Vesa Harmaakorpi TkT Vesa Harmaakorpi on alueellisen innovaatiopolitiikan ja käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan tutkimuksen ja kehittämisen uranuurtaja. Hän työskentelee professorina Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovation -yksikössä. Ennen yliopistouraansa Harmaakorpi toimi yksityisen sektorin johtotehtävissä ja yrittäjänä. Yliopistouralla hän on ollut kehittämässä kymmenien yritysten innovaatiokyvykkyyttä. Hänen artikkelinsa The Regional Development Platform Method as a Tool for Regional Innovation Policy valittiin arvostetun European Planning Studies -tiedelehden vuoden 2006 parhaaksi artikkeliksi. Vuonna 2008 hänen toinen artikkelinsa sai Highly Commended Award 2008 of Emerald Literati Network -palkinnon (Harmaakorpi, V. & Niukkanen, H. 2007. Leadership in Different Kinds of Regional Development Networks, Baltic Journal of Management). Harmaakorven innovaatiotoimintaan liittyvä julkaisutoiminta on muutoinkin erittäin laajaa käsittäen kymmeniä tieteellisiä ja muita julkaisuja kansainvälisissä ja kotimaisissa julkaisusarjoissa ja kirjoissa. Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta ja yleinen kyky rakentaa mahdollisia maailmoja Innovaatiokäsitteen laaja-alaistuminen Innovaatiokyvykkyyden merkitys on jatkuvasti korostunut yksityisten ja julkisten organisaatioiden kehittämisessä. Innovatiivisuuden kehittäminen on myös läheisesti sidoksissa käynnissä olevan tuottavuuskeskustelun kanssa. Tuottavuuden näet katsotaan aiheuttavan 80 % taloudellisen hyvinvoinnin kehittymisestä ja innovatiivisten ratkaisujen taas 80 % tuottavuuden paranemisesta. Vuonna 2008 valmistuneen Esko Ahon työryhmän innovaatiostrategiaraportin seurauksena innovaatiokeskustelu on muuttunut ratkaisevasti. Tähän asti suomalainen innovaatiokeskustelu on painottanut tieteen, teknologian ja innovaatioiden liittoa. Uusi keskustelu painottaa innovaatioiden kysyntälähtöisyyttä ja systeemisyyttä. Asiakkaiden tarpeet ratkaistaan enenevästi hyvin epälineaarisissa prosesseissa hyvin erilaista tietoa yhdistäen. Laaja-alaistuva innovaatiopolitiikka on siis viime aikoina noussut entistä tiiviimmäksi osaksi julkista keskustelua. Sen sisällön hahmottamista hankaloittaa kuitenkin se, että esimerkiksi Valtioneuvoston innovaatiopoliittisessa selonteossa eduskunnalle selostetaan välillä laaja-alaista innovaatiopolitiikkaa, välillä laaja-alaista innovaatiotoimintaa, laaja-alaista osaamista, laaja-alaista innovaatiokäsitystä tai ylipäänsä innovaatiotoiminnan laaja-alaisuutta.1 Katkelmia selonteosta (lihavointi uutta): Laaja-alainen innovaatiopolitiikka tukee eri politiikkasektoreiden (esim. sosiaali- ja terveys, energia, liikenne, tietoyhteiskunta, koulutus, alueiden kehitys) uudistumista innovaatiotoiminnan keinoin sekä korostaa erityisesti politiikkasektoreiden ja strategisesti johdetun julkisen innovaatiotoiminnan tiiviin yhteistyön tärkeyttä. Uusi, laaja-alainen innovaatiopolitiikka painottaa enemmän asiakkaiden tarpeita vastaavien 52
tuotteiden ja palvelujen kehittämistä sekä käyttäjien ja kehittäjien yhteisen kehitystyön vahvistamista. Innovaatiotoiminnan laaja-alaisuus lähtee olettamuksesta, että yritysten kilpailuetu ja innovaatiotoiminta eivät perustu vain teknologiaan vaan teknologia- ja ei-teknologiset sisällöt täydentävät toisiaan. Uudet toimintatavat, uudenlaiset asiakaskontaktit ja uudenlaiset palvelut saavat käyttövoimansa eri lähteistä kuin teknologiset innovaatiot. Laaja-alainen oma osaaminen on perusta myös muualla syntyneen tiedon ja osaamisen vastaanottokyvylle ja uusien mahdollisuuksien tunnistamiselle. Laaja-alaisen osaamispohjan merkitystä korostaa se, että innovaatiot syntyvät usein tieteenalojen ja toimialojen rajat ylittävinä erilaisten osaamisten uusina yhdistelminä. Hyödynnettävä tieto ja osaaminen voi syntyä tiedeyhteisöissä, mutta laaja-alainen innovaatiokäsitys korostaa yksittäisten henkilöiden, yritysten, julkisten toimijoiden ja käyttäjäyhteisöjen merkitystä tiedon ja osaamisen tuottajina akateemisen tutkimusmaailman rinnalla. http://www.tem.fi/files/20298/innopol_selonteko.pdf Käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan nousu Innovaatioiden käsitteen uudistumisen myötä Työ- ja elinkeinoministeriön aluestrategia 2020 on määrittänyt Suomessa tarvittavan kahta innovaatiopolitiikkaa: tiedelähtöistä ja käytäntölähtöistä. Tiedelähtöisen ja käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan logiikat ovat nimittäin hyvin erilasia. Tiedelähtöisen ja varsin usein yhden tieteenalan sisällä tapahtuvan innovoinnin keskeinen logiikka on pysyä uskollisena tieteenalan traditiolle ja edetä asioiden kanssa totuutta etsien. Käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa puolestaan innovoija ratkaisee häikäilemättä asiakastarpeita tieteen rajoista piittaamatta ja rajoja rikkoen. Gibbons ym. (1994) määrittelivät kaksi erilaista tiedontuotantoprosessia: moodin 1 ja moodin 2. Moodi 1 on yleensä hierarkkinen prosessi, ja tieto säilyttää prosessin aikana perusmuotonsa. Moodi 2 on polveileva prosessi, jossa tieto saa usein uusia ilmenemismuotoja. Moodissa 1 tiedontuotantoprosessit toteutuvat yleensä yhden tieteenalan sisällä ja lähtevät liikkeelle homogeenisesta teoriapohjasta. Moodissa 2 tiedontuotantoprosessit taas yhdistelevät heterogeenisiä tiedonintressejä monitieteisesti usein hyvin käytännöllisissä ympäristöissä. Moodin 1 ongelmanratkaisussa käytetään siis tyypillisesti menetelmiä, jotka soveltuvat kapea-alaisten tiedonintressien käsittelyyn, kun taas moodissa 2 keskitytään käytännön ongelman ratkaisuun, ja tiedontuotanto on erittäin hajanainen yhdistelyprosessi. Gibbons kumppaneineen raportoi jo selkeän muutoksen moodin 2 tiedontuotannon hyväksi. Tämä on linjassa innovaatiotutkimusten kanssa, joissa tieteellinen tieto innovaatioiden lähteenä saattaa olla hyvin pienessä osassa käytännön innovaatioissa. Tämä ei kuitenkaan vähennä moodin 1 tiedontuotannon merkitystä. On nimittäin vaikea viedä läpi tietoa yhdisteleviä innovaatioprosesseja, jos ei ole, mitä yhdistellä. Moodin 1 tiedontuotannon edistäminen on lähinnä tiedepolitiikan tehtävä. Käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa sen sijaan moodi 2 on valtavirtana, mutta sen edistämisen työkalut eivät ole kovin kehittyneitä, ja koko moodin 2 arvostus on ollut näihin päiviin asti varsin matalaa moodiin 1 verrattuna. Moodi 1 ja 2 yhdistyvät myös käytäntölähtöiseen (Doing, Using, Interacting, DUI) ja tiedelähtöiseen (Science, Technology, Innovation; STI) innovaatiotoimintaan.2 Käytäntölähtöisestä mallista on alettu puhua, mutta konkreettiset strategiamallit ovat vähäisiä. Käytäntölähtöinen malli ei suinkaan ole tiedelähtöisen mallin kilpailija, vaan tukee osaltaan myös tiedelähtöisellä mallilla tuotetun tiedon juurtumista. DUI- ja STI-toimintamallien tulee pystyä tanssimaan toisiaan tukien (ks. kuvio 1), aivan kuten moodien 1 ja 2. 53
Kuvio 1: STI- ja DUI-mallien yhteinen tanssi suomalaisessa innovaatiopolitiikassa. 3 Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahti School of Innovationin tutkimusten perusteella moodin 2 jakaminen kahteen alakategoriaan on tarpeen laaja-alaisen käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan edellytysten ymmärtämiseksi ja tällaisen toiminnan edistämiseksi 4 : 2a-kategoria sisältää älyllisen ristipölytyksen esimerkiksi innovaatiosessioissa, jollaisissa yhdistetään heterogeenista tieteen ja käytännön asiantuntemusta erilaisten ideointi- ja luovuusmenetelmien avulla; tällaisten sessioiden tavoitteena voi olla esimerkiksi konkreettinen tuote- tai konsepti-innovaatio. Innovaatiot voivat olla inkrementaaleja tai hyvinkin radikaaleja ja systeemisiä. Yhteistä on rakenteellisten aukkojen5 ylittäminen käytäntölähtöisissä innovaatioprosesseissa usein hyvinkin lähellä perustutkimusta olevaa tietoa yhdistellen. 2b-kategoria puolestaan sisältää käytännönläheisempää ja vaikuttavuuden näkymisen kannalta hitaampaa organisaatioiden kehittämistä esimerkiksi soveltavan yhteisöllisen teatterimenetelmän sekä tekemällä oppimisen avulla. Tällaisessa kehittämisessä ja esimerkiksi organisatorisiin ja sosiaalisiin innovaatioihin tähtäävässä toiminnassa jokainen työntekijä ja asiakas on asiantuntija. Innovaatioprosesseissa on kysymys usein yhtä paljon organisaation tai verkoston innovaatiokyvykkyyden lisäämisestä kuin varsinaisesta innovaatiosta. Organisaatioiden ja verkostojen innovaatiokyvykkyyden alhainen taso johtaa usein siihen, että moodi 2a:n innovaatioprosesseja ei pystytä viemään läpi puutteellisen absorptiokyvyn takia. Käytäntölähtöinen moodin 2b innovaatiotoiminta on avainasemassa silloin, kun halutaan pitää yllä organisaatioiden ja arvoverkostojen kilpailukykyä ja tuottavuutta. Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta haastaa esimerkiksi perinteisen käsityksen innovaatiotoiminnan asiantuntijuudesta. Käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan asiantuntijuus Asiantuntijuus liittyy konkreettiseen kykyyn tehdä ja toteuttaa tietty asia. 6 Tämä asia voi olla yhtäältä tiedollisesti painottunut tai toisaalta taidollisesti painottunut. Edellisen ideaalina on tiedemies, joka on tietyn tiedonalan ekspertti. Tiedemies pystyy toimimaan asiantuntijana oman tieteenalansa erityiskysymyksissä. Jälkimmäisen ideaalina on käsityöläinen. Hän taitaa oman erikoisalansa toiminnan, ja hän pystyy toimimaan oman alansa asiantuntijana ja -taitajana. 7 Kuitenkin usein asiantuntijuus liittyy sekä tietoihin että taitoihin, usein jopa eri alojen. Tällainen 54
tilanne on myös esimerkiksi lakimiehen kohdalla. 8 Lakimiehien asiantuntijuus liittyy tietyn alan juridiseen neuvontaan. Kyseinen neuvonta edellyttää eri tiedonalojen joustavaa ja luovaa yhdistelemistä päämiehen intressien mukaisesti. Asiantuntijuus ei redusoidu johonkin tiettyyn tieteenalaan, vaan edellyttää yleistä valistuneisuutta. Samalla lailla asiantuntijuus käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa on nähtävissä tiettynä taitona rakentaa johdonmukaisia ja rationaaleja argumentteja tiettyjä mahdollisia maailmoja. 9 Näin asiantuntijuus näyttäytyy yleisenä kykynä rakentaa tiettyjä mahdollisia maailmoja. Nämä voivat olla käsitteellisiä tai ei-käsitteellisiä tai jopa konkreettisia artefakteja. Kuitenkin tällainen taito voi perustua yhtäältä tietyn tieteenalan hallintaan (tiedemies) tai tietyn alan taituruuteen (käsityöläinen). Käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa kyse on pikemminkin näiden kahden yhdistelmästä: praktisen järkevyyden käyttämisestä tiettyjen mahdollisten maailmojen rakentamiseksi, olivatpa nämä luonteeltaan sitten millaisia tahansa. 10 Meillä jokaisella on oma kontekstimme, joissa on mahdollista rakentaa mahdollisia maailmoja käytäntölähtöisiä innovaatioita. Nämä kontekstit ovat vain sairaanhoitajalla, hitsaajalla, myyntipäälliköllä ja toimitusjohtajalla hyvin erilaisia. Yhtä kaikki kaikkien kykyä rakentaa mahdollisia maailmoja käytäntölähtöisissä innovaatioprosesseissa on mahdollista edistää. Käytäntölähtöiseen innovaatiotoimintaan liittyvä asiantuntijuus on nimenomaan luovuusasiantuntijuutta. Tällainen asiantuntijuus on kyvykkyyttä nähdä ja toteuttaa hedelmällisiä vaihtoehtoja eri käytännön konteksteissa. Se ei ole mahdollista edistämällä vain työn suorittamisen asiantuntijuutta; on kehitettävä myös työn kehittämisen asiantuntijuutta yleistä kykyä rakentaa mahdollisia maailmoja. Tulevaisuuden suomalaisen innovaatiopolitiikan yksi ratkaisevista kysymyksistä kuuluu: kuinka tasapainoilemme maailmanluokassa olevan fokusoidun tieteellisen huippuasiantuntemuksen ja asiantuntemuksen, jota kutsumme yleiseksi kyvyksi rakentaa mahdollisia maailmoja, välillä? Tulevaisuuden innovaatiotoiminnan peruspilarit Globaalin kilpailun kiristyminen, väestön ikääntyminen ja kuntatalouden haasteet luovat tunnetun haasteen suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Kysymys kuuluu: pystymmekö hallitsemaan tilanteen ja jos pystymme, niin millä keinoin? Tuoko pelkkä tiedelähtöinen innovointi ratkaisuja tilanteeseen? Varmasti se on suuressa osassa myös tulevaisuuden menestyksen muovaajana. Suomi tarvitsee kuitenkin myös käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan moodi 2 a:n ja b:n toimenpiteitä. Eri moodien välisiä eroja on hahmoteltu seuraavalla sivulla olevassa taulukossa 1 11. Osa tulevaisuuden menestysreseptistä löytyy älylliseen ristipölytykseen ja ongelmalähtöiseen oppimiseen perustuvasta käytäntölähtöisestä innovoinnista. On suhtauduttava ennakkoluulottomasti rajojen rikkomiseen sekä osallistettava henkilöstö ja asiakkaat mukaan innovoimaan uusia ratkaisuja. Tämä vaatii muutosta vallassa oleviin asenteisiin ja toimintamalleihin. On tunnustettava, että innovaatiot voivat syntyä hyvin eri suunnista ja että jokaisella työntekijällä on kyky rakentaa mahdollisia maailmoja. Tähän on vain annettava tilaisuus. Toimintamalleja on olemassa. Lopuksi Mitä meistä itse kukin voi tehdä innovaatiotoiminnan edistämiseksi? Meillä jokaisellahan on moodi 2b:n innovaatiotoimintaan liittyen kaksi työtehtävää: tuottaa tuote tai palvelu ja miettiä kuinka ne tulisi tehdä tulevaisuudessa entistä paremmin. Tähän jälkimmäiseen tehtävään ja siihen tarvittavaan asiantuntijuuteen on panostettu valitettavan heikosti. Voisinko tehdä jotain tämän asian eteen omalla työpaikallani? Innovaatiotoiminnan edistäminen organisaatioissa on nähty yleensä tuotekehitysosastojen tehtäväksi. Näin asia onkin kun puhutaan STI-moodin 1 innovaatioista. Mutta kun siirrytään muihin 55
Näkökulma Tiedelähtöinen innovointi (STI, Moodi 1) Käytäntölähtöinen innovointi (DUI, Moodi 2a) Käytäntölähtöinen innovointi (DUI, Moodi 2b) innovaatiotyypit Radikaalit tekniset innovaatiot ja niihin liittyvät konseptit Radikaalit konsepti- ja systeemi-innovaatiot Organisatoriset innovaatiot, Sosiaaliset innovaatiot, Palveluinnovaatiot toimintalogiikat Keskittäminen Klusterit Suurtuotannon edut Yhteen kietoutunut moninaisuus Innovaatioalustat Innovaatio-kyvykkyyden kehittäminen Siilojen murtaminen ja tulppien poistaminen pääomat Henkinen pääoma Taloudellinen pääoma Sosiaalinen pääoma Institutionaalinen pääoma Sosiaalinen pääoma Rakenteellinen pääoma innovointimenetelmät Tieteen menetelmät Älyllisen ristipölytyksen menetelmät (myös virtuaaliset) Ongelmalähtöinen oppiminen (esim. taidelähtöiset menetelmät) innovaatioiden lähteet Asiantuntija- ja tiedelähtöisyys Verkostolähtöisyys, Serendipiteetti-lähtöisyys Asiakas- ja käytäntölähtöisyys Henkilöstö- ja asiakaslähtöisyys asiantuntijuudet Tieteellinen asiantuntijuus Yleinen kyky rakentaa mahdollisia maailmoja Yleinen kyky hahmottaa mahdollisia maailmoja tietolajit Koodattu tieto Tulevaisuustieto Hiljainen tieto innovaatio-ympäristöt Maailmanluokan tiedekeskittymät valitulla kapealla kärkialueella maailman huippuluokassa Älyllisen ristipölytyksen areenat arvoverkostoissa Työelämän innovaatiokyvykkyyden kehittämisareenat tiedon ja tietämyksen siirtomekanismit Kehitetyn tiedon ja teknologian siirto klusterin yrityksille Teknologia- ja markkinasignaaliskannaus sekä absorbointi yrityksiin Organisatorinen oppiminen tiedontuotannon logiikat Homogeeninen tiedontuotanto Heterogeeninen tiedontuotanto Heterogeeninen tiedontuotanto Taulukko 1. 56
moodeihin keskeistä roolia pelaa organisaatioiden henkilöstöjohto. Onko henkilöstöstrategioissa otettu huomioon moodi 2b:n innovaatioprosessien edistäminen? Onko olemassa välineitä innovaatiokyvykkyyden kehittämiseen? Oman tutkimusryhmäni kanssa olemme käyttäneet esimerkiksi teatterimenetelmiä käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan ja siihen liittyvän asiantuntemuksen kehittämisessä. Kuulostaako hölynpölyltä? Jos ei kuulosta, niin sinulla on suuria mahdollisuuksia käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan maailmassa LÄHTEET Berg Jensen, M., Johnson, B., Lorenz, E. & Lundvall, B. (2007). Forms of knowledge and modes of innovation. Research Policy 36: 5, 680. Burt, R. (1992). The Social Structure of Competition. In Nohria, N. and Eccles, R. (editors) Networks and Organizations, Structure, Form and Action. Harvard Business School Press. Boston, USA. Gibbons, M., Limoges, C., Nowotny, H., Schwarzman, S., Scott, P. & Trow, M. (1994). The New Production of Knowledge. Sage. London, UK. Harmaakorpi, V., Hermans, R. & Uotila T. (2010). Suomalaisen innovaatiojärjestelmän mosaiikki. Markkinoilta ennakoidut alueelliset teemavalinnat. ETLA, Taloustieto Oy. Yliopistopaino, Helsinki. Harmaakorpi, V. & Melkas H. (forthcoming). Introduction. In Melkas, H. & Harmaakorpi, V. (eds.). Practicebased Innovation. Insights, Applications and Policy Implications. Axel Springer Verlag. Harmaakorpi, V & Mutanen, A. (2008) Knowledge Production in Networked Practice-based Innovation Processes Interrogative Model as a Methodological Approach. Interdisciplinary Journal of Information, Knowledge, and Management. Volume 3. pp. 87-101. Heiskanen, V.(2004): Itseoppineen paluu, teoksessa Kotila, Hannu & Mutanen, Arto (toim.): Tutkiva ja kehittävä ammattikorkeakoulu, s. 279 295. Edita. Helsinki. Heiskanen, V. (2005). Kansainvälisen oikeuden asiantuntemuksesta. Teoksessa Koivurova Timo (toim.): Kansainvälistyvä oikeus. Juhlakirja professori Kari Hakapäälle. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja C 41. Rovaniemi. Hintikka, J. (1974): Practical and Theoretical Reason An Ambiguous Legacy, in Hintikka, J., Knowledge and the Known: Historical Perspectives in Epistemology. D. Reidel Publ. Co. Dordrecht. Melkas, H. (2010). Julkaisematon Tekes-hankkeen väliraportti. Mutanen, A, Siitonen, A. & Halonen, I. (2008) Asiantuntijuuden haasteet uudessa toimintaympäristössä. In Harmaakorpi, V. & Melkas, H. (eds.) Innovaatiopolitiikkaa järjestelmien välimaastossa. ACTA-sarja, Kuntaliitto. 1 Melkas 2010. 2 Berg Jensen et al., 2007. 3 Harmaakorpi, Hermans & Uotila 2009. 4 ks. Harmaakorpi & Melkas, tulossa. 5 ks. Burt 1992. 7 Harmaakorpi & Mutanen, 2008; Mutanen et al., 2008. 8 Heiskanen 2005; Hintikka 1974. 9 Mutanen et al., 2008. 10 Hintikka 1974. 11 ks. Harmaakorpi & Melkas, tulossa. 6 Heiskanen 2004. 57