Johdatus politologiaan Turun yliopisto, sl 2012 Maija Setälä Luento VI: Politiikan tutkimuksen lähestymistapoja: Behavioralismi ja jälkibehavioralismi
Behavioralismin tausta Behavioralistisen tutkimuksen tavoitteena on se, että politiikan tutkimus olisi tieteellistä ja perustuisi havainnointiin. Tieteellisen tradition läpimurto tapahtui toisen maailmansodan jälkeen (behavioraalinen vallankumous). Behavioralismi tuli politiikan tutkimuksen keskeisimmäksi lähestymistavaksi erityisesti Yhdysvalloissa Behavioralismissa korostettiin ihmisten käyttäytymistä koskevan tiedon systemaattista keräämistä ja analyysia.
Behavioralismin tausta Behavioralismin kehittymisen taustalla voidaan nähdä ainakin seuraavia tekijöitä. II Maailmasodan aikana Yhdysvaltojen armeija teki laajamittaisia mielipidetutkimuksia kansalaisten suhtautumisesta sotaponnistuksiin. Avasivat tietä survey-tutkimuksen sekä tilastollisten menetelmien käytölle. Motivaationa oli tarve vakuuttaa suuri yleisö sekä päättäjät yhteiskuntatieteiden tieteellisyydestä. Luonnontieteiden edistyminen inspiraationa
Behavioralismin tavoitteet Behavioralistinen politiikan tutkimus sai vaikutteita muista yhteiskuntatieteistä. Yhteiskuntatieteissä on pitkään puhuttu ns. sanotusta ristipainehypoteesista (cross pressures; Lazardsfeld et al. 1948) Ristipainevaikutukset ovat tulleet esille myös viime aikoina Esimerkiksi Diana Mutz (Hearing the Other Side, 2006) Poliittisesti erimielisten ihmisten kohtaaminen voi vähentää ihmisten halukkuutta osallistua Politiikka voi näyttäytyä entistä monimutkaisemmalta
Behavioralismin tavoitteet Behavioralistisessa tutkimuksessa pyritään käyttäytymistä koskevien säännönmukaisuuksien löytämiseen. Mahdollisimman tarkka mitattavissa olevan empiirisen datan keruu ja analyysi. Behavioralistisen tutkimuksen tavoitteena oli teorianmuodostus. Teoria: empiirisesti todennettujen väitteiden joukkoa. Koska inhimillistä käyttäytymistä koskevia yleisiä säännönmukaisuuksia on vaikea löytää, monet behavioralistit korostavat keskitason teoretisointia, joka koskee ainoastaan tiettyjä poliittisen elämän osa-alueita (esim. Mutz).
Behavioralismin tavoitteet Behavioralismille on ominaista empiiristen tosiasioiden ja yhteiskunnallisten arvojen tiukka erottelu Arvoilla ei ajatella olevan tieteellistä perustaa. Tutkimuksen arvovapaus on behavioralismin ihanne. Behavioralismiin ei liity mitään erityistä vahvaa teoreettista koulukuntaa. Behavioralisteja yhdistivät lähinnä samankaltaiset metodologiset preferenssit.
Behavioralismin tavoitteet Behavioralistit käyttävät laajoja kvantitatiivisia aineistoa, joiden tuloksia analysoidaan erilaisin tilastollisin menetelmin faktori- tai korrelaatioanalyysiä, joilla voidaan tarkastella eri muuttujien välisiä yhteyksiä syy-seuraussuhteita koskevia hypoteeseja voidaan tutkia esim. regressioanalyysin avulla. Behavioralistinen tutkimus on menestynyt erityisesti vaalitutkimuksessa, asenne- ja mielipidetutkimuksessa sekä esimerkiksi parlamentaarisen käyttäytymisen tutkimuksessa Näillä aloilla pystytään keräämään kvantitatiivista dataa, jota voidaan analysoida tilastollisesti.
Kokeellinen tutkimus Kokeellisen tutkimuksen avulla voidaan testata syyseuraus-suhteita koskevia hypoteeseja Tavoitteet siis samat kuin behavioralistisessa tutkimuksessa Kokeellinen tutkimus on ollut yleistä psykologiassa ja taloustieteessä Viime vuosina yleistynyt myös politiikan tutkimuksessa tapana selvittää syy-seuraussuhteita Kontrolloidut olosuhteet: manipuloidaan ainoastaan yhtä muuttujaa Mahdolliset erot käsittelyiden (treatment) välillä johtuvat manipulaatiosta
Policy-analyysi Berndtson pitää myös ns. policy-analyysia jälkibehavioralistisena suuntauksena Menetelmät ovat hyvin lähellä behavioralismia. Policy-analyysi ei kuitenkaan ensisijaisesti pyri yhteiskunnallisten säännönmukaisuuksien paljastamiseen. Policy-analyysin tehtävänä on tarkastella julkisten yhteisöjen toimia käytännönläheisesti ja usein suosituksia antaen. Policy-analyysin filosofisena taustana voidaan väittää olevan jonkinlaisen utilitarismin; viitataan asiakkaiden, kansalaisten tyytyväisyyteen yms.
Behavioralismin kritiikki Behavioralistista tutkimusta kritisoitiin erityisesti 1960-luvulta alkaen seuraavista syistä. Se ei riittävästi kiinnittänyt huomiota yhteiskunnallisiin ongelmiin. Usko kvantitatiivisen datan ylivertaisuuteen johti siihen, että tutkimuksessa suosittiin aloja, joissa dataa oli saatavilla. Keskittyminen tietyntyyppisiin aineistoihin kavensi politiikan tutkimuksen aluetta. Mielenkiintoiset ja tärkeät kysymykset jäivät tutkimatta vain siksi, että niitä ei voitu tutkia oikeilla menetelmillä.
Behavioralismin kritiikki Myös behavioralistisen tutkimuksen kriittinen suhtautuminen normatiivisiin kysymyksiin aiheutti vastareaktion. Behavioralistit korostivat tutkimuksensa arvovapautta sillä perusteella, että he tarkastelivat vain havainnoitavaa todellisuutta. Kriitikot katsoivat, että tämä johti olemassa olevan järjestelmän eli status quon tukemiseen
Jälkibehavioralistinen tutkimus Behavioralismin kritiikki johti ns. jälkibehavioralistiseen vallankumoukseen, joka tarkoitti uusien tutkimussuuntausten esiinmarssia. Politiikan tutkimuksesta tuli entistäkin hajanaisempi ala, jossa kilpailevat hyvin erilaiset ontologiat (käsitykset olemassa olevasta) ja menetelmät. Yksi osa tätä murrosta oli normatiivisen politiikan filosofian uusi tuleminen. Ennen kaikkea Rawlsin tuotanto johti politiikan teorian elpymiseen 1970-luvulla.
Jälkibehavioralistinen tutkimus Behavioralismin valtakauden loppu tarkoitti ennen kaikkea yhteiskuntakriittisen tutkimuksen yleistymistä taustalla erilaiset diskurssianalyysin muodot, kriittinen yhteiskuntafilosofia ja feministinen teoria. Viime vuosikymmeninä kehittyneitä politiikan tutkimuksen suuntauksia ovat diskurssianalyyttiset tutkimukset, feministinen tutkimus sekä rationaalisen valinnan teoria (luento VII)
Diskurssianalyysi Diskurssianalyysi voidaan nähdä osana laajempaa ymmärtävän yhteiskuntatieteen suuntausta. ihmisten käyttäytymistä ei yritetä selittää luonnontieteiden tavoin syy-seuraus-suhteita koskevien yleistysten avulla, vaan ihmisten toimintaa pyritään ymmärtämään intentionaalisena, tarkoitushakuisena. Diskurssianalyysi on tieteiden välinen suuntaus, joka yhdistää aineksia kielitieteestä, filosofiasta, yhteiskuntatieteistä jne. Diskurssin taustalla on kielellinen yhteisö, joka kielen lisäksi jakaa yhteisiä kokemuksia ja symbolisia käytäntöjä, jotka mahdollistavat heidän kommunikaationsa.
Diskurssianalyysi Diskurssianalyysi politiikan tutkimuksessa perustuu siihen havaintoon tai ajatukseen, että suuri(n) osa poliittisesta elämästä on diskursiivista. Alker ja Sylvan (Kuinka diskurssianalyysi voi edesauttaa politiikkatieteen kehittymistä?; Kosmopolis 1994) väittävät, että aniharvat ilmiöt ovat sellaisia mitä kutsutaan raaoiksi tosiasioiksi (brute facts). Raa atkin tosiasiat ovat sijoittuneet diskursiiviseen tilaan, joka antaa niille merkityksen.
Diskurssianalyysi Yhteisiä kokemuksia ja symbolisia käytäntöjä voidaan pitää taustadiskurssina. Myös instituutiot, normit, jaetut uskomukset Taustadiskurssi selittää sen, miten ihmisten tekoja ymmärretään. Myös puheteot (esim. Searle) Poliittisten tekojen tulkinta edellyttää taustadiskurssien ymmärtämistä. Diskurssianalyysissa pyritään yhdistämään teot ja taustadiskurssi.
Diskurssianalyysi Diskurssianalyysin avulla voidaan analysoida diskursseihin liittyvää vallankäyttöä. Michel Foucault (1926-84) on analysoinut mielisairauteen, rikollisuuteen sekä asiantuntijuuteen liittyvää vallankäyttöä. Foucault n analyysit kohdistuvat siihen, miten diskursiivisilla käytännöillä kontrolloidaan ihmisten toimintaa.
Feminismi Liberaali feminismi (feminismin ensimmäinen aalto) juontaa juurensa jo 1800-luvulle. Naisen alistaminen nähtiin oikeuksien ja velvollisuuksien epätasaisena jakautumisena sukupuolten välillä. Keskeisenä tavoitteena oli naisten äänioikeuden toteutuminen sekä poliittisen ja juridisen tasa-arvoisuuden vaatimus Liberaalit feministit ovat vaatineet myös naisten koulutuksellisten ja ammatillisten mahdollisuuksien parantamista. Feministisen tutkimuksen nousu voidaan nähdä liittyvän feminismin toiseen aaltoon 1960-luvulla.
Feminismi 1960-luvulla kehittyneen radikaalin feminismin mukaan sukupuolijakauma on keskeisin ja poliittisesti merkittävin yhteiskunnallinen jakauma. Patriarkaatti (miesten valta) ymmärretään rakenteellisen vallan muotona. miesten valta toteutuu pitkälti yksityiselämän ja informaalien käytäntöjen kautta. henkilökohtainen on poliittista. Radikaalilla feminismillä on yhtäläisyyksiä muiden radikaalien suuntausten kanssa. Ihmisten väliset suhteet nähdään valtarakenteiden kautta.
Naistutkimus Naistutkimus ( vrt. engl. Gender studies) on yksi politiikan tutkimuksen lähestymistavoista. Gender = sosiaalinen sukupuoli (vrt. sex = biologinen sukupuoli) Nykyaikaisen yhteiskuntatieteellisen naistutkimukselle keskeisin kysymys on sukupuoli-identiteetti, sen sosiaaliset konstruktiot ja muutokset. Nämä kysymyksenasettelut perustuvat naistutkimuksen ja diskurssiteorian yhteyteen.
Identiteettipolitiikka Kysymykset identiteetin muodostumisesta postmoderni lähestymistapa lähtee yksilön mahdollisuudesta luoda omat identiteettinsä yhteiskuntarakenteita tarkastelevat lähtevät sosiaalisista odotuksista, rooleista, toisin sanoen taustadiskurssista Sukupuolen lisäksi myös etnisyys ja kansallisuus ovat keskeisiä identiteettikysymyksiä, joilla on selkeät poliittiset ulottuvuutensa.