Näkyvä ja vaikuttava ylioppilaskunta Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallitusohjelma 2010
Tavoitteena näkyvä ja vaikuttava ylioppilaskunta Lapin yliopiston ylioppilaskunta on noin 4200 opiskelijan muodostama julkisoikeudellinen yhteisö, joka valvoo jäsenistönsä etuja sekä tuottaa heille palveluita. Hallitusohjelma on laadittu toteuttamaan edustajiston hyväksymää toimintasuunnitelmaa. Ohjelman kirjoittamiseen ovat osallistuneet kaikki hallituksen jäsenet. Ohjelma toimii hallituksen sisäisen työskentelyn ohjaajana. Hallitusohjelmaan on kirjattu konkreettisia toimenpiteitä sekä pitkäjänteisyyttä vaativia edunvalvontatehtäviä. Edustajisto vahvistaa hallitusohjelman. Vuonna 2010 Lapin yliopiston ylioppilaskunta tekee työtä järjestöllisen kehittämisen sekä monipuolisen koulutuspoliittisen edunvalvonnan puolesta. Ylioppilaskunta panostaa muun muassa palautejärjestelmien kehittämiseen sekä yhteydenpitokäytänteiden luomiseen hallinnon opiskelijaedustajien, ainejärjestöjen sekä ylioppilaskunnan kesken. Ylioppilaskunnan tavoitteena on olla jäsenistölleen näkyvä, aktiivinen ja vaikuttava toimija, joka huomioi eri lähtökohdista tulevat opiskelijat toiminnassaan. Hallitustyöskentelyssä korostuvat viestinnällinen aktiivisuus sekä ammattimainen vaikuttaminen edunvalvontakentällä. Tavoitteena on olla näkyvä ja vaikuttava toimija. Lapin yliopiston ylioppilaskunta toimii tiiviissä yhteistyössä tärkeimpien sidosryhmiensä Lapin yliopiston, Domus Arctica -säätiön, YHTS:n, periferiaylioppilaskuntien, SYL:n, Rovaniemen kaupungin, Camoksen, Ketoakun ja yliopiston piirissä toimivien opiskelijajärjestöjen kanssa. Hallitusohjelmakirjaukset on pyritty avaamaan selkeästi. Kuinka kiireellisestä ja tärkeästä asiasta on kyse, merkittiin prioriteetillä 1. Vastaavasti prioriteetti 3:lla on merkitty asiat, jotka eivät ole yhtä kiireisiä. Samankaltaisesti myös kirjauksen ajankäyttötarvetta on pyritty avaamaan. Ajankäyttötarve 1, vie aikaa muutaman päivän ja vastaavasti ajankäyttötarve 3, vie aikaa runsaasti. Jokaiselle kirjaukselle on kirjattu oma vastuuhenkilö sekä resurssitarpeeseen henkilöt, joiden työpanosta kirjauksen toteuttaminen vaatii. Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallitus 2010 Katri Kulmuni (pj) Satu Girs (vpj) Elen Gomes Jirka Hakala Hanne Korpelainen Petri Rantala Mikko Rinta-Kiikka Anssi Suominen 2
Järjestöllinen kehittäminen Ylioppilaskunnan edellinen strategia on tehty vuosille 2008-2009, joten uuden strategian kirjoittaminen on ajankohtaista. Strategiaprosessin lisäksi järjestöllisesti merkittävä kehitysaskel on ylioppilaskunnan henkilöstöpoliittisen ohjelman tekeminen. Ylioppilaskunnalla ei ole toistaiseksi ollut henkilöstöpoliittista ohjelmaa, joka ohjaisi kauaskantoisesti ylioppilaskunnan toimintaa työnantajana. Lapin korkeakoulukonserni Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen jatkuu kiivaasti, mikä tarkoittaa Lapissa entistä tiiviimpää korkeakoulukonserniyhteistyötä Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun, Rovaniemen ammattikorkeakoulun sekä Lapin yliopiston kesken. Ylioppilaskunta on aktiivisesti vaikuttamassa konsernin kehitykseen duaalimalliin perustuvan korkeakoulujen välisen työnjaon mukaisesti. Tukipalveluyhteistyö ja keskinäisen kilpailutilanteen poistaminen on tervetullut uudistus. Yliopiston ja ammattikorkeakoulujen tarjoamien tutkintojen sisältöjen ja nimikkeiden on kuitenkin erotuttava selkeästi toisistaan. Ylioppilaskunta vaikuttaa myös toiselle asteelle ulottuvaan Lapin koulutuskuntayhtymän vakiinnuttamiseen. Kansallinen edunvalvonta LYY vaikuttaa aktiivisesti yhdessä muiden periferiaylioppilaskuntien kanssa SYL:n toimintasuunnitelman valmisteluun sekä YTHS:n palveluiden alueelliseen tasapuolisuuteen. Ylioppilaskuntien liitto nähdään ensisijaisesti opiskelijoiden edunvalvojana ja korkeakoulupolitiikan asiantuntijana. Opintotukiuudistukseen liittyvää vaikuttamistyötä jatketaan tavoitteena kannustava ja joustava opintotukijärjestelmä, joka ottaa opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet huomioon. Yliopistojen pääomittamiseen vaikutetaan tavoitteena oikeudenmukainen ja kaikille yliopistoille tasapuolinen pääomittamismalli. Talous LYY:n taloutta hoidetaan pitkäjänteisellä tavalla ja talous pidetään tasapainossa. Merkittäviin jäsenmaksun korotuksiin johtavia toimenpiteitä vältetään. Yleisestä nykyisten toimintojen kustannusten nousupaineista johtuvat jäsenmaksun korotuspaineet voidaan siirtää jäsenmaksuun, jos 1) korotuspaineita ei kyetä kompensoimaan kassaylijäämillä, tai 2) omaisuuden tai liiketoiminnan tuottoja ei pystytä lisäämään tai 3) käyttötaloudesta ei voida säästää toiminnan olennaisesti kärsimättä. 3
1 JÄRJESTÖLLINEN KEHITTÄMINEN 1.1 Laaditaan ylioppilaskunnan strategia. Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edellinen strategia on tehty vuosille 2007-2009 ja se on osittain vanhentunut. Tavoitteena on, että uusi strategia antaa pitkän linjan suuntaviivoja ylioppilaskunnan toiminnalle, mutta myös konkreettista käytännön apua. Aikataulu: kevät Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: Kulmuni, Tuominen, pääsihteeri 1.2 Päivitetään henkilöstöpoliittinen ohjelma. Ylioppilaskunnalla ei ole henkilöstöpoliittista ohjelmaa, jonka avulla voitaisiin tehdä kokonaisvaltaisia päätöksiä ylioppilaskunnan henkilöstöresurssien kehittämiseksi ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Aikataulu: kevät Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: Kulmuni, pääsihteeri 1.3 Kehitetään ylioppilaskunnan alumnitoimintaa. Alumnitomintaa kartoitetaan ja vertaillaan käytäntöjä eri ylioppilaskuntien välillä. Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: Kulmuni, pääsihteeri 1.4 Käynnistetään ylioppilaskunnan historiateosprosessi. Ylioppilaskunnan historiaprosessi on käynnistettävä, jotta tuleva historiikki olisi mahdollista julkaista ylioppilaskunnan 35-vuotisvuosijuhlilla vuonna 2014. Selvitettävänä on projektin aikataulutus, rahoitus sekä käytännön toteutusvaihtoehdot. Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: Kulmuni, pääsihteeri 1.5 Päivitetään ylioppilaskunnan johtosääntö Vuonna 2010 voimaan astuneen uuden yliopistolain seurauksena ylioppilaskunnan sääntöihin on tehtävä päivityksiä. Aikataulu: helmi-maaliskuu, kesä 4
Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: pääsihteeri 1.6 Vaikutetaan aktiivisesti opiskelijoiden aseman paranemiseen Rovaniemellä tapaamalla kaupungin kuntavaikuttajia. Tavoitteena muun muassa Lapin korkeakoululiikunnan tukeminen sekä perheellisten opiskelijoiden aseman parantaminen. Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: Kulmuni, Rinta-Kiikka, pääsihteeri 1.7 Uudistetaan Lapin yliopiston ylioppilaslehden telineet. Lapin yliopiston ylioppilaslehden telineet ovat huomaamattomat. Lehden näkyvyyden parantamiseksi lehtitelineet uudistetaan. Aikataulu: maaliskuu Vastuuhenkilö: pääsihteeri Resurssit: Kulmuni, pääsihteeri, Gomes 1.8 Ylioppilaskunnan toimistolle remontoidaan asiakaspalvelutiski. Hyvän ja toimivan asiakaspalvelun turvaamiseksi ylioppilaskunnan toimistolle järjestetään asiakaspalvelupiste, josta opiskelijat löytävät helposti haluamansa palvelun. Aikataulu: kesä Vastuuhenkilö: pääsihteeri Resurssit: Kulmuni, pääsihteeri 1.9 Jokaisesta ylioppilaskunnan tapahtumasta tehdään tarkka tapahtuman toteuttamissuunnitelma. Pitkäjänteisen, toimivan ja kehittyvän toiminnan turvaamiseksi jokaisesta ylioppilaskunnan tapahtumasta tehdään arkistoitavaksi tapahtuman toteuttamissuunnitelma helpottamaan tulevien toimijoiden toimintaa. Aikataulu: ennen jokaista tapahtumaa Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: Kaikki 5
2 KOULUTUSPOLITIIKKA 2.1 Vaikutetaan parempien opiskelumahdollisuuksien ja opiskelua tukevien palveluiden puolesta yliopistolla. 2.1.1 Tuutor-toiminnan kehittäminen. Osallistutaan tutor-toiminnan ja koulutuksen kehittämiseen ja sähköisen HOPS:n suunnitteluun, toteutukseen ja palautteen antamiseen. Tuutoroinnissa tuodaan ylioppilaskunnan toimintoja esille ja mainostetaan muun muassa Mitä kuuluu? -opasta. Aikataulu: huhti-touko-syyskuu Vastuuhenkilö: koso-sihteeri Resurssit: koso-sihteeri, Girs, Hakala 2.1.2 Palautejärjestelmän kehittäminen ja yliopiston laatutyöhön osallistuminen. Osallistutaan yliopiston ja korkeakoulukonsernin palautejärjestelmän kokonaisuuden kehittämiseen auditointi-raporttia hyödyntäen. Kehitetään ylioppilaskunnan omaa sekä yliopiston palautejärjestelmää kokonaisvaltaisesti tavoitteellisemmiksi. Suunnitellaan ja toteutetaan ylioppilaskunnan palautejärjestelmän vuosikello sekä jäsenkysely. Vastuuhenkilö: koso-sihteeri, Girs, Hakala Resurssit: koso-sihteeri, Girs, Hakala 2.1.3 Tenttiakvaarion toiminnan mahdollistaminen. Yliopistolla ei ole olemassa tenttiakvaarion toiminnan mahdollistavaa tietoteknistä ohjelmaa. Yliopistoon vaikutetaan tenttiakvaario-ohjelman saamiseksi. Tenttiakvaario mahdollistaisi opiskelijoiden nopeamman valmistumisen ja vahvistaisi opiskelujen suunnitelmallisuutta. Vastuuhenkilö: Hakala Resurssit: Hakala, koso-sihteeri, Girs 2.1.4 Osallistutaan Luottamustoimet -opintokokonaisuuden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kehitetään Luottamustoimet -opintokokonaisuus, jolla on sama kriteeristö kaikissa tiedekunnissa. Edellytyksenä kurssin suorittamiselle on opiskeluedellytyksiä ja yliopistoyhteisöä kehittävä toiminta. Aikataulu: helmi-maaliskuu Vastuuhenkilö: Girs 6
Resurssit: koso-sihteeri, Girs 2.1.5 Vuoden opettaja Valitaan vuoden opettaja yhteistyössä ainejärjestöjen kanssa ja kehitetään valintaprosessia. Aikataulu: tammi-helmikuu sekä marras-joulukuu Vastuuhenkilö: Hakala Resurssit: koso-sihteeri, Girs, Hakala 2.1.6 Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien ja yhteistyökäytänteiden lisääminen sekä kehittäminen yliopistolla. Järjestetään kopo-koulutusta hallinnon uusille opiskelijaedustajille ja ainejärjestötoimijoille. Julkaistaan Halloped-opas. Luodaan yhteistyökäytänteet ja toimintamallit LYY:n, ainejärjestöjen sekä hallinnon opiskelijaedustajien kesken. Tuetaan erityisesti tiedekunnissa tapahtuvaa hallinnon opiskelijaedustajien ja ainejärjestöjen vaikuttamistyötä. Aikataulu: tammi-helmikuu, koko vuosi Vastuuhenkilö: Girs Resurssit: koso-sihteeri, Girs, Hakala, Tuominen 2.1.7 Vaikutetaan LYYRA-kortin palveluiden monipuolistumiseen. Vastuuhenkilö: pääsihteeri Resurssit: pääsihteeri, Hakala, Gomes 2.2 Valvotaan opiskelijoiden etuja uuden yliopiston toiminnassa ja vaikutetaan Lapin korkeakoulukonsernin kehittymiseen yliopisto-opiskelijoille suotuisalla tavalla. 2.2.1 Osallistutaan Lapin korkeakoulukonsernin kehittymiseen, annetaan palautetta sekä tiedotetaan ajankohtaisista asioista. Aikataulu: helmi-maaliskuu, koko vuosi Vastuuhenkilö: Girs, Hakala Resurssit: koso-sihteeri, Girs, Hakala, Kulmuni 2.3 Vaikutetaan parempien työharjoittelumahdollisuuksien ja työelämäyhteyksien puolesta. Vaikutetaan voucher-käytänteiden kehittymiseen. Vaikutetaan parempien työelämä- ja rekrytointipalveluiden puolesta. 7
Vastuuhenkilö: Girs, koso-sihteeri Resurssit: koso-sihteeri, Girs, Hakala 2.4 Seurataan ammattikorkeakoululain uudistamista. Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: koso-sihteeri, Girs, Hakala, Kulmuni 2.5 Osallistutaan Lapin yliopiston 2020 strategiaprosessiin. Osana korkeakoulujen rakenteellista kehittämistä ja profiloitumista Lapin yliopisto valmistelee oman strategian vuoteen 2020 asti. Ylioppilaskunta osallistuu strategian työstämiseen ja toimeenpanon valvomiseen sekä tuo opiskelijoiden näkökulman laajaalaisesti esiin strategiaprosessin eri vaiheissa. Aikataulu: kevät Vastuuhenkilö: Kulmuni Resurssit: Kulmuni, Girs 8
3 SOSIAALIPOLITIIKKA 3.1 Luodaan perheellisille opiskelijoille mahdollisuuksia tavata toisiaan, saada tukea sekä kontakteja. 3.1.1 Järjestetään tapaamisia perheellisille. Järjestetään vapaamuotoisia verkostoitumisiltoja perheellisille kaksi kertaa vuodessa. Aikataulu: maalis- ja lokakuu Vastuuhenkilö: Rinta-Kiikka Resurssit: koso-sihteeri, Rinta-Kiikka, Rantala 3.2 Opiskelijoiden hyvinvointi: mielenterveyspalvelujen kysynnän kasvu aiheuttaa painetta palvelujen saatavuudessa. Palvelujen saatavuus on hyvin oleellista opiskelijan elämän ja opiskelujen sujuvuuden kannalta. 3.2.1 Vaikutetaan yliopistoon, jotta opintopsykologien määrää voitaisiin lisätä. Opintopsykologien määrä ei vastaa tarvetta (yksi yhteinen LY:lla ja RAMK:lla). Tarvittaisiin toinen psykologi takaamaan tehokkaampi palvelujen saatavuus. Vastuuhenkilö: Rinta-Kiikka Resurssit: koso-sihteeri, Rinta-Kiikka 3.3 Järjestetään opiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja elämänhallintakykyä sekä sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa. 3.3.1 Järjestetään Nyytin hengailuiltoja LY:n ja RAMK:in opiskelijoille. Aikataulu: sunnuntaisin helmi-huhtikuu sekä syys-marraskuu. Vastuuhenkilö: Rinta-Kiikka Resurssit: Rinta-Kiikka, Rantala 3.4 Opiskelijatapahtumia järjestettäessä on otettava huomioon eri lähtökohdista tulevia ihmisiä ja heidän tarpeitaan. Tapahtumien tulisi olla ohjelmallisesti ja fyysisesti sen kaltaisia, että kaikilla on mahdollisuus ottaa niihin osaa. 3.4.1 Huomioidaan tapahtumia laadittaessa perheelliset, alkoholittomat, liikuntarajoitteiset, ulkomaalaiset ym. Otetaan käyttöön lapsiystävällinen tapahtumaleima, jota käytetään aina tapahtumia markkinoitaessa. Tapahtumien mainonnassa on mainittava myös tapahtuman esteettömyys. Aikataulu: kevät ja syksy. 9
Vastuuhenkilö: Rantala Resurssit: tapahtumatuottaja 3.5 Yhdenvertaisuussuunnitelman tekeminen. Ylioppilaskunnalla ei ole ajantasaista yhdenvertaisuusohjelmaa, joten sen laatiminen on ajankohtaista. Aikataulu: kesä Vastuuhenkilö: koso-sihteeri, Rinta-Kiikka Resurssit: koso-sihteeri 3.6 Sosiaalinen vastuu: järjestetään verenluovutuskampanja kaksi kertaa vuodessa Verenluovutuskampanja järjestetään yhteistyössä Rovaniemen veripalvelun kanssa. Kampanjaan liitetään ainejärjestöjen välinen loppuunsaatettu verenluovutuskilpailu. Aikataulu: huhtikuu ja loka-marraskuu Vastuuhenkilö: Rinta-Kiikka Resurssit: koso-sihteeri, Rinta-Kiikka, Rantala, Gomes 3.7 Osallistutaan terveystyöryhmän toimintaan ja hyvinvointiviikon järjestämiseen. Järjestetään yhteistyössä YTE-hankkeen puitteissa elämänhallintakurssi. Aikataulu: Suunnittelu helmi-toukokuussa, toteutus elo-lokakuussa. Vastuuhenkilö: Rinta-Kiikka, Rantala, koso-sihteeri Resurssit: koso-sihteeri, tapahtumatuottaja, Rinta-Kiikka, Rantala 3.8 Vaikutetaan paikallisiin opiskelijaruokapalveluihin. Ylioppilaskunta vaikuttaa yliopistoon, jotta opiskelijoiden ruokailupalvelut olisivat hintalaatu-suhteeltaan entistä parempia. Vastuuhenkilö: Rinta-Kiikka Resurssit: Rinta-Kiikka, koso-sihteeri 10
4 KULTTUURITAPAHTUMAT Kulttuuritoiminnassa järjestetään joukko jo perinteeksi muodostuneita opiskelijatapahtumia ja akateemisia juhlia sekä uusia toivottuja kursseja. Tapahtumien tuottamisessa huomioidaan erilaiset kohdeyleisöt. Kulttuuritapahtumia tehdään yhteistyössä Rovaniemen eri kulttuuritoimijoiden kanssa. 4.1 Laskiainen Aikataulu: 16.2. Laskiaistiistai Vastuuhenkilö: Korpelainen Resurssit: tapahtumatuottaja, Korpelainen, Rantala 4.2 Talviliikuntapäivä (liikuntasektori) Aikataulu: maaliskuu Vastuuhenkilö: Rantala Resurssit: tapahtumatuottaja, Rantala, liikuntasuunnittelija 4.3 Wappu Aikataulu: Vappuviikko Vastuuhenkilö: Korpelainen Resurssit: tapahtumatuottaja, Korpelainen, Rantala 4.4 Varjoavajaiset Aikataulu: syyskuu (riippuen yliopiston virallisista avajaisista) Vastuuhenkilö: Korpelainen Resurssit: tapahtumatuottaja, Korpelainen 4.5 Fuksiaiset Aikataulu: syyskuu Vastuuhenkilö: Korpelainen Resurssit: tapahtumatuottaja, Korpelainen, Rantala 4.6 Vuosijuhlat Ennen vuosijuhlia järjestetään tanssikurssi. Aikataulu: 2.10.2010 Resurssit: 3 Vastuuhenkilö: Korpelainen 11
Resurssit: tapahtumatuottaja, Korpelainen 4.7 Pikkujoulut Aikataulu: marraskuun loppu Vastuuhenkilö: Korpelainen Resurssit: tapahtumatuottaja, Korpelainen 4.8 Itsenäisyyspäivä Aikataulu: maanantai 6.12. Vastuuhenkilö: Korpelainen Resurssit: tapahtumatuottaja, Korpelainen 12
5 KANSAINVÄLISET ASIAT 5.1 Ylioppilaskunta vaikuttaa aktiivisesti yliopiston kansainvälistymiseen ja huomioi kansainvälisten tutkinto sekä vaihto-opiskelijoiden aseman osana tasavertaista yliopistoyhteisöä. 5.1.1 Seurataan Barents Tempus- ja Erasmus Mundus hankkeiden sekä syksyllä 2010 alkavien englanninkielisten maisteriohjelmien kehittymistä. Ajankäyttö: 3 Vastuuhenkilö: Suominen Resurssit: Suominen, koso-sihteeri 5.1.2 Lisätään suomalaisten ja vaihto-opiskelijoiden keskinäistä toimintaa. (etenkin syksy) Ajankäyttö: 3 Vastuuhenkilö: Suominen Resurssit: Suominen, ESN 5.2 Vaikutetaan yliopiston laadukkaaseen kansainvälistymiseen. Ylioppilaskunta seuraa yliopiston strategiatyötä ja vaikuttaa muun muassa pakollisen kansainvälisyysosion toteutumiseen opiskelijoille tasa-arvoisella tavalla. Lisäksi ylioppilaskunta kiinnittää huomioita kansainvälisen opetuksen laatuun huomioimalla opettajien pedagogiset ja kielelliset valmiudet. Ajankäyttö: 2 Vastuuhenkilö: Suominen Resurssit: Suominen, koso-sihteeri, Kulmuni 5.2.1 Painetaan ja otetaan käyttöön ainejärjestöjen kv-toimijoille suunnattu kv-opas. Aikataulu: tammi-maaliskuu Ajankäyttö: 2 Vastuuhenkilö: Suominen Resurssit: Suominen, taittaja 5.3 European Student Network Ylioppilaskunnan alaisuudessa olevan ESN:n toiminnan jatkuvuutta tuetaan ja luodaan toimivia käytäntöjä muun muassa taloushallinnon sekä viestinnän osalta. Lisäksi yhteistyömahdollisuuksia yliopiston, RAMK:n ja Camoksen kanssa selvitetään. Ajankäyttö: 3 Vastuuhenkilö: Suominen Resurssit: pääsihteeri, Suominen 13
6 YRITYSYHTEISTYÖ 6.1 Vanhojen yhteistyökumppanien kanssa jatketaan hedelmällistä työtä. Mietitään vuoden alussa hyvä, yksilöllinen paketti jokaiselle vanhalle yhteistyökumppanille. Resurssit: Gomes 6.2 Etsitään uusia pitkäaikaisia yritysyhteistyökumppaneita. Kartoitetaan mahdolliset uudet halukkaat yritykset. Katsotaan uudelle kumppanille sopivin vaihtoehto yhteistyöhön. Resurssit: Gomes 6.3 Mainostetaan ylioppilaskunnan tapahtumia sekä mahdollisille että nykyisille yhteistyökumppaneille. Käytetään hyväksi havaittua valmista esitettä. Resurssit: Gomes 6.4 Päivitetään yritysyhteistyöesite. Tarkastetaan vanhojen tietojen ajantasaisuus ja päivitetään ulkoasu uuden ilmeen mukaiseksi. Aikataulu: helmi-maaliskuu Reusrssit: Gomes, Kulmuni, pääsihteeri 6.5 Tiivistetään yhteistyötä ainejärjestöjen kanssa antamalla heille yritysyhteistyöneuvoja. Priorisointi: 3 Resurssit: Gomes 14
7 VIESTINTÄ 7.1 Lisätään ylioppilaskunnan nettisivujen tunnettavuutta. Uusien sivujen selkeän ulkomuodon säilyttäminen. Hallitusblogin elävänä pitäminen. Viikon kysymyksen päivittäminen ja vastausten läpikäynti. Keskustelupalstan tarkkailu. Kuvien ja videoiden saattaminen sivuille. Sektorikohtaisten sivujen kehittäminen. Prioriteetti:1 Resurssit: kaikki 7.2 Lisätään Roskapostin tunnettavuutta. Lisätään tunnettavuutta opiskelijoiden keskuudessa uutta ilmettä hyödyntäen. Korostetaan opiskelijoille Roskapostin tärkeyttä informaatiokanavana Resurssit. kaikki 7.3 Kehitetään ylioppilaskunnan viestintää Loviisassa. Ilmoitustaulun jatkokehittäminen. Roskapostin saaminen pyörimään Loviisassa olevaan televisioon. Pöydille pienien mainosständien kehittäminen. Aikataulu: kevät Resurssit: pääsihteeri, Gomes 7.4 Jatkotyöstetään viestinnän käsikirjaa. Kirjan jatkaminen koko vuoden ajan. Resurssit: 2 Resurssit: Gomes 7.5 Uusitaan ylioppilaskunnan mainosmateriaalit uuden ilmeen mukaiseksi. Aikataulu: helmi-huhtikuu 15
Resurssit: Gomes, taittaja 7.6 Tuetaan sektoreiden viestintää. Erityisesti kulttuurin ja liikunnan osalta. Resurssit: Gomes 7.7 Kootaan kaikesta ylioppilaskunnan toiminnasta koko vuoden kattava päivitettävä tapahtumakalenteri jäsenistölle. Aikataulu: helmikuu Resurssit: Gomes 16
8 KEHITYSYHTEISTYÖ JA YMPÄRISTÖ 8.0 Lisätään jäsenten tietoutta kehitysyhteistyö- ja ympäristöasioista sekä kannustetaan heitä toteuttamaan tietojaan arkipäivässä. 8.1.1 Järjestetään polkupyörän korjauspäivä. Aikataulu: helmi-huhtikuu Vastuuhenkilö: Hakala Resurssit: Hakala, Rantala 8.1.2 Järjestetään vaihtopöytiä. Aikataulu: helmikuu, huhtikuu, syyskuu, lokakuu, Vastuuhenkilö: Hakala Resurssit: kehy-jaosto 8.1.3 Tehdään valistuskampanja ympäristöystävällisestä käyttäytymisestä. Kampanja järjestetään lehtijutuin, flyerein sekä julistein. Aikataulu: syys-joulukuu Vastuuhenkilö: Hakala Resurssit: Hakala, kehy-jaosto, taittaja 8.1.4 Kannustetaan ja ohjataan ympäristöystävälliseen käyttäytymiseen LYYn tapahtumissa. Aikataulu: tapahtumien yhteydessä Vastuuhenkilö: Hakala Resurssit: Hakala, kehy-jaosto, tapahtuman järjestäjät 8.1.5 Järjestetään Globaalin hyvinvoinnin päivä Hyvinvointiviikolle Aikataulu: huhti-syyskuu Vastuuhenkilö: Hakala Resurssit: Hakala, kehy-jaosto 8.2 Vaikutetaan yliopiston ympäristöohjelman päivittämiseen. Aikataulu: kevät Vastuuhenkilö: Hakala Resurssit: Hakala 17
9 LIIKUNTA 9.1 Vaikutetaan Rovaniemen yhteisen Lapin korkeakoululiikunnan puolesta. Kehitetään opiskelijoiden liikuntapalveluita korkeakoululiikunnan puitteissa ja profiloidaan Rovaniemeä liikuntamyönteiseksi kaupungiksi. Vastuuhenkilö: Rantala Resurssit: Rantala, liikuntasuunnittelija 9.2 Järjestetään liikuntatapahtumat yhteistyössä kulttuurisektorin kanssa. Vastuuhenkilö: Rantala Resurssit: Rantala, liikuntasuunnittelija 9.3 Sporttipassin käyttöastetta nostetaan ja mainostetaan aktiivisemmin. Osallistutaan sporttipassin mainosmateriaalien päivittämiseen sekä markkinoimiseen Lapin korkeakoululiikunnan kanssa. Aikataulu: kevät-syksy Vastuuhenkilö: Rantala Resurssit: Rantala, liikuntasuunnittelija 9.4 Vaikutetaan Rovaniemen kaupungin liikuntapoliittiseen ohjelmaan. Aikataulu: kevät Vastuuhenkilö: Rantala Resurssit: Rantala, pääsihteeri, liikuntasuunnitelija 18