Pohjois-Savossa opettavien S2-opettajien käsitykset murteen asemasta. suomi toisena kielenä -opetuksessa

Pohjois-Savossa opettavien S2-opettajien käsitykset murteen asemasta suomi toisena kielenä -opetuksessa Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan koulutus Opettaja työnsä tutkijana - seminaarityö Huhtikuu/2014 Suvi Takala ja Piia Väisänen Ohjaaja: Maria Kela

Sisällys 1 JOHDANTO... 1 1.1 Käsitteet ja aiempi tutkimus... 3 1.2 Puhekieltä käsittelevät S2-oppimateriaalit... 6 1.3 Pohjois-Savon murre... 10 2 AINEISTO... 19 2.1 Kyselylomake... 20 2.2 Vastaajien taustamuuttujat... 21 3 VASTAAJIEN KÄSITYS MURTEEN VAHVUUDESTA... 24 4 MURTEEN OPETTAMINEN... 28 5 OPPIMATERIAALIEN TARVE... 33 6 LOPUKSI... 35 LÄHTEET... 38 LIITE 1... 41

1 Johdanto Tämä tutkielma käsittelee Pohjois-Savossa opettavien tai opettaneiden suomi toisena kielenä -opettajien käsityksiä murteen huomioimisesta S2-opetuksessa. Tutkielmassa selvitämme, millainen on S2-opettajien suhtautuminen murteellisen puhekielen opettamiseen. Lisäksi selvitämme, millainen on murteellisen puhekielen opettamisen nykytila suomi toisena kielenä -opetuksessa Pohjois- Savon alueella. Tutkielmamme pohjautuu Pohjois-Savon S2-opettajien kyselylomakkeeseen kirjoittamiin vastauksiin. Taulukko 1:Tilastokeskuksen tilasto Ulkomaista syntyperää olevien osuus väkiluvusta 31.12.2011 (http://www.stat.fi/til/vaerak/2011/01/vaerak_2011_01_2012-11-30_tie_001_fi.html) Päädyimme tutkimaan Pohjois-Savon aluetta, koska alueen S2-opetuksella ei ole kovin pitkää historiaa. Vuonna 2011 Pohjois-Savossa oli maakunnista toiseksi vähiten maahanmuuttajia koko maassa (Taulukko 1). S2-opetuksen määrä alueella on kuitenkin todennäköisesti kasvamaan päin. Kasvua voi ennakoida esimerkiksi se, että vuonna 2013 sellaiset Pohjois-Savon kunnat, joissa on aiemmin ollut vain vähän maahanmuuttajia, ovat ottaneet kiintiöpakolaisia. Pohjois-Savon alue herätti kiinnostuksemme erityisesti alueen puhekielen näkökulmasta. Omien kokemustemme perusteella maaseudun lisäksi myös alueen kaupungeissa (esimerkiksi Kuopiossa) puhekieli on melko murteellista.

2 Pohjois-Savon alue on siis S2-opetuksen kasvavaa aluetta, ja alueen puhekieli eroaa selvästi yleispuhekielestä. Tästä syystä aloimme pohtia, että suomea toisena kielenä oppivan voi olla vaikea ymmärtää savolaismurteista suomen kieltä. Ennakko-oletuksemme on, että paikallisten käyttämän kielimuodon ja S2- oppikirjoissa opetettavan kielimuodon välinen ero voi aiheuttaa S2-oppijalle ongelmia arkipäivän tilanteissa. Vuonna 2011 noin puolet maahanmuuttajataustaisista henkilöistä asui pääkaupunkiseudun alueella (Tilastokeskus 1). Näin ollen noin puolet maahanmuuttajataustaisista henkilöistä asuu muualla kuin pääkaupunkiseudulla eli muualla kuin Helsingin puhekielen vaikutusalueella. Tästä huolimatta suomi toisena kielenä -oppikirjat ovat huomattavan Helsinki-keskeisiä, ja oppikirjojen dialogit ovat usein joko yleispuhekieltä tai Helsingin puhekieltä. Kontrasti kirjoissa opetettavan suomen kielen ja muualla kuin pääkaupunkiseudulla puhutun suomen kielen välillä on siis merkittävä. Yleiskielen ja murteellisen puhekielen välistä eroa Pohjois-Savossa havainnollistaa Suomen Kuvalehden (47/2011) artikkeli Mikä piänsärky. Artikkeli esittelee pohjoissavolaisen Iisalmen aluesairaalan arkea. Sairaalan lääkäreistä yli kolmasosa on ulkomaalaistaustaisia. Koska Pohjois-Savo sijoittuu savolaismurteiden alueelle, ja murrepiirteet ovat vahvoja, lääkärin työssä keskeiset seikat, kuten ymmärtäminen ja kommunikaatio, voivat aiheuttaa ongelmia. Suomen kielen opetusta on kritisoitu siitä, että S2-tunnilla opittu yleiskieli eroaa liiaksi arkielämästä eli puhekielestä (ks. esim. Korhonen 2011: 63). Pohjois- Savon alueella suomea toisena kielenä puhuva lääkäri kohtaa ymmärtämisen ongelman ajoittain moninkertaisena, kun asiakas ei välttämättä puhu edes yleispuhekieltä vaan lähes jokaista sanaa värittää jokin murrepiirre. Artikkelissa ymmärtämisen haasteita havainnollistetaan esimerkiksi seuraavasti: Sairaanhoitaja Seija Kauppinen esittelee hoitajien lääkäreille savontamat nivustyräleikkauksen jälkihoito-ohjeet. Nivustyrä on savoksi ohimovaeva. Haava on huava ja turpeessa tarkoittaa turvoksissa. Sanakirjat eivät myöskään tunne sanaa piänsärky. (Kylänpää, Suomen Kuvalehti 47/2011.)

3 Tutkielmassamme selvitämme, kuinka tärkeänä Pohjois-Savon S2-opettajat pitävät murteen käytön ja toisaalta ymmärtämisen opettamista. Tutkimme myös sitä, miten S2-opettajat omasta mielestään ottavat murteen huomioon opetuksessaan ja kokevatko he tarvetta murretta käsittelevälle oppimateriaalille. Tutkimuksemme rakenne on seuraavanlainen: Johdantoluvussa esittelemme aiempaa aiheesta tehtyä tutkimusta ja puhekielisiä oppimateriaaleja sekä esittelemme tarkemmin myös Pohjois-Savon murteita. Luvussa 2 esittelemme laatimamme kyselylomakkeen ja erittelemme aineistoa. Tarkastelemme myös vastaajien taustamuuttujia omassa alaluvussaan. Luvussa 3 esittelemme ja analysoimme vastaajien käsitystä siitä, kuinka vahvaa murretta heidän opetusalueellaan puhutaan. Kiinnitämme analyysissa huomioita erilaisiin vastauksissa esille nousseisiin muuttujiin, kuten puhujien ikään, alueen väestöntiheyteen ja tilanteiseen vaihteluun. Samassa luvussa sivutaan myös sitä, mikä Pohjois-Savon murteissa on vastaajien mielestä S2-oppijoille vaikeinta. Luku 4 käsittelee murretta ja S2-opetusta kahdesta eri näkökulmasta: toisaalta puhumme siitä, miten tärkeänä vastaajat pitävät murteen opettamista S2- oppijoille ja toisaalta taas siitä, miten opettajat huomioivat murteen omassa opetuksessaan. Luvussa 5 erittelemme vastaajien näkemyksiä siitä, onko murretta käsittelevälle oppimateriaalille heidän mielestään tarvetta. Tutkielmamme viimeinen luku kokoaa työmme keskeiset tulokset ja arvioi kriittisesti tutkielman eri vaiheita. Esitämme siinä myös jatkotutkimusideoita. 1.1 Käsitteet ja aiempi tutkimus Tässä alaluvussa tarkastelemme aiempaa tutkimusta puhekielen ja yleiskielen suhteesta S2-opetuksessa. Luvun alussa määrittelemme työn kannalta keskeiset käsitteet: yleiskieli, yleispuhekieli, kirjakieli ja puhekieli. Vaikka puhekieltä voidaan myös kirjoittaa, olemme tässä työssä kiinnostuneet ensisijaisesti puhutusta kielestä. Puhuttu kieli on luonteeltaan interaktiivista ja tilannesidonnaista ja liittyy usein arkikeskusteluun (Tiittula 1992: 12). Näin ollen myös murteellisuuden opettaminen keskittyy pääasiassa puhuttuun kieleen. Murteen opettami-

4 sessa korostuu siis kommunikatiivisuus: on tärkeää ymmärtää murretta, jotta pärjää arjen vuorovaikutustilanteissa. Murretta ei opeteta siksi, että sitä voisi lukea kirjoitetussa muodossa vaan keskustelun takia. Yleiskieli on koko yhteisön yhteinen kielimuoto, jonka sanasto on helposti ymmärrettävää ja selkeää (Kolehmainen 2005). Puhekielellä tarkoitamme tässä työssä vapaamuotoista kieltä, johon voi sisältyä murrepiirteitä tai slangisanoja. Käytämme samassa merkityksessä työssämme myös käsitettä murteellinen puhekieli. Yleispuhekieli puolestaan on yleiskielen ja puhekielen välillä, koska se saattaa sisältää joitakin laajalevikkisiä murrepiirteitä. Aila Mielikäinen on määritellyt yleispuhekielen seuraavasti: Aluepuhekielen ja yleiskielen väliin jää siis joukko kielimuotoja, jotka sisältävät murteiden laajalevikkisimpiä äänne- ja muotoasuja. Nämä kielimuodot valtaavat ilmeisesti yhä enemmän alaa muilta puhekielen muodoilta, ja niiden nimitykseksi sopisi käsitykseni mukaan yleispuhekieli, jos edellytetään, että puhekielellä tarkoitetaan normittamatonta puhuttua kieltä (Mielikäinen 1986: 16). Kirjakieli ei ole tutkielmassamme varsinaisesti kiinnostuksen kohteena, koska sillä tarkoitetaan yleensä kirjoitettua yhteistä kielimuotoa (Virittäjä 83: 217), ja olemme kiinnostuneita puhutusta kielestä. Jotkut vastaajamme kuitenkin käyttävät kirjakielen käsitettä vastauksissaan, jolloin he todennäköisesti tarkoittavat sillä puhekielen vastakohtaa: normitettua kielimuotoa. Suomi toisena kielenä -opetuksessa opetettavaan kielimuotoon on ottanut kantaa myös Yrjö Lauranto (1995b). Laurannon mukaan suomi toisena kielenä - opetusta vaivaa suomalaisesta äidinkielen kouluopetuksesta kantautunut ideologia kirjakielen paremmuudesta. Lauranto perustelee puhekielisen rekisterin osuutta S2-opetuksessa seuraavasti: - - -ei ole olemassa vain kahta toisistaan erillistä rekisteriä, puhekielistä ja kirjakielistä. On pikemminkin kysymys jatkumosta, jonka toista ääripäätä edustaa kirjakieli normeineen ja toista arkinen puhekieli omine normeineen. Tämän kielellisen variaation esille tuominen on yksi opetuksen tehtävistä: alusta asti oppijan on ymmärrettävä useita kielellisiä rekistereitä tullakseen toimeen jokapäiväisissä viestintätilanteissa. (Lauranto 1995b: 261)

5 Laurannon mukaan suomen oppija tarvitsee tietoa kaikista suomen kielen rekistereistä tullakseen toimeen suomen kielellä Suomessa. Kirjakielen suurta osuutta S2-opetuksessa on perusteltu myös kirjakielen neutraaliudella (ks. esim. Lepäsmaa 1993), johon Lauranto vastaa: Kielen neutraalius ei ole mikään absoluuttinen käsite, vaan se määrittyy siitä kontekstista, jossa kieltä käytetään. (Lauranto 1995b: 262). Olemme Laurannon kanssa samaa mieltä: kirjakielinen rekisteri voi olla joissain tilanteissa neutraalia. On kuitenkin otettava huomioon se, että alueilla, joissa suuri osa puhujista käyttää vahvaa murretta, kirjakielinen rekisteri on hyvin poikkeava kielimuoto. Laurannon omien kokemusten mukaan kielenoppijat eivät opiskele kieltä vain kielen vuoksi, vaan pohjalla on halu integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. S2-opetuksen tehtävänä Lauranto pitää sitä, että integroituminen tehdään suomen oppijalle mahdollisimman helpoksi. Laurannon mukaan kielimuodon valintaa ei saa tehdä oppijan puolesta, vaan hänelle on annettava valmiudet valita itse, millaista kielimuotoa hän kussakin tilanteessa haluaa käyttää. (Lauranto 1995: 263.) Se, että suomen tunneilla opetetaan vain kirjakieltä, ei palvele tätä tarkoitusta: oppija ei saa todenmukaista käsitystä siitä, millaisia erilaisia kielimuotoja Suomessa käytetään, eikä näin ollen voi valita itse käyttämäänsä kielimuotoa. Minna Suni (1993: 126) pohtii artikkelissaan S2-opetuksen painotuksia kommunikatiivisen kompetenssin (Canale & Swain 1980) näkökulmasta. Kommunikatiivinen kompetenssi koostuu kolmesta osa-alueesta, jotka ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa: kieliopillinen kompetenssi, sosiolingvistinen kompetenssi ja strateginen kompetenssi. Tämän työn kannalta olennaisinta on sosiolingvistinen kompetenssi, joka tarkoittaa erilaisten sosiaalisten näkökulmien huomioimista opetuksessa. Sosiolingvistinen kompetenssi tarkoittaa esimerkiksi puhutun ja kirjoitetun kielen erojen huomioon ottamista sekä erilaisten kielenkäyttötilanteiden toimintatapojen ja normien opettamista. Laajasti ottaen voidaan puhua viestinnän suomalaisuuksista (Suni 1993: 126). Suomessa S2-opetus on ollut hyvin kielioppipainotteista, mutta nykyään myös sosiolingvistinen ja strateginen kompetenssi saavat tilaa opetuksessa (Suni 1993: 126).

6 Puhekielen ja yleiskielen suhdetta S2-opetuksessa on pohdittu useissa tieteellisissä julkaisuissa (ks. esim. Lauranto 1995b: 261 263; Suni 1993: 108 110). Seija Korhonen on tutkinut väitöskirjassaan (2012) koulutettuja aikuisia S2- oppijoina. Korhonen kuvaa puhekielen ja oppitunnilla opetettavan kielen välistä ristiriitaa seuraavasti: Varsinkin suomea toisena kielenä eli suomea Suomessa opiskelevat oivaltavat hyvin pian, että se kieli, jota opitaan oppikirjoista ja jota opettaja mahdollisesti hitaasti ja selkeästi artikuloiden käyttää opetuspuheessaan, ei olekaan aina samanlaista kuin suomalaisten arkipuhe tai edes julkisten puhetilanteiden kieli. (Mt. 63.) Korhonen ottaa esille myös aiheesta käydyn keskustelun siitä, pitäisikö puhutun kielen muotoja alkaa opetella vasta edistyneemmällä tasolla vai voisivatko puhekieli ja kirjoitettu kieli kulkea rinnakkain alusta lähtien. Lisäksi Korhosen mukaan puhekielen opettamisen haasteeksi muodostuvat kirjakielen ja puhekielen väliset arvotukset ja asenteet oppijoiden äidinkielessä tai muissa heidän osaamissaan kielissä. (Mt. 63.) 1.2 Puhekieltä käsittelevät S2-oppimateriaalit Tässä alaluvussa esittelemme puhekieltä käsitteleviä S2-oppimateriaaleja. Tarkastelemme pääasiassa teoksia, jotka markkinoivat itseään puhutun kielen oppimateriaaleina. Tarkastelemme myös yhtä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille suunnattua oppimateriaalia alueellisen variaation näkökulmasta. Lopuksi esitämme arviomme siitä, miten hyvin puhutun kielen oppimateriaalit palvelevat oppijoita ymmärtämisen näkökulmasta. Pohdimme myös, miten puhutun kielen oppimateriaalit soveltuvat käytettäväksi pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Muuta kuin yleispuhekieltä käsittelevää S2-oppimateriaalia on saatavilla erittäin vähän. Korhonen kuvaa väitöskirjassaan tilannetta seuraavasti: Kirjakieli on S2-oppikirjoissa yleensä ensisijainen, ja sen rinnalla saatetaan dialogeissa tuoda esiin keskeisiä puhutun kielen piirteitä, esimerkiksi yleispuhekielen muotoja ja diskurssipartikkeleita (2012: 66). Korhonen tuo lisäksi ilmi käsityksensä siitä, miksi kirjakieli on S2-oppikirjoissa vallitsevassa asemassa: kyse ei ole hänen mukaansa kielen eri muotojen arvotuksesta vaan oppikirjan käyttöliittymän kankeudesta: Kirjoittamalla on mahdotonta, ainakaan helposti luettavassa muo-

7 dossa, ilmaista autenttista puhetta kaikkine piirteineen. (mt. 65 66). Lisäksi oppikirjojen puhekielen opetuksessa törmätään myös käytännön ongelmiin ja taloudellisiin vaatimuksiin, sillä teoksia pitäisi pystyä käyttämään ympäri Suomea ja jopa ulkomailla (mt. 66). Ensimmäiset löytämämme puhuttuun kieleen keskittyvät S2-oppimateriaalit ovat 1990-luvun keskivaiheilta. Vuonna 1994 on ilmestynyt Kiva nähdä Puhutun kielen harjoituksia (Lauranto Parviainen Rainò). Kirjan dialogit ovat hyvin vahvasti Helsingin puhekieltä ja sisältävät paljon suppea-alaisia helsinkiläisyyksiä, kuten safka, fyrkka ja hima. Tästä huolimatta kirjoittajat suosittelevat kirjaa kaikille opettajille ja opiskelijoille seuraavin saatesanoin: Henkilöidemme helsinkiläisyys heijastuu heidän kieleensä, mutta sen erot muilla paikkakunnilla puhuttuun vastaavaan kieleen eivät liene oleellisen suuret. (mt. Kirjan käyttäjälle). Teos on tarkoitettu käytettäväksi kuunteluharjoituksina, mutta kirjan loppuosassa kuunneltaviksi tarkoitetut dialogit on kirjoitettu tekstiksi. Kirjoitettuja dialogeja tarkasteltaessa huomaa kuitenkin nopeasti, että osa dialogien repliikeistä on sellaisia, joita voi kuulla lähes ainoastaan pääkaupunkiseudulla. Esimerkkinä ensimmäisen dialogin (s. 98) repliikki: Tota mä olin aika pitkään yhen kundin kans, mutta sitten meille tuli bänät jotain puol vuotta sitte. Mun systeri meni naimisiin viikonloppuna. Muistatsä sen? Seuraava puhekielen huomioiva S2-oppikirja on niin ikään Yrjö Laurannon vuonna 1995 ilmestynyt oppikirja Elämän suolaa: Suomen kielen alkeita 1. Teoksessa Lauranto kertoo halunneensa tehdä sellaisen oppikirjan, joka lähestyy suomea hieman eri näkökulmasta kuin tähän mennessä ilmestyneet oppikirjat. Lauranto perustelee puhekielen valintaa dialogeihin sillä, että kirjakieli ei yksinään riitä vaan opiskelijoille on alusta lähtien näytettävä sitä todellisuutta, jossa he tulevat jatkossa elämään. Tärkeä tavoite on Laurannon mukaan saada opiskelijat huomaamaan, että kieli vaihtelee ja toisaalta se, ettei mikään kielellinen rekisteri ole toista parempi. (1995: 5.) Laurannon oppikirja keskittyy kuitenkin lähinnä yleisesti tunnettuihin puhekielen piirteisiin eikä ota sen tarkemmin huomioon alueellista vaihtelua.

8 Vuonna 1997 on ilmestynyt Helsingin puhekieltä käsittelevä S2-oppikirja Kato hei Puhekielen alkeet (Berg Silfverberg). Johdannossa oppikirjojen tilannetta 90-luvun lopussa kuvataan seuraavasti: Suomea vieraana tai toisena kielenä opiskelevan ongelma on, varsinkin opintojen alkuvaiheessa, kirjoitetun ja puhutun kielen välinen suuri ero. Puhutun kielen lainalaisuuksista ei ole ennen tätä ollut yhtenäistä esitystä. (Berg Silfverberg 1997: 8). Vuonna 2010 on ilmestynyt terveysalan suomen kielen oppikirja maahanmuuttajille: Sairaan hyvää suomea - Terveysalan suomea maahanmuuttajille. Teos sisältää myös puhekielisiä terveydenhuollon alan dialogeja. Myös Sairaan hyvää suomea käsittelee puhekieltä suurilta osin Helsingin puhekielen näkökulmasta, eikä dialogeissa ole vahvoja murrepiirteitä muilta murrealueilta. Maria Kela perustelee valintaa kirjan kuvausta -osiossa (2010: 7) seuraavasti: Olemme päätyneet karsimaan dialogeista piirteitä, jotka muuntaisivat tekstin yleiskielestä niin poikkeavaksi, että sitä olisi hankala hahmottaa. Esimerkiksi vahvoja murteellisuuksia on vältetty - - -. Käytännön syistä on suosittu nykypuhekielen ja lähinnä pääkaupunkiseudun puhekielen muotoja murteellisten muotojen kustannuksella. Teoksessa mainitaan kuitenkin savolaismurteisiin kuuluvan Pohjois-Karjalan murteen mie, miun, sie ja siun -vastineet yksikön 1. ja 2. persoonalle pronomineja käsittelevässä taulukossa. Toinen vuonna 2010 ilmestynyt puhekielinen S2-oppikirja on Natalia Laurilan ja Hanna Koljosen Mamumuksut, joka on suunnattu leikki-ikäisille S2-oppijoille. Kirjassa kerronta nojaa hyvin vahvasti puhekieleen, mitä kirjan tekijät perustelevat kirjan alussa seuraavasti: Tämä kirja kunnioittaa pienen kielenoppijan viisautta. Se ei tarjoa hienostunutta kirjakieltä vaan käytännöllistä puhekieltä kuvan ja liikkeen avulla. (2010: 4) Keskiössä kirjassa on kuitenkin selkeästi pääkaupunkiseudun puhekieli eikä varsinaisia murresanoja tai -piirteitä ole. Olemassa olevia S2-oppikirjoja tutkimalla huomaa siis nopeasti, että murretta on niissä hyvin marginaalisesti, suuressa osassa ei lainkaan. Murretta käsittelevien oppimateriaalien vähyyttä pohtiessa on kuitenkin otettava huomioon myös se, että oppikirja on vain yksi osa opetusta. S2-opettajan on mahdollista tuoda luokkaan oma-aloitteisesti erilaisia äänitteitä, murteellisia tekstejä tai vaikkapa murretta puhuvia henkilöitä. Se, että S2-oppimateriaaleissa murre loistaa pois-

9 saolollaan ei siis suinkaan tarkoita sitä, että murretta ei opeteltaisi S2- opetuksessa. Murteen puuttumista S2-oppikirjoista voi perustella monella tapaa. Usein kuulee sanottavan, että murre kyllä tarttuu, jos on tarttuakseen. Murteesta ja S2- opetuksesta puhuttaessa on kuitenkin huomioitava myös ymmärtämisen näkökulma. S2-oppija tulee kyllä ymmärretyksi yleispuhekielellä lähes kaikkialla Suomessa, mutta se, ymmärtääkö S2-oppija paikallista väestöä, jää usein huomiotta. Tärkeä näkökulma on myös se, että kirjoitettua murretta on usein hyvin vaikea lukea. Monet S2-oppijat ainakin aloittavat suomen opiskelun alueella, jolla käytetään arkisissakin kielenkäyttötilanteissa vahvaa murretta. Jo pääkaupunkiseudulla asuvilla suomen oppijoilla on vaikeuksia ymmärtää äidinkielisten suomen puhujien puhetta, vaikka suomea olisikin opiskeltu oppitunnilla. Oppijoiden on vaikea ymmärtää pääkaupunkiseudun puhekieltä, vaikka alueen puhekieli ja oppitunnilla opetettava yleiskieli eivät eroaisikaan toisistaan merkittävästi (murteisiin verrattuna). Maakunnissa asuvien oppijoiden tilanne on toinen: edes toiselta murrealueelta kotoisin olevat suomea äidinkielenään puhuvat eivät välttämättä ymmärrä täysin toisen murrealueen puhujan puhekieltä. Kun murteen ymmärtäminen on vaikeaa äidinkieliselle puhujalle, on se todennäköisesti hyvin vaikeaa myös eiäidinkieliselle suomen puhujalle. Näin ollen se, että S2-oppimateriaaleissa opetetaan vain yleispuhekieltä, ei palvele läheskään kaikkia S2-oppijoiden ryhmiä. On totta, että yleispuhekielellä tulee ymmärretyksi, mutta S2-opetuksen tavoitteena on usein arjessa selviytyminen. Arjen viestintätilanteet ovat kaksisuuntaisia: jotta viestintä on onnistunutta, vastapuolen on ymmärrettävä S2-puhujan kielimuotoa, mutta S2-puhujan on myös ymmärrettävä vastapuolen käyttämää kielimuotoa. Pelkällä ymmärretyksi tulemisella kyllä pärjää, mutta arki on huomattavasti mielekkäämpää, kun ymmärtää myös sen, mitä keskustelun vastapuoli sanoo. Oppimateriaalien murteettomuutta perustellaan usein sillä, että suurin osa käyttäjistä asuu Uudellamaalla. Pääkaupunkiseudulla asuvien S2-oppijoiden paras-

10 ta ajatellessa kannattaisi kuitenkin pohtia myös Uudenmaan aluetta kielellisen variaation näkökulmasta. Oppikirjojen dialogit ovat Helsingin puhekieltä, mutta Helsingin alueella puhutaan todellisuudessa myös kaikkia suomen murteita. Helsingin ja laajemmin Uudenmaan asukkaat eivät suinkaan ole kaikki kotoisin pääkaupunkiseudulta, vaan alueelle on muutettu ja muutetaan edelleen kaikkialta Suomesta ja maailmalta. Helsingin puhekieli voidaankin jakaa neljään osaan: kirjakielen ja kirjakieliseen julkipuheeseen, ruotsin (puhe)kieleen, syntyperäisten helsinkiläisten puhekieleen ja muuttaneiden murreväritteiseen puhekieleen (Nuolijärvi 1986: 14). Syntyperäisten helsinkiläisten puhe on siis vain yksi osa Helsingin puhekieltä, eivätkä läheskään kaikki pääkaupunkiseudulla puhu, kuten S2-oppikirjoissa annetaan ymmärtää. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan suomi toisena kielenä -oppikirjoja suunniteltaessa kannattaisi pohtia sitä, että asiakaskunta ei koostu vain puhdasta Helsingin puhekieltä puhuvista henkilöistä, vaan todellisuudessa asiakkaiden kielellinen variaatio on paljon laajempi. Esimerkiksi vanhustenhuollossa erilaisten suomen murteiden ymmärtäminen helpottaisi varmasti työskentelyä, sillä myös pääkaupunkiseudulla asiakkaina on laaja kirjo osin omaa kotimurrettaan puhuvia ihmisiä. Olemme samaa mieltä siitä, että yleispuhekieltä on hyvä opettaa monestakin syystä. Yleispuhekielellä tulee ymmärretyksi lähes kaikkialla Suomessa. Kuitenkin se näkökulma, joka on jäänyt keskustelussa vähemmälle, on paikallisten ymmärtäminen: yleispuhekielen ymmärtämisellä pärjää kehnosti alueilla, joissa suurin osa väestöstä käyttää murteellista puhekieltä. Kaikki suomalaiset kyllä ymmärtävät yleispuhekieltä, mutta S2-oppijalla ei ole tämänhetkisten oppimateriaalien avulla pääsyä murteellisen puhekielen ymmärtämiseen. 1.3 Pohjois-Savon murre Tässä alaluvussa esittelemme Pohjois-Savon aluetta ja Pohjois-Savon murteiden murrealuetta ja alueen murrepiirteitä. Tarkastelemme ensin Pohjois-Savon

11 aluetta, ja siirrymme sen jälkeen esittelemään murrepiirteitä Mantilan (1997) jaottelua mukaillen. Murteita tarkasteltaessa on muistettava, että murretta esiintyy myös sen perinteisen esiintymäalueen ulkopuolella. Pohjois-Savon murteita ei siis käytetä ainoastaan Pohjois-Savon alueella, vaan muuttajat vievät murrepiirteitä mukanaan uusille alueille. Kaikki muuttajat eivät tietenkään säilytä kotimurrettaan, mutta osa muuttajista puhuu osin kotimurrettaan myös uudella alueella (ks. Nuolijärvi 2006: 323). Lisäksi puhujien väliset kielikontaktit levittävät murrepiirteitä. Savolaismurteiden alue on nykyään Suomen laajimmalle alueelle levittäytynyt murre (Nupponen 2011: 41). Pohjois-Savon alue kuuluu savolaismurteiden murrealueeseen, ja alueen murre on jaoteltu omaksi murrealueekseen, Pohjois- Savon murteisiin. Pohjois-Savon murteiden alue (ks. kartta 1, kohta 7e) on suurempi kuin Pohjois-Savon maakunta, joka rajautuu pohjoisessa Vieremään, idässä Kaaviin, lännessä Vesantoon ja etelässä Varkauteen. Sen sijaan Pohjois-Savon murteiden alueeseen on perinteisesti (Kettunen 1989) laskettu kuuluvat myös alueita, jotka eivät kuulu Pohjois-Savon maakuntaan.

12 7a Päijät-Hämeen murteet 7b Etelä-Savon murteet 7c Savonlinnan seudun välimurteet 7d Pohjois-Karjalan murteet 7e Pohjois-Savon murteet 7f Keski-Suomen murteet 7g Keuruun-Evijärven seudun välimurteet 7h Kainuun murteet 7i Vermlannin murre Kartta 1: Suomen murrealueet Terho Itkosen (1989: 342 343) karttaa mukaillen. Lähde: Kotimaisten kielten keskus Pohjois-Savossa on 20 kuntaa. Vain kuusi kunnista on kaupunkeja, ja suurin osa kunnista on väestömäärältään hyvin pieniä. Pohjois-Savon maakuntakeskus on Kuopio, joka on myös väestömäärältään alueen suurin kaupunki noin 100 000 asukkaalla. Pohjois-Savon maakunnan alueen väkiluku oli vuonna 2013 248 430 asukasta (Tilasto 2). Pohjois-Savon asukastiheys on keskimäärin 14,8, kun koko Suomen asukastiheys on noin 17. Verrattuna Uusimaahan Poh-

13 jois-savon alue on hyvin harvaan asuttua: Uudenmaan väestötiheys on noin 170 asukasta/neliökilometri (Tilasto 4). Osa lomakkeeseen vastaajista kertoi opettavansa Ylä-Savon alueella. Yläsavon alue ei (aina) tarkoita samaa kuin Pohjois-Savon alue, vaan Ylä-Savoon kuuluvat Pohjois-Savon pohjoiset kunnat ja kaupungit: Vieremä, Kiuruvesi, Kartta 2: Pohjois-Savon kunnat (Lähde: http://www.pohjois-savo.fi/en/psl/municipalities_of_pohjois_savo.php) Sonkajärvi, Iisalmi, Pielavesi, Lapinlahti ja Keitele. Ylä-Savon seutukunnan väestötiheys on koko Pohjois-Savon maakunnan keskiarvoa pienempi: vain 7,9 asukasta/neliökilometri (Tilasto 2).

14 Pohjois-Savon ikärakenne vaihtelee kuntien ja kaupunkien välillä. Koko alueella alle 14-vuotiaita on keskimäärin 15,3 %, 14 64-vuotiaita 63.2 % ja yli 65- vuotiaita 21,5 % (Tilasto 3). Toisaalta esimerkiksi Ylä-Savon pienissä kunnissa yli 65-vuotiaita voi olla yli 30 % väestöstä. Haluamme esitellä alueen ikäjakaumaa, koska murrepiirteiden esiintyvyydellä informanttien puheessa on huomattu olevan vaihtelua iän mukaan. Johdannossa esittelimme aiheen valintaan johtaneita syitä, ja yhdeksi syyksi kerroimme sen, että Pohjois-Savon alue on S2-opetuksen alueena vielä melko uusi. Vuonna 2011 koko Suomen väkiluvusta ulkomaalaista syntyperää olevia henkilöitä oli 4,8 %. Pohjois-Savon alueella puolestaan väestöstä vain noin 2 % on syntyperältään ulkomaalaisia. Koko Suomen maakunnista Pohjois-Savon alueella oli vuonna 2011 toiseksi vähiten ulkomaista syntyperää olevia asukkaita (Taulukko 1). Suomen murteet on perinteisesti jaoteltu kahdeksaan osaan: lounaismurteet, Lounaiset välimurteet, hämäläismurteet, Etelä-Pohjanmaan murteet, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet, Peräpohjan murteet, kaakkoismurteet ja savolaismurteet (Itkonen 1989: 342 343). Pohjois-Savon murteessa, kuten useissa muissakin suomen murteissa, hyvin arkisetkin rakenteet voivat kuulostaa aivan erilaiselta kuin yleiskielessä. Tarkastellaan esimerkiksi yleiskielen muotoa me menemme. Savolaismurteissa monikon ensimmäisen persoonan merkityksessä käytetään usein passiivia me mennään (ks. piirteen historiasta Mielikäinen 1991: kartta 17). Lisäksi muutetaan yleiskielen monikon ensimmäisen persoonan muoto savolaismurteiseksi: myö mennään. Tämän jälkeen muutetaan vielä verbi savolaismurteiseksi männävariantiksi. Yksinkertainen me menemme voi Pohjois-Savon alueella kuulua muodossa myö männään, joka on kirjoitus- ja ääntöasultaan hyvin erilainen kuin yleiskielinen vastineensa. Mantila jakaa puhekielen piirteet viiteen ryhmään: Yleiset ja neutraalit puhekielisyydet, maantieteellisesti laaja-alaiset piirteet, yleistyvät puhekielen piirteet, leimalliset maakuntapiirteet ja elävät ja yleistyvät puhekielen piirteet. (Mantila 1997.) Tässä tutkimuksessa relevantteja eivät ole yleiset ja neutraalit puhekieli-

15 syydet, sillä haluamme selvittää juuri Pohjois-Savon alueen puhekielen ja S2- opetuksen suhdetta. Olemme tietoisia siitä, että yleisiä ja neutraaleja puhekielisyyksiä esiintyy myös Pohjois-Savon alueella. S2-opetuksen näkökulmasta suomen kielen yleiset ja neutraalit puhekielisyydet on otettu jo hyvin huomioon esimerkiksi oppimateriaaleissa, joten keskitymme niihin piirteisiin, joita ei näy S2-oppikirjojen dialogeissa. Emme myöskään esittele suppealevikkisiä pitäjänmurteita, vaikka piirteet olisivatkin elinvoimaisia yksittäisellä Pohjois-Savon alueella. Olemme laatineet seuraavan sivun taulukon niistä Pohjois-Savon alueella esiintyvistä murrepiirteistä, joiden osuudesta S2-opetuksessa olemme kiinnostuneita (Taulukko 2).

16 Murrepiirteet, joiden opettamisesta olemme kiinnostuneet: yleisgeminaatio pittää, kettään svaa-vokaali kylymä, selevä ts-yhtymän edustus ht ja tt metsä: mehtä: mettä pitkän a:n ja ä:n diftongiutuminen pää: piä, raaka:ruaka monikon 1. ja 2. persoonan variantit myö ja työ i-, u- ja y-loppuisten diftongien redusoituminen laiva: laeva, laulu: laalu, käytiin: käätiin pitkän e:n labiaalistuminen tulee: tulloo mennä-verbin variantti männä Yleiskielen d:n vastineena kato tai j kaide: kai(j)e, edes: ees: ies se- ja ne-pronominit ihmisviitteisinä hän menee: se menee: se männöö Taulukko 2. Olemme koostaneet taulukon Mantilan (1997: 14 17) jaottelun, Nuolijärven (1986: 206) käyttämän jaottelun ja omien kokemustemme pohjalta. Taulukossa on siis mukana myös piirteitä, joita lähteet eivät välttämättä mainitse. Ensimmäinen Mantilan jaottelun (1997: 14 17) ryhmistä ovat laaja-alaiset puhekielisyydet. Näihin puhekielen piirteisiin on laskettu kuuluvan kaksi savolais-

17 murteista piirrettä: yleisgeminaatio (pittää) ja svaavokaali (heleppo). Molemmat piirteet ovat laaja-alaisia murrepiirteitä, eikä niiden perusteella voi jäljittää puhujan kotiseutua kovinkaan tarkasti (Mantila 2004: 326). Ainoastaan voi esittää arvailuja siitä, että puhuja tuskin on kotoisin Uudeltamaalta. Mantilan mukaan laaja-alaiset maantieteelliset puhekielen piirteet ovat varmasti kaikille suomalaisille tuttuja (2004: 326). Maantieteellisesti laaja-alaiset piirteet ovat hyvin käytettyjä maaseudulla, mutta kaupunkiympäristössä piirteiden käytössä esiintyy sosiaalista variaatiota. Yleisgeminaatiota esiintyy painollisen lyhyen tavun jälkeisessä konsonantissa silloin, kun konsonanttia seuraa pitkä vokaali tai vaihtoehtoisesti diftongi. Tällöin esimerkiksi nesessiiviverbi pitää on geminoituneena muodossa pittää ja hamesanan yksikön genetiivi hameen muodossa hammeen. Käsityksemme mukaan yleisgeminaatio on Pohjois-Savon alueella hyvin neutraalia puhekieltä, ja savolaisen puhujan huomion kiinnittää pikemminkin yleiskielinen variantti kuin geminoitunut vastine. Mantilan luokittelun kolmas ryhmä, yleistyvät puhekielisyydet, ei ole tutkielmamme kannalta relevantti ryhmä. Sen sijaan neljäs ryhmä, leimautuneet ja kartettavat aluepuhekielisyydet, on mielekäs ryhmä tarkastelulle. Savolaismurteiden piirteistä Mantila mainitsee pitkän a:n ja ä:n diftongiutumisen eli mua (maa) ja piä (pää) -tyyppiset variantit. Diftongiutumista on pidetty savolaismurteiden kaikkein leimallisimpana piirteenä, ja siihen on liitetty ns. savolais-stigma (Mantila 1997: 19; Makkonen 1997: 162). Makkonen on tehnyt kvantitatiivista analyysia diftongiutumisen esiintymisestä, ja toteaa piirretta esiintyvän keskimäärin vähiten nuorilla ja eniten eläkeikäisillä (1997: 164 165). Tosin Makkosen artikkelin julkaisusta on jo lähes kaksikymmentä vuotta, joten diftongiutumisenkin esiintymisessä on voinut tapahtua muutoksia. Leimallisiin aluepuhekielen piirteisiin jaotellaan myös persoonapronominit myö, työ ja hyö (Vikberg 1997: 56 58). Mantilan jaottelussa mainittujen piirteiden lisäksi sanojen ääntöasua muuttavat selvästi myös ts-yhtymän edustus ht- tai tt-varianttina metsä: mehtä. Toisaalta ääntöasua muutta myös se, että yleiskielen e:n varianttina on usein ä mennään:

18 männään ja toisaalta myös pitkän a: ja ä:n vastineena on usein o tai e kalaa: kalloo, leipää: leipee. Kolmantena piirteenä voidaan mainita myös yleiskielen d:n vastine, joka Pohjois-Savossa edustuu usein katona, j:nä tai h:na kaide: kaie; sade: sae; hidas: hijas, saada; saaha.

19 2 Aineisto Tässä luvussa esittelemme laatimamme kyselylomakkeen ja tarkastelemme lomakkeeseen vastanneiden opettajien taustatietoja. Toteutimme tutkimuksen kyselylomaketutkimuksena. Tutkimuskysymyksemme ovat seuraavat: Kuinka tärkeänä Pohjois-Savon S2-opettajat pitävät murteen käytön ja toisaalta ymmärtämisen opettamista? Millainen käsitys S2-opettajilla on siitä, miten he ottavat murteen huomioon opetuksessaan? Kokevatko S2-opettajat tarvetta murretta käsittelevälle oppimateriaalille? Pohjois-Savon alueen vähäisestä väestömäärästä ja vähäisestä maahanmuuttajien määrästä johtuen alueella ei toimi kovinkaan montaa S2-opettajaa. Lisäksi vastaajiemme määrää rajoitti ennakko-oletuksemme siitä, että murteen opettaminen tulee ajankohtaiseksi vasta edistyneemmällä tasolla. Nojasimme aineistoa hahmotellessamme Maria Kelan ajatukseen siitä, että murteen opettaminen on relevanttia lähinnä aikuisille suomen oppijoille, koska lapset ja nuoret kuulevat alueellista puhekieltä koulussa ja harrastuksissa ja oppivat mahdollisesti myös murteen huomaamatta. Tämän vuoksi esimerkiksi ala- ja yläkoulujen S2-opettajat jäivät tutkimuksemme ulkopuolelle. Haravoimme mahdollisia vastaajia oppilaitosten internet-sivuilta, ja lähetimme sopiville vastaajaehdokkaille sähköpostitse pyynnön vastata kyselylomakkeeseen. Mahdollisia vastaajia haravoidessamme kiinnitimme huomiota erityisesti niihin opettajiin, jotka opettavat aikusia tai nuoria aikuisia. Hankimme opettajien yhteystietoja siis erityisesti ammatillisten oppilaitosten, kansalaisopistojen ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta. Sähköpostitse tehtyjen yhteydenottojen lisäksi julkaisimme kyselylomakkeemme Suomi toisena kielenä -opettajien Facebook-sivuilla. Kolmantena aineistonkeruukanavana toimi S2-opettajien sähköpostilista, jonne lähetimme kyselylomakkeemme saateviestillä varustettuna. Keräsimme aineistoa siis kolmen eri kanavan kautta: ottamalla suoraan yhteyttä sähköpostitse, S2-opettajien facebook-sivun ja S2-opettajien sähköpostilistan kautta.

20 Saimme lomakkeeseen kahdeksan vastausta. Vaikka vastaajia on vähäinen määrä, pidämme aineistoa yllättävän suurena ottaen huomioon mahdollisten vastaajien pienen joukon. Oli myös ilahduttavaa huomata, miten tarkasti ja huolellisesti kyselylomakkeeseen oli vastattu. Kyselylomakkeen lisäksi lähetimme lisäkysymyksiä yhdelle vastaajista. Olimme saaneet Maria Kelalta aiemmin tiedon, että kyseistä vastaajaa kannattaisi haastatella tarkemmin hänen soveltuvan opettajakokemuksensa vuoksi. 2.1 Kyselylomake Lähetimme kyselylomakkeet sähköpostitse helmikuussa 2014. Facebooksivuille ja sähköpostilistalle toimitimme linkin lomakkeeseen maaliskuussa. Kyselylomakkeen toteutimme e-lomake-palvelun avulla (www.elomake.helsinki.fi). Lomakkeen rakenne on seuraava: 1. Taustatiedot 2. S2-opetus 3. Oppimateriaalit 4. Jatkohaastattelu Varsinaisiin tutkimuskysymyksiin pyrimme saamaan vastauksia toisessa ja kolmannessa osiossa (S2-opetus ja oppimateriaalit). Ensimmäinen osio on taustatiedot-osio, jossa selvitämme vastaajan alueellista taustaa, opetuskokemusta ja opetettavaa tasoa (Kysymykset 1 3). Vastaajat merkitsivät vastauksensa avoimiin tekstilaatikoihin. Taustatiedot-osiossa kysyimme siis seuraavia taustatietoja: 1. Kuinka kauan olet toiminut suomi toisena kielenä -opettajana? 2. Kuinka kauan olet asunut Pohjois-Savossa? 3. Opetettava taso (esim. toinen aste, aikuisopetus) Toisessa osiossa siirrytään varsinaisiin tutkimuskysymyksiin. S2-opetus-osio koostuu neljästä eri kysymyksestä (kysymykset 4 7). Tämän osion kysymyksillä

21 pyrimme saamaan vastauksia varsinaiseen tutkimuskysymykseemme eli siihen, miten Pohjois-Savon S2-opettajat kokevat murteen opettamisen S2-oppijoille. 4. Kuinka vahvaa murretta alueellasi mielestäsi käytetään? Kerro esimerkkejä. 5. Kuinka tärkeänä pidät murteen käytön opettamista S2- oppijoille? Mieti kysymystä omien opetusryhmiesi näkökulmasta. 6. Kuinka tärkeänä pidät murteen ymmärtämisen opettamista S2- oppijoille? Mieti kysymystä omien opetusryhmiesi näkökulmasta. 7. Oletko ottanut alueesi murteen huomioon omassa opetuksessasi? Jos olet, kerro miten. Jos et ole, kerro miksi. Kolmas osio on nimeltään oppimateriaalit. Osio koostuu yhdestä kysymyksestä (nr. 8), johon vastataan ns. radionapeilla eli vastaaja valitsee joko kyllä- tai eivaihtoehdon. Kysymyksen jälkeen on lisäksi avoin tekstilaatikko, johon vastaajan oli mahdollista perustella vastaustaan. 8. Oletko kokenut tarvetta murretta käsittelevälle S2- oppimateriaalille? Neljäs osio on jatkohaastattelu -osio, jossa vastaajia pyydetään jättämään yhteystietonsa, mikäli heitä voi haastatella aiheesta lisää. 9. Jos sinua saa haastatella lisää aiheesta, jätäthän yhteystietosi (s-posti / puhelinnumero) 2.2 Vastaajien taustamuuttujat Aineistomme koostuu kahdeksasta kyselylomakkeen vastaajasta. Lisäksi yksi kyselylomakkeeseen vastanneista vastasi vielä lisäkysymyksiimme aiheeseen liittyen. Kyselylomakkeessa pyysimme vastaajia kertomaan joitain taustatietoja opetuskokemuksestaan ja alueellisesta taustastaan. Ensimmäisenä kysyimme S2-opettajakokemuksen pituutta: Kuinka kauan olet toiminut suomi toisena kielenä -opettajana? Opettajat olivat toimineet S2-

22 opettajina ilahduttavan laajalla skaalalla: pisimmillään 23 vuotta ja lyhimmillään vuoden verran. Tutkielmamme vastaajissa on siis sekä aivan uransa alussa olevia S2-opettajia että pitkän uran opetuksen parissa tehneitä. Aivan uransa alussa olevia vastaajia oli kaksi: toinen kertoi opettaneensa vasta vuoden ja toinen noin 2 vuotta. Jo pidempään S2-opettajan työtä tehneitä oli viisi. Pisimpään S2-opettajana toiminut vastaajamme on opettanut 23 vuoden ajan. Taulukko 3. Vastaajien S2-opettajakokemus. Toisena taustatietokysymyksenä kysyimme sitä, kuinka pitkään vastaaja on asunut Pohjois-Savon alueella. Myös tämän kysymyksen vastaukset osoittivat, että vastaajiksemme oli valikoitunut taustoiltaan hyvin erilainen joukko. Lyhyimmän aikaa Pohjois-Savossa asunut vastaaja oli asunut alueella kolme vuotta ja pisimpään asunut 56 vuotta. Lisäksi kaksi vastaajaa kertoi asumisaikansa siten, että emme voineet päätellä tarkkaa asumisaikaa (ks. kohta Määrittelemätön ).

23 Taulukko 4. Vastaajien asumisaika Pohjois-Savossa. Kolmantena kysymyksenä pyysimme vastaajia kertomaan, minkä tasoisia ryhmiä he opettavat. Päädyimme tutkimuslomaketta tehdessämme muotoon: opetettava taso (esim. toinen ase, aikuisopetus). Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyödyllistä mainita kysymyksessä myös se, millaisia tasoja vastaaja on opettanut aiemmin. Tällaisenaan kysymyksestä sai helposti sellaisen käsityksen, että pyydämme vastausta vain siitä, mitä tasoa vastaaja tällä hetkellä opettaa. Kaikki vastaajamme mainitsivat opetettavaksi tasoksi aikuiskoulutuksen tai vaihtoehtoisesti aikuisopetuksen. Yksi vastaajista toi hyvin ilmi kysymyksenasettelun haastavuuden, sillä vastaaja totesi opettavansa nykyisin aikuiskoulutuksessa. Lisäksi opetettavaksi tasoksi mainittiin MAVAL-koulutus, toinen aste ja kansalaisopisto. Kaiken kaikkiaan vastaajiksi on valikoitunut heterogeeninen ryhmä, johon olemme erittäin tyytyväisiä. Saimme vastaajiksi sekä Pohjois-Savossa jo pidempään asuneita sekä alueelle vastikään muuttaneita. Lisäksi vastaajien opettajakokemus vaihteli aivan uransa alussa olevista jo alalla pitkään toimineisiin opettajiin. Myös opetettava taso vastasi hyvin tutkielman tavoitteita: halusimme vastaajiksi nimenomaan aikuisia opettavia S2-opettajia.

24 3 Vastaajien käsitys murteen vahvuudesta Murteen vahvuutta arvioitiin vastauksissa seuraavasti: Savon murre on aika vahva., - - Iisalmessa Savon murre on vahva, mutta Vieremällä aivan erityisen vahvaa., Murre on vahvaa. ja Murre ei ole kovin vahvaa, mutta saattaa aiheuttaa sekaannusta - -. Alueen murre koettiin siis useassa vastauksessa vahvaksi, aika vahvaksi tai aivan erityisen vahvaksi (tietyissä kunnissa). Vain yksi vastaajista kuvaili murretta ei kovin vahvaksi. Vastaaja, joka kuvaili murretta ei kovin vahvaksi kertoi opettavansa Varkauden alueella, ja kertoi vastauksessaan kokevansa alueen murteen kuuluvan enemmän Etelä-Savoon kuin Pohjois-Savoon. Tämä voi vaikuttaa siihen, että vastaajan käsitys murteen vahvuudesta poikkesi muiden vastaajien näkemyksistä. Vastaajien murrekäsitykset osoittavat, että alueella puhutaan heidän mielestään melko vahvaa tai vahvaa murretta. Yksi vastaajista kiinnitti kuitenkin huomiota myös siihen, että savon murre ei suinkaan ole vaikein murre ymmärtää. Vastaaja kertoi lohduttavansa savon murteen ymmärtämisvaikeuksista kärsiviä opiskelijoitansa: Yleensä onnittelin heitä siitä, että he olivat tulleet tälle murrealueelle eivätkä esim. Rauman tienoille. Osa vastaajista eritteli murteen vahvuutta tilanteisesti, ja monet tekivät eroa väestöntiheyden ja puhujan iän mukaan. Tilanteiseksi eroksi yksi vastaajista mainitsi työyhteisön perustellen sitä, että opettajakunta koostuu muistakin kuin pohjoissavolaisista: Työyhteisössä ei niin vahva, koska opettajat ovat kotoisin eri puolilta Suomea. Toinen vastaaja mainitsi torin ja kaupat alueiksi, jossa puhutaan vahvaa murretta: Vanhat ihmiset puhuvat vahvaa murretta esim. torilla ja kaupoissakin puhutaan murretta - -. Epäselväks jää, tarkoittaako vastaaja vain vanhojen ihmisten käyttävän vahvaa murretta kyseisissä paikoissa. Toisaalta vastaaja jatkaa: - - mutta vain pitkään Kuopiossa asuneet puhuvat vahvaa murretta, nuoret aikuiset eivät niinkään.

25 Vastauksissa otettiin esille murteen jakautuminen sekä iän että väestöntiheyden mukaan. Kolmessa vastauksessa murteen vahvuutta analysoitiin puhujan iän mukaan. Kahdessa vastauksessa kerrottiin suoraan vanhemman väestön käyttävän enemmän tai vahvaa murretta. Molemmissa vastauksissa myös todettiin, että alueen nuorten tai nuorten aikuisten puhekieli ei ole kovinkaan vahvasti murteellista: mutta vain pitkään Kuopiossa asuneet puhuvat vahvaa murretta, nuoret aikuiset eivät niinkään.. Toisaalta yksi kolmesta vastaajasta, joka analysoi murteen vahvuutta puhujan iän mukaan, totesi, että jotkut murrepiirteet ovat säilyneet nuortenkin puheessa melko hyvin (myö, työ; svaa-vokaali). On siis selvää, että vastaajien käsitykset siitä, minkä ikäiset puhujat käyttävät murretta, eroavat toisistaan. Erimielisyyttä murteen puhujien iästä voi selittää alueen väestöntiheys: tarkoittaako vastaaja kaupunkilaisia, esimerkiksi kuopiolaisia, nuoria aikuisia vai aivan maaseudulla asuvia pohjoissavolaisia. Kahdessa vastauksessa murteen vahvuutta analysoitiin kaupunki-maaseutu-akselilla. Kyseiset vastaajat vertailivat murteen vahvuutta väestöntiheyden perusteella: Toinen vastaajista kertoi eron olevan yleisesti kaupungin ja maaseudun välillä: Kaupunkialueella murre ei ole niin vahvaa kuin maaseudulla. Toinen vastaajista toi eron esiin epäsuorasti vertaillen Pohjois-Savon kuntien välisiä eroja: Iisalmessa Savon murre on vahva, mutta Vieremällä aivan erityisen vahvaa. Eri kunnissa vahvuus vaihtelee. Iisalmen ja Vieremän vertailun voi tulkita kaupunki-maaseutu-vertailuksi, mutta vastaaja tosin jatkaa murteen vahvuuden vaihtelevan kunnissa, mutta ei suoraan tee eroa kunnan väestöntiheyden nojalla. Varsinaisia murrepiirteitä mainittiin neljässä vastauksessa. Kaksi vastaajista mainitsi persoonapronominien eron yleiskieleen nähden (myö ja työ). Yksi vastaajista kiinnitti huomiota myös savolaismurteiden se-variantin käyttöön yksikön kolmannen persoonan merkityksessä: hän tekee > se tekköö. Kaksi vastaajista teki myös analyysia siitä, mitkä Pohjois-Savon murteiden piirteistä voivat olla hankalia S2-oppijalle. Kysyimme vastaajalta, jolle teimme lisäkysymyksiä, tätä myös suoraan: Mikä kokemuksesi mukaan Pohjois-Savon murteessa on S2-oppijoille vaikeinta?. Yksi vastaaja epäili svaa-vokaalin tuottavan ongelmia: Voisi ajatella, että svaa-vokaali hankaloittaa ymmärtämistä:

26 olokee hyvä, selekään, olokapiä, alakaa. Toinen vastaaja taas ehdotti diftongiutumista: Luulenpa, että diftongiutuminen on vaikein. Toisaalta myös svaavokaalia ehdottanut vastaaja mainitsi diftongiutuneita esimerkkejä: Myös muut murteellisuudet, joita tällä alueella on: piä, kuappi, - - Yksi vastaajista otti vastauksessaan esiin myös alueelle tyypillisen tavan muodostaa lauseita. Vastaaja toteaa että Tällä hetkellä murre ei ole kovin vahvaa., mutta lisää lopuksi: Mutta sen sijaan siinä, miten puhutaan ja miten lauseet muotoillaan, on alueella edelleenkin vahva savolaisperinne. Lauseiden muotoilulla vastaaja voi viitata esimerkiksi savolaisten tapaan esittää direktiivejä, minkä on todettu eroavan muista murrealueista. Savolainen direktiivi on harvoin suora, esimerkiksi imperatiivimuotoinen, käsky, vaan ohjaileminen tapahtuu hienovaraisemmin, jolloin ei-syntyperäisen savolaisen voi olla vaikea käsittää, milloin häntä ohjaillaan ja milloin ei. (ks. Nupponen 2011: 196 200.) Sama vastaaja jatkaa murteen opettamista käsittelevässä kohdassa: Tärkeää on mielestäni oppia ennen kaikkea puhetyyliä. Sellaista joustavaa. ei päällekäypää, neuvottelevaa; ei äkkijykkää. Kyseisen vastaajan käsitykset murteesta ja sen aiheuttamista mahdollisista vuorovaikutuksen ongelmista koskivat siis myös muita kuin murteellisia variantteja. Ennakkokäsityksemme oli, että on mahdollista, että käsitykset murteen vahvuudesta ja alueella asuttu aika voisivat korreloida siten, että mitä pidempään alueella on asunut sitä heikommaksi murteen käsittää. Pohdimme, että murteeseen voi helposti tottua, eikä murretta ole välttämättä vaivatonta erottaa yleispuhekielestä. Ennakko-oletuksemme osoittautuivat kuitenkin virheellisiksi, eikä vastaajien alueella viettämän ajan ja murrekäsityksen vahvuuden välillä ollut korrelaatiota. Vastaajista vähiten aikaa Pohjois-Savossa asuneet (alle 10 vuotta, 2 kpl) kertoivat kuitenkin murteen vahvuudesta eri tavalla kuin kauemmin alueella asuneet. Vähimmän aikaa alueella asuneet kuvailivat murteen vahvuutta puhujan iän näkökulmasta: Vanhat ihmiset puhuvat vahvaa murretta ja Vanhempi väestö käyttää enemmän murretta ainakin Kuopin kaupungin alueella. Alueella vähiten

27 aikaa asuneet olivat siis kiinnittäneet huomiota erityisesti iäkkäiden ihmisten vahvaan murteeseen. Tämän lisäksi toinen alle 10 vuotta alueella asuneista vastaajista kuvaili murteen vahvuutta alueella vietetyn ajan perusteella: vain pitkään Kuopiossa asuneet puhuvat vahvaa murretta. Vastauksen voisi tulkita vastaajan oman kielimuodon kuvaukseksi, mutta toisaalta on suhteellista, käsittääkö alueella seitsemän vuotta asunut puhuja asuneensa alueella pitkään vai vasta vähän aikaa. Tästä syystä olisi ollut mielenkiintoista sisällyttää kyselylomakkeeseen myös kohta, jossa kartoitettaisiin vastaajien omaa puhekieltä murteellisuuden näkökulmasta. Toisaalta on otettava huomioon, että puhujien käsitykset omasta puhemuodostaan ja todellinen puhemuoto voivat erota toisistaan huomattavasti: hyvinkin murteellinen puhuja ei välttämättä koe puhuvansa vahvaa murretta ja päinvastoin. Näillä perustein päätimme jättää vastaajan oman puheen arvion odottamaan mahdollisia lisätutkimuksia. Kauemmin alueella asuneiden vastauksissa ei mainittu iäkkäitä ihmisiä erillisenä, vahvaa murretta puhuvana ryhmänä. Sen sijaan vastauksissa mainittiin piirteitä, jotka ovat säilyneet myös nuorten käyttämässä kielimuodossa. Vastauksen voi varauksella tulkita siten, että vastaajien käsitysten mukaan nuoret puhuvat alueella muuta väestöä heikompaa murretta.

28 4 Murteen opettaminen Tässä luvussa käsittelemme kahta murteen opettamiseen läheisesti liittyvää asiaa: ensinnäkin sitä, miten tärkeänä kyselyymme vastanneet opettajat pitävät murteen opettamista S2-oppijoille ja toisaalta sitä, miten he ovat ottaneet murteen huomioon omassa opetuksessaan, jos ovat ottaneet ollenkaan. Analysoimme ensin vastaajien käsityksiä murteen opettamisen tärkeydestä, ja siirrymme sen jälkeen erittelemään, miten opettajat sanovat käytännössä huomioivansa murteen opetuksessa. Luvun lopussa tarkastelemme vielä opettajien kertomia syitä sille, miksi he opettavat murretta tai miksi eivät. Halusimme tutkimuksellamme selvittää erityisesti sitä, kuinka tärkeänä Pohjois- Savon S2-opettajat pitävät murteen opettamista. Tätä aihepiiriä koski kyselylomakkeessamme kaksi kysymystä (ks. Liite 1.): Kuinka tärkeänä pidät murteen käytön opettamista S2-oppijoille? ja Kuinka tärkeänä pidät murteen ymmärtämisen opettamista S2-oppijoille?. Yleisesti ottaen vastaajat pitävät murteen ymmärtämisen opettamista tärkeämpänä kuin sitä, että S2-oppijat osaisivat itse käyttää murretta puheessaan, mikä on ymmärrettävää funktionaalisuudenkin kannalta: on vuorovaikutuksen kannalta tärkeämpää ymmärtää, mitä toinen sanoo. Eräs vastaaja kuvaa asiaa seuraavasti: "Yleensä ensimmäinen valitus on työharjoittelun alettua, etteivät opiskelijat ymmärrä työtovereitten käyttämää puhekieltä, murretta." Lisäksi mainittiin myös, että ammattiin opiskelevat eivät välttämättä ymmärrä opettajan puhetta, koska opettaja käyttää vahvaa murretta. Toisaalta yksi vastaaja kuitenkin kertoo käyttävänsä murretta omassa opetuspuheessaan, ja perustelee sitä: "Eihän ole tarkoitus, että oppilaat oppivat ymmärtämään vain opettajaansa. Heitähän pitää kasvattaa ympäristöä varten." Kaksi vastaajaa on sitä mieltä, että murretta ei tarvitse varsinaisesti erikseen opettaa ymmärtämään, koska sen oppii jokapäiväisessä elämässä, jos on oppiakseen. Yksi vastaaja mainitsee käyvänsä opetuksessaan läpi myös muita Suomen murteita.

29 Jopa neljä vastaajaa sanoo suoraan, ettei murteen käyttöä tarvitse heidän mielestään opettaa. Pääasiassa syynä on se, että S2-oppijat tulevat ymmärretyksi myös yleiskielellä. Yksi vastaaja kertoo, ettei varsinaisesti opeta murteen käyttöä, mutta antaa usein oppijoille esimerkkejä kirjan sanojen murteellisista vastineista. Vaikka suuri osa vastaajista sanoo pitävänsä murteen opetusta ainakin jossakin määrin tärkeänä, myönteisten asenteiden siirtäminen konkreettiseksi toiminnaksi ei ole niin yksinkertaista, koska siihen vaikuttavat reaalimaailman käytettävissä olevat resurssit. Kokonaisuudessaan murteen opettamiseen näyttää vastausten perusteella vahvasti vaikuttavan ajan puute. Eräs vastaaja kuvaa tilannetta seuraavasti: "Murteen ymmärtämistä pitäisi tietenkin opettaa, mutta millä ajalla? Suomen kurssit on jo nyt vedetty niin lyhyiksi, eivätkä kaikki halukkaat edes pääse, niin edes alkeiden opettaminen yleiskielellä on haastavaa. Resursseja on yksinkertaisesti liian vähän." Myös kolme muuta vastaajaa on maininnut vastauksissaan suoraan aikapulan yhtenä suurena syynä sille, että murteen opetus jää vähäiseen asemaan. Vastaajat kertovat erilaisia tapoja, joilla ovat huomioineet murteen omassa opetuksessaan. Kaikki vastaajat kertovat kuitenkin ottavansa murteen jollakin tavalla huomioon opetuksessaan. Neljä vastaajaa kertoo havainnollistaneensa alueen murretta kertomalla silloin tällöin esimerkkejä siitä, mitä yleiskieliset sanat olisivat savoksi. Joskus mainitsen jonkin sanan tai piirteen muun opetuksen lomassa, ja esimerkiksi kirjakielen ja puheen eroja opiskellessamme kerron, jos piirre on tälle alueelle ominainen, yksi vastaaja kuvailee. Yksi vastaaja kertoo jakaneensa opiskelijoille linkkejä lisämateriaaliin, josta voi esimerkiksi käydä kuuntelemassa suomen eri murteita. Vastaaja mainitsee kuitenkin, että tällöin opiskelu jää oppijan oman mielenkiinnon varaan. Yleiskielen painottamiselle opetuksessa nähtiin myös käytännöllisiä syitä: eräs vastaaja perusteli yleiskielen käyttöä sillä, että monet oppijat haluavat suorittaa YKI-testin, jossa he tarvitsevat yleiskieltä. Yhtä lailla, jos ihmiset muuttavat täältä pois muualle Suomeen heidän on hankalaa pärjätä vain Savolla, joten siltäkin osin painotan opetuksessa kirjakieltä, vastaaja perustelee.