SOLID-rahastojen hakukoulutus. Mikä on projekti? 11.6.2013, Helsinki



Samankaltaiset tiedostot
Mikä on projekti? J Ä R J E S T Ö H A U T O M O. Matti Forsberg järjestökonsultti Järjestöhautomo Matti Forsberg

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

PCM-projektiajattelu. Projektipalvelut Tutkimus- ja kehityskeskus

Lähtökohtana projektin ja projektistrategian määrittely

Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen

Indikaattorit eli mittarit. Kepan verkkokurssi Jonna Haapanen ja Eija Mustonen

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Hankeidea

Hankehallinnan perusteet: strategia, laatu ja kehittäminen, talous ja raportointi. Kiti Lindén, Yyteri

TARKASTUSVALIOKUNTA Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus klo

YHDEN JÄTE ON TOISEN RAAKA-AINETTA Biotalouden asiantuntijatyöskentely

Orientaatio ICT-alaan. Projekti

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi FyKeMaTT -aineet

Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Suunnitelmallisuus ja organisoituminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

SOSIAALINEN TILINPITO Kirsti Santamäki,

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

Projektityön ABC? Petri Kylmänen, Päihdetyön asiantuntijatoiminnan valmennus, Huuko , A-klinikkasäätiö

Hanketoiminnan STAK-kehän mukainen auditointimatriisi

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

HAKUINFO päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

Kehittämisprosessi. Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa seminaari

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

Arviointi hakemuksissa

Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä Antti Pelto-Huikko, erityisasiantuntija

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

ONNISTUNUT HANKE. Koulutuksen teemat:

Tervetuloa viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelmaan!

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Marja Tuomi

Projekti, projektinhallinta ja projektiliiketoiminta. Projektin ympäristö, päämäärä, tavoitteet, elinkaari, laajuus ja työn ositus

Tietohallinnon nykytilan analyysi. Analyysimenetelmä (sovitettu Tietohallintomallista)

COMAPP - Community Media Applications and Participation. Opettajien koulutus - Oppimisen ja opettamisen taidot

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista.

Lopullinen versio, syyskuu 2010 Paikallisen ja alueellisen tason kestävää kehitystä koskeva integroitu johtamisjärjestelmä

LARK alkutilannekartoitus

Projektinhallinta. Kielten POP-hankkeiden koordinaattoritapaaminen Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Ulla Pehrsson ja Johanna Heimonen

Opetuskulttuurin muutoksen läpivieminen

JHS 182 ICT-palvelujen kehittäminen: Laadunvarmistus Liite 2 Tarkistuslistoja

Taustaselvitysten suunnittelussa voidaan käyttää apuna työpohjaa 1.

Espoon projekti- ja ohjelmajohtamisen malli EsPro

Hyvää huomenta ja tervetuloa

Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1

Yhteisöllisen oppimisen työpaja Reflektori 2010 Tulokset

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä. Emma Nylund

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa

Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet...

Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF)

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Kehittämisprosessin vaihemalli. Pirkko Mäkinen Asiantuntija, Työturvallisuuskeskus

Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI. Esittelyaineisto

ARVIOINTISUUNNITELMA

Tervetuloa liikuntatuutorointikoulutukseen! Helsinki

JHS XXX ICT-palvelujen kehittäminen: Laadunvarmistus Liite 2: Tarkistuslistoja

Ohjelmajohtamisen kehittäminen

Millaisia tuloksia halutaan näkyville?

Hankkeiden toiminnan ja tuloksellisuuden arviointi

- ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset..

Interreg Itämeren alue

Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI

KUMPPANUUSBAROMETRI

Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL

Tapaustutkimus Espoon kaupungin asukasfoorumitoiminnasta

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2.

Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä

Miksipä Benchmarking?

Oma tupa, oma lupa. Henkilökohtainen budjetointi IV kokous Klo Matarankatu 4, Jyväskylä

HUIPUT KEHIIN. Innovatiivisuusmittarin kehitystyö.

Tuotteistaminen käytännössä: TPY:n malli

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää

Yhteistyöllä osaamista

Pysähdy! Nyt on syytä miettiä tämä asia uudelleen. Kiinnitä huomiosi tähän. Hienoa, jatka samaan malliin. Innokylän arviointimittari

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Sisällön tuotanto -verkkojakso Jyväskylän yliopisto

IDEASTA TUOTTEEKSI: Suunnittelu, toteutus, testaus, tuotanto

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Sosiaalisen vaikuttavuuden arviointi välityömarkkinoilla

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1)

Tietokoneohjelmien käyttö laadullisen aineiston analyysin apuna

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi

Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen

Transkriptio:

SOLID-rahastojen hakukoulutus Mikä on projekti? 11.6.2013, Helsinki Rosa Puhakainen-Mattila (Kouluttaja, Suomen YK-liitto) rosa.puhakainen@ykliitto.fi r

Mikä on projekti? - sarja TOIMINTOJA, joiden tarkoituksena on saavuttaa tarkasti määritelty TAVOITE ennalta määritellyn AJANJAKSON aikana, määritellyllä BUDJETILLA ja RESURSSEILLA.

Projekti on: - Ennalta asetettuihin tavoitteisiin pyrkivä - Rajattuihin toimintoihin keskittyvä - Määrätylle kohderyhmälle suunnattu - Kertaluontoinen kokonaisuus - Rajattu määrätylle ajalle - Tuotettavissa määrätyin resurssein

Projektin hahmottelu - MIKSI - MITÄ - KENELLE - MITEN - MILLÄ AJALLA - MILLAISILLA RESURSSEILLA

Ideasta projektiksi IDEA on projektin LÄHTÖKOHTA. Se voi syntyä tarpeesta, näkemyksestä, mahdollisuudesta tai pakosta.

Ideasta projektiksi Idea hahmottuu PROJEKTIKSI tarpeen, tavoitteiden, ajallisten raamien, resurssien ja tulostavoitteiden määrittelyn jälkeen = PROJEKTISUUNNITELMA

Projektisykli Projektin huippu - pääasialliset toiminnot Idea projektisuunnitelma Projektin alku - käynnistys Projektin päätös - tulosten arviointi - prosessin evaluointi

Projektisuunnitelman osa-alueet 1. Tarpeen tunnistaminen ja arviointi 2. Projektin tavoitteet ja kohderyhmät 3. Projektin kesto 4. Projektin sisältämät toiminnot 5. Resurssit: projektikumppanit, budjetti, henkilöresurssit 6. Projektin johto ja koordinaatio 7. Tulosten arviointi, projektin evaluointi

Projektin hallinta - Suunnittelu - Päätöksenteko (hierarkia ja vastuuketjut) - Toimeenpano ja toteutus - Koordinointi - Ohjaus, seuranta ja valvonta

Projektin päättäminen EVALUOINTI ja RAPORTOINTI päättävät projektin tulosten ja kokonaisuuden arviointiin - Saavutettiinko tavoitteet? - Mitä toimintoja toteutettiin? - Muuttuivatko suunnitelmat alkuperäisestä? - Pitikö budjetti? Riittivätkö varatut resurssit? - Haasteet ja onnistumisen paikat? - Mitä opittiin? -

Onnistunut projekti - Selkeä tavoite - Rajalliset toiminnot - Osaava toteuttaja(t) - Riskianalyysi (tarvittaessa muutosvalmius) - Oikein mitoitetut resurssit - Seuranta ja koordinointi - Arviointi

Kuntotesti - Projektisuunnitelman arvioiminen tuo esiin mahdolliset heikkoudet: - tavoitteissa - toiminnoissa - ajoituksessa - resursseissa

Monia menetelmiä: - SWOT-analyysi - LFA, loogisenviitekehyksen lähestymistapa (Locigal Frame Work) - CES (Charities Evaluation Services)

SWOT-analyysi Vahvuudet (sisäiset) Heikkoudet (sisäiset) Mahdollisuudet (ulkoiset, hyödyntämättömät) Uhat (ulkoiset)

CES-malli - Kehitetty Englannissa - Charities Evaluation Services (CES) http://www.ces-vol.org/uk - Järjestökentällä erityisen käytetty - Malli yksinkertaistettuna perustuen Aileen McKenzien esitykseen Suomessa 1.-2.2.2007

CES-malli - Apuna projektin suunnittelussa ja tavoitteen asettelussa - Jäsentää tavoitteet konkreettisiksi toiminnoiksi - Väline tavoitteiden toteutumisen seurannassa ja raportoinnissa

Terminologiaa - CES:malli: - TAVOITTEET - VÄLINEET / TOIMINNOT - VAIKUTUKSET - TUOTOKSET - TULOKSET

Suunnittelu ja arviointi Organisaation oppiminen - Mitä opimme tulevaisuutta ajatellen? Suunnittelu ja tavoitteen asettelu YLEINEN ja ERITYISET TAVOITTEET - Mitä muutoksia haluamme saavuttaa? Arviointi TUOTOKSET ja VAIKUTUKSET - Mitä saatiin aikaan? - Saavutettiinko asetetut muutostavoitteet? Toiminta ja seuranta VÄLINEET ja TULOKSET -Millä keinoin halutut muutokset saavutetaan? -Mitä toimintoja projekti toteuttaa? - Miten muutokset voi tunnistaa?

CES-suunnittelukolmio YLEINEN TAVOITE ERITYISET TAVOITTEET VÄLINEET / TOIMINNOT

TAVOITTEET ja VÄLINEET TAVOITTEET ovat MUUTOKSIA, jotka hankkeella halutaan saavuttaa / toivotaan saavutettavan. VÄLINEET kuvaavat suunniteltuja TOIMINTOJA, jotka mahdollistavat tavoitteiden saavuttamisen. Tavoitteiden ja välineiden tulee olla toinen toisiaan tukevia.

Sanastoa TAVOITTEITA kuvataan verbeillä, jotka ilmaisevat muutosta: mahdollistaa kehittää lisätä vähentää voimaannuttaa VÄLINEITÄ kuvataan verbeillä, jotka liittyvät toimintoihin: tarjota tukea johtaa perustaa tuottaa

Vihjeitä tavoitteiden asettamiseen Huomioi tavoitteita asettaessasi: Käytettävissä olevat resurssit Aikaisempien hankkeiden ja toimintojen tulokset Mihin on tarvetta/kysyntää Mikä on toteuttavissa olevaa Mitä muut organisaatiot/hankkeet ovat aiheesta tuottaneet

Esimerkki Kehityskasvatuskeskus Yleinen tavoite Lisätä kehityskasvatuksen laatua ja määrää paikallisissa peruskouluissa Erityinen tavoite 1 Lisätä kehityskasvatuksen toteuttamiseen sitoutuneiden opettajien määrää Erityinen tavoite 2 Parantaa kehityskasvatusta tekevien opettajien tieto-taitoja Erityinen tavoite 3 Mahdollistaa opettajien keskinäiset kontaktit ja vertaistuki Väline/toiminto 1 Tuottaa materiaalia ja internetsivusto Väline/toiminto 2 Toteuttaa koulutuksia peruskoulun opettajille Väline/toiminto 3 Tarjota koulukohtaista tukea opettajille Väline/toiminto 4 Mahdollistaa opettajien keskinäinen tiedonjako

Esimerkki Kehityskasvatuskeskus Yleinen tavoite Erityinen tavoite 1 Erityinen tavoite 2 Erityinen tavoite 3 Väline/toiminto 1 Väline/toiminto 2 Väline/toiminto 3 Väline/toiminto 4

TOIMINNOT ja TUOTOKSET Toiminnot Toiminnot kuvaavat suunniteltuja aktiviteetteja, joiden avulla hankkeen tavoitteet halutaan saavuttaa Tuotokset Tuotokset ovat yksityiskohtaisia palveluja ja tuotteita, joita projekti toteuttaa saavuttaakseen asetetut tavoitteet

TUOTOSTEN MITTARIT Tuotosten mittareiden avulla voidaan arvioida saavutettiinko toiminnoille asetetut tavoitteet Tuotosten mittarit arvioivat asetettujen toimintotavoitteiden saavuttamista Tuotosten mittarit kuvaavat suoritettuja toimintoja Tuotosten mittarit voivat olla määrällisiä tai laadullisia

TUOTOSTEN MITTARIT Tuotosten mittarit voidaan asettaa moni tavoin: Laatu Saavutettavuus Aikamääreet Määrä Käyttäjätyytyväisyys Hinta On tärkeää pitää mielessä, että tuotosten mittarit eivät ole sama asia kuin vaikutusten mittarit!

TOIMINNOT ja TUOTOKSET Listatkaa suunnitellut toiminnot ja niiden toteuttamiseksi tuotettavat tuotteet Toiminnot 1. 2. 3. Tuotokset 1. 2. 3.

Esimerkki Kehityskasvatuskeskus Erityinen tavoite 1 Toiminto 1 Toiminto 2 Toiminto3 Tuotos1 Tuotos 2 Tuotos 3 Tuotos 4

TOIMINNOT ja TUOTOKSET Listatkaa suunnitellut toiminnot ja niiden toteuttamiseksi tuotettavat tuotteet sekä niiden mittarit. Toiminnot Tuotokset Tuotosten mittarit 1. 2. 3. 1. 2. 3. 1. 2. 3.

TOIMINNOT ja TUOTOKSET TOIMINNOT TUOTOKSET TUOTOSTEN MITTARIT TIEDON KERUUN MENETELMÄT KUKA/ KOSKA RAPORTOINTI MENETELMÄT Toiminto 1 Toiminto 2 Toiminto 3 Toiminto 4

TAVOITTEET ja VAIKUTUKSET Tavoitteet Ovat yleisiä ja erityisiä muutoksia, jotka hankkeella halutaan saavuttaa. Vaikutukset Ovat hyötyjä, oppimista tai muita seurauksia, jotka tapahtuvat hankkeen seurauksena

VAIKUTUKSET ASKEL 1: MÄÄRITTELE KAIKKI ODOTETUT VAIKUTUKSET Vaikutusten tulisi: 1. Liittyä erityisiin tavoitteisiin 2. Olla saavutettavissa toiminnan tulosten/tuotosten kautta 3. Olla realistisia suhteessa toiminnan tuloksiin /tuotteisiin ASKEL 2: PRIORISOI JA VALITSE VAIKUTUKSET Mikäli mahdollista, konsultoi kollegoitasia ja kohderyhmän edustajia. Valittujen vaikutusten tulee: 1. Todennettavia 2. Määriteltäviä (laskennallisia) 3. Merkittäviä rahoittajan kannalta

VAIKUTUSTEN MITTARIT Vaikutusten mittarit ovat indikaattoreita, joiden avulla haluttujen vaikutusten voidaan todentaa/arvoida saavutetun Vaikutusten mittarit arvioivat asetettujen tavoitteiden saavuttamisen astetta Kuvaavat suoritettujen toimintojen toteutumista Vaikutusten mittarit voivat olla sekä määrällisiä että laadullisia

VAIKUTUKSET Vaikutukset voivat vaihdella eri kohderyhmien ja yksilöiden kesken sekä vaihdella eri ihmisten kohdalla samassakin kohderyhmässä eri aikoina Esim. Koulukohtaisen projektin vaikutukset eri kohderyhmiin: Koulun johto Koulun oppilaat eri luokkaasteilla Projekti tiimi Koulun opettajat

TULOKSET ja VAIKUTUKSET Hankkeella voi olla sekä suunniteltuja että suunnittelemattomia tuloksia. Voidaksesi arvoida organisaation ja/tai projektin saavuttamia vaikutuksia tulee: 1. Asettaa hankkeelle selkeät tavoitteet jo suunnitteluvaiheessa 2. Toteuttaa ALKUKARTOITUS ennen hankkeen toimintojen toteuttamista Toimintojen päättämisen jälkeen tulee suorittaa JÄLKITUTKIMUS- /ARVIOINTI samoilla vastaajilla ja kysymyksenasetteluilla, jotta toimintojen vaikutuksia voidaan luotettavasti arvioida. Muutoin vaikutuksia on vaikea näyttää saavutetun sekä arvoida niiden merkitystä.

TULOKSET ja VAIKUTUKSET Huomioitavaa tuloksia ja vaikutuksia arvioitaessa: 1. Tiettyjä vaikutuksia (hyötyjä/haittoja) voi olla vaikea määrittää ja arvioida 2. Jotkin vaikutukset esiintyvät vaihtelevina aikoina, eivätkä välttämättä ole pysyviä 3. Jotkin vaikutukset voivat esiintyä ainoastaan tietyillä kohderyhmillä tai yksittäisillä henkilöillä, eivät koko kohderyhmässä 4. Aina ei ole tarpeen osoittaa suoraa syy-seuraus -yhteyttä voidakseen osoittaa toimintojen vaikutukset kohderyhmässä erilaiset tekijät vaikuttavat kohderyhmän kokemuksiin, kaikilla ei välttämättä ole yhteyttä hankkeen toimintoihin eri vaikuttajat on kuitenkin hyvä huomioida 5. Tulosten ja vaikutusten arvointia varten kerättävä informaatio ei aina ole kerättävissä suoraan toimintojen päättymisen jälkeen, osa vaikutuksista on havaittavissa vasta myöhemmin

Esimerkkejä Vaikutukset johdossa voivat olla esimerkiksi: uusia näkökulmia henkilökunnan motivoimiseksi uusia prioriteetteja uusia ideoita koulun suunnitteluprosesseihin Vaikutukset opettajien keskuudessa voivat olla esimerkiksi: uutta tietoa ja oivalluksia uusia taitoja lisääntynyyt sitoutuneisuus globaalien kysymysten opetukseen kasvanut itseluottamus haastavien asioiden opettamiseen ja käsittelemiseen Vaikutukset oppilaiden kohdalla voivat esimerkiksi: uutta tietoa ja ymmärrystä uusia taitoja lisääntynyt kiinnostus globaaleja asioita kohtaaan lisääntynyt kiinnostus kansalaisen vaikuttamisen mahdollisuuksista

TAVOITTEET ja VAIKUTUKSET Listatkaa tavoitteenne ja määritelkää niille toivotut vaikutukset. Tavoitteet 1. 2. 3. Vaikutukset 1. 2. 3.

Esimerkki Erityinen tavoite 1 Toiminto 1 Tuotos 1 Tuotos 2 Tuotos 3 Vaikutus 1 Vaikutus 2 Vaikutus 3 Vaikutus 4

TAVOITTEET ja VAIKUTUKSET Listatkaa tavoitteenne ja määritelkää niille toivotut vaikutukset sekä niiden indikaattorit. Tavoite Vaikutus Vaikutusten mittarit 1. 2. 3. 1. 2. 3. 1. 2. 3.

TAVOITTEET ja VAIKUTUKSET TAVOIT- TEET VAIKUTUKSET VAIKUTUSTEN MITTARIT TIEDON KERUUN MENETELMÄT KUKA / KOSKA RAPORTOINTI MENETELMÄT Tavoite 1 Tavoite 2 Tavoite 3