Marraskuun tapahtumat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Marraskuun tapahtumat"

Transkriptio

1 Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli värien taikaa huiveilla. Opimme paljon uutta pukeutumisesta Z.Woman ja Turku Touringin ja TOK:n järjestämä aamu, olivatkin jo viime tiedotteessa Sihteeriyhdistyksen syyskokous. Tänä vuonna syyskokous pidettiin Ruissalon kylpylän kokoustilassa. Paikalla oli 37 sihteeriä. Hyvä uutinen kaikille: jäsenmaksu pysyi ennallaan. paikan päällä) Nautimme lounaan seisovasta pöydästä.

2 Syyskokouksen jälkeen Minnagentin Minna Heikkinen kertoi matkatarjonnastaan Turun jaoston 40-vuotisjuhla Börsissä. Illalla juhlimme 40-vuotiasta jaostoa. Tilaisuuteen osallistui 68 sihteeriä. Ohjelmassa oli puheenjohtajan terveyhdys. Historiaa eri aikakausilta kertoivat Tytti Sokura ja Riitta Nylander, Riitan tekstin voit lukea Emeriittojen jäsenkirjeestä. Musiikkiesityksestä vastasi Mercanto mieskvartetti. Illan päätteeksi kävimme yökerhon puolella kuuntelemassa Janne Katajan sketsit ja Neumannin laulut. Kuvia juhlista: Alkuruoka Pääruoka Jälkiruoka

3 Mercanto mieskvartetti Sihteeriyhdistyksen pj Anne Brant (vas) ja Turun jaoston pj Minna Lundelin. Vuoden 2016 Turun jaoston hallitus Lääkäriasema NEO:ssa kuuntelimme mielenkiintoisia luentoja. 15 sihteeriä osallistui tilaisuuteen. Ravitsemusterapeutti Saara Karjalainen kertoi ravinnosta. Kuulimme esim. että Viiliksessä ja hattarassa on yhtä paljon sokeripaloja, 9 kpl. Erikoissairaanhoitaja Minna Mäki kertoi estetiikasta, kemiallisesta ihonhoidosta ja yleistyvästä ihokarvojen laseroinnista. Seksuaaliterapeutti Kirsi Forss luennoi mielenkiintoisesti seksuaalisuudesta; esim. moni sekoittaa keskenään seksuaalisuuden ja seksin, jotka ovat kaksi eri asiaa. Emäntä Jaana Hilden kertoi NEO:n historian. Emeriittoja

4 Tallinna. Vierailimme Tallink Siljan kutsumana Tallinnassa. Lähdimme perjantaiaamuna bussilla Turusta kohti Helsinkiä. Laivamatkat vietimme business-luokan täyden palvelun tiloissa nauttien ruuasta ja juomista. Tallinnassa tutustuimme Tallink Spa & Conference tiloihin sekä Tallink City hotellin kokoustilaan. Tutustuminen spa-osastoon Ravintola, jossa myös esiintymislava Tallink City Hotel, kokoustilat Kokoustila Tulevat tapahtumat (ke) Sisustusliike Silverhome klo alkaen (ti) Finnkino Oy klo alkaen. Vuoden 2015 Turun jaoston aktiivisin jäsen palkitaan ja huomioidaan uudet jäsenet (ti) Turun jaoston hallitus kokoontuu (ke) Silmäasema.

5 Muita tärkeitä asioista Turun jaoston hallitus 2016 Hallituksessa on seitsemän edustajaa: Jäsenasiat Puheenjohtaja Pia Saario Varapuheenjohtaja Nina Manni Rahastonhoitaja Heli Laukka Jäsenasioiden hoitaja Tiina Jonkka Koulutussihteeri Riitta Ulén Tiedottaja Päivi Anttila Pöytäkirjasihteeri Tiina Pilhstedt Jäsenmäärämme on 210 jäsentä. Työssäkävijöitä on 155 ja Emeriittoja 55. Joulun maut ja tuoksut, viimein unohtuvat juoksut. Rauhassa joulua viettää saa, myös eläimet ja äiti maa. Kaunis olkoon kaikkien joulu, unohtukoon melu ja touhu. Secretarius Numero 4/2015 ilmestyy ja sen teemana on Turvallisesti verkossa. Lisäksi lehden sivulta löytyy Turun jaoston 40- vuotisjuhlista kuvakavalkadi. Joulun odotusta kaikille t. Päivi Anttila

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Jäsenasiat. Jäsenten hankintakilpailu Jaoston maaliskuun tapahtumat. Mukavaa pääsiäisen jälkeistä aikaa

Jäsenasiat. Jäsenten hankintakilpailu Jaoston maaliskuun tapahtumat. Mukavaa pääsiäisen jälkeistä aikaa Mukavaa pääsiäisen jälkeistä aikaa Toivottavasti kaikilla oli mukava pääsiäinen, minulla ainakin oli rento, kirjojen lukemista ja mitä nyt vähän kaappien siivoamista. Jäsenten hankintakilpailu 1. 30.4.2016

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2016 2 lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 1.8.2016 HOIT3107 TUTKIMUSSEMINAARI 1 (opintojakso jatkuu keväällä 2017, 2 op) 4 op

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.10.2019 31.1.2020 *************************************************************************** YHTEYSTIETOJA: Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva Loimaan seutu Toimisto

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Puheenjohtajan tervehdys Hyvät sukuseuralaiset, terveiset täältä Savonlinnasta näin joulun alla. Saan tämän jäsenkirjeen viimein liikkeelle. Kesä oli lämmin ja ainakin minun osalta kiireinen, kaikenlaisten

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2017. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! HOIT3111 TUTKIMUSSEMINAARI 2 4 op Opettajat: Maija Hupli, Heli Virtanen, Jaana Koskenniemi Toteutustapa:

Lisätiedot

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2015 2 lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 180615 (HOIT3107) TUTKIMUSSEMINAARI 1 4 op (opintojakso jatkuu keväällä 2016, 2 op)

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Suomalais-brittiläisten yhdistysten keskusjärjestö ry Federation of Finnish-British Societies Johtokunnan kokous 17.5.2012 Skype-kokous Annalantie 1 33880 Lempäälä Läsnä: Lempäälässä Tarja Teitto-Tuckett,

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke

Lisätiedot

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89.

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89. 1 SUOMALAISEN NAISLIITON ALATORNION OSASTO R.Y. VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89. Osaston toiminta oli aktiivista

Lisätiedot

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! KEVÄT 2016 2. lv. Seuraa opetusaikataulua todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi.

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! KEVÄT 2016 2. lv. Seuraa opetusaikataulua todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. KEVÄT 2016 Seuraa opetusaikataulua todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Muutokset merkitään punaisella! TURUN YLIOPISTO 14122015 HOIT3101 HOIDON JA HOITOTIETEEN FILOSOFIA 2 6 op Opettajat: Helena

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen MS-hoitajat ry. Jäsentiedote 1/2015 www.ms-hoitajat.net

Suomen MS-hoitajat ry. Jäsentiedote 1/2015 www.ms-hoitajat.net Suomen MS-hoitajat ry Jäsentiedote 1/2015 www.ms-hoitajat.net 2 15 VUOTISJUHLASEMINAARI K aksi hienoa koulutustapahtumaa on taas takana. Kiitos teille osallistuneille päivien onnistumisesta! Jäsentiedote

Lisätiedot

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Scripsit Karoliina Sourander Kuusi vuotta oli taas vierähtänyt hurjan nopeasti, kun aurinkoisena ja tänä kesänä poikkeuksellisen

Lisätiedot

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2017. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 1.9.2017 HOIT3111 TUTKIMUSSEMINAARI 2 4 op Opettajat: Maija Hupli, Heli Virtanen, Jaana

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2016 2 lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! HOIT3107 TUTKIMUSSEMINAARI 1 (opintojakso jatkuu keväällä 2017, 2 op) 4 op Opetusmuoto: pienryhmätyöskentely

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

10.9.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Ijäs Antti sihteeri

10.9.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Ijäs Antti sihteeri PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika klo 17.30 Paikka Piikkiön pappila Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja Aso Janne Hilakari Laura Huoponen Kirsi Kanervavuori Mirjo, yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Kevään tapaamisia. Ilo toimia yhdessä. Huhtikuun vierailukohteena perhemeijeri Korialla. Kymenlaakson jaoston jäsentiedote

Kevään tapaamisia. Ilo toimia yhdessä. Huhtikuun vierailukohteena perhemeijeri Korialla. Kymenlaakson jaoston jäsentiedote Kymenlaakson jaoston jäsentiedote Ilo toimia yhdessä Huhtikuun vierailukohteena perhemeijeri Korialla Kevään tapaamisia TOUKOKUUSSA Suokävely Inkeroisissa to 21.5. KESÄKUUSSA Erämys - Keisarin Kosket Kotkassa

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 6/2018 Puheenjohtajaneuvosto

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 6/2018 Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika 17.5.2018, kello 16.30 Paikka Monitoimitalo 13, Satakunnankatu 13, 4. kerros, 33100 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

APU alueiden puheenjohtajisto

APU alueiden puheenjohtajisto APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2018. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 2.7.2018/17.9.2018/29.10.2018 HOIT3111 TUTKIMUSSEMINAARI 2 4 op Opettajat: Jaana Koskenniemi,

Lisätiedot

JÄSENTIE DOTE 2/2019

JÄSENTIE DOTE 2/2019 JÄSENTIE DOTE 2/2019 Hei jäsenemme! Syyskausi on edessä. Tarjoamme nyt hieman muutoksen tuulia. Harvennamme jäsenkirjeen ilmestymistä vain kahteen vuodessa ja uudistamme ulkoasua. Tiedämme, ettei tähän

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2015 oli painottunut Kollolan ympäristöön, rakentamiseen ja vanhan kunnostamiseen. Yleiset kokoukset Seuran

Lisätiedot

Nordic Conference on Sustainable Development in the Baltic Sea Region, 31 Jan 2 Feb, Turku 2011 www.ratkaisuja2011.fi

Nordic Conference on Sustainable Development in the Baltic Sea Region, 31 Jan 2 Feb, Turku 2011 www.ratkaisuja2011.fi RATKAISUJA lähellä, yhdessä LÖSNINGAR nära, tillsammans SOLUTIONS local, together Nordic Conference on Sustainable Development in the Baltic Sea Region, 31 Jan 2 Feb, Turku 2011 www.ratkaisuja2011.fi Stella

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2016 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 347 yksittäistä vierailijaa (eli ja sivuja katsottiin 1215 kertaa 10 eri maasta! Ma 18.12. Suru-uutinen Ma

Lisätiedot

Hemmottelumatkailu Virossa

Hemmottelumatkailu Virossa Hemmottelumatkailu Virossa Tarmo Bachmann Kartanonherra Vihula Manor Country Club & Spa 28.9.2011 Lapin Matkailuparlamentti Mistä tänään puhutaan! Mista kaikki alkoi - historia Viron kylpylähistoria perinteet

Lisätiedot

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2017 2 lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! HOIT4009 IKÄÄNTYNEEN/HOIT0701 KLIINISEN HOITOTYÖN /HOIT0908 MIELENTERVEYS- ASIAKKAAN TERVEYS JA SEN

Lisätiedot

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: keskiviikko 11.11.2015 klo 17.58-19.03 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

ampereen seudun Atopiayhdistys

ampereen seudun Atopiayhdistys ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KEVÄT 2015 1. lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella!

KEVÄT 2015 1. lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella! KEVÄT 2015 Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 011214 TÄYDENTÄVÄT HOITOTIETEEN OPINNOT: HOIT0103 HOITOTIETEEN TUTKIMUSMETODIIKKA

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

KEVÄT 2016 1. lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella!

KEVÄT 2016 1. lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella! KEVÄT 2016 Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Päivitykset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 05012016 TÄYDENTÄVÄT HOITOTIETEEN OPINNOT: HOIT0103 HOITOTIETEEN TUTKIMUSMETODIIKKA

Lisätiedot

Kymenlaakson jaoston jäsentiedote 4/2014

Kymenlaakson jaoston jäsentiedote 4/2014 www.sihteeriyhdistys.fi 5.5.2014 1 (5) Huhtikuu Kouvolan Vaakuna 23.4. Huhtikuun tapaamisessa Kouvolan Vaakunassa oli mukana 18 jäsentä. Kouvolan Vaakunan sekä Kotkan seurahuoneen hotellipäällikkö Anna-Liisa

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA

METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA TEEMAT: TAAJAMAMETSIEN KÄSITTELY AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)

Lisätiedot

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali SENIORILAUTTA Keskiviikkoisin klo 10.30 12.00 Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton.

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

KEVÄT 2015 2. lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Muutokset merkitään punaisella!

KEVÄT 2015 2. lv. Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Muutokset merkitään punaisella! KEVÄT 2015 Seuraa nettilukkaria todennäköisten päivitysten havaitsemiseksi. Muutokset merkitään punaisella! TURUN YLIOPISTO 190115 HOIT3101 HOIDON JA HOITOTIETEEN FILOSOFIA 2 6 op Opettajat: Helena Leino-Kilpi

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO

Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO 13.00 14.30 Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton. Voit osallistua ryhmään silloin, kun

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Tiedote 13.8.2008 Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädännön kautta,

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY

MAANPUOLUSTUSKILTOJEN LIITTO RY Rakennamme perinteille Elämme tätä päivää Tähtäämme tulevaisuuteen Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kansalaisjärjestö vuodesta 1963. Ikään, sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta. MAANPUOLUSTUSKILTOJEN

Lisätiedot