Härmän Teollisuuskiinteistöt Oy:n ostotarjous Kauhavan kaupungille ja väliaikaisen tieyhteyden rakentaminen kaupungin omistaman tilan kautta



Samankaltaiset tiedostot
Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Tontinosien myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus


1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/ /2013 HENKJAOS

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen


ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, Lähi- ja virkistysmetsät ha

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 225 08.09.2014 Härmän Teollisuuskiinteistöt Oy:n ostotarjous Kauhavan kaupungille ja väliaikaisen tieyhteyden rakentaminen kaupungin omistaman tilan kautta 423/5.52.522/2014 Kaupunginhallitus 225 Valmistelija: Vt. kaavoituspäällikkö Jari Leivo Maankäyttötoimikunta on käsittelyt asiaa kokouksessaan 3.9.2014 seu raa vas ti: TIEHANKE Pekka Lillbacka on lähestynyt Kauhavan kaupunkia asiassa joka koskee Ala här mäs sä, vt 19 länsipuolella sijaitseville, Lillbackan omistuksessa oleville mail le toteutettavaa Monitoimikeskusaluetta. Kaupungin ja Lillbackan välillä käy tiin 21.8.2014 Ylihärmän palvelutoimistossa neuvottelu jossa käsiteltiin alu eel le johtavan tien rakentamisen tarvetta. Tieyhteyttä tarvitsisi rakentaa n. 600 metriä ja sen tarkoitus on ensisijaisesti pal vel la Monitoimikeskuksen rakentamisen aikaisia tarpeita. Koska alueelle jou du taan nykyisin kulkemaan kaukaa Kuoppalantieltä asti metsäautoteitä pit kin, on edes väliaikaiselle tiejärjestelylle olemassa kipeä tarve. Lillbackan eh dot ta ma tieyhteys suunniteltaisiin karttaliitteen mukaisesti siten, että vt 19:sta lii ken ne ohjattaisiin nykyiselle Yrttitielle jonka kautta tullaan Myllärintielle, jolta kään ny tään länteen, vielä rakentamattoman lyhyen kaavatieyhteyden kautta jo ka sijaitsee kortteleiden 309 ja 311 välissä. Tähän asti tieyhteys on jo van has taan olemassa olevaa. Asemakaava-alueen ulkopuolella tie sijoitettaisiin kaupungin omistaman kiin teis tön 233-411-2-238 Kuusimäki, pohjoisrajaa pitkin kulkevaksi, aina Härmän teol li suus kiin teistöt Oy:n omistamalle tilalle 233-411-2-1 Uusimäki asti. Koska kau pun gil la on omalla tilallaan vireillä asemakaavoitus (ns. Kantolan alueen ase ma kaa va), tulisi tieyhteys sijoittaa kaupungin omistaman tilan poh jois reu naan, jotta se tuottaisi tulevalle asemakaavoitukselle mahdollisimman vähän hait taa. Tieyhteydellä, mikäli siitä tulisi pysyvä ratkaisu, saattaa olla myös osaltaan maan käy tön suunnittelua rajoittava ja yleiskaavaan sisältyviä lii ken ne verk ko jär jes te ly jä poissulkeva vaikutus, mikä on syytä ottaa päätöksenteossa huo mi oon. Erilaisia yleiskaavan liikenneverkkoratkaisuja- ja malleja tullaan esit te le mään aikaisintaan vasta kaavatyön edetessä talven 2014-2015 kuluessa, kun on ensin saatu liikenneselvitykset ja muut reunaehtoja asettavat seikat se li vi te tyik si. Mikäli Lillbackan hakema tiejärjestely sovitaan väliaikaiseksi tai mää rä ai kai sek si ja sopimuksessa edellytetään purettavuutta, voidaan mahdollisia maan käy töl le aiheutuvia haittoja minimoida. Vasta yleiskaavassa voidaan rat kais ta pysyvästi alueen liikennejärjestelyt tarkoituksenmukaisesti. Lillbacka on ilmoittanut valmiutensa vastata tien rakentamis- ja suun nit te lu kus tan nuk sista rakennusvaiheessa. Tosin Lillbacka ilmoitti olevansa valmis kes kus te le maan myös vaihtoehdosta, että mikäli tieyhteydestä tulisi myö hem mäs sä vaiheessa pysyvä, ja kaupunki voisi käyttää sitä itse omiin tarkoituksiinsa, -voi si kaupunki mahdollisesti korvata kustannuksia Lillbackalle myöhemmin.

Mikäli Kantolan alueelle tulee toteutumaan kaupungin vireille laittama pien ta lo asu tus kaava, joudutaan ko. aluetta varten tekemään joka tapauksessa tie ja vie mä röin nit, vesijohdot ym. Tässä vaiheessa, kun tieyhteys rakennettaisiin, oli si tarkoituksenmukaista samalla rakentaa vähintään ne kunnallistekniikan ra ken teet, jotka muutenkin tulee sijoitettavaksi asuinalueen viemäröintiä, ve si joh to ja ja kuivatusta varten rakennettavan tien runkoon, niin ettei tierunkoa tar vit si si uudestaan repiä auki jos pientaloalue alkaa Kantolaan rakentua. Tämä li sää osaltaan kustannuksia ja suunnittelutehtävän vaativuutta. Suunnittelu ja kus tan nus ten alustava laskenta voitaisiin tehdä kaupungin valvonnassa kon sul til la, jolta pohjalta osapuolten välille laadittaisiin sopimus koskien järjestelyn eh to ja. Koska tieyhteys tulisi kulkemaan Myllärintien asuinalueen läpi ja liikenteen li sään ty mi sellä yleensäkin, mutta etenkin mahdollisella raskaan liikenteen oh jaa mi sel la asuinalueen läpi, on alueen sisäiseen liikenneturvallisuuteen vai ku tus ta, on Tekninen toimi tästä syystä järjestänyt alueen asukkaille kirjallisen kuu le mis mah dol li suu den. Määräpäivä kirjeiden palauttamiselle on 2.9.2014. Mää rä ai kaan mennessä on saapunut 2 kpl vastinetta. Joiden sisältö on seu raa vaa: Maria-Liisa Lahti/Laiskan Kartano: Vastineessa esitetään että asuinalueelle tuleva uusi liittymä olisi ahdas ras kaal le kalustolle, jonka raskaan kaluston liikennemäärän otaksutaan alu eel la lisääntyvän. Lisäksi Lahti huomauttaa Myllärintien asuinalueelle tu le van pohjoisen liittymän liikennöinnin rajaamisen esim. vain tonteille sal lit tu na, hankaloittavan Laiskan Kartanon liiketoimintaa. Lahti esittää kul kua Monitoimikeskusalueelle järjestettäväksi Kuoppalantien kautta. Martti-, Ritva- ja Jarkko Puronvarsi sekä Kati Pelkonen: Vastineen laatijat huomauttavat että alueen tiestö on suunniteltu alun pe rin asuinalueen sisäistä käyttöä varten. Lisäksi todetaan että vaikka tie han ke toteutettaisiinkin vain väliaikaisena järjestelynä, eivät he tule mis sään olosuhteissa hyväksymään hanketta. Perusteluna mainitaan mm. asun to alu eel le kohtuutonta haittaa aiheuttava ravi- ym. liikenne. Al le kir joit ta jat huomauttavat myös että asukkaiden kuulemisen aikataulu on ol lut liian kiireinen. Tien tekemisen ja kunnallistekniikan rakentamisvaiheen kustannukset on ar vioi tu suuruusluokaltaan yhdyskuntatekniikan päällikön ja Kauhavan Veden toi mes ta ja ovat todennäköisesti vähimmillään seuraavaa: -suunnitelmien teko -rakentaminen ~130 000 e -vesi + viemäri ~45 000 e -valvonta, työnjohto ------------------------------------------- Yhteensä: ~198 000 euroa ~3000 e ~20 000 e Kokonaiskustannusarvio ylittää kansallisen kilpailutusarvokynnyksen, joten han ke on kilpailutettava julkisista hankinnoista säädetyn lain mukaisesti, mm. Hil ma -palvelussa. Alustava aika-arvio hankkeelle olisi: Maankäyttötoimikunta + Kaupunginhallituskäsittely valitusaikoineen noin 4 viikkoa. Julkinen kilpailuttaminen noin 3 viikkoa Urakoitsijan valinta + valitusaika lautakunnan päätöksestä noin 4-6 viik koa

Suunnittelu noin 2 viikkoa Varsinainen työ päästäisiin siis aloittamaan arviolta n. 3-4 kk kuluessa. Yh dys kun ta teknii kan antaman arvion mukaan rakentaminen voisi kestää n. 2 kuu kaut ta. Kauhavan Vesi Oy on antanut 28.8.2014 päivätyn lausunnon hankkeeseen jos sa vesiyhtiö kehottaa kiinnittämään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin: Kauhavan Vesi tulee osallistaa kaavaprosessiin, joka on vireillä, jotta vältytään mah dol lisis ta runkolinjojen muutoksista ja niistä aiheutuvista huomattavistakin kus tan nuk sis ta. Lisäksi vesiyhtiö edellyttää mahdollisimman varhaisessa vai hees sa tietoa siitä mitä alueelle (myös Monitoimikeskus) rakentuu, jotta kun nal lis tek niik ka voitaisiin mitoittaa oikein. Myllärintiellä on myös tehty viemäröintisuunnitelma, jota ei vielä ole toteutettu. Mah dol lisim man hyvän kokonaislopputuloksen varmistamiseksi tulisi em. suun ni tel maa päivittää siten, että se ottaa huomioon myös tulevat tarpeet. Lisäksi lau sun nos sa jaotellaan vesija viemärilinjojen rakentamiskustannuksia. Kaupungin omien maankäytön suunnitelmien ollessa vielä avoimena, on mah do ton ta tässä vaiheessa laatia suunnitelmia edellytetyllä tarkkuudella. Myös kään Monitoimikeskuksen omista suunnitelmista ei ole mahdollista saada täs sä vaiheessa vielä yksityiskohtaista tietoa. LILLBACKAN OSTOTARJOUS Pekka Lillbacka on esittänyt Härmän teollisuuskiinteistöt Oy:n puolesta kau pun gil le ostotarjouksen n. 2,1 ha:n määräalasta joka sijaitsee saman tilan 233-411-2-238 Kuusimäki alueella johon tiehakemuskin kohdistuu. Määräala si joit tuu tilan pohjoispäähän siten, että se rajoittuu suoraan Lillbackan omis ta miin maihin. Määräalan kauppa mahdollistaisi sen liittämisen Mo ni toi mi kes kuk sen alueeseen ja käyttämisen esim. paikoitusalueena. Mikäli kauppa toteutuisi, ly he ni si kaupungin alueella rakennettavan tien pituus n. 160 metriä. Lillbacka tarjoaa määräalasta 2 euron neliöhintaa puustoineen. Metsänhoitoyhdistys Järvilakian tietojen mukaan alueella on puustoa kes ki mää rin n. 160-180 m3/ha, ja pelkän metsän arvona mitaten määräalalla n. 5000 euroa/ha. Lisäksi alueen halkaisee keskeltä kahtia kymmenien metrien le vyi nen voimalinjarasite, jonka alla ei puustoa voi kasvattaa. Näin ollen Lill bac kan tarjoama hinta on kaupungin kannalta kohtuullinen ottaen huomioon, et tä alueella on hänelle odotusarvoa. Esitys: Esityslistaa postitettaessa ei vielä ole saatu Myllärintien varren asukkaiden pa laut tei ta. Koska asukkaiden kuuleminen on oleellista, ennen kuin päätöstä voi daan asiassa tehdä, esitellään Maankäyttötoimikunnan kokouksessa yh teen ve dot asukaspalautteista, jotka toimikunta ottaa huomioon asiaa harkitessaan. Muilta osin Maankäyttötoimikunta toteaa että hankkeen suunnittelu ja valvonta tu lee pitää kaupungin käsissä, sekä laatia kaupungin ja Lillbackan välille so pi mus tien toteuttamisesta ja hallinnasta joka on mahdollista kaupungin puolesta pur kaa esim. maankäytöllisten syiden takia, jos kaavatyössä ilmenee tätä puol ta via seikkoja. Hanketoimijan (Lillbackan) tulee sitoutua suorittamaan kaikki kus tan nuk set joita tien

suunnittelu, rakentaminen, työnjohto, valvonta ja muut ra ken ta mis ta edellyttävät seikat vaativat. Koska kaupungin alueelle suun nit te le ma maankäyttö on vielä monelta osin kesken, kaupunki ei neuvottele han ke toi mi jan kanssa mahdollisesta myöhemmin tapahtuvasta kustannusten takaisin mak sa mi ses ta siinäkään tapauksessa jos tie jää osittain ns. kaupungin hyväksi tai omaan käyttöön. Tien omistajuus tulee myös pysyttää kaupungilla. Mah dol li nen sopimus tulee solmia määräaikaisena asettaen selkeän määräajan jonka jäl keen sopimus joko purkautuu automaattisesti tai astuu uudelleen sopimisen myö tä taas voimaan. Ostotarjoukseen Maankäyttötoimikunta toteaa että kaupungilla on vireillä alu eel la nk. Kantolan alueen asemakaavoitus. Koska alue sisältyy vireillä olevan ase ma kaa van suunnittelualueeseen, ei ole mahdollista myydä aluetta, ennen kuin Kaupunginhallitus on tehnyt uuden päätöksen kaava-alueen uudelleen ra jaa mi ses ta siten, että tarjouksen kohteena oleva määräala ei sisälly kaavaan. Ky sei nen asemakaava on ollut mm. viranomaisten lausuntokierroksella, jossa ELY -keskus on todennut, ettei kaavatyötä voida jatkaa, ennen kuin Alahärmän vt 19 liikenneverkkosuunnitelmat on tehty. Kaava-alueen uudelleen rajaaminen tar koit taa kaupungilta ennakkopäätöstä, jonka mukaan Kantolan alueen kaa voi tus ta supistetaan määräalan osalta. Muita estäviä tai lykkääviä syitä ei ole, miksi aluetta ei voitaisi myydä. Koska alu ee seen sisältyy voimajohtolinjaa, jota ei voi asuinaluesuunnittelussa käyttää jär ke väs ti hyväksi, mutta voi käyttää esim. Monitoimikeskuksen pai koi tus alu ee na, puoltaa Maankäyttötoimikunta määräalan myymistä tarjotulla hinnalla Päätös: 2.9.2014 mennessä on vastaanotettu hankkeeseen liittyvät asukasvastineet Ma ria-lii sa Lahdelta, sekä Martti-, Ritva-, ja Jarkko Puronvarrelta sekä Kati Pel ko sel ta, Puronvarsien ja Pelkosen vastine yhteisesti annettuna. Maan käyt tö toi mi kun ta on käsitellyt kokouksessaan vastineiden sisältöä 3.9.2014. Maankäyttötoimikunta päättää puoltaa tiehanketta ja sopimuksen solmimista Lill bac kan kanssa seuraavin ehdoin: Tiehankkeesta laaditaan osapuolten välille sopimus joka on voimassa mää rä ajan, 2 vuotta sopimuksen solmimisen ajankohdasta lukien. Sopimuksessa mää ri tel lään sopimusehdot joiden mukaan tien suunnittelu, rakentaminen ja työn ai kai nen valvonta toteutetaan kaupungin valvonnassa. Sopimuksen tulee ol la irtisanottavissa molempien osapuolten taholta irtisanomisehdoin. Tierunko suun ni tel laan ja rakennetaan tässä vaiheessa vain sellaiseksi kuin väliaikainen kul ke mi nen vähintään edellyttää ja esim. muita kunnallistekniikan rakenteita tien ra ken ta mi sen yhteydessä ei toteuteta. Mikäli kaupungilla maankäytöllisistä tai muista syistä ilmenee tarve irtisanoa sopimus, tulee myös tierungon pur ka mi seen säilyttää sopimuksella mahdollisuus. Myllärintien asuinalueen lii ken ne jär jes te lyt on suunniteltava esim. liikennemerkein siten, että ne tuottavat mah dol li sim man vähän haittaa alueen asukkaille ja yritystoiminnalle. Lopullinen kulkuyhteys Monitoimikeskusalueelle ratkaistaan yleiskaavatyössä. Mi kä li Kantolan asuinaluekaava tullaan toteuttamaan, ja rakennetun tierungon voi daan katsoa palvelevan tulevan asuinalueen omaa liikennettä, säilytetään tie yh teys kuitenkin siten, että se katkaistaan pohjoispäästä jolloin kyseistä tietä voi daan käyttää ainoastaan uuden pientaloasuinalueen sisäiseen lii ken tee seen. Lillbackan tulee sitoutua kaikkiin tien suunnittelusta, rakentamisesta, val von nas ta ym. aiheutuviin kustannuksiin. Kustannuksia ei korvata, mikäli tie tu le vai suu des sa voisi palvella kaupungin

kaavoittamaa asuinaluetta. Maankäyttötoimikunta päättää puoltaa Härmän teollisuuskiinteistöt Oy:n esit tä män ostotarjouksen hyväksymistä kuitenkin niin, että Kaupunginhallituksen tu lee ennen kiinteistökaupan toteuttamista tehdä uusi päätös Kantolan ase ma kaa van rajaamisesta. Alueella on vireillä oleva asemakaava, jonka suunnittelualue on määritelty kos ke maan myös ostotarjouksen kohteena olevaa määräalaa. Selkeyden ja tu le vien viranomaisneuvottelujen vuoksi on syytä ennen kiinteistökaupan sol mi mis ta tehdä uusi päätös asemakaavan rajaamisesta, niin ettei ko. määräala sisälly suun nit te lu alu ee seen. Kaupunginjohtajan esitys: Toimitusjohtaja Pekka Lillbacka on ollut 8.9.14 yhteydessä tiejärjestelystä ja to den nut seuraavaa: Monitoimikeskuksen rakentaminen ei voi edetä, ellei yritys saa tyy dyt tä vää varmuutta tieyhteyden rakentamisesta ja toimivuudesta jatkossa. Tiehanketta koskeva sopimus tulee olla toistaiseksi voimassa oleva. Tie tulee rakentaa sellaiseksi, että se mahdollistaa huoltoliikenteen mo ni toi mi keskuk seen ja henkilöautopaikoituksen tapahtumien aikana. Ras kas liikenne ohjataan Kuoppalantien ja metsäautotien kautta. Jos tie rakennetaan yrityksen toimesta ja kustannuksella myös tulevaa asun toaluet ta palvelevalta osuudelta sen edellyttämällä tasolla, tulee kau pun gin lunastaessaan tämän tieosuuden maksaa siitä yritykselle ra ken ta mis kus tan nuk set kattava korvaus. Mikäli kaupunki varaa itselleen tierungon purkumahdollisuuden, kus tan nus jaos ta on sovittava. Kaupunki voi suorittaa omalla kustannuksellaan valvontaa tien ra ken ta mi sen osalta, yritys ei osallistu valvontakustannuksiin. Mikäli monitoimikeskukselle ei voida järjestää em. pohjalta suunniteltua tie yh teyttä, ei yritys ole valmis ostamaan monitoimikeskukseen kaa vail tua täydennysaluetta kaupungilta. Yritys hyväksyy sinänsä, että lopullinen kulkuyhteys mo ni toi mi kes kus alu eel le ratkaistaan yleiskaavatyössä. Yleiskaavoitus on kuitenkin yrityksen in ves toin tien toteutuksen kannalta liian pitkäkestoinen prosessi.varmuus tai perusteltu esitys lopullisen kulkuyhteyden järjestämisratkaisusta tulisi saa da mahdollisimman nopeasti. Kaupunginjohtajan esitys: Merkittävästi alueellista elinvoimaa parantavan monitoimikeskuksen var mis ta mi sek si kaupunginhallitus hyväksyy maankäyttötoimikunnan esityksen tar ken net ta vak si edellä oleviin yrityksen ehdotuksiin perustuen. Tiehankkeesta laa di taan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi sopimus, johon kirjataan hankkeen to teu tuk sen ehdot ja yrityksen allekirjoitus.

Kaupunginhallitus hyväksyy yrityksen tekemän ostotarjouksen maa-alu ees ta. Hallituskäsittelyyn valmistellaan kauppakirjaluonnos kaupan kohteesta. Suunnitellusta Kantolan asemakaava-alueesta rajataan pois yritykselle myy tä vä alue. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen. Pöytäkirjaan merkittiin, että kokous keskeytettiin kahvitauon ajaksi klo 18.29 kokousta jatkettiin klo 18.38 Martti Puronvarsi poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi, kau pun ginhal li tus totesi intressijääviyden rakennettavaksi esitetyn tie alu een rajanaapurina. Lisätietoja: Vt. kaavoituspäällikkö Jari Leivo, puh. ( 06 ) 2412 9542, etunimi.sukunimi@kauhava.fi