TYÖPAJAT 2016-2017
. TYÖPAJAOPETUS. Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa olleille oppilaille. Arkkitehtuurityöpajan voi aloittaa jo 12-vuotiaana. Myös siirtyminen kuvataideopinnoista arkkitehtuuriopintoihin, tai toisin päin, on mahdollista. Työpajaopinnoissa syvennetään aikaisemmissa opinnoissa saatuja tietoja ja taitoja sekä harjoitellaan itsenäistä kuvallista ilmaisua. Oppilas valitsee koulun tarjoamista vaihtoehdoista työpajan lukuvuodeksi kerrallaan. Työpajaryhmä pyritään perustamaan mikäli siihen hakee vähintään kahdeksan oppilasta. Joidenkin työpajojen yhdistäminen on mahdollista, jos yhden pajan oppilasmäärä jää liian pieneksi (esim. piirustus-sarjakuva, digitaalinen kuva valokuva) Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä. Oppilaat sijoitetaan työpajoihin valintojensa, ikänsä ja kuvataidekoulussa opiskeltujen vuosien perusteella. Mieti siis huolella kaikkia kolmea työpajavalintaasi, sillä välttämättä et pääse ensimmäiselle tai toisellekaan sijalle asettamaasi pajaan! Työpajojen esittelyteksteissä opetuksen tavoitteet ja sisällöt on ilmaistu kokonaisuutena jakamatta niitä eri vuosiksi tai jaksoiksi. Siihen, miten opinnot käytännössä toteutetaan, vaikuttaa suuresti opetusryhmän koostumus (mm. oppilaiden ikä, tieto- ja taitotaso). Opintojen keskeiset sisältöalueet on kirjattu koulun opetussuunnitelmaan. Työpajaoppilaat voivat suorittaa opintoja ensisijaisen työpajansa lisäksi myös toisessa työpajassa, mikäli opetusryhmässä on vapaita oppilaspaikkoja. Rehtori hyväksyy oppilaat lisäopintoihin elokuussa tehtävän hakemuksen perusteella. Lisäopinnoista peritään korotettu lukukausimaksu (50 ). Työpajaopintojen loppuvaiheessa, omassa työpajassaan, oppilas voi halutessaan tehdä päättötyön ja siihen liittyvän portfolion, jotka arvioidaan. Päättötyön suorittaminen on yksi edellytys taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötodistuksen saamiselle.
LUKUVUODEN 2016-2017 TYÖPAJATARJONTA ARKKITEHTUURI ELÄVÄN KUVAN PAJA DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS KERAMIIKKA - KUVANVEISTO NYKYTAIDE KUVISKUNTOPAJA
A RKKITEHTUURIPAJA Arkkitehtuuripajassa tutustut arkkitehtien käyttämiin välineisiin ja työtapoihin tekemällä samoja asioita kuin ammattisuunnittelijat työssään: piirrät kynällä ja koneella, mittaat, valokuvaat ja muokkaat kuvia. Tutkit tiloja, rakenteita ja muotoja rakentamalla pienoismalleja monenlaisista materiaaleista, myös virtuaalisesti 3D-mallinnusohjelmalla. Suunnittelutyön ja rakentamisen eri vaiheet tulevat tutummaksi kun teet omia suunnitelmia ja rakennusprojekteja. Lisäksi voit seurata ammattilaisten työskentelyä: vierailemme mahdollisuuksien mukaan arkkitehtien ja rakentajien työpaikoilla. Arkkitehtuuripajan tutkimuskohde on ihmisen rakentama ympäristö. Teet ryhmän mukana opinto- ja tutkimusretkiä ainakin lähiympäristöön ja hankit tietoa käymällä mm. näyttelyissä. Selvität asioita arkkitehtuurilehtien, -kirjojen, netin ja muun median avulla. Aiheesi voivat vaihtua arkkitehtuurin historiasta ajankohtaisten rakennushankkeiden kautta vaikkapa tulevaisuuden arkkitehtuuriin ja tietenkin kiinnostavien arkkitehtien töihin.
E LÄVÄN KUVAN PAJA Työpajassa pääset tekemään omia lyhytelokuvia, musiikkivideoita, harrastevideoita ja animaatioelokuvia oman kiinnostuksesi mukaan. Voit myös tehdä mitä huimimpia mediataideteoksia, joissa yhdistät vaikka perinteistä taidetta digitaaliseen maailmaan.
DIGITAALISEN KUVAN PAJA Työpajassa luot oman kuvamaailmaasi mm. valokuvaten, piirtäen, maalaten, skannaten ja lopulta yhdistellen ja muokaten kuvia digitaalisesti tietokoneella. Suunnittele, kokeile ja kehittele kuvaideoitasi. Kuvankäsittelyllä voit tehdä mahdottoman mahdolliseksi! Työpajassa harjoitellaan kuvankäsittelyn, kuvan koostamisen ja kuvasommittelun perusteita, tutustutaan Photoshopohjelman graafisiin mahdollisuuksiin ja erilaisiin kuvankäsittelyn ilmaisukeinoihin. Pajassa tehdään myös harjoituksia graafisen suunnittelun alueelta (esim. julisteet, kortit, levyjen ja kirjojen kannet) ja tutustutaan digitaalisen kuvan käyttöön sosiaalisessa mediassa.
V ALOKUVAPAJA Työpajassa voit tutustua valokuvauksen ilmaisukeinoihin ja tekniikkaan, harjoitella digitaalista työskentelyä Photoshopohjelmalla sekä perehtyä valokuvauksen laajaan kenttään. Opit myös tuntemaan perinteistä mustavalkotyöskentelyä pimiössä. Valokuvapajan käytössä on valokuvauslaboratorio, tietokoneluokka ja studio, jossa voi harjoitella studiovalojen käyttöä esimerkiksi asetelma- ja henkilökuvauksessa. Kuvausprojekteissa pyritään mm. kehittämään henkilökohtaista ilmaisua ja löytämään kuvauskohteita omasta arkielämästä ja lähiympäristöstä. Samalla opetellaan tutkimaan valokuvien ilmaisukeinoja, sanomaa ja viestejä tutustumalla nykyvalokuvaan ja klassikoihin.
PIIRUSTUSPAJA Piirustuspajassa voit syventyä eri piirustusmenetelmien ja tekniikoiden käyttöön. Tulet perehtymään piirtämisen mahdollisuuksiin käyttämällä erilaisia piirtimiä ja tutustumalla uusiin tekniikoihin. Esimerkiksi lyijykynä, hiili, lyijy, liidut, muste, erilaiset värit sekä sekatekniikka ovat välineitäsi työskennellessäsi. Työpajatyöskentelyn lähtökohtana on oman taidon, ilmaisun ja kuvallisen ajattelun kehittäminen. Tunneilla tehdyt teokset voivat olla luonnoksia sekä pitempiä tutkielmia ja niiden aiheet perustua sekä omaan havaintoosi että mielikuvitukseesi. Työpajassa pääset piirtämään mallista sekä tutkimaan mittasuhteita, valoa, varjoa ja muotoja. Tärkeällä sijalla on myös opetella perspektiivin käyttämistä, kuvasommittelua ja ihmisen piirtämistä. Tarkoituksena on, että kokeilet erilaisia piirustustyylejä, saat piirrosviivasi elävämmäksi ja löydät oman tyylisi piirtää. Myös sarjakuvien piirtäminen voi olla osana ilmaisuasi.
S ARJAKUVAPAJA Työpajassa voit tehdä sarjakuvia monipuolisesti. Aiheet ja ideat voivat olla omiasi, yhteisiä sekä opettajan antamia. Sinun on mahdollista keskittyä oman mielenkiintosi mukaan eripituisten teosten tekoon muutaman ruudun mittaisista stripeistä novelleihin ja sarjakuvaromaaneihin saakka. Tarkoitus on löytää juuri sinua kiinnostava ja innostava tekotapa sekä sisältö omiin sarjakuviisi. Lisäksi voit tutustua sarjakuvaan runsaan kirjallisuuden avulla. Työpajan tavoitteena on tehdä sarjakuvia tutustuen sen kaikkiin tekovaiheisiin. Näitä tekovaiheita ovat ideointi, käsikirjoittaminen, piirtäminen, tussaaminen, värittäminen sekä tekstaaminen. Työpajassa perehdytään myös sarjakuvan eri lajityyppeihin, piirtämisen tyylilajeihin ja juonen kehittelyyn. Kuvakoot sekä sommittelu ovat olennaisia asioita työskentelyssä. Välineitä ovat mm. erilaiset piirtimet, värit ja tietokone.
K UVATAIDEPAJA Työpajassa voit monipuolisesti syventää osaamistasi eri teknikoiden alueilla: piirustuksessa, maalauksessa, keramiikassa, kuvanveistossa, grafiikassa jne. Kaikki ryhmän oppilaat voivat esittää toiveita materiaaleista ja aiheista, jotka huomioidaan mahdollisuuksien mukaan työpajan työskentelyssä. Näyttelyvierailujen ja laajan kuva-aineiston avulla saat virikkeitä ja uusia näkökulmia omaan työskentelyysi.
PIIRUSTUS-MAALAUS- GRAFIIKKAPAJA (PI-MA-GRA) Työpajassa voit opetella piirustuksen ja maalauksen eri tekniikoita, kuten akvarelli-, pastelli-, hiilipiirustus-, akryyli-, öljyväri- ja yhdistelmätekniikoita. Grafiikan puolelta opit tekemään puupiirroksia (ns. katoavan levyn-tekniikka) sekä kuivaneula-, pehmeäpohja- ja carborundumtekniikoita. Opettajan ohjauksessa saat vahvistusta omannäköiseen työskentelyyn. Työpajaryhmän mukana pääset tutustumaan myös taidehistoriaan ja nykytaiteeseen sekä ajankohtaisiin näyttelyihin. Metalligrafiikan tunnit pidetään mahdollisuuksien mukaan Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamossa.
PIIRUSTUS - MAALAUSPAJA Jos pidät piirtämisestä ja maalaamisesta, voit syventää taitojasi ja tietämystäsi tässä työpajassa. Pajassa työskennellään monipuolisesti esim. asetelmien ja elävän mallin mukaan. Lähtökohtina voivat olla abstraktit ja mielikuvitusaiheet. Työpajassa harjoittelet myös piirustusta, maalausta, värioppia ja sommittelutaitoja. Taidehistoria ja nykytaide sekä näyttelykäynnit antavat sinulle virikkeitä omaa työskentelyäsi varten. Kaikki tehtävät tukevat sinun persoonallisen ilmaisusi ja taiteellisen ajattelusi kehittymistä.
K ERAMIIKKA - KUVANVEISTOPAJA Tässä pajassa tutustut keramiikan ja kuvanveiston menetelmiin ja ilmaisuun. Keramiikan puoli vuotta kestävällä jaksolla pääset syventämään keramiikasta jo oppimiasi tietoja ja taitoja ja harjoittelemaan uusia työtapoja ja erikoistekniikoita, mm. rakupolttoa. Suunnittelet ja valmistat käsinrakennustekniikoilla erilaisista savista käyttöastioita ja taidekeramiikkaa. Esineen pinnan käsitteleminen keraamisin värein, viimeisteleminen lasitteilla ja polttaminen tulevat tutuiksi. Kuvanveiston jaksolla voit kokeilla erilaisia materiaaleja, kuten savea, kipsiä, puuta, kiveä ja metallia sekä niiden yhdistämistä. Tekemäsi veistokset voivat olla sekä perinteisiä että kokeiluluonteisia. Niin kuvanveiston kuin keramiikan historiaan pääset tutustumaan kuvien ja näyttelykäyntien avulla.
N YKYTAIDEPAJA Mitä on nykytaide? Vaikeaa vai kiinnostavaa? Se on tilataidetta, käsitetaidetta, installaatioita, ympäristötaidetta, videotaidetta, Mutta myös maalaustaidetta, grafiikkaa, valokuvaa ja paljon muuta. Nykytaide nostaa esille ja tulkitsee ajassa liikkuvia ilmiöitä ja pyrkii herättämään kysymyksiä. Haluatko ymmärtää paremmin mitä kuvataide on juuri nyt ja etsiä ja kokeilla uusia ilmaisutapoja työskentelysi lähtökohtina? Työpajassa tutustut erilaisiin nykytaiteen muotoihin ja etsit omille ajatuksillesi ilmaisukeinoja, jotka eivät ole välttämättä sidoksissa perinteisiin kuvataiteen muotoihin. Nykytaidepajassa olet taiteen edelläkävijöiden joukossa!
K UVISKUNTOPAJA Oletko ehkä aikeissa hakea joskus taidealan koulutukseen tai haluat muuten harrastaa kuvataidetta entistä määrätietoisemmin? Haluatko kehittää tekniset taitosi ja tietosi huippuunsa? Pajassa käydään harjoitustehtävien avulla läpi kuvataiteen perusasioita sommittelusta ja väriopista alkaen. Luvassa on myös kotitehtäviä sekä niihin liittyvää yksilöllistä ohjausta. Tämä työpaja sopii sinulle, jos olet motivoitunut ja haluat kehittyä entistä paremmaksi kuvantekijäksi. Kuviskuntopajaa ei voi valita ainoaksi työpajaksi!
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN KUVATAIDEKOULU