extra Lähes kaikki tähyilevät kesän ja Kerätään voimia syksyn koitoksiin! Sisällys

Samankaltaiset tiedostot
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

extra Työmarkkinoille saatiin kovan Raamisopimus TUPOlle uudet vaatteet Sisällys

Kemianteollisuuden tämän syksyn palkkaneuvotteluissa

Milloin matkoja on liikaa?

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu Helsinki > Järjestösektori

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

extra Kemian taustaryhmän jäsenet, luottamus- ja varaluottamusvaltuutetut TES-EXTRA 1 Rankkaa oli, mutta maksoi vaivan Kiitokset kentälle!

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

Korvaava työ kemian aloilla

Hyvää huomenta Hyvää huomista

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

ETÄTYÖN EDISTÄMINEN. Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä. Mari Raininko

Matkustajan hyvinvointi on työhyvinvointia - hyödynnä Luottokunnan työhyvinvointi ja maksamisratkaisut

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari , Helsinki. Verkosta voimaa- ammattiliittona TTK:n toiminnassa

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Yhteistyöllä vahva liitto

Työkuormituksen arviointi kokonaistyöajassa


extra Riittävästä palautumisesta huolehdittava myös matkatyössä

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. Tervetuloa jäseniltaan - esittelyssä uusi työsopimusmalli. Rentouttavaa kesää järjestösektorin jäsenille!

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

Työurien pidentäminen, mitä olisi tehtävä?

Työmarkkinoiden pelikenttä

YTN:n jäsenen kokovartalokuva 2016

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY

Perhemyönteiset käytännöt kuntatyöpaikoilla 2016 kyselyn tulokset

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista.

Minun työhyvinvointini

Edustus Insinööriliiton työmarkkinatoimielimissä

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Suunnittelualan tesneuvottelut. lakkouhkaan. YTN:n tavoite 15,2 prosenttia. Neuvottelut ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen

Työsuojeluvaalit 2017

Yhteistoimintamenettely

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke

Tolkkua työaikoihin kampanjan lähtötasokyselyn tuloksia. Tarja Arkio Asiantuntija

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

Osaamisen kehittämisen toimintamalli. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

Suunnittelu- ja konsulttiala

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Yrittäjägallup toukokuu 2019

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt

ICT-EXTRA. Kentän ääntä kuunnellen Kosti Hyyppä Vastuullinen asiamies, ICT-ala

Työelämän ajokortti hanke insinöörien työelämätietouden kehittäjänä

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto

Työterveysneuvottelu työhönpaluun tuessa

Kuntajohtajapäivät Työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos


PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Työmarkkinajärjestöt toivovat tasapuolisia työmatkaliikkumisen etuja tuloksia selvityksestä Milla Talja

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Ajankohtaista työsuojelurintamalta hyvä tietää työpaikalla , TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, EVO/Kari Mäkelä,

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

Työkaari kantaa. - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke. KOME-seminaari 2017 Juha Pesola, Teollisuusliitto ry Kirsi Mäkelä, Teknologiateollisuus ry

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953

Työelämä toimintaympäristön seuranta

Transkriptio:

KEMIAN extra 1 11 20.6.2011 Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi/kemian ala Kerätään voimia syksyn koitoksiin! Lähes kaikki tähyilevät kesän ja oman kesälomansa perään. Hyvä niin, sillä kesälomalla pitää ladata akkuja ja tuulettaa ajatuksia. Näiden uusiutuneiden voimavarojen turvin ja toivon mukaan vähän uusin silminkin on hyvä jatkaa syksyllä. Näin se on aika pitkälle myös ammattiyhdistystoiminnassa ja myös meillä YTN kemian alalla. On aika tehdä alkusyksyn suunnitelmat ja hahmotella tulevaa. Syksyllä riittää kyllä haasteita niin meillä kemiassa kuin muillakin aloilla. Kesän korvilla ei saatu sovittua palkankorotuksista isoimmilla aloilla paitsi energia-alalla, jossa sopimuskorotus oli 2,2 % yleiskorotuksena ja 0,8 % paikallisena eränä. Teknologiateollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan työehtosopimukset jouduttiin sanomaan irti ja ne päättyvät 30.9.2011. Syksyllä jatketaan neuvotteluja, jotka eivät varmaankaan tule olemaan helppoja. Syynä tähän on työnantajien koventunut linja, jota koetetaan pitää myös yhtenäisenä, vaikka toisaalta korostetaan alojen erilaista maksukykyä. Tuleehan painetta myös siitä, että viime vuosien palkkakehitys on ollut huonoa ja myös meriittikorotukset ovat olleet harvinaisia. Olettehan huomanneet, että meriittikorotuksia voi myös pyytää? Siitä vaan rohkeasti pyytämään, niin näette samalla, miten teitä arvostetaan, vai mennäänkö jonkun selän taakse piiloon. Syksyllä tulee myös muutoksia henkilöstöedustajissa, eli varsin monella luottamusmiehellä ja varalla sekä työsuojeluvaltuutetulla toimikausi päättyy vuodenvaihteessa. Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksessa, Pöytäkirjassa, on kuvattu luottamusmiehen (luottamushenkilön) oikeuksia ja velvollisuuksia sekä valintaa. Tarvittaessa valintaan liittyvissä kysymyksissä saa apua YTN:n kemian alan asiamiehiltä. Osaan yrityksistä ei ole valittuna luottamusmiestä tai ainakaan valittu henkilö ei ole ilmoittanut tietojaan YTN:lle. Monesti näissä yrityksissä todetaan tarve luottamusmiehelle ja joku aktiivi lähtee ottamaan yhteyttä meihin päin ja kyselemään miten tämä käytännössä hoidetaan. Luottamusmiehen ja varan valinta pitää luonnollisesti ilmoittaa työnantajalle sekä myös YTN:n luottamusmiesrekisteriin (www.ytn.fi). Työsuojeluvaltuutettujen ilmoittamislinkki ei ole suoraan etusivulta löydettävissä, vaan se on työpaikkatoiminnan alla. Monessa yrityksessä on myös sisäisiä edustuspaikkoja, kuten esimerkiksi hallinto- tai johtoryhmäedustajat, yt-neuvottelukunnat, työryhmät jne. On hyvä varmistaa, että ylemmillä toimihenkilöillä on edustaja(t) näissäkin, jotta etuja voidaan valvoa ja saada tietoa yrityksen tilanteesta. YTN on organisoitunut aloittain siten, että joka alalla on lähinnä luottamusmiehistä koostuva taustaryhmä ja YTN:n liittojen toimijoista koostuva tiimi. Tämä porukka hoitaa alan edunvalvontaa ja toimintatavat vaihtelevat hieman aloittain. Toimikausi on kaksi vuotta ja syksyllä valitaan taustaryhmä & YTN-toimijat kaudelle 2012 2013. YTN Kemian alan taustaryhmän toiminnasta saat tietoa YTN:n kotisivulta. Valitse etusivun oikeasta yläkulmasta Sopimusalat/ kemian ala. Mukavaa ja rentouttavaa kesää kaikille! Käsissäsi oleva YTN:n Kemian alan Extra on lähetetty niille Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n jäsenliittojen jäsenille, jotka työskentelevät kemian alan yrityksissä. Mikäli et enää työskentele kemian alan yrityksessä, niin olisitko ystävällinen ja korjaisit jäsentiedot tältä osin omaan liittoosi. Tiedotamme jatkossakin sähköisesti niille, joiden sähköpostiosoite on saatu liiton rekisteristä. Sisällys Seppo Järvenpää, YTN kemian alan vastuuasiamies Toimittanut Anna Melkas, YTN Kemian alan tiedottaja 1 Kerätään voimia syksyn koitoksiin! 2 Parempaa huomista? Kemian alan työhyvinvointiprojekti etenee 3 Sirpa Pelttarille vuoden 2010 Vääntö-palkinto 4 Tutkimus osoittaa: Ulkomaan työmatkat koettelevat työntekijän yksityiselämää ja jaksamista 6 Kuka on ylempi toimihenkilö? Katso myös www.ytn.fi -> kemian ala

Parempaa huomista? Kemian alan työhyvinvointiprojekti etenee Työhyvinvoinnin kehittäminen on kemian alan työmarkkinajärjestöjen yhteinen hanke, jonka tavoitteena on yhteistyössä edistää työhyvinvointia. Alan työmarkkinajärjestöt haluavat kannustaa työhyvinvoinnin edistämistä mm. etsimällä ja jakamalla parhaita käytäntöjä yrityksissä syntyneistä työhyvinvoinnin kehittämiseen liittyvistä innovaatioista ja menetelmistä. Mukana yhteistyössä ovat siis YTN, Ammattiliitto Pro, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja Kemianteollisuus ry. Järjestöt ovat päättäneet toteuttaa projektin, jonka tunnus on Hyvää huomenta hyvää huomista! Hankkeen aloitusseminaari pidettiin 22.3.2011 ChemBio 2011 tapahtuman yhteydessä Messukeskuksessa Helsingissä. Tilaisuudessa käsiteltiin työhyvinvoinnin taustatekijöitä ja esiteltiin hankkeen tavoitteet, jotka ovat: Työhyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen yritysten tavoitteiden suuntaisesti Työurien pidentäminen Sairastavuuden vähentäminen Tuottavuuden parantaminen Järjestöjen muodostama projektiryhmä on valmistellut hankkeen etenemistä siten, että lokakuussa käynnistyvät yrityskohtaiset projektit seminaarissa, jonka kohderyhmänä ovat ensisijaisesti yritysten luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut ja -päälliköt sekä esimiehet/johto. Yritysprojektiin osallistuvat yritykset kehittävät valitsemaansa aihetta tai kohdetta ja jakavat parhaita käytäntöjä välija loppuseminaareissa. Yritysprojektien toteutus tapahtuu yritysten omien lähtökohtien mukaan, projekti antaa tuen toteutukselle, kertoo YTN:ää ryhmässä edustava Seppo Järvenpää. Projektissa myös hyödynnetään yhteistyötahojen ja verkostojen, mm. Työturvallisuuskeskuksen ja Työterveyslaitoksen, tekemää työtä. Kustannukset katetaan seminaarien osallistumismaksuilla ja ulkopuolisella rahoituksella. Ylimääräinen kuluosa jaetaan neljän järjestön kesken. Anna Melkas YTN kemian alan tiedottaja Työhyvinvointiprojektin aloitusseminaarin avasivat työmarkkinajärjestöjen johtajat yhdessä. Vasemmalta johtaja Pekka Hotti Kemianteollisuus ry:stä, YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi, TEAMin puheenjohtaja Timo Vallittu sekä sopimusalavastaava Taru Reinikainen Ammattiliitto Prosta. 2

Sirpa Pelttarille vuoden 2010 Vääntö-palkinto Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n yritysyhdistysryhmä on palkinnut DI Sirpa Pelttarin vuoden 2010 Vääntö-palkinnolla. Sirpa Pelttari on ollut mukana kemian taustaryhmän työskentelyssä sen alkuajoista 1990-luvulta lähtien. Hän on työskennellyt Orionin palveluksessa 22 vuotta ja tehnyt töitä mm. biotekniikan sovellusten parissa, analyyttisen kemian laboratorioissa ja pakkaustarvikeasiantuntijana. Tällä hetkellä hän vastaa Orionin ympäristönsuojelusta ja työsuojelun riskienarvioinnista. YTN:n kemian taustaryhmän puheenjohtaja Sirpa Pelttari on myös Luonnontieteiden Akateemisten Liiton puheenjohtaja ja Orionin luottamusmies, jolla on takanaan pitkä ura kemian alan ylempien toimihenkilöiden edunvalvontatyössä. Hän kunnostautui erityisesti viime keväänä, kun kemian alan ylemmät toimihenkilöt kävivät työtaisteluun oman työehtosopimuksen saamiseksi. Pelttarin työpaikka Orion oli ensimmäisenä lakossa kemian työehtosopimusneuvotteluja vauhdittaneessa hyppylakkojen sarjassa. Lakkoon jouduttiin, kun vuosikausia kestäneet neuvottelut eivät johtaneet työehtosopimuksen saamiseen alalle. Lakkoon meneminen alan ensimmäisenä yrityksenä oli suuri haaste. Orionin lakko oli onnistunut, hyvä esimerkki myös muiden yritysten ylemmille toimihenkilöille, kun lakot etenivät alalla, työpaikkatoiminnan vetäjä YTN:n Ville- Veikko Rantamaula kertoi luovuttaessaan palkinnon YTN:n Summit-seminaarissa perjantaina 8.4. Työtaistelu toi tulosta: ala sai oman työehtosopimuksen ja sen mukaisesti entistä säällisemmät työehdot. Sirpa Pelttari muistuttaa, että ay-toiminta ei ole sooloilua, vaan yhteistyötä. Siksi kiitos kuuluu koko taustaryhmälle ja kaikille työpaikoilla työtaisteluun osallistuneille. Päättäväinen toiminta yhteisen tavoitteen puolesta ja työpaikoilla toimivien ihmisten tuki luottamusmiehille ja taustaryhmälle mahdollistivat TESin saamisen. Edunvalvonta on pitkäjänteistä työtä. TES on ollut tavoitteena ja sen saamiseksi on työskennelty koko kemian taustaryhmän toiminnan ajan 1990-luvun loppupuolelta asti. Kiitoksen ansaitsevat siksi kaikki taustaryhmässä vuosien varrella toimineet kemian alan yritysten ylemmät toimihenkilöt ja liittojen asiamiehet. Kiitos myös YTN:lle, joka panosti tähän työtaisteluun. Meillä on nyt työehtosopimus ja asiat ovat paljon paremmin. Ylempien Toimihenkilöiden työsuhdeasioiden hoito ei ole hankaloitunut, niin kuin työnantajapuolella uumoiltiin, vaan päinvastoin tullut selkeämmäksi TESin voimaan astumisen jälkeen, Pelttari sanoo. Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n yritys yhdistysryhmä jakaa vuosittain Vääntö- palkinnon esimerkillisestä työmarkkinateosta. Palkinnolla halutaan kunnioittaa hyviä suorituksia, itsensä peliin laittamista ja tuloksekasta edunvalvontaa, jolla on puolustettu yksityisellä sektorilla toimivien ylempien toimihenkilöiden oikeudellisia, palkkauksellisia sekä ammatillisia ja sosiaalisia etuja. Palkinnon saamisen edellytyksenä on toiminta YTN:ssä ja ylempien toimihenkilöiden hyväksi. Vääntö-palkinto on 1 000 euroa. 3

Tutkimus osoittaa: Ulkomaan työmatkat koettelevat työntekijän yksityiselämää ja jaksamista Mitä useammin työntekijä matkustaa työmatkalle ulkomaille, sitä suurempana hän kokee työnsä vaatimukset ja työstä kotiin kantautuvan ristiriidan. Ulkomaan työmatkoihin liittyy kuitenkin myös voimavaratekijöitä, kuten työn kehittävyys ja omaan työhön liittyvä päätäntävalta. Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen tuoreesta tutkimuksesta. Työhön liittyvä runsas ulkomaille matkustaminen nykyisessä mittakaavassaan on uusi työelämän ilmiö, ja sen kuormitusja voimavaratekijöistä on toistaiseksi hyvin vähän tutkimustietoa. Työterveyslaitoksen tuore tutkimus Kansainvälisten työmatkojen kuormittavuus sekä terveys- ja hyvinvointivaikutukset on Suomessa ensimmäinen lajissaan ja uusi avaus myös kansainvälisesti katsottuna, koska aihealuetta on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Mitä useampia työmatkoja ulkomaille työntekijä oli edellisen vuoden aikana tehnyt, sitä enemmän hän kärsi stressistä, uupumusasteisesta väsymyksestä ja vaillinaisesta palautumisesta. Matkojen määrän lisääntyessä myös sekä työn määrälliset että laadulliset vaatimukset kasvoivat. Matkat toivat muun muassa aikapainetta ja lisäsivät työmäärää. Matkoilla voitiin joutua tekemään vaikeitakin päätöksiä ja ponnistelemaan sekä tiedollisesti että taidollisesti. Palautuminen heikentyy, perhe ja vapaa-aika kärsivät Työmatkoilla työpäivien pituus oli keskimäärin 10,3 tuntia eivätkä yli 12 tuntia kestävät työpäivätkään olleet harvinaisia. Ulkomailla paljon matkustavat tekivät usein myös pidempää työpäivää Suomessa. Tiheästi matkustavien työntekijöiden viikoittainen työaika voikin venyä varsin pitkäksi ja vapaa-aika vastaavasti vähentyä. Vapaa-ajan vähentyminen puolestaan vähentää lepoa ja palautumista sekä vaikeuttaa työn ja muun elämän yhteensovittamista. Myöhään illalla työmatkalta palaava ehtii harvoin saada riittävää lepoa ennen seuraavaa työpäivää. Mitä useammin henkilö matkusti työnsä vuoksi ulkomaille, sitä suurempana hän koki työnsä perhe-elämää häiritsevän vaikutuksen. Matkojen koettiin vaikuttavan etäännyttävästi parisuhteeseen, lapsiin ja ystävyyssuhteisiin. Ulkomaan työmatkat häiritsivät osalla myös perheeseen ja vapaaaikaan liittyvää suunnittelua. Tutkimukseen osallistuneista joka kolmas ilmoitti joutuvansa muuttamaan suunnitelmiaan ulkomaan työmatkojen vuoksi. Mitä asialle voi tehdä? Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää muun muassa matkatyöhön liittyvien työjärjestelyjen suunnittelemisessa työpaikoilla ja työterveyshuollon toiminnan kehittämisessä matkustavien työntekijöiden hyvinvointia tukevaksi. Mitä konkreettisia keinoja työnantaja sitten voisi kuormituksen vähentämiseksi käyttää? Se riippuu paljon organisaatiosta, tehtävästä ja työn luonteesta, on vaikea antaa yleisluonteisia ohjeita. Tärkeätä on kuitenkin huomion kohdistaminen työn ja muun elämän yhteensovittamiseen, sanoo vanhempi asiantuntija Barbara Bergbom tutkimuksen tehneestä ryhmästä. Yksi mahdollinen tapa helpottaa tilannetta on se, että paljon 4

Tärkeää on myös se, pystyykö kieltäytymään matkalle lähtemisestä, jos se ei sovi omaan elämäntilanteeseen. matkustava saa tehdä etätyötä Suomessa ollessaan. Se ei kuitenkaan välttämättä sovi esimerkiksi esimiestehtävissä oleville, jotka saattavat kokea välttämättömäksi olla läsnä työpaikalla silloin, kun eivät ole matkoilla. Mutta monille se varmasti sopisi. Matkustamisen ajoitus olisi hyvä suunnitella niin, että otetaan huomioon riittävä uni, lepo ja palautuminen. Ne ovat tärkeitä sekä ennen matkaa, sen aikana, että matkan jälkeen. Kun myöhäiseen paluuseen yhdistetään aikainen töihin meno, jää palautuminen vaillinaiseksi. Moni kuitenkin tekee niin, jos on pakko, tai jos työaikasaldoon muuten tulee miinusta. Moni kokee, että työt on vaan tehtävä, vaikka olisi mikä. Organisaatiokohtaisesti voisi myös miettiä sitä, kuinka paljon työajassa on joustonvaraa. Mahdollisuus vaikuttaa itse matkojen määrään ja ajankohtiin vähentää kuormitusta. Organisaatioissa on erilaisia käytäntöjä siinä, miten matkustaminen otetaan huomioon. Useissa organisaatioissa matka-aika korvataan rahana tai vapaaaikana. Miten rahassa korvaaminen sitten auttaa tilanteessa, jossa ihminen on stressaantunut ja väsynyt? Jos matkustamista ei korvata mitenkään, matkustaja voi kokea tilanteen hyvinkin epäoikeudenmukaiseksi. Ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus itsessään on jo riskitekijä hyvinvoinnille. Tärkeää on myös se, pystyykö kieltäytymään matkalle lähtemisestä, jos se ei mitenkään sovi omaan elämäntilanteeseen, vaikkapa perhesyistä. Olen vakuuttunut siitä, että työnantajan keinoin voi vähentää matkustamisen aiheuttamaa kuormitusta, sanoo Bergbom. Myös kotimaan matkat koettelevat Tehty tutkimus kohdistui pelkästään ulkomaanmatkoihin. Kotimaanmatkailussa on kuitenkin paljon samanlaisia elementtejä, toteaa Barbara Bergbom. Esimerkiksi perheen kannalta on samantekevää, onko poissa kotoa oleva isä tai äiti ulkomailla vai toisella paikkakunnalla Suomessa. Suomessa matkustusajat saattavat pitkien välimatkojen vuoksi olla pidempiäkin kuin ulkomaan matkat. Sitä, onko ulkomaanmatkailussa kotimaahan verrattuna joku erityinen stressitekijä, aiomme vielä tutkia. Ei niin paljon pahaa Työmatkat eivät kuitenkaan ole pelkästään kielteinen asia. Työmatkat merkitsivät monelle myös mieluisaa irtautumista arkityöstä. Mitä useammin työntekijä matkustaa, sitä omistautuneempi hän on työlleen, kertoo Barbara Bergbom. Neljä viidestä vastaajasta koki työmatkojensa ansiosta ymmärtävänsä paremmin kokonaisuuden, johon oma työ liittyy. Matkojen kuormitus vähenee, jos voi itse vaikuttaa matkojen määriin ja ajankohtiin. Hyvinvointiin, koettuun terveyteen ja työkykyyn olivatkin selvemmin yhteydessä matkojen ja matkapäivien määrän sijaan monet matkustustyöhön liittyvät edellä mainitut kuormitus- ja voimavaratekijät, joiden merkitys korostuu matkojen tiheyden kasvaessa. Kemianteollisuuden ylemmistä toimihenkilöistä n. 90 prosenttia matkustaa työasioissa. Kaikkiaan heille kertyy helposti 30 40 koti- ja ulkomaanmatkapäivää vuodessa. Huomattava osa matkustamisesta osuu työajan ulkopuolelle vapaa-aikaan, mutta suurin osa ei saa siitä minkäänlaista korvausta ei rahassa eikä ajassa. Lähde: YTN-data 2010 Anna Melkas YTN kemian alan tiedottaja Julkaisu Bergbom, Vesala, Leppänen, Sainio, Mukala, Smolander, & Työterveyslaitos. (2011). Kansainvälisten työmatkojen kuormittavuus sekä terveys- ja hyvinvointivaikutukset (pdf.). http://www.ttl.fi/fi/verkkokirjat/documents/kansainvalisten_tyomatkojen_kuormittavuus.pdf 5

Kuka on ylempi toimihenkilö? YTN:n hallitus on kokouksessaan 26.5.2011 vahvistanut ylemmän toimihenkilön määritelmän. Ylempi toimihenkilö toimii asiantuntija-, esimies-, päällikkötai johtotason tehtävissä. Ylemmän toimihenkilön työtehtäville on ominaista niiden suhteellisen suuri itsenäisyys ja vastuu. Ylemmän toimihenkilön työtehtävät edellyttävät korkeaa koulutusta tai työkokemuksen tuomia vastaavia tiedollisia ja taidollisia valmiuksia. Korkealla koulutuksella tarkoitetaan yliopisto- ja ammattikorkeakoulutusta tai niihin verrattavissa/ rinnastettavissa (esim. ennen ammattikorkeakoulutusta suoritetut insinööritutkinnot, HSO-sihteeritutkinnot yms.) olevaa koulutusta. Ylempi toimihenkilö ei toimi yrityksen ylimmässä johdossa. Toimiminen ylempien toimihenkilöiden esimiehenä ei sulje henkilöä ylempien toimihenkilöiden käsitteen ulkopuolelle. Kemian alan YTN-toimijat: Vastuullinen asiamies, pääneuvottelija Seppo Järvenpää, TEK ry seppo.jarvenpaa@ytn.fi Asiamies, neuvottelija Ismo Kokko, UIL ry ismo.kokko@ytn.fi Asiamies Kosti Hyyppä, Sefe ry kosti.hyyppa@ytn.fi Lakimies, neuvottelija Jukka Siurua, UIL ry jukka.siurua@ytn.fi Tiedottaja Anna Melkas, LAL ry anna.melkas@ytn.fi Tutkija Aila Tähtitanner, UIL ry aila.tahtitanner@ytn.fi Assistentti Eila Ruonala, LAL ry eila.ruonala@ytn.fi Kemian alan taustaryhmän tehtävänä on tehdä linjaukset siitä, millaista työehtosopimusta ja neuvottelutoimintaa halutaan ylemmille toimihenkilöille kemianteollisuuteen. Se esittää YTN:n hallitukselle alan neuvottelutavoitteet sekä mahdollisen neuvottelutuloksen hyväksymistä tai hylkäämistä. Taustaryhmässä toimii 14 ylempää toimihenkilöä kemian teollisuuden keskeisistä yrityksistä. Taustaryhmän jäsenten työpaikat kattavat noin 80 prosenttia Kemianteollisuus ry:n jäsenyritysten ylempien toimihenkilöiden määrästä. Kemian alan taustaryhmä 2010: Aro Leena, Orion Diagnostica Oy Engblom Magnus, Tikkurila Oy Grönholm Peter, Oy Aga Ab Hoffren Hanna, Kemira Oyj Hyytiäinen Minna, Santen OY Issakainen Juha, Farmos Oy Mustonen Tarja, Borealis Polymers Oy Nurminen Päivi, Danisco Oy Parkatti Tero, Bayer Schering Pharma Oy Pelttari Sirpa, Orion Oyj, puheenjohtaja Rechardt Tomi, Neste Markkinointi Oy Saikkonen Pirjo, Neste Oil Oyj Soikkeli Mikko, FIT Biotech Oy Ylisuutari Soili, Yara Suomi Oy 6