Kajaanin pajan vuosiraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin pajan vuosiraportti"

Transkriptio

1 Kajaanin pajan vuosiraportti 2014

2 Kumppaniksi ry 1 Sisällysluettelo s 1 Yleistä 2 2 Kuntoutujat ja valmentautujat 2 3 Henkilöstö 3 4 Palvelut Nuorten työstartti Nuorten starttivalmennus TYVI -jakso Kompassi Kelan työhönvalmennus Kelan työkokeilu Kuntakokeilun asiakkaat Muut asiakkaat 7 5 Talous 7 Liite 1: Eri palveluissa olleet asiakkaat ja sijoittumiset

3 Kumppaniksi ry 2 Kumppaniksi ry:n Kajaanin työpajan vuosiraportti Yleistä Vuoden 2014 keskimääräinen työttömyysaste nousi Kajaanissa vuoden ,8 %:sta 16,3 %:iin. Työllisyystilanne heikkeni kaikissa ikäryhmissä ja nuoria alle 25 -vuotiaita oli keskimäärin työttömänä 499 henkilöä, joka oli 32 enemmän kuin vuonna Kumppaniksi ry:n valmennusjaksoille on otettu enenevässä määrin nuoria kuntoutujia, jotka tarvitsevat yksilövalmennuksellista tukea ennen kuin pystyvät työ- tai koulutuspaikan hakuun sekä ammattikoulusta valmistuneita nuoria, jotka ovat jääneet vaille ensimmäistä työpaikkaa ja tarvitsevat rohkaisua ja tukea työmarkkinoille hakeutumisessa. Myös nuorille mielenterveyskuntoutujille, joka on olut selvästi kasvava asiakasryhmä, on pystytty tarjoamaan monipuolisia palveluja Kelan ja Kainuun keskussairaalan kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Kumppaniksi ry osallistui toimintavuonna Kelan ammatillisen kuntoutuksen palvelujen kilpailutukseen. Kilpailutus onnistui hyvin ja kaikki kolme Kelan asiakkailleen ostamaa ammatillisen kuntoutuksen palvelua (Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus, Työhönvalmennus ja Työkokeilu) toteutuvat Kumppaniksi ry:n järjestäminä myös vuosina Yhteistyö KAKS:in ostaman Tyvi jakson osalta jatkuu myös entiseen malliin. Työvalmennuksen erityisammattitutkinnon suoritti toimintavuonna viisi työhönvalmentajaa ja sosionomin opinnot sai päätökseen yksi kuntoutusohjaaja. Lisäksi henkilöstö suoritti muutamia lyhempiä ammatilliseen kuntoutukseen liittyviä kursseja. Yleinen suhdannetilanne pysyi koko vuoden huonona ja asiakkaiden työllistyminen oli entistä haasteellisempaa. Tästä huolimatta asiakkaat sijoittuivat avoimille työmarkkinoille kohtuullisen hyvin. Sijoittumisissa kannatta huomioida, että esim. Starttivalmennus- ja Tyvi -palvelussa on ensisijaisena tavoitteena asiakkaan palvelutarpeen arviointi ja voimavarojen testaaminen/ vahvistaminen. Silti näistäkin palveluista tapahtui suoria sijoittumisia koulutukseen ja työelämään. Paras sijoittumistulos saavutettiin nuorille ammattikoulutetuille tarkoitetussa työstarttipalvelussa. Asiakkaiden määrä ja sijoittuminen on eritelty jäljempänä palvelukohtaisesti. 2 Kuntoutujat ja valmentautujat Kajaanin kaupungin kanssa tehty sopimus työpajatoiminnasta määrittää vuosittaiseksi valmentautujamääräksi 150, josta nuorten osuus on vähintään 75 asiakasta. Asiakasmäärät toteutuivat sopimuksen edellyttämällä tavalla. Toimintavuonna kajaanilaisia valmentautujia oli eri palveluissa yhteensä 161. Näistä alle 25 -vuotiaita nuoria oli 53 ja vuotiaita 23. Nuoria asiakkaita oli siis yhteensä 76. Eri palveluissa olleiden asiakkaiden määrä ja sijoittuminen käyvät ilmi liitteestä 1.

4 Kumppaniksi ry 3 3 Henkilöstö Kajaanin työpajalla työskenteli vuoden 2014 aikana kuntoutuspäällikkö, kolme kuntoutusohjaajaa sekä työhönvalmennuspäällikkö ja seitsemän työhönvalmentajaa. Kaikki kuntoutusohjaajien ja työhönvalmentajien työsuhteet ovat toistaiseksi voimassa olevia. Hallinnossa työskentelee koko yhdistyksen töissä (Kajaani, Sotkamo ja Ristijärvi) toiminnanjohtaja, kehityspäällikkö ja yksi toimistotyöntekijä. 4 Palvelut 4.1 Nuorten työstartti Kumppaniksin työstartti on tarkoitettu ammatillisen koulutuksen omaaville alle 30 -vuotiaille, joilla on motivaatiota aktiiviseen työnhakuun. Palvelun tavoitteena on aina työllistyminen avoimille työmarkkinoille. Palvelu alkaa kuukauden työkokeilujaksolla, jonka aikana nuorella on käytettävissä työvalmentajan ja työnetsijän tuki ulkopuolisen työpaikan etsinnässä. Jakson aikana nuori hakee työpaikkaa avoimilta työmarkkinoilta ja parantaa samalla omia työnhakuvalmiuksiaan. Jakson aikana päivitetään myös asiakkaan työnhakusuunnitelmat ja siihen liittyvät asiakirjat. Nuori käy jakson aikana työpaikkahaastatteluissa sekä osallistuu Kumppaniksilla tehtävään tuotannolliseen työhön. Mikäli ulkopuoliseen yritykseen työllistyminen edellyttää lyhytkoulutusta (esim. työturvallisuusja tulityökortti tai hygieniapassi), se voidaan suorittaa jakson aikana. Kumppaniksi ry:llä suoritetun jakson jälkeen seuraa kuukauden mittainen työkokeilujakso yrityksessä tai muussa ulkopuolisessa työpaikassa. Tämän jakson tavoitteena on aina joko määräaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen solmiminen työkokeilujakson päätyttyä. Vuonna 2014 Kumppaniksin työstarttipalvelussa aloitti yhteensä 16 nuorta ja he sijoittuivat jakson jälkeen seuraavasti: Töihin avoimille työmarkkinoille (Sanssi kortti) Työkokeilussa yrityksessä Opiskelemaan Kelan työhönvalmennus Kumppaniksilla Työstartti Kumppaniksilla jatkuu Muu sijoittuminen(muutto,sairasloma) Keskeytti 6 henkilöä 1 henkilöä 3 henkilö 1 henkilö 1 henkilöä 2 henkilöä 2 henkilöä

5 Kumppaniksi ry 4 Ei aloittanut valmennusta 2 henkilöä 4.2 Nuorten starttivalmennus Kumppaniksi ry on järjestänyt omana toimintana valmennusta nuorille, joiden palvelutarpeen ja/tai seuraava sijoittumispaikan hahmottuminen tarvitsevat vielä lisäselvittelyä. Tämä Starttivalmennuksen nimellä kulkeva palvelu on tarkoitettu alle 30-vuotiaille nuorille, jotka pystyvät ammatillisen kuntoutuksen tai valmennuksen keinoin siirtymään avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen. Palveluun osallistuminen vaatii asiakkaalta motivaatiota starttivalmennusjakson suorittamiseen ja seuraavan oman tavoitteen asettamiseen. Nuorten Starttivalmennukseen osallistui 18 asiakasta, joista 5 siirtyi jakson päätyttyä työnhakijaksi, 2 aloitti koulun ja 1 jäi äitiyslomalle, 1 aloitti armeijan, 2 siirtyi Kelan palveluihin, 1 jatkoi TE-toimiston työkokeilulla ja 6 asiakasta jatkaa valmennusta vuoden 2015 puolelle. 4.3 TYVI- jakso (yksilöllinen työhönvalmennus) TYVI- jakso toteutetaan Kainuun SOTE kuntayhtymän kuntoutusyksikön ostopalvelutoimintana Kumppaniksi ry:n Kajaanin ja Sotkamon toimintayksiköissä. Jakso kestää kuntoutujasta riippuen 1-3 kk. Tyvi- jakso on osa erikoissairaanhoidon ammatillista kuntoutusta erityisesti mielenterveyskuntoutujille. Jakso antaa tietoa kuntoutujan työ- ja toimintakyvystä ja auttaa kuntoutujaa etenemään soveltuvaan kuntoutustoimenpiteeseen, koulutukseen tai työhön. Lisäksi palvelu tukee kuntoutujien arjen hallintaa, auttaa kohentamaan sosiaalisia taitoja, lisää kuntoutujan itsetuntemusta ja -luottamusta sekä aktiivisuutta. TYVI -jaksolla oli vuoden 2014 aikana yhteensä 43 asiakasta. Näistä 13 aloitti jakson, mutta heidän kohdallaan sairaudesta toipuminen oli vielä vaiheessa eikä ammatillinen kuntoutus ollut vielä ajankohtainen, joten he siirtyivät sairaslomalle. Kuntoutujista 1 muutti toiselle paikakunnalle, 3 aloitti opiskelun, 1 jatkoi työhönvalmennusta muualla, Kelan työhönvalmennukseen siirtyi 9 kuntoutujaa, 4 kuntoutujaa siirtyi sairaslomalta työnhakijaksi, 1 kuntoutuja jatkoi kuntouttavalla työtoiminnalla ja 11 kuntoutujan kohdalla TYVI-jakso jatkuu vuoden 2015 puolelle. 4.4 Kompassi

6 Kumppaniksi ry 5 Kumppaniksi ry toteuttaa Kelan järjestämää mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennusta (Kompassi) henkilöille, joiden työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat sairauden, vian tai vamman takia olennaisesti heikentyneet tai joilla on lähivuosina työkyvyttömyyden uhka. Valmennukseen soveltuvat mm. aikuiset henkilöt, joiden työelämään paluuta tai ammatin vaihtoa on tarpeen selvitellä ja tukea, sekä nuoret, joiden on vaikea työllistyä, löytää sopiva ammatillinen ura tai saada ammatillisia opintojaan päätökseen. MT -työhönvalmennukseen valittavilla kuntoutujilla ensisijainen työkykyä alentava ja työllistymistä vaikeuttava sairaus on aina psyykkinen sairaus. Psyykkisen sairauden lisäksi kuntoutujalla voi olla muitakin sairauksia. Työhönvalmennus on osa ammatillisen kuntoutuksen prosessia, jolla tuetaan mielenterveyskuntoutujan työelämään pääsyä. Työhönvalmennuksen lähtökohtana ovat kuntoutujan oma motivaatio ja voimavarat sekä sitoutuminen yhdessä asetettuihin tavoitteisiin työelämään pääsemiseksi. Kelan mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennuksessa on keskeistä ohjattu ja tuettu työ - alkuvaiheessa palvelutuottajan omissa tiloissa ja myöhemmin ulkopuolisessa työharjoittelupaikassa (60 vrk) - sekä elämänhallintataitojen kartuttaminen yksilö- ja ryhmävalmennuksen keinoin. Jakson kokonaispituus on 243 vrk sisältäen kolme pakollista seurantakäyntiä. Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennukseen osallistui vuoden 2014 aikana yhteensä 44 kuntoutujaa, heistä 16 jatkaa valmennusta vuoden 2015 puolelle. 8 kuntoutujan valmennus keskeytyi sairauden uudelleen aktivoitumisen ja hoidon uudelleen järjestelemisen takia, 1 kuntoutujan jakso päättyi eläkehakemuksen toimittamiseen, 2 kuntoutujaa jatkoi Kelan työhönvalmennuksella, 1 kuntoutuja jatkaa vakuutusyhtiön työhönvalmennusta, 6 siirtyi työnhakijaksi, 1 päätti valmennuksen ja aloitti yrityksessä työkokeilulla, 4 kuntoutuja aloitti ammattiin johtavat opinnot, 3 siirtyi palkkatyöhön ja 2 siirtyi toiselle paikkakunnalle. 4.5 Kelan työhönvalmennus Työhönvalmennuksella pyritään parantamaan yleisiä työstä selviytymisen taitoja ja sopeutumista työelämään tai uuteen työpaikkaan. Työhönvalmennukseen soveltuvat henkilöt, joiden työelämään paluuta tai ammatin vaihtoa on tarpeen selvitellä. Lisäksi kuntoutukseen soveltuvat nuoret, joiden on vaikea työllistyä, saada ammatillisia opintojaan päätökseen, jos opiskelu on keskeytynyt, tai löytää sopiva koulutusala. Keskeistä on kummallakin kohderyhmällä työllistymisen tavoitteen selkeytyminen ja työelämään pääsemisen tukeminen.

7 Kumppaniksi ry 6 Työhönvalmennus toteutetaan yksilöllisesti, mutta palveluntuottaja voi koota samanaikaisesti työhönvalmennuksessa olevista kuntoutujista ryhmiä. Tavoitteena on työllistyminen, työelämän valmiuksien lisääminen ja parantaminen sekä erilaisten työtehtävien kokeileminen pitkäkestoisesti. Työtehtävien kokeileminen toteutetaan ensisijaisesti ulkopuolisissa työpaikoissa. Työhönvalmennuksessa tutustutaan myös erilaisiin ammatteihin ja laaditaan ammatillinen jatkosuunnitelma Vuoden 2014 aikana työhönvalmennuksessa oli 14 kuntoutujaa, joista 5 jatkaa valmennusta vuoden 2015 puolelle. Työhönvalmennuksesta 3 kuntoutujaa siirtyi työnhakijaksi ja 2 jäi sairaslomalle, 2 jatkaa eri yrityksissä TE-toimiston työkokeilulla, 1 kuntoutuja aloitti työt ja aloittaa myöhemmin oppisopimuskoulutuksen ja 1 aloitti ammattiin johtavan opiskelun. 4.6 Kelan työkokeilu Työkokeilu on tarkoitettu henkilöille, joiden työelämään paluuta tai ammatin vaihtoa on tarpeen selvitellä. Lisäksi palveluun soveltuvat nuoret, joiden on vaikea työllistyä, saada ammatillisia opintojaan päätökseen, jos opiskelu on keskeytynyt, tai löytää sopiva koulutusala. Keskeistä on kummallakin kohderyhmällä työllistymisen tavoitteen selkeytyminen ja työelämään pääsemisen tukeminen. Työkokeilu on osa ammatillisen kuntoutuksen prosessia, jolla tuetaan asiakkaan työllistymistä, työelämässä jatkamista tai työelämään palaamista. Kumppaniksi ry:llä työkokeilun alkukartoituksen toteuttaa moniammatillinen työryhmä, jossa mukana ovat lääkäri, psykologi ja muu kuntoutushenkilöstö. Työkokeiluun osallistui vuonna 2014 yhteensä 9 kuntoutujaa. 1 työkokeilija siirtyi MTtyöhönvalmennukseen, 3 kuntoutujan sairasloma jatkuu, 1 siirtyi eläkkeelle, 2 kuntoutujaa jatkoi Kelan työhönvalmennukseen ja 2 kuntoutujaa siirtyi työnhakijaksi TE-toimistoon. 4.7 Kuntakokeilun kautta tullet asiakkaat Kuntakokeilun kautta ohjautuneet asiakkaat aloittivat kuukauden mittaisella starttivalmennusjaksolla, jonka aikana he työskentelivät Kumppaniksi ry: eri työpisteissä. Asiakkaan seuraavaa omaa tavoitetta ja sen saavuttamisessa tarvittavaa palvelua ovat hahmottamassa myös Kumppaniksi ry:n työvalmentaja ja kuntoutusohjaaja. Vuoden 2014 aikana palveluun ohjautui yhteensä 16 asiakasta. 4 asiakkaan sopimusta on jatkettu vuoden 2015 puolelle, tavoitteena sopimusten jatkamiselle on, että asiakkaat voisivat jatkaa kuntoutumistaan edelleen Kelan palveluissa. Yhden asiakkaan jatkoa on perusteltu lisätiedon saamiseksi eläkeselvittelyä varten. 2 asiakasta aloitti Kelan työhönvalmennuksen, 1 asiakkaalle

8 Kumppaniksi ry 7 tarjottiin jatkoa, mutta hän ei halunnut jatkaa. 6 asiakasta palautui takaisin kaupungin työvalmentajan asiakkaiksi. 1asiakas jäi sairaslomalle, 1 asiakas muutti pääkaupunkiseudulle ja aloitti siellä opinnot ja1asiakas aloitti palkkatyöt yrityksessä. 4.8 Muut asiakkaat Työssäoppijoita oli vuoden 2014 aikana yksi ja hän jatkoi opintojaan työharjoittelujakson jälkeen. 5 Talous Vuosille Kajaanin kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen avustussummaa pienennettiin eurolla edellisen sopimuksen avustuksen määrästä. Tästä johtuva tasapainottamistarve on saatu hoidettua pääasiassa kuntoutuspalvelujen myyntiä lisäämällä ja tiukalla kulukurilla. Lopullinen tilinpäätös valmistuu maalis-/ huhtikuussa ja se toimitetaan Kajaanin kaupungille viimeistään vuosikokousmateriaalin yhteydessä. Kajaanissa Markku Niskanen Toiminnanjohtaja Kumppaniksi ry

Kumppaniksi ry, Vienankatu 5-7, Kajaani. Kumppaniksi ry

Kumppaniksi ry, Vienankatu 5-7, Kajaani. Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry on Kajaanin seutukunnan kuntien ylläpitämä yhdistys, jonka tarjoaa: Koulutukseen ja työllistymiseen tähtäävää valmennusta ja kuntoutusta Kumppaniksi ry * Valmennusyksiköt

Lisätiedot

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Toiminta- ajatus Kajaanin kaupunki sekä Ristijärven ja Sotkamon kunnat järjestävät Kumppaniksi ry:n toimesta työhön ja koulutukseen tähtäävää valmennusta

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan Terveysosasto/Kuntoutusryhmä Suunnittelija Marjaana Pajunen 7.5.2013 Työhönkuntoutumisen palveluverkoston työpaja Miksi Kela järjestää

Lisätiedot

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS

TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS OLENNAISIMPIA ASIOITA, JOTKA JATKOSSA MUUTTUVAT TAVOITTEET AIEMMIN Työkokeilu, max. 40 vrk + 3 seurantaa max. 120 vrk + 23 seurantaa MTtyöhönvalmennus max.240

Lisätiedot

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri Kuntoutus Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri 24.3.2017 Kelan kuntoutustoiminnan perusta ja tavoite Kelan kuntoutus- ja kuntoutusrahalaki KKRL 566/2005 Kuntoutus

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen A) Hankkeen tavoitteena on, että Iisalmen seudun TE-toimiston alueella sijaitsevat työpajat ja tuotannolliset työkeskukset alkavat yhdessä tuotteistaa pajayksiköissä valmentautuville tai kouluttautuville

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

KUMPPANIKSI RY, YLEISPEREHDYTYS

KUMPPANIKSI RY, YLEISPEREHDYTYS 1 KUMPPANIKSI RY, YLEISPEREHDYTYS Yleisperehdytyksen käy läpi kuntoutujien kanssa kuntoutusohjaaja / yksilövalmentaja tarvittavien kohtien osalta ja valmentautujien kanssa tarvittavien kohtien osalta ao.

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi 1. Jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen 2. Nuorten työ-

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela Nuoren kuntoutusraha Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto 24.11.2017 Irma Leppänen, Kela Sisältö Nuoren kuntoutusrahan myöntöedellytykset Hakeminen Määrä Nuoren kuntoutusrahan maksaminen Seuranta

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella

Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni 22.03.2011 Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Sisältö Kuntoutuksen toteuttajat Kenellä on oikeus työeläkekuntoutukseen?

Lisätiedot

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen Työpajatoiminnan vaikuttavuus Teemu Vauhkonen & Tommi Hoikkala Syrjäytyminen aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia Hankkeessa tutkitaan

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 11) Aika 28.03.2019, klo 16:07-17:32 Paikka Ruokala Eines, Sammonkatu 1-3 Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä

Lisätiedot

KELAn tukema kuntoutus

KELAn tukema kuntoutus KELAn tukema kuntoutus Valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon koulutuspäivä 11.2.2009 YTHS ja SKNLY Elina Kinnunen, LL, psykiatrian erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri Kela, Lounais-Suomen Aluekeskus

Lisätiedot

KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS

KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS 20.6.2018 1 KP OTE toimintamalli Tuki työllistymiseen ja työssä pysymiseen Työn etsintä Perus- tai intensiivinen työhönvalmennus Pitkäkestoinen tuki työssä

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet Verkostoseminaari 6.10.2015 Merja Valle Työeläkekuntoutuksen suosio kasvaa, työkyvyttömyyseläkkeet laskussa 25 000 22 500 20 000 17 500 15 000 12 500

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus

Lisätiedot

Mikä muuttui projektin tuloksena?

Mikä muuttui projektin tuloksena? Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen

Lisätiedot

Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja Työpaja on yhteisö, jossa työnteon ja siihen liittyvien valmennus- ja ohjauspalvelujen avulla pyritään

Lisätiedot

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien

Lisätiedot

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky

Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky PURA - toiminnasta työkyky 1.4.2014 31.5.2017 Yhteistyössä Sytyke-Centre/Hengitysliitto Kela Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Avominne päihdeklinikka Kuntoutussäätiö Toiminta - Työ - Tulevaisuus Taustaa

Lisätiedot

Kipinä syttyy työpajoilla

Kipinä syttyy työpajoilla Kipinä syttyy työpajoilla Nuorten työpajat Kaakkois-Suomessa 2013 25.9.2013 Työpaja Työpajoilla tuetaan nuoren elämänhallintaa sekä järjestetään työkokeiluja Työpajojen tavoitteena on ehkäistä nuorten

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

Työllistämispalvelut NASTOLAN KUNNAN TYÖPAJAT 2013

Työllistämispalvelut NASTOLAN KUNNAN TYÖPAJAT 2013 NASTOLAN KUNNAN TYÖPAJAT 2013 Organisaatiokaavio Kunnan työllistämispalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Nastolan Kakstahti Nastolan Kierrätyskeskus Ympäristötiimi Lounaskahvila Tekninen työpaja Kiinteistöyksikkö

Lisätiedot

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Anne Korhonen Journalistipäivä 8.3.2016 Osatyökykyinen vai työkykyinen? 2 Osatyökykyisyys on työ ja tehtäväsidonnainen asia Työkyky muuttuu ja muuntuu

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Työhönvalmennuksen prosessikortit Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017

Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017 Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017 Kelan ammatillisen kuntoutuksen myönteisten ratkaisujen yleisimmät päädiagnoosit vuonna 2013 Työkokeilu Sairausdiagnoosi

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa. Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen

Lisätiedot

Työpajatoiminta Nuori Tampere

Työpajatoiminta Nuori Tampere Työpajatoiminta 2015 Nuori2017 - Tampere Ruth Bamming - Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 5.4.2017 1 Nuorten työttömyys 2006 2016* *Työttömät työnhakijat Suomessa keskimäärin kuukauden lopussa

Lisätiedot

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita Lapin välityömarkkinoiden työkokous 26.9.2013 projektipäällikkö Anne-Mari Arola Kompassi-projektin ammatillisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena

Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Vakuutusyhtiöt työllistymisen tukena Uudenmaan alueen TYÖHÖNVALMENNUKSEN VERKOSTOPÄIVÄ 11.11.2014, Validia Ammattiopisto, Nina Orlo, Vakuutuskuntoutus VKK Vakuutuskuntoutus VKK vuonna 1964 perustettu tapaturma-,

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS. Ammatillisella kuntoutuksella takaisin työelämään

AMMATILLINEN KUNTOUTUS. Ammatillisella kuntoutuksella takaisin työelämään Ammatillisella kuntoutuksella takaisin työelämään 1 Oma paikka työelämässä Ammatillisella kuntoutuksella autamme sinua pysymään työelämässä ja etsimään oman paikan joko nykyisessä työpaikassasi tai kouluttautumalla

Lisätiedot

Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet

Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet Välityömarkkinat työpaja Messukeskus, Helsinki 26.10.2010 Markku Hassinen Sosiaalisen Työpajat työllistämisen tässä ja nyt toimiala Työelämään

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa

Lisätiedot

VALMA ja TELMA seminaari

VALMA ja TELMA seminaari Syksy 2014 VALMA ja TELMA seminaari 22.9.2015 4/5/13 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus VALMA Perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen koulutusten aseman ja sisällön selkiyttämisen

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Miksi dokumentoida Tampere 11.6.2014 1 PAJATOIMINTA JOKA EI OLE DOKUMENTOITU EI OLE PAJATOIMINTAA Tampere 11.6.2014 2 24000 23000 22000 21000 20000 20772 21459 22791 22805

Lisätiedot

Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula

Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen 2.12.2013 Lea Nikula Nuorten Ystävät vankalla pohjalla Perustettu 1907 Oulussa Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914

Lisätiedot

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMINEN HENGITYSLIITON TOIMINTANA Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON TYÖLLISTÄMISEN HISTORIAA Hengitysliitto (entinen tuberkuloosiliitto ja keuhkovammaliitto)

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 19.9.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 19.9.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 19.9.2013 Pirjo Nevalainen Mitä Oulu Virta-hankkeessa tehtiin Hankkeen aikana kehitettiin moniportainen toimintamalli työttömien työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Järjestöjen rooli nuorten palvelujen kehittäjänä 11.3.2014 Lea Nikula

Järjestöjen rooli nuorten palvelujen kehittäjänä 11.3.2014 Lea Nikula Järjestöjen rooli nuorten palvelujen kehittäjänä 11.3.2014 Lea Nikula Nuorten Ystävät vankalla pohjalla Perustettu 1907 Oulussa Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha

Lisätiedot

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä 2019-2020 JS 13.12.2018 1 550:n työttömän henkilön työllistymisen tukeminen 35% työllistyy tai pääsee tutkintotavoitteiseen koulutukseen 50:n

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Kelan palvelut neuropsykiatrisesta. häiriöstä kärsivän. työhön kuntoutumisentukena. Iiris Pelkonen. Projektipäällikkö, suunnittelija.

Kelan palvelut neuropsykiatrisesta. häiriöstä kärsivän. työhön kuntoutumisentukena. Iiris Pelkonen. Projektipäällikkö, suunnittelija. Kelan palvelut neuropsykiatrisesta häiriöstä kärsivän työhön kuntoutumisentukena Iiris Pelkonen Projektipäällikkö, suunnittelija Terveysosasto Kuntoutusryhmä Neuropsykiatrisen kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,

Lisätiedot

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1.

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus Voimassa 1.1.2012 TYK-kuntoutus Työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat olennaisesti heikentyneet sairauden vuoksi tai asianmukaisesti

Lisätiedot

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa

Lisätiedot

Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa

Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa Lapin keskussairaala 14.9.2016 Arja Törmänen, Kela Pohjoinen vakuutuspiiri NUOREN KUNTOUTUSRAHA Myöntämisedellytykset Ikä 16-19 vuotta Työ- ja opiskelukyky tai mahdollisuudet

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake

Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työkokeilu, työhönvalmennus, MT-työhönvalmennus Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Perustettu 1907 Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914 Pohjolakoti 1915 Toivola-koti 1926 Perhekotitoiminnan pioneeri 1974 Nuorten

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Kristiina Härkäpää Lapin yliopisto Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto 2011 1 Työvalmennuksen nykytila ja kehittämistarpeet (2009-12) rahoittajina

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille Armi Peltomäki Työkykyneuvoja Kela/TYP 12.9.2016 KSSHP:n koulutustilaisuus Työikäinen terveydenhuollossa I Työkyvyn arviointi Työkykyneuvonta Kelassa 1/2 Työkykyneuvonta

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Mitä LIITO on. Mitä lisäarvoa NUORI saa

Mitä LIITO on. Mitä lisäarvoa NUORI saa LIITO on Vaihtoehtoinen tapa toteuttaa työvaltaista oppimista, jossa nuorelle tarjotaan yksilöllisesti tuettu yhteisöllinen oppimisympäristö. Oppimisympäristö, jolla vahvistetaan tai uudelleensuunnataan

Lisätiedot

MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI

MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI Modulaarisen työhönvalmennusmallin avulla luodaan maakunnan kattava palvelukokonaisuus ja toimintamalli osatyökykyisten työllistymisen tukemiseksi. Toimintamallin keskeinen

Lisätiedot

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista

Lisätiedot

Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö

Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö 18.11.2016 Mitä on amma$llinen kuntoutus? Amma:llisen kuntoutuksen tarkoitus on au7aa työllistymään, pysymään

Lisätiedot