SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014
Linja-autolla kohti opintomatkan seikkailuja, kuvassa mukana olleet opiskelijat. Aarre-kuski mahdollisti meille turvallisen matkan. Riitta-ope toimi matkanjärjestelijänä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (SoTePe) suorittavalla 1215- ryhmän opintomatkan toteutuksen perusteena oli laajentaa erilaisia näkökulmia lähihoitajan työhön sekä avata uusia näkemyksiä erilaisista työpaikoista. Opintomatkan tavoitteena oli oppia ymmärtämään erilaisten toimintaympäristöjen merkitys lähihoitajan työssä. Opintomatkan toteutimme 14.4. 16.4.2014 välisenä aikana. Kun saimme pakattua eväät yms. muut tavaramme autoon, pääsimme aikataulun mukaisesti matkaan. Menomatkalla pidimme lyhyen tauon Sodankylän nesteellä ja ruokailimme Rovaniemellä napapiirin Shellillä. Ensimmäinen vierailukohde oli Muurolan sairaala Rovaniemellä. Lähihoitaja kohtaa työssään mielenterveyspotilaita, joten tärkeänä tavoitteena oli tutustua mielenterveyssairauksia sairastavan hoitopolkuun. Saimme sairaalan ylihoitajan ja osasto 2 osastonhoitajan kertomana katsauksen niin sairaalatoiminnan historiasta kuin myös nykytilanteesta. Esittelyn jälkeen vierailimme yhdellä osastolla. Sairaala sijaitsee mäntymetsän keskellä. 2
Muurolan sairaalavierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Oulua. Kävimme Raksilan marketeissa pienillä ostoksilla. Yöpaikkamme oli Muhoksella, siellä seurakunnan leirikeskuksessa. Matkalla Muhokselle poikkesimme syömään Maikkulan Nesteelle hampurilaisia. Hampurilaiset olivat niin isoja, että niistä riitti puhetta koko matkan ajaksi. Yöpaikka sijaitsi luonnonkauniilla Oulujoen rannalla Ensimmäisenä aamuna Arto bongasi yli 180 joutsenta joenrannalta. Ja ehkä jotain muuta jääkaapista 3
Yöpaikka osoittautui mielenkiintoiseksi majapaikaksi. Aamulla keittelimme aamupuuron ja söimme koululta annettuja eväitä. Välillä tietysti rentouduimme. Majapaikka oli iso, joten jokaiselle löytyi sopiva nukkumapaikka. Majapaikasta löytyi nuorten tyttöjen unelmahuone 4
Tiistaipäivän ensimmäinen vierailukohde oli FinnHEMSIN lääkärihelikopteri ja sen toimintaan tutustuminen. Esittelijöinä meille toimi helikopterin lentäjä, ensihoitaja sekä lääkäri. Saimme todella asiantuntevaa tietoa lääkärihelikopteritoiminnasta. Helikopterissa lääkärin työskentelytila ei ole huikean suuri. 5
Tiistaipäivän toinen vierailukohde oli teho-osasto III eli sisätautiteho. Teho-osastolla saimme seurata kriittisesti sairaan tehostettua hoitoa. Osastolta löytyi hyvinkin erilaisia hoitovälineistöjä. Esittelijänä oli sisätautitehon apulaisosastonhoitaja. 6
Hälytyskeskustoiminta (HÄKE) koskee meitä jokaista. Saimme tutustua HÄKE;n nykytoimintaan ja seurata hälytyskeskuksen hoitajien työskentelyä. Erityisesti jäi mieleen se, kun kuuntelimme nauhalta kaksi aitoa hälytyskeskukseen tullutta puhelinsoittoa. Yllättävää oli se tieto, kuinka paljon hälytyskeskukseen soitetaan mitä merkillisimpiä puheluita. Jokaiseen retkeen kuuluu myös virkistäytyminen. Tämän osion toteutimme vierailemalla Tietomaassa. Tietomaassa saimme paljon erilaista hyödyllistä tietoa elämän eri alueista, kuten kuvista saattaa päätellä. 7
Zeppelin-kauppakeskuksessa shoppailun jälkeen palasimme yöpaikkaan; lämmitimme saunan ja söimme tietysti eväitämme. Keskiviikkoaamuna heräsimme hyvissä ajoin, jotta ajoissa ehdimme kotimatkalle. Etappina meillä oli Kemi ja siellä ammattikorkeakoulun virtuaaliluokkaan tutustuminen. Tutustuminen kannatti; kouluun oli rakennettu ihan oikean näköinen sairaala, jossa myös lääkärit ja valmiit hoitajat harjoittelevat erilaisia hoitotyön tilanteita. Ennen kotimatkan jatkamista söimme lounaan koulun ravintolassa. Loppumatka olikin mukava istuskella täydellä vatsalla linja-autossa kotia kohti. Matkan aikana muistimme myös opintomatkalta poisjääneitä Raijaa ja Mariaa. Suuri kiitos keittiönväelle makoisista eväistä sekä suuri kiitos Aarre-kuskille turvallisesta matkasta Matka oli todella onnistunut ja palautteen perusteella jokainen opiskelija sai opintomatkalta uusia oppimiskokemuksia tutustumalla erilaisiin hoitoympäristöihin. 8