ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT HTSY Verohallinto 3.3.2015
2 (5) ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT Vuoden 2013 lopulla elinkeinotoiminnan verovelkaa oli miltei kolme miljardia euroa ja yritysten verovelat näyttävät olevan kasvusuunnassa. Verovelat ovat kasvaneet muun muassa rakentamisen sekä majoitus- ja ravitsemisen toimialoilla. Ulkomaisten verovelkaisten yritysten suhteellinen osuus on kasvanut. Harmaan talouden selvitysyksikössä on valmistunut raportti elinkeinotoiminnan veroveloista, joka on jatkoa vuonna 2012 julkaistulle Verovelat -selvitykselle. ELINKEINOTOIMINNAN VEROVELAT OVAT KASVUSSA Joulukuussa 2013 verovelkaa oli yhteensä 107 630 organisaatiolla, yritysten lukumäärä on hieman suurempi kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Myös verovelan pääoma on jonkin verran kasvanut, ollen yhteensä 2 854 miljoonaa euroa. Seuraava kaavio kuvaa viime vuosien kehitystä verovelkaisten yritysten lukumäärässä ja verovelan yhteismäärässä. Kaavio: Verovelkaiset yritykset ja verovelka vuosina 2011-2014 (lähde: Verohallinto 6/2014) 110 000 3 000 105 000 2 950 2 900 100 000 2 850 2 800 95 000 2 750 90 000 2 700 2 650 85 000 2 600 2 550 80 000 12/2011 12/2012 12/2013 06/2014 2 500 12/2011 12/2012 12/2013 06/2014 Yritysten lkm Verovelka miljoonaa euroa Kesäkuussa 2014 verovelkaisten yritysten lukumäärä on ollut selvästi pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Lukumäärän laskuun vaikuttaa vuoden vaihteessa tapahtuva yleinen verojen vanhentuminen.
3 (5) VEROVELAN RAKENNETTA SELVITETTIIN Harmaan talouden selvitysyksikkö tutki elinkeinoa harjoittavien organisaatioiden verovelan rakennetta vuodelta 2013. Selvityksessä kartoitettiin verovelkaisten yritysten perustietoja kuten lukumäärää, verovelkaluokkaa, oikeudellista muotoa ja toimialaa. Perustietojen lisäksi tutkittiin verovelkaisten yritysten velvoitteiden hoitoa arvioverotuksen, verotarkastuksen, perinnän sekä ulosoton tietoja tarkastelemalla. Lisäksi tutkittiin verovelkaisten yritysten vastuuhenkilöiden muita yritysyhteyksiä, verovelkaa ja liiketoimintakieltoja. Organisaatiolla selvityksessä tarkoitetaan rekisteröitäviä yrityksiä ja yhteisöjä (yritys- ja yhteisötietolaki 3 ) sekä elinkeinotoimintaa harjoittavia luonnollisia henkilöitä. Selvityksessä käytettiin Verohallinnon ja ulosoton tietoja tilastoanalyysin keinoin. YRITYKSISTÄ 15 PROSENTILLA ON VEROVELKAA Verohallinnon rekisterissä olevista toimivista ja 1.1.2008 jälkeen toiminnan lopettaneista yrityksistä 15 prosentilla on verovelkaa. Kun tarkastelua rajataan toimiviin yrityksiin, osuus on vähän pienempi: 12 prosentilla toimivista yrityksistä on verovelkaa. Toimivien yritysten osuus verovelan pääomasta on 671 miljoonaa euroa. Suurin osa verovelasta, yhteensä 2 183 miljoonaa euroa, on yrityksillä joiden toiminta on päättynyt. Toimimattomaksi katsotaan yritys, joka ei ole ennakkoperintä-, työnantaja- tai arvonlisäverovelvollisten rekisterissä. VEROVELKAISET YRITYKSET OVAT TYYPILLISESTI PIENIÄ Yksityiset elinkeinonharjoittajat ja osakeyhtiöt ovat suurimmat verovelkaisten ryhmät. Pienet pääomaltaan alle 5 000 euron verovelat ovat tyypillisiä. Yli puolella verovelkaisista yrityksistä verovelan määrä on alle 5 000 euroa. Viidellä prosentilla yrityksistä verovelkaa on enemmän kuin 100 000 euroa. Yrityksen liikevaihdon perusteella näyttää, että verovelkaisia ovat useimmin pienet yritykset. HARMAAN TALOUDEN RISKITOIMIALAT KÄRJESSÄ Keskeisillä harmaan talouden riskitoimialoilla rakentaminen, kuljetus sekä majoitus ja ravitsemistoimiala, kokonaisverovelan määrä on kasvanut kahden vuoden takaisesta summasta yhteensä lähes 100 miljoonaa euroa. Tarkasteluhetkellä edelleen toimivien yritysten osuus toimialan kaikista verovelkaisista yrityksistä ja verovelan yhteismäärästä näyttää kuitenkin laskeneen kahden vuoden takaisesta tilanteesta. ULKOMAISTEN YRITYSTEN SUHTEELLINEN OSUUS ON KASVANUT Yritysten oikeudellisten muotojen välisessä tarkastelussa suhteellisesti eniten verovelkaisia yrityksiä on ulkomaisten yritysten luokassa, yhteensä 19 prosenttia kaikista Verohallinnon rekisterissä olevista ulkomaisista yrityksistä. Ulkomaisia verovelkaisia yrityksiä on yhteensä noin 2 700. Ulkomaisten verovelkaisten yritysten suhteellinen osuus on kasvanut kahdessa vuodessa neljä
4 (5) prosenttiyksikköä. Virolaiset yritykset ovat suurin ryhmä 75 prosentin osuudella kaikista verovelkaisista ulkomaisista yrityksistä. Ulkomaisten yritysten verovelan summasta 52 prosenttia on virolaisten yritysten verovelkaa. Eniten virolaisia verovelkaisia yrityksiä on rakentamisen toimialalla. Verovelkaisista ulkomaisista yrityksistä vain 18 prosenttia on Verohallinnon rekisterien mukaan edelleen toimivia yrityksiä. VELVOITTEIDEN HOITOA SELVITETTIIN Velvoitteidenhoito kuvaa yritysten lakisääteisten ilmoitus- ja maksuvelvoitteiden hoitamista Verohallinnon suuntaan. VEROTARKASTUS Selvityksessä tutkittiin verovelkaisten yritysten verotarkastustietoja vuosilta 2008 2013. Verotarkastus oli tehty 5 262 kohdejoukon yritykseen, osuus on viisi prosenttia kaikista verovelkaisista yrityksistä. Harmaan talouden tarkastusten 1 osuus näistä tarkastuksista oli varsin korkea, 45 prosenttia. Vuositasolla kaikista Verohallinnon tekemistä verotarkastuksista alle neljäsosa on ollut harmaan talouden tarkastuksia 2. Selvityksen kohdejoukon yritysten verotarkastuksista 64 prosenttia on kohdistunut yrityksiin, joiden verovelan määrä on 20 000 euroa tai enemmän. Merkittävin ryhmä on yritykset, joiden verovelan määrä on 100 000 euroa tai enemmän. Näiden yritysten verovelan määrä on yhteensä 756 miljoonaa euroa ja verotarkastusten tulos yhteensä 340 miljoonaa euroa, mikä on 80 prosenttia koko joukon tarkastustuloksesta 3. Verotarkastuksissa havaittiin lukuisia puutteita, muun muassa yrityksen kirjanpitoa pidettiin epäluotettavana 16 prosentissa tarkastuksista ja 13 prosentissa yrityksen kirjanpito puuttui kokonaan. Kuittikauppaa havaittiin 8 prosentissa tarkastuksista. Verotarkastuksista 807 johti poliisin esitutkinnan käynnistymiseen. ULOSOTTO Selvityksen kohdejoukon verovelkaisista yrityksistä 79 prosentilla on ollut velkaasioita vireillä ulosotossa viimeisen neljän vuoden aikana. Velallisista 53 prosentilla on ollut ulosotossa hakijana Verohallinnon lisäksi jokin muu velkoja. Asioita on ollut vireillä yhteensä noin kolme miljoonaa kappaletta ja keskimäärin asioita ulosotossa on ollut yhdellä yrityksellä 35. 1 Harmaan talouden tarkastuksia ovat tarkastuskohteet, joissa todetaan ennakonpidätystä toimittamatta maksettuja palkkoja, puuttuvaa myyntiä tai vääränsisältöisiä tositteita. Harmaan talouden kohteiksi luokitellaan myös sellaiset tarkastukset, jotka on tehty ennalta ilmoittamatta tai yhteistyössä poliisiviranomaisen kanssa. 2 Harmaa talous valvontatilastoja 2013 3 Tarkastustulos on esitettyjen veron lisäysten ja vähennysten erotus
5 (5) YLI KOLMANNES YRITYKSISTÄ MAKSOI VEROVELAT Selvityksessä tarkasteltiin lisäksi yritysten kykyä maksaa verovelat. Tarkasteluun otettiin kaikki yritykset, joilla oli ollut verovelkaa joulukuussa 2012. Näistä yrityksistä 27 prosentilla ei ollut maksamatonta verovelkaa vuoden kuluttua joulukuussa 2013. Tilanne tarkastettiin uudestaan kesäkuussa 2014, jolloin alkuperäisistä verovelkaisista yrityksistä 36 prosentilla ei ollut maksamatonta verovelkaa. Joukon verovelan summa oli pienentynyt yhteensä 375 miljoonaa euroa. Toisaalta 64 prosentilla yrityksistä oli maksamatonta verovelkaa ja osan toiminta oli päättynyt. Kesäkuussa 2014 toimivista verovelkaisista yrityksistä 15 prosentilla, yhteensä 5 990 yrityksellä, oli voimassaoleva maksusuunnitelma Verohallinnon kanssa. VEROVELKAREKISTERIN VAIKUTUKSET NÄHTÄVISSÄ MYÖHEMMIN Lainsäädäntöön ja verotusprosessiin liittyvät uudistukset ja muutokset voivat heijastua verovelkojen kokonaismäärään. Merkittävä lainsäädännön muutos oli joulukuussa 2014 käyttöön otettu julkinen verovelkarekisteri. Verovelkarekisterissä julkaistaan tieto vähintään 10 000 euron verovelasta tai kausiveroilmoituksen antamisen laiminlyönnistä viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Jos asiakkaalla on voimassa maksujärjestely Verohallinnon kanssa taikka muutoksenhaun yhteydessä määrätty täytäntöönpanokielto, ei verovelkatietoa julkaista. Verovelkarekisterin tavoitteena on helpottaa tilaajavastuulain tilaajalle asettamien velvoitteiden täyttämistä verovelkaa koskevan tiedon selvittämisessä ja edistää harmaan talouden torjuntaa julkisissa hankinnoissa. Rekisterin tavoitteena on myös ennalta estää laiminlyöntejä ja heikentää harmaan talouden toimijoiden toimintaedellytyksiä. Verovelkatiedon julkisuuden nähdään yleisesti kannustavan yrityksiä täyttämään maksuvelvoitteensa ja sillä odotetaan olevan positiivisia vaikutuksia verotulojen kertymiseen. 4 Tulevina vuosina voimme arvioida rekisterin vaikutusta elinkeinotoiminnassa syntyvän verovelan määrän. Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön selvitykseen. Lisätiedot ja selvitystilaukset htsy@vero.fi Lisätietoja medialle: Johtaja Janne Marttinen, puh. 020 612 6066 Apulaisjohtaja Marko Niemelä, puh. 020 612 6070 4 HE 204/2013 vp. s. 9