Palvelujen uudelleenmuotoilustako apua kuntien talousahdinkoon? Arto Lepistö Apulaiskaupunginjohtaja 14.6.2011



Samankaltaiset tiedostot
Uuden sukupolven palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelu. Kaupunginvaltuuston seminaari Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

Kevan rooli nyt ja tulevaisuudessa (Jukka Ahtela: Selvitys kuntaeläkkeiden rahoituksesta)

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

PYLL-seminaari Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

Terveyden edistämisen ohjelma

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Seuranta- ja loppukysely

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

SEURANTAKYSELY ELÄMÄNTAPARYHMÄLÄISILLE

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

MUUTOKSEN PSYKOLOGIA. ANU KANGASNIEMI PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi, LitM, sert. liikunta- ja urheilupsykologi STRESSIPÄIVÄ 24.5.

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

syntyneet 3936 kävijää % ikäryhmästä

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

Hyvinvointia Maakuntaan VIII Alkoholinkäyttö puheeksi hyvinvoinnin edistämiseksi Heli Heimala

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio

MLL:N EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN HANKKEEN LOPPUSEMINAARI

Arjen turvaa kunnissa

Päihteet ja elintavat puheeksi neuvolassa. Tuovi Hakulinen Dosentti (Terveyden edistäminen)

Päivi Rahkonen, Hollolan kunnanjohtaja

Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15)

THL:n sähköiset kansalaispalvelut: Omahoitopolut.fi ja Palveluvaaka.fi

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI. Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi?

Luonto lisää liikettä

Uuden sukupolven organisaatio

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Tieto on rakkaus. Erityisasiantuntija Aleksi Kopponen AKUSTI

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

3. Verenpaine 1. / 2. /

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

HEINOLAN STRATEGIA /HYVINVOINTIOHJELMA Pohjarakennelmia ja taustaa:

Kohti seuraavaa sataa

ARVO. Lohja Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Strateginen kumppanuus muutoksessa

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus

Kuka koulun liikunnallistaa ja miten? Näkemys koululiikunnan ajankohtaisiin kysymyksiin Liikkuva koulu -ohjelman näkökulmasta

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

Hyvinvointi ja liikkuminen

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Seinäjoki

Kaupunginvaltuusto

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea

Vaikuttava Erasmus+ ajatuksia vaikuttavuuden mallintamisesta, tukemisesta ja arvioinnista

KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6. Minun elämäntilanteeni

ENONTEKIÖN KUNTAKONSERNIN TALOUSARVIO JA TOIMINTA- SUUNNITELMA Kunnanjohtajan esityksen pääsisältö

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

Lapsiperheen arjen voimavarat

Transkriptio:

Palvelujen uudelleenmuotoilustako apua kuntien talousahdinkoon? Arto Lepistö Apulaiskaupunginjohtaja 14.6.2011

Tätäkö on hyvinvoinnin edistäminen? Ylipainon aiheuttama 2-tyypin diabetes ja tupakointi: aivohalvauksen riski Runsaan tupakoinnin riskit keski-iän jälkeen: lisää alzheimerin taudin tai muun dementian todennäköisyyttä (yli 2 askia/pv yli 2-kertainen riski) Lasten huostaanottojen (JKL menot 20 M /v) pääasiallisin syy vanhempien runsas päihteiden käyttö. Juominen siirtynyt koteihin!! Koulujen työrauhaongelmat (45 %:lle opettajista jo kesto-ongelma) Hajonneiden perheiden lapsilla on vähintään 2-kertainen riski päätyä huonoon koulumenestykseen, heikompaan terveydentilaan, työttömyyteen, teiniaikaiseen raskauteen jne. 700 000 suomalaista käyttää masennuslääkkeitä 600 000 suomalaista käyttää kolesterolilääkkeitä

yhä harvemman herkkua? Väestöstä 44 %:lla on korkea elämänlaatu Pääsääntöisesti hyvää elämää elää 27 % suomalaisista Lähde: THL 2010

Pahoinvoinnin hoidon osuus kunnan menoista case Jyväskylä (531 M nettomenot) Perusturva (130 000 000 /v, diabetes, alkoholi jne., 25 % nettomenoista) Sivistys ( 3,7 M /v sos.ongelmat, haastava käytös, 50 000 /v liikuntapalveluissa mm. ilkivalta, yht. n. 1 % nettomenoista) Kaupunkirakenne (ilkivallan ja vahingontekojen eli sotkemisen, töhrimisen ja särkemisen aiheuttamat ylimääräiset kustannukset puistoissa, satamissa jne. yht. 200 000 /vuosi)

Palvelut ja asiakkuus Kunnallisessa palvelutuotannossa ongelma on se, että merkittäviin hyvinvoinnin komponentteihin ei nykyisellä mallilla päästä käsiksi, koska ne tapahtuvat kotitalouksissa (liikunta-aktiivisuus, riittävä uni, ravitsemus, päihteettömyys). M Panzar

Tapojensa orja? Ihminen on tapakäyttäytyjä. Hän tarvitsee syyn muuttuakseen. Minkälaisia hyviä syitä me tarjoamme kuntalaisille, henkilöstölle, poliitikoille muutoksen aikaansaamiseksi (riittääkö rahapula)? > Käypähoitosuositusten mukaisilla elämäntavoilla valtaosa saavuttaisi suosituksen mukaisen kolesteroliarvon > alkoholiongelman voi selvittää yhdellä kysymyksellä: juotko alkoholia aterioiden välillä?

Palvelumuotoilustako apu? Käyttäjät osallistuvat kehitystyöhön Uusien ideoiden muokkaamista asiakkaiden kanssa tehdyn luovan työn pohjalta Näkyväksi tekemistä ja kokonaisvaltaista Muuttavat palvelun käyttäjän aktiiviseksi toimijaksi (voimaannuttaminen, tuuppaminen, merkityksellisyyden löytäminen elämälle)!!

Palvelujen uudelleenmuotoilustako apua? Nykyisten palvelujen sisällön uudistaminen 3.Sektorin roolin kirkastaminen Palvelujen uudelleenmuotoilun perusteet ASPA -yksi kohtaaminen Palvelusetelityyppiset avaukset Pahoinvoinnin haltuunotto 135M /25%

Arjen areenat hyvinvoinnin työkaluiksi Preventiosta (tautikohtaisesta) promootioon (=liikuttaa t. liikkua eteenpäin) Terveys ja hyvinvointi ratkaistaan arjessa = arjen areenoilla, siellä missä elämäkin tehdään Promootiokeskusten (=omatoiminen ja hyvinvoiva kuntalainen) rakentaminen Kirjasto-neuvola-terveyskioski-nuorisotila ts.elinympäristön akunlaatajat Mielihyvän kestävien lähteiden löytäminen ts. palauttaa ihmisten kyky ammentaa ne tavallisista asioista, kuten: Luonto, toinen ihminen, mielekäs tekeminen Kootaan kunnan asiointipalvelut yhteen pisteeseen ja kolmeen eri kanavaan: asiointiin paikanpäällä, puhelinpalveluun ja sähköiseen asiointiin.

Myönteisen kehityksen spriaali Ylläpitävä, kehittävä Elämänlaatupalvelut Kunnallisten palvelujen tarve minimaalinen, ihminen on vapaampi, on vaihtoehtoja, tilaa toimia ja hengittää, luovuutta rikastuttava vuorovaikutusverkosto Matkaan saattava Kasvun, kehityksen ja oppimisen areenat Oppiminen, kasvu, voimaannuttaminen, kannustavat hinnoittelu mekanismit, käyttäytymisen muutokseen kannustava viestintä, preventiosta promootioon Korjaava Akuutti hoito- ja hoiva Ongelmien laadukas, nopea ja kustannustehokas käsittely, esim. terveyskeskuksen päivystyksen käyttäjällä on keskimääräistä suurempi sosiaalisen syrjäytymisen riski Tuloja hankkiva Elinkeino- ja vetovoimapalvelut Ympäristö- ja energiateknologiasta on tulossa maailman suurin bisnes, ideoiden muuttaminen kaupalliseksi menestykseksi, suhteellinen kilpailuetu!

Strateginen osa johtamisessa Tien valinta! > on turha juosta, jos on väärällä tiellä Noudatammeko! > budjetin logiikkaa vai > älyn logiikkaa