HIKAT Hius- ja kauneudenhoitoalan terveyshaittojen ehkäisy Osaamista onnistuneeseen työhön ammattiopettajille Laurea-ammattikorkeakoulun ja Työterveyslaitoksen kanssa
HIKAT-täydennyskoulutuksessa opiskelun ohella pilotoitiin uusia oppimismenetelmiä ja kehitettiin omaa opetusta. Työurien pidentäminen on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen tavoite ja samalla iso yhteiskunnallinen haaste. Terveydellisten ongelmien aiheuttamat katkot ja uudelleenkoulutus lyhentävät työuraa. Hyvä terveys onkin työssä jaksamisen ja työuran jatkumisen perusedellytys. 5 askelta käsi-ihottuman estoon löytyy hyvistä käytännöistä https://hyvatkaytannot.oph.fi/kohderyhma/6/#module=index&file=index&action=main&targetgroupid=6&- MasterType=1&Lang=1&Page=2 Juliste on tehty Tyterveyslaitoksella, suunnittelu/ toteutus apulaisylilääkäri Maria Pesonen Tämä koulutus rahoitettiin HIKAT-hankkeena Opetushallituksen Opetustoimen henkilöstökoulutuksen määrärahoilla vuosina 2015-2016 Kaudenhoitoalalla varsinkin kampaajat vaihtavat usein työalaa. Kampaajan työssä on suuri riski herkistyä kemikaaleille. Jopa 70 % kampaajista saa iho-oireita jossain uransa vaiheessa. Kampaajilla esiintyy paljon myös yläraajojen, hartioiden ja selän kipuja. Myös kosmetologien ammattiin liittyy korkea ammatti-ihotaudin riski. Akrylaattiyhdisteiden käyttö rakennekynsien teossa on lisännyt allergioita ja nostanut ammattitautien määrää. Tehokas tapa välttää ongelmia on pyrkiä löytämään oikeat ja turvalliset työtavat jo opiskeluaikana sekä ergonomian huomioiminen työtilojen suunnittelussa, kalusteiden ja työvälineiden hankinnassa, työtapojen valinnassa ja töiden järjestelyssä. Samat aineet aiheuttavat ongelmia sekä kuluttajille että työntekijöille. Kampaajien ja kosmetologien on kyettävä valitsemaan sopivat tuotteet allergioista kärsiville asiakkaille. Valtaosa alan ammattilaisista toivookin saavan- Täydennyskoulutus on tärkeää tietojen muuttumisen vuoksi, esim. kosmetiikkalainsääädännön ja raaka-ainetiedon päivityksessä. Ala kehittyy ja uutta tietoa tulee koko ajan. sa syvällisempää tietoa kosmetiikan allergia aiheuttavista raaka-aineista. Terveyshaittojen ehkäisyn koulutuksen tavoitteet Terveydellisiä seikkoja on painotettu hius- ja kauneudenhoitoalojen tutkintotavoitteissa useilla osa-alueilla. Perehtyminen työkyvyn ylläpitoon on tulossa ammatillisten oppilaitosten opetussuunnitelmiin. Hius- ja kauneudenhoitoalan terveyshaittojen ehkäisy (HIKAT) -hankkeen (2015-2016) tavoitteena oli kehittää hius- ja kauneudenhoitoalan ammatillisten oppilaitosten opettajille täydennyskoulutus, jossa työterveyteen, työkykyyn ja työturvallisuuteen liittyvää materiaalia ja työkaluja liitettiin osaksi käytännön opetusta tarkoituksena lisätä opettajien ja opiskelijoiden tietoja työturvallisuudesta, työhyvinvoinnista ja työkyvystä. Osallistujat myös kehittivät ja pilotoivat opetusta. Hankkeeseen liittyviä tehtäviä toteutettiin käytännön opetustyössä. Yrittäjinä hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilaisten on osattava huolehtia myös mahdollisten työntekijöidensä työkyvystä. Raaka-ainetieto puolestaan auttaa valitsemaan sopivat tuotteet allergioista ja iho-oireista kärsiville kuluttajille. 3
HIKAT-hankkeen suunnittelu alkoi jo syksyllä 2013 Hankkeen suunnittelu Laurea-ammattikorkeakoulu ja Työterveyslaitos (TTL) aloittivat yhteisen koulutushankkeen suunnittelun syksyllä 2013. Rahoitusta haettiin Opetushallitukselta. Hankkeen alkuvaiheessa otettiin yhteyttä useisiin ammatillisiin oppilaitoksiin niiden halukkuudesta osallistua täydennyskoulutuksen suunnitteluun. Huhtikuussa 2014 ensimmäiseen suunnittelukokoukseen osallistui Laurean ja TTL:n edustajien lisäksi kampaamo-ja kosmetologiopettajia ammatillisista oppilaitoksista. Opetussuunnitelmaa työstettiin syyskuussa 2014. Koulutus päätettiin toteuttaa moduuleina. Kullekin moduulille nimettiin kaksi ammattikoulujen edustajaa, jotka varmistivat oppitunneilla kokeiltavien tehtävien soveltumisen käytännön koulutyöhön. Myöhemmässä vaiheessa vierailtiin ammatillisissa oppilaitoksissa. Syyskuussa 2014 toteutettiin e-kysely yli 50:lle Suomen hius- ja kauneudenhoitoalan ammatilliselle oppilaitokselle niiden halukkuudesta osallistua täydennyskoulutukseen. Vajaassa kuukaudessa saatiin 21 oppilaitoksesta yhteensä 36 vastausta. Joukossa oli myös esimies- tai johtotason tehtävissä työskenteleviä. Vastausten perusteella ammatilliset oppilaitokset olivat halukkaita lähettämään täydennyskoulutukseen yhteensä yli 80 opettajaa eri puolilta Suomea. Rahoitushakemus Opetushallitukseen lähetettiin tammikuussa 2015 ja päätös rahoituksesta saatiin huhtikuussa 2015. Koulutuksen yleisrakenne Asiasta kiinnostuneille ammatillisille oppilaitoksille tiedotettiin koulutuksesta toukokuussa 2015. Koulutukseen otettiin 21 kampaajaopettajaa ja 14 kosmetologiopettajaa eri puolilta Suomea. Koulutus toteutettiin pääosin verkkokoulutuksena Laurean Optima-alustalla. Se alkoi lokakuun alussa 2015 ja päättyi lokakuun lopussa 2016. Koulutuksen laajuus oli 20 opintopistettä, ja se jakautui neljään 5 opintopisteen laajuiseen moduuliin, jotka olivat: 1. Raaka-aineosaaminen, kosmetiikkalainsäädäntö ja mikrobiologia 2. Ihotaudit, allergiat ja hengitystiesairaudet 3. Ergonomia, työsuojelu ja työturvallisuus 4. Työkyky, työyhteisön hyvinvointi, jaksaminen ja terveelliset elämäntavat Ensimmäisen moduulin tietoaineiston kerääminen oli Laurean vastuulla, TTL vastasi kolmen muun moduulin tietoperustasta. Raaka-ainetiedon tarve oli selkeä jo projektin suunnitteluun ryhdyttäessä. Kampaajien ihottumien ennaltaehkäisyn tarve on tiedostettu myös EU-tasolla. EU:n tuella on tehty Safehair2010 -internetsivusto, jonne on koottu ihon suojaukseen kampaamotyössä liittyvää materiaalia. Terveyden ja työturvallisuuden edistämistä kampaamoalalla käsittelevä European framework agreement on the protection of occupational health and safety in the hairdressing sector -puitesopimus allekirjoitettiin huhtikuussa 2012 hiusalan työnantaja- (Coiffure EU) ja työntekijäjärjestöjen kesken (UNI Europa Hair & Beauty). Tämä sopimus kattaa iho- ja hengitystiehaittojen ehkäisyn lisäksi myös tuki- ja liikuntaelinten ongelmat, raskausajan työnteon, työyhteisön hyvinvoinnin ja mielenterveyden. HIKAT-hankkeessa päädyttiin tämän mallin mukaan laaja-alaisesti työkykyä edistävään moduulirakenteeseen. Koulutukseen kuului vain kolme lähipäivää Laurea Tikkurilassa, mikä mahdollisti osallistumisen koko maan alueelta. Lähipäivät sisälsivät ohjeistuksen lisäksi alkavan moduulin käynnistysluentoja tai ryhmätöitä. Viimeisessä lähipäivässä oli opiskelijoiden oppimispäiväkirjojen esittely ryhmissä ja palautekeskustelu moduuleittain. 4 5
Opetushallitus myönsi rahoituksen toisen asteen opettajien täydennyskoulutukseen. Koulutus tuli toteuttaa vuoden 2016 loppuun mennessä. Opetukselliset perusteet ja toteutustavat moduuleittain Aloituspäivässä lokakuussa 2015 mukana olivat Työterveyslaitokselta ylilääkäri Kristiina Aalto-Korte (oik.) ja apulaisylilääkäri Maria Pesonen (vas.). Keskellä projektipäällikkö, lehtori Ritva Kurimo Laureasta. Moduuli 1: Kosmetiikan turvallisuus työympäristössä 1. Kosmetiikkalainsäädäntö 2. Allergisoivat raaka-aine- ja tuoteryhmät 3. Mikrobiologia Moduulin tavoitteina oli, että koulutukseen osallistuva opettaja opettelee kosmetiikkalainsäädännön sekä käyttäjän että kosmetiikan parissa työskentelevän turvallisuuden näkökulmasta. Hän perehtyy alan toimijoiden vastuisiin ja harjaantuu tunnistamaan kosmetiikkatuotteista erityisesti allergiaa aiheuttavia ainesosia sekä niitä koskevia lainsäädännöllisiä määräyksiä. Opettaja oppii havainnoimaan työympäristöään ja tarkastelemaan eri työvaihteita mikrobiologisen kontaminaation riskin huomioiden. Hänen tulee yhdessä opiskelijoidensa kanssa pilkkoa totutut työketjut osiin ja pohtia, täyttyvätkö puhtausvaatimukset läpi työketjun. Hän tunnistaa mikrobiologian näkökulmasta työympäristön puhtauden merkityksen ja kosmetiikkatuotteiden säilymiseen vaikuttavat tekijät myös tuoteturvallisuuden varmistajina. Koulutettavat opettajat tekivät aineiston perusteella tehtäviä, teettivät samoja tehtäviä opiskelijoillaan ja joitakin myös kollegoillaan. Omat vastaukset tuotettiin sähköisille lomakkeille, opiskelija- ja kollegatehtävien onnistumista arvioitiin palautettavissa koosteissa. Moduuliin kuuluvassa kehittämistehtävässä koulutettava opettaja käynnisti yhdessä työtovereidensa ja muiden koulutettavien kanssa sähköisen tuotekäsikirjan suunnittelun kaikista koululla käytettävistä kosmeettisista valmisteista siten, että tiedoista löytyisi tuotteiden ainesosaluettelot. Luetteloissa tuli nousta esiin allergisoivimmat raaka-aineet ja raaka-aineiden lainsäädännölliset määräykset. Mikrobiologian osuudessa opettajat tekivät yhdessä opiskelijoidensa kanssa työympäristön kehittämistehtävän. Ensimmäisessä vaiheessa he kävivät läpi koko valitsemansa työkohteen vaiheittain ja kirjasivat vaiheet ylös. Seuraavassa työn osassa pohdittiin, liittyykö työvaiheisiin mikrobiologisen kontaminaation riskiä ja millainen se voisi olla. Kolmannessa vaiheessa he esittivät parannusehdotukset näin esille tulleisiin riskikohteisiin ja esittelivät ne työpaikalla kollegoilleen. 6 7
Opetukselliset perusteet Moduuli 2: Ihotaudit, allergiat ja hengitystiesairaudet: Terveysriskien tunnistaminen ja suojautuminen työympäristössä Osallistuja kävi omien opiskelijoittensa kanssa läpi oman työympäristönsä eli koulun opetus- Moduuli 3: Ergonomia ja työympäristön turvallisuus Moduulin aluksi lähipäivän tapaamisessa oli kolme luentoa alueen ydinaiheista. 1. työturvallisuus, tilan ihon suojaamiseen liittyviä yksityiskohtia 1. Työsuojelun perusteet ja työturvallisuuslain 2. ergonomia ja valmiin tarkistuslistan avulla ja muokkasi listas- velvoitteet 3. työn kehittäminen. 1. Ammatti-ihotaudit ja työssä pahenevat iho- ta omaan työympäristöön sopivan version. Ta- 2. Ergonomian yleiset periaatteet taudit voitteena oli kehittää työkalu, jonka avulla ihon 3. Työn analysointi ja kehittämiskohteiden Luennoilla korostettiin, että työssä tulisi huomi- 2. Ihon suojaaminen ja hoito suojaamiseen liittyvät asiat pysyvät kunnossa valinta oida ihmisen ominaisuudet ja rajoitteet. Työn ke- 3. Hengitystieoireet ja hengitysteiden suojaa- jatkossakin. 4. Työn kehittämisen periaatteita hittämisessä tulisi arvioida työn kokonaisuutta. minen hius- ja kauneudenhoitoalan töissä. Suojakäsineiden riisuminen käsien ihoa li- Työn kehittäminen on jatkuvaa toimintaa, kaamatta on vaikeaa. Demonstraatioiden avul- jossa voidaan palata aiempaan, jos jokin asia ei la omille opiskelijoille opetettiin oikeaoppinen toimi. Työn kehittämiselle suositeltiin plan do käsineiden riisuminen. Julisteet opetuksessa 1. Koulutuksen osallistuva opettaja tunnistaa check act (PDCA) -metodia. Tavoitteeksi asetettiin, että osallistuja tunnistaa -tehtävässä kehitettiin ihon suojaamisen tärke- keskeiset työturvallisuuteen ja ergonomiaan Hius- ja kaudenhoitoalaa koskevien työtur- tärkeimmät hius- ja kauneudenhoitoalan töissä ydestä muistuttava juliste omaan opetustilaan. liittyvät asiat opetuksessaan ja integroi ne osak- vallisuus- ja ergonomiamateriaalien avulla opis- esiintyvät ihon ja hengitysteiden terveysriskien Kohti uusia työtapoja -tehtävässä osallistujat si omaa opetustaan. kelijoiden tuli koostaa kauneudenhoitoalalle aiheuttajat, ja hän tietää, millaisia terveyson- pohtivat sekä yksin että verkkokeskusteluissa 2. Opettaja tietää omaan ammattiopetta- sopiva työsuojelun ja ergonomian tarkistuslis- gelmia ja seurauksia ne voivat aiheuttaa sekä ihon suojaamisen kannalta ongelmallisia työ- jan työhönsä liittyvät velvoitteet työsuojelun ta ja sitten kokeilla sen käyttöä opetuksessaan. tuntee keinot terveysriskien hallintaan. Osallis- tapoja ja mahdollisuuksia muuttaa niitä omilla opetuksessa ja hän osaa havainnoida työym- Osalla ammatillisista oppilaitoksista oli jo tujan tulee olla motivoitunut toteuttamaan ter- työpaikoillaan. päristöään sekä tarkastella eri työvaihteita er- olemassa tarkistuslistoja. Tämä helpotti osallis- veysriskien ennaltaehkäisyä omassa työssään ja Hengitysteiden suojeluosiossa tutustuttiin gonomian näkökulmasta. tujien työtä listojen tarkentamisessa ja laajenta- välittämään tietoa riskien aiheuttajista ja suo- erityisesti suojautumiseen rakennekynsien val- 3. Hän osaa arvioida ja kehittää työsuojelun misessa. Monet osallistujat kertoivat ottavansa jautumiskeinoista opiskelijoilleen, kollegoilleen mistuksessa sekä Työterveyslaitoksen Töissä opetusta sekä kehittää työkalun (työsuojelun tämän harjoituksen omaan opetukseensa myös ja myös työpaikoille työssä oppimisen kautta. terveenä sivustoon, joka käsittelee allergisten tarkistuslista) työturvallisuuden arviointiin. tulevaisuudessa. Osallistujat kertoivat myös ja- Kussakin jaksossa oli kirjallista tietomateri- sairauksien vaikutusta ammatin valintaan. Hän oppii yhdessä opiskelijoidensa kanssa ke- kaneensa harjoitukset kollegoilleen. aalia oppimista kontrolloivine kysymyksineen. hittämään työtapoja ergonomian ja työsuojelun Kehitystehtävässä Optima-keskusteluihin Osallistuvat opettajat tekivät omille oppilailleen huomioiden. osallistuminen vaihteli. Kehittämällä oppimisen tietoja ja asenteita mittaavat kyselyt pelinomai- Oletuksena oli, että toisen asteen opiskelijoi- lupaavaksi keinoksi osoittautui työtapa, jossa sella Kahoot! -verkkotyökalulla (Kahoot). den osaaminen ergonomiasta ja työturvallisuu- työturvallisuuden ja ergonomian opetus toteu- desta omaan ammattiin kehittyy harjoittelemalla tettiin antamalla opettajien koota tarkistuslisto- ko. asioita ammatillisessa koulutuksessa. ja tulevien työntekijöiden käytettäväksi. 8 9
Opetukselliset perusteet Moduuli 4: Työkyky ja työssä jaksaminen 1. Työkyvyn osa-alueiden tarkastelu 2. Oman ammatin työterveyden vaatimusten tunnistaminen 3. Keinojen löytäminen työkyvyn ylläpitoon Viimeisessä moduulissa oli aiheena työkyky ja työssä jaksaminen. Keskeisinä sisältöinä olivat työkyvyn osa-alueiden tarkastelu ja oman ammatin työterveyden vaatimusten tunnistaminen. Lisäksi tärkeänä tavoitteena oli löytää keinoja työkyvyn ylläpitoon ja ohjata myös omia opiskelijoita tunnistamaan ammatin vaatimuksia sekä ohjata heitä löytämään keinoja työterveyden edistämiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen. Tavoitteena oli, että koulutukseen osallistuja tunnistaa työkyvyn osa-alueet sekä oman ammatin vaatimukset työkyvylle ja terveydelle. Koulutukseen osallistuja omaksuu keinoja edistää omaa työkykyä ja terveyttä ammatissaan. Koulutukseen osallistuvan opettajan tulee myös osata opettaa vastaavat asiat opiskelijoilleen. Moduulin tehtävissä opettajat toteuttivat ensin opetuksessaan työpajan Sytyttääkö samalla lailla, kuin se järjestettiin heille moduulin aloittaneessa lähipäivässä. Työpajan toteutusta arvioitiin ja kehitysideat kirjattiin ylös. Opettajat arvioivat myös oppilaiden tiedontarpeita: 1. Miten hyvin he tunnistavat tulevan ammattinsa vaikutukset ja vaatimukset omalle työkyvylleen ja miltä osin osaaminen on hyvällä tasolla? 2. Mitkä ovat keskeiset tavoitteet edistää työkyvyn osaamisen kehittämistä jatkossa? Toisessa moduulin tehtävässä opettajat suunnittelivat kirjallisuuteen perehtyen kaksi opetustuokiota työkyvyn ylläpitämisestä. Kolmantena tehtävänä oli suunnitella opetustuokioita ensimmäisen tehtävän Sytyttääkö -työpajan tulosten perusteella. Oppimispäiväkirja Palaute Koulutukseen osallistuvat opettajat koostivat oppimispäiväkirjaa koulutuksen ajan. Päiväkirjat ja lukuvuoden mittainen oppimispolku esiteltiin viimeisenä lähiopetuksen päivänä. Tavoitteiden toteutuminen Koulutettavat antoivat palautetta kunkin moduulin jälkeen. Kaikkien neljän moduulin palautteissa kysyttiin samat 11 kysymystä. Moduuleista oli mahdollista antaa myös sanallista palautetta. Koulutukseen Työsuojelu ja osallistuvat olivat innokkaita työturvallisuus Täydennyskoulutuksen suoritti aikataulun kokeile- kokonaisuudessaan mukaisesti 25 opiskelijaa 35:sta aloittaneesta. Uuden opetussuunnitelman käyttöönotto ammatillisissa oppilaitoksissa syksyllä 2015 maan tehtäviä omien opiskelijoidensa kanssa, vaikka oman ryhmän laajeni ja syveni tyyliin kaikki liittyy kaikkeen! aiheutti monissa kouluissa työpaineita. Täydennyskoulutuksessa moduulien avautuminen vähitellen lukuvuoden aikana on voinut myös vaikeuttaa suorituksia. Koulutus onnistui pääosin hyvin, kun otetaan huomioon koulutuksen aikataulu ei aina ollut paras mahdollinen ja siksi haastoi miettimään luovia ratkaisuja, jotta tehtävät saatiin testattua koulutuksen aikataulussa omien opiskelijoiden kanssa toteavat Työterveyslaitokselta Kristiina Aalto-Korte ja Laureasta Ritva Kurimo. laajuus ja Jokaiselle moduulille asetetut tavoitteet to- Käsineiden riisumistesti lukuisten tehtävien teutuivat palautteiden perustella hyvin. Moduulien sisällöt muodostivat hyvän kokonaisuuden oli ihan paras! Tavallaan toteuttaminen omisniin pieni ja samalla suuri sa opetusryhmissä ja niiden koulutusmateriaalia pidettiin sekä laadukkaana asia! käytännön koulutyössä. että hyödyllisenä. Moduulien 2. ja 3. tarkistuslistat tuotiin esille hyvinä käytäntöinä. Suunniteltuna tavoitteena oli seurata oppimista myös Optimassa tehtävien kyselyjen avulla. Osallistuville opettajille suunnatut alkukyselyt eivät valitettavasti toteutuneet suunnitellusti, koska Optima-alustan tekninen ratkaisu ei edellyttänyt kyselyyn vastaamista ennen opintojakson alkua. Opiskelija saattoi siten tarkistella Optimassa olevia materiaaleja ja vasta sitten vastata osaamistaan koskeviin kysymyksiin. Lisäksi samassa kyselyssä Myös oppimisen tavoitteet koettiin tarkoituksenmukaisiksi, ja tehtävät tukivat oman työn ja osaamisen kehittämistä ja ohjauksen laatuun ja määrään oltiin tyytyväisiä. Toisaalta aikataulutus kahden koulutusasteen ja kolmanen asiantuntijatason kanssa oli haasteellista, mutta lopputulos koulutuksen toteutuksesta hyvä. Myös kehittämiskohteita seuraavaan toteutukseen nousi esille. Kaiken kaikkiaan opiskelijat olivat sekä saattoi vierailla innostuneita että motivoituneita. Ope- lukuisia kertoja ja korjata vastauksiaan. Kaikki todella hyviä. Tulevat tyytyväisiä. Materiaalit ja linkit tukseen ja sen toteutukseen oltiin hyvin eivät edes osallistuneet esim. 2 moduulin alkukyselyyn. käyttöön! Viimeisessä kontaktipäivässä opiskelijoiden esittämistä portfolioista nousi Näistä syistä alkukyselyn ja loppuky- selyn vastaukset eivät olleet vertailukelpoisia opetuksessa tapahtuneen oppimisen seuraamiseksi. esiin, että koulutus oli lisännyt osaamista erityisesti omiin työtehtäviin liittyvien työterveyshaittojen ennaltaehkäisyssä ja kriittisyyttä mahdollisten haittojen arvioinnissa. 10 11
MATKA KOHTI KESTÄVÄÄ TYÖHYVINVOINTIA JATKUU...