LAKIKOULUTUS. Rehtorin ammattivalmennus Laki & Turvallisuus. Lauri Liusvaara

Samankaltaiset tiedostot
Haaga-Helia Lauri Liusvaara, Law Point avoin yhtiö, www. lawpoint.fi

OPETTAJANA OPPILAITOKSESSA - TYÖHÖN LIITTYVIÄ JURIDISIA KYSYMYKSIÄ - Turvallisuuteen liittyvät lait ja säädökset koulutuksenjärjestäjiä ohjaamassa

TAMPERE aamukahvit. Ajankohtaista opetuksen lainsäädännöstä

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Turvallisuuskulttuuriin kuuluu yhteinen halu pyrkiä ennakolta estämään onnettomuudet ja vahingot sekä varautua poikkeustilanteisiin

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja moniammatillisessa yhteistyössä

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

Lauri Liusvaara Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point Ay

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Työrauha ja osallisuus

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä lausuntonaan hallituksen esitysluonnoksesta

Yhteisiä asioita

Lauri Liusvaara Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point Ay

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Opiskeluhuollon asiantuntijaryhmän asettaminen ja toiminta. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus

Kirkonkylän koulu Vesilahti Työssä koululla. Mikä ohjaa opettajan työtä? Velvollisuuksista ja vastuista oikeusturvaan

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Ville Järvi

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

Kuka huolehtii rehtorista?

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

PERUSOPETUKSEN REHTOREIDEN YHTEINEN PÄIVÄ LAKIMIES KAARINA HELIN

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

KOULUN PYÖRITTÄMISESTÄ PÄÄTÖKSENTEKOON

1287/2013 Lauri Liusvaara

Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori KOULUTUSOIKEUS, KEVÄT 2015

Kyrönmaan lukio. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

Tietosuoja ja. yhteistyön. Kommenttipuheenvuoro Erityisopetuksen rehtori Ville Järvi

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Iisalmen lyseo. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Perusopetuslain muutos

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

LIITE 3. Loimaan lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja siihen liittyvistä menettelytavoista alkaen

Koulujen työrauhaa ym. koskevat säädösmuutokset

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Järjestyssäännöt ovat voimassa siitä saakka kun oppilas saapuu kouluun ja tulee koulun alueelle ja kunnes viimeinen oppitunti päättyy.

Esiopetuksessa olevien oppilashuolto

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Oppilashuolto Koulussa

1287/2013 Lauri Liusvaara Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point ay

SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Transkriptio:

LAKIKOULUTUS Rehtorin ammattivalmennus Laki & Turvallisuus Lauri Liusvaara

OPETUS PÄÄTÖKSENTEKO 2 Laki Opetussuunnitelman perusteet Opetussuunnitelma Opetuksen suunnittelu Opettajan ratkaisut Opiskelu Hallintoa koskeva - Toimivallat ja organisaatio -Substanssi Oppilaan asema - Oikeudet ja velvollisuudet - Tasapuolisuus - Oikeus opetukseen TOIMINTA OPETUSTILANTEESSA - Opettajan ja opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet - Pedagogiikka - Tunteet - Oikeudenmukaisuus - Pehmeät arvot - Eettisyys 02/2016

Koulun keinot ojentaa, pitää kuria ja turvata toimintaa 3

Julkisoikeuden perusteet Oleellista oppilaitoshallinnossa Miksi ollaan olemassa Mitä tehdään Kuka tekee Miten tehdään RESPECT MY AUTHORITY Mitä on julkinen valta? Toiminta ja käyttö Toimivallat, formaalisuus Organisaatioiden oikeudellinen sääntely Julkisen vallan ja yksityisen välinen suhde Motiivit, toiminnan tarkoitus 4

Kurinpito ja rangaistukset Vain laissa säädetyt Muiden toimien ymmärtäminen kurinpidoksi Kollektiivirangaistukset, ruumiilliset rangaistukset, häpeärangaistukset (tahtomattaan, ajattelemattomuutta) Suhteellisuus, tasapuolisuus Oikea menettelyt Selvittäminen, kuuleminen, tiedottaminen Salassapito 5

Ojentaminen - kurinpito Ojentamista ( kurinpito ) Kasvatuskeskustelu Jälki-istunto Uusi säännös jälki-istunnon toteuttamisesta Laiminlyötyjen tehtävien tekeminen - valvonta Kurinpitoa (rangaistus) Kirjallinen varoitus Määräaikainen erottaminen Turvaamistoimenpide Poistaminen jäljellä olevan tunnin ajaksi Häirintä (turvallisuus) Evätään oikeus osallistua opetukseen enintään loppupäivän ajaksi Turvallisuus tai kohtuuton häirintä 6

Kurinpito ja tarkoituksenmukaisuus - hyvän hallinnon periaatteet Milloin voin käyttää Mistä teoista/ tapahtumista Kuinka mitoitan ja valitsen VAHVA TARKOITUSSIDONNAISUUS 7

Esimerkki tarkoitussidonnaisuudesta Helsingin HAO, Diaarinumero: 00988/11/1301, antopäivä:09.11.2011 Rehtori oli antanut 8-vuotiaalle peruskoulun 2. luokan oppilaalle kirjallisen varoituksen järjestyssääntöjen rikkomisesta ja laiminlyönnistä. Oppilas oli aloittanut koulunkäynnin syksyllä 2009. Koulun selvityksen mukaan oppilas oli aiheuttanut koulussa tammikuun 2011 loppuun mennessä yhteensä 27 vaara- ja uhkatilannetta. Koulu oli tehnyt oppilaasta 11 lastensuojeluilmoitusta. Rehtorin lausunnon mukaan koulun moniammatillisen oppilashuoltoryhmän mielestä oppilas tarvitsi pikaista apua psyykkisen tilansa selvittämiseksi, jonka jälkeen voitaisiin aloittaa koulunkäynnin tukitoimien suunnittelu. Oppilaan vanhemmat kieltäytyivät yhteistyöstä koulun kanssa eivätkä suostuneet oppilaalle tehtäviin psykologisiin tutkimuksiin, joita oppilaalle järjestettävät tukitoimet olisivat edellyttäneet. Hallinto-oikeus arvioi oppilaan nuoren iän ja hänen häiriökäyttäytymisestään saadun selvityksen perusteella, että hän ei kykene ymmärtämään varoituksen merkitystä ja tarkoitusta rangaistus- ja ojentamiskeinona. Asiakirjojen perusteella oli aivan ilmeistä, ettei varoituksen antamisella voida myöskään vaikuttaa oppilaan käyttäytymiseen. Koska varoituksen kohteena voi olla vain oppilas eikä sitä voida käyttää muussa tarkoituksessa kuin edellä kuvatussa oppilaan rankaisu- ja ojentamistarkoituksessa, oli varoituksen antaminen kuvatuissa olosuhteissa vastoin tarkoitussidonnaisuuden periaatetta. Rehtorin päätös kumottiin tarkoitussidonnaisuusperiaatteen vastaisena. 8

Kasvatuskeskustelu Ensisijaisuus jälki-istuntoon nähden (voidaan ) Häiritsevä ja epäasiallinen käyttäytyminen yksilöidään Selvitetään syyt ja seuraukset ja keinot sen ehkäisemiseksi. Varhaista puuttumista, kasvatuksellinen keino Järjestämisestä säädetty o Toimivalta rehtorilla ja opettajalla o Pian - myös kouluajan ulkopuolella - 2 tuntia /osissa o Kirjaaminen, ja ilmoitus huoltajalle. Huoltajan osallistuminen harkittava (syiden selvittäminen ja keinojen löytäminen) o Osallisena voi olla tarvittaessa opettajat, oppilashuollon henkilöstöä (suostumus) o (KAKE -lomakkeet ja opettajat???) Suhde puhutteluun ja muuhun puuttumiseen? 9

Jälki-istunto Jatkaa epäasiallista käyttäytymistä ja / tai harkitaan perustelluksi Toteutustapa Voidaan istua hiljaa Kirjalliset tai suulliset tehtävät Opetusta, kehitystä tai kasvatusta tukevat tehtävät Osallistuminen yhteisen toiminnan järjestelyihin yhteisöllisyys ja osallistaminen Oikea suhde tekoon, ikä ja kehitys huomioitava Ei työrangaistus (pl. siivoaminen tai järjestäminen???) Ei saa estää opetusta eikä muuta mihin oppilaalla oikeus 2 tuntia 10

Kurinpitorangaistukset Kirjallinen varoitus Teko yksilöitävä, kuultava oppilasta, hankittava muu selvitys Huoltajalle tilaisuus tulla kuulluksi Kirjallinen päätös - muutoksenhaku Määräaikainen erottaminen Teko yksilöitävä, kuultava oppilasta, hankittava muu selvitys Huoltajalle tilaisuus tulla kuulluksi Opetuksen järjestäminen, henkilökohtainen suunnitelma, oppimisen seuranta vastuu opetuksen järjestäjällä 11

Ei voimaan ennen lainvoimaisuutta Jos ilmeinen väkivalta ja uhka oppilaan tai henkilökunnan turvallisuus kärsii tai vaarantuu ja on ilmeinen uhka tämän toistumisesta, voidaan panna heti täytäntöön Täytäntöönpanosta tulee päättää päätöksen tekemisen yhteydessä Kurinpidon suhde syytteeseen ja tuomioistuimen ratkaisuun Syyte estää kurinpidon aloittamisen Vapautettu syytteestä => kurinpitoa ei saa aloittaa tai jatkaa muusta kuin ei rikokseksi katsottavasta teosta, joka on kurinpidollisesti rangaistavissa (esim. järjestyssääntöjen rikkominen) Jos tuomittu, ei samasta syystä kurinpitorangaistusta Määräaikainen erottaminen mahdollista, jos rikoksen laatu huomioiden on perusteltua 12

Kurinpito on paljon muutakin kuin sen pohtimista mitä saa ottaa pois, ja kuinka kovia keinoja saa käyttää. Kyse on usein yksittäisen ongelman ratkaisemisesta A) Ratkaisemisen tarpeellisuus Henki ja terveys Turvallisuus Häirintä Kasvatus / käyttäytyminen B) Seuraukset - Mihin asemaan opettaja itsensä asettaa kun käskyäni ei noudateta 13

Kuinka pitkälle menen? HÄIRIÖ JA VAARA HÄIRIÖ TAI VAARA ONGELMA RATKAISTAAN - käskemällä - kieltämällä - pois ottamalla - poistamalla EI POISTU EI LUOVU Perusopetus/ toinen aste? Tarveharkinta 14 Konkreettinen poistaminen / pois ottaminen voimaa käyttämällä

Oppilaan poistaminen Häiritsee tai vaarantaa turvallisuuden Jos ei poistu oikeus poistaa Opetustilanteesta tai ei poistu koulun alueelta kun opetus evätty jäljellä olevaksi päiväksi Opettaja ja rehtori yksin tai erikseen (muu henkilöstö?) Oikeus käyttää välttämättömiä voimakeinoja Uhkaavuus, vastarinnan vakavuus Koska poliisi? Voiman käytöstä kirjallinen selvitys opetuksen järjestäjälle Ei voimankäyttövälineitä, liioittelu rangaistavaa 15

Jälkien siivoaminen Perusopetuksessa - kasvatuksellinen lähtökohta Tekijän / tekijöiden henkilöllisyys tiedossa Turvallisesti, valvotusti, 2 tuntia Ei saa estää opetusta, koulupäivän jälkeen tekemisestä ilmoitettava huoltajalle. Vaikutus rangaistukseen (kurinpitoon) ja vahingonkorvauksen määrään 16

Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön Kielletyt esineet ja aineet Hallussapito laissa kielletty Alkoholi, tupakka teräaseet, ampuma-aseet, aseen osat. Räjähdysaineet ym. Omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavat Voidaan avata järjestyssäännöissä (käyttö, säilytys, laatu) Omaisuuden vahingoittamiseen soveltuvat Tuominen ja hallussapito kielletty koulupäivän aikana Ellei hallussapitoon hyväksyttävä syytä Säilytyksestä voidaan määrätä järjestyssäännöissä Ei voi ylittää lain rajoja Koulupäivä = opetuksessa ja muussa koulun järjestämässä ja valvomassa toiminnassa 17

Lailla kielletyt KIELLETYT ESINEET JA AINEET Oikeus käyttää voimaa Vaaraa aiheuttavat Poisottaminen Omaisuuden vahingoittamiseen soveltuvat Vastustaa MUUT Häirintä (vain perusopetus) HARKINTA A HARKINTAA! Tarkastaminen (turvallisuuden vaarantuminen) Vastustaa Asia hoidettu ja kunnossa 18

Kiellettyjen aineiden ja esineiden haltuun- /poisottaminen Rehtori ja opettaja, yhdessä ja erikseen Peruste: Em. kielletty esine tai aine tai joku muu, jolla häiritään opetusta Välttämättömän tärkeää ja turvallisesti tehtävissä Harkittava poliisin kutsumista, jos ei ole yhteistyöhaluinen / turvallista Oikeus käyttää voimaa 19

Jos vastarintaa, oikeus käyttää voimaa kun Kyseessä oppilaan tai muiden turvallisuus tai oppimisen taikka opetuksen häirintä (vain PO) Häirinnän oltava kuitenkin tosiasiallista (Harkittava ehkä myös poliisin kutsumista) Ottaminen arvioidaan välttämättömäksi Turvallisuus ei vaarannu Muista myös oppilaan poistaminen Ei voimankäyttövälineitä, voimankäytön muukin liioittelu rikoslain mukaan rangaistavaa Ottaminen = tarttumista, kiinnipitämistä, vääntämistä ei tönimistä tai lyömistä 20

Oikeus tarkastaa Tavarat, säilytystilat ja päälisin puolin vaatteet (kassit, penaalit kaapit, pulpetti, taskut, lompakko ) Opettaja ja rehtori Kielletty esine tai aine Vain kun voi aiheuttaa oman tai toisen turvallisuuden vaarantamisen (esim. alkoholin ja tupakan ero) Hallussapito on ilmeistä Kieltäytyy antamasta tai ei osoita ettei hänellä ole 21

Ei vaatteen ja ihon väliin (vaikka tieto esineestä) Henkilöntarkastus pakkokeinolaki /poliisiviranomainen = ruumiintarkastus Asuntola kotirauhan piirissä Tarkastuksen syy ilmoitettava Samaa sukupuolta 2 aikuista (opettaja/rehtori ja muu koulun henkilökuntaan kuuluva) Oppilaalla oikeus valita toinen tarkastaja - jos tämä käytettävissä Tarkastuksen suoritustavasta (sukupuoli, toinen aikuinen tai oppilaan valitsema henkilö) voidaan poiketa, jos kiire ja turvallisuuden takia ehdottoman välttämätöntä. 22

Tarkastuksen ja haltuunoton yleiset periaatteet Turvallisesti (mm. teräaseet ja ampuma-aseet) Koskemattomuuden ja yksityisyyden suojaaminen Hienotunteisuus, kielletyt alueet tunnistelussa Toiminta tulee etukäteen ohjeistaa ja suunnitella kouluissa Voiman käytöstä kirjallinen selvitys opetuksen järjestäjälle Haltuun ottaminen ja tarkastus kirjataan Kummastakin tulee viipymättä ilmoittaa huoltajalle mahdollisimman pian - ennen? 23

Haltuun otetun omaisuuden palauttaminen Häirintä tunnin päätyttyä päivän päätyttyä? Kielletyt esineet ja aineet huoltajalle tai täysi-ikäiselle itselleen (mm. alkoholi ja tupakka) Poliisille tai ao. viranomaiselle jos oppilaalla ja huoltajalla ei oikeutta pitää hallussaan Aseet ja huumeet viipymättä = välittömästi (ja muut joiden säilyttäminen riskialtista, niin pian kuin mahdollista) Huolellinen säilytys Luovutus mahdollisimman nopeasti Säilytysvelvollisuus 3 kk ilmoituksesta Hävittäminen todisteellisesti Hävittäminen ja luovuttaminen kirjattava 24

Koulumatkat ja kiusaaminen Kiusaamisesta, häirinnästä ja väkivallasta ilmoitusvelvollisuus osallisten huoltajalle Tietoon tulleesta toiminnasta (ei pelkästään itse havaituista) Liittyy usein koulussa tapahtuvaan häirintään ja kiusaamiseen asia on kokonaisuus Ei koske vapaa-aikaa Osa kodin ja koulun yhteistyötä asiaa voidaan selvittää myös kokonaisvaltaisesti Järjestyssäännöt ja kurinpito eivät ulotu koulumatkaan Psykologit, kuraattorit jne -kytkentä opiskeluhuoltoon. 25

Koulun ja kodin yhteistyö 26

Järjestyssääntöjen uusi tuleminen 27

Järjestyssäännöt osaksi koulun jokapäiväistä toimintaa Määrittelee asiallisen käyttäytymisen Luonteva osa ja rooli toiminnassa Yhdessä laatiminen Tarkoituksen ymmärtäminen Hyväksyntä Sääntöjen oikeudenmukaisuus ja laillisuus Juridinen merkitys Kaikkien tiedossa Ei sidota omia käsiä liikaa valvonnan mahdottomuus 28

Toimijat Koulutuksen järjestäjä Rehtori Opettajat Huoltajat ja oppilaat Yhteistyötahot Ennakoivat Ohjaus Kasvatus Neuvonta Valvonta Jälkikäteiset Kurinpito Turvaamistoimet Rangaistukset Ohjausjärjestelm ä Lait ja asetukset Säännöt Järjestyssäännöt Työnjohto Työturvallisuus TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ KOULUTUKSENJÄRJEST ÄJÄ Pois ottaminen Tarkastaminen Poistaminen Opetuksen epääminen 29

JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN ASEMA Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja kasvatuskeskustelusta Suunnitelma väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän estämiseksi OPETUSSUUNNITELMA Yhdenvertaisuusja tasaarvosuunnitelma JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - Sisäinen järjestys - Opiskelun sujuminen - Kouluyhteisön turvallisuus - Viihtyisyys 30

Ongelmakohtia Älylaitteet, netti ja kiusaaminen Pukeutuminen Käyttäytyminen Omat tavarat koulussa Yleensäkin perusoikeuksien merkitys Oikeuksien rajoittaminen lailla 31

Suhde lainsäädäntöön Lainsäädäntöä tarkentavia määräyksiä Perusoikeuksiin voidaan puuttua vain lailla Voidaan antaa suosituksia, kirjoittaa sitoumusmuotoon Normiosuus käytävä yksiselitteisesti ilmi, eli normeja ja sitoumuksia ei saa sotkea Kurinpito laissa Suositusten noudattamatta jättämisestä ei voi tulla seuraamuksia Perusoikeudet tulee huomioida myös asioissa, joissa voidaan antaa sitovia määräyksiä 32

Milloin järjestyssääntöjä voidaan soveltaa Silloin kun oppilaan oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa Eli => osallistutaan koulun toimintaan Koulussa tai sen ulkopuolella EI VOIMASSA - jos koulumatkalla tai koulun alueella muutoin kuin kouluaikana. Ennen ja jälkeen opetuksen tilanne tulkinnanvarainen? OPH: kohtuullinen aika, esim. välitunnin mittainen aika ennen työjärjestyksen mukaisen toiminnan alkamista ja sen jälkeen Ei oikeuskäytäntöä, kantelut ja valitukset tulevat ohjaamaan. Oppilaskodit ja asuntolat Omat säännöt (tai koulun järjestyssäännöt) voimassa Koulun järjestysäännöt hankalat koska pääosin vapaa-aikaa 33

Alueellinen ulottuvuus Koulun alue syytä määritellä yksiselitteisesti Laatiminen ja osallistaminen Osallistamisesta säädetty opetusta koskevassa lainsäädännössä yleisellä tasolla Oppilaat huoltajat henkilökunta Oppilaskunnan kuuleminen Kielet, hyvä kieli Hyväksyminen Toimivalta Koska hyväksytty, milloin voimaan Tiedottaminen, läpikäynti, ajantasaisuus, kuunteleminen 34

SISÄLTÖ OPH:lta esimerkkiluettelo asioista Tarkoitus Tärkeä, ohjaa soveltamista (tarkoitussidonnaisuus) Normi / suositus, aika ja alue Oppilaan oikeudet (+ perusoikeudet, oikeus opetukseen) Syrjimättömyys, yhdenvertaisuus, viittaukset muihin suunnitelmiin osana OPS:ia Velvollisuudet (oppivelv. opetus, tehtävät) 35

Turvallisuus (käytös, tavat, pukeutuminen, vilppi plagiointi, kuvaaminen, taikojen noudattaminen, suosituksia terveellisestä elämästä, kuvien ja videoiden käsittely) Oleskelu ja liikkuminen (poistumiset, siirtymiset, alue suositukset koulumatkoista, siirtymiset) Siisteys ja ympäristö (viat, puutteet, (kulku)välineiden säilytys, välituntikäytös, kameravalvonta) Älylaitteet (määräys/kielto käytöstä oppituntien aikana) Päihteet ja vaaralliset esineet (Tarkennus, soveltamisala 36

Kurinpito (rangaistukset, tarkastaminen ilmoitusvelvollisuus koulumatkoilla tapahtuneista) Seuranta, tarkistaminen, tiedottaminen, kertaaminen Esimerkit eivät pakollisia eivätkä tyhjentäviä 37

Huoltaja yhteistyökumppanina 38

Kodin ja koulun yhteistyö Opetuksessa tulee olla yhteistyössä (kotien) huoltajan kanssa Avioerotilanteet, uudet perheet Huoltajuuden muutostilanteet Huoltajien erimielisyys Kodin kanssa käytävät keskustelut (yhteistyö täysi-ikäisen oppilaan asioissa) Opetus on julkista oppilaitos on julkinen paikka Opetuksen seuraaminen, kuvaaminen, äänittäminen, videointi Opetuksen häiriintyminen 39

Puhevalta Vajaavaltaisen puhevalta edunvalvoja, huoltaja, muu laillinen edustaja Lapsen etu, lapsen käsityksen selvittäminen Vajaavaltainen voi määrätä vallitsemastaan tulosta ja varallisuudesta Yli 18 -vuotias vajaavaltainen käyttää puhevaltaa henkilöään koskevassa asiassa jos ymmärtää asian merkityksen 15 -vuotiaalla erikseen oikeus käyttää puhevaltaa edustajan ohella henkilöä tai etua/oikeutta koskevassa asiassa 40

(YHTEIS)HUOLTAJUUS Yhteishuoltajuus huoltajat päättävät yhdessä Voinko olettaa, että huoltajat ovat puhuneet keskenään? Lapsen oman käsityksen merkitys Toinen huoltaja voi päättää, jos toisella este - ellei merkittävä asia Pääsääntö = muutosta ei tehdä, jos huoltajat erimieltä Status Quo Ruotsia vai englantia Uskonnonvapaus merkittävä asia Elämänkatsomustietoa vai uskontoa USKONNONOPETUS EDELLYTTÄÄ YKSIMIELISYYTTÄ 41

Äiti oli anonut yhteishuollossa oleville uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomille mutta koulunkäyntinsä aloittamisesta lähtien uskonnonopetukseen osallistuneille lapsilleen elämänkatsomustiedon opetusta. Isä oli kirjallisesti ilmoittanut haluavansa lastensa osallistuvan edelleen uskonnonopetukseen. Koulutuslautakunta, jonka päätöksen hallinto-oikeus oli pysyttänyt, oli päättänyt olla hyväksymättä äidin vaatimusta elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä. Kun otettiin huomioon uskonnonvapauslain 3 :n 2 momentti ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5, toinen yhteishuollossa olleiden lasten huoltajista ei toisen huoltajan vastustaessa ollut voinut pätevästi tehdä perusopetuslain 13 :n 1 momentissa tarkoitettua ilmoitusta uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattoman lapsen osallistumisesta uskonnonopetukseen. Korkein hallinto-oikeus kumosi tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja koulutuslautakunnan päätökset. Suomen perustuslaki 11 Uskonnonvapauslaki 1 1 mom., 3 2 mom., ja 6 Perusopetuslaki 13 1 mom. ja 5 mom. 42

Koulun / opettajan työkalut huoltajaa kohtaan Ei ole säädetty perusopetuslaissa Vaikuttaminen keskustelulla? VAI Lastensuojeluilmoitus, rikosilmoitus, lähestymiskielto tarkoitussidonnaisuus 43

Yksilön vapaudet ja perusoikeudet 44

Yksilön vapauteen puuttuminen Perussääntö Yksilön oikeuksia rajoitetaan vain niiltä osin ja siinä määrin kuin se on kussakin tilanteessa tarpeen Rajoitukset perustuvat aina lakiin tai sen nojalla annettuun asetukseen Käytännössä oikeutta rajoittaa yksittäisessä tilanteessa yksilön toimintavapautta voi kuitenkin olla vaikeaa mieltää lakiin perustuvaksi avaa asiat huoltajille ja oppilaille Turvallinen opiskeluympäristö -> järjestyssääntö -> turvallisuusperuste -> yksittäinen kielto (joka ei esim. voisi yhteiskunnassa yleisesti olla mahdollinen) 45

Toimivallat / oppilaitoksen osuus Oppilaitos hoitaa opetuksen niillä eväillä, kun opetusta koskevat lait sallivat Lain tavoitteet, opetussuunnitelman perusteet, opetussuunnitelmat, opetuksen toteutus Oppilaiden oikeudet ja velvollisuudet ja vastaavasti kurinpitotoimet rajatut keinot Oppilaitokselle on säädetty kurinpitotoimivalta Poliisi hoitaa rikokset myös tutkinnan Terveydenhoito hoitaa lääkinnän Muutoksenhausta on säädetty erikseen 46

Yksilön oikeudet Yksilön osuus Perusoikeudet (perustuslaki) Kokoontuminen, ilmaisuvapaus, uskonto, politiikka, syrjintäkiellot, yhdenvertaisuus, hyvä hallinto, jne. Oikeuksista ja velvollisuuksista voi säätää vain laissa Seuraamuksista säädetään myös lailla Rangaistukset Opiskelijan tulee osallistua opetukseen ja käyttäytyä asiallisesti 47

Oppilaitoksen ja yksilön roolit kohtaavat Yleiset käyttäytymisvelvoitteet Yhteiskunnan rajat poliisi Oppilaitoksen rajat? Muita rajoitteita liittyen toiminnan turvaamiseen Opetuksen toteutuminen, turvallisuus jne. 48

Oppilaitoksen henkilöstön asema ja vastuu 49

Oman taustan turvaaminen 50

Mikä ohjaa opettajan työtä? Opetussuunnitelman perusteet - opetussuunnitelma Vuosisuunnitelma Työjärjestys Rehtori esimies Esimiesten ohjeet ja määräykset Opettajan ratkaisut opetuksen järjestämisessä Pedagoginen vapaus? 51

Koulun toimintaa on mm: Vuosisuunnitelman mukainen opetus Siirtymiset opetuspaikoille Välitunnit ja muut tauot, ruokailu Kouluretket ja muu koulun järjestämä ylimääräinen aktiviteetti Koulun ulkopuolinen toiminta Jälki-istunnot Kyyditystä odottavan oppilaan ohjattu toiminta Koulun kerhotoiminta Jne. 52

Koulun toimintaa ei ole mm: Koulu- ja kotimatkat Hammashoitokäynnit Iltadiskot Viikonloppu- tai loma-ajan vietto yhdessä Abiristeilyt Rahankeruu leirikouluun tai kouluretkeen Jne. 53

Oikeuslähteet Jaotellaan kolmeen kategoriaan - oikeuslähdeoppi 1. Vahvat oikeuslähteet Lait ja niiden nojalla annetut normit Sitovat soveltajaa huomioimatta jättäminen on virkavirhe 2. Heikot oikeuslähteet Hallituksen esitykset, eduskunnan valiokuntien lausunnot, ennakkotapaukset Voidaan poiketa perustellusti arvioidaan mahdollisesti muutoksenhaussa 54

3. Sallitut oikeuslähteet Oikeuskirjallisuus, oikeusvertailu, muu argumentointi Euroopan yhteisö ja kansainvälistyminen muuttanut tilannetta. EU tuomioistuimen oikeuskäytäntö, ylikansallinen säätely Direktiivit, kansainväliset sopimukset 55

Henkilöstöjohtaminen ja työnjohto Tunnetaan henkilöstö ja sen toimintatavat Opetuksen toteuttamisen seuraaminen Perehdytys Rehtori ja taloudelliset resurssit Riittävä henkilöstö, henkilöstön motivaatio ja osaaminen Koneet ja laitteet, tilat Katsotaan toimintaa ulkopuolisen silmin Miltä tämä näyttäisi jos? Olisiko pitänyt ymmärtää että? 56

Kuinka velvollisuus puuttua syntyy? Huomasitko ojentamisen ja kurinpidon tarpeen? Jos et, olisiko sinun pitänyt huomata? Jos käänsit selkäsi, huomasiko joku muu sen? Kun tilanne on päällä Toimittava heti ja toimittava oikein Jollei toimi syytetään virkavirheestä (virkavelvollisuuksien laiminlyönti) Jos toimii väärin, syytetään virkavirheestä Tekee niin tai näin, usein se jälkikäteen arvioiden on väärin päin 57

Miten määrittelet häirinnän? Keneen kohdistuu Yksittäisiin oppilaisiin, ryhmään opettajaan Häirinnän kynnys Yksiselitteinen Tasa-arvoinen Millä tavoin häiritään 58

Oikeudellisen vastuutapahtuman selvittely Mitä on tapahtunut välittömät osalliset Asian selvittäminen välittömät toimenpiteet todistajat, todisteet kuuleminen (huoltaja) Näytön kokoaminen aikaisempi historia Ohjausjärjestelmä Tapahtumaa peilataan pelisääntöihin 59

Muistettava vastaisen varalle! Pedagogiset ratkaisut eivät riitä toiminnan perusteluiksi, jos vahinko tapahtuu Syyllisyys- ja korvauskysymykset ratkaistaan tuomioistuimessa Kurinpito palvelussuhteessa Suhde oikeudenkäyntiin (rikos virkarikos) Vahinkoa kärsineen asianajaja pyrkii osoittamaan opettajan syylliseksi virheeseen tai laiminlyöntiin Vahingonkorvauksista tulee lähtökohtaisesti pyrkiä sopimaan 60

RIKOSOIKEUS RIKOS = oikeudenvastainen (tahallaan tai tuottamuksellisesti tehty) teko joka täyttää rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön yritys voi olla rangaistava tehokas katuminen rikoksen täyttyminen yllytys arvioidaan kuten teko käskee, palkkaa, houkuttelee avunanto neuvoo, edistää 61

Virallisen syytteen alainen rikos pääsääntö => jollei toisin säädetty (asianomistajarikos) suositellaan konsultaatiota poliisin kanssa. tehty julkisella paikalla tai kohdistuu alaikäiseen holhoojan rikos holhottavaa kohtaan virkavelvollisuus tehdä ilmoitus Laillisuusperiaate Lastensuojeluilmoitus? 62

Oikeudenvastaisuuden poistavia tekijöitä Hätävarjelu Oikeudenvastainen hyökkäys Henki, terveys, omaisuus Pakkotila Henki, terveys, omaisuus Oikea suhde, edunvertailu Loukatun suostumus Virkavelvollisuus 63

Kanteluun ja haasteeseen vastaaminen Prosessit käräjäoikeutta lukuun ottamatta yleensä puhtaasti kirjallisia Suulliseen todisteluun harvoin mahdollisuus Vastineeseen kirjattu muuttuu faktaksi Asiallinen kirjoittaminen Älä ole ylimielinen, ivallinen tai vähättele Vastaa kaikkiin väitteisiin, todista omat väitteet Hanki asiantuntijan apua ajoissa - muista ammattiliitto ja esimies Koulu on juuri niin vahva kuin opettajahuoneen heikoin lenkki ( ja hänet huoltaja usein löytää) 64

Hankaliin tilanteisiin meneminen Jos mahdollista, älä mene yksin Huomioi myös fyysinen turvallisuus Jos et tunne asiakasta tai tunnet ja osaat epäillä Sanotun ja tehdyn todistaminen Oppilaat silminnäkijöinä tai todistajina Oppilaiden näkemysten kirjaaminen ennen kun ovat puhuneet tapahtuneesta yhdessä tai kotona Varo äänittävää asiakasta 65

Näistä kannellaan / valitetaan Opettaja / koulu ylittänyt toimivaltansa Tiedonkulussa / tiedottamisessa ollut puutteita Koulun toimintatavat ristiriidassa (perus)oikeuksien kanssa Opettajan käyttäytyminen on ollut epäammattimaista tai asiatonta Reagoitu väärin tai oltu reagoimatta Fyysinen koskemattomuus Salassapito 66

Vahingonkorvausoikeuden perusongelmia 1.1.2014 mainittu opetustoimen lainsäädännössä viittaus vahingonkorvauslakiin Korvausvelvollisuuden peruste Tuottamusvastuu Rikosvastuu Ankara vastuu Vastuu sopimussuhteessa Isännänvastuu Vahinkolajit Henkilö-, esine- ja varallisuusvahinko Myötävaikutus sovittelu 67

ISÄNNÄNVASTUU vastuu toisen aiheuttamasta vahingosta vahinko aiheutettu työssä, työhön liittyen työnantajan valvontavelvollisuus ei edellytä tahallisuutta vahingon aiheuttajan virhe tai laiminlyönti tietty oikeussuhde palvelussuhde tai siihen rinnastettava työnantaja laaja käsite julkisyhteisö julkisen vallan käyttäjänä oppilaitokset työnantajana huoltajalla ei ole isännänvastuuta 68

Vahingonkorvaus pähkinänkuoressa Tuottamusperuste Ei ikärajaa Ilmoitusvelvollisuus Alaikäisen kohdalla mahdollista kohtuullistaa Vahingonkorvauksesta voi sopia Huoltajan rooli rahalla korvattaessa Vahingonkorvaus ei ole rangaistus Vahingonkorvauksen vaatiminen ja rankaiseminen ovat itsenäisiä toimenpiteitä Suhteellisuus ja mittaaminen 69

Hallinnon hyvät käytännöt 70

Hallinnon periaatteet Hallintoasiat tulee käsitellä ilman aiheetonta viivytystä Asianosaisella oikeus arvioon käsittelyajasta Vastattava käsittelyn etenemistä koskeviin tiedusteluihin Hallintoasian käsittely ei lähtökohtaisesti ole julkista Käsittely julkista, jos säädetty tai säädöksen nojalla päätetty Hallinnon oikeusperiaatteet hyvän hallinnon kulmakiviä. 1) Tasapuolisuus / yhdenvertaisuus 2) Tarkoitussidonnaisuus 3) Objektiviteettiperiaate / puolueettomuus 4) Suhteellisuus 5) Luottamuksen suoja 71

Hallinto-oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, mitä koulumatkan pituutta mitattaessa tarkoitetaan kotiportilla, ja onko peruskoulua käyvän oppilaan koulumatkaan katsottava kuuluvan yleisessä käytössä olevalta tieltä kotipihalle johtava noin 400 metrin pituinen kotikuja. Sivistyslautakunnan vahvistamien koulukuljetusperusteiden mukaan koulumatkan pituus lasketaan kotiportilta kouluportille. Lautakunta ei ollut kuitenkaan tarkemmin määritellyt, mitä tarkoitetaan kotiportilla. Rehtori oli päätöksessään katsonut, että kotiportilla tarkoitetaan yleisesti käytössä olevan tien ja kotikujan liittymää, jota hän oli käyttänyt kodin päässä mittausten päätepisteenä. Näin mitattuna oppilaan koulumatka oli alle viisi kilometriä. Edellä mainitusta liittymästä oli kuitenkin matkaa oppilaan varsinaiselle kotipihalle noin 400 metriä. Näissä oloissa hallinto-oikeus katsoi, että myös kotikuja kuului oppilaan koulumatkaan ja se tuli ottaa huomioon koulumatkan pituutta mitattaessa. Kun koulumatka oli yli viisi kilometriä, hallintooikeus velvoitti kunnan järjestämään oppilaalle koulumatkan pituuden perusteella maksuttoman koulukuljetuksen. Perusopetuslaki 32 1 mom 72

Koulumatkaesimerkki Asiat määritellään yksiselitteisesti ja niin että ne voidaan perustella. Esim. käytettävä mittaustapa/-ohjelma ja reittien määrittely valittava ennakkoon. Tasapuolisuus, yhdenmukaisuus Onko muuta huomioon otettavaa Talvikunnossapito, turvallisuus, terveydentila Epäselvät tapaukset ratkaistaan usein asiakkaan eduksi Asiakas aina kiinnostunut eduista oikeuksista ja velvollisuuksista 73

Kaksi yläkoulun oppilasta A ja B nujakoivat koulun alueella, minkä seurauksena B sai veitsen terästä käteensä viiltohaavan. B ja tilanteessa läsnä ollut oppilas C olivat tapahtuman jälkeen selvittämässä asiaa koulun rehtorin luona. Nujakoinnin vuoksi paikalle tullut koulun opettaja antoi samana päivänä rehtorille oman selvityksensä, jonka mukaan opettaja oli välittömästi tapauksen jälkeen pyytänyt myös oppilas A:ta selvittämään asiaa rehtorin luokse, mutta A oli kieltäytynyt. Rehtori päätti antaa A:lle kirjallisen varoituksen teräaseella uhkaamisesta. Rehtori oli hallinto-oikeudelle antamansa lausunnon mukaan sopinut A:n huoltajan kanssa, että A tulee rehtorin kuultavaksi, mutta A ei noudattanut huoltajan välityksellä lähetettyä kehotusta. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että A:ta olisi myöhemmin koulussa edes yritetty kuulla. Hallinto-oikeus katsoi, että A:ta ei ollut kuultu perusopetuslain 36 a :ssä tarkoitetulla tavalla ennen kirjallisen varoituksen antamista. Näin ollen A:n näkemys tapahtuneesta jäi selvittämättä. Rehtori oli kuullut A:n huoltajaa kahdesti. Valituksessa esitettiin kuitenkin, että huoltaja ei ollut saanut B:n, C:n ja koulun opettajan kirjallisia kertomuksia tapahtumista. Rehtori ei ollut väittänytkään, että sanotut asiakirjat olisi toimitettu huoltajalle. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n huoltajaa ei ollut kuultu hallintolain 34 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Rehtorin päätös kumottiin. Perusopetuslaki 36 1 mom Perusopetuslaki 36 a 1 mom Hallintolaki 34 1 mom Hallintolaki 36 74

Hallintomenettely Olisikohan ollut rikosasia? Oikeus tulla kuulluksi asiassaan Ei ole pakko käyttää oikeuttaan Kuulemiskutsu huoltajan välityksellä? Ei huoltajan velvollisuus, alaikäisyys ei este olla yhteydessä asianosaiseen Huoltajalla ja asianosaisella oikeus kaikkeen asiaan liittyvään tietoon Ei voi edellyttää että asiakas osaa pyytää ja kysyä kaikkea tietoa Asiassa muutakin selvitystä kuin rehtorin tai oppilaan oma kertomus Selvitysvelvollisuus koululla Salassapito kuitenkin huomioitava 75

Julkisuuden ja yksityisyyden suhteesta 76

Julkisuus- ja salassapitosäännökset Viranomaisen asiakirjat julkisia, ellei laissa toisin säädetä Sovelletaan viranomaisen asiakirjoihin ja viranomaisen palveluksessa toimiviin henkilöihin Avoimuus ja hyvä tiedonhallintatapa, vallankäytön valvonta, etujen ja oikeuksien valvonta Kaksi perusoikeutta vastakkain julkisuusperiaate ja oikeus yksityisyyteen 77

Oikeus saada tietoa julkisesta asiakirjasta Jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen julkisesta asiakirjasta Vielä ei julkiseksi tulleen -asiakirjan osalta tiedonsaanti viranomaisen harkinnassa Lähtökohtaisesti asian keskeneräisyys ei ole julkisuuden kumoava seikka haittaharkinta (Aikaisemmin voitiin aina vedota siihen, että asia oli kesken ei enää) 78

Julkisuuden toteuttaminen Asiakirjan pyytäminen Pyyntö yksilöitävä Avustettava yksilöinnissä Ei tarvitse selvittää henkilöllisyyttä Salassapidettävä asiakirja: peruste saada tieto selvitettävä Antamisesta päättää se viranomainen, jolla asiakirja on. Tiedon antaa se, jonka tehtäviin se kuuluu 79

Tieto annetaan suullisesti tai asiakirja annetaan nähtäväksi, jäljennettäväksi, kopiotavaksi tai antamalla kopio tai tuloste Kopio tai tuloste voi olla maksullinen Pyydetyllä tavalla, jollei kohtuutonta haittaa Henkilörekisteristä kopio, tuloste tai sähköisessä muodossa vain jos vastaanottajalla oikeus tallettaa ja käyttää henkilötietoja 80

Henkilörekisterien julkisten tietojen antaminen ja luovuttaminen Henkilötietolaki (523/1999) Yksityisyyden ja yksityiselämän suoja Lain määritelmät Henkilötieto, henkilötiedon käsittely, henkilörekisteri, rekisterin pitäjä, rekisteröity, sivullinen ja suostumus Huolellisuus, käyttötarkoitus, käsittelyn edellytykset Tarpeellisuus - virheettömyys 81

Opiskeluhuolto ja opetuksen tukeminen 82

Opiskeluhuolto Oppilas = opiskelija Koulu = oppilaitos Vastuu koulutuksen järjestäjällä Opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuoltosuunnitelma toteutuu Yhteistyö opetus ja sosiaalipuolen viranomaisten välillä AVIN valvonta 83

Opiskeluhuollon ohjausryhmä Oppilaitoksen opiskeluhuoltoryhmä Monialainen asiantuntijaryhmä 84

Opiskeluhuollon kokonaisuus Mitä opiskeluhuolto on Hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä Edellä mainittujen tavoitteiden edellytyksiä lisäävää ja tukevaa toimintaa Miten opiskeluhuoltoa toteutetaan Ehkäisevänä ja yhteisöllisenä oppilaitosyhteisöä tukevana opiskeluhuoltona Lisänä yksilökohtainen opiskeluhuolto lain määrittelemissä puitteissa 85

Mitä opiskeluhuolto ei ole Erityisopetuksen järjestelyjä ja toteuttamista Kurinpitoa Työrauhan ylläpitämistä Edellä mainitut liittyvät opetuksen toteuttamiseen ja niihin sovelletaan opetusta koskevaa lainsäädäntöä Rehtorin rooli opetuksen järjestämisessä vahva Käytännössä osallistuu usein asioiden järjestämiseen Nämä asiat käsitellään muualla kuin opiskeluhuoltoryhmässä Opiskeluhuolto täysin erillään oppilaitoksen opetukseen liittyvästä toiminnasta = eri lait! 86

Yksittäisen opiskelijan asian käsittely Suostumuksella Jos suostumusta ei saada Muista osallisista yksilöity kirjallinen suostumus Mm. yhteistyötahot, muut läheiset jne. Huoltaja voi antaa suostumuksen alaikäisen puolesta Tulee varautua huoltajan tai opiskelijan vallankäyttöön Ryhmän jäsenillä oikeus kysyä neuvoa tarpeelliseksi katsotuilta asiantuntijoilta Voi kertoa tarpeelliset tiedot myös salassapidettävät Kirjattava Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point ay 4.9.2016

Opiskeluhuollon kertomukset Järjestämiseksi ja toteuttamiseksi tarpeelliset tiedot kirjataan Ei koske opetuksen ja koulutuksen järjestämiseksi tarpeellisia tietoja Esim. tuen muodot, niillä omat säännöksensä ja toimintaohjeet Potilasasiakirjat (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992, 12 ) Yksilötapaamisten tiedot - koulu- ja opiskeluterveydenhuollon henkilöstö ja terveydenhuollon ammattihenkilöt => potilaskertomus - potilasasiakirjat Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point ay 4.9.2016

Kuraattorin asiakaskertomus (laki sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksista ja asemasta 812/2000) Yksilötapaamisissa kertyvät asiakastiedot Monialaisen ryhmän kokous Opiskeluhuollon tarpeen selvittäminen Suunniteltujen ja sovittujen tukitoimien toteuttaminen Vastuuhenkilö kirjaa tavoitteiden kannalta välttämättömät tiedot myös muut voivat kirjata Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point ay 4.9.2016

Kirjaamiset Kokouksissa kirjataan: Nimi, hetu, kotikunta, yhteystiedot + huoltajan nimi ja yhteystiedot Aihe ja vireillepanija Selvittämisen aikana toteutetut toimenpiteet Tiedot käsittelystä kokouksessa, osallistuneet henkilöt ja asema, päätökset, päätösten toteuttamissuunnitelma, toteutuksesta ja seurannasta vastaavat Toteutetut / toteutuneet toimenpiteet Kirjausten päivämäärä, tekijä, ammatti- tai virka-asema Sivullisille annetut tiedot mitä, kenelle ja miksi Yhtenäinen asiakirja kronologisuus ja jatkuvuus Tallennetaan opiskeluhuoltorekisteriin Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point ay 4.9.2016

Opiskeluhuoltorekisteri Koulutuksen järjestäjällä Opiskeluhuoltokertomukset ja yksittäistä opiskelijaa koskevat asiakirjat Laaditut ja saadut ( potilasasiakirjat potilasrekisteriin kunnan ao. toimielin huom. erityisoppilaitokset) ( kuraattorin asiakirjat kuraattorin asiakasrekisteriin kunnan ao. toimielin huom. erityisoppilaitokset) Tietoja ei saa käyttää muihin tarkoituksiin Kuinka vaikutetaan tarvittaviin tuen muotoihin Yksittäisen opiskelijan asiat salassapidettäviä Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point ay 4.9.2016

Salassapidettävistä tiedoista voi antaa tietoja jos: Kirjallinen suostumus Laissa annettu lupa Poikkeuksena opiskeluhuollon järjestämisestä ja toteuttamisesta vastaavat ja siihen osallistuvat Välttämättömät tiedot Opiskelija siirtyy toiselle koulutuksen järjestäjälle Opiskeluhuollon jatkuvuuden kannalta tarpeelliset tiedot Pyydettävä lupa Oikeus- ja koulutuspalvelu Law Point ay 4.9.2016

Rehtorin kullan arvoiset periaatteet Rehtorin huoneentaulu 93

Mikä takaa turvallisen opiskelu- ja työympäristön Kaikki ovat hereillä puutteiden ja uhkien havaitsemiseksi Kaikista puutteista tehdään todisteellinen (kirjallinen?) ilmoitus Tarvittaessa toiminta keskeytetään Rehtori vastuussa järjestelyistä poikkeusolosuhteissakin Rehtori tarvitsee tiedon poikkeuksista 94

Vastuukysymykset selvitettävä etukäteen Opettajan asiantuntemus hyödynnettävä Ota selvää opiskelijoista ja heidän erityispiirteistään Tiedota toimista ja pyydä suostumus Älä ohita läheltä piti -tilannetta Analysoi ja opi, tunnista riskit ja hallitse ne Älä pelaa uhkapeliä Perehdy oppaisiin ja noudata ohjeita, esittele ne opiskelijoille (Järjestyssäännöt) Tee ja noudata oppilaitoskohtaisia toimintaohjeita 95

Pidä kirjanpitoa tapahtumista ja opiskelijoista Varmistu siitä, että ohjeet on annettu ja YMMÄRRETTY Opetuksen käytännön toteuttaminen perustuu yksin opettajan omaan harkintaan; esim. välittömästä valvonnasta luopuminen Estä viallisten laitteiden käyttö Huolehdi tiedottamisesta Muista salassapitovelvollisuus 96