1/6 Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet PL 122 96101 ROVANIEMI 4.7.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriölle ASIA: Viite: LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI YLIOPISTOLAIN JA AM- MATTIKORKEAKOULULAIN MUUTTAMISESTA (SÄÄNNÖKSET ERIKOISTUMISKOULUTUKSIS- TA) Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö 3.6.2014 (OKM/40/010/2014) Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet esittää lausuntonaan seuraavaa: Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksia koskeva esitysluonnos perustuu Valtioneuvoston hyväksymän Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016 -kehittämissuunnitelmaan (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:1) ja korkeakoulujen erikoistumiskoulutusta valmistelleen työryhmän (Asiantuntijuus edellä. Korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2013:7) ehdotuksiin. Myös hallitus on linjannut vuosien 2015 2018 julkisen talouden suunnitelmassa ja siihen liittyvässä valtiontalouden kehyspäätöksessä, että käyttöön otetaan korkeakoulutettujen uudet erikoistumiskoulutukset. Uudistuksen tarkoituksena on korvata ammattikorkeakoulujen ammatilliset erikoistumisopinnot ja yliopistojen järjestämät erikoistumiskoulutukset ja erikoistumisopinnot. Koulutusten säädöspohja uudistamalla erikoistumiskoulutus muodostaa uuden koulutustyypin tutkintokoulutuksen ja täydennyskoulutuksen rinnalle. Tavoitteena on parantaa työelämän ja työelämässä toimivien asiantuntijoiden ja asiantuntijoiksi tähtäävien osaamista korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisosaamiselle ja painoaloille perustavalla koulutuksella. Edelleen tavoitteena on luoda koulutusjärjestelmään tarkoituksenmukainen vaihtoehto tutkinnon jälkeisen osaamisen täydentämisen sijaan varsinaisen tutkintokoulutuksen sijasta. Esitetyillä säädösmuutoksilla on pyritty selkeyttämään erikoistumiskoulutuksen tavoitteita, asemaa ja säädöksiä osana koulutusjärjestelmää. Nykyisen koulutuspolitiikan linjausten mukaisesti tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen autonomiaa erikoistumiskoulutuksista päättämisessä ja niiden järjestämisessä. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2015. Lausuntopyynnön liitteenä on korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksen toteutusmallia koskeva selvityshenkilöiden raportti. Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet arvioi lausunnossaan hallituksen esitysluonnosta ja selvityshenkilöiden raportin esityksiä sosiaalityön erikoistumiskoulutusten toteuttamisen näkökulmasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Sosiaalityön tutkimukseen perustuvaa asiantuntijuutta on kehitetty kuuden yliopiston muodostaman valtakunnallisen yliopistoverkosto Sosnetin järjestämänä ammatillisena lisensiaatinkoulutuksena vuodesta 2000
alkaen. Suomalainen malli, jossa ammatillinen lisensiaatinkoulutus erikoistumiskoulutuksena on osa tutkimusperustaisen sosiaalityön kokonaisuutta, on saanut kansainvälistä tunnustusta. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus on ainut sosiaalihuollon sektorin jatkokoulutustasoinen erikoistumiskoulutus yliopistoissa. Erikoistumiskoulutuksen uudistus on valmisteltu samanaikaisesti laajakantoisen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksen kanssa. Sote-uudistuksella tavoitellaan sosiaali- ja terveydenhuollon täydellistä integraatiota. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi sosiaali- ja terveysalan asiantuntijuutta, tietoperustaa ja sosiaali- ja terveydenhuollon erikoistumiskoulutuksia on välttämätöntä kehittää yhdenmukaisesti. Sosiaalityön erikoistumiskoulutus on olennaisen tärkeä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja palvelujen laadun kannalta. Sosiaalityön erikoistumisaloja on tällä hetkellä viisi, kun esimerkiksi lääketieteessä niitä on noin 50. Sosiaaliettä terveydenhuollon työvoimaosuudet ovat samansuuruiset, sillä kumpikin ala työllistää noin 8 % työvoimasta. Tilanne asettaa erikoisosaamisen ennakoinnille suuret haasteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuden että sosiaalityön erikoisalojen kehittämisen kannalta. Sosiaali- ja terveysministeriön 8.3.2013 asettama selvityshenkilö, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esittikin sosiaalihuollon koulutuksen ja tutkimuksen evo-rahoituksen toteuttamista. Sosiaalityön yliopistolliselle koulutukselle ja tutkimukselle tarvitaan terveydenhuoltoa vastaavat erityisvaltionosuusjärjestelmät. Integroituvan sosiaali- ja terveydenhuollon yhdenvertaisuuden toteutumiseksi valtion tulisi korvata sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen ja sosiaalityön peruskoulutukseen sisältyvän käytännön opetuksen kustannukset sekä alan tutkimusta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa pyritään sosiaalihuollon perus- ja erikoispalvelujen kokonaisuuteen, jollaista ei ole nykyjärjestelmässä (vrt. perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon porrastus). Sosiaalihuollon erityispalvelut on organisoitu nykyisin vain kehitysvammahuollossa (kehitysvammapiirien kuntayhtymät ja säätiöt). Tarpeita osaamisen porrastamiseen on kuitenkin kaikilla sosiaalihuollon alueilla, kuten lastensuojelussa (ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan työryhmän raportti Toimiva lastensuojelu, STM 19/2013), vammaishuollossa, mielenterveys- ja päihdetyössä, sosiaalisessa kuntoutuksessa sekä gerontologisessa sosiaalityössä. Lisäksi pyritään sosiaalihuollon tehtävärakenteiden uudistamiseen, jonka tulisi johtaa erikoissosiaalityöntekijän vakanssien suunnitelmalliseen perustamiseen. Sosnet pitää välttämättömänä sitä, että erikoistumiskoulutuksen kehittämisessä otetaan huomioon sosiaalija terveydenhuollon rakenteelliset uudistukset. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen onnistuminen edellyttää, että sosiaali- ja terveydenhuollon erikoistumiskoulutukset turvataan yhdenvertaisesti. Lisäksi on tarpeen, että palvelujen uudenlaisesta järjestämisestä aiheutuvat osaamistarpeiden muutokset otetaan huomioon koulutustarpeiden ennakoinnissa. 2/6 Erikoistumiskoulutuksen tavoitteet ja käsitteistö Erikoistumiskoulutuksen uudistuksen tarkoituksena on selkeyttää erikoistumiskoulutuksen järjestelmä uudistamalla koulutusten säädöspohja, asema ja rahoitus osana koulutusjärjestelmää. Samalla erikoissosiaalityön ja erikoispsykologikoulutusta koskevat säädökset on tarkoitus kumota. Sosnet pitää esitystä ongelmallisena, koska asetustasoinen säädös on ollut olennainen erikoissosiaalityöntekijän koulutuksen olemassaolon, kehittämisen ja resurssoinnin sekä sosiaalihuollon asiakkaiden saamien palvelujen laadun ja erikoistuneen osaamisen kannalta. Ilman asetustasoista säädöstä erikoistumiskoulutusten toteutus olisi saattanut lakata kokonaan, jos asetus ei olisi velvoittanut yliopistoja huolehtimaan erikoistumiskoulutuksesta opetusja kulttuuriministeriön sille osoittaman rahoituksen päätyttyä. Erikoistumiskoulutuksen kokonaisuudistuksen tarkoituksena ei tulisi olla hyvin toimineiden erikoistumiskoulutusten vaikeuttaminen. Ongelmallista on myös se, että uudistuksen myötä erikoissosiaalityöntekijä-nimike poistettaisiin yliopistolainsäädännöstä. Erikoissosiaalityöntekijän nimikkeen turvaaminen lainsäädännön tasolla on tärkeää, koska sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan hallituksen esitystä sosiaalihuollon ammattihenkilöitä koskevaksi laiksi. Edellä todetun pohjalta Sosnet esittää harkittavaksi, että sosiaalityön ja psykologian osalta erikoistumiskoulutusta koskevat säädökset jätetään edelleen lainsäädäntöön.
Sosnet pitää tärkeänä sitä, että tutkimukseen perustuvan asiantuntijuuden kehittäminen säilyy jatkossakin erikoistumiskoulutuksen tavoitteena. Sosnet pitää uudistuksen edellytyksenä selvityshenkilöiden kantaa, jonka mukaan on syytä erottaa vakiintuneet nykyiset erikoistumiskoulutukset uusista perustettavista ja että nykyiset koulutukset voisivat jatkua entisenkaltaisina. Sosnetin mielestä on välttämätöntä, että yliopistot voivat järjestää edelleen ammatillisia jatkotutkintoja ja erikoistuminen voidaan sisällyttää tutkintoon. Erilaisten pidempien erikoistumiskoulutusten ja lyhyempien täydennyskoulutustyyppisten koulutusten kutsuminen samalla nimellä erikoistumiskoulutus tuottaa työelämässä vaikeuksia hahmottaa eri koulutusmuotojen eroja. Ammatillinen lisensiaatinkoulutus erikoistavana tutkintona (120 op) antaa erilaiset valmiudet kuin työryhmän esittämät suppeammat (esimerkiksi 30 opintopisteen) koulutukset. Selkeyden kannalta on suotavaa, että näillä olisi toisistaan eroava nimike. Tavoite selkeyttää ja yhtenäistää aiemmin hajanaista korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksen järjestelmää näyttää tuottaneen uudistuksen valmistelussa päänvaivaa. Hallituksen esityksen sivulla 23 esitetään erikoistumiskoulutuksella tavoiteltavan laajan osaamispohjan sijaan tarkkarajaisempaa työelämässä tarvittavaa osaamista ja myöhemmin samalla sivulla erikoistumiskoulutusten olevan laajoja, työelämän kehittämistarpeisiin perustuvia koulutuksia. Selvityshenkilöt Teuvo Pohjolainen ja Pentti Rauhala kiinnittävät raportissaan samaan asiaan huomiota. Raportissa esitetään, että tutkintojen ja osaamisen viitekehyksessä erotetaan toisistaan osaamista laajentavat ja niitä syventävät koulutukset. Jälkimmäiset ovat raportin mukaan seuraavan tason jatko-opinnoissa hyväksiluettavissa, ja niiden tavoitteet vastaavat osaamisen ja tutkintojen viitekehyksessä perustutkintoa seuraavaa tasoa (s. 7). Onkin syytä kiinnittää huomiota erikoistumiskoulutusten terminologian selkeään muotoiluun. Sosnetin mielestä on tarkoituksenmukaista erottaa toisistaan yliopistollinen erikoistuminen (ammatillinen lisensiaatinkoulutus 120 op) ja lyhyemmät (esim. 30 op) erikoistumiskoulutukset. Sosiaalityössä uudet suppeammat erikoistumiskoulutukset tulee suunnitella erikseen, ja niistä on aiheellista käyttää muuta nimitystä kuin erikoistumiskoulutus. Ne voitaneen toteuttaa osin sosiaalityön ammatillisena lisensiaatinkoulutuksen suoritettavan erikoistumiskoulutuksen moduulirakenteina. Lakiesityksen mukaan erikoistumiskoulutusten lähtökohtana on oltava jokin asiantuntijuusalue ja siinä edellytettävä osaamiskokonaisuus. Työryhmä painottaa asiantuntijuuden perustumista tutkimustietoon ja sitä, että erikoistumiskoulutuksella on pysyvä merkitys yhteiskunnan eri toimintojen ja uudistumisen kannalta. Sosnetin järjestämässä erikoistumiskoulutuksessa pyritään näihin tavoitteisiin. Sosiaalityö (kuten lastensuojelu) on lakisääteistä ja vaativaa, eikä siinä ole varaa päätöksentekovirheisiin. Sosiaalityössä tehtävillä päätöksillä on usein merkitystä ihmisen koko tulevan elämän kannalta. Sosiaalihuollon on oltava laadukasta, ihmisten oikeusturvaa tukevaa ja asianmukaisesti toteutettua sekä perustuttava käytettävissä olevaan tutkimustietoon. Tutkimusnäyttöihin perustuvien työmenetelmien kehittämistä edellytetään muun muassa lastensuojelun toimivuutta selvittäneessä työryhmäraportissa (STM 19/2013). Työelämälähtöisyyden ja tutkimusperustaisuuden tavoitteet niveltyvät kiinteästi toisiinsa sosiaalityön erikoistumiskoulutuksessa. Koulutukseen sisältyvät lisensiaatintutkimusten aiheet vastaavat työelämän tarpeisiin, ja tutkimukset tukevat työkäytäntöjen kehittämistä ja työmenetelmien uudistamista. Sosiaalityön tehtäväkenttä on vaikeutunut sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymisen myötä. Palvelujärjestelmän taloudelliset voimavarat eivät lisäänny, ja tarvitaan uusia palveluinnovaatioita. Sosiaalityö, kuten sosiaali- ja terveysala laajemmin, kärsii työvoimapulasta, joten työn uudistaminen ja työurien pidentäminen työntekijöiden tutkimusperustaista asiantuntijuutta vahvistamalla on tärkeää. Ammatillisena lisensiaatintutkintona suoritettava erikoistumiskoulutus vahvistaa yliopistojen työelämän tuntemusta ja tukee tutkimus- ja kehitystoimintaa sosiaalialan osaamiskeskusten, tutkimus- ja opetusklinikoiden, ammattikorkeakoulujen sekä järjestöjen tutkimus- ja kehittämisyksiköiden kanssa. Uusien erikoistumiskoulutusten suhde laajoihin täydennyskoulutuksiin jää esitysluonnoksessa epäselväksi. Ainelaitosten ja täydennyskoulutusyksiköiden tehtävät ja työnjako erikoistumiskoulutuksessa jäävät myös avoimiksi. Joissakin yliopistoissa täydennyskoulutus on integroitu perusopetukseen ja toisissa yliopistoissa 3/6
on erilliset yksiköt täydennyskoulutusta varten. Ei liene tarkoituksenmukaista, että yliopistot tekevät erilaisia ratkaisuja erikoistumiskoulutuksen järjestämisen sijoittumisesta yliopistoissa. 4/6 Koulutuksen laajuus Lakiesityksessä esitetään erikoistumiskoulutusten laajuudeksi vähintään 30 opintopistettä, josta on tarkoitus säätää valtioneuvoston asetuksella. Erikoistumiskoulutusten laajuudesta ei ole tarkoituksena antaa sen tarkempia säännöksiä, koska työelämän tarpeet määrittävät viime kädessä erikoistumiskoulutuskokonaisuuksien tosiasiallisen laajuuden (s. 23). Sosnet on huolissaan siitä mahdollisuudesta, että erikoistumiskoulutusten vähimmäislaajuudesta muodostuu enimmäislaajuus perittävien opiskelijamaksujen vuoksi. Sosnetin näkemyksen mukaan 30 opintopisteen laajuiset erikoistumiskoulutukset ovat riittämättömiä sosiaalityön erikoistumisaloilla. Ne tukevat asiakastyön erityisosaamisen omaksumista riittävän rajatuissa tehtävissä, kuten lastensuojelun joissakin käytännöissä, mutta eivät mahdollista tutkimusperustaisen asiantuntijuuden ja uusien työmenetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa. Tästä syystä 120 opintopisteen laajuinen ammatillinen lisensiaatintutkinto on edelleen välttämätön. Erikoistumiskoulutusten moduloinnin avulla voitaneen sovittaa nämä erilaisten koulutusten tarpeet ja tavoitteet toisiinsa. Ammatillisen lisensiaatinkoulutuksen moduulirakenteella voidaan tuottaa myös sosiaalityön erityiskysymyksiin kohdentuvaa erikoistumiskoulutus, esimerkiksi lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoisalalla lastensuojelun erityiskysymyksiin. Eri koulutusmuotoja on tarkoituksenmukaista sovittaa toisiinsa, jolloin laajempi ammatillinen erikoistumiskoulutus voi tarjota kotipesän osalle suppeammista erikoistumiskoulutuksista. Sosnet on valmis kehittämään lyhyempiä koulutuksia moduuleina laaja-alaisen erikoistumiskoulutuksen osana erillisrahoituksen turvin. Koulutusten uudistamisessa tarvitaan kokeiluhankkeita. Pilottihanke voisi keskittyä monitieteisen erityisosaamisen vahvistamiseen rakentamalla yhteistyötä esimerkiksi erikoispsykologien, erikoislääkäreiden (yleislääketiede ja työterveyshuolto) ja erikoissosiaalityöntekijöiden koulutusten kesken. Erikoistumiskoulutuksen rahoitus Lakiesityksen mukaan erikoistumiskoulutukset rahoitetaan korkeakoulujen perusrahoituksella ja opiskelijamaksuilla. Tarkoituksena on lisätä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta erikoistumiskoulutuksen toteuttamiseksi vuodesta 2017 alkaen. Suoritetut opintopisteet tulisivat rahoitustekijäksi yliopistojen rahoitusmalliin. Lisäksi esitetään oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen erillisestä valtionrahoituksesta luopumista, jolloin rahoitus voidaan kohdentaa erikoistumiskoulutuksiin. Sosnet pitää erikoistumiskoulutusten liittämistä yliopistojen rahoitusmalliin oikean suuntaisena, mutta suhtautuu varauksellisesti yliopistoille muodostuvan rahoituksen riittävyyteen. Ehdotusta tulee vielä selkeyttää niiltä osin, miten opintopisteet huomioidaan ja millä painoarvolla opintopisteitä arvotetaan. Jos erikoistumiskoulutusten korvaukset eivät kata syntyneitä kustannuksia, suuri osa sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisen varmentamiselle välttämättömistä erikoistumiskoulutuksista jää pahimmassa tapauksessa toteutumatta. Jatkovalmistelussa on syytä varmistaa, että yliopistojen rahoitusmalliin tuleva vastine on kattava. Lakiesityksen mukaan erikoistumiskoulutuksesta voitaisiin periä kohtuullisia maksuja. Valtioneuvoston asetusta yliopistojen toiminnasta perittävistä maksuista esitetään muutettavaksi niin, että erikoistumiskoulutuksessa opiskelijalta voidaan periä enintään 80 euron maksu opinto-oikeuteen kuuluvaa opintopistettä kohti. Maksettavaa muodostuisi pelkästään 30 opintopisteen vähimmäislaajuuden mittaisessa erikoistumiskoulutuksessa 2 400 euroa. Sosnet katsoo näin suuret maksuosuudet sekä työnantajien että opiskelijoiden kannalta mahdottomiksi. Sosiaalityö on yhteiskunnan kannalta välttämätöntä, lakisääteistä työtä, eikä koulutuksella ei ole vain työntekijöiden henkilökohtaista uraa tukeva merkitys. Kuntatalouden ongelmien
johdosta työnantajien mahdollisuudet rahoittaa erikoistumiskoulutusta ovat heikentyneet. Yliopistojen sosiaalialan täydennyskoulutusohjelmat jäävät usein nykyisinkin toteutumatta maksavien osallistujien puutteesta johtuen. Tämä näkyy konkreettisesti pitkäkestoisten täydennyskoulutusten dramaattisena vähenemisenä ja jopa loppumisena viime vuosina. Sosnet katsoo, että valtion tulee korvata erikoistumiskoulutuksen kustannuksia, kuten selvityshenkilöiden raportissakin (s. 10) todetaan. Rahoitusratkaisun tulee mahdollistaa myös esimerkiksi järjestöjen työntekijöiden osallistumisen erikoistumiskoulutuksiin, sillä järjestöt ovat keskeisiä sosiaalialan palveluntuottajia. Myös Asiantuntijuus edellä -työryhmäraportissa esitetään, että yhteiskunnallisesti tärkeiden alojen koulutusten tulee olla valtion/ministeriön rahoittamia. Sellaisena ei voi pitää yksinomaan opettajakoulutusta. Sosiaalityöntekijät eivät ole terveydenhuollon ammatinharjoittamislainsäädännön piirissä, eikä erikoispätevyyksien tunnustaminen toteudu yhtä selkeästi kuin esimerkiksi erikoislääkäreiden kohdalla. Jotta koulutus olisi kannustavaa opiskelijoille ja sen tukeminen tarkoituksenmukaista työnantajille, tarvitaan sen aikaansaaman pätevyyden tunnustamista ja asemaa lainsäädännössä. Sosiaalityön pitkän erikoistumiskoulutuksen toteuttaminen jatkotutkintoperustaisena on näistä syistä jatkossakin välttämätöntä. Samalla sen tulee säilyä maksuttomana alan ammattirakenteeseen saumattomasti kuuluvana osaamisalueena. Sosnet kannattaa selvityshenkilöiden raportin esitystä siitä, että opetus- ja kulttuuriministeriö neuvottelee verottajan kanssa sellaisen tulkinnan, että uusi erikoistumiskoulutus työnantajan maksamana olisi verovapaa etu koulutuksen suorittajalle ja opiskelijamaksun osalta hänelle vähennyskelpoinen etu, mikäli maksullisuuteen Sosnetin vastustavasta kannasta huolimatta päädytään. Erikoistumiskoulutukseen osallistumisen tulkitseminen työttömyysetuudella tuettuun omaehtoiseen koulutukseen oikeuttavaksi koulutukseksi on myös kannatettavaa. 5/6 Erikoistumiskoulutuksen järjestäminen, koordinaatio ja sopimukset Sosiaalityön erikoistumiskoulutus on tarkoituksenmukaista toteuttaa jatkossakin valtakunnallisena verkostoyhteistyönä sosiaalityön koulutusvastuun omaavien yliopistojen kesken. Sosnet kannattaa selvityshenkilöiden raportin esitystä siitä, että hyvin toimivat mallit, kuten Psykonet ja Sosnet toimisivat esikuvina jatkossakin. Prosessimallissa esitetään myös, että vakiintuneet konsortiotyyppiset järjestelyt (kuten edellä mainitut verkostot) jatkavat entisellä pohjalla, joskin uusin sopimuksin ja sen lisäksi käynnistettäisiin uusia lyhyempiä erikoistumiskoulutuksia. Sosiaalityön erikoistumiskoulutus järjestetään tällä hetkellä viidellä erikoistumisalalla, mutta yhteiskunnan ja palvelujärjestelmän muutokset tuovat erikoistumisalojen määrittelyyn muutospaineita. Esimerkiksi terveyssosiaalityön, gerontologisen sosiaalityön sekä päihde- ja mielenterveystyön erityisosaamista tarvitaan lähitulevaisuudessa. Yhteiskunnan nopean muutoksen vuoksi on hyödyksi, jos uusista erikoistumisaloista voidaan päättää nykyistä joustavammin. Erikoistumiskoulutuksen työelämäyhteistyö Sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen työelämäyhteistyö on tarkoituksenmukaista rakentaa valtakunnallisesti ottaen samalla huomioon tulevat sote-alueet. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksen mukaan viisi sote-aluetta koordinoi tulevaisuudessa sosiaali- ja terveysalan koulutusta, tutkimusta ja kehittämistä. Erikoisosaamisen ja erikoistumiskoulutuksen ennakointi tulee siirtymään sote-alueille. On tärkeää saada sote-alueille yliopistollista koulutusta, tutkimusta sekä alan kehittämistä tukevat rakenteet, joissa ennakointi, suunnittelu, kehittäminen ja arviointi toteutuvat. Hallinnollisesti sote-alueet kattavat kaikki kunnalliset toimijat, joten ennakoinnin edellyttämä työelämän tuntemus voidaan turvata luontevasti. Uuden yhteistyörakenteen aikaansaaminen on tarpeen etenkin 120 opintopisteen laajuisen sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen kannalta. Tämä pitkä erikoistumiskoulutus rinnastuu lääketieteen alojen erikoistumiskoulutukseen.
6/6 Valtakunnallisen yhteistyön toimijoita ovat esimerkiksi sote-alueen hallintoelimet ja johto, suurten kuntien sosiaalityöstä vastaavat, sosiaali- ja terveysalan järjestöt (kuten Sosiaalijohtajat ry, Huoltaja-säätiö ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry) sekä sosiaali- ja terveysministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Yliopiston edustajina valtakunnan tason yhteistyössä toimivat Sosnetin edustajat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kuuluu jo nyt Sosnetin yhteistyörakenteeseen. Sote-alueiden ja yliopistojen yhteistyötä varten tarvitaan operatiivinen rakenne. Sote-aluetason kysymyksiä ovat esimerkiksi erikoissosiaalityöntekijöiden tarpeen strateginen ennakointi henkilöstösuunnittelun osana. Siirtymäaika Lakiesityksessä ehdotetaan nykyisten erikoistumiskoulutusten turvaamista siirtymäajalla, jolloin säädökset kumoutuisivat vasta 1.1.2017 alkaen. Sen jälkeenkin erikoistumiskoulutuksen järjestämistä voitaisiin jatkaa siihen asti kunnes ennen mainittua ajankohtaa aloittaneet erikoistumiskoulutusta suorittavat opiskelijat ovat saaneet opintonsa suoritetuksi. Sosnet on valinnut sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen opiskelijoita, joiden lähiopetus jatkuu vuoden 2016 loppuun saakka. Suuri osa näistä opiskelijoista ei näin ollen tule valmistumaan 1.1.2017 mennessä. Sosnet kannattaa lakiesityksessä ehdotettua siirtymäaikaa edellyttäen, että ennen mainittua ajankohtaa aloittaneet erikoistumiskoulutusta suorittavat opiskelijat voivat suorittaa tutkintonsa loppuun. Valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkoston Sosnetin puolesta Puheenjohtaja Juha Hämäläinen Professori, Itä-Suomen yliopisto Koulutuspäällikkö Sanna Lähteinen Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto, Sosnet