Optimointi käytännön kuvaustilanteissa 13.4.2015 Merja Wirtanen Kliininen asiantuntija (rh, TtM) HUS-Kuvantaminen
Optimointi käytännön kuvaustilanteissa Mitä se on? = potilaskohtainen optimointia? Kuvaustilanteessa potilasannos pyritään pitämään mahdollisimman matalana, kuvanlaatu niin hyvänä kuin mahdollista jotta kuvat tukevat mahdollisimman hyvin tehtävää diagnoosia ja potilaan hoitoa. Matala potilasannos = kuvausarvojen valinta / automatiikan säätö potilaskohtaisesti kuvauskohde ja indikaatio huomioiden Riittävä kuvanlaatu = kuvat laadultaan riittäviä potilaan hoidon kannalta kuvaustapa, otettavat projektiot, projektioiden asettelu, rajaus, kuvien hyväksyntä, mahdolliset lisäkuvat jne. kuvien arkistointi niin, että ne ovat helposti käytettävissä = miten voi välttää ylimääräistä annosta esim. uusinta/lisäkuvauksen vuoksi.
Lähtökohta: perusoptimointi kunnossa Kuvauslaite on optimoitu käyttöönoton jälkeen niin, että perustilanne on hyvä. Annostaso ja kuvanlaadun taso tunnetaan ja valintoja on tehty tietoisesti. Laitteissa nykyisin runsaasti muistitilaa eri protokollille : hyödynnetty ja henkilökunta koulutettu. Esim. vain mittaukseen (ei tarkka anatomia) tarvittavat kuvat otetaan matalammalla annoksella laitteessa oma ohjelma Ohjelmien määrä hallittavissa? Erityisesti vain digitaalista kuvantamista ja laiteautomatiikkaa käyttäneillä hoitajilla vaikeuksia hahmottaa kuvausarvojen merkitystä (miten muuttaa), AEC suuri potilas / pieni potilas valinnat käytössä
Potilaskohtainen optimointi Lähete riittävä tiedetään kuvan käyttötarkoitus (natiiveissa) rh ymmärtää lähetteen sisällön ja tekee päätöksiä lähetteeseen perustuen peruskoulutus ei anna täysiä valmiuksia, kehittyy työkokemuksen ja saadun palautteen / koulutuksen myötä Tarvittaessa konsultointi Peruskoulutuksessa saatua tietotasoa kehitetään perehdytyksellä Toimipisteen käytännöt esim. kuvan riittävyydestä tai erityisprojektioista Ohjeistus riittävän tarkka päätöksenteon tueksi Ohjeet ylläpidetään
Moni asia voi johtaa lisäkuvaan / uusintakuvaan
Ennen eksponointia Lähetetietojen vertaaminen potilaaseen Kuvattava kohde / puoli valitettavasti lähetteissä virheitä Pahimmillaan uusintakuvaus jos kuvataan väärä kohde Kuvaustapa (seisten / istuen / maaten) väärä valinta esim. kuvaus maaten voi aiheuttaa uuden kuvaustarpeen tai kuvat eivät tuo esiin toivottuja asioita Pahimmillaan potilaan hoito viivästyy tai aiheutuu uusintakuvaus (esim kuvaus seisten) - ymmärrettävä kuvaustavan merkitys Projektiot Oikeiden projektioiden valinta, jos vaihtelevat Esim. lonkan sivukuvana aksiaali / lauentein (Tunnetaan / osataan ottaa / osataan etsiä tietoa mahdollisesti lähetteellä pyydettävistä lisäprojektioista) Rajaus Oikeankokoinen rajaus ei liian tiukka, jotta kuva leikkaa, ei liian väljä aiemman kuvan katsominen
Tarkistetaan Jos tarpeen käyttää kalibraatiomittaa, sitä käytetään Puute voi aiheuttaa uusintakuvauksen tarpeen Kuvan merkinnät Sädekeilassa (+), tarvittaessa lisätään kuvankäsittelyllä Pahimmillaan epäselvissä tilanteissa voi aiheutua uusintakuvaus Mahdolliset artefaktat Pahimmillaan voi aiheuttaa lisäkuvan tarpeen Tarvittaessa potilas tuetaan hyvin kuvausasentoon Liikeartefakta aiheuttaa pääsääntöisesti uusintakuvauksen
Potilas Potilaan koko (rakenne koko, lihasta? rasvaa? miten jakautuneena?) Kuvanlaskenta korjaa, mutta Kuvausarvojen säätö potilaskohtaisesti (mas, +/-) tämä digiaikaa eläneille hoitajille haasteellista Kipsin tai paksun sidoksen merkitys?? Tutkimuksen turvallinen suorittaminen Potilaan liikkumiskyky, apuvälineet jne. voivat olla este esim. seisten otettavalle kuvalle. Käykö korvaava kuvaustapa? Riisuttaminen Artefaktojen välttämiseksi Potilaan ohjaaminen Hyvä ohjaus ja potilaan mukaan ottaminen voivat vähentää esim. liikeartefaktaa
Otetun kuvan arviointi Usein nopeaa (moni tekijä vaikuttanee) Päätöksenteko projektion riittävyydestä lienee haasteellisin montako yritystä? Rajauksen arviointi yleensä helpompi liian suurille ei tehdä mitään, leikanneet? Lisäkuvan tarve: kokonaan uusi vai paikkokuva? Mitkä kuvat arkistoidaan? Aikaisempien kuvien hyödyntäminen
Kokonaisuudessa Tutkimuskohtainen optimointi varmistaa potilasannoksen ja kuvanlaadun tason (yleisesti). Potilaskohtaisella optimoinnilla varmistetaan yksittäisen kuvaustilanteen kuvanlaatu/annos. Jos röntgenhoitajan osaaminen ei ole riittävää, menetetään helposti optimoinnilla saavutettu hyöty.