OULUN KAUPUNGIN MELUNTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Samankaltaiset tiedostot
Oulun kaupunki. Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma

HANKEKORTTI KOHDE 1, Kuusaantie (välillä Koriansuora Varuskuntakatu), Kaunisnurmi

Kaukovainio, tiemelu. Perustelu melusuojaukselle Toteuttamatta jäänyt osuus meluntorjunnassa. Toteutus osana Poikkimaantien parantamista.

Perustelu melusuojaukselle Valtatien 5 aiheuttama päiväajan keskiäänitaso ylittää 60 db monin paikoin asuinrakennusten pihoilla.

Valtatie 8 parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Meluselvitys

Keskiäänitaso LAeq22-7, ei meluntorjuntaa LAeq22-7, meluesteet toteutettu Muutos asukasmäärässä

Perustelu melusuojaukselle Lähimpänä tietä sijaitsevat asuinrakennukset ovat päivällä db meluvyöhykkeellä (L Aeq7-22).

HANKEKORTTI Ahjolan päiväkoti

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

Alakyläntie, tiemelu. Perustelu melusuojaukselle Varaudutaan liikenteen ja sitä kautta melun lisääntymiseen Linnanmaan maankäytön tiivistyessä.

Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys. Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla

16T-2 Meluselvitys

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: Donna ID

tekninen ja ympäristoimiala. Lahden kaupunki. Meluntorjunnan toimintasuunnitelma Kadut

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

Rautateiden meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Liite 5. Liite 5. (1 / 33) HANKEKORTTI Ahjolan päiväkoti. L Aeq22-7 2m, meluntorjunta

Oulun kaupungin meluntorjunnan

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Oulun kaupungin meluselvitys vuonna Raportti kansallisilla melun tunnusluvuilla. Versio

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys

Kouvolan kaupungin meluntorjuntasuunnitelma 2017

NIEMENRANTA 2 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN SUUNNITELTUJEN RAKENNUSTEN JULKISIVUIHIN JA PIHA-ALUEILLE KOHDISTUVIEN MELUN KESKIÄÄNITASOJEN TARKASTELU

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

Oulun kaupungin meluselvitys vuonna Raportti kansallisilla melun tunnusluvuilla. Versio

Espoon Heiniemen korttelin ja puistoalueen 62P17 meluselvitys

S. Jokinen (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella

TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS Projektinumero307322

Steinerkoulu Virkkula

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS

Hangon Krogarsin meluselvitys

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys

Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys

LIITE 10 SELVITYS TIELIIKENTEEN AIHEUTTAMASTA MELUSTA SASTA- MALAN STORMIN ALUEELLA Projektinumero: / 21.

Melumallinnus Pellonreuna

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi

Espoo Nihtiportti, Atriumalue, Meluselvitys

Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS Seinäjoen kaupunki

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma. Liikennemeluselvitys

Hiidenmäen meluselvitys

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta

Kaavan 8159 meluselvitys

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki

SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet

Tuusulan kunta PAIJALANTIEN MELUSELVITYS ANTTILANRANNAN ALUEELLA LUONNOS

Kuopion hiljaisten luonnonalueiden määrittäminen

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS

Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys

Meluselvityksen päivittäminen Anttilanrannan alueella (Tuusulan kunta) Projektinumero: WSP Finland Oy

Hangon Krogarsin meluselvitys

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma A. Liikennemeluselvitys A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 760

Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua

Valtatien 25 pohjaveden suojaus Lohjanharjun pohjavesialueella, Lohja

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60

PIRKANMAAN ELY-KESKUS VT 3 TAMPERE-VAASA YHTEYSVÄLIN PARAN- TAMINEN VÄLILLÄ KOSTULA KYRÖSKOSKI RAKENTAMALLA KYRÖSKOSKEN ERI-

Julkaistu XXXXXkuussa Jyväskylän kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma

Kaavan 8231 meluselvitys

Rambøll Finland Oy. Nokian kaupunki. Lehtimäen asemakaava. Ympäristömeluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

KOUVOLAN KAUPUNGIN MELUSELVITYS 2016

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu Loviisan kaupunki

Hatanpään Puistokuja 23, Tampere

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY

LIIKENNEMELUSELVITYS

Mikkelin kaupunki. Satamalahden meluselvitys. Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus

TIELIIKENNEMELUSELVITYS

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma

VALTATIEN 2 MELUNTORJUNNAN SUUNNITTELU (7)

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Hämeenkadun asemakaava-alueen meluselvityksen päivitys

Liisa Kilpilehto, Mika Hanski

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut

Transkriptio:

OULUN KAUPUNGIN MELUNTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2018

Kannen kuva: Oulun kaupunki Oulun kaupunki, Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Sisällysluettelo Tiivistelmä 4 Sammanfattning 5 Abstract 6 Esipuhe 7 1 Johdanto 8 1.1 Meluntorjunnan toimintasuunnitelman lainsäädännöllinen tausta 8 1.2 Meluntorjunnan toimintasuunnitelman sisältö, rajaukset ja tavoitteet 8 1.3 Yleistietoa Oulusta 8 1.4 Meluntorjunnan toimintasuunnitelman kytkeytyminen muihin strategioihin, ohjelmiin ja käynnissä oleviin selvityksiin 9 1.5 Meluntorjunnan suunnitelmat ja toteutumistilanne Oulussa 9 2 Käytetyt menetelmät ja melun tunnusluvut 10 2.1 Melun tunnusluvut ja ohjearvot 10 2.2 Melun laskentamenetelmä ja asukasmäärien laskenta 10 2.3 Meluntorjuntakohteiden valinnat 11 3 Meluselvityksen keskeiset tulokset 11 3.1 Altistuminen tieliikenteen melulle 11 3.2 Altistuminen katuliikenteen melulle 12 3.3 Altistuminen raideliikenteen melulle 13 3.4 Altistuminen teollisuuden melulle 14 4 Meluntorjuntakeinojen vaikuttavuus 15 4.1 Ennalta ehkäisevä meluntorjuntatyö 15 4.2 Melulähteeseen vaikuttavat tekijät 15 4.3 Melun etenemiseen vaikuttavat tekijät 16 5 Hiljaiset alueet 16 5.1 Oulun hiljaisten alueiden sijoittuminen ja luonne 16 6 Laskennallisesti tarkastellut meluntorjuntakohteet 17 6.1 Laskennallisesti tarkastellut katumelukohteet 17 6.2 Maanteiden meluntorjunta vuosina 2013 2018 19 6.3 Rautateiden meluntorjunta vuosina 2013 2018 20 6.4 Meluntorjuntakohteiden rahoitus 20 7 Pitkän ajan strategia meluhaittojen vähentämiseksi 21 7.1 Strategian tavoitteet 21 7.2 Meluntorjunnan työnjako Oulussa 21 7.3 Meluntorjunnan toteutukseen liittyviä periaatteita 23 8 Toimenpideohjelma vuosille 2013 2018 24 9 Meluntorjunnan toimintasuunnitelman toteutumisen seuranta 24 10 Tiedot ympäristönsuojelulain mukaisesta yleisön kuulemisesta 24 11 Kirjallisuusluettelo 25 Liitteet 26 Liite 1. Liikennemelun torjuntaohjelman 2002 kohteet ja niiden toteutuminen. Liite 2. Meluesteiden sijainnit Oulun kaupungin alueella vuonna 2012. Liite 3. Katuliikenteen aiheuttamat meluvyöhykkeet (L den 4m, ei sääkorjausta) Liite 4. Melualtistumistiheydet Liite 5. Katumelukohteiden meluntorjuntatarkastelujen kohdekortit L den -tunnusluvulla Liite 6. Katumelukohteiden meluntorjuntatarkastelujen kohdekortit L Aeq -tunnusluvulla Liite 7. Maanteiden meluntorjuntakohteiden kohdekortit (LIVIN selvitysluonnos) Liite 8. Karttatulosteet hiljaisten alueiden sijoittumisesta. Liite 9. Tiivistelmä asukkailta saadusta palautteesta ja lausuntokierroksen palautteesta Liite 10. Oulun yhdyskuntalautakunnan päätös meluntorjunnan toimintasuunnitelmasta

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Tiivistelmä Suomessa ympäristömeludirektiivin (2002/49/EY) kansalliseksi täytäntöön panemiseksi on ympäristönsuojelulakiin (86/2000) lisätty säännökset meluselvityksistä ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmista (459/2004). Lisäksi valtioneuvoston asetuksella Euroopan yhteisön edellyttämistä meluselvityksistä ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmista (801/2004) määritellään tarkemmin melun tunnusluvut sekä meluselvitysten ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmien sisältö. Vuonna 2012 Oulun kaupungin alueelle laadittiin ympäristömeludirektiivin (2002/49/EY) mukainen meluselvitys, jossa arvioitiin ympäristömelulle altistuvien asukkaiden määrät. Selvitysvaiheen jälkeen työtä on jatkettu laatimalla meluntorjunnan toimintasuunnitelma. Suunnittelualue rajoittuu vuoden 2012 kuntarajojen mukaisesti. Toimintasuunnitelmassa on laadittu alustavat melusuojaustarkastelut 7 kohteelle, joista kaksi oli päiväkoteja ja 5 asuinkohteita. Kohteiden valinnassa otettiin huomioon melualtistumistiheys (melulle altistuvien asukkaiden määrät ja altistumistaso), rakenteellinen melusuojauksen toteuttamiskelpoisuus, melusuojauksella saavutettava hyöty sekä suojauskohteiden yhtenäisyys. Katujen osalla kohteet ovat samoja kuin vuoden 2003 liikennemelun torjuntaohjelmassa. Liikennevirasto on laatinut erillisen maanteitä ja rautateitä koskevan suunnitelman. Toimintasuunnitelmassa esitetyillä asuinkohteiden meluesteillä saavutettaisiin melulaskentojen mukaan yhteensä noin 250 asukkaan melualtistumisen vähentyminen alle 55 db (L den ) tason. Meluntorjunnasta hyötyvien asukkaiden määrä olisi noin 1100 asukasta. Heillä melualtistuminen vähentyisi vähintään yhden desibelin. Edellä esitettyjen 7 kohteen melusuojauksen lisäksi vuosien 2013 2018 toimenpiteiksi esitetään seuraavia toimia: Vireillä oleviin tie-, katu- ja ratahankkeisiin sisältyvä meluntorjunta (vt 4, vt 22, Poikkimaantie, Liminka Oulu kaksoisraide) Keskustan altistujien osalta, Selvitetään kohteet, joissa voitaisiin käyttää melua vaimentavia päällysteitä meluhaitan vähentämiseksi. Keskustan kävelyalueen laajentaminen Pysäköintiliikenteen vähentäminen (kallioparkki) Autoliikenteelle vaihtoehtoisia liikennemuotoja pyritään kehittämään Oulun kaupungin liikennejärjestelmäsuunnitelman ja kuntien yhdessä sopiman palvelutason mukaisesti. Liikkumisen ohjaukseen kiinnitetään tulevina vuosina erityistä huomiota. Näillä toimilla pyritään vähentämään henkilöautoliikennettä. 30 km/h nopeusrajoituksen käytön laajentaminen asuinalueilla. Meluntorjunnan pitkän aikavälin tavoitteet asetettiin seuraavasti: Tavoitteena on, että melulle altistuvien asukkaiden määrät eivät lisäänny nykyisestä (vuosi 2013) tasosta. Olemassa olevissa ongelmakohteissa meluntorjunnan toimenpiteet kohdistetaan kohteisiin, joissa melualtistumisen taso on korkea. Hiljaiset alueiden suojelu otetaan mukaan meluntorjuntatyöhön Herkkien kohteiden (päiväkodit, koulut ja hoitolaitokset) melusuojaukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Toimintasuunnitelma tarkistetaan viiden vuoden välein. 4

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Sammanfattning I Finland EU:s direktiv om buller i miljön (2002/49/EG) har omsatts i praktiken genom ett tillägg till den finska miljöskyddslagen (Lag om ändring av miljöskyddslagen, 459/2004) genom bestämmelser om buller utredningar och buller handlingsplaner. I statsrådsförordningen om bullerutredningar och buller handlingsplaner (801/2004) beskriver man också mera exakt nyckeltal för buller och innehållet av buller handlingsplaner. I Uleåborg år 2012 utarbetades en bullerutredning enligt EU:s direktiv om buller i miljön (2002/49/EG), där man uppskattade invånarantalet av människor som exponeras för buller. Efter denna utredningsperiod arbetet har fortsatt med utarbetet av buller handlingsplan, som gäller kommungränser enligt år 2012. Handlingsplanen innehåller preliminära planer av bullerskydd för 7 mål, där av två är daghem och 5 bostadshus. Under val av bullerskydds platser beaktades täthet av buller exponering (invånarantal av exponerad människorna och bullernivå), genomförbarhet av strukturell bullerskyddar, nyttighet och kongruensen av bullerskydds platser. Bullerskyddsplatser för gator är det samma som i handlingsplanen för vägtrafikbuller av år 2003. Trafikverket har uppfört sitt egen handlingsplan för landvägstrafik och järnvägtrafik. Enligt denna handlingsplanen med bullerskyddar i bostadsplatser kan man skydda tillsammans ungefär 250 invånare till bullernivån under 55 db (L den ). Antalet av invånarna som nyttar av bullerbekämpningen är 1100. För dem bullernivån är endast en decibel lägre efter bullerbekämpnings åtgärder har genomfört. Dessutom de ovan nämnda 7 bullerskydds åtgärder, har följande åtgärder också inom år 2013 2018 föreslagit att genomföras: Bullerbekämpnings åtgärder i projekter på gång (vt 4, vt 22, Poikkimaantie, dubbelspår Liminka Uleåborg) För invånarna exponerad i stad centrum. Reda upp platser där man kan minska buller exponeringen med tysta beläggningar. Utvidga område av gågator. Minska trafik för parkering (kallioparkki). Utvecklingen av de alternativa trafikformer för biltrafik enligt trafiksystem planing i Uleåborg. Uppmärksamhet på handledning av trafik inom ankommande åren. Målet för dessa åtgärder är att minska biltrafik. Utvidgningen av hastighets begränsning 30 km/h inom bostadsområdena. Målen för den långsiktiga bullerbekämpningen är följande: Antalet bullerutsatta invånare i staden ökar inte i jämförelse med det uppskattade antalet under år 2013. Bullerbekämpnings åtgärder är fokuserad till platser var bullernivå är höga. De tysta områden är också med i bullerbekämpnings arbetet. Bullersydd av de mottagliga mål (daghem, skolor och vårdanstalter) är i synnerhet tog i beaktande. Bullerbekämpning handlingsplanen är justerat efter fem år period. 5

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Abstract In Finland the EU Environmental Noise Directive (2002/49/EC) has been put into practice by national means of an amendment to Finland s Environmental Protection Act (86/2000) including measures of noise reports and noise abatement action plans (459/2004). The Order of Council of State for the noise reports and noise abatements action plans demanded by the EC (801/2004) includes also more exact definitions about noise indicators and the contents of noise abatement action plans. The strategic noise maps according the EC Environmental Noise Directive (2002/49/EC) was carried out during 2012 in the Oulu district, including also the estimations of number of inhabitants exposed to noise. After this noise mapping phase the work continued as an action plan phase. The geographical area of this action plan is restricted to the municipal borders of year 2012. The noise abatements action plan includes preliminary noise abatement measures for 7 locations. Two of them are nursery schools and five are residential areas. Noise exposure density (the number of noise exposed inhabitants, noise level), viability, benefits and uniformity of the abatement actions were taking into account during the selection of these locations. In this action plan the chosen street locations were same as in the noise action plan of road traffic in 2003. The Road Administration will perform separate noise abatements action plan for roadways and railways. The noise exposure of approximately 250 inhabitants will be decreased to less than 55 db (L den ) by the measures presented in this action plan. The number of inhabitants having benefit for the actions will be 1100. For them the noise exposure level will be reduced at least by one decibel. Beside above-mentioned measures the plan includes also following actions: The noise abatement actions on the on-going road- and railway projects (vt 4, vt 22, Poikkimaantie, Liminka Oulu double rail) Actions for inhabitants exposed to noise in city centre, Figure out the locations were the noise reducing pavements could be used to reduce the noise exposure. Expand the area of walking zone (parade). Reduce the parking traffic of cars (Kallioparkki). The development of the alternative form of traffic (against car traffic) will done according the traffic system plan of the City of Oulu. The guidance of traffic will be taken notice in the coming years. The aim of these actions is to reduce traffic by cars. Expand the use of 30 km/h speed limit at the residential areas. Following goals were set for the noise abatements actions in the longterm: The numbers of town inhabitants exposed to noise do not increase when compared to the number estimated to represent the situation in the year 2013. The noise abatements action will be focused on location where the noise levels are high. The preservation of quiet areas will be taken as one part of noise abatement work. The noise abatements action at sensitive targets (nursery schools, schools and hospitals) are specially taking into account. The noise abatement action plan will be checked after every five years periods. 6

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Esipuhe Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelman on laatinut WSP Finland Oy:n työryhmä, jonka projektipäällikkönä on toiminut Ilkka Niskanen. Konsultin työryhmän muina jäseninä ovat työskennelleet Sirpa Lappalainen (projektisihteeri ja suunnittelija), Tuukka Lyly (projektisihteeri ja suunnittelija), Ilkka Rekola (avustava suunnittelija) ja Terhi Tikkanen-Lindström (laadunvarmistaja). Oulun kaupungin maksamaa työtä on ohjannut tilaajan edustajien ja konsultin muodostama projektiryhmä, joka on kokoontunut työn aikana viisi kertaa. Projektiryhmän työskentelyyn ovat osallistuneet seuraavat henkilöt: Erkki Martikainen, Oulun kaupunki Satu Seppälä, Oulun seudun ympäristötoimi Samuli Kallio, Pohjois-Pohjanmaan ELY keskus Jussi Sääskilahti, Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Heli Törttö, Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Toimenpidesuunnitelman aineistoja voidaan käyttää hyväksi meluntorjunnan toimenpiteiden suunnittelussa ja myös kaupungin maankäytön suunnittelussa. Meluntorjunnan toimintasuunnitelman sisällön esittelemiseksi järjestettiin 22.11.2012 yleisötilaisuus Oulun kaupungin ympäristötalolla. Meluntorjunnan toimintasuunnitelmaluonnos asetetaan julkisesti nähtäville (17.5.-31.5.2013) ja siitä pyydettiin lausunnot Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselta ja Liikennevirastolta. Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi 14.5.2013 Oulun meluntorjunnan toimintasuunnitelman ohjeellisena jatkosuunnittelussa noudatettavaksi. 7

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 1 Johdanto 1.1 Meluntorjunnan toimintasuunnitelman lainsäädännöllinen tausta Suomessa ympäristömeludirektiivin (2002/49/EY) kansalliseksi täytäntöön panemiseksi on ympäristönsuojelulakiin (86/2000) lisätty säännökset meluselvityksistä ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmista (459/2004). Lisäksi valtioneuvoston asetuksella Euroopan yhteisön edellyttämistä meluselvityksistä ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmista (801/2004) määritellään tarkemmin melun tunnusluvut sekä meluselvitysten ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmien sisältö. Vuonna 2012 Oulun kaupungin alueelle laadittiin ympäristömeludirektiivin (2002/49/EY) mukainen meluselvitys, jossa arvioitiin ympäristömelulle altistuvien asukkaiden määrät (Oulun kaupunki 2012). Selvitysvaiheen jälkeen työtä on jatkettu laatimalla meluntorjunnan toimintasuunnitelma. Suunnittelualue rajoittuu vuoden 2012 kuntarajojen mukaisesti. Suunnitelma tarkistetaan viiden vuoden välein. Toimintasuunnitelman tavoitteista ja siihen liittyvästä vuorovaikutusmenettelystä on säädetty ympäristönsuojelulain 25a ja 25b :ssä. Lain mukaisesti asukkaille, viranomaisille ja järjestöille on varattava mahdollisuus sanoa mielipiteensä toimintasuunnitelmasta. Laki velvoittaa myös julkaisemaan ja tiedottamaan meluselvityksestä ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmasta tarvittavassa laajuudessa 1.2 Meluntorjunnan toimintasuunnitelman sisältö, rajaukset ja tavoitteet Ympäristönsuojelulain mukaan meluntorjunnan toimintasuunnitelmalla pyritään torjumaan melua ja sen vaikutuksia sekä ehkäisemään melun lisääntymistä hiljaisilla alueilla. Meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa etsitään keinoja melutilanteen parantamiseksi ja sen laatimisessa käytetään hyväksi meluselvityksessä tuotettua tietoa. Meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa melutarkastelut on rajattu Oulun kaupungin katuliikenteeseen, sillä Liikennevirasto laatii omalta osaltaan toimintasuunnitelmat maanteille ja rautateille. Meluselvitysten piiriin kuuluvia katuosuuksia on yhteensä noin 103 km. Valintaprosessin aikana karsittiin kohteet, joihin meluntorjuntaa on jonkin muun hankkeen, esimerkiksi tien /radan parantamishankkeen, kautta järjestymässä. Toimintasuunnitelmassa on kuitenkin huomioitu myös tie-, katu- ja ratahankkeissa toteutettavaksi esitetyt toimenpiteet (valtatie 4, valtatie 22, Poikkimaantie ja Liminka Oulu kaksoisraiteen yleissuunnitelman mukaiset meluesteet), jotka toteutunevat erillisinä hankkeina. Uusien asemakaavojen rakentamisen yhteydessä tehtävät meluntorjuntatoimenpiteet eivät kuulu tähän suunnitelmaan. Toimintasuunnitelmassa esitetään pitkän ajan suunnitelma melun vähentämiseksi. Strategiassa esitetään Oulun kaupungin pitkän aikavälin tavoitteet meluntorjuntatyölle sekä keinot näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Meluntorjunnan toimintasuunnitelman viiden seuraavan vuoden toimintaohjelmassa esitetään rakenteellisia meluntorjuntakeinoja noin 10 katukohteeseen. Tarkasteltavien kohteiden valinnassa ensisijaisena kriteerinä ovat melulle altistuvien asukkaiden määrät, melualtistumisen luonne ja melualtistumisen aiheuttama melutaso sekä kustannukset / suojattava asukas. 1.3 Yleistietoa Oulusta Oulun kaupunkiseutu on Suomen pohjoinen metropolialue ja Skandinavian pohjoisten alueiden suurin keskus. Vuoden 2013 alussa Haukiputaan, Kiimingin, Oulun, Oulunsalon ja Yli-Iin kuntien liitoksen jälkeen uuden Oulun asukasmäärä oli 190 695. Huipputeknologian, lähinnä it- ja hyvinvointiteknologian aloilla Oulu on kansainvälisesti merkittävä osaamiskeskus. Myös perinteisemmät teollisuudenalat kuten puu-, paperi- ja kemianteollisuus ovat Oulussa merkittäviä työllistäjiä. Oulu on liikenteellisesti vilkas kaupunki. Kaupungin halkaiseva valtatie 4 on tärkein pohjoiseen suuntautuva liikenneväylä ja vilkkaimmillaan tiellä liikennöi yli 60000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Oulun lentoasema on matkustajamäärältään Suomen toiseksi vilkkain. Myös junaliikenne Oulun kaupungissa on merkittävä liikennemuoto, sillä rautatiet Lappiin ja Kainuuseen kulkevat Oulun kautta. 8

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 1.4 Meluntorjunnan toimintasuunnitelman kytkeytyminen muihin strategioihin, ohjelmiin ja käynnissä oleviin selvityksiin Oulu allekirjoitti vuonna 1995 ns. Aalborgin julistuksen ja sitoutui kestävän kehityksen edistämiseen. Ensimmäinen kestävän kehityksen politiikka hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 1997 ja sitä seuraavat vuosina 2001 ja 2006. Toiminta on ollut pitkäjänteistä ja tuloksellista. Oulun kaupungin hallintokunta- ja liikelaitoskohtaisten ympäristöohjelmien ja -järjestelmien keskeisiä tavoitteita ovat materiaali- ja energiatehokkuuden parantaminen, ympäristöhaittojen ehkäiseminen ja poistaminen sekä ympäristökuormituksen vähentäminen (Oulun kaupunki 2010). Vuosittain laadittavaan ympäristötilinpäätökseen kootaan keskeiset ympäristöasioiden hoitoa, kestävän kehityksen edistämistä sekä ilmastostrategian toteuttamista koskevat toimenpiteet ja tunnusluvut. Raportissa on esitetty myös hallintokuntien ympäristöasioiden hoidon ja asetettujen tavoitteiden toteutuminen (Oulun kaupunki 2012b). Oulun kaupungin yhteenlasketut ympäristökulut vuonna 2011 poistot mukaan lukien olivat 28,9 miljoonaa euroa, mikä on 3 % kaupungin kaikista toimintakuluista. Suurimmat kulut aiheutuivat jätevesien käsittelystä ja jätehuollosta. Vuonna 2011 melun ja tärinän torjuntaan kohdistuneet ympäristökulut olivat < 1 % ympäristökuluista ja melun ja tärinän torjuntaan kohdistuneet ympäristöinvestoinnit 2 % ympäristöinvestoinneista (Oulun kaupunki 2012b). Investoinnilla toteutettiin Parkkisenkankaantien ja Raitotien melusuojaukset. Rakenteellisten melusuojausten lisäksi tieliikenteen aiheuttamaa melua on vähennetty nopeusrajoituksilla. Oulun pääkaduilla nopeusrajoituksia on 50 km/h nopeuteen (aikaisemmin 60 km/h), keskustan alueella nopeudet on laskettu 40 km/h (aikaisemmin 50 km/h) ja useilla asuinalueilla on otettu käyttöön 30 km/h nopeusrajoitus. 1.5 Meluntorjunnan suunnitelmat ja toteutumistilanne Oulussa Oulun kaupungin edellinen meluntorjuntasuunnitelma on vuodelta 2002 (Oulun kaupunki 2002). Tarkastelu oli rajattu koskemaan vilkkaimpia liikenneväyliä, joista on selvityksessä mukana noin 200 tiekilometriä. Tarkastelussa oli mukana kaupungin katuverkkoa sekä alueen yleiset maantiet. Selvityksessä kaupungin ydinkeskusta oli rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa esitettiin meluesteiden rakentamista noin 17 kilometriä. Näistä noin 7 kilometriä sijaitsee katuverkolla ja lopun noin 10 kilometriä maantieverkolla. Ohjelmassa esitetyt kiireellisimmät melusuojauskohteet sijaitsivat Parkkisenkankaantiellä, Oulunsuuntiellä, Alakyläntiellä sekä valtatiellä 4 nykyisiä melusuojauksia täydentäen. Selvityksessä arvioitiin esitettyjen 36 meluesteiden maksavan noin 4,6 miljoonaa euroa sekä valtatien erilliskohteiden 0,34 miljoonaa euroa. Toimenpideohjelmassa arvioitiin, että esitetyillä meluesteillä pystytään vähentämään melukuormitusta merkittävästi yli 2 500 asukkaan osalta (Oulun kaupunki 2002). Vuonna 2002 laaditun toimintasuunnitelman kohteista 24 kpl (66 % esitetyistä kohteista) oli toteutettu vuoden 2013 alkuun mennessä (liite 1). Liikenneviraston vuonna 2008 laatimassa maanteiden meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa oli mukana yksi kohde Oulusta: valtatien 4 moottoritieosuuden melusuojauksen parantaminen. Toimenpidesuunnitelmassa esitetyillä melusuojauksen parannuksilla melualtistumisen arvioitiin vähenevän noin 500 asukkaan osalta siten, että yöaikaiset keskiäänitasot alittaisivat 50 db (Tiehallinto 2008). Ehdotuksessa on esitetty melusuojausta toteutettavaksi neljällä melukaiteella (yht. 930 m) ja viidellä meluvallilla (yht. 1890 m). Vuoden 2013 alkuun mennessä näistä esteistä kuusi on toteutettu meluvalleilla. Oulun kaupungin meluselvityksen (Oulun kaupunki 2012) mukaan Oulun kaupungin alueella on yhteensä 290 meluestettä. Meluvalleja on yhteensä 153 kpl ja niiden yhteispituus on noin 30 kilometriä. Rakennettuja meluseiniä ja kaiteita on 137 kpl ja niiden yhteispituus on noin 16 kilometriä. Meluesteitä on rakennettu erityisesti tie- ja katuliikenteen aiheuttaman melun torjuntaan. Rakennettuja esteitä on erityisen paljon valtateiden 4 ja 20 (Kuusamontie) varsilla (liite 2). 9

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 2 Käytetyt menetelmät ja melun tunnusluvut 2.1 Melun tunnusluvut ja ohjearvot Ympäristömeludirektiivin mukaisissa meluselvityksissä ja meluntorjunnan toimenpidesuunnitelmissa melutasojen tunnuslukuina käytetään päivä-ilta-yömelutasoa (L den ) ja yömelutasoa (L n ) laskettuna 4 metrin korkeudelle maanpinnan tasosta. Päivä-ilta-yömelutaso, L den, saadaan laskemalla päivä-, ilta- ja yöajalle vuoden keskiäänitasot ja painottamalla ilta- ja yöajan melutasoja niiden suuremman häiritsevyyden mukaan. Ilta-ajan keskiäänitasoon tehdään 5 db lisäys ja yöajan keskiäänitasoon 10 db lisäys. Päivä-ilta-yömelutason (Lden) määrittämisessä päiväaika on klo 7 19, ilta-aika klo 19 22 ja yöaika klo 22 7. Päivä-, ilta- ja yömelutaso lasketaan seuraavalla kaavalla: Yöaikainen keskiäänitaso, L n on klo 22 7 välisten jaksojen koko vuoden aikainen keskiäänitaso. Tätä tasoa ei painoteta häiritsevyyden mukaan ja se vastaa laskentakorkeutta lukuun ottamatta kansallista tunnuslukua, L Aeq 22 7. 2.2 Melun laskentamenetelmä ja asukasmäärien laskenta Meluntorjunnan toimenpidesuunnitelman melulaskennoissa on käytetty meluselvitystä varten laadittua laskentamallia. Tieliikennemelun laskentamalli perustuu yhteispohjoismaiseen tieliikennemelun laskentamalliin (Nordic Council of Ministers 1996a), jota on muokattu ottamalla huomioon ympäristömeludirektiivissä annetut vaatimukset ja ohjeet ylimenokauden laskentamenetelmille (Ympäristöministeriö 2006a). Laskentamalli ottaa huomioon seuraavat muuttujat Ajoneuvomäärä Raskaiden ajoneuvojen osuus Liikennemerkillä osoitettu nopeus (nopeusrajoitus) Etäisyys tien keskilinjaan ja lyhyillä etäisyyksillä myös tien leveys Ajoradan korkeus suhteessa ympäröivään maastoon Esteiden sijainti ja korkeus Esteiden paksuus Laskentapisteen korkeus suhteessa ympäröivään maastoon ja ajorataan tai esteisiin Laskentapisteen sijainti suhteessa pystysuoriin heijastaviin pintoihin Maanpinnan laatu Tiepäällysteen laatu Pohjoismaisessa tieliikennemelun laskentamallissa arvioidaan ensimmäisenä melun lähtötaso (L Aeq 10m) liikennemäärän, raskaan liikenteen osuuden ja ajonopeuden perusteella. Lähtötaso kuvaa vaimentamatonta äänenpainetasoa 10 metrin etäisyydellä tasaisen, suoran ja äärettömän pitkän tien keskilinjasta. Tähän kokonaistasoon tehdään etäisyysvaimennuksen, maa- ja estevaimennuksen, muiden poikkeusten ja säätekijöiden mukaisia korjauksia. Mallin sanotaan vastaavan ilmakehän neutraalia tilannetta, jossa tuuli on 1 2 m/s tiestä tarkastelupisteeseen päin (Eurasto 2005). Tässä selvityksessä melusuojauksen mitoituksessa on tunnuslukuna käytetty kansallisia melutasojen tunnuslukuja (L Aeq 7 22) kahden metrin korkeudelle laskettuna. Varsinaiset laskentatulokset on esitetty tunnusluvulla L den 4 metrin korkeudelle laskettuna ilman sääkorjausta. Melualtistumisen arvioinnissa ja ongelmakohteiden tunnistamisessa on käytetty hyväksi melualtistumistiheys tunnuslukua, joka on muodostettu altistujamääristä (L Aeq 7 22 2 m) seuraavalla tavalla. 10

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 3 Meluselvityksen keskeiset tulokset 3.1 Altistuminen tieliikenteen melulle Rakennukseen kohdistuva melutaso saa päiväaikana seuraavat kertoimet: 55 60 db -> kerroin 1 60 65 db -> kerroin 3 yli 65 db -> kerroin 10 Melun altistumistiheys määritetään kuhunkin asuinrakennukseen seuraavalla kaavalla: altistumistiheys = asukasmäärä * kerroin. Laskentaruudun (koko 50 x 50 m) alueella sijaitsevien asuinrakennusten altistujatiheydet lasketaan yhteen. Mikäli rakennus sijoittuu kahden ruudun alueelle otetaan sen altistumistiheys mukaan molempiin laskentaruutuihin, joiden alueella asuinrakennus sijaitsee. Altistumistiheys 100 voi tarkoittaa siten: 100 asukasta 55 60 db melualueella päiväaikana 33 asukasta 60 65 db melualueella 10 asukasta yli 65 db melualueella Altistumistiheys-tunnusluku ottaa huomioon melulle altistuvien asukkaiden määrän ja melualtistumisen tason. Tunnuslukua käytetään ongelmakohtien tunnistuksessa. Vuonna 2012 laaditussa meluselvityksessä oli mukana 103 km katuja, 149 km maanteitä ja noin 41 km rautateitä. Laskentaan oli valittu liikenneverkon tie- ja katuosuudet, joiden liikennemäärät ovat olleet vähintään 2000 ajoneuvoa vuorokaudessa. 2.3 Meluntorjuntakohteiden valinnat Ensimmäisessä vaiheessa meluselvityksen aineistosta tunnistettiin ongelmakohteita melualtistumistiheyksiä tarkastelemalla. Tämän tarkastelun jälkeen kohteiden rajausta tarkennettiin seuraavien kriteerien perusteella: Melualtistumistiheys (melulle altistuvien asukkaiden määrät ja altistumistaso) Rakenteellinen melusuojaus on toteuttamiskelpoinen Melusuojauksella saavutettava hyöty Suojauskohteet ovat mahdollisimman yhtenäisiä Hyöty / kustannus on mahdollisimman suuri Herkät kohteet (piha-alueiden melutasot) Kuva 1. Vuonna 2012 laaditussa meluselvityksessä (Oulun kaupunki 2012a) mukana olleiden katujen ja maanteiden keskimääräiset vuorokausiliikennemäärät. Näiden lisäksi selvityksessä tarkasteltuja rataosuuksia oli noin 41 km. 11

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Meluselvityksen mukaan Oulun kaupungin alueen asukkaista 26500 arvioitiin altistuvan tieliikenteen aiheuttamalle yli 55 db (L den ) melutasolle. Raideliikennemelulle altistuvien asukkaiden määrät olivat selvästi pienemmät kuin tieliikenteelle (taulukko 1). Meluselvityksen raportissa on esitetty tie- ja raideliikenteen aiheuttamat ulkoalueiden meluvyöhykkeet (Oulun kaupunki 2012a). Meluselvityksen mukaan valtatie 4 on merkittävin liikennemelun aiheuttaja Oulun kaupungin alueella. Kaupungin alueen halkaisevan väylän liikenne aiheuttaa laajat meluvyöhykkeet toteutetuista meluesteistä huolimatta. Kaakkurin ja Kiviniemen alueella suhteellisen paljon asuinrakennuksia jää tien molemmin puolin 55 60 db meluvyöhykkeille. Myös Kaukovainion alueella melualueelle jää suhteellisen paljon asuinrakennuksia. Suurelta osin nämä rakennukset ovat kerros- ja rivitaloja, jolloin altistujamäärät alueella muodostuvat suhteellisen suuriksi. Myös valtatien 4 länsipuolella Höyhtyän alueella asuinrakennuksia jää 55 65 db vyöhykkeelle. Karjasillassa valtateiden 4 ja 22 (Kainuuntie) liittymän läheisyydessä lähimpänä sijaitsevat asuinrakennukset jäävät yli 60 db meluvyöhykkeelle (Oulun kaupunki 2012a). Taulukko 1. Tieliikenteen melulle altistuvien (L den > 55 db ja Ln > 50 db) asukkaiden määrät Oulun kaupungin alueelle (Oulun kaupunki 2012a). Tarkastelussa on mukana kuvan 1 tiet ja kadut. Laskentakorkeus 4 m sääkorjaus on otettu huomioon. L den Tieliikenne Melutaso Altistujamäärä Altistujamäärä 50 55 db 37 100 8 300 55 60 db 17 200 3 000 60 65 db 7 000 500 65 70 db 2 000 0 70 75 db 300 0 Yli 75 db 0 0 L den > 55 db 26 500 L n > 50 db 11 800 L n Intiön, Peltolan ja Värtön alueella sijaitsee asuinkerrostaloja, joihin kohdistuu suurimmillaan yli 70 db melutaso. Myös Laanilassa suhteellisen paljon asuinrakennuksia jää yli 60 db melualueelle. Oulujoen pohjoispuolella Välivainion, Koskelan ja Iskon asuinalueet jäävät suurelta osin yli 55 db melualueelle, joka aiheutuu valtatien 4 liikenteestä (Oulun kaupunki 2012a). Muiden pääväylien aiheuttamat meluvyöhykkeet ovat selvästi kapeampia kuin valtatien 4 liikenteen aiheuttamat. Valtatien 20 (Kuusamontie) varrella tämä on osittain sen varteen rakennettujen meluesteiden ansiota. Meluesteistä huolimatta lähimpiä asuinrakennuksia jää yli 60 db meluvyöhykkeelle. Ruutukaavakeskustan alueella katujen varressa sijaitsevat asuinkerrostalot jäävät poikkeuksetta kokooja- ja pääkatujen liikenteen aiheuttamille meluvyöhykkeille. Tyypillisesti näihin kerrostaloihin kohdistuu yli 60 db melutasoja (Oulun kaupunki 2012a). 3.2 Altistuminen katuliikenteen melulle Tässä raportissa meluntorjunnan tarkemmat tarkastelut on rajattu Oulun kaupungin pääkatujen aiheuttamiin melutasoihin. Näiden katujen keskimääräiset liikennemäärät ovat pienempiä kuin alueella sijaitsevien maanteiden liikennemäärät, jolloin myös melulle altistuvien määrät ovat pienemmät kuin selvitysvaiheen tarkastelussa (kuva 2, taulukko 2). Katuliikenteen aiheuttamat meluvyöhykkeet on esitetty raportin liitteessä 3 ja melualtistumista kuvaavat altistumistiheyskartat on esitetty liitteessä 4. Katuliikenteen aiheuttama melualtistuminen painottuu kaupungin ydinkeskustaan, jossa altistumistiheys tunnusluku useissa kohteissa saa arvoja >100. Yksittäisiä altistumistiheyden kohonneita arvoja todettiin myös Tuirassa Merikoskenkadun varrella, Toppilassa Koskelantien varrella, Kaijonharjussa Alakyläntien varressa sekä Kontinkankaalla Oulunsuuntien ja Kajaanintien varrella (liite 4). 12

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Taulukko 2. Katuliikenteen melulle altistuvien (L den > 55 db ja L n > 50 db) asukkaiden määrät Oulun kaupungin alueelle. Tarkastelussa ovat mukana kuvassa 2 esitetyt katuosuudet. Laskentakorkeus 4 m sääkorjausta ei ole otettu huomioon. Katuliikenne L den L n Melutaso Altistujamäärä Altistujamäärä 50 55 db 12 700 3 900 55 60 db 8 200 2 200 60 65 db 4 000 300 65 70 db 1 500 0 70 75 db 200 0 Yli 75 db 0 0 L den > 55 db 13 900 L n > 50 db 6 400 3.3 Altistuminen raideliikenteen melulle Kuva 2. Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa mukana olleiden katuosuuksien keskimääräiset vuorokausiliikennemäärät. Oulun kaupungin alueella raideliikenteen aiheuttamalle melulle arvioitiin altistuvan noin 7200 asukasta. Voimakkaalle yli 60 db melulle altistui noin 2000 asukasta (taulukko 3). Raideliikenne aiheuttaa laajimmat meluvyöhykkeet Oulun aseman eteläpuolella Mäntylän alueella, jossa Ylivieskan ja Kontiomäen rataosuudet yhdistyvät. Mäntylän asuinalueella kymmeniä asuinrakennuksia jää 55 65 db meluvyöhykkeelle. Myös Kaakkurin ja Kiviniemen alueella raideliikenteen aiheuttamille meluvyöhykkeille jää kymmeniä asuinrakennuksia. Oulun aseman pohjoispuolella Kemiin menevän rataosuuden varrella Toppilassa ja Koskelassa raideliikenteen aiheuttamalle meluvyöhykkeelle jää suhteellisen paljon pientaloja. Raideliikenteen aiheuttamilla melualueilla arvioitiin sijaitsevan noin tuhat asuinrakennusta. 13

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Taulukko 3. Raideliikenteen melulle altistuvien (L den > 55 db ja L n > 50 db) asukkaiden määrät Oulun kaupungin alueelle (Oulun kaupunki 2012a). Tarkastelussa on mukana noin 41 km rautateitä. Laskentakorkeus 4 m sääkorjaus on otettu huomioon. L den Raideliikenne L n Melutaso Altistujamäärä Altistujamäärä 50 55 db 10 500 3 400 55 60 db 5 200 1 400 60 65 db 1 800 100 65 70 db 200 0 70 75 db 0 0 Yli 75 db 0 0 L den > 55 db 7 200 L n > 50 db 4 900 Oulun kaupungin alueella on noin 28 teollisuuslaitosta, joiden toiminnasta aiheutuu melua. Näillä laitoksilla on ympäristöluvat, joissa on määräyksiä melun torjumiseksi ja rajoittamiseksi. Toistaiseksi voimassa olevien ympäristölupien lupamääräykset tulevat tarkistettaviksi määräajoin. Lupamääräysten tarkistamisessa laitosta tai toimintaa koskevat meluntorjunnan lupamääräykset tullaan ajantasaistamaan. Lisäksi alueella on 6 ampumarataa, 2 moottoriurheilurataa ja 2 lentopaikkaa, joiden toiminnoista aiheutuu ympäristömelua. 3.4 Altistuminen teollisuuden melulle Vuonna 2012 laaditussa meluselvityksessä ei arvioitu laskennallisesti teollisuusmelulle altistuvien asukkaiden määriä. Asukasmäärien arviointi tehtiin karttatarkastelun perusteella kansallisia melun tunnuslukuja käyttäen. Teollisuuslaitosten ympäristölupien meluselvitysten mukaan Stora Enso Oyj:n tehtaiden alle 55 db:n melulle altistuu päiväsaikaan 90 asukasta ja 55 60 db:n melulle 110 asukasta ja vastaavasti Kemira Chemicals Oyj:n alle 55 db:n melulle 60 asukasta sekä päivä- että yöaikaan. Edellä esitetyt arviot altistujamääristä ovat suuntaa antavia. L den tunnusluvulla arvioidut altistujamäärät tulisivat olemaan suurempia kuin kansallisilla tunnusluvuilla arvioidut altistujamäärät. Teollisuusmelulle altistuvien määrä on joka tapauksessa melko vähäinen verrattuna tie- ja raideliikenteen melulle altistuviin. 14

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 4 Meluntorjuntakeinojen vaikuttavuus 4.1 Ennalta ehkäisevä meluntorjuntatyö Melun huomioon ottaminen maankäytön suunnittelussa ja kaavoitusprosessissa on tärkein meluhaittojen torjuntakeino, jolla voidaan ennalta estää melusta aiheutuvien haittojen syntymistä. Kaavoituksella vaikutetaan melulähteisiin, melun etenemisteihin, melulähteiden ja -kohteiden välisiin etäisyyksiin sekä kohteiden sijoitteluun toisiinsa nähden (Ympäristöministeriö 2001). Erilaisten toimintojen sijaintia suunniteltaessa tulee ottaa huomioon toiminnan tai alueen luonne (esim. asuminen, virkistäytyminen, liikenne) ja sen herkkyys melun aiheuttamille haitoille. Melulle herkät toiminnot ja alueet tule ensisijaisesti sijoittaa riittävän kauaksi melua aiheuttavista toiminnoista. Rakenteelliset meluntorjuntakeinot tulevat mukaan suunnitteluun, kun asiaa ei voida ratkaista suojaetäisyyksillä. Kaavoituksessa tulee tarvittaessa määräyksillä selkeästi osoittaa vaatimukset melusuojauksen tarpeellisuudesta ja melun enimmäistasoista. Liikennejärjestelmän suunnittelu on oleellinen osa kaavoitusprosessia. Katuverkkojen jäsentelyllä voidaan ohjata pitkämatkaista liikennettä pääväylille, rauhoittaa asuinalueiden sisäisiä katuja läpiajolta ja vähentää liikennettä melulle herkitltä alueilta (Ympäristöministeriö 2001). 4.2 Melulähteeseen vaikuttavat tekijät Meluntorjunnan keinot ovat tehokkaimpia silloin, kun ne pienentävät suoraan melupäästöä. Tieliikenne melupäästöön vaikuttavia tekijöitä ovat liikenteen määrä, ajonopeus, raskaiden ajoneuvojen osuus ja tien päällysteen laatu. Näillä keinoilla saavutettavat vaimennukset ovat kuitenkin rajallisia. Taulukossa 4 on esitetty nyrkkisääntöjä näiden tekijöiden vaikutuksesta melupäästöön. Taulukko 4. Tieliikenteen melupäästöihin vaikuttavien tekijöiden vertailu. Melupäästön 3 db pienentyminen saavutetaan seuraavilla muutoksilla. 3 db pienentyminen tarkoittaa äänienergian puolittumista. Tekijä Tarvittava muutos Kommentit Liikennemäärä (autoa / aika) Puolittuminen (10000 autoa / vrk --> 5000 autoa / vrk) Ajonopeus Raskaan liikenteen osuus (% kokonaisliikenteestä) Melua vaimentavan päällysteen käyttö Ajonopeuden pienentäminen 25 km/h Raskaan liikenteen osuuden pienentyminen 1 / 10 lähtötilanteesta Päällysteen vaihtaminen Käytännössä useinkaan ei mahdollista, vaarana melun siirtyminen muiden väylien varrelle. Iso muutos, pienemmät nopeuden laskut mahdollisia Käytännössä raskaan liikenteen kieltäminen, rajallisesti mahdollista Toimii kesätilanteessa, pinnoite kuluu, vaikutus jää pieneksi alle 40 km/h nopeuksissa Liikennemäärää koskevat toimenpiteet tulisi toteuttaa siten, että liikenne siirtyisi väylille, joissa melusta olisi vähän haittaa. Tämä edellyttää liikennesuunnittelua ja mahdollisesti liikennejärjestelmän kokonaistarkastelua. Melua vaimentavien päällysteiden ominaisuuksista johtuen ne soveltuvat parhaiten kohteisiin, joissa nopeusrajoitus on alle 60 km/h ja kaistakohtainen liikennemäärä on keskisuuri (< 4000 ajon/vrk) (Päällystealan neuvottelukunta 2011). 15

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 4.3 Melun etenemiseen vaikuttavat tekijät Rakennettuja meluesteitä, kuten meluvalleja, -seiniä ja -kaiteita, voidaan käyttää paikalliseen meluntorjuntaan, sillä meluesteillä saavutettava vaimennus rajoittuu useissa tapauksissa varsin lähelle meluestettä. Meluesteillä saavutettava vaimennus riippuu erityisesti esteen korkeudesta sekä vaimennuskohteen ja tien välisen maaston korkeusasemista (kuva 3). Meluesteen vaimennus on parhaimmillaan sen läheisyydessä yli -10 db, kauempana tiestä meluesteiden vaimennukset ovat tyypillisesti -5 db tai tätä pienempiä. Meluesteet onkin tarkoitettu tietä lähellä sijaitsevien kohteiden suojaamiseen voimakkaalta melulta. Kuva 3. Meluesteen sijainti ja tehollinen korkeus (he) vaikuttavat esteellä saavutettavaan vaimennukseen. Pohjoismaisen tieliikennemelun laskentamallin mukaan estevaimennus on sitä suurempi mitä suurempi on matkaero äänilähteestä esteen harjan kautta vastaan ottopisteeseen kulkevan etäisyyden ja äänilähteestä vastaanottopisteen välinen suora etäisyys (A+B) - (C+D). Kuva ja kuvateksti lähteestä: Liikennevirasto 2010. Melua voidaan torjua myös rakennusten ääneneristävyyttä parantamalla. Erityisesti kaupunkien keskustoissa meluntorjuntaa voi olla erittäin hankalaa toteuttaa muilla keinoilla, sillä liikenteen nopeuksia ei voida juurikaan alentaa, hiljaisella päällysteellä ei ole merkittävää vaikutusta eikä meluntorjuntarakenteille ole tilaa. Meluesteiden toiminnan rajallisuudesta saadaan kokonaiskuvaa tarkastelemalla toteutettujen meluesteiden vaikutuksia melualtistumiseen. Laskentamalleilla tehtyjen selvitysten perusteella Helsingissä toteutetuilla meluesteillä saavutettiin 16 % vähennys melulle altistuvien määrään kohteissa, joissa meluesteet oli toteutettu (Helsingin kaupunki 2008). Tampereen kaupungissa toteutetuilla meluesteillä (yhteispituus noin 48 km) 2400 asukkaan melualtistuminen saatiin pienennettyä alle 55 db tason (LAeq 7 22) (Tampereen kaupunki 2013). Tämä asukasmäärä vastaa 4 % melulle altistuvien asukkaiden kokonaismäärästä ilman meluntorjuntatoimia. Vuonna 2002 laaditussa Oulun kaupungin meluntorjunnan toimenpideohjelmassa arvioitiin, että esitetyillä meluesteillä pystytään vähentämään melukuormitusta merkittävästi yli 2 500 asukkaan osalta (Oulun kaupunki 2002). Edellä esitetyt laskennallisten tarkastelujen tulokset osoittavat selkeästi, että laaja-alaista melualtistumisen vähentämistä ei voida saavuttaa yksinomaan meluvalleja-, -kaiteita tai -seiniä rakentamalla. Melusuojauksen rakentaminen on tarkoitettu erityisesti paikallisten ongelmakohteiden suojaukseen, jossa melutasot ovat korkeita tai suojauksen toteutukselle on muita tärkeitä perusteita. 5 Hiljaiset alueet 5.1 Oulun hiljaisten alueiden sijoittuminen ja luonne Oulun kaupungin hiljaisten alueiden sijoittuminen on esitetty raportin liitteessä 8. Tuloksia tarkasteltaessa on otettava huomioon, että tarkastelussa on ollut mukana vain osa alueella sijaitsevista maanteistä ja kaduista. Lisäksi tarkastelusta puuttuvat mm. teollisuuslaitokset, murskausasemat, ampumaradat ja moottoriurheiluradat. Näiden toimintojen sijainnit esitetään liitteen 8 ensimmäisellä karttalehdellä. Valtioneuvoston asetuksessa Euroopan yhteisön edellyttämissä meluselvityksissä ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmissa (801/2004) hiljaisella alueella väestökeskittymässä tarkoitetaan aluetta, jossa minkään melulähteen aiheuttama melutaso ei ylitä päivällä (kello 7 22) 50 db eikä yöllä (kello 22 7) 45 db tasoa. 16

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 6 Laskennallisesti tarkastellut meluntorjuntakohteet 6.1 Laskennallisesti tarkastellut katumelukohteet Hiljaisten alueiden luokitteluun melutason perusteella ei ole virallista luokittelua ja hiljaisia alueita koskevissa selvityksissä on esitetty erilaisia luokituksia. Vantaan hiljaisten alueiden selvityksessä (Wiik ym. 2005) on päädytty luokittelemaan urbaanit hiljaiset alueet neljään luokkaan: laajat hiljaiset luontoalueet, melutaso alle 45 db hiljaiset virkistys- ja ulkoilualueet, melutaso korkeintaan 45 50 db hiljaiset asuinalueet, melutaso korkeintaan 45 50 db hiljaiset katutilat, reitit ja torialueet, melutaso yleensä alle 50 db Hämeenlinnan hiljaisten alueiden selvityksessä ei käytetty lainkaan varsinaisia desibelirajoja, mutta erityyppisille alueille (luonnonrauha-alue, arkihiljaisuuden alue) asetettiin erilaisia vaatimuksia äänimaiseman suhteen, jotka käytännössä vastaavat Vantaan selvityksen desibelirajoja (Piilola 2005). Helsingin kaupunki määritteli hiljaiset alueensa asukaskyselyn perusteella. Monet alueet (mm. Töölönlahti ja Malmin lentokentän ympäristö), joiden melutaso oli yli 50 db, koettiin kyselyn perusteella hiljaisiksi. Kuitenkin suuret, hiljaiset luontoalueet painottuivat vastauksissa (Helsingin kaupunki 2008). Lahden hiljaisten alueiden selvityksessä hiljaisen alueen desibelirajaksi valittiin 45 db (Lahden kaupunki 2010). Tieliikenteen ja raideliikenteen aiheuttamien meluvyöhykkeiden perusteella hiljaisia alueita sijoittuu Oulun kaupungin reuna-alueille Kuivasjärvellä ja Ruskossa. Kuusamontien eteläpuolella Oulujoen itäpuoleiset alueet ovat suuntaa antavan tarkastelun perusteella hiljaisia alueita, joissa Lden taso on alle 35 db (liite 8). Oulun yleiskaavassa tullaan määrittelemään hiljaiset alueet tarkemmin. Tässä meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa tarkasteltiin laskennallisesti 10 meluntorjuntakohdetta katuverkolla (taulukko 4). Meluselvityksen tulosten perusteella konsultti esitti alustaviksi meluntorjuntakohteiksi 23 asuinkohdetta ja 26 herkkää kohdetta (päiväkotia, koulua, vanhainkotia). Kohteiden valintaperusteena oli altistumistiheys, joka perustui altistuvien asukkaiden lukumäärään ja melualtistuksen tasoon. Herkistä kohteista kaikki, joiden julkisivulla päiväajan 55 db keskiäänitaso ylittyi valittiin alustaviksi kohteiksi. Suuri osa esitetyistä asuinkohteista oli kerrostalokohteita. Kerrostalokohteissa meluesteitä ei usein voida toteuttaa, koska kohteet ovat kaupunkikuvallisesti haastavia ja tilaa meluesteille on niukasti. Lisäksi meluesteet eivät juurikaan vaikuta ylempien kerrosten melualtistukseen, vaan tehokkaampi keino on parvekkeiden lasitus. Tiiviissä kaupunkirakenteessa meluntorjuntaan soveltuvat mahdollisuudet ovat käytännössä vähäiset ja rajoittuvat lähinnä rakennusten ääneneristävyyden parantamiseen. Tästä syystä kerrostalokohteet rajattiin laskennallisen jatkotarkastelun ulkopuolelle. Osa kohteista oli jo suojattu meluestein tai piha-alueilla melutasot eivät ylittyneet, koska rakennukset itsessään suojaavat oleskelupihoja liikennemelulta. Kerrostalokortteleissa rakennusmassoja voidaankin käyttää piha-alueiden suojaukseen. Nykyisten rakennusnormien mukaisilla rakenteilla päästään sisämelun osalta ohjearvojen mukaisiin tasoihin. Myös herkkiä kohteita sijaitsi kaupunkialueella ja usein tällaisten kohteiden piha-alueet olivat melko suojaisia, vaikka julkisivuilla ohjearvotaso ylittyi. Osa kohteista oli sairaaloita tai terveyskeskuksia, jotka jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. Projektiryhmä valitsi edellä esitetyillä perusteilla alustavista kohteista toteuttamiskelpoisimmat kohteet. Valitut kohteet sijaitsevat pääkatujen varrella, joiden nopeusrajoituksia on juuri tarkistettu. Liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi nopeuksia näissä kohteissa ei voida enää laskea. 17

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 Kohteet Alakyläntien ja Oulunsuuntien varrelta olivat olleet mukana jo vuoden 2002 meluntorjuntasuunnitelmassa, mutta ovat vielä toteuttamatta. Jäljelle jäi 2 herkkää kohdetta ja 5 asuinkohdetta. Näissä kohteissa tarkasteltiin meluesteiden vaikutuksia melulle altistuvien asukkaiden määrään. Herkkien kohteiden osalta pyrittiin alentamaan piha-alueiden melutasoja. Asuinkohteiden suunnitelluilla meluesteillä saavutettaisiin melulaskentojen mukaan yhteensä noin 250 asukkaan melualtistumisen vähentyminen alle 55 db (L den ) tason. Lisäksi laskettiin meluntorjunnasta hyötyvien asukkaiden määrä eli niiden asukkaiden määrä, joiden melualtistusta meluntorjunta alentaisi vähintään 1 db. Heitä olisi noin 1100 asukasta. Yhteensä tarkastelualueilla asuu 1400 asukasta eli suurimmalle osalle asukkaista meluntorjuntatoimilla olisi vaikutusta. Meluntorjuntakohteiden tarkemmat tiedot esitetään liitteissä 5 ja 6. Taulukko 5. Laskennallisesti tarkastellut meluntorjuntakohteet katuverkolla. Meluesteiden kustannusten arvioinnissa on käytetty seuraavia yksikköhintoja: tonttiaita 350 / m 2, meluseinä 470 / m 2, meluvalli (h = 3 m) 180 / m. Suojattavalla asukkaalla tarkoitetaan asukasta, jonka melualtistuminen on pudonnut alle 55 db tason. Hyötyvällä asukkaalla tarkoitetaan asukasta, jonka asuinrakennukseen kohdistuva melutaso on pienentynyt vähintään yhden desibelin. Kustannus / hyötysuhde on esitetty L den 4 m-tunnusluvulla ja kansallisella tunnusluvulla (L Aeq 7-22, 2m, lihavoituna). Kohde nro Kohde Kohteen tyyppi Suojausmenetelmä Esteen pituus Esteen kustannusarvio Suojattavat asukkaat, < 55 db Kustannukset /suojattava asukas / asukas) Kustannukset / hyötyvä asukas ( / asukas) 1 Rajakylän päiväkoti päiväkoti Tonttiaita, h = 2 m 130 m 90 000 - - - 6 Ainolan päiväkoti päiväkoti Tonttiaita, h = 2 m 50 m 34 500 - - - 12 Oulunsuuntie (Radiomastontien kohdalla) asuinkohde Meluvalli, h = 3 m 320 m 58 000 61 189 950 310 250 210 13a Oulunsuuntie (Svaanintie Mäntykuja) asuinkohde Meluseinä, h = 2 m 220 m 108 000 17 4 6400 27000 3400 3100 13b Oulunsuuntie (Kajaanintien kulmaus) asuinkohde Meluseinä, h = 1,8 m 520 m 355 000 9 18 39500 19700 3900 5100 20a Alakyläntie (Iskontien pohjoispuoli) asuinkohde Meluvalli, h = 3 m, meluseinä h = 3 m 640 m 95 m 249 000 38 42 6600 5900 2400 3200 20b Alakyläntie (Syynimaantien risteys) asuinkohde Meluvalli, h = 3 m 820 m 148 000 87 121 1 700 1 200 570 640 18

Oulun kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013 2018 6.2 Maanteiden meluntorjunta vuosina 2013 2018 Esitettyjen meluntorjuntakohteiden toteuttaminen vaatii vuosittain noin 0,2 M rahoitusta vuositasolla katuhankkeiden osalta viiden vuoden aikajaksolla. Meluntorjuntakohteista suurimmat altistujamäärän vähennykset saavutettiin Alakyläntiellä Syynimaantien risteyksen ympäristössä. Linnanmaantiellä Alakyläntien kulmauksessa meluntorjunnan vaikutus jäi olemattomaksi L den -tunnusluvulla tarkasteltuna. Kustannuksiltaan melusuojaus on tehokkainta kohteissa, joissa melusuojaus on ehdotettu toteutettavaksi meluvalleilla: Oulunsuuntie (kohde 12, Radiomastontien kohdalla) Alakyläntien (kohde 20b, Syynimaantien risteys). Näissä kohteissa melusuojauksen laskennalliseksi kustannukseksi saatiin 950 1700 / suojattu asukas. Meluseinillä suojattavissa asuinkohteissa kustannustehokkuudet olivat selvästi huonommat (taulukko 5). Jos kustannustehokkuustarkastelu tehdään suojauksesta hyötyvien asukkaiden määrällä ovat kustannustehokkuudet parempia kuin suojatuilla asukkailla tarkasteltuna (liitteet 5 ja 6). Suojattavalla asukkaalla tarkoitetaan asukasta, jonka melualtistuminen on pudonnut alle 55 db tason (L den 4 m) ja hyötyvällä asukkaalla tässä tapauksessa asukasta, jonka melualtistuminen on vähentynyt vähintään 1 desibelin. Liikenneviraston meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa esitetään kahden kohteen melusuojausta Oulun kaupungin alueelle. Kohteet sijaitsevat valtatien 20 varrella Välikylässä ja Jäälissä. Välikylän kohdalla on tarkoitus rakentaa 1 610 m melusuojauksia olemassa olevan 100 m melusuojauksen lisäksi. Jäälin kohdalla taas uusia melusuojauksia esitetään rakennettavaksi 2 585 m. Paikalla on tällä hetkellä 1 450 m melusuojauksia. Alun perin kohteita oli esitetty myös valtateiden 4 ja 22 varsille, mutta nämä kohteet oli jo huomioitu kyseisille teille laadituissa muissa suunnitelmissa. Valtatien 4 Kempele Kello -välin tiesuunnitelma valmistui elokuussa 2012. Suunnitelmaan sisältyy 14 300 m uusia melusuojauksia sekä 8 600 m nykyisten melusuojausten parantamista. Lisäksi jaksolla on 5 300 m nykyisiä melusuojauksia, joille ei esitetä toimenpiteitä. Oulun kaupungin alueella melusuojauksia on tarkoitus rakentaa Pateniemen ja Ouluntullin eritasoliittymien väliselle alueelle. Hankkeen toteuttamista varten laaditaan rakennussuunnitelmat, jotka valmistuvat syksyllä 2013. Rahoituksesta ja rakentamisen ajankohdasta ei tässä vaiheessa ole tietoa. Valtatien 22 kehittämisselvitys välillä valtatie 4 kaupungin raja valmistui tammikuussa 2008. Suunnitelman mukaiset melusuojaustarpeiden tarkastelut tehtiin vuonna 2001 valmistuneen Oulun meluselvityksen sekä vuonna 2005 valmistuneet Oulujokivarren osayleiskaavan meluselvityksen pohjalta. Melusuojauksia esitettiin rakennettavaksi Oulunsuun, Kaukovainion, Talonpojankankaan, Heikkilänkankaan ja Madekosken kohdille. Oulunsuun ja Kaukovainion kohtien melusuojauksia on edelleen tarkennettu huhtikuussa 2010 valmistuneessa Joutsentie Poikkimaantie -välin tiesuunnitelmassa. Alueen rakennussuunnittelu on käynnissä. Edellä mainittujen kohteiden lisäksi maanteiden meluntorjuntaa suunnitellaan tällä hetkellä Oulun kaupungin alueella myös Poikkimaantien (mt 8155) varrelle. Poikkimaantien parantaminen välillä Terminaalitie valtatie 22 -kehittämissuunnitelma valmistui marraskuussa 2012. Suunnittelualue oli osittain maantietä ja osittain katua, joten suunnitelma laadittiin ELY-keskuksen ja Oulun kaupungin yhteistyönä. Suunnitelmassa esitettiin rakennettavaksi melusuojauksia Mäntylän, Nokelan, Lintulan ja Kaukovainion kohdille. Kehittämissuunnitelma ohjaa tulevaa jatkosuunnittelua. 19