PARTALANMÄELLE SUUNNITELLUN UUDEN PALVELUTALON TOTEUTTAMINEN VÄLIVUOKRAUS- TAI MUULLA MALLILLA



Samankaltaiset tiedostot
Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus alkaen

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Vuoden 2015 veroprosentit

Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/ /2013 TEK

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus PERHERYHMÄKOTI TUIKUN TILANNE 749/49.490/2009

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Kunnanhallitus

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

AVAIN Palvelukodit Oy Yhteyshenkilö: Perttu Liukku, Toimitusjohtaja Y-tunnus Lautatarhankatu 8 B HELSINKI

LIEKSAN KRISTILLISEN OPISTON ESITYS PERHERYHMÄKODIN PERUSTAMISESTA LIEKSAAN

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Vuoden 2018 veroprosentit

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen


Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

LIEKSAN KRISTILLISEN OPISTON ESITYS PERHERYHMÄKODIN PERUSTAMISESTA LIEKSAAN

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Markkinoiden toimivuus ja piilevä arvonlisävero kilpailuneutraliteetti yksityisen ja kunnallisen tuotannon välillä

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Allekirjoittaneet pyytävät aloitteen käsittelyä nopealla ai ka tau lulla.

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

Tehostetun palveluasumisen toiminnan järjestäminen Emeliehemmetissä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIOMUUTOSESITYKSET V / LIEKSA

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Pöytäkirja 14/ (10)

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot

Orimattilan kaupungilla on seuraavat vaihtoehdot:

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Talousarviomuutokset vuodelle / /2013. Kh

2) Parikkalan kunta ( ), osoite: Harjukuja 6, Parikkala, jäljempänä Kunta.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 ovat:

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Transkriptio:

Sosiaali- ja 34 25.03.2014 terveyslautakunta Sosiaali- ja 58 29.04.2014 terveyslautakunta Kaupunginhallitus 144 05.05.2014 PARTALANMÄELLE SUUNNITELLUN UUDEN PALVELUTALON TOTEUTTAMINEN VÄLIVUOKRAUS- TAI MUULLA MALLILLA 205/49.494/2014 SOSTERLA 34 AVAIN Palvelukodit Oy on palvelukotien omistamiseen erikoistunut yhtiö, jonka tavoitteena on tarjota ikääntyville, liikuntaesteisille sekä muuten palvelukotien kaltaista asumista tarvitseville ihmisille laadukasta ja turvallista asumista. AVAIN Palvelukodit on rakennuttanut hoivakoteja mm. Hämeenlinnaan, Raumalle, Lahteen ja sillä on meneillään hoivakotihanke myös Liperissä. AVAIN Palvelukodit on yhdessä Mikeva Oy:n kanssa esittänyt Lieksan kaupungille välivuokrausmallia, jonka avulla Partalanmäelle suunnitellun palvelutalon asiakkaiden vuokran määrää voidaan alentaa. Vuokra alenisi, koska arvonlisävero voitaisiin vähentää asiakkaan vuokrasta. Välivuokrausmallista on tarkempaa tietoa Kuntaliiton esityksessä (LIITE 7). Välivuokrausmenettely on on Suomessa yleistynyt ja sitä käyttää yli 30 kuntaa. Välivuokrausmallissa kaupunki vuokraisi Kainuuntie 1:n rakennettavan hoivakiinteistön oheisen vuokrasopimuksen mukaisesti (LIITE 8). AVAIN Yhtiöt Oy on hakeutunut kohteen osalta arvonlisäverolliseksi, jolloin vuokraan lisätään arvonlisävero. Kaupunki sitoutuisi käyttämään kiinteistöä arvonlisäverolain 30 ja 10 luvussa määritellyllä tavalla jatkuvasti vähennykseen tai 130 :ssä määriteltyyn kuntapalautukseen oikeuttavaan toimintaan. Rakennushankkeelle on välivuokrausmallissa myös mahdollista saada ARA:n korkotukilaina. Jos ARA:n korkotukilaina hyväksytään, tulee asiakkaiden vuokranmäärityksessä noudattaa omakustannusperiaatetta eli asukkaiden vuokran määrän tulee kattaa korkotukilainalla tuettujen asuntojen ja niihin liittyvien tilojen pääoma- ja ylläpitokustannukset. Kiinteistön täyttöasteesta johtuva riski poistettaisiin erilliselle Lieksan kaupungin ja Mikeva Oy:n tekemällä sopimuksella (LIITE 9). Sopimuksen perusteella Mikeva keräisi ja tilittäisi asukkaiden vuokrat ilman kaupungille ja vastaisi mahdollisista ristiriitatilanteista ja luottotappioista vuokria perittäessä. Kaupungilla olisi oikeus sopimuksessa mainituille periaatteilla

myös vaihtaa palveluntuottajaa. Uuden palvelutalon hankintahinta-arvio on 3,4 milj. sisältäen arvonlisäveron (LIITE 10). Yli 500 000 sopimukset menevät kaupunginhallituksen ratkaistavaksi, joten ko. asia kuuluu kaupunginhallituksen päätösvaltaan. Ptj. Tero Oinonen Päätösesitys annetaan kokouksessa. Talouspäällikkö Pellervo Hämäläinen: Sosiaali- ja terveyslautakunta käy asiasta evästyskeskustelun. SOSTERLA 58 Merkittiin, että lautakunta kävi asiasta evästyskeskustelun. Keskustelun aikana Paavo Muhonen teki ponsiesityksen, joka on liitteenä 17. Välivuokrausmalli on ollut keskusteluasiana 25.3.2014 sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Välivuokrausmalli mahdollistaa sen, että kiinteistön rakennuttajana toimiva yleishyödyllinen yhteisö voi saada hankkeeseen ARA:n korkotukilainan. Korkotukilainaa säätelevät laki vuokra-asuntolainojen korkotuesta ja asumisoikeustalojen korkotuesta (604/2001), valtioneuvoston asetus vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta (666/2001) ja valtioneuvoston asetus valtion tukemien vuokra-asuntojen asukkaaksi valitsemisesta sovellettavista periaatteista (166/2008). ARA:n korkotukilaina on hyödyllinen, koska jos rakennuttajana toimiva yleishyödyllinen yhteisö saa korkotukilainan, se pienentää rahoittajana toimivan pankin riskiä ja sen myötä rakennuttajalta perittävää korkoa. Kun korko laskee, niin investoinnin rahoituskustannukset alenevat merkittävästi. Pienemmät rahoituskustannukset puolestaan näkyvät palvelukotiin muuttavan asiakkaan pienempänä vuokrana. Jos kohteeseen saadaan ARA:n korkotukilaina, arvonlisävero voidaan vähentää kiinteistöön muuttavien asiakkaiden vuokrasta, koska kunta on oikeutettu arvonlisäveron palautukseen. Myös arvonlisäveron palautus pienentää merkittävästi asiakkaille aiheutuvia vuokrakustannuksia. Tässä kohteessa arvonlisävero tarkoittaisin n. 43 000 vuosittaista lisäkustannusta vuokralaisille. Kun asiakkaiden vuokrakustannukset pienenevät, heidän mahdollisuutensa maksaa omavastuuosuutta palvelusetelin ylimenevästä osasta paranee huomattavasti. Tätä kautta kaupunki hyötyy välivuokrauksesta. Liitteenä on AVAIN Palvelukodit Oy:n ARA:lle toimittama laskelma

palvelukodin vuokran määrästä Lieksan kaupungille (liite 3). Vuokra olisi n. 177 000 /v. eli n. 15 000 /kk. Asiakkalle tuleva vuokra olisi n. 570 /kk (laskelma: 177 000 / 12kk / 26 asiakkaiden määrä). Kaupungin tulee vuokrata asunnot omakustannushintaan ja noudattaa asukasvalinnassa lakia (604/2001 11) ja valtioneuvoston asetusta (166/2008). Asuntojen on oltava asuttavuudeltaan tarkoituksenmukaisia ja ylläpito- ja asumiskustannusten on oltava kohtuullisia (604/2001 4). Näin ollen kohteen kustannukset eivät juuri saan nousta arvioidusta, jotta hanke säilyy kelpoisena korkotukilainaan. Valtioneuvoston asetus rajaa myös kiinteistön rakennuttajan vuokralaiselta perimän koron omasta sijoittamista varoista korkeintaan 8 %:n (666/2001 23). Rakennuttajan omat sijoitetut varat ovat kohteessa 280 000, josta 8 % korko on 22 400 /v., jonka vaikutus vuokraan on n. 72 /kk/vuokralainen. Loppuosa rahoituskustannuksista syntyy haettavan korkotukilainan koroista (3 %) ja lyhennyksistä (liite 3). Kuntaliitolta on kysytty lausunto välivuokrausmallin hankintalain mukaisuudesta. Lausunnossa todetaan, että mallissa, jossa palveluseteli on käytössä, palveluntuottajaa ei kilpailuteta (liite 4). Lausunnossa huomioidaan myös, että kunnan hallinnassa olevia tiloja kunta voi vuokrata palveluntuottajalle ilman tarjouskilpailua. Ptj Tero Oinonen: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy AVAIN Yhtiöt Oy:n kanssa tehtävän Kainuuntie 1 rakennettavan hoivakiinteistön vuokrasopimuksen (liite 5) ja Mikeva Oy:n kanssa tehtävän sopimuksen (liite 6). Ptj Tero Oinosen muutettu päätöesitys: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy AVAIN Yhtiöt Oy:n kanssa tehtävän Kainuuntie 1 rakennettavan hoivakiinteistön korjatun vuokrasopimuksen (liite 8), jossa vuokra-aika on 15 vuotta ja Mikeva Oy:n kanssa tehtävän sopimuksen (liite 6). Asian käsittelyn aikana Heikki Ylönen esitti Irma Nykäsen, Paavo Muhosen, Hannu Laamasen ja Rauni Tukiaisen kannattamana, ettei sopimuksia hyväksytä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys, joten asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi valittiin kättennostoäänestys ja ääntenlaskijoiksi

pöytäkirjantarkastajat. Äänestysjärjestys on seuraava: Ne, jotka kannattavat perusturvajohtajan tekemää muutettua päätösesitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Heikki Ylösen tekemää hylkäävää esitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 JAA-ääntä (Pirkko Lehtinen, Ville Kuivalainen ja Tero Kiiskinen) ja 6 EI-ääntä (Heikki Ylönen, Irma Nykänen, Rauni Tukiainen, Hannu Laamanen, Paavo Muhonen ja Solja Törnqvist). Puheenjohtaja totesi lautakunnan päätökseksi tulleen Heikki Ylösen esityksen. Perusturvajohtaja jätti asiaan eriävän mielipiteen. Eriävän mielipiteen perustelut: Välivuokrausmallin hylkääminen aiheuttaa kaupungille n. 170 000 euron vuosittaisen lisäkustannuksen. KH 144 Sosiaali- ja terveyslautakunnan tekemän päätöksen jäl keen kaupun gil la on kaksi vaihtoehtoa toteuttaa palvelutalohanke eli Vaihtoehto 1. Välivuokrausmalli eli sosiaali- ja terveyslautakunnassa esitelty perus tur va joh ta ja Tero Oinosen esitys, jonka lautakunta hylkäsi äänin 6-3. Mallin mukaan palvelutalon rakentaisi yleishyödyllinen ra ken nutta va (AVAIN palvelut Oy) ja toimintaa hoitaisi Mikeva Oy. Kaupun ki toimisi välivuokraaja (vuokrasuhde olisi kaupungin ja AVAIN palvelu Oy:n välillä ja sopimusaika olisi 15 vuotta. Pal ve lu ta lon asiakas/asukas tekisi oman vuokrasopimuksensa kaupungin kanssa. Tässä mallissa Avain Palvelu Oy saisi ARAlta kor ko tu ki lai nan. Edelleen kaupunki voi saada arvonlisäveron palautuksen mak samas taan vuokrasta. Hyötyjänä on asiakas/asukas. Malli on tarkemmin esitelty edellä. Vaihtoehto 2. Vapaarahoitteinen malli eli Mikeva Oy etsisi pal ve lu ta lo hank keeseen markkinaehtoisen rakennuttajan. Kaupunki ei olisi tässä

osal li se na eikä siten tekisi välivuokraussopimusta. Asiakas/asukas te ki si vuokrasopimuksen suoraan markkinaehtoisen ra ken nut tajan kanssa. Rakennuttaja ei saisi ARAn korkotukilainaa. Tässä mal lis sa kukaan toimija ei voi vähentää arvonlisäveroa. Kus tannus vai ku tus vuokraan on selostettu edellä. ARAn vuokrasääntely ei koske tätä mallia. Lautakunan tekemän päätöksen jälkeen hankkeen toteuttaminen on realistista vaihtoehdon kaksi mukaisesti. Kaupungin näkökulmasta tämä toteuttamisvaihtoehto merkitsee si tä, ettei Lieksan kaupungin resursseja tarvitse sitoa hank keeseen, toimialalle tulee yksi uusi palveluseteliyrittäjä, toiminnan käyn nis tyes sä kaupungin kustannukset nouseevat palvelusetelien hin to jen korottamisen myötä. Asukkaan kannalta ratkaisu tarkoittaa vuokratason huomattavaa nou sua verrattuna vaihtoehtoon yksi. Positiivisena yritysvaikutuksena on rakennusaikaisen toi me liai suuden lisääntyminen ja hankkeen myötä syntyy noin kol me tois ta uutta työpaikkaa yksityissektorille. Kaupunginhallitukselle jaettiin kokouksessa perusturvajohtajan laatima laskelma välivuokrausmallin taloudellisista vaikutuksista, liite 7. Kj. Esko Lehto: Kaupunginhallitus jättää tämän asian pöydälle. Hyväksyttiin. Merkittiin, että kaupunginhallituksen kokous keskeytettiin klo 15.32-16.22 väliseksi ajaksi. Merkittiin, että keskeytyksen aikana perusturvajohtaja Tero Oinonen oli kaupunginhallituksessa kuultavana. Lisätietoja: Kaupunginsihteeri Matti Taponen, puh. 04010 44002, sähköposti mat ti.taponen@lieksa.fi Toimistonhoitaja Mirja Turunen, puh. 04010 44005, sähköposti mir ja.turunen@lieksa.fi