Työhyvinvointikysely Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus

Samankaltaiset tiedostot
Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Savonlinnan kaupunki 2013

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kirkon työolobarometri 2011

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018

KUNTO Muutoksen seurantakysely

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

Miten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK P

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut

Nurmijärvi. KAARI-työhyvintointikysely. Nurmijärven kunta. ALEKSIA-liikelaitos. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista.

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Työhyvinvointi ja johtaminen

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta

Yksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikyselyn tulokset. Pirjo Saari Mela

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Aloitustilaisuus

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari Hannu Tulensalo

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

Palkkatasotutkimus 2015

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä

FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä

Henkilöstökertomus 2014

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Mitä sairaanhoitajille kuuluu

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Kaikki hyvin työssä? Valtion henkilöstön työhyvinvointi vuosina

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

Simo_suun_terveydenhuolto

Työhyvinvointia yhdessä Pori

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Kh Kv

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

Psykososiaalinen työkuormitus ja riskit opettajan työssä

Osuva-loppuseminaari

Miten jaksamme työelämässä?

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Esimiehestä kaikki irti?

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

Henkilöstön hyvinvointitutkimus

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä

HUS:n TYÖHYVINVOINTIOHJELMA. Hyvää työpäivää!

Transkriptio:

Työhyvinvointikysely 2015 Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus 20.6.2016

Työhyvinvointikyselyn 2016 toteutus Työhyvinvointikysely toteutettiin 1.-30.4.2016 sähköisenä kyselynä (Webropol). Henkilökohtainen vastauslinkki lähetettiin 144 henkilölle. Muistutus vastaamattomille henkilöille lähetettiin 11.4. ja 20.4.2016. Vastaukset saatiin 91 henkilöltä. Vastausaktiivisuus oli 63 % eli heikompi kuin vuoden kyselyn vastausaktiivisuus (79 %). Kyselyssä käytettiin samoja kysymyksiä kuin vuonna Kevan toteuttamassa työhyvinvointikyselyssä, jotta vertailu olisi mahdollista. Vastaajien tunnistamattomuuden varmistamiseksi vastaajilta ei kerätty muita taustatietoja kuin toimiala tai työyksikkö.

Raportointi Tulokset raportoidaan kunnanhallitukselle koko kunnan osalta ja toimialajohtajille ja yksiköiden esimiehille omasta yksiköstään. Avoimeen vastauskenttään kirjoitetut vastaukset raportoidaan vain toimialajohtajille ja yksiköiden esimiehille. Alle viiden henkilön yksiköiden vastauksia ei raportoida, vaan ne on liitetty toimialan kokonaisuuteen. Toimialajohtajat ja esimiehet käsittelevät toimialan/yksikön tulokset henkilöstönsä kanssa ja suunnittelevat oman yksikkönsä kehittämistoimenpiteet.

Tulosten arviointia Vastaukset saatiin 91 henkilöltä. Vastausaktiivisuus oli 63 % eli selvästi heikompi kuin vuoden kyselyn vastausaktiivisuus (79 %). Erityisesti teknisen keskuksen henkilöstön vastausaktiivisuus oli heikko. Työhyvinvoinnin kehityssuunta näyttää kyselyn tulosten perusteella Rautjärven kunnan organisaatiossa edelleen hyvältä ja tulokset ovat lähes kaikilla arvioinnin alueilla parantuneet tai pysyneet samana kuin vuonna. Hyvän kehityksen rinnalla tulokset paljastivat kipupisteitä, vaikka Valtaosa vastanneista suhtautuu edelleen luottavaisesti työnsä tulevaisuuteen.

Tulosten arviointia Johtamisen ja esimiestyön kaikissa arviointikohdissa saatiin parempi tulos kuin vuoden tulokset, jotka olivat silloin valtakunnalliseen vertailuun nähden erittäin hyvät. Esimiehiltä saatu apu ja tuki ja informaatio saivat todella korkeat pisteet, keskiarvo 4,0 asteikolla 1-5 (v. 3,9). Myös esimiehen toiminnan puolueettomuus ja oikeudenmukaisuus arvostettiin korkealle, 3,9 (v. 3,7). Työyhteisöjen toimivuuden arviointikohdat saivat saman tai paremman keskiarvon kuin vuonna lukuun ottamatta omaan työhön vaikuttamista, josta saatiin 0,1 pistettä heikompi tulos kuin vuonna. Työolojen ja osaamisen osa-alueella vuoden tuloksia paremman keskiarvon saivat työtehtävien koettu mielekkyys (4,1/ v. 3,6), käytössä olevat työmenetelmät ja välineet (3,8/3,6) sekä suhtautuminen parannusehdotuksiin (3,7/2,8).

Tulosten arviointia Työtyytyväisyyden voidaan arvioida parantuneen, vaikka keskiarvoksi saatiin sama 3,7 kuin vuoden tuloksissa. Nyt 70,3 % vastaajista ilmoitti oman työtyytyväisyytensä melko tai erittäin hyväksi (v. 65 %) ja melko huonoksi 9,9% (12 %). Työhön liittyvä kiire ja aikapaine koettiin jo vuoden tuloksissa hieman pienemmäksi kuin kunta-alalla keskimäärin, ja nyt tulos oli vielä parempi. Minulla on aikaa saada työni tehdyksi kysymyksen keskiarvoksi saatiin nyt 3,8, kun tulos vuonna oli 3,5. Omat voimavarat ja työssä jaksaminen sekä oma työkyky arvioitiin vuoden tulosten tasolle. Työssä jatkamiseen 63 ikävuoden jälkeen uskottiin vähemmän kuin vuonna, vaikka vastaajat arvelivat jäävänsä eläkkeelle keskimäärin 10,2 kk myöhemmin Eläkkeelle jäämisiäksi arvioitiin keskimäärin 63,25 vuotta, kun vuonna arvio oli 62,4 vuotta.

Tulosten arviointia Lomautus-, irtisanomis- tai työttömyysuhkaa, vastentahtoisen toisiin tehtäviin siirron uhkaa, työkyvyttömyysuhkaa, työtehtävien liiallista vaikeutumista ja liiallista uuden tiedon omaksumisen vaatimusta kokee useampi kuin vuonna. Omaan työhön vaikuttamismahdollisuudet, ergonomian huomioon ottaminen sekä osaamisen arviointi arvioitiin heikommaksi kuin vuoden tuloksissa. Kehityskeskustelujen kattavuus on hieman heikentynyt vuodesta, mutta toisaalta kehityskeskustelujen sisältö on parantunut selvästi. Työyhteisön tavoitteet ja työntekijän henkilökohtaiset tavoitteet on kuitenkin tarpeen nostaa entistä selkeämmin esiin kehityskeskusteluissa ja työyhteisöjen suunnittelupalavereissa, koska vain kaksi kolmannesta koki, että hänen työlleen on asetettu vähintään yksi keskeinen ja seurattava tavoite.

Kehittämisehdotukset Henkilöstön tukeen muutosten hallinnassa ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä kannattaa panostaa suunnitelmallisesti ja monipuolisesti. Henkilöstön esittämät toiveet työhyvinvoinnin tukitoimista antavat hyvän perustan työnantajan toimenpiteiden suunnittelulle: o ammattitaitoa edistävää koulutusta o työtilojen ja työmenetelmien kehittämistä o liikunta- ja kulttuuriharrastusten tukemista o yhteisiä tapahtumia ja matkoja Työsuojeluhenkilöstö on alustavasti suunnitellut syksylle 2016 muutosvalmennuksen jatkotilaisuutta. Henkilöstön aktivoiminen epassin (Liikunta- ja Kulttuuripassi) käyttöön ajoitetaan syyskauden alkuun. epassin saldon korotusta 80-100 euroon/henkilö tulisi harkita.

Työhyvinvointikyselyn vastaajat toimialan/yksikön mukaan Vastaajat yhteensä 116 2016 91 2016 9 8 1 13 19 32 9 Rosmariini Muu tekninen toimi Siivoojat Muu sivistystoimi Varhaiskasvatus Koulu 7 19 6 7 17 47 13 Hallinto 0 20 40 60 80 100 120 140

Johtaminen, vastauksien keskiarvo Asteikko 1= erittäin huonosti... 5= erittäin hyvin Saatko esimieheltäsi informaatiota työyhteisölle tärkeistä asioista? Millaiseksi arvioit esimiehesi tavan ohjata toimintaa tavoitteiden suuntaan? Koetko esimiehesi toiminnan puolueettomaksi ja oikeudenmukaiseksi? Saatko tarvittaessa apua ja tukea esimieheltäsi? Saatko esimieheltäsi palautetta siitä, miten olet onnistunut? 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5

Onko työllesi sovittu vähintään yksi keskeinen ja seurattava tavoite? 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 2016 Kyllä Ei

Käytkö vuosittain esimiehesi kanssa etukäteen suunnitellun kehityskeskustelun tai vastaavan? 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 2016 80% 20% 87% 13% Kyllä En

Vastaako esimiehesi kanssa käyty kehityskeskustelu odotuksiasi ja tarpeitasi? Asteikko 1= erittäin huonosti... 5= erittäin hyvin, vastanneiden %-osuudet 2016 1% 3% 37% 47% 13% 17% 51% 19% 11% 2% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 1 2 3 4 5

Työyhteisön toimivuus, vastauksien keskiarvo Asteikko 1= erittäin huonosti... 5= erittäin hyvin Pystytäänkö työyhteisössänne ratkaisemaan ristiriitoja? Suvaitaanko työpaikallasi erilaisia näkemyksiä ja ihmisten erilaisuutta? Voitko osallistua työyhteisösi pidemmän tähtäimen suunnitteluun? Käsitelläänkö työyhteisön asioita riittävästi yhteisissä kokouksissa? Voitko vaikuttaa työtäsi koskeviin asioihin? 3,6 3,5 3,8 3,7 3,7 3,6 3,8 3,8 3,8 3,9 Saatko tarvittaessa apua ja tukea työtovereiltasi? 4,2 4,2 Millaiseksi koet tiedonkulun työyhteisön sisällä? 3,6 3,7 Millainen on työyhteisösi ilmapiiri? 3,9 3,9 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5

Työolot ja osaaminen, vastauksien keskiarvo Asteikko 1= erittäin huonosti... 5= erittäin hyvin 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 Tarjoaako työ sinulle mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen? Arvioidaanko osaamistasi säännöllisesti? 3,3 3,3 3,3 Ovatko nykyiset työtehtäväsi mielekkäitä? Miten työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen on huomioitu työpaikallasi? 3,6 4,0 4,1 3,9 4,0 Minkälaiseksi koet käytössäsi olevat työmenetelmät ja -välineet? 3,6 3,8 Kuinka ergonomiset tekijät on huomioitu työpaikallasi? 3,4 Kuinka turvallisuuteen liittyvät tekijät on huomioitu työpaikallasi? Miten työpaikallasi suhtaudutaan aloitteisiin ja parannusehdotuksiin? 3,9 3,8 3,8 3,7 Ovatko työnantajan palkitsemistavat kannustavia? 2,6 2,8 2,8

Minulla on tarpeeksi aikaa saada työni tehdyksi Asteikko 1= täysin erimieltä... 5=täysin samaa mieltä, vastauksien %-osuudet 2016 1% 9% 25% 41% 24% 5% 19% 14% 50% 12% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 1 2 3 4 5 Keskiarvo 2016 3,78 3,45

Omat voimavarat ja työssä jaksaminen, vastauksien keskiarvo Asteikko 1= erittäin huono(t)...5=erittäin hyvä(t) Millaiset voimavarat sinulla on kohdata muutoksia ja uusia haasteita työssäsi? 3,9 3,8 Millainen on työkykysi työsi henkisten vaatimusten kannalta? 3,9 3,7 Millainen on työkykysi työsi fyysisten vaatimusten kannalta? 4,1 3,9 Millainen on työtyytyväisyytesi? 3,7 3,7 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5

Minkä pistemäärän antaisit nykyiselle työkyvyllesi asteikolla 0-10? Vastauksien keskiarvo 2016 7,9 7,9 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0

Uskotko terveytesi salliessa jatkavasi työssä vielä 63 ikävuoden tai oman ammatillisen eläkeikäsi jälkeen? Asteikko 1=en varmasti... 5= täysin varmasti, vastauksien %-osuudet 2016 23% 15% 29% 22% 11% 5% 18% 22% 34% 22% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 1 2 3 4 5

Missä iässä arvelet jääväsi kokoaikaiselle eläkkeelle? Keskimääräinen ilmoitettu ikä 2016 63,25 Keskimääräinen ilmoitettu ikä 62,4 60 61 62 63 64 65 66 67 68

Työyhteisötaidot, keskiarvo Asteikko 1=erittäin huonosti...5=erittäin hyvin Edistätkö omalla toiminnallasi työpaikkasi yhteisten tavoitteiden toteutumista? Edistätkö omalla toiminnallasi esimies-alaissuhteen toimivuutta? 4,0 4,0 4,0 3,9 Annatko tarvittaessa apua ja tukea työkavereillesi? 4,2 4,4 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5

Miten työyhteisössäsi perehdytetään uusiin tai vaihtuviin tehtäviin? Keskiarvo, asteikko 1=erittäin huonosti...5=erittäin hyvin 2016 3,5 3,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0

Onko työssäsi tällä hetkellä seuraavia uhkia? Asteikko 1=erittäin epätodennäköinen 5=erittäin todennäköinen Vastauksien %-osuudet Vastentahtoinen siirto toisiin työtehtäviin 24% 43% 23% 9% 1% 41% 38% 17% 3% 1% Liiallinen uuden tiedon omaksumisen vaatimus 15% 43% 35% 7% 20% 53% 23% 4% Työtehtävien liiallinen vaikeutuminen 22% 42% 27% 8% 1% 23% 52% 22% 2% 1% Työmäärän lisääntyminen yli sietokyvyn 14% 36% 33% 15% 1% 15% 37% 38% 9% 2% Työkyvyttömyysuhka 32% 34% 19% 7% 4% 33% 38% 25% 3% 1% Lomautus-, irtisanomis- tai työttömyysuhka 35% 33% 15% 8% 9% 33% 42% 19% 4% 2% 0 % 10 %20 %30 %40 %50 %60 %70 %80 %90 %100 % 1 2 3 4 5

Kun ajattelet työolojen, työtehtävien tai yleisen työhyvinvoinnin kehitystä työpaikallasi, miten arvioit niiden kehitystä viimeisen vuoden aikana? 1=kehitys on mennyt selvästi huonompaan suuntaan...5= selvästi parempaan suuntaan vastauksien %-osuudet 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 2016 4% 10% 41% 36% 9% 4% 16% 32% 31% 17% 1 2 3 4 5

Millaisia tukitoimenpiteitä toivoisit työnantajasi järjestävän oman työhyvinvointisi tukemiseksi? Vastanneiden %-osuudet 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% ammattitaitoa edistävä koulutus liikuntatoiminta tai sen tukeminen (esim. liikuntasetelit) fysioterapia, venyttely, hieronta tai taukojumppa työtilojen ja työmenetelmien kehittäminen kulttuuritoiminta tai sen tukeminen vapaamuotoiset yhteistilaisuudet tai matkat omaehtoisen opiskelun tukeminen työaikajärjestelyt työvälineiden ja työturvallisuuden parantaminen työnohjaus lääkinnällinen kuntoutus (esim. Aslak) motivointi ja ohjaus terveellisiin elintapoihin työkierto 25% 22% 20% 22% 18% 19% 18% 14% 11% 12% 15% 11% 17% 8% 6% 5% 3% 45% 44% 45% 41% 40% 35% 55% 59% 63% 2016

Avoimet vastaukset 23 vastaajaa kirjoitti avoimeen vastauskenttään Esimiehet käsittelevät avoimet vastaukset toimialansa/yksikkönsä henkilöstön kanssa