LUONNOS SOPIMUS TOTEUTETTAVISTA OSTOPALVELUISTA JA VUONNA 2016 TOTEUTETTAVIEN HANKKEIDEN RAHOITUSOSUUDET 1. Sopijaosapuolet Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) IntoPajat ry Tarkastamonkuja 3 55800 Imatra 2. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan Innolla Ammattiin-hankkeen (ent. IntoOppia), Partex-hankkeen, Valma-hankkeen, nuorten työpaja Kompassin sekä matalan kynnyksen Starttivalmennuksen määrällisistä ja laadullisista tavoitteista. Lisäksi sovitaan Eksoten rahallisista osuuksista hankkeissa ja vakiintuneissa toiminnoissa vuonna 2016. 3. Voimaantulo ja irtisanominen Tämä sopimus on määräaikainen ja astuu voimaan molempien sopijaosapuolten allekirjoitettua sen. Sopimus on voimassa 31.12.2016 saakka. 4. Toiminnan kohderyhmä ja toimintoihin ohjautuminen Nuorten työpaja Kompassin ja Starttivalmennuksen kohderyhmään kuuluvat ensisijaisesti 17 28-vuotiaat kouluttamattomat, työttömät ja syrjäytymisvaarassa olevat imatralaiset nuoret. Innolla Ammattiin- hankkeen kohderyhmään kuuluvat 17 64-vuotiaat henkilöt, joiden työllistyminen edellyttää täydennys- tai uudelleen kouluttautumista. Partex-hankkeen kohderyhmään kuuluvat 17-64-vuotiaat Imatran seutukunnalla asuvat työttömät työnhakijat. PARTEX-paja on poistotekstiilien vastaanottoa, käsittelyä ja jatkotoimittamista tekevä työpaja.
Valma-hankeen kohderyhmänä ovat kaikki osatyökykyiset ja/tai heikossa työmarkkina-asemassa olevat imatralaiset työttömät. Tämän sopimuksen piirissä oleviin palveluihin ja hankkeeseen ohjaudutaan pääasiassa TE-toimiston tai työllisyyden monialaisen yhteispalvelun (TYP) kautta. Valmentautujat ja hankeasiakkaat ovat palveluissa kuntouttavan työtoiminnan tai työkokeilun statuksella. Työ-ja elinkeinopalvelujen (TEtoimisto) tai työllisyyden monialaisen yhteispalvelun (TYP) kautta työpajaan tulevien nuorten työvoimapoliittisten toimenpiteiden rahoitus järjestetään työhallinnon lainsäädännön mukaisesti. Jos asiakas ohjautuu IntoPajat ry:lle jonkin muun tahon lähettämänä, IntoPajat ry neuvottelee rahoituksesta, vakuutuksista ja muusta toiminnan järjestämisestä tapauskohtaisesti lähettävän tahon kanssa ennen toiminnan alkamista. 5. Toiminnan tarkoitus ja toimintamuodot Matalan kynnyksen Starttivalmennuksella nuoria autetaan sitoutumisen opettelussa, arjen taidoissa sekä tuetaan mahdollisissa hoitokontakteissa päihdeja mielenterveysongelmissa. Tavoitteena on tarjota nuorelle portaittainen, joustava valmennusjatkumo, joka ottaa huomioon nuoren sen hetkiset valmiudet osallistua toimintaan ja jolla pyritään antamaan nuorelle perusvalmiuksia mm. työpajatoimintaan siirtymistä varten. Starttivalmennus sisältää pääosin ryhmässä tekemistä, mutta myös yksilöllistä asioiden läpikäyntiä yksilövalmentajan kanssa. Nuorten työpaja Kompassin tavoitteena on, motivoida nuoria aloittamaan tai jatkamaan keskeytyneitä ammatillisia opintoja parantaa nuorten elämänhallintataitoja, edistää sosiaalista vahvistumista ja edistää nuorten sijoittumista työmarkkinoille. Keskeisin toimintamuoto on työpajatoiminta, joka sisältää työ- ja yksilövalmennusta yksilöllisen tarpeen mukaan. Työpajapäiviä on 2-5 pv/viikko. Starttivalmennuksen ja Kompassin asiakkaille arvioidaan kertyvän läsnäolopäiviä vuoden 2016 aikana yhteensä noin 3500. Innolla Ammattiin-hankkeessa autetaan kohderyhmää työpajaympäristössä opiskelu- ja työvalmiuksien kehittämisessä sekä parannetaan ammatillista osaamista täydennys- ja uudelleen koulutuksen sekä osatutkintojen avulla. Hankkeessa mahdollistetaan tutkintoon johtava ammatillinen koulutus myös niille, jotka monesti jäävät ammatillisen koulutuksen ulkopuolelle liian teoriapainotteisen koulutuksen takia. Aikaisemmin hankittu osaaminen pyritään tunnistamaan ja tunnustamaan. Hankkeessa käytetään työpajatyöskentelyä, yrityksissä suoritettavaa työkokeilua, omaehtoista opiskelua ja tuettua oppisopimusopiskelua.
PARTEX-paja hanke on ESR-rahoitteinen hankepari EAKR-rahoitteiselle PARTEX-invest hankkeelle. PARTEX-paja hanke keskittyy poistotekstiilien hyödyntämiseen liittyvän työpajatoiminnan kehittämiseen ja käynnistämiseen. Hanketta hallinnoi IntoPajat ry, osatoteuttajina hankkeessa ovat TyönVuoksi ry sekä Saimaan ammattikorkeakoulu Saimia. Muina kumppaneina hankkeessa ovat ammattiopisto Sampo, Imatran seudun kehitysyhtiö sekä seutukunnan poistotekstiilejä hyödyntävät yritykset. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kehittää työpajatoimintaa vastaamaan paremmin valmennuksen sekä yritysyhteistyön tarpeita. Tähän tavoitteeseen pyritään luomalla työpajalle monimuotoisia työtehtäviä erilaisista lähtökohdista tuleville asiakkaille ottaen huomioon yritysyhteistyökumppaneiden tarpeet ja toiveet. Toimintaa kehitetään vertailukehittämisen periaatteilla Saimaan ammattikorkeakoulu Saimian avustuksella. Valma hankkeessa pyritään erityistä tukea tarvitsevien työntekijöiden, työyhteisöjen ja työtehtävien entistä parempaan kohtaamiseen. Perinteinen työhönvalmennuksen malli käännetään ylösalaisin. Työhönvalmennusprosessi katsotaan ensin yrityksen näkökulmasta ja vasta tämän jälkeen yksilön näkökulmasta. Ensin kartoitetaan ja analysoidaan yrityksistä ja työnantajilta löytyvät työpaikat ja työtehtävät. Analyysin avulla työyhteisön työt voidaan jakaa uudelleen suhteessa työntekijöiden valmiuksiin ja työyhteisön tarpeisiin. Näin saadaan luotua uusia työnkuvia olemassa olevien työtehtävien sisälle. Tavoitteena on rekrytoida erityistä tukea tarvitsevia työntekijä näihin uudelleen kartoitettuihin työtehtäviin. 6. Maksut ja korvaukset Eksote osallistuu vuoden 2016 aikana seuraavien palvelujen toteutuksesta aiheutuviin kustannuksiin: Kompassi, nuorten työpaja 70 000 Into Oppia hanke 23 000 Partex-hanke 8 241 Valma-hanke 7 622 Eksoten maksamalla nuorten työpaja korvauksella katetaan Starttivalmennuksen ja nuorten työpajatoiminnan henkilöstön palkkauskuluja sekä muita toiminnasta aiheutuvia muuttuvia kustannuksia. Innolla Ammattiin-, Partex- ja Valmahankkeiden avustus käytetään kokonaisuudessaan hankkeiden omarahoitusosuuksiin. 7. Toiminnan tavoitteet, tulokset ja vaikuttavuus Määrälliset tavoitteet (imatralaiset asiakkaat)
Kompassin asiakastavoite on vähintään 90 nuorta o Nuorten työpaja 70 ja starttivalmennus 20 o Kompassiin ohjautuneista arvioidaan lähes 70 % tulevan kuntouttavan työtoiminnan statuksella o Starttivalmennukseen osallistuneista 80 % siirtyy suoraan nuorten työpajatoimintaan. Innolla Ammattiin-hankkeen asiakastavoite on 35 henkilöä o Kohderyhmästä alle 25-vuotiata nuoria on 12 o Loput ovat pitkäaikaistyöttömiä ja maahanmuuttajia Partex-hankkeen asiakastavoite 20 (IntoPajojen osuus) Valma-hankkeen asiakastavoite 10 Toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan seuraavilla määrällisillä ja laadullisilla mittareilla: jatkotyöllistyneiden määrä avoimille työmarkkinoille työkokeiluun/kuntouttavaan työtoimintaan kaupungille, yrityksiin ja muihin palveluihin ohjautuneiden määrä opiskelun aloittaneet palkkatukijaksoille ohjautuneiden määrä aktivointitoimenpiteeseen sitoutuminen (poissaolojen määrä) aktivointitoimenpiteen keskeyttäneiden määrä lähettävien tahojen ohjausten määrä Yhteistyö: IntoPajat ry sitoutuu omalta osaltaan eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Yhteistyön tavoitteena on asiakaslähtöisen palvelutarpeen arviointi ja asiakkaan ohjaaminen hänen tarvitsemaansa palveluun. Yhteistyön tavoitteena on myös varmistaa ja turvata asiakasohjautuvuus siten, että asiakasmäärätavoitteisiin päästään kaikkien yhteistyötoimijoiden osalta. Häiriötilanteet ja poikkeustila o Yhteiskunnallisissa häiriötilanteissa ja poikkeustilan (valtioneuvosto päättää) aikana palveluntuottaja sitoutuu osoittamaan työllistämistoimenpiteissä olevien asiakkaiden työpanosta ja siihen liittyvää työnohjausta erikseen sovittuihin työtehtäviin niiden toimintojen osalta, jotka eivät ole välttämättömiä oman toiminnan turvaamiseksi. 8. Toiminnan raportointi IntoPajat ry laatii toiminnan toteutumisesta ja menoista selvityksen Eksotelle osavuosikatsauksittain kolme kertaa vuodessa (30.4., 31.8. ja 31.12.2016).
Yhteenveto yhdistyksen palvelujen piirissä olevien asiakkaiden asiakaspalautteista tehdään kerran vuodessa 31.12.2016 mennessä. 9. Laskutus Yhdistyksen toiminnan varmistamiseksi alkuvuoden aikana Eksoten osuus kustannuksista laskutetaan ennakkolaskulla yhdessä erässä heti vuoden 2016 alussa. Tämä johtuu AVI:n nuorten työpajatoiminnan avustuspäätösten ajoittumisesta vasta huhti- toukokuulle. Lopullinen selvitys vuoden 2016 maksuista tulee tehdä 30.1.2017 mennessä. Mikäli tämän sopimuksen mukainen suoritus ei tapahdu määräaikana, sille on maksettava kulloinkin voimassa olevan korkolain mukainen viivästyskorko. 10. Vastuu- ja yhteyshenkilöt Eksoten puolelta vastuuhenkilönä toimii sopimuksen osalta tulosalueen johtaja Tiina Kirmanen ja IntoPajat ry:n puolelta toiminnanjohtaja Mika Salminen. Yhteyshenkilönä toimivat palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja toiminnanjohtaja Mika Salminen. 11. Erimielisyydet Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan keskinäisissä neuvotteluissa ja tarpeen vaatiessa Imatran käräjäoikeudessa. 12. Palvelukuvaukset liitteenä Lappeenrannassa Imatralla Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri IntoPajat ry. Mika Salminen Toiminnanjohtaja