Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin yksityisen hoidon tuen perusteita ja euromääriä. Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa säädetään lakisääteisen n ja tulosidonnaisen n perusteet ja määrät. Niiden lisäksi kunta voi harkintansa mukaan päättää kunnallisen lisän maksamisesta. Sivistystoimen johtosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä mahdollisista muista lasten päivähoidon lapsikohtaisista tuista. Kunnan on tehtävä päätös siitä, maksaako kunta yksityisen hoidon tuen kuntalisää 1.8.2016 alkaen niiden lasten osalta, joilla on oikeus 20 h:n varhaiskasvatukseen, koska tällä hetkellä osa-aikaisesta päivähoidosta ei makseta kuntalisää. Kuntalisän maksaminen edellyttää sopimuksen tekemistä Kansaneläkelaitoksen (Kela) kanssa vähintään 2 kk ennen uuden sopimuksen voimaantuloa. Taustaa Lakisääteiset tuet on sidottu kansaneläkeindeksiin ja niiden euromäärät tarkistetaan vuosittain. Tässä yhteydessä esitetyt n ja n euromäärät ovat sen mukaisia, mitä vahvistetussa laissa on päätetty sisältäen indeksikorotukset 1.8.2016 alkaen. tuen on perheen kustakin lapsesta 63,93 euroa/kk kun lapsella on oikeus varhaiskasvatuslain mukaiseen 20 tunnin viikoittaiseen varhaiskasvatukseen. tuen on kuitenkin 173,74 euroa/kk perheen kustakin lapsesta, jonka vanhemmat työskentelevät kokoaikaisesti tai opiskelevat, toimivat yrittäjänä tai ovat muussa työssä päätoimisesti. Oikeus 173, 74 euron suuruiseen yksityisen hoidon tuen an on vanhemman osa-aikaisen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan toimen ajalta, jolloin lapsella on varhaiskasvatuslain mukaan oikeus yli 20 tunnin viikoittaiseen varhaiskasvatukseen. Lisäksi 173,74 euron suuruista a maksetaan, jos lapsella on kunnan päätöksellä todettu oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia, taikka se on muutoin lapsen edun mukaista. Esiopetukseen osallistuvasta lapsesta on 63,93 euroa/kk silloin, kun lapsella on oikeus varhaiskasvatuslain mukaista 20 viikkotuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. Lapsesta, jolla ei ole esiopetuksen lisäksi oikeutta varhaiskasvatukseen, yksityisen hoidon tuen a ei makseta lainkaan. tuen tulosidonnaista ä maksetaan enintään
KOKOPÄIVÄHOITO yli 25 h/vko 146,11 euroa/kk lapsesta, jolla on oikeus varhaiskasvatuslain mukaista 20 viikkotuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. Lapsen 20 tunnin laajuisessa varhaiskasvatuksessa on puolet siitä, mikä n määrä olisi laajemman varhaiskasvatusoikeuden piirissä (73,06 euroa/kk). Varhaiskasvatusoikeuden muuttuessa suppeammaksi tai laajemmaksi esimerkiksi vanhempainvapaan alkaessa tai päättyessä, n ja n euromäärä muuttuu välittömästi. Vanhemman työsuhteen päättyessä suurempaa a ja ä maksetaan kahden kuukauden ajan. Kunnalla on tietojenantovelvollisuus Kelalle niissä tapauksissa, joissa kunnan tiedossa on, että lapsen oikeus varhaiskasvatukseen muuttuu siten, että sillä on vaikutusta yksityisen hoidon tuen määrään. Kelalla on oikeus ilmoittaa kunnalle tietoonsa saamat seikat, jotka ovat välttämättömiä arvioitaessa lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuutta. tuella järjestetyn varhaiskasvatuksen nykytilanne Kela hoitaa lain lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta mukaisesti lasten yksityisen hoidon tukien maksamiseen liittyvät tehtävät sekä huolehtii Kirkkonummen kunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Kirkkonummen kuntalisien maksamiseen liittyvistä tehtävistä. Kela laskuttaa kuukausittain kuntaa maksamistaan tuista sekä toimittaa tilastot lasten yksityisen hoidon tukea saavien lasten ja perheiden määrästä sekä kustannuksista. Lakisääteiset tuet ja Kirkkonummen maksamat yksityisen hoidon tuen kuntalisät ovat seuraavat: Lapsikohtaiset tuet kuukaudessa 1.1.2016- Alle 3-vuotiaan lapsen kokopäivähoito 173,74 600 0-146,11 773,74-919,85 Perhepäivähoito 173,74 286,99 0-146,11 460,73 606,84 173,74 286,99 0-146,11 460,73 606,84 3-6-vuotiaan lapsen kokopäivähoito 173,74 400 0-146,11 573,74 719,85 Perhepäivähoito 173,74 168,59 0-146,11 342,33 488,44 173,74 168,59 0-146,11 342,33 488,44 OSAPÄIVÄHOITO alle 25h/vko
Kaikki hoitomuodot, 0-6-vuotiaat lapset 173,74-0 - 146,11 173,74 319,85 ESIOPETUKSEEN LIITTYVÄ VARHAISKASVATUS Esiopetusikäinen lapsi, joka on esiopetuksessa sekä yksityisessä varhaiskasvatuksessa 63,93 99,01 0 73,06 162,94 235,99 tuella järjestetyssä varhaiskasvatuksessa oli vuoden 2015 lopussa 460 lasta (suomi + ruotsi), joista 424 oli yksityisissä päiväkodeissa tai ryhmäperhepäivähoidossa ja 36 yksityisellä perhepäivähoitajalla. Vuoden 2015 lopussa kotona olevien perheiden lapsia oli yksityisessä päivähoidossa 40, joista 7 ruotsinkielistä. tuen ja kuntalisän vuosikustannukset v. 2015 olivat 3,1 miljoonaa euroa (s+r). Taloudellisen tukemisen lisäksi Kirkkonummen kunta tarjoaa yksityisille varhaiskasvatuspalvelujen tuottajille varhaiskasvatukseen liittyviä koulutuksia sekä tiedottaa informaatio-ohjausvelvoitteen mukaisesti ajankohtaisista asioista. Kunta vastaa yksityisen päivähoidon valvonnasta. Lakimuutosten vaikutus Varhaiskasvatuksen subjektiivisen oikeuden rajoittaminen tuo olennaisia muutoksia yksityisen palveluntuottajalle maksettuihin tukiin. Kela saa omista järjestelmistään tiedon useista varhaiskasvatusoikeuden laajuuteen vaikuttavista tekijöistä (mm. vanhempainvapaista) ja tekee niiden perusteella muutoksia lasten yksityisen hoidon tuen euromääriin. Jos perhe haluaa lapselleen lain mukaista oikeuttaan laajemman varhaiskasvatuksen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia, tai muun lapsen edun mukaisen syyn vuoksi, kunta tekee päätöksen lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta. Yksityisten varhaiskasvatuksen palveluntuottajien toimintaedellytykset heikkenevät, mikäli usean tällä hetkellä yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevan lapsen varhaiskasvatusoikeus muuttuu osa-aikaiseksi ja siten heistä maksettu lakisääteinen ja mahdollinen pienenevät merkittävästi. Yksityiset palveluntuottajat voivat myös muuttaa palvelutarjontaansa siten, että valitsevat vain lapsia, joilla on hakutilanteessa oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen. Seurauksena voi myös olla, että perheet hakevat enenevässä määrin kunnallista varhaiskasvatusta yksityisen varhaiskasvatuksen sijasta. Kirkkonummella yksityisessä varhaiskasvatuksessa oli 20 % päivähoidossa olevista lapsista (tilanne 1/2016, lapsilkm 491). Kuntalisän on oltava riittävä, jotta vanhemmilla on mahdollisuus valita yksityinen palveluntuottaja ja ehkäistä lasten siirtymistä yksityisestä varhaiskasvatuksesta kunnalliseen. Lain mukaan lapsen
varhaiskasvatuspaikka ei saa vaihtua perheen tilanteen muuttuessa, ilman huoltajien suostumusta. Kunnallinen lisä yksityiseen osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen Tällä hetkellä Kirkkonummi ei maksa osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen kuntalisää (alle 25h/vko). Lapsesta maksetaan kuitenkin täysimääräinen lakisääteinen ja mahdollinen tulosidonnainen. OSAPÄIVÄHOITO alle 25h/vko 1.1.2016- Kaikki hoitomuodot, 0-6-vuotiaat lapset 173,74-0 - 146,11 173,74 319,85 1.8.2016 alkaen lakisääteinen yksityisen hoidon tuki 20 tunnin varhaiskasvatukseen muuttaa n ja tulosidonnaisen n seuraavasti: Kaikki hoitomuodot, 0-6-vuotiaat lapset 63,93-0 - 73,06 63,93-136,99 Kelan välityksellä ei ole tällä hetkellä mahdollista maksaa kunnallisia lisiä osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Kelan antamien tietojen mukaan Kelassa valmistellaan kuntalisien maksamista myös osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Ehdotusvaihtoehtoja kuntalisän maksamiseen Seuraavassa on esitelty kaksi vaihtoehtoa yksityisen hoidon tuen kuntalisän maksamiseksi. Vaihtoehtojen kustannusvaikutukset ajalla 1.8.2016-31.12.2016 on arvioitu vaihtoehdon lopussa. Osa-aikainen kuntalisä maksetaan palveluntuottajille, jotka järjestävät sekä kokopäiväistä että osa-aikaista varhaiskasvatusta. Tällä varmistetaan lapsen varhaiskasvatuksen jatkuminen samassa paikassa riippumatta perheen tilanteessa tapahtuvista muutoksista. Tätä esitystä valmisteltaessa ei ole vielä tiedossa, miten Kirkkonummella päätetään varhaiskasvatuslain muutosten käyttöön otosta (kunnanhallitus käytti otto-oikeuttaan suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan 3.2.2016 tekemään päätökseen). Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee asiaa 9.3.2016. Ehdotus A Osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen ehdotetaan maksettavaksi 1.8.2016 alkaen kuntalisiä, jotka ovat samansuuruisia kuin kokopäiväisen varhaiskasvatuksen kuntalisät. Osa-aikaisesta varhaiskasvatuksesta maksettava yksityisen hoidon tuen kokonaismäärä verrattuna kokoaikaiseen, pienenee kuitenkin lakisääteisten tukien pienenemisestä johtuen.
Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen lakisääteiset osat ja olisivat 1.8.2016 alkaen seuraavat: Alle 3-vuotiaan lapsen kokopäivähoito 63,93 600 0-73,06 663,93-736,99 Perhepäivähoito 63,93 286,99 0-73,06 350,92-423,98 63,93 286,99 0-73,06 350,92-423,98 3-6-vuotiaan lapsen kokopäivähoito 63,93 400 0-73,06 463,93-536,99 Perhepäivähoito 63,93 168,59 0-73,06 232,52-305,58 63,93 168,59 0-73,06 232,52-305,58 Kustannusvaikutukset syntyvät pienemmistä lakisääteisistä osista ( ja ). Arvio kuntalisän kustannuksista v. 2016 on 85 000. Ehdotus B Osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen ehdotetaan maksettavaksi 1.8.2016 alkaen kuntalisiä, jotka ovat 70 % kokoaikaisen lapsen kuntalisästä. Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen lakisääteiset osat ja olisivat 1.8.2016 alkaen seuraavat: Alle 3-vuotiaan lapsen kokopäivähoito 63,93 420 0-73,06 483,93-556,99 Perhepäivähoito 63,93 201 0-73,06 264,93-337,99 63,93 201 0-73,06 264,93-337,99 3-6-vuotiaan lapsen kokopäivähoito 63,93 280 0-73,06 343,93-416,99 Perhepäivähoito 63,93 118 0-73,06 181,93-254,99 63,93 118 0-73,06 181,93-254,99 Kustannusvaikutukset syntyvät pienemmistä lakisääteisistä osista ( ja ) sekä pienemmästä kuntalisästä. Arvio kuntalisän kustannuksista v. 2016 on 59 500.
Valmistelija: suunnittelija Tarja Kotamäki, p. 0405812958,varhaiskasvatuksen johtaja Raili Santavuori, p. 0405867290, dagvårdschef Margot Flinck, t. 0400807631, s-posti: etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Sivistyslautakunta päättää, että yksityisen hoidon tuen kuntalisää maksetaan vaihtoehdon A mukaisesti 1.8.2016 alkaen niille yksityisille palveluntuottajille, jotka tarjoavat sekä kokopäiväistä että osa-aikaista varhaiskasvatusta. Päätös Sivistyslautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti. Varhaiskasvatuksen suunnittelija Tarja Kotamäki oli kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn ajan. Tiedoksi Yksityiset palveluntuottajat, kunnanhallitus Muutoksenhakuohje Kuntalain mukainen oikaisuvaatimus sivistyslautakunnalle