JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa"

Transkriptio

1 Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan henkilökohtaisesti yhdistyksen järjestämisalalla olevia uusia työntekijöitä sekä myös niitä, jotka ovat liittoon kuulumattomia. Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu ja kehittäminen, jäsenasioiden käsittely, jäsentietojen päivitys, tiedon jakaminen, liiton tiedotteiden käsittely Päätösten vahvistaminen. Yhdistyksen toiminnan arviointi. Päätösten vahvistaminen. Yhdistyksen toiminnan arviointi. Toimihenkilövalinnat Työhyvinvoinnin ja yhteishengen kohottaminen. Rekrytoidaan lisää jäseniä järjestämällä vapaamuotoisempi tilaisuus, jossa kerrotaan JHL:n toiminnasta. Saada uusia jäseniä sekä jaetaan tietoa liiton toiminnasta ja tavoitteista. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa 1500 yhdistyksen kevätkokous maalis-huhtikuu 200 yhdistyksen jäsenet marraskuu 200 yhdistyksen jäsenet vastuuhenkilöt sovitaan erikseen helmi-maaliskuu syys-marraskuu 500 huhti-toukokuu 150 kuka tahansa koko vuosi ei erillisiä kuluja

2 After work -kahvit, hallituksen jäsenet paikalla tapaamassa yhdistyksen jäseniä. Järjestöllisten valmiuksien nostaminen Yhdistyksen jäsenien henkilökohtainen kohtaaminen, heidän kuulemisensa sekä aktiivien määrän lisääminen Laaditaan yhdistyksen toimintasuunnitelma sekä nimetään henkilöt mahdollisten järjestöllisten toimenpiteiden varalle. keväällä ja syksyllä kevät Perustyö sis. hallituksen kuluihin. 100 Syyskokous myöntää hallitukselle valtuudet harkinnanvaraise sti talousarvion ylittämiseen ja yhdistyksen tilillä olevien varojen käyttöön siten kuin liiton ohjeistuksessa neuvotaan.

3 Edunvalvonta Reagoidaan mahdollisiin työpaikan organisaatio- tai muihin uudistuksiin. Seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja sen mahdollisia vaikutuksia jäsenten työpaikoilla. Varmistetaan edunvalvonnan toteutuminen asianmukaisesti ja henkilöstön kuuleminen. luottamusmies ja puheenjohtaja jatkuva budjettia, sis. hallituksen kuluihin Työnantajan johtoryhmiin kuuluminen. Pyritään varmistamaan, että henkilökunnan edustaja on jäsenenä johtoryhmässä, jotta jäsenten eli työntekijöiden näkemys saadaan esille. Pääluottamusmieh et neuvottelevat Ei kuluja yhdistykselle Työsuojelutoimikunta, SITO 3 Yhdistyksellä on kolme edustajaa (kaksi varsinasta ja yksi varalla) työsuojelutoimikunnassa (kausi on alkanut 2017). Valittu vaaleilla koko vuosi Ei kuluja yhdistykselle Eduskuntavaalit - Tiedotetaan jäseniä sähköisesti vaaleista. - Korostetaan äänestämisen tärkeyttä ylipäätään, jotta muutos nykyiseen on mahdollista toteutua. Tämä tehdään niin viesteissä kuin nostetaan esille henkilökohtaisissa keskusteluissa. Yleisen äänestysprosentin kasvattaminen ja äänien suuntaaminen oikeille tahoille. vaalien aikana, helmi-huhtikuu sis. viestintäkuluihin

4 Maakuntavaalit - sähköinen tiedotus - yhdistyksen mahdollisen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Saada JHL-taustaisia ehdokkaita maakuntapäättäjiksi; taata henkilöstön edustajille riittävät vaikutusmahdollisuudet. vaalien aikana, kevät 2019 sis. viestintäkuluihin, vaalien jälkeen Europarlamenttivaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista Tiedotetaan jäsenille EUvaikuttamisesta. vaalien aikana, maalis-toukokuu sis. viestintäkuluihin, summaa Yhdistyksen hallituksen kokouksissa käsitellään ajankohtaiset edunvalvontaja neuvotteluasiat. Varmistetaan oikean tiedon jakaminen. puheenjohtaja ja luottamusmies kuukausittain budjettia, sis. hallituksen kuluihin

5 Koulutus Tuetaan osallistumista erityyppisiin koulutuksiin. Järjestäjinä voivat toimia liitto, aluetoimisto tai muu yhteistyötaho, esim. valtakunnallinen verkosto. Tarvittaessa annetaan taloudellista tukea. Tiedotetaan yhdistyksen verkkosivuilla eri tahojen järjestämistä infoilloista sekä teematilaisuuksista. Osoitetaan, että kouluttautuminen ja sen myötä myös verkostoituminen on tärkeää. Jäsenet saavat itseään koskevista asioista lisätietoja. Kirjeenvaihtaja / sihteeri välittää eteenpäin saamiaan tiedotteita. Kirjeenvaihtaja / sihteeri välittää eteenpäin saamiaan tiedotteita. koko vuosi 400 koko vuosi sis. viestintäkuluihin, summaa

6 Tiedotus: mitä, kenelle, milloin ja miten Yhdistyksen verkkosivut: tiedotetaan vaaleista Yhdistyksen verkkosivut turun495.jhlyhdistys.fi pidetään ajan tasalla. Tiedotetaan sivuista mm. ilmoitustauluilla ja kirjeissä Ajankohtaiset asiat sähköiset tiedotteet Hallituksen yhteystiedot Työnantajan toiminnasta tiedottaminen. Hoidetaan sähköpostitse. Ajankohtaiset tiedot valmisteluista vaaleihin, vaaliaikatauluista jne. Omasta toiminnasta ja liiton kampanjoista sekä myös muiden yhteistyötahojen tapahtumista tiedottaminen. Tiedotus aluetoimiston, liiton sekä yhteistyökumppaneiden toiminnasta Varmistetaan, että työpaikkojen ilmoitustauluilla on hallituksen ajantasaiset yhteystiedot sekä tiedot yhdistyksen nettisivuista. Pyrimme osaltamme varmistamaan, että mm. työsuhteisiin, lomiin tai vastaaviin liittyvät asiat ovat kaikkien tiedossa. Tarvittaessa lisätään viesteihin yhdistyksen osalta yhteyshenkilöt (luottamusmies tai puheenjohtaja) tai muut tilanteen mukaiset yhteystiedot. viestintävastaava kevät 2019 sis. viestintäkuluihin, summaa viestintävastaava koko vuosi 200 sihteeri koko vuosi Ei erillisiä kuluja. tammikuu Ei erillisiä kuluja. sihteeri, puheenjohtaja tai luottamusmies, tilanteesta riippuen jatkuva Ei erillisiä kuluja

7 TOIMINTAKALENTERI Tapahtuma Paikka Aika Tammikuu Helmikuu Maaliskuu After work kahvit ilm. myöhemmin sov.myöhemmin. TAI; Lemminkäisenkatu Sääntömääräinen kevätkokous Huhtikuu Eduskuntavaalit ei yksittäistä paikkaa (ennakkoäänestys ) Toukokuu Mitä meille kuuluu? kävelylenkki luonnossa ilm. myöhemmin sov. myöhemmin Europarlamenttivaalit ei yksittäistä paikkaa (ennakkoäänestys ) Mahdollisesti maakuntavaalit ei yksittäistä paikkaa EU-vaalien yhteydessä Kesäkuu ilm. myöhemmin Heinäkuu Loma Elokuu

8 Syyskuu Lokakuu Kulttuuri tai virkistystapahtuma jäsenille Vahvistetaan myöhemmin Vahvistetaan myöhemmin Marraskuu Sääntömääräinen syyskokous Vahvistetaan myöhemmin Joulukuu After Work- kahvit ilm. myöhemmin sov. myöhemmin

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Hankkia

Lisätiedot

Varminta on, kun yhdistys toimittaa toimintasuunnitelmansa aluetoimistoon heti, kun se on hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa.

Varminta on, kun yhdistys toimittaa toimintasuunnitelmansa aluetoimistoon heti, kun se on hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa. Yhdistysten toimintasuunnitelmaohje Yhdistysten on joka vuosi tehtävä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Yhdistyksen hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta,

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma 2018 raahe55.jhlyhdistys.fi Toiminta/tehtävä 2018 Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Työttömien osuus työvoimasta 10,5 % 10,6 % 10,3 % 10,0 % 9,7 % Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut)

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen Suunnittelu & Valmistelu Toimeenpano Vakiinnuttaminen HKL johtoryhmä työpaja 13.5.2015 1 Uuden johtamisjärjestelmän suunnittelu ja valmistelu 1. Projektin tavoitteet,

Lisätiedot

JHL 015 yhdistyksen toimintasuunnitelma Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ

JHL 015 yhdistyksen toimintasuunnitelma Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ Yhdistysten toimintasuunnitelma YLEISTÄ Yhdistys on antanut yhteisjärjestölle valtuudet neuvotella ja allekirjoittaa paikalliset sopimukset. Yhdistyksen luottamustehtäviä hoitavat henkilöt valvovat yhteistyössä

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen 14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu-

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu- 1 TOIMENPITEET/KYMENLAAKSON MAAKUNTAUUDISTUKSEN VIESTINTÄ UUSIKYMENLAAKSO Aikataulu Tammilokakuu 2018 Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu- tilanne Tammi-toukokuu Toukokuu-

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Yleistä Toimintasuunnitelman perusteet Toimintasuunnitelma perustuu liiton ja piirin sääntöihin, kesäkuussa 2017 pidettyyn liittokokouksen

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA... 1 Nuorisovaltuuston kokous ESITYSLISTA AIKA ma 7.1.2019 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT AS IAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 2 KOKOUKSEN AVAUS... 3 3 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki KLUBISIHTEERIN AVAINTEHTÄVÄT PrePETS 2016 10.2. 16.2. - 18.2.2016 Tiedosta tehtäväsi ja vastuusi Keskity olennaiseen Pidä klubisi pyörimässä TITLE 2 Klubisihteerin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu Esitys johtoryhmään 21.2.2017 Viestinnän sisältöjen vuosisuunnittelu Viestintä- ja markkinointipäällikkö esittää, että Xamkin johtoryhmä osallistuu vastuullaan olevan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Järjestäminen Se on sarja tapahtumia, prosessi, jolla työpaikan järjestäytymisaste nousee, löydetään luontaisia johtajia ja uusia aktiiveja, sitoudutaan yhteisiin tavoitteisiin ja muutetaan voimasuhteet

Lisätiedot

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet 1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ 10.2.2016 KAUNIAINEN 16.2.2016 HELSINKI 18.2.2016 Rotaryklubin vuosikello 2016 TITLE 2 ROTARYKLUBIN VUOSIKELLO Vitjojen vaihto kesäkuu Kesätauko max 3 peräkk. kokousta RI:n klubilasku

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueryhmän toimintasuunnitelma 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä VUOSIKELLOT 2018-2019 Hyväksytty ohjausryhmässä 30.10.2018 TAMMIKUU Graduaiheet yliopistolle keväällä alkaviin seminaareihin MARRASKUU Taitoseminaariryhmien yhteiset demonstraatiot: ti 6.11.2018 klo 9-15

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES RY HALLINTOSÄÄNTÖ

PIÄLLYSMIES RY HALLINTOSÄÄNTÖ PIÄLLYSMIES RY Kerimäentie 10 58200 Kerimäki HUHTIKUU 2012 PIÄLLYSMIES RY HALLINTOSÄÄNTÖ Toimintaryhmä Piällysmies ry www.piallysmies.fi Kerimäentie 10 58 200 Kerimäki 050 558 0636 Hallintosääntö määrittelee

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot