Sanna-Mari Rautakoski TYÖVAATEMITTATUTKIMUS 3D- MITTAUSLAITTEELLA: CASE BOLIDEN

Sanna-Mari Rautakoski TYÖVAATEMITTATUTKIMUS 3D- MITTAUSLAITTEELLA: CASE BOLIDEN Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekstiili- ja vaatetustekniikan koulutusohjelma Marraskuu 2008

Yksikkö Tekniikan ja liiketalouden yksikkö Aika 17.11.2008 Koulutusohjelma Tekstiili- ja vaatetustekniikan koulutusohjelma Työn nimi Työvaatemittatutkimus 3D-mittauslaitteella: Case Boliden Työn ohjaaja Liisa Niemi Työelämäohjaaja Tekijä/tekijät Sanna-Mari Rautakoski Sivumäärä 48 + 2 Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, kuinka hyvin Boliden Kokkola Oy:n mitattujen työntekijöiden mitat vastaavat työvaatevalmistajan mittataulukkoa. Työ oli toiminnallinen, ja tulosten saamiseksi 131 työntekijäää mitattiin Boliden Kokkola Oy:llä. Tutkimus tehtiin 3D-mittauksena bodyscanner -laitteella. Vastaavuutta tutkittiin tekemällä muutamista mitoista pistetaulukot, joissa työvaate valmistajan koot oli merkitty punaisilla pisteillä ja Boliden Kokkola Oy:n työntekijöiden mitattujen mittojen koot sinisillä pisteillä. Tutkimuksen tulokset auttavat työvaatevalmistajaa näkemään työvaatteita käyttävien työntekijöiden mittojen sekä oman mittataulukon vastaavuuden. Tulosten ja muun palautteen avulla voidaan tehdä mahdollisia muutoksia. Teoriaosassa käsitellään työvaatetusta, 3D-skannausta, mittatutkimuksen tekemistä sekä tilastollisen tutkimuksen toteutusta. Tutkimuksen tulokset on analysoitu kuvioiden avulla. Asiasanat 3D-skannaus, 3D-vartaloskannaus, työvaate, tilastollinen tutkimus, antropometria, mittatutkimus

CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Date 17.11.2008 Author Sanna-Mari Rautakoski Degree programme Degree Programme for Textiles and Clothing Technology Name of thesis Sizing Survey with 3D Body Scanner: Case Boliden Instructor Liisa Niemi Pages 48 + 2 Supervisor Liisa Niemi The aim of the thesis was to explore how well the measurements of the workers of Boliden Kokkola Oy and the measurements of the size chart of the manufacturer of the work clothes correlate. Boliden Kokkola Oy (BKO) produces zinc. The thesis is functional and to achieve the results, 131 workers were measured with the 3D body scanner at Boliden Kokkola Oy. Correlations between the measurements and the size chart values were explored by making charts of certain measurements. The values of the work clothing of the manufacturer are marked with red and the values measured of the Boliden workers are marked with blue. The results of the survey help the manufacturer of work clothing to see the correlations. The results and other feedback can help the manufacturer to make possible changes in the work clothes. The theoretical part deals with work clothing, 3D scanning, making a sizing survey and a statistical survey. The results of the survey are analysed with charts. Key words 3D scanning, 3D bodyscanning, work clothing, statistical survey, anthropometry, sizing survey

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 TYÖVAATETUS 2 2.1 Työvaatetuksen historiaa Suomessa 2 2.2 Työvaatetuksen valintaperusteita 4 2.3 Työvaatetuksen standardit 6 2.4 Työvaatemarkkinat Suomessa 7 3 TILASTOLLINEN TUTKIMUS 9 3.1 Empiirinen tutkimus 9 3.2 Kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen tutkimusote 10 3.3 Tutkimuksen validiteetti ja reliabiliteetti 11 3.4 Tutkimuksen kyselylomakkeen suunnittelu 12 3.5 Tulosten esittäminen 12 4 3D-SKANNAUS 14 4.1 3D-skannaus 14 4.2 Vitronic: Vitus Smart Bodyscanner 14 5 3D-MITTATUTKIMUKSET 16 5.1 Mittatutkimuksen historiaa 16 5.2 Mittatutkimuksen standardit 17 5.3 Mittatutkimuksen työnkulku 21 5.4 3D-mittauslaitteen hyödyt mittaustutkimuksissa 22 5.5 3D-mittauslaitteella tehdyt mittaustutkimukset 23 6 TAPAUSTUTKIMUS: CASE BOLIDEN 25 6.1 Tutkimuksen toteutus 25 6.2 Mittatutkimuksen tulokset 27 6.3 Mittatutkimuksen tulokset: naiset 30 6.4 Mittatutkimuksen tulokset: miehet 37 7 JOHTOPÄÄTÖKSET 45 LÄHTEET 47 LIITTEET 49 Liite 1/1-1/2 Kyselylomake 49 Liite 2/1-2/2 Työvaatteet 51

1 1 JOHDANTO Halusin tehdä bodyscanner -mittauslaitteeseen liittyvän opinnäytetyön. Laite on hankittu Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun tekstiili- ja vaatetustekniikan osastolle vuonna 2005. Laite on ainoa Suomessa, ja kun mahdollisuutena oli tutustua laitteeseen ja opetella käyttämään sitä, tartuin tilaisuuteen. Opettajalta tuli ehdotus tehdä mittatutkimus, josta saatuja tuloksia voisi verrata työvaatevalmistajan käyttämään mittataulukkoon ja verrata mitattujen mittojen ja mittataulukon mittojen vastaavuutta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka hyvin Boliden Kokkola Oy:n työntekijöiden mitat vastaavat työvaatevalmistajan omaa mittataulukkoa. Tarkoituksena oli myös saada tietoa siitä, mitä mieltä eri työvaiheissa ja -pisteissä erilaisia työvaatteita pitävät työntekijät olivat työvaatteiden mallista ja mitoituksesta. Tutkimus toteutettiin mittaamalla työntekijöitä bodyscanner -mittauslaitteella. Opinnäytetyössä käsitellään työvaatteiden merkitystä ja historiaa sekä 3D-skannausta ja perehdytään hieman tilastolliseen tutkimukseen ja sen toteutukseen. Opinnäytetyössä käsitellään myös mittatutkimuksen historiaa sekä 3D-mittatutkimuksia ja niiden toteutuksia eri maissa. Lopputuloksena työvaatevalmistajalle oli tarkoitus antaa palautetta sen valmistamien työvaatteiden mallista ja mitoituksesta sekä tietoa mittojen ja mittataulukon yhteensopivuudesta. Tämän tiedon pohjalta yrityksellä olisi sitten mahdollisuus tehdä muutoksia työvaatteidensa malliin tai mitoitukseen.

2 2 TYÖVAATETUS 2.1 Työvaatetuksen historiaa Suomessa Työsuojelulainsäädäntömme syntyi 1800-luvun lopulla. Siihen asti työvaatteina käytettiin normaaleja arkivaatteita sekä vanhoja juhlavaatteita. Poikkeuksena olivat erityisen likaisen työn tekijät sekä tietyt erikoisalan työntekijät, joilla oli jo silloin käytössään työhön tarkoitetut vaatteet, kuten virkapuvut. Vanhin tunnettu työvaate on nahkainen esiliina. Länsi-Euroopassa mm. sepät, muurarit ja suutarit käyttivät sitä työsuojavaatteena jo keskiajalla. Pohjoismaihin esiliina kotiutui 1500-luvulla. (Mäkinen, Antikainen, Ilmarinen, Tammela & Hurme 1996, 12.) Miehet käyttivät vielä 1800-luvun lopulla työvaatteina vanhaa pyhäpukua, joka yleensä koostui sarkahousuista ja -takista. Lisänä oli pellavainen tai puuvillainen työpaita sekä liivi. Ostokankaiden yleistyessä pellava vaihtui miesten työvaatetuksessa puuvillaan, etenkin työpaidoissa. Kuumassa työympäristössä käytettiin pellavasta tai myöhemmin puuvillasta neulottua mekkotyyppistä paitaa. Se oli hyvä pukea myös nahkaesiliinan alle, sillä se imi hyvin kosteutta. (Mäkinen ym. 1996, 12 13.) 1800-luvun loppuun asti tavallinen työvaate naisilla oli esiliina. Sen koko, malli ja materiaali määräytyivät työolojen mukaan. Työesiliinat olivat pitkään isoja, leveitä kokoesiliinoja ja näin ollen suojasivat muita vaatteita hyvin pölyltä, rasvalta ja muulta lialta. Esiliinoissa oli myös pieniä taskuja erilaisia työtarvikkeita varten. (Mäkinen ym. 1996, 13.) Työsuojelulainsäädäntömme synnyttyä vuonna 1889 työvaatetuksen työturvallisuuteen alettiin kiinnittää huomiota. Tätä vuotta voidaan pitää työsuojelulainsäädännön alkuna sen vuoksi, että silloin annettiin asetus teollisuusammateissa olevien työntekijöiden suojelusta. Samana vuonna julkaistiin Suomen Teollisuuslehdessä artikkeli Sopimattomat työvaatteet, jossa artikkelin kirjoittaja kritisoi erityisesti pitkien esiliinojen, naisten hameiden ja pitkien työmekkojen turvallisuutta teollisuudessa. Kirjoittajan mukaan parhaimmat työvaatteet olisivat hyvin istuvia ja vartalonmyötäisiä. Tämä oli ensimmäinen

3 kerta Suomessa, kun työvaatetuksen merkitys turvallisuustekijänä tuotiin esiin julkisesti. (Mäkinen ym. 1996, 14.) Vuonna 1908 työvaatetus kirjattiin ensimmäisen kerran lainsäädäntöön. Tällöin säädettiin laki työstä leipomossa järjestyssääntöineen, joiden mukaan leipomotyöntekijän tuli pukeutua puhtaaseen, valkeaan, pesunkestävään työpukuun, jota oli pidettävä vain ja ainoastaan työssä. Vuonna 1914 annettiin asetus ammatin vaaroilta suojelemisesta. Asetuksessa mainittiin ensimmäisen kerran työpaikoilla tarvittavat pesu- ja pukuhuoneet. Näiden asioiden esille tuominen lainsäädännössä oli edistysaskel työvaatetukselle. Näin työvaatteet alettiin nähdä omana pukeutumiskulttuurinaan. (Mäkinen ym. 1996, 14.) Vuonna 1930 säädettiin työturvallisuuslaki, joka määräsi työvaatteista: Milloin työn laatu tai ne olosuhteet, joissa työ suoritetaan, tekevät sen välttämättömäksi, tulee työnantajan hankkia työntekijöille erityiset työpuvut sekä muut työltä suojaavat tarpeelliset suojeluvälineet, kuten suojasilmälasit ja -naamarit, niin myös huolehtia niiden kunnossapidosta. (Mäkinen ym. 1996, 15.) Eurooppalaiset direktiivit henkilönsuojaimista tulivat voimaan 1989. Nämä direktiivit koskevat myös suojavaatteita. 1990-luvulla valmistuivat yhdenmukaiset standardit erilaisilta vaaroilta suojaaville vaatteille. Standardit sisältävät vaatimuksia suojauksesta ja toimivuudesta sekä niiden testausmenetelmiä. Standardeja kehitetään edelleen, uusia laaditaan sekä vanhoja uusitaan tai kumotaan. Useissa työehtosopimuksissa on erilaisia määräyksiä. Nämä erilaiset määräykset johtuvat alan luonteesta ja hygieniavaatimuksista. Työnantajan on annettava työntekijöilleen vaatimuksia vastaavat työvaatteet, jos direktiivit sellaisia vaativat. (Mäkinen ym. 1996, 15.) Kun työturvallisuuden merkitys kasvoi, alettiin yhä enemmän kiinnittää huomiota tarkoituksenmukaiseen työvaatetukseen. Naisten hameet vaihtuivat housuihin leveiden helmojen ollessa työturvallisuusriski. Työvaatetus alettiin valita työolojen mukaan, joten työvaatetus jakaantuikin vähitellen kolmeen ryhmään: tavalliseen arki-, suoja- ja ammattivaatetukseen. Tavallista arkivaatetusta käytettiin aloilla, jotka eivät vaatineet mitään erityistä työvaatetusta. Suoja- ja ammattivaatetuksen ero oli siinä, että ammattivaatetus tuli tarkoittamaan tietyn ammattiryhmän työvaatetusta. Haalarista, jonka käyttö yleistyi ensin teollisuudessa, tuli miesten yleisin työvaate. Naiset suosivat

4 työtakkeja. Suomessa haalareiden käyttö yleistyi 1930-luvulla. Haalareita oli pitkään kahta tyyppiä: umpi- ja olkain- eli lappuhaalarit. Naiset alkoivat käyttää työtakkeja 1920-luvulla ensin paperiteollisuudessa. Työvaatekehitys katkesi sota- ja pulavuosien takia. Kun naisille ei ollut tarjolla omaa teollisesti valmistettua työvaatetusta, he alkoivat itse ommella työvaatteensa saksalaisten julkaisemien kaavojen mukaan. Materiaaleiksi soveltuivat hyvin teltta-, suojapeite- ja purjekangas. Vasta 1950-luvulla teollisesti valmistetut naisten työtakit yleistyivät. (Mäkinen ym. 1996, 16.) 1960-luvulla yleistyneet tekokuidut valtasivat myös työvaate-alaa. Tekokuiduista valmistetut pyhävaatteet kestivät hyvin käyttöä, ja ne otettiin edelleenkin monesti työvaatteiksi työoloista riippumatta. Monet tapaturmat kuitenkin osoittivat työturvallisuuden tärkeyden, eli työvaatteena on tärkeää käyttää oikeanlaisia työolosuhteiden vaatimia työvaatteita. Muotia alettiin seurata myös työvaatteissa, jolloin niistä tuli uudenaikaisia ja kapealinjaisia. Koska materiaaleissa säästettiin, liikkumatila ja mukavuus työvaatteissa unohtuivat, ja näin työvaatteissa oli erittäin epämukava työskennellä. (Mäkinen ym. 1996, 17.) 2.2 Työvaatetuksen valintaperusteita Parina viime vuosikymmenenä työvaatetuksen toimivuudesta ja erikoistumisesta on tullut tärkeitä asioita. Usein tarvitaan vaihtelumahdollisuuksia työtehtävien ja työolojen mukaan, eikä pelkästään yksi haalari enää täytä töiden asettamia vaatimuksia. Tuotekehittely on tärkeää, ja uusien vaatimusten myötä työ- ja suojavaatetutkimuksesta on tullut osa sitä. Työvaatteiden kehittyessä niiden ostajien merkitys työpaikoilla on lisääntynyt. Käyttäjien tarpeet on tunnettava hyvin, mutta on myös osattava verrata tekstiiliteknisiä arvoja sekä muistettava taloudellisuus. Työvaatetus on osa turvallista ja viihtyisää työympäristöä, jonka avulla yritys voi viestiä ja antaa ulkopuolisille kuvan osaamisestaan. (Mäkinen ym. 1996, 17 18.) 1980-luvun alussa työterveyslaitoksessa aloitettiin järjestelmällinen työvaatetutkimus. Siinä on kehitetty suojavaatetus lihanleikkaajalle ja palomiehille sekä työvaatetusta rakennusalalle, myymälätyöhön, valimoihin ja maatalouteen. Työpaikoille perustetaan entistä useammin työ- ja suojavaateryhmiä, joihin osallistuu myös käyttäjien edustajia.

5 Tämän tarkoituksena on yhteistyönä löytää tai kehittää vaatetus, joka vastaa mahdollisimman hyvin kunkin työn vaatimuksia. Tekniikan kehittyessä materiaalit kehittyvät edelleen. (Mäkinen ym. 1996, 18.) Suuri osa suomalaisista käyttää päivittäin erityistä työvaatetusta joko suojavaatetta tai ammattia taikka työpaikkaa kuvaavaa vaatetta. Suojavaatteen tarkoitus on suojata erilaisilta työn vaaroilta, esimerkiksi kemikaaleilta, lialta, märkyydeltä, kylmyydeltä tai kuumuudelta. Työvaate voi olla myös tietyn ammatin tai työpaikan tunnusmerkki, kuten virkapuku, univormu tai PR-vaate. Vaate, joka on miellyttävä käyttää, oikeankokoinen, helposti puhdistettava, turvallisuutta edistävä ja työn haittoja lieventävä, on toimiva ja tarkoituksen mukainen. Oikeankokoisessa vaatteessa on helppo liikkua sekä tehdä tarvittavat työliikkeet. Pelkkä hankintahinta ei ole ainoa valintaperuste vaatteelle, vaan täytyy ottaa huomioon myös työn asettamat vaatimukset, vaatteen kestävyys käytössä sekä pesu- ja huoltoominaisuudet. Vaatetus myös täydentää kuvaa työpaikasta ja toimii sen mainoksena. Työpaikka voi lisätä arvostustaan sekä työtekijöidensä että asiakkaidensa keskuudessa hyvän, toimivan ja tarkoituksenmukaisen työvaatetuksen avulla. Edustavassa, siistissä ja tarkoituksenmukaisessa työvaatteessa voi liikkua työpaikan ulkopuolellakin. (Mäkinen ym. 1996, 19.) Lainsäädäntö asettaa erilaisia vaatimuksia työ- ja suojavaatetukselle. Teknisiä ratkaisuja käytetään tapaturman tai sairastumisen vaaralta suojautumiseen. Ennen kuin työhön valitaan tarvittavat suojavaatteet, on työnantajan arvioitava työssä esiintyvät vaarat. Suojavaatetus, joka on suunniteltu suojaamaan terveyttä tai turvallisuutta uhkaavalta vaaralta, kuuluu henkilösuojaimiin. Suojavaatteilla on erilaisia perusvaatimuksia, ja ne jaetaan kolmeen ryhmään eri vaatimusten mukaan mukaan. Ensimmäinen ryhmä on yleiset vaatimukset, ja ne täyttääkseen suojavaate on suunniteltava ja valmistettava niin, että siinä voi työskennellä ergonomisesti. Suojavaatteen tulee myös suojata tehokkaasti, eikä se saa aiheuttaa vaaraa tai muita haittoja käytössä. Toisena ryhmänä ovat lisävaatimukset eräille suojavaateryhmille tai -tyypeille. Tämä tarkoittaa sitä, että suojavaatteeseen on merkittävä valmistuspäivämäärä ja jos mahdollista, myös vanhenemispäivämäärä. Tässä ryhmässä suojavaatteessa täytyy myös kiinnittää huomiota erilaisiin ympäristöihin ja tilanteisiin, jossa suojavaatetta käytetään, ja pystyä olemaan turvallinen kaikesta huolimatta. Suojavaate ei saa takertua esineisiin tai koneen liikkuviin osiin. Suojavaatteen täytyy olla puettavissa ja riisuttavissa nopeasti hätätilanteissa. Täytyy myös tietää, miten suojavaate

6 suojaa muissa vaarallisissa tilanteissa ja mikä on käyttäjän näkyvyys hänen pitäessään suojavaatetta yllään. Kolmas ryhmä käsittää lisävaatimukset, jotka koskevat suojautumista tietyiltä vaaroilta. Suojavaatteen on siis tarvittaessa suojattava seuraavilta vaaroilta: mekaaniset iskut, staattinen puristus, mekaaniset vauriot (hankaus, lävistys, viillot, pistot), hukkuminen, kuumuus ja tuli, kylmyys, sähköiskut, säteily sekä vaaralliset aineet ja tartunnan aiheuttajat. (Mäkinen ym. 1996, 23.) Suojavaatteet jaetaan kolmeen ryhmään torjuttavien vaarojen vakavuuden mukaan. Ensimmäinen ryhmä on vähäisiltä vaaroilta suojaavat suojavaatteet. Tällaisia suojavaatteita käytetään tavallisissa olosuhteissa, ja niillä suojaudutaan mekaanisesti syntyviltä pintavaikutuksilta, heikkotehoisilta puhdistusaineilta, sääoloilta sekä vähäisiltä iskuilta ja tärinöiltä. Tähän ryhmään kuuluvia suojavaatteita ovat esimerkiksi puutarhakäsineet, polvija kyynärsuojukset sekä sukeltajien märkäpuvut, sadetakit sekä käsineet ja kevyet jalkineet. Toinen ryhmä on muilta kuin vähäisiltä tai vakavilta vaaroilta suojaavat suojavaatteet. Siihen kuuluvat esimerkiksi metsurin, hitsaus-, varoitus- ja moottoripyöräilijän suojavaatetus, paloturvallinen välivaatetus, pistonsuojaesiliina sekä suojavaatteet, jotka eivät kuulu ryhmään 1 tai 3. Kolmas ryhmä on vakavilta vaaroilta suojaavat suojavaatteet. Siihen kuuluvia suojavaatteita käytetään kylmissä tai kuumissa työympäristöissä, joissa saattaa esiintyä infrapunasäteilyä, liekkejä tai suuria määriä sulaa materiaalia. Kolmannen ryhmän suojavaatteita käytetään myös suojaamaan sähkön ja vaarallisen jännitteen aiheuttamilta vaaroilta ja kemikaaleilta. (Mäkinen ym. 1996, 24.) 2.3 Työvaatetuksen standardit Standardi on asiakirja, jossa määritellään yhteisesti sovitut laatuvaatimukset jollekin tuotteelle. Standardisointiryhmät laativat standardit yhteistyössä esimerkiksi viranomaisten, teollisuuden, kaupan, käyttäjien ja tutkimus- tai koulutusorganisaatioiden edustajien kanssa. Standardien käyttäminen ja hankkiminen on ilmaista, mutta standardin hankinta omalle tuotteelle on maksullista. Sillä tavalla rahoitetaan valtaosa standardisointiryhmien työskentely. Standardi on voimassa vain yhdessä maassa, mutta useimmiten pyritään eurooppalaisiin tai kansainvälisiin standardeihin. Standardit ovat yleisesti suosituksia, mutta maakohtaisesti lainsäädäntö tai viranomaiset voivat määrätä jonkun standardin pakolliseksi. Näin voidaan menetellä esimerkiksi tiettyjen ammattiryhmien vaatteissa,

7 joissa on todella tärkeää, että ne ovat standardien tarkoituksen mukaiset. (Ikäheimonen 2006a.) SFS-EN 340 on yleisstandardi, jota käytetään vain yhdessä erikoisstandardien kanssa. Siinä annetaan yleisiä vaatimuksia suojavaatetuksen ergonomialle, käsitellään suojavaatetuksen vanhenemisen haitallisia vaikutuksia suojaustasoon sekä määritellään merkinnät ja käyttöohjeen sisältö. Vaatimukset ja testausmenetelmät, tyyppitarkastukseen tarvittava näytteiden määrä, merkintävaatimukset sekä käyttöohjeet määritellään yksityiskohtaisemmin erikoisstandardeissa. Testausmenetelmistä on useita standardeja. Suojavaatteessa on oltava merkintä, joka sisältää eri tietoja, kuten valmistajan nimi, tuotemerkki, tuotetyypin kuvaus, kauppanimi tai koodi, koko, EN-standardin numero, kuvatunnus ja mahdollinen suojaluokka, hoito-ohjemerkintä ja CE-merkintä. (Mäkinen ym. 1996, 27.) Standardien tavoitteena on tuottaa keskenään vertailukykyisiä tuotteita. Yhteisesti määritellyt tuotantoprosessit nopeuttavat työtä ja saavat aikaan parempia tuloksia. Standardoinnin avulla myös kaupalliset tuotteet ja järjestelmät ovat paremmin yhteensopivia. Tämä helpottaa mm. eri valmistajien tuotteiden vertailtavuutta ja tuotteiden vapaata liikkuvuutta. Samalla tuotteiden turvallisuus ja valmistuksen vaikutus ympäristöön on huomioitu jo tuotteen suunnittelussa ja valmistuksessa. (Ikäheimonen 2006a.) 2.4 Työvaatemarkkinat Suomessa Kotimaisten työvaatemarkkinoiden liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Kilpailu on kovaa, eikä tilannetta helpota se, että raskaan teollisuuden työpaikkojen väheneminen vähentää alan työvaatteiden kysyntää. Jäljelle jäävät työntekijät halutaan kuitenkin vaatettaa entistä paremmin. (Metso 2004.) Yhä useampi Suomessa toimivista vaatetusalan tuotantoyrityksistä valmistaa työvaatteita tai ammattiasuja. Osa yrityksistä myös valmistaa suunnittelemansa vaatteet kotimaassa, mutta yhä enemmän tuotantoa ulkoistetaan ja tuotanto tapahtuu Kaukoidässä tai Baltian maissa globaalin markkinatalouden ehdoilla. Tietotekniikka helpottaa suunnittelun ja tuotannon yhdistämistä, vaikka fyysinen välimatka olisi hyvin pitkäkin. Mutta silti koko

8 toiminnan koordinoimiseksi tarvitaan asiantuntevaa logistista järjestelmää. Logistisia ongelmia syntyy sitä enemmän, mitä kauempana suunnittelu ja tuotanto ovat toisistaan, ja nämä ongelmat on ratkaistava mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tehokkaan logistisen järjestelmän on ratkaistava mm. määrään, laatuun, lajitelmiin, mitoituksiin ja toimitusaikoihin liittyvät käytännön järjestelyt. Erilaisia sähköisiä seuranta- ja tilausjärjestelmiä hyödynnetään entistä enemmän ja niiden avulla voidaan ohjata tuotantoa ja koko logistista tapahtumaketjua. Näiden järjestelmien avulla voidaan ennakoiden lyhentää tilausaikoja, ja näin asiakkuudenhallinnan merkitys kasvaa. Jokaisen tilausvahvistuksen yhteydessä on sovittava, miten tuotantoon päätyneen tuotteen materiaalit hankitaan ja varastoidaan sekä kuka vastaa valmiiden tuotteiden pakkauksesta, varastoinnista, kuljetuksesta, tullauksesta ja monesta muusta kuljetuksiin liittyvistä asioista. (Ikäheimonen 2006b.) Erikoistuminen, räätälöinti, kotimarkkinatuntemus ja nopeus ovat aseita ulkomailta tulevaa kilpailua vastaan (Metso 2004). Suunnittelun ja asiakkuuden hallinnan merkitys kasvaa koko ajan. Kun suunnittelu toteutetaan asiakkaan tarpeiden ja mittojen mukaan, on suunnittelussa kommunikaatiolla suuri merkitys. Kotimaassa toimivan suunnittelijan kanssa voidaan varmistaa, että tuotteet ovat asiakkaan kannalta toimivia, laadukkaita ja helposti huollettavia. Kansainvälisen valmistuksen mukanaan tuomia etuja ovat myös laajempi valikoima materiaaleja, läheisyys raaka-aineisiin ja kansainvälinen taitotieto. Ulkomailla tuotannossa kustannustaso on alhaisempi, ja näin voidaan toteuttaa ratkaisuja, joiden tuottaminen Suomessa olisi liian kallista. Tämä toimintakonsepti edellyttää kuitenkin suuria tilausmääriä sekä aikaa, sillä ensimmäisestä asiakaskontaktista valmiin asun käyttöön saamiseen menee vähintään kolme neljä kuukautta. (Ikäheimonen 2006b.) Tulevaisuuden haasteita voi erotella myynnin, valmistuksen ja tuotekehityksen osaalueisiin työvaatetoimittajan näkökulmasta. Asiakkaan yrityskuvan tärkeys ja sitä kautta vaatimusten monipuolistuminen näkyvät yhä enemmän myyjän työssä. Pienemmätkin yritykset haluavat oman yrityskuvansa mukaisia vaatteita ja niiden toimintaan soveltuvia erikoisia ratkaisuja. Myös yrityksen tarpeiden mukaisia räätälöityjä toimintamalleja vaaditaan enemmän. Tämä vaatii laajaa osaamista, mukautumista sekä jakeluteiden hallintaa valmistajalta tai toimittajalta. Työvaatteiden myyjän on tunnettava eri toimialojen monenlaiset työnkuvat, työprosessien tekniset vaiheet ja niiden vaikutus

9 toiminnallisuuteen. Eli myyjältä vaaditaan moniosaamista, eri toimialojen tuntemista sekä teknisen toiminnan ja kaupallisen ajattelun yhdistämistä. (Ikäheimonen 2007.) Muita tulevaisuudessa tarvittavia taitoja ovat erilaisten teknologisten automaatiosovellusten hallinta, liiketoiminnan tuntemus, laadunhallinta ja projektiosaaminen. Tämän lisäksi tarvitaan monipuolista kielitaitoa etenkin ulkomailla tapahtuvan valmistuksen ohjaamisessa. Tulevaisuuden menestymisen ehtona tulee olla koko organisaation osalta uuden tiedon kehittäminen. (Ikäheimonen 2007.)

10 3 TILASTOLLINEN TUTKIMUS 3.1 Empiirinen tutkimus Tieteellisen tutkimuksen avulla pyritään selvittämään tutkimuskohteen lainalaisuuksia ja toimintaperiaatteita. Se voi olla teoreettista kirjoituspöytätutkimusta, jossa hyödynnetään valmiina olevaa tietomateriaalia tai empiiristä eli havainnoivaa tutkimusta. Empiirisen tutkimuksen avulla voidaan selvittää, toteutuuko jokin teoriasta johdettu hypoteesi käytännössä. Empiirisen tutkimuksen tutkimusongelmana voi olla myös jonkin ilmiön tai käyttäytymisen syiden selvittäminen tai ratkaisun löytäminen siihen, miten jokin asia pitäisi toteuttaa. Ennen tutkimuksen aloittamista täytyykin tutkimusongelma ja tutkimuksen tavoite määritellä hyvin. Ne myös määrittelevät tutkimusmenetelmän. Yhtä oikeaa tutkimusmenetelmää ei välttämättä ole, ja valinta niiden välillä voikin olla vaikea. Tutkimuksen perusjoukko on se tutkimuksen kohteena oleva joukko, josta tietoa halutaan. Tutkimuksessa voidaan tutkia koko joukko, jolloin kyseessä on kokonaistutkimus, tai valitaan tietty joukko perusjoukosta, jolloin kyseessä on osatutkimus. (Heikkilä 2001, 13 14.) Empiiriset tutkimukset voidaan jakaa eri tyyppeihin esimerkiksi käytettyjen menetelmien tai tiedonkeruun perusteella. Kartoittavan eli vapaamuotoisen tutkimuksen avulla valaistaan ongelmaa ilman systemaattista tietojen keruuta tai analyysiä. Empiirisen tutkimuksen perusmuoto on kuvaileva eli deskriptiivinen tutkimus, joka voi olla esimerkiksi mielipidetiedustelu. Se vastaa kysymyksiin mikä, kuka, millainen, missä ja milloin. Tässä tutkimustyypissä tulosten luotettavuus, tarkkuus ja yleistettävyys ovat tärkeitä, joten tutkimus vaatii laajan aineiston. Ilmiöiden välisiä syy- ja seuraussuhteita pyritään selvittämään selittävällä eli kausaalisella tutkimuksella. Tässäkin tutkimuksessa tarvitaan laaja aineisto luotettavien tulosten saamiseen. (Heikkilä 2001, 14.) Kokeellinen eli eksperimentaalinen tutkimus on yksi selittävän tutkimuksen erityismuoto. Sen avulla tutkitaan jonkin tekijän vaikutusta kontrolloiduissa olosuhteissa. Tätä tutkimustyyppiä käytetään erityisesti luonnontieteissä, lääketieteessä ja sosiaalitieteissä. Kun tutkija on itse mukana kehittämis- tai muutosprosessissa, on kyseessä toimintatutkimus. Sen avulla voidaan arvioida esimerkiksi jonkin uuden työtavan

11 soveltuvuutta. Kun pyritään arvioimaan jonkin toiminnan tai tehtyjen päätösten vaikutuksia, on kyseessä evaluaatiotutkimus. Tutkimuksen kohteena voi olla mainoskampanjan vaikutus tuotteen myyntiin. Jos selittävien tekijöiden avulla pyritään tekemään ennusteita, käytetään ennustavaa tutkimustyyppiä, jota käytetään erityisesti talous- ja väestötieteessä. (Heikkilä 2001, 14 15.) Aikaperspektiivin suhteen empiiriset tutkimukset voidaan jakaa poikkileikkaustutkimuksiin ja pitkittäistutkimuksiin. Poikkileikkaustutkimus on tavallisesti kertaluonteinen ja vain yhden ajankohdan kattava tutkimus. Pitkittäistutkimuksessa mitataan saman kohderyhmän ominaisuuksia pitemmän ajan kuluessa eri ajanhetkinä. Tutkimusasetelma voi olla intensiivinen tai ekstensiivinen. Intensiivisessä tutkimusasetelmassa kohteena on muutama tapaus ja niitä pyritään tutkimaan mahdollisimman perusteellisesti ja syvällisesti. Ekstensiivinen tutkimusasetelma voi olla laajasti kattava mutta pintapuolinen. Jos tutkimusaineisto on kerätty kyseistä tutkimusta varten, on aineisto primaarista. Jos tieto on alun perin kerätty jotain muuta varten, on tieto sekundaarista. (Heikkilä 2001, 15.) Tutkimukseksi nimitetään monenlaista toimintaa, kuten kartoitusten tekemistä, tietojen keräämistä ja luokittelua, tilastotietojen esityksiä, haastatteluaineistojen kuvauksia ja omakohtaisten kokemusten kirjallista esittämistä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 24.) Tutkimustyypit voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään. Kokeellisessa tutkimuksessa mitataan yhden käsiteltävän muuttujan vaikutusta toiseen muuttujaan. Survey-tutkimuksessa kerätään tietoa standardoidussa muodossa (yleensä kyselylomake tai strukturoitu haastattelu) joukolta ihmisiä. Kerätyn aineiston pohjalta pyritään kuvailemaan, vertailemaan ja selittämään ilmiöitä. Tapaustutkimuksessa (case study) hankitaan yksityiskohtaista, intensiivistä tietoa yksittäisestä tapauksesta tai pienestä joukosta toisiinsa suhteessa olevia tapauksia. (Hirsjärvi ym. 1997, 130.) 3.2 Kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen tutkimusote Tutkimusote voi olla kvantitatiivinen eli määrällinen tai kvalitatiivinen eli laadullinen. Kvantitatiiviseen eli tilastolliseen tarvitaan suuri ja edustava otos, sillä tutkimuksen avulla selvitetään lukumääriin ja prosenttiosuuksiin liittyviä kysymyksiä sekä eri asioiden välisiä riippuvuuksia. Asioita kuvataan numeeristen suureiden avulla ja näin tilanne saadaan

12 kartoitettua, mutta asioiden syitä ei pystytä täysin selvittämään. Tutkija voi tehdä vääriä tulkintoja tuloksista, ja kvantitatiivista tutkimusta onkin arvosteltu sen pinnallisuudesta. (Heikkilä 2001, 16.) Kvalitatiivisessa tutkimuksessa pyritään ymmärtämään tutkimuskohdetta ja sen käyttäytymisen ja päätösten syitä, mutta se rajoittuu yleensä pieneen tutkittavaan määrään. Kvalitatiivinen tutkimus sopii hyvin esimerkiksi sosiaalisten ongelmien tutkimiseen, toiminnan kehittämiseen ja vaihtoehtojen etsimiseen. Tietoja kerätään yleensä syvähaastatteluilla ja muutaman hengen ryhmäkeskusteluilla. Kvalitatiivisilla menetelmillä ei pyritä saamaan tilastollisesti merkittävää tulosta, vaan pikemminkin löytämään selitykset selvitettävinä oleviin ongelma-alueisiin. (Heikkilä 2001, 16.) Kvantitatiiviseen tutkimukseen tarvittavat tiedot voidaan hankkia erilaisista muiden keräämistä tilastoista, rekistereistä tai tietokannoista tai tiedot kerätään itse. Kvantitatiivisen tutkimuksen avulla ilmiötä voidaan kuvata numeerisen tiedon pohjalta. Otos on yleensä numeerisesti suuri ja edustava. (Heikkilä 2001, 18.) 3.3 Tutkimuksen validiteetti ja reliabiliteetti Onnistuneen tutkimuksen avulla saadaan luotettavia vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tulee mitata juuri sitä, mitä oli tarkoituskin selvittää, eli tutkimuksen tulee olla validi. Mitattavat käsitteet ja muuttujat täytyy määritellä tarkoin, muuten mittaustuloksetkaan eivät voi olla valideja. Validiteetti täytyy varmistaa etukäteen huolellisella suunnittelulla ja tarkoin harkitulla tiedonkeruulla. (Heikkilä 2001, 29.) Tulosten täytyy olla luotettavia, ja reliabiliteetilla tarkoitetaankin tulosten tarkkuutta. Tutkimusta tehdessä tutkijan on oltava koko ajan tarkka ja kriittinen. Virheitä voi sattua tietoja kerättäessä, syötettäessä sekä käsiteltäessä ja tuloksia tulkittaessa. Luotettavien tulosten saamiseksi on myös varmistettava, että kohderyhmän otos edustaa koko tutkittavaa perusjoukkoa. Tutkimuksen tulosten tulee olla puolueettomia, eivätkä ne saa riippua tutkijasta, eikä hän saa antaa omien poliittisten tai moraalisten vakaumustensa vaikuttaa tutkimusprosessiin. (Heikkilä 2001, 19.)

13 3.4 Tutkimuksen kyselylomakkeen suunnittelu Tutkimuksen tulee olla käyttökelpoinen ja hyödyllinen sekä tuoda esille jotain uutta. Tutkimusmenetelmät vaikuttavat tulosten hyödyllisyyteen. Tutkimusmenetelmä tuleekin valita huolella, sillä erilaisilla aineiston keräämis- ja käsittelymenetelmillä saadaan samasta kohteesta erityyppistä tietoa. Turhia kysymyksiä tulee välttää, ja tutkimuslomakkeessa jokaisen kysymyksen tarpeellisuus tulee punnita tarkoin. (Heikkilä 2001, 32.) Kyselylomake on olennainen osa kysely- ja haastattelututkimusta. Ennen kuin kyselylomakkeen laatiminen aloitetaan, tulee tutkimuksen tavoite olla täysin selvillä. Kysymykset kannattaakin suunnitella huolellisesti. Kysymysten muoto on yksi suurimmista virheiden aiheuttajista. Kysymyksiä ja niiden vastausvaihtoehtoja suunniteltaessa on selvitettävä, kuinka tarkkoja vastauksia halutaan ja kuinka tarkkoja tietoja on mahdollisuus saada. (Heikkilä 2001, 47.) 3.5 Tulosten esittäminen Tuloksia esitettäessä taulukko on taloudellinen ja objektiivinen tapa esittää monia lukuja pienessä tilassa. Taulukon avulla lukuja ja niiden suhteita voi vertailla sekä tehdä tarvittaessa lisälaskelmia. Suuret tietomassat saadaan yleensä helpommin järjestettyyn ja hallittavaan muotoon taulukoinnin avulla. Visuaalisella suunnittelulla on helppo parantaa taulukon luettavuutta. Taulukon tulee sisältää kaikki sen tulkinnan kannalta olennainen tieto, mutta sarakkeita ei saisi olla liikaa. Tekstiin sijoitetut taulukot tulee aina tulkita. Tulosteet, jotka eivät ole itse ilmiön kannalta keskeisiä, mutta antavat hyödyllistä lisätietoa, voidaan sijoittaa liitteisiin. Tällöin viittaus liitteeseen tekstissä riittää ja kiinnostuneet voivat itse perehtyä asiaan tarkemmin. Hyvä taulukko sisältää kuvatun ilmiön paikallisen ja ajallisen sijainnin, mittayksiköt, mahdollisen lähteen tai tiedon hankintamenetelmän sekä tiedon luotettavuuden (ennakkotiedot, keskivirheet, merkitsevyyskertoimet). Jos taulukossa esitetään prosenttilukuja, tulee aina mainita myös perusarvo, josta prosentit on laskettu. (Heikkilä 2001, 149.)

14 Tutkimustuloksia esitettäessä on tekstillä, taulukolla ja kuviolla kullakin oma, erityisluonteensa mukainen tehtävä. Tarkkuus on hyvin oleellista taulukossa, kun taas kuvion avulla tiedonvälitys on nopeaa. Molempien tulee olla selkeitä ja yksiselitteisiä. Hyvät kuviot elävöittävät raporttia, jos kuviotyyppi on valittu oikein. Parhaan kuviotyypin valinta voi olla vaikeaa, sillä nykyisissä ohjelmissa on monia erilaisia graafivaihtoehtoja. Kuvioiden tulee myös kertoa tarinansa selvästi ja oikein. Pylväskuvio sopii hyvin kuvaamaan nominaaliasteikon tasoisen muuttujan arvoja. Siitä käy hyvin esille määrä ja määrän muutokset. Vaakapylväät sopivat luokkien tai ryhmien määrätietojen kuvaamiseen. Piirakka- eli ympyräkuvion avulla kuvataan kokonaisuuden jakautumista osiin, ja se sopii suhteellisten osuuksien, kuten prosenttilukujen, kuvaamiseen. Piirakkakuvio välittää tietoa huomattavasti epätarkemmin kuin pylväskuvio, sillä jos sektoreita on enemmän kuin kuusi, kuvion havainnollisuus kärsii. Viivakuvio taas sopii jatkuvan muuttujan arvojen kuvaamiseen. Se korostaa vaihtelua ja kehityssuuntaa. Hajontakuviota käytetään muuttujien välisten yhteyksien tutkimisessa. Se kertoo silmämääräisesti kahden muuttujan riippuvuuden suunnan, voimakkuuden ja muodon. (Heikkilä 2001, 155 165.)

15 4 3D-SKANNAUS 4.1 3D-skannaus 3D-skannauksessa fyysinen esine taltioidaan tietokoneohjelman ymmärtämään muotoon. 3D-skannaus on luonteeltaan periaatteessa samankaltainen prosessi kuin valokopiointi, valokuvaus tai videokuvaus. Laserskannauksessa käytetään silmille turvallista I luokan laseria. Skannauksen tuloksena saadaan pistepilvi, josta skannattu pinta muodostuu. Parhaimmillaan päästään muutaman millin tarkkuuteen. Laserskannaus skannaa kohteen vain yhdestä suunnasta, joten skannauksia täytyy suorittaa useasta eri suunnasta ja niiden tiedot täytyy yhdistää, jotta koko kohde saadaan mallinnettua tietokoneelle. (Lehtovirta & Nuutinen 2000, 111.) 4.2 Vitronic : Vitus Smart Bodyscanner Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun tekstiili- ja vaatetustekniikan osastolle hankittu bodyscanneri on Vitronicin 3D-bodyscanner. Järjestelmä koostuu seuraavista osista: Vitus Smart Bodyscanner, skannerin kalibrointiyksikkö sekä ohjaava työasema, ScanWorksskannausohjelmistot, Lectra Fitnet -mittatilausjärjestelmä ja Lectra Modaris -kaavaohjelmisto. ScanWorks on automaattinen vartalon mittausohjelma. Sen avulla ihmisen vartalo voidaan mitata millimetrin tarkkuudella. (Pihlajakangas & Ostroukh, 2008.) Bodyscanner koostuu neljästä pylväästä, jotka ovat kiinni kehikossa. Jokaisessa pylväässä on kaksi CCD kameraa, sekä ensimmäisen luokan, silmälle harmiton laser. Kuvio 1:ssä on kuva bodyscannerista. Ihmisen skannaus päästä varpaisiin kestää noin 8 sekuntia. Jotta mitat olisivat mahdollisimman tarkat, mitattavalla henkilöllä saa olla päällään vain alusvaatteet ja hänen täytyy seistä mahdollisimman luonnollisessa asennossa. Bodyscanner ottaa mitat ihmiskehon pinnalta ja näin saadaan todella tarkat mitat sekä virtuaalinen 3Dkuva mitattavasta henkilöstä bodyscanneriin yhteydessä olevan tietokoneen ruudulle. (Human Solutions 2005.)

KUVIO 1. 3D-bodyscanner 16

17 5 MITTATUTKIMUS 5.1 Mittatutkimuksen historiaa Antropometria on ihmisruumiin rakenteen, mittasuhteiden ja koostumuksen analysointi mittauksin. Antropometriaa tarvitaan teollisessa suunnittelussa, vaatesuunnittelussa, ergonomiassa, arkkitehtuurissa ja kaikkialla, missä tarvitaan tilastollista tietoa väestön kokojakaumasta, jotta tuotteiden koot voitaisiin optimoida. Monet eri tekijät vaikuttavat ja johtavat kokojakaumien muutoksiin, kuten elämäntapojen ja ravinnon muutokset sekä väestön etnisten taustojen yhdistyminen. Antropometristen mittatietojen säännöllinen päivittäminen onkin siis välttämätöntä. (Simonen 2006.) Ranskalaista Alphonse Bertillonia (1853 1914) on pidetty ihmisruumiin mittaamisen isänä. Bertillon kehitti 1800-luvulla järjestelmän, joka koostuu 11 mittauskohteesta: pituus, käsivarren pituus, rinnanympärys, päänympärys, pään leveys, korvan pituus, jalan pituus, keskisormen pituus, kyynärpään pituus, posken pituus ja pikkusormen pituus. 1900-luvulla eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset antropologit käyttivät antropometrisiä metodeja tavoitteinaan oletettujen rotupiirteiden kartoittaminen antropometrisillä mitoilla. 1920- ja 1930-luvuilla kulttuuriantropologi Franz Boas in teorian mukaan antropometria osoitti, että biologisia ihmisrotuja ei ole olemassa. 1930 1940-luvuilla länsimaissa antropometrialla pyrittiin perustelemaan ihmisyksilöiden ja -populaatioiden paremmuusjärjestystä. Jyrkät rotu- ja populaatioteoriat hylättiin laajasti kansallissosialistien järjestämän etnisen ja uskonnollisen puhdistuksen jälkeen. (Simonen 2006.) Uusien menetelmien (esim. DNA-tutkimukset) myötä antropometria on saamassa lisäarvoa. Nykymuodossaan sitä pidetään kuitenkin tiukasti myös yhteiskuntatieteellisenä alana. Ensimmäisiä nykymuotoisia tutkimuksia kirjoitti Le Roy Ladurie 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Ladurie tutki ranskalaisten sotilaiden pituuksia ja vertasi niitä sotilaiden sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan. 1980-luvulla historiallinen antropometria kehittyi ja laajeni. Tehtiin tutkimuksia mm. Yhdysvaltojen orjien ja sotilaiden pituuksista sekä mitattiin biologista elintasoa. Suurimpia antropometristen tutkimusten yllätyksiä olivat teollistumisen elintasoa laskeva vaikutus teollistumisen alkuvaiheessa, löytö, että ihmisten

18 keskipituudet ovat kehittyneet syklisesti, eivät lineaarisesti, sekä lukutaidon ja pituuskasvun selkeä yhteys. (Simonen 2006) Akateemisessa mielessä antropometriaa käytetään nykyään esimerkiksi ihmispopulaatioiden välisten erojen vertailevassa tutkimuksessa mm. ympäristötekijöiden merkitystä selvitettäessä. Sitä käytetään myös ihmisen biologisen evoluutioketjun selvittelyssä. (Simonen 2006.) Akateemisen maailman ulkopuolella antropometriaa käytetään myös ihmispopulaatioille valmistettavien käyttötavaroiden, esimerkiksi vaatteiden, mittasuhteiden suunnittelemiseen ja merkitsemiseen. Myös lääketiede hyödyntää sitä lasten kasvun seurantaan ja ravitsemustiede painon seurantaan. Oikeuslääketieteessä antropometriaa saatetaan käyttää rikosten selvittelyssä tai uhrien tunnistamisessa. Ergonomiassa antropometriaa käytetään työvälineiden, koneiden ja työpisteiden kehittämisessä ja suunnittelussa. (Simonen 2006.) Mittatutkimuksen hyödyntäminen Mittatutkimuksen tuloksia voivat hyödyntää monet eri alat, kuten vaate-, huonekalu-, lääke- sekä autoteollisuus. Vaateteollisuudessa kansallisen mittaustutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kansallisen kokotaulukon luomiseen. Tämän kokotaulukon avulla voitaisiin vaatteista tehdä paremmin istuvia ja asiakastyytyväisyys kasvaisi. Autoteollisuudessa tuloksia voitaisiin hyödyntää ajomukavuuden lisäämiseen. Huonekaluteollisuudessa ergonomia on hyvin tärkeää, ja tulokset voisivat helpottaa ihmiskokojen vaihteluiden ymmärtämistä sekä ergonomisempien huonekalujen suunnittelua. Lääketieteessä suuri kansallinen mittataulukko auttaisi näkemään ihmisvartalon koon, muodon ja terveyden muutokset. 5.2 Mittatutkimuksen standardit Mittatutkimuksen pohjana toimivat nykyään kansainväliset standardit. ISO 7250 -standardi määrittelee ihmiskehon perusmitat teknisen suunnittelun avuksi. ISO 8559 -standardi määrittelee vaatteen rakenteen sekä antropometriset tutkimukset. EN 13402-1 -standardi

19 sisältää termit, määritelmät ja vartalon mittausmenetelmät. Nämä mitat tulisi mitata joko ilman alusvaatteita tai mahdollisimman vähillä vaatteilla. Kaikki mitat mitataan senttimetreissä paitsi paino. Standardissa määritellään myös piktogrammi, jota voidaan käyttää kielettömänä, neutraalina kuvana, jossa ilmoitetaan yksi tai useampia vartalon mittoja kuten kuviossa 2. (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.) KUVIO 2. Piktogrammi Tähän standardiin kuuluu muutama perusmitta. Päänympärys eli suurin vaakasuora ympärysmitta pään ympäri mitataan korvien yläpuolelta. Kaulanympärys mitataan 2 cm aatamin omenan alapuolelta 7. niskanikaman kohdalta. Vartalonympärys on suurin vaakasuora ympärysmitta kainaloiden alapuolelta rinnan kohdalta. Se mitataan henkilön seistessä suorassa ja hengittäessä normaalisti. Rinnanympärys on suurin vaakasuora ympärysmitta kainaloiden alapuolelta rintojen kohdalta. Ympärysmitta mitataan henkilön seistessä suorassa normaalisti hengittäen. Rintaliivien ei pitäisi muuttaa rintojen kokoa tai niiden kohtaa kehossa. Rinnan alapuolen ympärys on vaakasuora ympärysmitta, joka mitataan aivan rintojen alapuolelta. Vyötärönympärys mitataan oikeasta vyötärön kohdasta lonkkaluun yläosan ja alimman kylkiluun välistä. Mitattavan ihmisen tulee hengittää normaalisti ja seistä suorassa vatsalihakset rentoina. Lantionympärys on suurin lanteilta mitattava vaakasuora ympärysmitta. (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.) Pituus on pystysuora mitta pään huipusta jalkapohjaan. Mitattavan ihmisen tulee seistä suorassa ilman kenkiä ja jalat vierekkäin kiinni toisissaan. Jalan sisäpituus on haaravälin ja jalkapohjan välinen mitta. Pituus mitataan pystysuorassa linjassa henkilön seistessä

20 suorassa, jalat hieman toisistaan erillään ja painon jakautuessa tasaisesti molemmille jaloille. Käsivarren pituus mitataan olkalinjan leikkauspisteestä olkapään yli näkyvään ranneluuhun niin, että mitattavan henkilön käsi on nyrkissä lantiolla ja käsivarsi muodostaa 90 asteen kulman. Kämmenen ympärys mitataan rystysten kohdalta ilman peukaloa, niin että kämmen on auki sormet yhdessä. Jalkaterän pituus mitataan suurimman varpaan kärjestä kantapäähän. Mitattava henkilö seisoo paljain jaloin niin, että paino jakautuu tasaisesti molemmille jaloille. Paino mitataan sopivalla vaa alla kilogrammoissa. (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.) Standardi EN 13402-2 sisältää ensisijaiset ja toissijaiset mitat. Standardin toisessa osassa määritellään kunkin vaatteen yksi ensisijainen mitta. Tämä on se vartalon mitta, jonka mukaan vaatteen kokonumero etiketissä ilmoitetaan. Joissakin tapauksissa yksi mitta ei kuitenkaan aina ole riittävä oikean kokoisen tuotteen valitsemiseksi. Niissä tapauksissa etikettiin voidaan liittää yksi tai kaksi toissijaista mittaa. Yleensä istuvissa jakuissa tärkeimpiä mittoja ovat eri kohderyhmän mukaan esimerkiksi naisilla ja miehillä vartalonympärys ja rinnanympärys. Toissijaisia mittoja ovat esimerkiksi pituus ja vyötärönympärys. Pojilla ja tytöillä ensisijaisia mittoja taas ovat pituus ja vartalonympärys. Rinnanympärys on vasta toissijainen mitta. Yksinkertaisissa vaatekappaleissa, kuten sukissa, ei tarvita kuin yksi mitta, kuten jalkaterän pituus. (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.) Standardin kolmas osa EN 13402-3 sisältää mitat ja mittavälit. Siinä määritellään valitut ensisijaiset ja toissijaiset mitat. Tuotteen kokoa ei pitäisi ilmoittaa etiketissä keskimääräisellä vartalon mitalla (ts. ei pituus 176 ). Sen sijaan etiketissä tulee ilmoittaa, mille pituusryhmälle tuote on suunniteltu (eli ensimmäisen pituusryhmän puolestavälistä seuraavan pituusryhmän puoliväliin, esim. pituus 172 180 ). Esimerkiksi pituusryhmille suositellaan yleisesti käytettävän 8 cm:n vaihteluvälejä, eli mitta 160 cm sisältäisi mitat 156 164 cm, kuten taulukosta 1 käy esille. TAULUKKO 1. Pituusryhmien vaihteluvälit Pituus 160 168 176 184 192 200

21 Vaihteluväli 156 164 164 172 172 180 180 188 188 196 196 204 Housuille suositeltavan pituuden vaihteluväli on 4 cm, eli mitta 160 cm sisältäisi mitat 158 162 cm. Standardissa ehdotetaan, että kaulanympärys voitaisiin yhdistää vartalonympärysmittaan sekä hihan pituus voitaisiin yhdistää vartalon pituustaulukkoon. (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.) Standardin neljäs osa 13402-4 on vielä tekeillä. Siinä ilmoitetaan täydellinen vaatteiden kokonumerointijärjestelmä. Standardin oli alun perin tarkoitus tulla ensisijaisesti teollisuuden tietokantojen käyttöön ja toimia tunnisteina varastonpidossa sekä katalogien tilausnumeroissa. Myöhemmin havaittiin, että täydellistä kokonumerointijärjestelmää tarvittaisiin myös asiakkaiden kanssa kommunikointiin. Jos kaikki ensi- ja toissijaiset EN 13402-2:n senttimetrit kirjoitettaisiin peräkkäin, joissain tapauksissa koodista voisi tulla jopa 12-merkkinen. Piktogrammien senttimetrien täydellinen listaus sisältää paljon ylimääräistä tietoa, joka voitaisiin kutistaa muutamaan hakutaulukon merkkiin. EN 13402-4:ssa tullaan määrittelemään nämä taulukot. (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.) AEDT (European Association of National Organisations of Textile Traders) kehittää uutta eurooppalaista vaatteiden kokonumerointijärjestelmää. Tarkoitusta varten perustettu CEN:n (European Comittee for Standardization, kuvio 3.) työryhmä viimeistelee eurooppalaista standardia, jossa määritetään vaatteiden kokomerkintä valmistajille ja kuluttajille. Koodausjärjestelmä perustuu ensi- ja toissijaisiin vartalonmittoihin ja sisältää aakkosnumeerisia koodeja. (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.)

22 MAAILMAN LAAJUINEN TASO IEC International Electrotechnical Comission ISO International Organization for Standardization ITU International Telecommunication Union EUROOPPA- LAINEN TASO CENELEC European Committee for Electrotechnical Standardization CEN European Committee for Standardization ETSI European Telecommunications Standards Institute KANSALLI- NEN TASO SESKO Sähkötekninen ala SFS Suomen Standardisoimis- Viestintävirasto Tele ala liitto SFS toimialayhteisöineen KUVIO 3. Kansainväliset standardoimisliitot (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.) AEDT esittää 5-merkkistä aakkosnumeerista koodia, jossa on kolminumeroinen ensisijaista mittaa senttimetreinä ilmoittava osio ja kaksi kirjainkoodia, joilla ilmoitetaan toissijaiset mitat. Koodausjärjestelmä muistuttaa nykyistä rintaliivikokonumerointia. Jonkin tuotteen mitat voivat olla esimerkiksi seuraavat: rinnanympärys: 100 cm (100) lantionympärys: 104 cm (B) pituus: 176 cm (G), jolloin kokonumero ilmaistaan kompaktilla koodilla 100BG ja piktogrammi havainnollistaa kokonumeron merkityksen. (EN 13402 European Clothing Size Standards 2006.)

23 5.3 Mittatutkimuksen työnkulku Ennen mittatutkimuksen aloittamista täytyy sen vaiheet ensin suunnitella hyvin, kuten mitkä ovat mittatutkimuksen päämäärät, kuinka tutkimus toteutetaan sekä miten tieto varastoidaan ja analysoidaan. Mittatutkimuksella tulee olla päämäärä, mitä sillä halutaan saavuttaa. Mittatutkimuksella saadaan lisätietoa ja sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi tekniikassa, antropometriassa eli opissa ihmisruumiin mittasuhteista sekä vaatetusalalla. Tutkimuksen tulee myös soveltua yhteen muiden jo tehtyjen tutkimusten kanssa. Mittatutkimuksessa käytetyn teknologian sekä välineiden paikkansapitävyyden täytyy olla mahdollisimman hyvä. Tulee myös suunnitella, mitä tilastollisia menetelmiä ja järjestelmiä käytetään ja kuinka tulokset esitetään. Mittatutkimuksella saadaan paljon erilaista tietoa. Alkuperäinen sekä analysoitu tieto tulee säilyttää. (Seidl & Hansen 2005.) Tutkimuksessa mitattavien henkilöiden valinta tulee tehdä jonkin yhdistävän piirteen mukaan. Mitattavat henkilöt voidaan valita esimerkiksi demografisen piirteen mukaan eli valitaan tietyn kansalaisuuden, rodun, maantieteellisen sijainnin tai taloudellisen aseman mukaan. Tuloksissa voidaan tiedot erotella sukupuolen ja iän mukaan. Ennen tutkimuksen aloittamista mitattaville henkilöille tulee kertoa, kuinka valmistautua ja mitä odotettavissa on. (Seidl & Hansen 2005.) Itse mittausprosessi alkaa mittaajan kouluttamisella. Mittaajalla tulee olla selkeä käsitys sekä hyvät tiedot ja taidot mittauksesta sekä mittauksessa käytettävien välineiden sekä ohjelmien käytöstä. Jos bodyscanneri siirretään toiseen paikkaan mittauksen suorittamiseksi, tulee laite osata pystyttää, ohjelmoida sekä kalibroida. Seuraavana tehtävänä on mittauspaikan järjestäminen sekä mitattavien henkilöiden valmistaminen mittatutkimukseen. Kun mittaus on ohi, kaikki saatu tieto dokumentoidaan ja analysoidaan. (Seidl & Hansen 2005.) Neljäntenä ja viimeisenä vaiheena onkin tiedon tilastollinen analysointi. Tarvittaessa tilastolliset ohjelmat tulee ensin asentaa ja ohjelmoida. Tuloksista tehdään tarvittaessa erilaisia tilastoja ja tieto analysoidaan ja siitä tehdään raportti. (Seidl & Hansen 2005.)

24 5.4 3D-mittauslaitteen hyödyt mittatutkimuksissa Perinteisessä mittauksessa mittojen otto tapahtuu manuaalisesti erilaisia mittoja käyttäen. Mittaajan koulutus on tässäkin tarpeellista. Mittaukseen voi kulua monia tunteja ja mitat ovat aina kahden eri luun välisiä etäisyyksiä tai ympärysmittoja. Uusia mittoja ei myöskään ole mahdollista ottaa tai analysoida jälkeenpäin. Perinteisellä mittaustavalla saadaan tutkimukselle suuri soveltuvuus aiempien tutkimusten kanssa. (Seidl & Hansen 2005.) Innovatiivisella 3D-mittaustavalla mittaus tapahtuu 3D-bodyscannerilla. Mittausprosessi on nopeaa; ihmistä kohden mittaukseen kuluu noin muutama minuutti. 3D-mittauksen hyöty on myös se, että asiakas tai mitattava koehenkilö voi tuntea olonsa mukavaksi, kun kosketusta ei synny mittaajan ja mitattavan välille. Mitat saadaan vartalon ihon pinnalta, eli mittoja saadaan enemmän kuin perinteisellä mittauksella. Mitattavaan henkilöön on myös mahdollista kiinnittää merkkaustarroja. Bodyscanner tunnistaa merkit, ja näin saadaan uusi mitta kahden merkkaustarran väliltä. Vartalon mittoja voidaan analysoida myös ilman mitattavaa henkilöä, koska tiedot ja 3D-kuva tallentuvat tietokoneelle. Eli bodyscannerilla mitatut tiedot ja mittatiedostot tallentuvat automaattisesti ja pysyvät tallessa. 3D-mittaus on kuitenkin uutta teknologiaa, eikä siitä löydy paljoa kirjallisuutta. Bodyscannerin avulla mittatutkimukset ovat nopeampia, ja sen avulla on mahdollista mitata suuriakin ihmisjoukkoja. (Seidl & Hansen 2005.) 5.5 3D-mittauslaitteella tehdyt mittatutkimukset Bodyscannerin avulla voidaan tehdä laajojakin mittaustutkimuksia. Monissa maissa, kuten USA:ssa, Britanniassa, Kiinassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa ja Ranskassa on tehty kansallinen mittatutkimus. Vuonna 2004 Isossa-Britanniassa tehtiin kansallinen mittatutkimus yhteistyössä Britannian valtion, 17 suurimman vähittäismyyntiketjun, johtavien yliopistojen sekä teknologiayritysten kanssa. Jälleenmyyjien tehtävänä oli rekrytoida asiakkaita mittatutkimukseen rohkaisemalla heitä rekisteröitymään internetissä. Yliopistojen opiskelijat keräsivät tiedon, mikä toimi myös hyvin oppimisprosessina. Iso- Britannialainen yritys säilyttää mittatietoja tietokannassaan. Vapaaehtoiset rekrytoitiin erilaisin mainoksin kansallisessa mediassa, kuten internetissä, postitse sekä mainosesittein.