rehu- ja energiamäärien vaikutukset porojen talvipainoon ja kuntoon. Poromies 6/1990. Moen, R., Olsen, A., Haga, Ø. E., Sørmo, W., Aagnes Utsi, T.H. & Mathiesen, S.D. 1998. Digestion of timothy silage and hay in reindeer. Rangifer 18 (1): 35-45. Nieminen, M., Maijala, V. & Soveri, T. 1998. Poron ruokinta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Nilsson, A., Olsson, I. & Lingvall, P. 1996. Comparison between grasssilages of different dry matter content fed to reindeer during winter. Rangifer 16 (1):21-30. Syrjälä, L. & Valmari, A. 1977. Säilörehun korjuuasteen vaikutus porojen ruokinnassa. Poromies 1/1977.
Kiitos! Laura Kylmämaa laura.kylmamaa@helsinki.fi