KIINTEISTÖTURVALLISUUDEN. Isännöitsijöiden rooli jälkivahinkojen torjunnassa



Samankaltaiset tiedostot
Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry The Association of Finnish Damage Restoration Companies

JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTA- JA KUIVAUSTOIMINTA VAKUUTUSALAN KANNALTA

Kun vahinko yllättää. Miten pitää toimia, kun kotona sattuu vahinko? Kenelle vahingosta ilmoitetaan? Mistä saa apua? Kuka maksaa kustannukset?


KORJAUSURAKOITSIJAN NÄKÖKULMIA SISÄILMA-ASIOIHIN LASSILA & TIKANOJA OYJ VAHINKOSANEERAUS KEHITYSPÄÄLLIKKÖ MARKO NIILIMÄKI

70 vuotta. Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Jälkivahinkojen torjunta- ja kuivausliiketoiminta Suomessa viime vuosikymmeninä

SOPIMUS PELASTUSLAITOSTEN SUORITTAMASTA JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTATYÖSTÄ


Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Jälkivahinkojen torjuntavalmiusryhmä malli tulevaisuudelle

VESIVAHINKO KOSTEUSKARTOITUS PURKU KUIVAUS SANEERAUS

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA

Yhteistoiminta viranomaisten, vakuutusyhtiöiden ja jvt- tekijän välillä. Alan erityispiirteiden huomiointi

Puheenjohtajien kokous Toiminta vahinkotilanteissa

VAHINKOALAN URAKOITSIJOIDEN AUKTORISOINTIMENETTELY

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

Pelastusturvallisuuden vuositilasto VNT TKU TRE

Suojautumisen haasteet tehtävän jälkeen ja kaluston huollossa

PELASTUSSUUNNITELMA, PALOTARKASTUKSET JA POIKKEUSTILANTEET

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA

Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan

Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa

JÄLKIVAHINKOJEN TORJUNTA

Suomen Pelastusneuvonta Oy. konsultointia Suomessa, kotipaikkana Espoo

Nolla tapaturmaa Kulmakivet (luonnos) Tilannekatsaus Etera Ahti Niskanen

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä

Talosaneeraus vuokranantajan näkökulmasta

Vakuuta oikein. Jukka Kero, Suomen Kiinteistöliitto. Suomen Kiinteistöliitto ry

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Omatoiminen varautuminen ja kokoelmaturvallisuus. Karim Peltonen, , SPEK TAKO seminaari, Kansallismuseo

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Recover Nordic. Jälkivahinkojen torjunta maanalaisissa tiloissa Case: Rautatieaseman vesivahinko marraskuussa v. 2009

Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa. Tuulivoima seminaari Hankekehityksestä tuotantoon

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Pohjois- Suomen Kiinteistöyhdistys

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari

Isännöinnin laatu 2015

TURVALLISUUSTIEDOTE 2013

Laki maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta Asetus öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta

Asukasviestintä erityistilanteissa Taloyhtiötapahtuma Marika Sipilä, Kiinteistöliitto Uusimaa

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin

Palopupu ja uusi * pelastuslaki

Kirjailijat Hyvän hallinnon ohjeet Yhtiökokous 41

Vastuuvakuutukset ja kulotus

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pohjois-Suomen kiinteistöyhdistys ry. Heikki Ollikainen Pohjola Vakuutus Oy

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet

Yrityksen tapoja suhtautua turvallisuuteen

Rataverkon haltijuus. Suomen Satamaliitto Taisto Tontti

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, HYRYNSALMI

Taloyhtiö Turvallisuus taloyhtiössä Helsingin Messukeskus Jaana Sallmén vanhempi lakimies, varatuomari. Suomen Kiinteistöliitto ry

HERMANNINSAARENKADUT, 1. VAIHE

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Hallituksen vastuu korjaushankkeissa

ISA-auktorisoinnin taloyhtiöille tuomat hyödyt. Taloyhtiö tapahtuma Helsingin Messukeskus, Jarmo Asikainen asiamies, VT, MBA

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa

KYLPPÄRIT KUNTOON. Koulutusilta Tervetuloa

Turvallisuus ja pelastussuunnitelma yleisötapahtumissa

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto

PALOTURVALLISUUS MAANALAISISSA TILOISSA

Mitä remontteja osakas saa tehdä?

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

TALOYHTIÖN VAKUUTUSASIAT & HALLITUKSEN JÄSENTEN VASTUU- JA OIKEUSTURVAVAKUUTUKSET

Oikeuskäytäntöä ajankohtaiskatsaus

Rakenteellisen palonehkäisyn, turvallisuuden ja rakentamisen ohjauksen XXXIV opintopäivät OULU Kevythormien paloturvallisuus

Vahinkokartoitus KOHDETIEDOT. Työnumero: PJ Tilausnumero: Kiinteistö: Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri, Finmed 1 tila 2.115

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo

Suomen Palopäällystöliitto. Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1932

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

kunnonhallintatyökaluista

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen

Työterveyslaitos, Rauno Holopainen

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No / 10

Haitallinen valikoituminen

ONNISTUNUT URAKKASOPIMUS. Korjauskohteen urakoitsijan valinta ja päätöksenteko.

MUTKU-PÄIVÄT ÖLJYSÄILIÖVAHINGOT - vakuutusalan näkökulma

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

HASO. Turvallisuusilta

Pankki-, posti- ja viranomaismaksut peritään toteutuneiden kustannusten mukaan.

Taloyhtiöiden hallitusfoorum Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri

Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

MÄRKÄTILAKORJAUKSET Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Asunto-osakeyhtiöiden purkava lisärakentaminen ja asuntoosakeyhtiölain

Transkriptio:

KIINTEISTÖTURVALLISUUDEN AAMIAISSEMINAARI Isännöitsijöiden rooli jälkivahinkojen torjunnassa Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry Kirsi-Marja Kuusisto Toiminnanjohtaja 10.2.2015

Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden liitto ry Perustettu vuonna 2003. Liiton tarkoituksena on: parantaa alan yleistä laatu- ja palvelutasoa kehittää alan työturvallisuus-, vastuu- ja vakuutusasioita edistää alan koulutus- ja tutkimustoimintaa kehittää yhteistyötä alan viranomaisten kanssa kannustaa ja edistää terveitä liiketoimintamuotoja

45 jäsenyritystä ympäri maan Jäsenet Tavoitteena palvelun korkea laatu ja asiakastyytyväisyys! Jäsenyyden vaatimukset yrityksellä tulee olla viranomaisten ja voimassa olevan lainsäädännön edellyttämät luvat ja valtuutukset omalla toimialallaan yrityksen on oltava toiminut alalla vähintään kolme vuotta yrityksen suoritteiden, tilojen, koneiden ja varusteiden tulee olla hyväksyttävän laatuisia ja tasoisia yrityksellä tulee olla tarvittavat vakuutukset verot tja muut viranomaismaksut i on suoritettu tt asianmukaisesti i

Nykyiset jäsenyritykset ASTQ Supply House Oy A-Kuivaus Oy Anticimex Oy Kiinteistökuivaus Meranti Siivouspalvelut Ky Oulun Kosteustutkimus Oy Pesupalvelu Hans Langh Oy AT Kiinteistöcontrol Oy Polygon Finland Oy Beretta Palvelut Oy PR-Saneeraus Oy Carpe Classis Oy PS-Palosaneeraus Oy CleanSide Oy Recover Nordic Oy Cramo Finland Oy RKM-Kuivaustekniikka Oy Delete Finland Oy SanMat Kunnossapito Oy Easy Wash S-E Herrgård Kb Sartek Oy Eerola-yhtiöt Oy Satakunnan Rakennekuivaus Oy E-P:n Rakennuskuivaus Oy SOL Palvelut Oy Erikoistyö Palotex Oy Suomen JVT- ja Vahinkopalvelut Oy FI-Service Oy Suomen Kuivaustekniikka Oy Genano Oy Tampereen Painepesutekniikka Ky Itä-Suomen Jälkivahinkopalvelu Oy Tehokuivaus Oy JK-Tekniikka Oy Tehopuhdistus Vesa Toiviainen Oy JVT- ja Pesutekniikka Oy Vahinko Werker Oy Korpikorpi Oy Vahinkopartio Oy Lassila & Tikanoja Oyj Lifa Air Oy LP-Vahinkosaneeraus Oy Master Kuivaus Oy Varsinais-Suomen Kiinteistökuivaus Oy WD Kuivaus Oy Vesivahinkotekniikka VVT Oy

JVT-työt Tulipalon jälkityöt Jälkivahingot saattavat olla yli 50% tulipalon aiheuttamasta kokonaisvahingosta (Finanssialan Keskusliitto) Savuvahingot Savu- ja palokaasujen leviäminen muihin osastoihin on estettävä Putkivuodot / vesivahingot VTT:n tutkimusten mukaan homekasvusto voi alkaa jo muutaman päivän sisällä vesivahingosta (Kauko Tulla, VTT Oulu 2001). Kuolemantapaukset Desinfiointi ja hajunpoisto

Pelastuslaki 379/2011: Kenelle JVT-työt kuuluvat 2 Ihmisten, yritysten ja oikeushenkilöiden velvollisuus on rajoittaa onnettomuuksien seurauksia 34 Jälkiraivauksen ja vartioinnin lopettamisesta päättää pelastustoiminnan johtaja 40 Kohteen omistaja (vakuutuksenottaja) on velvollinen huolehtimaan jälkiraivauksesta ja vartioinnista kun tilanne ei enää vaadi pelastuslaitoksen toimenpiteitä

Jälkivahinkojen torjunta taloyhtiössä Tarkoitus varmistaa, ettei lisävahinkoja pääse syntymään varsinaisen vahingon lisäksi Nopeus ja suunnitelmallisuus => vähemmän vahinkoa, nopeammin tilat normaalikäyttöön ja elämä ennalleen Jälkivahinkojen torjunnan osalta taloyhtiöiden toimijoiden osaaminen ja varautuminen ensiarvoisen tärkeää

Jälkivahinkojen torjunta taloyhtiössä Jälkivahinkojen torjuntasuunnitelma taloyhtiölle pelastussuunnitelman osaksi tai liitteeksi? Toimintaohje jälkivahinkojen torjumiseksi kohdennettuna asunto- osakeyhtiöille: - mitä tehtävä ja missä järjestyksessä - kuka tekee, kuka päättää ja kuka maksaa eri toimet Yhteistyössä Kiinteistöliitto, Isännöitsijäliitto, JVT-liitto?

Isännöitsijän toimenpiteet / tehtävät Mitä on tapahtunut? - onko akuutti Vahingon alkuselvitys Isännöitsijän käynti paikan päällä Yhteys JVT- tai kuivausliikkeeseen - vauriotarkastus Osapuolten informointi; asukas, osakas, tarvittaessa taloyhtiön hallitus

Isännöitsijän jatkotoimenpiteet Jatkotoimenpiteiden arviointi - asukkaan vai taloyhtiön vastuulla, kenen vakuutus maksaa Isännöitsijä on yhteydessä urakoitsijaan (vakuutusyhtiö?) Toimenpiteistä sopiminen Tiedottaminen eri osapuolille Yleensä urakoitsija hoitaa tästä eteenpäin sopimisen, aikataulun ja tiedottamisen osapuolille Isännöitsijän tulee olla ajan tasalla

Isännöitsijän jatkotoimenpiteet Mahdollisen vahinkoilmoituksen teko Sähkön käytön hyvitys asukkaalle Vahinkojen ja korjausten kirjaaminen seurantaan Kustannusten jako Mahdollisten ylimääräisten vastikkeiden kerääminen Isännöitsijä vastaa, että työ on kunnolla hoidettu!

JVT-töiden suorittaminen Asiantunteva JVT-alan yritys hoitaa jälkivahinkojen torjunnan alusta loppuun: palojälkien raivaus, väliaikaisten suojausten rakentaminen, sammutusvesien poisto, huonekalujen ja kalusteiden kosteusvaurioiden ehkäisy, varsinaisten JVT-ensitoimien jälkeen palojälkien puhdistus, kuivaustyöt, hajunpoisto, rakenteiden ja sisustuksen uusiminen sekä korjausrakentaminen vesivahingon sattuessa vauriotarkastus, jatkotoimenpiteiden arviointi, purku, kuivaus, jälleenrakentaminen, erikoistyöt, tiedottaminen

Muuta toimintaa: Liitto järjestää säännöllisesti alan koulutusta, aiheina mm. asiakaspalvelu, palosaneeraus, hajunpoisto & desinfiointi ja kuivaustekniikka Liitto järjestää yhdessä Suomen Palopäällystöliitto ry:n ja Vakuutusalan Tekniset Tarkastajat ry:n kanssa vuotuiset JVT- ja Kuivauspäivät (alan ainoa yhteinen seminaaritapahtuma). 5.-6.3.2015 Jyväskylä Rantasipi i Laajavuori Liitto järjestää myös muita alaan liittyviä opetus- ja seminaaritapahtumia, ottaa osaa alan muiden yhteisöjen järjestämiin tapahtumiin ja antaa apuaan niiden järjestelyissä.

Tutkimustoiminta Liiton toimintaan i t kuuluu oleellisena lli osana alan tutkimustoiminnan tki t i i aktiivinen seuranta, hankkeisiin osallistuminen ja niiden tulosten informointi jäsenistölle. TUVASA, TUrvallinen VAhinkoSAneeraus ja jälkivahinkojen torjunta Oikeat työ-, suojaus- ja suojautumismenetelmät Ohje vahinkosaneeraustöiden tilaajalle Työterveyslaitos, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Isännöintiliitto ry, Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden liitto Tiivistelmä toukokuussa 2015

Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry Kirsi-Marja Kuusisto www.vahinkopalvelut.net info@vahinkopalvelut.netnet +358 500 429111