Koivuhaan koulun syystiedote 2014-2015



Samankaltaiset tiedostot
Koivuhaan koulun syystiedote

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Kivistön koulun hyvä fiilis

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Kalkkisten koulu

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Rantasalon peruskoulu syystiedote

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Opetus ja opetusjärjestelyt

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

REKOLAN KOULU. 100 vuotta

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

koulun nimi Valmistava opetus

Yhteisiä asioita

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Kysely huoltajille ja oppilaille

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Malvaan koulu. Lukuvuoden työsuunnitelma

OPPITUNNIT POISSAOLOT

KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

JOKELAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Transkriptio:

Koivuhaan koulun syystiedote 2014-2015

2 Sisällysluettelo Asia Sivu Koulun painopistealueet lv. 2014-2015 3 Oppilashuolto ja koulun sosiaalityö 4 Yhteystiedot 5 Oppilaskunta 6 Vanhempainyhdistys 7 Koulun kerhot 7 Oppituntien kestot 7 Merkittävät tapahtumat koulutyössä (tapahtumakalenteri) 9 Koulun järjestyssäännöt 11 Poissaolot 13 Koulutapaturmat 13 Koulun työ- ja loma-ajat 14 Wilman käyttö 15 Iltapäiväkerhon toiminta Koivuhaan koululla 15 Asiaa KiVa-toiminnasta, liikkuvasta koulusta ja koulukummitoiminnasta 15-17

3 Koulun painopistealueet lv.2014-2015 - tapakasvatus ja osallisuus Hyvien tapojen perusta on toisten ihmisten kunnioittaminen kaikissa kohtaamisissa. Se on pohja, jolle rakentuvat kohtelias käytös, sujuva vuorovaikutus ja erilaisuuden ymmärtäminen. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää myös itseään ja osata tulkita omaa käytöstään. Ihmisen, jolla on hyvä itsetunto, on helppo kunnioittaa myös toisia. Nykypäivän maailmassa on mahdotonta pyöriä vain omassa ympyrässään koululaisista kasvaa ennen pitkää jäseniä yhteiskuntaan, joka koostuu erilaisista ja eri kulttuureista tulevista ihmisistä sekä uudenlaisista työskentelytavoista. Maailman yhdentyessä nuorten aikuisten täytyy osata sopeutua muutoksiin. Ymmärrys tapakulttuurin merkityksestä ja halu sekä taito soveltaa oppimaansa käytäntöön antavat hyvät eväät tälle sopeutumiselle. Hyvätapainen ei synny pakosta, vaan halusta. Ystävällisten ajatusten ilmaiseminen ja hyvätapaisuus ovat taitoja, joiden osaaminen edellyttää harjaantumista erilaisissa tilanteissa toimimiseen. Tapakasvatus alkaa kotoa. Koulussa opetellaan vuorovaikutustaitoja ja syvennetään tapakulttuurin ymmärrystä. Työelämässä tätä osaamista tarvitaan käytännössä ammatissa kuin ammatissa. Hyvät tavat eivät juurru hetkessä, vaan ne hioutuvat osaksi noudattajaansa vuosien kuluessa ja toistojen myötä. Kodin ja koulun yhteistyö on tapakasvatuksessa kuten muussakin kasvatustyössä ensiarvoisen tärkeää. Kun lapsi tai nuori saa samanlaisia viestejä sekä kotoa, että koulusta, niiden merkitys ja teho vahvistuvat. Yhteiset arvot ja normit auttavat jäsentämään ympäröivää maailmaa. Ensivaikutelma ihmisestä syntyy muutamassa sekunnissa. Sen jälkeen ihmistä arvioidaan hänen käyttäytymisensä perusteella. Hyvät tavat eivät vain kaunista, vaan ovat käyntikorttimme kaikkialla. Tapakasvatus on lapsen oikeus ja hyvät tavat ovat osa hyvinvoivan lapsen arjen taitoja. Hyvät ja yhtenäiset käytöstavat ovat perusedellytys toimivalle vuorovaikutukselle, jossa luodaan turvallisuutta ja sivistyneen kanssakäymisen perusta. Viisas vanhempi ymmärtää tapakasvatuksen arvon lapsensa tulevaisuuden kannalta. Kirjaviisaus ei yksin takaa menestyksen avaimia, vaan elämässä onnistumiseen tarvitaan myös muunlaista sivistystä. Kohteliaan ja toiset huomioivan ihmisen kanssa on mukava olla tekemisissä. Pienissä sanoissa ja eleissä piilee suuria merkityksiä. Hyvät tavat ovat tavattoman tärkeä tuki matkalla aikuisuuteen ja elämässä pärjäämiseen. Ne osoittavat yksilön taitoa ottaa muut huomioon, halua ymmärtää ympäristöään ja kykyä hallita omaa elämäänsä.

4 Oppilashuolto ja koulun sosiaalityö Oppilashuollon keskeisenä tavoitteena on luoda terve ja turvallinen oppimis- ja kouluympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää kouluyhteisön hyvinvointia. Tavoitteena on myös välittämisen, huolenpidon ja myönteisen vuorovaikutuksen toimintakulttuurin edistäminen kouluyhteisössä. Oppilashuollolla edistetään sekä lapsen ja nuoren oppimista että tasapainoista kasvua ja kehitystä. Olennaisena tavoitteena on oppimisen esteiden ja muiden ongelmien ehkäiseminen ja varhainen tunnistaminen. Oppilashuoltotyö kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville aikuisille sekä oppilashuoltopalveluista vastaaville viranomaisille. Oppilashuollon toteutuksessa on ensisijaista kodin ja koulun yhteistyö. Oppilashuollollisten tukitoimien suunnittelussa korostetaan lapsen tai nuoren ja hänen huoltajansa kuulemisen tärkeyttä. Oppilashuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus sekä tietojensaantia ja salassapitoa koskevat säädökset. Käytettävissä olevat resurssit: koulukuraattori koululla kahtena päivänä viikossa kouluterveydenhoitaja koululla kahtena päivänä viikossa koulupsykologi tarvittaessa KiVa -tiimi kiusaamisasioissa tarvittaessa pedagoginen tiimi käsittelee pedagogiset asiakirjat yksikkökohtainen oppilashuoltoryhmä kokoontuu vähintään kolme kertaa lukuvuodessa moniammatillinen asiantuntijaryhmä kootaan tarvittaessa nopeasti käsittelemään yksittäisen oppilaan oppilashuollollista tukea Yksikkökohtainen moniammatillinen oppilashuoltoryhmä koostuu seuraavista henkilöistä: rehtori (pj) koulukuraattori kouluterveydenhoitaja laaja-alainen erityisopettaja (sihteeri) Yksittäistä oppilasta koskevien oppilashuollollisten asioiden käsittely Kun yksittäistä oppilasta koskevia huolia käsitellään, ilmoitetaan asiasta huoltajalle. Samalla huoltaja saa tiedon oppilashuollon kokouksesta ja voi halutessaan tulla mukaan oppilashuoltoryhmään keskustelemaan lapsen asiasta. Ilmoituksen kotiin tekee lapsen luokanvalvoja tai se henkilö, joka oppilashuoltoryhmän kutsuu koolle.

5 Yhteystiedot puhelinnumero rehtori Juha Suhonen 06-8221774 / 044-7809301 apulaisrehtori Riitta Auvinen 044-7809547 opettajahuone 06-8221084 kanslia 06-8226343 koulusihteeri Jonna Piispanen (paikalla ma & ke) 040-4892198 koulukuraattori Jonna Keskitalo 044-7809169 terveydenhoitaja Jonna Nissilä 044-7308218 keittiö/eija Kyngäs 040-4892247 laitosmies Mika Junttila 044-7809686 siistijä Mirva Loukiainen siistijä Satu Salmela siistijä Sari Heikkala Opettajat 1a 1b 1c 2a 2b 3a 3b 4a 4b 5a 5b Irma Myllymäki Milla Torkinlampi Heidi Kytölaakso Kari Hienovirta Riitta Auvinen Päivi Heikkinen Antti Pitkänen Juha Nuottimäki Anne Heiermann Seppo Isokangas Liisa Kivioja 6a Matti Teerikangas, liikuntavastaava 040-4892104 6b Tiina Hagström 1E Pirjo Urpilainen 040-4892100 3E-5E Mirja Heinonen 040-4892262

6 erityisopetus Sari Hauta-Aho 044-2800117 erityisopetus Suvi Karvonen 040-8068009 valmistava Päivi Härkönen 040-4892101 en, ru Minna Nyakwama Koulunkäyntiavustajat Ulla Liedes 040-4892261 Riitta Bergroth Tiina Lindberg-Kankainen Anne-Maria Viinamäki Johanna Skog Kauko Salo Toiminta-alueopetus Marja-Terttu Lauri, erityisopettaja/apulaisrehtori 06-8314256 Mervi Autio, koulunkäyntiavustaja Susanna Muhonen, koulunkäyntiavustaja Elisabeth Bjong, koulunkäyntiavustaja Mirva Kaljunen, koulunkäyntiavustaja Anne Nygård, koulunkäyntiavustaja Sari Porko, kehitysvammaohjaaja Terveyskeskuslääkäri Alue III 06-8287580 Hammashuolto 06-8287450 Mielenterveys- ja kasvatusasiat Perheneuvola 06-8287499 Nuorisopoliklinikka 06-8263052 Koulun verkkosivut: https://www.kokkola.fi/opetus_ja_koulutus/perusopetus/luokat_1_9_fi/koivuhaan_koulu/fi_ FI/ sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@edu.kokkola.fi Huom! rehtorilla juha.suhonen@kokkola.fi Oppilaskunta Oppilaskunnan tavoitteena on edistää oppilaiden kykyä ottaa vastuuta yhteisten asioiden hoidossa omassa kouluyhteisössä. Oppilaskunta suunnittelee ja edistää oppilaiden yhteistoimintaa, virkistystoimintaa, kouluviihtyvyyttä ja koulutyötä. Toimimalla oppilaskuntatyössä oppilas voi harjoitella erilaisia osallistumis- ja vaikuttamistaitoja. Oppilaskuntaan kuuluu jokaisesta luokasta oman luokan valitsema luokkaedustaja. Lukuvuonna 2014 2015 Koivuhaan koulun oppilaskunnan puheenjohtajana toimii Riia Pulkkinen ja sihteerinä Wilma Lakanen.

7 Vanhempainyhdistys Vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana toimii Virve Rantala. Koulun vanhempainyhdistyksen verkkosivut: http://koivuhaankoulunvanhempainyhdistys.nettisivu.org/ Koulun kerhot Koululla toimii Power Mover tanssi ja liikuntakerho torstaisin klo. 14-15 opettaja anne Heiermannin ohjaamana sekä Liikkuva koulu välituntikerho koulupäivien aikana kahtena päivänä viikossa koulunkäyntiavsustaja Anne Maria Viinamäen ohjaamana. Oppituntien kestot Oppilaan koulupäivä sijoittuu vaihtelevasti aikavälille 8.00 15.00. Luokanvalvoja toimittaa oppilaskohtaisen lukujärjestyksen. Oppituntien alkamis- ja päättymisajankohdat: 1. oppitunti 8.00-8.45 2. oppitunti 9.00-9.45 3. oppitunti 10.00 11.15 (ruokailu porrastaen 10.25 11.30) 4. oppitunti 11.15 12.00 5. oppitunti 12.15 13.00 6. oppitunti 13.15 14.00 7. oppitunti 14.15 15.00 HUOM! Päivän päättävät kaksoistunnit voidaan tehdä ilman välituntia, joten koulu päättyy joko tasatunnein tai 15 minuuttia vaille tasatunnin. Ruokailut sijoittuvat kolmannelle oppitunnille porrastetusti aikavälillä 10.25 11.30. Lisäksi toiminta-alueopetuksen oppilaat saavat välipalan klo. 13.30 14.00 Normaalisti välitunnit ovat kestoltaan 15 minuuttia. "Liikkuva koulu" -välitunti on kestoltaan 30 min. Näitä Liikkuva koulu - välitunteja vaihdellaan eri luokka-asteilla lukuvuoden aikana. LOMAUTUSPÄIVIEN OHJELMAA Kokkola lomauttaa henkilöstöään kuluvana vuonna. Vaikutusta tällä on myös koulutyöhön. Koulun aloitus lomautuspäivinä on klo. 8.00 (poikkeuksena 20.12, jolloin aloitus klo 9.00 ja oppilaat koulussa vain yhden tunnin, koulupäivä päättyy ruokailuun (normaalit ruokailuajat). 3.10.2014 elokuvapäivä, teemana ystävyys 1-3lk.: elokuvana Krokotiili Gena ja ystävyyden majatalo 4-6lk.: elokuvana Free Willy klo. 8.00 päivän ohjelmasta ja teemasta kertominen luokissa/käytäväkokouksina klo. 8.20 elokuvat Koivusalissa (4-6) ja ruokasalissa (1-3) alkavat (vapaa osallistuminen)

8 klo. 8.45 9.00 välitunti klo. 9.00 9.45 elokuvat jatkuvat klo. 9.45 10.00 välitunti klo. 10.00 ruokailu, teeman syventäminen omissa luokissa (esim. kirjoitus/piirtäminen) HUOM! ne lapset, jotka eivät katso elokuvaa kokoontuvat kaikki rehtorin luokse (kirjoitus/piirtäminen/musiikki) 6.10.2014 yhteislaulupäivä, teemana ystävyys ja hyvät tavat klo. 8.00 päivän ohjelmasta ja teemasta kertominen luokissa/käytäväkokouksina klo. 8.20 yhteislaulut Koivusalissa (kaikki osallistuvat) klo. 8.45 9.00 välitunti klo. 9.00 9.45 yhteislaulut ja mahd. karaoket jatkuvat (huom! karaokelauluissa ei ole mukana kevyttä musiikkia, jotta kaikki voivat osallistua) klo. 9.45 10.00 välitunti klo. 10.00 ruokailu, teeman syventäminen omissa luokissa (esim. kirjoitus/piirtäminen/seinätaulut) 13.12.2014 Lucia-juhla klo. 8.00 8.45 päivän teemasta kertominen luokissa klo. 9.00 9.45 Lucia-juhla salissa klo. 10.00 10.30 Joululauluja yhteislauluna salissa klo. 10.30 12.15 ruokailu 20.12.2014 "joululaulupäivä" klo. 9.00 koulu alkaa klo. 9.00 9.45 joululauluja yhteislauluna salissa klo. 9.45 10.00 joulupussit luokissa ja hyvän joulun toivotukset käytäväkokouksina/luokissa klo. 10.00 oppilaat kotiin

9 Merkittävät tapahtumat koulutyössä elokuu 2014 retkiä lähimaastoon ja kantakaupungin alueelle koulun yleisurheilupäivä 28.8. Kirkonmäen kentällä elo-syyskuussa vanhempainilta (yhteinen sekä luokkakohtaiset) syyskuu 2014 uintiviikko vko 40 siivouspäivä 1.9. koulujenväliset yleisurheilukisat metsäpäivä 5. ja 6.lk sekä erityisluokat (1e ja 3-5e) - kulku linja-autolla. Paikkana jokin Kokkolan kaupungin alueella sijaitseva metsäalue. Järjestetään yhteistyössä 4h-yhdistyksen kanssa, joka myös kustantaa linja-autokyydit. aika 22. ja 23.9.2014 syyskuussa kokeilemme virittää yhteislauluperinnettä jokatoinen viikko pidettävän päivänavauksen aikana. Kyseisen päivänavauksen suunnittelee Liisa Kivioja sekä päivänavausvuorossa oleva opettaja. Tapakasvatusteema otetaan esille lauluvalinnoissa. lokakuu 2014 10.10 Juhla lapsille ja vanhuksille. Oppilaan koulu päättyy klo 12.00 viikolla 40 uintiviikko 24.10 rauhanpuun istuttaminen yhteislauluperinteen vaaliminen marraskuu 2014 vko 46 lukuviikko vko. 46-47 telinevoimisteluviikko to 27.11 joulumarkkinat palvelukeskuksessa vko 45 Loistavaa! viikko joulukuu 2014 pe 5.12 todistukset ja lyhyt Itsenäisyyspäivän juhla (oppilaan koulu päättyy todistuksen saantiin n. klo. 12.00)

10 13.12 Lucia-juhla, koulua klo. 8.00 11.00 (lomautuspäivä) 19.12 joulukirkko koulua klo. 8.00 12.00 (ei varsinaista joulujuhlaa) 20.12 yhteislaulut (joululaulut) salissa klo. 9.00 10.00 tammikuu 2015 shakkiturnaus Seppo Isokankaan johdolla helmikuu 17.2 talviurheilupäivä sisältäen matkan Kaustiselle laskettelurinteeseen. Vastuuopettajana matkalla on Matti Teerikangas Ystävänpäivän huomioiminen 13.2 Kalevalanpäivän huomioiminen maaliskuu lukupäivä 19.3 (Minna Canth) vk 12 13 telinevoimisteluviikot huhtikuu 2.4. pääsiäisjuhla (oppilaan koulu päättyy klo. 12.00) vk 17 uintiviikko Power Mover/Talent -tapahtuma toukokuu 21.5 iltakoulu kevätmarkkinoiden aikaan kevätkirkko (kulkeminen jalan) kävelytapahtuma koulun ympäristössä toukokuun aikana luokkaretkiä/leirikouluja Kokkolan alueelle ja Kokkolan ulkopuolelle 27.5 klo. 18.00 kevätjuhla (koko koulu) 28.5 opettajat-oppilaat pesisottelu 30.5 Kutosten juhla ja todistusten jako, kesäloma alkaa

11 Koivuhaan koulun järjestyssäännöt 2014 Perusopetuslain 35 :n mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Oppilaan velvollisuuksista, kasvatuskeskustelusta ja kurinpidollisista toimista säädetään perusopetuslaissa (35-36 ). Oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön (29 ). Tämän lisäksi oppilaan tulee koulussamme noudattaa seuraavia ohjeita: 1. Koulun ilmapiiri Edistä koulun työrauhaa ja hyvää ilmapiiriä. Ole kohtelias; tervehdi, kiitä ja auta. Puhu asiallisesti kaikille. Käyttäydy hyvin kaikissa koulun tilaisuuksissa ja koulupäivän tilanteissa. Hyväksy erilaisuus ja arvosta toisia.ole hyvä kaveri; älä kiusaa. Jokainen koulun aikuinen on ohjaajani. 2. Oma ja yhteinen omaisuus Pidä huolta työskentelyvälineistä, varusteista ja tavaroista. Huolehdi omat varusteesi niille varatuille paikoille ja vie ne kotiin silloin kun niitä ei tarvita. Älä ota luvatta toisen omaa. Jätä kotiin kouluun kuulumattomat tavarat. Käytä matkapuhelinta vain opettajan luvalla. Pidä puhelimesi äänettömällä koulupäivän ajan. 3. Välitunti Lähde ripeästi välitunnille. Pysy koulun alueella välituntisin. Lähde reippaasti sisälle välitunnin päätyttyä. Tömistele/kopistele lumet ja hiekat kengistäsi ennen sisälle tuloa. Liiku sisällä kävellen.

12 Pukeudu asiallisesti sään mukaan. Huomioi oma ja muiden turvallisuus. Ole reilu kaveri kaikille välituntipuuhissakin. Noudata välituntivalvojan ohjeita. 4. Ruokailu Noudata kauniita ruokailutapoja. Jonota rauhallisesti. Maista jokaista sinulle tarjolla olevaa ruokalajia. Ota ruokaa vain niin paljon kuin syöt. Nosta tuolisi paikoilleen, kun olet syönyt. Kiitä ruoasta. 5. Koulumatka Noudata hyviä tapoja ja käyttäydy asianmukaisesti myös koulumatkalla ja koulukuljetuksessa. Tule aamuisin suoraan kouluun. Lähde suoraan kotiin koulupäivän päätyttyä. Käytä pyöräillessäsi kypärää. Säilytä polkupyöräsi pyöräilytelineessä koulupäivän ajan. 6. Poissaolot Huoltaja pyytää luvan poissaoloon silloin, kun ei ole kyse sairaudesta. Luvan myöntää 1-3:n päivän poissaoloihin opettaja ja sitä pidempiin poissaoloihin rehtori. Huoltaja ilmoittaa poissaolosta heti aamulla tai jo edellisenä päivänä. Kun joudut olemaan poissa koulusta, selvitä läksysi.

13 7. Vastuu Olet vastuussa omista sanoistasi ja teoistasi. Tämä koskee myös ns. sosiaalista mediaa. Tupakointi on tupakkalain (12 ) nojalla kielletty koulurakennuksessa ja koulun alueella. Myös päihteiden ja tupakankaltaisten tuotteiden kuten sähkötupakan ja nuuskan käyttö on kielletty. Korjaa tai korvaa rikkomasi koulun omaisuus ja sovita tekosi. (perusopetuslaki 35 ) Huolehdi koulutehtävistäsi ja välineistäsi. Huolehdi pyöräilypäivinä, että sinulla on oma kypärä käytössäsi. (tieliikennelaki 90 ) Poissaolot Mikäli oppilas joutuu sairauden tai muun syyn takia olemaan pois koulusta, velvoitetaan huoltajia ilmoittamaan siitä koululle Wilman kautta. Luokanvalvoja voi antaa hyväksyttävästä syystä luvan enintään kolmen päivän poissaoloon. Rehtori myöntää loman tätä pidempään poissaoloon. Perheen lomamatkat olisi syytä suunnitella niin, että niistä ei koituisi kohtuuttomasti haittaa lapsen koulunkäynnille. Koulutapaturmat Mikäli oppilaalle koulussa sattuu tapaturma, ensiavun antaa joko terveydenhoitaja tai muu aikuinen. Tarvittaessa oppilas toimitetaan ensiapuun. Lapsen huoltajaa yritetään tavoittaa, jotta hän voisi noutaa lapsen joko koulusta tai ensiavusta. Mikäli oppilas viedään kotoa terveyskeskukseen koululla tai koulumatkalla tapahtuneen loukkaantumisen takia ja jos loukkaantunut lähetetään keskussairaalaan lisätutkimuksia varten, on vastaanottajille ilmoitettava, että kyseessä on koulutapaturma. Koulu tekee tapaturmasta vahinkoilmoituksen. Mikäli tapaturmasta aiheutuu kustannuksia vamman tilan vaatimista välttämättömistä ja välittömistä kuljetus- ja hoitokuluista, korvaus huoltajalle tapahtuu kuitteja vastaan vakuutusyhtiön kautta. Huoltaja palauttaa kuitit sekä kopiot laskuista koululle. Lisätietoa oppilaiden koulutapaturmista: http://www.kokkola.fi/palvelut/opetus_ja_kasvatus/oppilaiden_koulutapaturmat/fi_f I/oppilaiden_koulutapaturmat/

Koulun ja työ- ja loma-ajat 14

15 Wilman käyttö Koululla on käytössä wilma-ohjelma, joka löytyy osoitteesta https://wilma.kokkola.fi/. Wilmaan kirjaudutaan henkilökohtaisella wilma-huoltajatunnuksella. Mikäli sinulla ei ole tunnusta, voit olla yhteydessä koulusihteeri Jonna Piispaseen, p.040-4892198. Wilman avulla huoltajat voivat: seurata lapsensa arvosanoja selvittää ja ilmoittaa poissaolot päivittää omat ja lapsen yhteystiedot viestiä opettajien ja muun henkilökunnan kanssa vastata palautekyselyihin lukea koulun Wilman kuukausitiedotteisssa rehtori ilmoittaa kuukauden ajankohtaisia asioita koko koulua koskien. Opettaja viestittää luokan omia asioita. On tärkeätä, että Wilman tiedotteet luetaan huolellisesti. Iltapäiväkerhon toiminta Koivuhaan koululla 4H-yhdistys järjestää Koivuhaan koulun iltapäiväkerhotoimintaa perhepuiston tiloissa yhteistyössä Kokkolan kaupungin kanssa. Lisätietoa iltapäivätoiminnasta löytyy osoitteesta: http://www.kokkola.fi/palvelut/opetus_ja_kasvatus/perusopetus/iltapaivatoiminta/fi_fi/iltap aivatoiminta/ Kerhon vastaavana ohjaajana toimii Sisko Vasalampi. Vakituisten ohjaajien lisäksi kerhossa voi olla harjoittelijoita, työssäoppijoita ym. Iltapäiväkerho puhelinnumero on 040-5187609. Kokkolan 4H-yhdistyksen nettisivut löytyvät osoitteesta www.kokkola.4h.fi. Asiaa KiVa-toiminnasta, liikkuvasta koulusta ja koulukummitoiminnasta KiVa-toiminta KiVa-lyhenne muodostuu sanoista Kiusaamisen Vastainen tai Kiusaamista Vastustava. KiVa Koulu on opetusministeriön rahoituksella Turun yliopistossa kehitetty toimenpideohjelma koulukiusaamisen vähentämiseksi. KiVa-koulun on todettu vähentävän kiusaamista ja lisäävän

16 kouluhyvinvointia! Lähes kaikki suomalaiset peruskoulut ovat jo ottaneet käyttöönsä KiVa Koulu ohjelman. Näiden joukossa on Koivuhaan koulu. KiVa-oppitunneilla opitaan keinoja vastustaa kiusaamista KiVa-koulu näkyy koulun arjessa monin tavoin. Alakoulun oppilaat osallistuvat nk. KiVaoppitunneille ensimmäisellä luokalla (10 kaksoistuntia) ja uudelleen neljännellä luokalla. Oppitunnit ja teemat sisältävät mm. keskusteluja, ryhmätöitä, lyhytfilmejä kiusaamisesta ja rooliharjoituksia. Niiden sisältö etenee yleisistä aiheista, kuten kunnioituksen merkityksestä ihmissuhteissa kiusaamisen mekanismeihin ja seurauksiin. Monilla oppitunneilla keskitytään siihen, millainen rooli ryhmällä on kiusaamisen ylläpitäjänä tai lopettajana: mietitään ja harjoitellaan erilaisia tapoja vastustaa kiusaamista. Oppitunteja ja teemoja täydentävät kiusaamisen vastainen KiVa-tietokonepeli ja yläkoulussa virtuaalinen oppimisympäristö nimeltä KiVa Street. KiVa Koulu näkyy myös koulun käytävillä julisteina. KiVa-tiimi selvittää kiusaamistapaukset yhteistyössä luokanopettajan /-valvojan kanssa Koulussa toimii vähintään kolmen opettajan tai muun henkilökuntaan kuuluvan aikuisen muodostama työryhmä, KiVa-tiimi. He selvittävät yhteistyössä luokanopettajan tai -valvojan kanssa esiin tulevia kiusaamistapauksia. Koulun henkilökunta on saanut perehdytyksen KiVa Koulu -ohjelman toteuttamiseen ja kiusaamistapausten selvittämiseen. Jos epäilet sinun lastasi kiusattavan tai sinulla on syytä uskoa hänen kiusaavan toisia, ota rohkeasti yhteyttä kouluun jotta asiaan voidaan puuttua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti! Keskustele lapsesi kanssa kiusaamisesta, vaikka hän ei olisi kiusattu eikä kiusaisi muita. On tärkeä miettiä yhdessä lapsen kanssa, miten kannattaa toimia jos havaitsee kiusaamista omassa koulussa! KiVa Koulu ohjelmaan kuuluva Vanhempien opas on luettavissa KiVa Koulun nettisivuilla www.kivakoulu.fi valitse yläpalkki Vanhemmat Koulun vanhempainyhdistys tukee vahvasti KiVa toimintaa esim. järjestämällä yhdessä opettajien kanssa erilaisia temapuksia ja kilpailuita kaveruuden ja kiusaamattomuuden teemoilla. Liikkuva koulu Koivuhaan koulu on mukana valtakunnallisessa Liikkuva koulu hankkeessa. Koululla järjestetään koulutusta ns. välituntiliikuttajille, jotka ovat koulun omia oppilaita. Liikkuva koulu välitunti otetaan käyttöön. Liikkuva koulu välitunti on kestoltaan puolen tunnin mittainen- Näitä liikuva koulu välitunteja on kahtena päivänä viikossa. Pitkän välitunnn aikana on mahdollisuus ohjattuun liikuntaan. Ohjaajaopettajana toimii Anne-Maria Viinamäki. Liikkuva koulu välituntijakso on lukuvuoden aikana vuorollaan eri ikätasoilla alkaen luokista 1-2 (syysmarraskuu). Osallistumme koko koulun voimin vuoden aikana tiettyihin Kokkolasssa järjestettäviin liikunnallisiin tapahtumiin. Koulun liikuntavastaava Matti Teerikangas toimii myös Liikkuva koulu yhteyshenkilönä. Liikkuva koulu hankkeesta voi lukea tarkemmin osoitteessa http://www.liikkuvakoulu.fi/

17 Koulukummi Sirpa Karjalainen aloittaa Koivuhaan koululla lokakuussa 2014 Koulukumminna toimii nuorisotyönohjaaja Sirpa Karjalainen Kokkolan suomalaisesta seurakunnasta. Koulukummitoiminnan tarkoituksena on olla tiistaisin klo 10.30-12.15 mukana koulun arjessa luotettavana aikuisena ja kaverina lapsille. Koulukummiin saa olla yhteydessä suoraan, jos vanhemmilla tulee jotakin kysyttävää koulukummitoiminnasta (050-3147 285, sirpa.karjalainen@evl.fi.).