Terveys- ja hyvinvointipalvelut digimurroksessa tarpeita, ratkaisuja ja visioita TYYPPI-hankkeen tulosseminaari 08.12.2015
Hyödyntäjäorganisaatio - ESSHP ESSHP:n tavoitteena hankkeessa on lisätä tulevaisuuden palvelutoiminnan tuottavuutta. Hankesuunnitelman teko vaiheen aikaan toiminnan ongelmana nähtiin asiakkaiden kasvaneet vaatimukset ja odotukset, joilla vaikutusta jo nyt toiminnan tuottavuuteen ja resurssien tarkoituksenmukaiseen kohdistamiseen. Tyyppi-hankkeelta odotetaankin avauksia asiakkaan roolin muuttamiseksi ja vastuun kasvattamiseksi tuottavuuden näkökulmasta.
Tarpeet ESSHP:n strategian ja tuottavuusohjelman mukaisesti Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä sähköistää palveluitaan nyt ja lähitulevaisuudessa PÄÄMÄÄRÄNÄÄN Ylläpitää asiakkaan hyvä palvelukokemus Sujuvoittaa ammattilaisten työprosesseja Tehostaa toimintaa palveluiden mahdollistamiseksi tulevaisuudessakin Osallistaa kansalaiset oman terveytensä hoitoon, antaa heille valtaa ja vastuuta päättää terveyteensä liittyvistä asioista sekä mahdollisuuden toimia ja tehdä itse
MAAKUNTALIITTO - sähköisen asioinnin tavoitteet Hyvis alueiden sähköisen asioinnin ohjausryhmä - edustus shp:t ja kunnat Etelä-Savon tuotantoalue Hyvis-Sade-hanke LUPAUS-hanke Seutusote-jory Terveyspalveluiden jory UNA-hanke ESSHP sähköisen asioinnin ohjausryhmä ESPER-hanke ESTER aluetyöryhmä JOHDETTU SÄHKÖISEN ASIOINNIN STRATEGIATYÖ Lähde: Merja Ikäheimosen esitys
Sähköisen asioinnin ratkaisut - Hyvis Hyviksen yhteistyökumppanit Hyvis.fi Julkaisuportaali Ammattilaisen työpöytä Asiakkaan asiointialusta
Sähköiset palvelut Tuotannossa Tulossa 2015 Esiselvitys Hlö- ja perustiedo t Efficaan Tiedon keruu / sähköiset lomakkeet OmaHoito Omaterveys Itse ilmoittautuminen Moniajanvaraus ja palvelunhallinta Palveluhakemisto Turvalline n viestinvälitys Riskitestist ä hoitoonohjaus Kansalaise n ajanvaraus Asiointiviestit sähköinen /ekirje Spontaanipalaute Hoitoonhakeutuminen / Palvelutarpeen itsearvioint i Virtuaalivastaanotto Ammattilaisen Hyvis OmaHyvis Hyvis.fi Julkaisuportaali - Terveyden edistäminen Lähde: Vesa Vestalan esitys
Visiot Suunnitelmia uudenlaisesta SOTE:sta ja suunnitelmia rakennuksista ja tiloista Mikkelin keskussairaala-alueella Kansallinen Soteuudistus (Mitä tuo mukanaan?) kansalliset ja alueelliset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet ja strategiat tuodaan käytäntöön saadaan uusia menetelmiä paljon resursseja vaativien sairauksien hoitoon (mm. krooniset kansansairaudet) kansalaisten oma aktiivisuus, hoitoon sitoutuminen ja vastuunotto lisääntyvät
Tarpeet Mikkelin keskussairaalassa on tehty vuodeosastoselvitys, jonka tarkoituksena oli kartoittaa vuodeosastotoimintaa laaja-alaisesti. Selvityksen myötä havaittiin toimintatapoja ja- malleja, jotka koettiin liian massiivisiksi ja resursseja syöviksi niin potilaan kuin henkilökunnankin näkökulmasta. Vuodeosastojen kuormituksen vähentämiseksi Essohankekoordinaattori teki kartoituksen vuodeosastojen potilasryhmistä, joita olisi tarkoituksenmukaisempaa hoitaa hoitokeskuksen asiakkaana kuin vuodeosastopotilaana.
Ratkaisut Tavoitteena oli toimintaa järkeistämällä ja yhtenäistämällä parantaa asiakastyytyväisyyttä, hoidon laatua ja kustannustehokkuutta. Tavoitteenamme on tyytyväinen asiakas, joka saa laadukasta, oikeaaikaista, yhdenvertaista ja tasapuolista hoitoa sekä kohtelua. 07.01.2015
Visiot
Yhteystiedot Pirjo Hilama pirjo.hilama@esshp.fi p. 044 351 6537 www.esshp.fi