Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju"

Transkriptio

1 Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju

2 Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. opetus tiedonhankinta tieteellinen toiminta taiteellinen toiminta taiteesta nauttiminen liikunnan ja ruumiinkulttuurin harjoittaminen Julkinen valta toteuttaa turvaamisvelvollisuuttaan mm. ylläpitämällä ja tukemalla kirjastoja ja kulttuurilaitoksia avustamalla taiteen harjoittamista Kulttuuria koskevat useat kansainväliset sopimukset, kuten: YK:n Kansainvälinen taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus, (TSS) (6/1976) Lapsen oikeuksien yleissopimus (60/1991)

3 Kulttuuri perusoikeutena 2/2 TSS:ää koskevan asetuksen artikla 15 on kulttuuripolitiikan kannalta keskeinen: Sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden: a) ottaa osaa kulttuurielämään; b) päästä osalliseksi tieteen kehityksen ja sen soveltamisen eduista; c) nauttia tieteellisten, kirjallisten tai taiteellisten tuotteidensa henkisille ja aineellisille eduille suodusta suojasta. Sopimusvaltioiden on tämän oikeuden täydellisen toteuttamisen saavuttamiseksi ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotka ovat välttämättömiä tieteen ja sivistyksen säilyttämisen, kehittämisen ja levittämisen kannalta. Sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan tieteelliselle tutkimukselle ja luovalle toiminnalle välttämätöntä vapautta.

4 Kulttuuripolitiikan vaikuttavuustavoitteet 2016 Kulttuurin perustan vahvistaminen Luovan työn tekijöiden toimintaedellytysten parantaminen Kaikkien väestö- ja kansalaisryhmien kulttuuriosallistumisen edellytysten lisääminen Kulttuurin ja luovan talouden edistäminen

5 Kulttuuripolitiikan strategia 2025 Työ meneillään Valmistuu 2016 Mahdollisia kommentteja pyydetään lukuihin 4 (Kulttuuripolitiikan tila v. 2016), 5 (Kulttuuripolitiikkaan vaikuttavat toimintaympäristömuutokset vuoteen 2025) ja 7 (Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan tavoitteet vuoteen 2025). Näkökulmana kommentoinnissa: Mitä asioita tai huomioita mahdollisesti puuttuu, mitä syytä painottaa sekä lukuun 7 (tavoitteet) liittyen, mitä alatavoitteita niihin pitäisi liittää tai mitä tarpeellisia kehittämistoimia niihin liittyen tulisi toteuttaa lähivuosina.

6 Arvonmuodostus luovassa taloudessa

7 Valtakunnalliset ESR-toimenpidekokonaisuudet

8 Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Toimintalinja: TL 4, Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet OKM:n hallinnonalalla Erityistavoite: 9.1. Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen Erityistavoite: 9.2 Kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantaminen Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuus Suunniteltu rahoitus koko toimenpidekokonaisuudelle 9,2 m Luovaa osaamista toimenpidekokonaisuus Suunniteltu rahoitus koko toimenpidekokonaisuudelle 9,2 m 8 Etunimi Sukunimi

9 Tavoiteltavat muutokset Luovaa osaamista Luovan osaamisen käyttäminen integroituu eri kasvu- ja rakennemuutosaloille, oppilaitoksiin ja julkiselle sektorille, jolloin luovien alojen työvoiman mahdollisuudet ansaita omalla työllä parantuvat. Luovien alojen ammattilaisten ja alan opettajien osaaminen vastaa työelämän ja kansainvälistymisen tarpeita, mikä parantaa koulutuksen laatua ja osuvuutta. Saadaan aikaan uutta liiketoimintaa taiteen, tieteen, teknologian ja erilaisen aineettoman arvonluonnintuotannon rajapinnoilta luovien alojen toimijoiden kesken ja yhteistyössä muiden kasvu- ja rakennemuutostoimialojen kanssa. Luovaa osaamista sovelletaan uusin tavoin eri alojen työelämän kehittämisessä, johtamisessa ja innovaatiotoiminnassa. Luovan talouden ja osaamisen neuvonta- ja tukijärjestelmät toimivat, jolloin alan osaaminen ja ammattitaito vahvistuvat. 9 Etunimi Sukunimi

10 Tavoitteet Osallistamalla osaamista Vahvistetaan nuorten elämänhallintaa, osallisuutta ja voimavaroja, jotta motivaatio opiskeluun ja työhön hakeutumiseen lisääntyy, koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheiden edistäminen Nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmannen sektorin keinoin yhteistyössä oppilaitosten/koulujen, julkisen ja yksityisen sektorin kanssa Nuorten kanssa toimivien monialaisen osaamisen ja yhteistyön vahvistaminen: Kehitetään toimintamuotoja, jotka vahvistavat kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimijoiden monialaista yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa nuorten osallisuuden lisäämiseksi Kehitetään kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan kolmannen sektorin toimjioiden monialaisia ja nuoria osallistavia toimintamalleja. Rahoitus 9,2 M

11 Konkreettiset toimenpiteet Luovaa osaamista Monialaiset osaamisohjelmat Koulutustarjonnan osuvuuden parantaminen uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi Ammattilaisten ja opettajien osaaminen Luova osaaminen työelämässä Tiedontuotanto ja viestintä 11 Etunimi Sukunimi

12 Valtakunnallisen ja alueellisen ESR-toiminnan yhteistyö Tärkeää nykyistä paremmin saada tietoa hankkeista sekä valtakunnallisella että aluetasolla Toimijat mukaan eri puolilta Suomea Toimijoiden verkostot hyödynnettyä globaalissa kilpailussa (ml. kv-verkostot) Hyvät ja huonot käytännöt Miten jatkossa valtakunnalliset ja alueelliset toimijat puhaltavat yhteen hiileen? Yhteisen verkoston kokoaminen tiiviimmäksi 12 Etunimi Sukunimi

13 Kiitos!

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth

Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista. Haku Valtteri Karhu Marika Lindroth Osallistamalla osaamista Luovaa osaamista Haku 1.1 1.3.2016 Valtteri Karhu Marika Lindroth Tavoitteet Vahvistetaan nuorten elämänhallintaa, osallisuutta ja voimavaroja, jotta motivaatio opiskeluun ja

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 2/2015 Valtteri Karhu 7.10.2015 Valtteri Karhu Selvitettävät kysymykset 1) Millä

Lisätiedot

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus 25.2.2015 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen

Lisätiedot

Luovaa osaamista ja ESR -hakua

Luovaa osaamista ja ESR -hakua Luovaa osaamista ja ESR -hakua Etunimi Sukunimi 11.6.2018 Valtteri Karhu https://vimeo.com/89564794 Valtteri Karhu 11.6.2018 Globaalit megatrendit digitalisoituminen, elämyksellisyys, vastuullisuus ja

Lisätiedot

Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista

Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista 5.11.2014 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Erityistavoite

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Etelä-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmä Minna Taipale, Hämeen ELY-keskus

Luovaa osaamista. Etelä-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmä Minna Taipale, Hämeen ELY-keskus Luovaa osaamista Etelä-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmä, Hämeen ELY-keskus Tausta Globaalit megatrendit, kuten digitalisoituminen, elämyksellisyys, vastuullisuus ja kestävä kehitys tarjoavat mahdollisuuksia

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Luovaa osaamista VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku 15.8. - 30.11.2017 Hakijan ohje 2 ESR-HANKEHAKU Hämeen ELY-keskus avaa Kestävää kasvua

Lisätiedot

Luovaa osaamista Tapani Sainio/Kirsi Kaunisharju. OKMn ajankohtaispäivä rakennerahastojen rahoitusasiantuntijoille 15.3.

Luovaa osaamista Tapani Sainio/Kirsi Kaunisharju. OKMn ajankohtaispäivä rakennerahastojen rahoitusasiantuntijoille 15.3. Luovaa osaamista Tapani Sainio/Kirsi Kaunisharju OKMn ajankohtaispäivä rakennerahastojen rahoitusasiantuntijoille 15.3.2018 Helsinki Luovaa osaamista 2014-2020 - Osa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Luovat alat EU:n rakennerahasto-ohjelmissa

Luovat alat EU:n rakennerahasto-ohjelmissa Luovat alat EU:n rakennerahasto-ohjelmissa Infoiltapäivä EU-rahoituksesta kulttuurille ja luoville aloille Valtteri Karhu 12.5.2014 Esityksen sisältö Infoiltapäivä EU-rahoituksesta kulttuurille ja luoville

Lisätiedot

Erityistavoite 9.1 Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen

Erityistavoite 9.1 Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen 1 Valtakunnallinen teema: Osaaminen Toimintalinja 4: Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Toimenpidekokonaisuudet: Osuvaa osaamista Kotona Suomessa Osallistamalla osaamista Nuorisotakuu Uusilla

Lisätiedot

ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella

ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella 2014-2020 Luovan talouden kehittämisohjelman julkaisutilaisuus Päivi Jaakola Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 28.8.2014 Kestävää kasvua ja työtä Suomen

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Esa Pirnes kulttuuriasiainneuvos kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto opetus- ja kulttuuriministeriö Merja Hilpinen ylitarkastaja nuoriso- ja liikuntapolitiikan

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet

Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet Taito-hakuinfo OKM 25.1.2017 Päivi Bosquet Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma Toimintalinja: TL 4 Koulutus,

Lisätiedot

Luovan osaamisen mahdollisuudet ja uusi ESR-kokonaisuus

Luovan osaamisen mahdollisuudet ja uusi ESR-kokonaisuus Luovan osaamisen mahdollisuudet ja uusi ESR-kokonaisuus Kasvusopimukset käynnissä Sopimusten seurannan ja vertaiskehittämisen työpajaseminaari 6.11.2014, Kuntatalo, Helsinki Kulttuuriasiainneuvos Kirsi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Suuri tarve työtä ja ohjausta Työllisyyden trendit Hämeessä Työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa 26 241,

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet Taito-hakuinfo OKM 7.9.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma Toimintalinja:

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset

Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset Lukioiden työelämäyhteistyö-kokonaisuuden syksyn 2016 haun ennakkoinfo OKM 20.5.2016 Marika Lindroth Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lukioiden työelämäyhteistyö-kokonaisuus

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-hakuinfo Tieteiden talo 13.1.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallisten ESRtoimenpidekokonaisuuksien. painatukset 2014-2020

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallisten ESRtoimenpidekokonaisuuksien. painatukset 2014-2020 Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallisten ESRtoimenpidekokonaisuuksien sisällöt ja painatukset 2014-2020 Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa rahoituskaudelle 2014-2020 ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston varoilla

Lisätiedot

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi ESR-sisällöt Pekka Stenfors Keski-Suomen ELY-keskus/ Turku 13.6.2014 Hallinnon muutokset ESR-rakennerahastohallinto Varsinais-Suomen osalta 1.1.2014 alkaen Keski-Suomen ELY-keskuksessa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella

Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella Hyvinvoinnin tukeminen ESR-rahoituksella 2014-2020 Timo Ollila ELY-keskus timo.ollila@ely-keskus.fi 13.5.2014 Rakennerahastojen Investointistrategia Haasteita, joihin investointistrategian mukaisilla toimilla

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella 2014-2020 TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivi Jaakola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN

strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN 2030 SIVISTYSTÄ tiedolla, taidolla ja tunteella Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoteen 2030 ulottuva strategia on valmistunut. Sivistyksellä on ihmisten mielissä

Lisätiedot

hankerahoitus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari

hankerahoitus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari Kestävää ää kasvua ja työtä 2014-2020 0 0 - Suomen rakennerahasto-ohjelma e a asto o a Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella 2014-20202020 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Inari

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 6.2.2018 Tampere ja 7.2.2018 Oulu Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallisten ESR-toimenpidekokonaisuuksien sisällöt ja painatukset 2014-2020

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallisten ESR-toimenpidekokonaisuuksien sisällöt ja painatukset 2014-2020 Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallisten ESR-toimenpidekokonaisuuksien sisällöt ja painatukset 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjat ja rahoitus TL 1 Pk-yritystoiminnan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, , Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies

Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, , Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, 7.11.2013, Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Ohjauksen ja neuvonnan kasvava yhteiskunnallinen merkitys

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) -tavoitteena työllisyyden ja osaamisen kehittäminen, heikommassa asemassa olevien ryhmien tukeminen sekä tasa-arvoisuuden edistäminen ja

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland

Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista-toimenpidekokonaisuuksien yhteinen aktivointi- ja koordinaatiohanke 2.9.2015

Lisätiedot

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus ESR hankehaku syksyllä 2017 Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman tavoitteita Nuorisotakuun toimeenpanon tukeminen Uudenlaiset palvelut

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS Lapin MYR 20.3.2017 Hakemustilanne 10.2.2017 (ESR ja EAKR) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sis. myös valtakunnalliset

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö KUNTIEN KULTTUURITOIMEN TUKI-JA KEHITTÄMISPOLITIIKKA Selvittäjien raportti Kalevi Kivistö 12.1.2012 TEHTÄVÄKSIANTO Tarkastella nykyistä kunnan kulttuuritoimea koskevaa lainsäädäntöä, kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO EU-rahoituspäällikkö 5.6.2014 1. ESR:N VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISOHJELMAT 2. ESR TOIMINTALINJAT 3. RAHOITUS (JA HAKEMINEN)

Lisätiedot

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat 05/2018 12/2020 Lähtökohdat Luovien alojen kehittymisen esteet: - Yrityspalveluiden hajanaisuus, ei vahvaa alustaa monipuoliselle verkostoimiselle - Luovan osaamisen määrätietoisen hyödyntämisen puute

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari ESR, tuettava toiminta Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari 26.5.2014 Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020, kehys n. 31,4 M 6,2 M 20 % 14,8

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja

Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Mitä uuden kirjastolain pitäisi mahdollistaa? Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on turvata

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot