SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009"

Transkriptio

1 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009 MATTI JANHUNEN AITOLAHDENTIEN ASEMAKAAVA MELUSELVITYS 1 Tausta Tampereen Aitolahdentien varteen Niihamanselän Olkahisenlahden rannalle ollaan laatimassa asemakaavaa. Tämä meluselvitys on laadittu asemakaavoituksen tueksi. Tarkasteltavalla alueella on kaksi merkittävää melulähdettä: Aitolahdentie sekä Olkahisenlahden ylittävä valtatie 9. Vaikka etäisyys valtatie 9:ltä tarkasteltavaan kohteeseen on noin kilometri, melu pääsee leviämään tarkastelualueelle suhteellisen esteettömästi. 2 Lähtötiedot ja menetelmät Melulaskennalla selvitettiin Aitolahdentien aiheuttama meluhaitta tarkasteltavalla alueella. Laskennassa käytettiin digitaalisesta kartta-aineistosta laadittua kolmiulotteista maastomallia ja SoundPLAN -melulaskentaohjelmaa. Laskenta tehtiin pohjoismaisen tieliikenteen melulaskentamallin mukaisesti. Liikennetiedot otettiin Tampereen kantakaupunkialueen meluselvityksestä. Maastomallista laadittiin myös versio, jossa on mukana asemakaavaluonnoksen mukaiset rakennusmassat. Valtatie 9:n vaikutusta ei lähdetty suuren etäisyyden vuoksi mallintamaan, vaan sen vaikutuksen arvioitiin olevan Tampereen kaupungin vuonna 2003 teettämän Tampereen kantakaupunkialueen meluselvityksen perusteella vuonna 2020 noin 50 db päiväaikaan ja noin 43 db yöaikaan. 3 Tulokset Laskentojen tuloksena saadut päivä- ja yöajan melutilanteita kuvaavat kartat on esitetty raportin liitteissä. Melutasot on esitetty sekä ilman valtatien 9 vaikutusta että valtatien 9 arvioidun vaikutuksen kanssa liitekartoissa 1 4. Lisäksi melutasot on laskettu 2m korkeiden meluaitojen kanssa valtatien 9 arvioidun vaikutuksen kanssa ja ilman. Meluaitojen kanssa lasketut kuvat on esitetty liitekartoissa 5 8.

2 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 2 (2) Matti Janhunen Aitolahdentien asemakaava 5005-C Sovellettavat ohjearvot Valtioneuvoston päätöksen (VNp 993/1992) mukaan päiväajan melutason asuinalueiden oleskelupihoilla ei tulisi ylittää päiväaikana 55 db. Koska tarkasteltavassa kohteessa on kyse vanhan asuinalueen täydennysrakentamisesta, yöajalle sovelletaan olemassa olevien alueiden ohjearvoa 50 db. Valtioneuvoston päätöksessä asetetaan asuinrakennusten sisämelulle ohjearvoksi 35 db päiväaikaan ja 30 db yöaikaan. Koska päivämelutasot ovat tarkasteltavassa kohteessa lähes 10 db korkeammat kuin yömelutasot, päivämelulle asetettu ohjearvo on ratkaisevassa asemassa. 5 Johtopäätökset Koska valtatien 9 päiväaikaan alueelle aiheuttama melutaso on n. 50 db, Aitolahdentien aiheuttama melutaso voi olla noin 53 db ilman että yhteenlaskettu melutaso ylittää ohjearvon. Vastaavat luvut yöajalle ovat 43 db ja 49 db. Melutasot pysyvät ohjearvojen puitteissa kaavaluonnoksessa esitettyjen uusien rakennusten pihoilla. Lisäksi uudet rakennukset suojaavat nykyisiä rakennuksia Aitolahdentien aiheuttamalta melulta. Koska päiväajan melutaso lähinnä Aitolahdentietä olevien rakennusten eteläisillä julkisivuilla nousee korkeimmillaan 65 db:iin, sisämelutasot pysyvät ohjearvon puitteissa kun rakenteiden meluneristävyys tiemelua vastaan on vähintään 30 db. Tämä vaatimus täyttyy useimmilla normaaleilla seinärakenteilla. Melutilanne ei siis estä asuntojen rakentamista alueelle, jos rakennukset sijoitetaan siten, että ne suojaavat ulko-oleskelualueita Aitolahdentien liikenteen aiheuttamalta häiriöltä. 2 m korkeaa meluseinää yhdistettynä talousrakennuksiin on suositeltavaa sijoittaa tienvarteen uudisrakennusten pihoille kohtiin, joissa niistä on maasto-olosuhteet huomioiden hyötyä.

3 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

4 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 4 (8) Matti Janhunen Aitolahdentien asemakaava 5005-C6009

5 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

6 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 6 (8) Matti Janhunen Aitolahdentien asemakaava 5005-C6009

7 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

8 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 8 (8) Matti Janhunen Aitolahdentien asemakaava 5005-C6009

9 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

10 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 10 (8) Matti Janhunen Aitolahdentien asemakaava 5005-C6009

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Oulun kaupunki Ins. (AMK) Tiina Kumpula 12.8.2014 Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, 12.8.2014 2

Lisätiedot

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys

Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys Kotkan kaupunki Siru Parviainen Jarno Kokkonen Projekti YMP31215 19.12.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Kotkan Rasinkylän asemakaava-alueelle suunnitellun asuinalueen melutasoja.

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Lempäälän kunta Jussi Kurikka-Oja 16.4.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Lempäälän kunnan Pajalantien ja Hulikankulman asemakaava-alueiden

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Kittilä Tiina Kumpula 21.3.2016 Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu 21.3.2016 2 (4) 1 Taustatiedot Kittilän kunnassa Taalojärven alueella on käynnissä

Lisätiedot

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys Miilukorpi Asemakaavan osa-alueen meluselvitys 12.2.2018 SISÄLLYS 1 Suunnittelukohde 1 2 Menetelmät ja lähtötiedot 3 2.1 Melutasojen ohjearvot 3 2.2 Melulaskennat 3 2.3 Melulaskennan maastomalli 4 2.4

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS Projektinumero307322

TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS Projektinumero307322 TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS 1.3.2016 Projektinumero Sisältö Sisältö... 2 1. Ympäristömelun ohjearvot... 3 2. Tulokset... 4 Liitteet: 1. VE 0 LAeq 7-22 2. VE 0 LAeq 22-7 3. VE A LAeq 7-22 4. VE

Lisätiedot

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16 Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16 KSV/L HHä 21.8.2007 SÖRNÄISTENRANTA-HERMANNINRANTA OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

Lisätiedot

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti Päiväys 08.01.2019 Projekti Asemakaavan Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti 1/6 Sisällys 1 Lähtökohdat... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot...

Lisätiedot

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys Siru Parviainen 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola 2 (3) 1 Taustatiedot ja nykytilanne

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

NIEMENRANTA 2 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN SUUNNITELTUJEN RAKENNUSTEN JULKISIVUIHIN JA PIHA-ALUEILLE KOHDISTUVIEN MELUN KESKIÄÄNITASOJEN TARKASTELU

NIEMENRANTA 2 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN SUUNNITELTUJEN RAKENNUSTEN JULKISIVUIHIN JA PIHA-ALUEILLE KOHDISTUVIEN MELUN KESKIÄÄNITASOJEN TARKASTELU 1 NIEMENRANTA 2 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN SUUNNITELTUJEN RAKENNUSTEN JULKISIVUIHIN JA PIHA-ALUEILLE KOHDISTUVIEN MELUN KESKIÄÄNITASOJEN TARKASTELU 1 Tausta laatii asemakaavaa Tampereella alueelle. Tämä melutarkastelu

Lisätiedot

Hatanpään Puistokuja 23, Tampere

Hatanpään Puistokuja 23, Tampere Rambøll Finland Oy YH-Länsi Oy Hatanpään Puistokuja 23, Tampere Meluselvitys 8.2.2012 Hatanpään Puistokuja 23, Tampere YH-Länsi Oy Meluselvitys 8.2.2012 Viite 82128678 Versio Pvm 8.2.2012 Hyväksynyt Tarkistanut

Lisätiedot

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS Vastaanottaja Trafix Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 18.11.013 YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Päivämäärä 18.11.013 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys

Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys Lohjan kaupunki Jarno Kokkonen 2.5.2013 2.5.2013 1 (5) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Melunohjearvot... 2 2 MELUNLASKENTATULOKSET... 2 2.1 Tutkitut melutilanteet... 2 2.2 Melun leviäminen ennustetilanteessa

Lisätiedot

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042 Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys 16T-1 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys Tiina Kumpula 21.6.2017 Tarkistanut: Martti Kokoi 29.6.2017 2 (6) 21.6.2017 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa- Toivakka,

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS Kaavaselostus, liite 2: Epaala-Pälkänevedentie, meluselvitys Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.8.2011 PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS PÄLKÄNEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO PIIPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO PIIPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 741700 PPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS 27.8.2018 Asemakaava ja asemakaavan muutos nro 741700 Piippilakki Liikennemeluselvityksen täydennys Laatijat: Johanna Toivonen

Lisätiedot

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (7) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1

Lisätiedot

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 30 MYNÄMÄEN KUNTA Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.6.2013 Raportti 1 (5) Matti Manninen 10.6.2013

Lisätiedot

16T-2 Meluselvitys

16T-2 Meluselvitys 16T-2 Meluselvitys 11.11.2014 Meluselvitys 1 (3) Valtateiden 3 ja 18 parantaminen, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin pohjalta.

Lisätiedot

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Tampereen Tilakeskus Asiakirjatyyppi Meluselvitys ID 1 196 308 Päivämäärä 25.8.2014 RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys

Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (9) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Meluselvitys 1 (2) Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (5) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110 FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1

Lisätiedot

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA

Finnoon altaan linnustoalueeseen. meluhaitat Meluselvitysraportti Sito Oy FINNOON OSAYLEISKAAVA FINNOON OSAYLEISKAAVA Finnoon altaan linnustoalueeseen kohdistuvat meluhaitat raportti 12.4.2011 Sito Oy suunnittelukeskuksen julkaisuja 6/2011 FINNOON ALTAAN LINNUSTOALUEESEEN KOHDISTUVAT MELUHAITAT 12.4.2011

Lisätiedot

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä 143-413-7-2 IKAALISTEN MYLLY OY Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.2.2018 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutasojen

Lisätiedot

Kortteli Takahuhti, Tampere

Kortteli Takahuhti, Tampere Rambøll Finland Oy Yksityinen asiakas Kortteli 4950-1 Takahuhti, Tampere Meluselvitys 28.8.2006 Yksityinen asiakas Kortteli 4950-1 Takahuhti, Tampere Meluselvitys 28.8.2006 Viite 82113653 Versio 2 Pvm

Lisätiedot

MOISIO-HAKKARI, LEMPÄÄLÄ Asuinalueen meluselvityksen päivitys Lempäälä

MOISIO-HAKKARI, LEMPÄÄLÄ Asuinalueen meluselvityksen päivitys Lempäälä Asuinalueen meluselvityksen päivitys 8.2.2019 Lempäälä ALKUSANAT Moisio-Hakkarin asuinalueen meluselvitys on tehty Lempäälän teknisen toimen toimeksiannosta maaliskuussa 2017. Meluselvityksen päivitys

Lisätiedot

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma Oulu, Hailuoto MELUSELVITYS Tiina Kumpula 9.1.2018 9.1.2018 2 (6) SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 4 2.1 Melun ohjearvot... 4 2.2 Maasto- ja laskentamalli... 4 2.3 Liikennetiedot...

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

Ristinarkku , ja 8 Tampere

Ristinarkku , ja 8 Tampere Rambøll Finland Oy Arkta Rakennuttajat Oy Ristinarkku 4923-10, 4745-2 ja 8 Tampere Ympäristömeluselvitys 22.5.2007 Ristinarkku 4932-10, 4745-2 ja 8, Tampere Arkta Rakennuttajat Oy Meluselvitys 22.5.2007

Lisätiedot

VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA. Lintukankaan etl melulaskennat

VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA. Lintukankaan etl melulaskennat VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA Lintukankaan etl melulaskennat 28.4.217 ALKUSANAT Tämä meluselvitys on jatkoa vuonna 213 valmistuneelle

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22.12.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 22.12.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala 2010 Kangasalan kunta 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...3 3 MELULASKENTA... 4 3.1 MENETELMÄ... 4 3.2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua

Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Ramboll Finland Oy Lapuan kaupunki Ritavuoren ak:n melusuojaus vaihe 2, Lapua Meluselvitys 21.12.2015 Ritavuoren ak:n melusuojaus, Lapua Lapuan kaupunki Meluselvitys 21.12.2015 Viite 1510020582 Versio

Lisätiedot

Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys

Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAKENNUSLIIKE S. OJALA JA POJAT Yritysperän asemakaavan muutos meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Manninen Matti Sisällysluettelo

Lisätiedot

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja NCC Rakennus Oy/Asuminen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 08/2011 SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

Lisätiedot

VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere

VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Pirkanmaan YH - Rakennuttajaosuuskunta VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Meluselvitys 19.1.2006 (LUONNOS) Viite 82112160 Versio Pvm 19.1.2006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut TKl Ramboll

Lisätiedot

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys

Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie, Sastamala Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Kannen kuva: Maanmittauslaitos 2018 / Destia Oy 2018 Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie,

Lisätiedot

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110

Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 PAIMION KAUPUNKI Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32583 Raportti 1 (7) Eskelinen Erja Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004

SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004 SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004 Jalasjärven meluselvitys SISÄLLYSLUETTELO 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...5 2 LÄHTÖTIEDOT...5 2.1 Liikenne...5 2.2 Maastoaineisto...5 3 SOVELLETTAVAT OHJEARVOT...5

Lisätiedot

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE

52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 52691 MELUSELVITYS SÄRKIJÄRVEN ERITASOLIITTYMÄN VT3 TAMPERE 2/7 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 4 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 4 2.1 Meluohjearvot 4 2.2 Laskentaohjelma 4 2.3 Lähtötiedot 5 3 TULOKSET 5 3.1 Tulosten tarkastelu

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti REVISIO A, 26.2.2016, lisätty junaliikenne FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Matti Manninen Sisällysluettelo

Lisätiedot

Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys

Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SEINÄJOEN KAUPUNKI Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.9.2015 P25797P001 Raportti i P25797P001 Matti Manninen

Lisätiedot

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Ympäristömeluselvitys 25.11.2008 Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Tampereen kaupunki Meluselvitys 25.11.2008 Viite 82109415 Versio

Lisätiedot

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Tapiolan keskusprojekti Ainoa 4 meluselvityksen päivitys

Tapiolan keskusprojekti Ainoa 4 meluselvityksen päivitys Jussi Kurikka-Oja Jarno Kokkonen Projekti KAU174 LUONNOS 11.5.2016 2 (7) 11.5.2016 SISÄLTÖ 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 4 2.1 Melun ohjearvot... 4 2.2 Maasto- ja laskentamalli...

Lisätiedot

Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie- ja rakennussuunnitelmat

Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie- ja rakennussuunnitelmat Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie- ja rakennussuunnitelmat Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie- ja rakennussuunnitelmat Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.1.2012 ALKUSANAT Ruskontien (Mt 309) jatkeen tie-

Lisätiedot

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS 23.02.2015 MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI 2 Päivämäärä 23.02.2015 Laatija Tarkastaja Pasi Myyryläinen Jari Hosiokangas Sisältää Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

Vastaanottaja NCC Rakennus Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 09/2010 NCC RAKENNUS OY KAAVA 8361 ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS, TAMPERE

Vastaanottaja NCC Rakennus Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 09/2010 NCC RAKENNUS OY KAAVA 8361 ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS, TAMPERE Vastaanottaja NCC Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 09/2010 NCC RAKENNUS OY KAAVA 8361 ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS, TAMPERE NCC RAKENNUS OY KAAVA 8361 ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS,

Lisätiedot

Kaavan 8231 meluselvitys

Kaavan 8231 meluselvitys Kaavan 8231 meluselvitys Hanke: Pvm: 11.7.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavan muutosta Pohtolan kaupunginosassa, korttelissa 2582. Tätä tarkoitusta varten Mittaus-

Lisätiedot

Engelinrannan alueen melutarkastelu

Engelinrannan alueen melutarkastelu Engelinrannan alueen melutarkastelu Hämeenlinna Tiina Kumpula, Jussi Kurikka-Oja 12.6.2015 Engelinrannan alueen melutarkastelu 12.6.2015 2 (7) 1 Taustatiedot Hämeenlinnan keskustassa on käynnissä kaavatyö,

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

HERVANNAN TIETEENKADUN ASEMAKAAVA-ALUE, MELUSELVITYS

HERVANNAN TIETEENKADUN ASEMAKAAVA-ALUE, MELUSELVITYS RAPORTTI PÖYRY INFRA OY 01621 Vantaa Krnro 650.898 Puh. 010 33 11 Y-tunnus 1032356-7 Päiväys 18.12.2008 Sivu 1 (3) Yhteyshlö Aki Leislahti Puh. 010 33 26469 Fax 010 33 26565 Aki.Leislahti@poyry.com HERVANNAN

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA Vastaanottaja Savonlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 4.7.2014 SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

Lisätiedot

Rambøll Finland Oy. Nokian kaupunki. Lehtimäen asemakaava. Ympäristömeluselvitys

Rambøll Finland Oy. Nokian kaupunki. Lehtimäen asemakaava. Ympäristömeluselvitys Rambøll Finland Oy Nokian kaupunki Lehtimäen asemakaava Ympäristömeluselvitys 13.9.2005 Rambøll PL 718 33101 Tampere Finland Puhelin+45 020 755 6800 www.ramboll.fi Nokian kaupunki Lehtimäen asemakaava

Lisätiedot

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi

Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Meluselvitys, Pöykkölä,Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 31.1.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755 7070 www.ramboll.fi

Lisätiedot

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...

Lisätiedot

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Meluselvitys Lokakuu 006 Vt 4 välillä Alakorkalo- Rovaniemi Lokakuu 006 Viite Versio Pvm 7.11.006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut

Lisätiedot

RANTAVÄYLÄN JA KANKAAN ALUE MELUSELVITYS

RANTAVÄYLÄN JA KANKAAN ALUE MELUSELVITYS Vastaanottaja Jyväskylän Kaupunki / Timo Vuoriainen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 23.6.2011 LUONNOS RANTAVÄYLÄN JA KANKAAN ALUE MELUSELVITYS RANTAVÄYLÄN JA KANKAAN ALUE MELUSELVITYS Tarkastus

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.11.2015 P23846P002 Raportti i P23846P002

Lisätiedot

Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava

Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava Meluselvitys 17.3.2014 ALKUSANAT Meluselvitys on laadittu Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaavaa varten. Osayleiskaavan tavoitteina ovat

Lisätiedot

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa

Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa Vt 10 ja st 284, Ojalanmäen ja Parkkiaron meluselvitys, Forssa MELUSELVITYS Forssan kaupunki Helmikuu 2013 2 (6) Alkusanat Tämä liikennemeluselvitys on tehty palvelemaan vireillä olevia Ojalanmäen ja Parkkiaron

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

1-1. Vastaanottaja Muhoksen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä MELUSELVITYS MUHOS. Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt.

1-1. Vastaanottaja Muhoksen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä MELUSELVITYS MUHOS. Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. 1-1 Vastaanottaja Muhoksen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.7.2015 MELUSELVITYS MUHOS Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. 1-2 1. JOHDANTO Tämä tarkastelu tehtiin Muhoksen kirkonkylän osayleiskaavan

Lisätiedot

ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS

ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS Huhtikuu 2013 ERIKSNÄSIN ALUE, SIPOO MELUSELVITYS Päivämäärä 2.4.2013 Laatija Olli-Matti Luhtinen Ramboll Säterinkatu 6 P.O.Box 25 02601 ESPOO T +358 20 755 611 F +358

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

Raportti. Muhoksen korttelin 61 meluselvitys

Raportti. Muhoksen korttelin 61 meluselvitys Raportti Pöyry Finland Oy PL 00 (Jaakonkatu ) 0 antaa Kotipaikka antaa Y-tunnus 0-7 Puh. 00 Faksi 00 Päiväys 9..0 Sivu () Yhteyshlö Max Mannola Tie-, katu- ja aluesuunnittelu Puh. 00 Faksi 00 ax.annola@poyry.co

Lisätiedot

Espoo Nihtiportti, Atriumalue, Meluselvitys

Espoo Nihtiportti, Atriumalue, Meluselvitys Raportti Espoo Nihtiportti, 1601 Atriumalue, 11.1.2017 Projektinumero: 308300 Sisältö Sisältö... 1 1. Johdanto... 2 2. Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1. Laskentamalli... 2 2.1.1. Lähtötiedot... 3 2.1.2.

Lisätiedot

Espoon Heiniemen korttelin ja puistoalueen 62P17 meluselvitys

Espoon Heiniemen korttelin ja puistoalueen 62P17 meluselvitys Raportti Espoon Heiniemen korttelin 62045 ja puistoalueen 62P17 meluselvitys 15.2.2018 SISÄLTÖ 1. Työn sisältö... 3 2. Lähtötiedot ja menetelmät...4 2.1. Laskentamalli... 4 2.2. Laskennassa käytetyt liikennemäärät...

Lisätiedot

Nivalan yleiskaavan meluselvitys

Nivalan yleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA NIVALAN KAUPUNKI Nivalan yleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (11) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Sako II, asemakaavamuutos

Sako II, asemakaavamuutos Sako II, asemakaavamuutos 4111579.3.7 Muutokset: A 4.10.2016 Muutettiin pohjaa B 5.10.2016 Muutettiin taas pohjaa 4111579.3.7 2 (6) Sako II, asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma. Liikennemeluselvitys

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma. Liikennemeluselvitys Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma 162.1 162.1 2 (10) Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Tekijä... 3 1.3 Kohde... 3 1.4

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 04/2013 MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä 23/04/2013 Laatija Timo Korkee Tarkastaja Jussi Kurikka-Oja

Lisätiedot

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 11.2.2011 KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, Päivämäärä 11.2.2011 Laatija Tarkastaja Jari Hosiokangas

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS 15.4.2011 Laura Gröhn MUISTIO 15.4.2011 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1. Työn tarkoitus... 3 2. Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Maastomalli... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Rambøll Finland Oy Tiehallinto/ Kaakkois-Suomen tiepiiri Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Tiesuunnitelma Ympäristömeluselvitys 10.7.2009 Vt 6 parantaminen

Lisätiedot

Kaukajärvi 5849-1, 5849-2 ja 6115-1, Tampere

Kaukajärvi 5849-1, 5849-2 ja 6115-1, Tampere Ramboll Finland Oy Rakennustoimisto Palmberg Oy Kaukajärvi 5849-1, 5849-2 ja 6115-1, Tampere Ympäristömeluselvitys 10.6.2009 Rakennustoimisto Palmberg Oy Kaukajärvi 5849-1, 5849-2 ja 6115-1, Tampere Ympäristömeluselvitys

Lisätiedot

Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys

Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys LIITE 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.8.2012 P17535 Raportti 2 (7) Puustinen Tomi 15.8.2012

Lisätiedot

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6.10.2014 P25141 Raportti Puustinen Tomi 6.10.2014 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys Pvm: 5.3.2009 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

Okeroisten eritasoliittymän kaakkoiskulman meluntorjunta

Okeroisten eritasoliittymän kaakkoiskulman meluntorjunta 16T-2.17 Okeroisten eritasoliittymän kaakkoiskulman meluntorjunta Yleistä Melutilanne muistion kuvissa on vuoden 2040 ennustetilanne tavoitetieverkolla. Lisäksi tiesuunnitelmaan valitusta meluntorjuntavaihtoehdosta

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI KIRMANSEUDUN LIIKENNEMELUSELVITYS

IISALMEN KAUPUNKI KIRMANSEUDUN LIIKENNEMELUSELVITYS Vastaanottaja Iisalmen kaupunki Tekninen keskus/kaupunkisuunnittelu Jukka Virtanen PL 10 74101 Iisalmi Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 17.6.2014 Viite 15110012046 IISALMEN KAUPUNKI KIRMANSEUDUN LIIKENNEMELUSELVITYS

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki. Satamalahden meluselvitys. Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen

Mikkelin kaupunki. Satamalahden meluselvitys. Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen Mikkelin kaupunki Satamalahden Jarno Kokkonen Olli Kontkanen Matti Romppanen 8.12.2010 1 SISÄLTÖ LÄHTÖKOHDAT 1 1 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 1.1 Melulaskenta 2 1.2 Liikennetiedot 2 2 TULOKSET 2 LIITTEET

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Havumäentien meluselvitys Tilaaja Nurmijärven kunta

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Havumäentien meluselvitys Tilaaja Nurmijärven kunta Meluselvitysraportti Päiväys Projekti n meluselvitys Tilaaja Nurmijärven kunta Meluselvitysraportti 1/7 Sisällys 1 Lähtökohdat... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot...

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Loimaan kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 30.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS LOIMAAN KAUPUNKI Päivämäärä

Lisätiedot

Asemakaava 7971, Ikuri

Asemakaava 7971, Ikuri Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Asemakaava 7971, Ikuri Ympäristömeluselvitys 17.3.2006 Tampereen kaupunki Asemakaava 7971, Ikuri Meluselvitys 17.3.2006 Viite 82111273 Versio Pvm 17.3.2006 Hyväksynyt

Lisätiedot

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035. LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035. LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 LIITE 8a Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 15.6.2012 KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS

Lisätiedot

Katisen kaava-alue, Hämeenlinna

Katisen kaava-alue, Hämeenlinna Raboll Finland Oy Senaatti Kiinteistöt Katisen kaava-alue, Häeenlinna Meluselvitys Syyskuu 2008 Katisen kaava-alue, Häeenlinna Meluselvitys 4.9.2008 Senaatti Kiinteistöt Raboll Finland Oy Tekijä: Marja

Lisätiedot

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma A. Liikennemeluselvitys A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 760

Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma A. Liikennemeluselvitys A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 760 Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma 162.1A A Tarkastelualueen laajeneminen paalulle 7 162.1A 2 (10) Vt3 parantaminen Hulmin kohdalla, Tiesuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot