VERKOSTOYHTEISTYÖN MERKITYS KULTTUURIALAN YRITYSTOIMINNAN KANNALTA

VERKOSTOYHTEISTYÖN MERKITYS KULTTUURIALAN YRITYSTOIMINNAN KANNALTA CASE: HELSINKI 2000 KULTTUURIKAUPUNKIVUOSI Tuukka Andersén Mika Vaihekoski 2001 LTT-Tutkimus Oy Pohjoinen Rautatiekatu 21 B 00100 Helsinki Puhelin (09) 431 38570 Faksi (09) 408 417 Kotisivu: www.ltt-tutkimus.fi ISBN 951-774-084-0

ESIPUHE Suomi kuuluu teknis-taloudellisesti tietoyhteiskuntakehityksen kärkimaihin, mutta sisältöjen ja merkitysten luonnissa Suomen kehitys on jäljessä muihin maihin verrattuna. Kyetäksemme palvelemaan nykyistä tietoyhteiskuntaa ja sen vaatimuksia tulee Suomen panostaa yhä enemmän sisältöjen ja merkitysten luomiseen ja sitä palvelevien yritysten kehittämiseen luomalla sisältö- ja kulttuuriyrittäjyydelle riittävät kasvumahdollisuudet ja vakaa toimintaympäristö. Esillä oleva tutkimuksen Verkostoyhteistyön merkitys kulttuurialan yritystoiminnan kannalta, Case: Helsinki 2000 kulttuurikaupunkivuosi tavoitteena on ollut selvittää ja tuoda esille tietoa kulttuurialalle tyypillisistä liiketoimintamuodoista ja ansaintatavoista sekä kartoittaa alan nykytilaa. Toimialaa koskeva tutkimustyö on verrattain uutta ja alan tarkempaa luonnetta tai toiminnan ominaispiirteitä käsitteleviä tutkimuksia on tehty melko vähän. Tutkimuksen tuoman informaation avulla voidaan kehittää liiketoimintaa kulttuuritoimialalla oikeaan suuntaan kestävien rakennemuutokseen tähtäävien hankkeiden kautta. Tämä tutkimus on tehty LTT-Tutkimus Oy:n Rahoitusinstituutissa Kulttuuriteollisuuden osaamiskeskuksen toimeksiannosta. Tutkimuksen vastuullisena johtajana on toiminut KTT Mika Vaihekoski. Tutkimuksen kirjoituksesta ja yrittäjien haastatteluista on vastannut pääosin tutkija Tuukka Andersén. Tutkimuksen suunnitteluun on osallistunut myös KTT Minna Martikainen. Tutkimus käynnistettiin joulukuussa 2000 ja saatiin päätökseen syyskuussa 2001. Tutkimuksen ohjausryhmään ovat kuuluneet Marja-Liisa Niinikoski Kulttuuriteollisuuden osaamiskeskuksesta, Jorma Bergholm Kulttuurikaupunkisäätiöstä, Risto Ruohonen Taiteen keskustoimikunnasta, Nyrki Tuominen Helsingin kaupungin elinkeinopalveluista ja Matti Pulkkinen LTT-Tutkimus Oy:stä. LTT kiittää ohjausryhmää aktiivisesta ja rakentavasta työskentelystä tutkimuksen edistämiseksi. Olemme myös tutkimuksen aikana haastatelleet useita alan yrityksiä, joten heille myös suuret kiitokset osallistumisesta tutkimukseen. Tämä tutkimusraportti on tarkoitettu kaikkien kulttuurialan toimijoiden ja sidosryhmien käyttöön. LTT toivoo, että tästä tutkimusraportista on hyötyä kaikille kulttuurialan yrittäjille oman yritystoiminnan kehittämisessä ja kaikille muille kulttuurialan yritystoiminnasta kiinnostuneille sekä sen kehittämiseen osallistuville alan luonteen ymmärtämisessä. Helsingissä marraskuussa 2001 Mika Vaihekoski Kauppatieteiden tohtori Rahoitusinstituutin johtaja LTT-Tutkimus Oy 2

TIIVISTELMÄ Tässä tutkimuksessa tarkastellaan verkostoyhteistyön merkitystä kulttuurialan yritystoiminnalle sekä kulttuuritoimialan yritysten liiketoimintamuotoja. Tutkimuksen kannalta keskeistä on tarkastella millaisia ovat yritykset kulttuuritoimialalla, millaista yhteistyötä toimialalla tehdään, mitä hyötyä yhteistyöstä on yrityksille, millaisena yritykset kokivat kulttuurikaupunki vuoden 2000 hankkeen ja miten se vaikutti yritysten toimintaan sekä mitkä ovat kulttuurialan yritysten tulevaisuuden suunnitelmat. Raportissa lähestytään tutkittavia yrityksiä liiketaloustieteellisestä näkökulmasta, joten kulttuuritapahtumien sisällölliset arvot ja niiden kulttuurilliset merkitykset on rajattu tämän tarkastelun ulkopuolelle. Tutkimuskohteena ovat ne kulttuuritoimialan yritykset, jotka ovat osallistuneet Helsinki 2000 kulttuurikaupunkivuoden tuottamiseen. Keskittymällä yhteen merkittävään tapahtumaan ja tiettyyn yritysjoukkoon saadaan mahdollisimman tarkkoja tutkimustuloksia valitusta toimialan segmentistä. Tutkimuksen perusjoukko muodostuu 27:stä kulttuurialan yrityksestä, jotka Kulttuurikaupunkisäätiön mukaan toimivat yrittäjämäisesti kulttuuriteollisuuden toimialalla. Valitut yritykset edustavat varsin tyypillisiä kulttuurialan yrityksiä ja vaikka yritysjoukko onkin suhteellisen pieni, voitaneen siitä tehtäviä johtopäätöksiä yleistää laajemmin koko toimialalle. Tyypillinen kulttuuritoimialan yritys työllistää yksi tai kaksi henkilöä. Toimintaa harjoitetaan oman ydinosaamisen alueella, joka saattaa olla hyvinkin kapea-alainen. Tältä osaamisalueelta ei yleensä haluta lähteä kehittämään liiketoimintaa muuten kuin oman ydinosaamisen kehittämisen kautta. Osa-aikaisina yrittäjinä toimi tutkitussa joukossa muutama yrittäjä. Sivutoiminen yrittäjyys on myös toimialalla melko yleistä. Tutkitun yritysjoukon liiketoimintaa tarkastellaan tilinpäätösanalyysin keinoin periodilla 1997-2000. Tarkastellulla periodilla liiketoiminnan laajuus kehittyi liikevaihdolla mitattuna 47 prosenttia vuodessa. Vuonna 2000 tutkitun yritysjoukon liikevaihdot olivat huipputasollaan, mutta ovat sen jälkeen laskeneet. Joidenkin yritysten kohdalla lasku on ollut jopa 80 prosenttia. Haastatelluista yrityksistä ei yhdenkään liikevaihdon ennakoida nousevan vuoden 2000 tasoa korkeammaksi vuonna 2001. Kustannusrakenteeltaan kulttuurialan yritykset ovat yleensä samantyyppisiä kuin muillakin paljon henkilöresursseja sitovilla toimialoilla. Yritysten suurimmat kustannukset aiheutuvat palkoista ja palkkioista ja muista liiketoiminnan muuttuvista kuluista, eikä liiketoimintaan sitoudu kovinkaan paljon pääomia. Tutkitut yritykset eivät poikenneet tästä ja niiden liiketoimintaan sitoutuneiden varojen vähäisyys korostuu siinä, että usein käynnissä oleva tuotanto rahoitetaan ostoveloin ja muiden lyhytaikaisten velkaerien kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että suuremmat käynnissä olevat hankkeet ovat usein kriittisiä liiketoiminnan jatkumiselle. Absoluuttisesti mitattuna tutkittujen yritysten nettotulokset ovat parantuneet tarkasteluperiodilla. Liiketoiminnan suhteellinen kannattavuus on kuitenkin hieman heikentynyt. Tutkitut yritykset olivat taloudellisen analyysin mukaan suhteellisen vakavaraisia, mutta tulkittaessa tunnuslukuja tulee taas muistaa, että liiketoimintaa rahoitetaan pääosin tulorahoituksella ja lyhytaikaisella vieraalla pääomalla ja näin ollen mittarit antavat hieman liian positiivisen kuvan yritysten vakavaraisuudesta. Vakavaraisia yritykset ovatkin vain siinä mielessä, että niillä on tuskin lainkaan vierasta pääomaa. Toisaalta liiketoiminnan jatkuvuutta ei ole varmistamassa myöskään liki yhtään omaa pääomaa, joten liiketoiminnan jatkuvuus on hyvin herkkä tilausten jatkuvuudelle. Maksuvalmiuden osalta yritysten kehitys on ollut negatiivista, koska liiketoiminnan laajuuden kasvaminen vaatii aina lisääntyneitä resursseja ennen kuin niistä saadaan tuloa, sillä tuotannot sitovat aina varoja ennen valmistumistaan. 3

Kulttuuritoimialalla yhteistyö on toiminnan kannalta lähes välttämätöntä. Koska toimialan luonteesta johtuen yrityskoot ovat usein pieniä, ei kaikkea menestymiseen tarvittavaa osaamista voida pitää yrityksen sisällä. Kulttuuritoimialalla yhteistyömuodot ja - verkostot ovat ehkä korostetustikin hyvin riippuvaisia henkilösuhteista. Kuitenkin juuri verkostoyhteistyössä on tutkimuksen pohjalta nähtävissä suuria kehittämismahdollisuuksia. Toimialan yhteistyömuodoista alihankinta on ylivoimaisesti yleisin. Tätä käytetään lähes kaikissa tuotannoissa ainakin jossain määrin. Tyypillistä on se, että toimialalla on runsaasti freelance-toimijoita, joiden palveluita käytetään tuotantojen toteutukseen. Haastatellut yritykset olivat tyytyväisiä omaan alihankintaverkostoonsa ja sanoivat viimeistään kulttuurikaupunkivuoden jälkeen saavuttaneensa mielestään vakiintuneen aseman toimialalla. Kehittämisen varaa tutkitut yritykset näkivät suhteissaan tuotantojen tilaajiin ja toivoivat yleisesti, että tuotantoja tilattaisiin lisää. Kulttuurikaupunkivuoden taloudelliset vaikutukset yrityksiin olivat lähinnä lyhytkestoisia. Mitään suurempia investointeja tuotantokalustoon ei tehty kulttuurikaupunkisäätiön politiikan mukaisesti, vaikka juuri tällaiset toimet olisivat tarjonneet mahdollisuuden uusien tapahtumatuotantojen toteuttamiselle syntyneiden resurssien avulla. Tutkitut yritykset pitivät valitettavana sitä, että kaikki tukiraha loppui heti kulttuurivuoden jälkeen ja nyt vuonna 2001 ei enää jaeta mitään tukia, eikä projekteja voida jatkaa myöskään tämän takia. Julkinen taho on Suomessa tehnyt paljon yritystoiminnan edistämiseksi useilla eri aloilla. Kulttuuriala näyttää kuitenkin jääneen kehityksestä merkittävästi jälkeen. Tähän voidaan pitää selkeänä syynä vallitsevia rahoitusrakenteita ja toimintamuotoja kulttuurialalla. Kulttuuritoimialaa on pidetty perinteisesti toimialana, jonka ansaintamuodot ja liiketoiminnan laatu poikkeavat muista toimialoista niin, ettei toimintaa pääsääntöisesti harjoiteta taloudellista lisäarvoa tavoitellen. Tämä pitääkin osaltaan paikkansa, mutta viimeaikainen kehitys on tuonut kentälle uusia toimijoita, jotka pyrkivät harjoittamaan toimintaansa kannattavasti. Toisaalta yritysten tieto julkisen tahon myöntämistä erilaisista yritystuista oli vähäinen. Yrittäjät olivat lähinnä tietoisia ainoastaan taiteilija-apurahoista. Syynä voidaan pitää oman yrityksen näkeminen lähinnä välttämättömänä pahana taiteellisen ilmaisun mahdollistamiselle, ei useinkaan keinona toiminnan organisoimiseksi. Kulttuuriala tulee tarvitsemaan julkisen tahon rahallista tukea jatkossakin, mutta julkisen tahon tulisi siirtyä alan vastikkeettomasta apuraharahoituksesta osin selkeästi normaalia yritystoimintaa edesauttavaan rahoitukseen. Samalla julkisen tahon tulisi selkeämmin rajata erilaisia tukimuotoja ja kehittää jopa täysin uudenlaisia rahoituskeinoja kulttuurin toimialalle. Tällaisen toimintamallin tulisi tukea nimenomaan yritystoimintaa ja se voisi lopulta johtaa siihen, että kulttuurin alalla kannattavasti toimivat liikeyritykset pystyisivät laajenemaan ja kehittämään liiketoimintaansa, joka puolestaan voisi puolestaan lisätä kulttuurin tarjontaa sekä lisätä kulttuurialan työllistämismahdollisuuksia. Toimialan kehitystä on kuitenkin tapahduttava myös sillä toimivassa yritysjoukossa, jotta kestävää kehitystä saataisiin aikaiseksi. On huomattava, että tällä hetkellä osa toimialalla toimivista yrittäjistä ei ole halukkaita kehittämään liiketoimintaansa, vaan harjoittavat sitä lähes harrastuksenomaisesti. Julkisen tahon kehittämistoimenpiteet ja -keinot olisikin kohdistettava niihin yrityksiin, jotka ovat halukkaita kehittymään ja valmiita uhraamaan resurssejaan kannattavan liiketoiminnan luomiseksi. Avainsanat: kulttuuri, kulttuuriteollisuus, yritystoiminta, kulttuuriyritys, verkostoyhteistyö, sisältötuotanto, kulttuurikaupunki, Helsinki, rahoitus 4

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO.........7 1.1 TAUSTA...7 1.2 TAVOITTEET...8 1.3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS, RAJAUS JA TUTKIMUSAINEISTO...9 1.4 RAPORTIN RAKENNE...10 2 KULTTUURIALA JA -YRI YRITTÄJYYS TTÄJYYS...... 12 2.1 KULTTUURI JA KULTTUURITEOLLISUUS...12 2.2 KULTTUURITEOLLISUUDEN ARVOKETJU...15 2.3 TOIMIALAN ERITYISPIIRTEET...17 2.4 VERKOSTOYHTEISTYÖ KULTTUURITEOLLISUUDESSA...19 2.5 KULTTUURITEOLLISUUS SUOMESSA...24 2.6 KULTTUURITEOLLISUUDEN RAHOITUS...26 2.7 KULTTUURITEOLLISUUDEN TULEVAISUUDENNÄKYMÄT...28 3 KULTTUURIKAUPUNKIVUOSI 2000... 31 3.1 KULTTUURIVUODEN TAUSTA...31 3.2 KULTTUURIVUODEN TAVOITTEET...32 3.3 KULTTUURIVUODEN KUVAUS JA ETENEMINEN...32 3.4 KULTTUURIKAUPUNKISÄÄTIÖ JA SEN TOIMINTA...35 4 TUTKIMUKSEN PERUSJOUKKO JA TALOUDELLINEN ANALYYSI. 40 4.1 PERUSJOUKKO JA VALINTAPERUSTEET...40 4.2 TALOUDELLINEN ANALYYSI...43 4.3 PERUSJOUKON TOIMINNAN LAAJUUS JA KEHITYS...46 4.4 TILINPÄÄTÖSANALYYSI...49 4.5 KANNATTAVUUS...52 4.6 VAKAVARAISUUS...58 4.7 MAKSUVALMIUS...61 4.8 YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA JA TILINPÄÄTÖSANALYYSISTA...63 5 KULTTUURIALAN LAN YRITTÄJIEN KOKEMUKSIA KULTTUURIVUODESTA JA YLEENSÄ TOIMIALASTA... 66 5.1 KOKEMUKSIA HELSINKI 2000 KULTTUURIKAUPUNKIVUODESTA...66 5

5.2 YRITTÄJIEN NÄKEMYKSET LIIKETOIMINTANSA KEHITTÄMISESTÄ...71 5.3 YRITTÄJIEN NÄKEMYKSIÄ VERKOSTOISTA SEKÄ YHTEISTYÖSTÄ...74 6 YHTEENVETO JA SUOSITUKSET UKSET...... 77 6.1 KULTTUURIYRITTÄJÄT JA TUTKITTU YRITYSJOUKKO...77 6.2 YHTEISTYÖMUODOT JA VERKOSTOYHTEISTYÖ...80 6.3 KULTTUURIKAUPUNKIVUOSI 2000...82 6.4 SUOSITUKSIA...84 LÄHTEET............ 90 LIITE 1: HAASTATTELUKYSYMYKSET...92 LIITE 2: TILINPÄÄTÖSTIETOIHIN TEHDYT OIKAISUT...95 LIITE 3: TIETOA KULTTUURIALAN YRITYKSISTÄ...100 LIITE 4: KULTTUURITOIMIALAN TUKIRAHOITUS...102 LIITE 5: LIIKEVAIHTOTIEDOT...103 LIITE 6: TUNNUSLUKUJEN KUVAUS JA LASKUKAAVAT...104 LIITE 7: ABSOLUUTTINEN KANNATTAVUUS...107 6

1 JOHDANTO 1.1 Tausta Tulevaisuudentutkijat puhuvat uudesta talouden vaiheesta, jossa ollaan siirtymässä jälkiteollisesta palveluyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan. Teknologisen kehityksen ja mm. tietoverkkojen kehittymisen, globalisaation sekä kulutustottumusten fragmentoitumisen katsotaan muodostavan sisältö- ja kulttuurituotannolle voimakkaasti kasvavat markkinat (Hautamäki, 1996). Eräiden tutkijoiden mukaan esim. sisältötuotannon kasvumahdollisuuksia on kuitenkin vahvasti yliarvioitu. Kasvun rajoitteina ovat mm. kuluttajan aika ja ostovoima. Kuluttajat ovat valmiita maksaman henkilöltä henkilölle tapahtuvasta viestinnästä (puhelin, sähköposti, tekstiviestit) kun taas personoimaton mediayms. sisältö (televisio, sanomalehdet) on perinteisesti rahoitettu pääosin epäsuorasti mainostuotoilla, joiden kasvu noudattaa pitkälti yleistä taloudellista kasvua (Odlyzko, 2001). Suomi kuuluu teknis-taloudellisesti tietoyhteiskuntakehityksen kärkimaihin. Tämän kehityksen taustalla on Castellsin ja Himasen mukaan vuorovaikutusten verkosto, jossa julkiset toimijat ovat regulaatioympäristön ja rahoituksen keinoin luoneet yliopistoille ja yrityksille ainutlaatuiset mahdollisuudet kehittyä avoimeksi, hyvinvoinnille perustuvaksi tietoyhteiskunnaksi. Sisältöjen ja merkitysten luonnissa Suomen kilpailukykyä voidaan kuitenkin pitää melko heikkona (Kallio et. al., 2001 ja Castells ja Himanen, 2001). Kyetäksemme palvelemaan nykyistä tietoyhteiskuntaa ja sen vaatimuksia tulee Suomen panostaa yhä enemmän sisältöjen ja merkitysten luomiseen ja sitä palvelevien yritysten kehittämiseen. Tämä edellyttää tiedollisen perusta vahvistamista toimialan nykytilasta, alan liiketoimintamallien jäsentämistä sekä erityyppisiä mm. yritysten tuotekehityksen tukevia ja kansainvälistymiseen tähtääviä kehitysohjelmia sekä vakaan toimintaympäristön luomista alan yrityksille. Toimialaa koskeva tutkimustyö on verrattain uutta ja alan tarkempaa luonnetta tai toiminnan ominaispiirteitä käsitteleviä tutkimuksia on tehty melko vähän. Viime aikoina kulttuuriteollisuus on kuitenkin ollut kasvavan kiinnostuksen kohteena ja alan kartoitus on päässyt vauhtiin. Suomessa kulttuuriteollisuutta on kartoitettu muun muassa 7

Kulttuuriteollisuustyöryhmän ja Helsingin kaupungin Kulttuurikomitea 2000:n toimesta. Aihetta on myös käsitelty useissa pro gradu -töissä ja väitöskirjatutkimuksissa. Nämä tutkimukset ja raportit ovat pyrkineet määrittämään juuri niitä kulttuuriteollisuuden ominaisuuksia ja piirteitä, joiden pohjalta toimialan kehitystyötä voidaan lähteä tekemään. Varsinkin kulttuurikaupunkivuoden 2000 pohjalta aiheeseen on päästy pureutumaan aiempaa tarkemmin ja kattavammin. Toimialan kehittämisen kannalta on tärkeää tutkia kulttuurikaupunkivuonna syntyneiden rakenteiden ja verkostojen merkitystä kulttuurialan yrittäjille ja toisaalta tarkastella, miten kulttuurikaupunkivuosi vaikutti yritysten taloudelliseen tilanteeseen. 1.2 Tavoitteet Tämän tutkimuksen tarkoituksena on taloudellisen analyysin ja haastattelujen pohjalta analysoida verkostoyhteistyön merkitystä kulttuurialan yritystoiminnan kannalta sekä sen taloudellisia vaikutuksia näihin yrityksiin. Raportin tavoitteena on lähestyä tutkittavia yrityksiä liiketaloustieteellisestä näkökulmasta, eikä se pyri selittämään kulttuuritapahtumien sisällöllisiä arvoja tai niiden kulttuurillisia merkityksiä. Tutkimuksen kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat seuraavat: Millaisia ovat yritykset kulttuuritoimialalla? Tällä kysymyksellä tutkitaan yleisesti yritysten kokoa, niiden rakennetta, taloudellista tilaa ja yritysten toiminta-ajatusta. Kysymyksen tavoitteena on kartoittaa kulttuuriteollisuuden yrityksen toimintakenttää ja alan toimijoita. Millaista yhteistyötä toimialalla tehdään? Tällä kysymyksellä tutkitaan sitä, millaista yhteistyötä toimialalla tehdään tällä hetkellä ja millaisista verkostoista toimijoiden suhteet muodostuvat. Näin saadaan kuva toimialan nykyisestä tilanteesta ja sen rakenteesta. Mitä hyötyjä osapuolet saavat yhteistyöstä? Tämän kysymyksen tarkoituksena on määritellä niitä taloudellisia tai muita hyötyjä, joita toimialan toimijat voisivat saada toiminnalleen yhteistyöstä. Tavoitteena on haastattelututkimuksen perusteella kartoittaa hyötyjä sekä haittoja, mitä yritykset ovat kokeneet ja toisaalta taloudellisen 8

analyysin pohjalta löytää niitä tekijöitä, jotka voisivat olla yhteistyöstä saatavien hyötyjen lähteinä. Miten yritykset kokivat kulttuurikaupunki 2000 vuoden? Jotta kulttuurivuoden onnistumisesta ja säätiön kokeilemasta metatuottamisen-mallista voitaisiin saada oikeaa palautetta on tärkeää kartoittaa yritysten kokemuksia tästä hankkeesta. Miten kulttuurivuosi vaikutti yritysten toimintaan? Kulttuurivuoden pidempiaikaisen merkityksen kartoittamiseksi pyritään etsimään tekijöitä ja toimintatapoja, jotka olisivat muuttuneet tai muuttumassa yrityksissä hankkeen jälkeen. Mikä tulisi olla julkisen sektorin rooli? Tässä pyritään etsimään sitä, miten julkinen sektori voisi osallistua liiketoiminnan kehittämiseen ja vaikuttaa toimialaan. Tärkeänä tässä nähdään myös eri yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen kulttuurialan yrittäjien näkökulmasta. Mitkä ovat yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat ja miten ne toteutetaan? Kartoitetaan toimialan toimijoiden liiketoiminnan periaatteita ja motiiveja. Pääosin haastatteluiden pohjalta tehtävän analyysin tarkoituksena on määrittää yrittäjien näkemystä oman toimintansa ja toisaalta koko toimialan kehittymisestä. 1.3 Tutkimuksen toteutus, rajaus ja tutkimusaineisto Tutkimuskohteena ovat kulttuuritoimialan yritykset, jotka osallistuivat Helsinki 2000 kulttuurikaupunkivuoden tuottamiseen. Perusteena tälle lähestymistavalle on se, että keskittymällä yhteen merkittävään tapahtumaan ja tiettyyn yritysjoukkoon saadaan mahdollisimman tarkkoja tutkimustuloksia valitusta toimialan segmentistä. Tutkimuksen perusjoukko muodostuu 27:stä kulttuurialan yrityksestä. Kulttuurikaupunkisäätiön mukaan tämä ryhmä sisältää lähinnä ns. yrittäjämäisesti kulttuuriteollisuuden toimialalla toimivat yritykset kulttuurivuoden toteutukseen osallistuneesta 437:stä organisaatiosta. Muut kulttuurikaupunkivuoden järjestämiseen osallistuneet organisaatiot olivat enimmäkseen yleishyödyllisiä yhteisöjä yms. Perusjoukon tarkempi kuvaus esitetään luvun 4 alussa. 9

Tutkimus on toteutettu kolmessa toisiinsa liittyvässä osiossa. Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin tilinpäätösanalyysi niiden yritysten osalta, jotka ilmoittivat osallistuvansa tutkimukseen. Tilinpäätösanalyysissa tarkasteltiin yhteensä 15 yrityksen tilinpäätöksiä, jotka kerättiin osin yrityksiltä, osin kaupparekisteristä ja osin Suomen Asiakastiedon tietokannasta. Tutkimuksen toisessa vaiheessa suoritettiin alan yritysten haastattelut. Haastattelut jakaantuivat kolmeen eri osa-alueeseen, jotka olivat: i) yritysten kokemukset kulttuurikaupunkivuodesta, ii) yrityksen toiminta ja tavoitteet sekä iii) tilinpäätösanalyysin ja yrityksen taloudellisen analyysin tarkennus. Haastattelututkimus suoritettiin strukturoituna teemahaastatteluna ja haastattelun runko lähetettiin haastateltaville etukäteen. Haastattelukysymykset ovat tutkimuksen liitteenä. (ks. liite 1). Haastatteluihin osallistui yhteensä 13 yritystä. Haastattelututkimuksen etenemisestä on kuvattu tarkemmin luvussa viisi. Tutkimuksen viimeisessä vaiheessa kerättiin tilinpäätösanalyysistä ja haastatteluista saatu materiaali yhteen analyysia ja johtopäätöksiä varten. Johtopäätöksissä on nojauduttu tässä tutkimuksessa kerätyn empiirisen materiaalin lisäksi liiketaloustieteen tutkimukseen sekä erilaisiin kulttuuritoimialaa käsitteleviin lähteisiin. 1.4 Raportin rakenne Tutkimus jakaantuu johdannon jälkeen viiteen päälukuun. Luvussa kaksi määritellään kulttuuriteollisuuden käsite, kuvataan kulttuuritoimialan erityispiirteitä sekä perehdytään alan liiketoimintalogiikkaan. Tämän jälkeen kuvaillaan yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä käsittelevän tutkimuksen keskeisiä havaintoja ja käsitteitä, joita hyödynnetään tämän tutkimuksen empiirisessä vaiheessa. Luvun lopussa kuvataan toimialan nykytilaa Suomessa. Luvussa 3 tarkastellaan lähemmin kulttuurikaupunkivuotta 2000. Aluksi käsitellään kulttuurivuoden taustaa ja tavoitteita, jonka jälkeen kuvataan kulttuurivuoden toteutumista. Luvussa kuvataan myös Kulttuurikaupunkisäätiön organisaatiota ja toimintaa. 10

Luvussa 4 analysoidaan tutkimukseen valittuja yrityksiä laskentatoimen ja rahoituksen työkaluilla ja mittareilla. Laskettujen tunnuslukujen avulla arvioidaan mm. yritysten kasvua, kannattavuutta ja rahoitusasemaa. Luvussa 5 kuvataan ja analysoidaan teemahaastattelujen havaintoja ja tuloksia. Tässä luvussa käsitellään mm. yritysten kokemuksia kulttuurikaupunkivuodesta sekä sen merkityksestä yritysten verkostoitumiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Luvussa 6 esitetään tutkimuksen yhteenveto, johtopäätökset ja toimenpidesuositukset. Tutkimuksen yhteenveto rakentuu aiemmille luvuille, kun taas johtopäätöksissä ja toimenpidesuosituksissa on hyödynnetty LTT:n muita mm. sisältötuotantoa ja rahoitusta käsitteleviä tutkimuksia sekä laajemminkin liiketaloustieteen tutkimusta. 11

2 KULTTUURIALA JA -YRITTÄJYYS Tässä kappaleessa analysoidaan kulttuuri-käsitettä ja määritellään kulttuuriteollisuus sekä kuvataan alan toimijoita ja erityispiirteitä. Lisäksi käsitellään yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä yleisesti sekä erityisesti kulttuuritoimialalla. 2.1 Kulttuuri ja kulttuuriteollisuus Huolimatta lukuisista erilaisista kulttuurin määritelmistä voidaan yleisesti todeta kulttuurin olevan aina kollektiivista, ihmisen tuottamaa ja viestinnällistä. Kulttuurin käsitettä voidaan pitää näiden peruselementtien ympärillä jatkuvasti muuttuvana ilmiönä, joka kehittyy uusien käytäntöjen ja käsitteiden keksimisen, diffuusion tai muiden kulttuurien ominaisuuksien lainaamisen tuloksena (Hannula ja Linturi, 1999). Laajimmassa merkityksessään kulttuuri kattaa kaikki sellaiset tietylle yhteiskunnalle tai yhteisölle luonteenomaiset piirteet, jotka kuvastavat sen henkistä ja aineellista tilaa. Tässä merkityksessä määritelmä sisältää taiteet, elämäntavat, perusoikeudet, arvojärjestelmät, traditiot ja uskomukset. Määritelmän mukaan juuri kulttuuri on kaiken inhimillisen käyttäytymisen perustana oleva tekijä ja se tekee meistä yksilöitä, joilla on kyky kriittiseen arvosteluun, moraaliseen arviointiin ja valintojen tekemiseen. Näin ollen kulttuuri voidaan nähdä jatkuvasti muuttuvana moniarvoisena toimintaympäristönä, johon vaikuttavat niin sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät. Kulttuurin näin laaja määritelmä on kuitenkin esim. tämän tutkimuksen kannalta ongelmallinen, koska tämä johtaa tilanteeseen, jossa kaikki on kulttuuria ja tiedon analysointi on vaikeaa sekä järkevien johtopäätösten teko mahdotonta. (Mondiacult, 1982) Tarkoituksenmukaisempaa onkin tarkastella kulttuuria tiettyjen tarkemmin määriteltyjen kriteerien avulla (Knuuttila, 1994). Tällä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi tässä tutkimuksessa kulttuurin tarkastelu rajataan koskemaan ainoastaan kulttuuriyrittäjyyttä. Kulttuuriyrittäjyyttä ja laajemminkin kulttuuritoimialaa voidaan analysoida liiketaloustieteen menetelmillä. Tällaisen soveltavan monitieteellisen tutkimustavan avulla voidaan saavuttaa uusia oivalluksia ja tutkimustulokset avaavat uusia näkökantoja perinteisen tutkimuksen rinnalle (Cuéllar, 1998). 12

Nykyisin yleinen tapa lähestyä kulttuuria liiketaloustieteellisen näkökulman suunnasta on tarkastella kulttuuria kulttuuriteollisuutena. Kulttuuriteollisuuden käsitettä käyttivät ensimmäisenä Adorno ja Horkheimer (1947) teoksessaan Valistuksen dialektiikka. Tässä teoksessa he kritisoivat monopolistista kulttuurintuotantoa. Heidän mukaansa tällainen valmiissa formaatissa oleva kuluttajan objektisoiva kulttuurin tarjonta ei pysty valistamaan massoja vaan manipuloi niitä haluttuun suuntaan. Adorno ja Horkheimer nimittivät tätä, niin populaari- kuin korkeakulttuuriakin vääristävää tuotantoa, kulttuuriteollisuudeksi. Kulttuuriteollisuus ei anna heidän mukaansa taiteen toimia autonomisesti, vaan vaikuttaa sisältöihin ja asettaa taiteelle ulkoisia ehtoja, kuten työllisyys- ja kysyntävaikutukset sekä kannattavuus. O Connor (2001) tarkastelee kulttuuriteollisuuden käsitettä hieman uudesta näkökulmasta. Hän korostaa, että käsitettä käytettiin 1980-luvun alkupuolelle saakka merkityksessä, joka yhdisti kaksi ristiriitaista käsitettä: taiteen autonomian ja rationalismin. Tämän merkityksen taustalla oli Adornon havainnot, jonka mukaan taidetta eivät hallinneet ulkoiset poliittiset ideologiat vaan taloudellinen rationalismi. Adornon mielestä massakulttuurin kaupallinen valmistus- ja jakeluorganisaatio merkitsi taiteen tuhoamista. 1980-luvun alkupuolelta lähtien tulkinta laajentui ja kulttuurintutkimus suhtautui vakavasti myös tavallisen kulttuurin tutkimukseen. Tämän johdosta kulttuuriteollisuussektorin katsottiin edustavan monimutkaista pienten paikallisten tuottajien yhdistelmää, joilla oli takanaan taloudellisesti voimakkaita yhtiöitä. Uudessa kulttuuriteollisuusajattelussa tuotiin esiin riippumattomien musiikin tuottajien, radioasemien, suunnittelijoiden jne. rooli eikä siinä niinkään viitattu suureen yrityssektoriin. Juuri tämä itsenäinen sektori edusti luovuutta, innovaatiota ja todellista paikalliskulttuuria. Viime aikoina kulttuuriteollisuuden käsitettä on kehitetty edelleen tietoyhteiskuntaa palvelevaksi käsitteeksi ja kulttuuriteollisuus on nähty uuden talousjärjestelmän enteenä, joka voisi tuottaa sekä oikeita taloudellisia etuja että vaikuttaa katalyyttina muilla sektoreilla. Tämän tutkimuksen kannalta on tarkoituksenmukaista lähestyä kulttuuriulottuvuutta juuri kulttuuriteollisuus-käsitteen näkökulmasta. Näkökulman valintaa voidaan perustella sillä, että se on yhtenäinen aikaisemmin tehtyjen tutkimusten kanssa sekä sillä, että työllisyys-, kysyntä- ja kannattavuustekijät kehittävät toimialaa. Toisaalta on ymmärrettävä, että kulttuurilla on samanaikaisesti myös toisenlainen arvo, joka ei edusta millään tavalla kaupallista suuntausta, vaan pyrkii täydelliseen autonomiaan. Tämä autonominen kulttuurin arvo synnyttää lopulta itsestään myös kysyntää. (Hautamäki, 1999). O Connorin (2001) 13

mielestä nykyisellä kulttuurisektorilla nämä kaksi erillistä sektoria, joita kulttuuriarvo ja kaupallinen arvo jakavat, ei enää päde vaan voidaan puhua yhtenäisestä sektorista, joka luo arvonlisää luomalla kulttuurista arvoa. Kulttuuriteollisuustyöryhmän loppuraportissa määriteltiin kulttuuriteollisuus neljän eri määritelmän mukaisesti. Laajimman määritelmän mukaan kulttuuriteollisuus käsitetään merkityssisältöihin perustuvaksi tuotannoksi. Tähän määritelmään sisältyy laaja- alaisesti kaikki merkityksillä käytävä kauppa, kuten merkkivaateteollisuus ja sen tyyppiset toimialat. Tässä on ymmärrettävä, että kaiken vaihdannan perustana on jonkinlainen merkitysten vaihtaminen. Toisenlainen suppeampi lähestymistapa on tulkita kulttuuria perinteisen ja vanhan taiteen sekä erilaisten symbolisten merkitysten tuottajana. Tämän määritelmän mukaan voidaan kulttuuritoimialaan sisällyttää kaikki sekä perinteisen että uuden taiteen ja kulttuurin kentän alueella tapahtuva luova tuottaminen, taiteilijan luova työ sekä sen kehittäminen ja tuotteistaminen teokseksi, esittäminen, jakelu ja vastaanotto. Tämä määritelmä sisältää kirjallisuuden, kuvataiteen, musiikin, arkkitehtuurin, teatterin, tanssin, valokuvat, elokuvat ja kaikki muut luovan taiteen alueet. Kolmannen määritelmän mukaan kulttuuriteollisuutta ovat sellaiset asiat ja ilmiöt, jotka täyttävät kopioitavuuden kriteerit. Tämä näkökanta painottaa kaupallista menestymistä, suurten yleisöjen tavoittamista ja massatuotannon etuja. Määritelmä on perinteisesti ollut käytössä anglosaksisessa kirjallisuudessa. Tämä näkökanta korostaa sähköisen sisällöntuotannon asemaa ja nostaa sen tuomat tehokkaat ratkaisut esiin. Suppein tapa määritellä kulttuuriteollisuutta on kulttuuriyrittäjyyden näkökulma. Tämä näkökulma käsittää kulttuuriteollisuuden yrittäjyytenä ja liiketoiminnan sisällöllisten merkitysten vaihdantana. Tuotteet ovat tällöin aineettomia tai aineellisia ja niiden arvo perustuu merkityksiin. (Kulttuuriteollisuustyöryhmä, 1999). Tämä tutkimus lähestyy kulttuuriteollisuutta kulttuuriyrittäjyyden näkökulmasta ja keskittyy erityisesti esittävän taiteen ja tapahtumatuotannon alakategoriaan. Tämä on perusteltua, koska kaikki tutkimukseen osallistuneet yritykset toimivat ainakin vuonna 2000 tapahtumatuottajina. Kulttuuriyrittäjyyttä jäsennettäessä voidaan hyödyntää mm. sisältötuotannon arvoketjumallia. Malli on alunperin kehitetty kuvaamaan sisältötuotannon 14

tuotteen syntyprosessia, mutta samat käytännöt pätevät myös kulttuurituotantojen toteutusprosessiin. 2.2 Kulttuuriteollisuuden arvoketju Arvoketjumalli tarkastelee koko tuotteen syntyprosessia sisällön luomisesta asiakkaalle myytävään tuotteeseen (ks. kuvio 1). Arvoketju osoittaa miten eri prosessit/ toiminnot lisäävät lopputuotteen arvoa. Eri vaiheissa voi olla toteuttajina eri yritykset tai yksi yritys voi hallinnoida koko arvoketjua. Yritys tekee strategisen valinnan siitä mihin kohtaan arvoketjua se keskittyy tai kuinka suurta osaa siitä se haluaa siitä hallita. Tämä tarkastelu huomioi yrityksen oman toiminnan, sen suhteen ulkoisiin tekijöihin sekä asiakkaisiin. Arvoketjutarkastelu määrittää myös ne toiminnot, jotka lisäävät kulttuurituotteen arvoa. Kuvio 1: Sisältötuotannon arvoketju Sisällön luominen Sisällön kehittäminen Sisällön paketointi Jakelu Markkinointi A s i a k a s Kulttuuriteollisuuden arvoketjua ei tule tulkita lineaarisesti, vaan on nähtävä arvoketju dynaamisena kokonaisuutena, jossa kaikki vaiheet vaikuttavat molempiin suuntiin. Kulttuuriteollisuustyöryhmä muun muassa korostaa arvoketjun takaisinkytkentää muokkaamalla lineaarisen arvoketjun arvoympyräksi. Arvoympyrään kuuluvat samat komponentit kuin arvoketjuunkin. Arvoketjulle tyypillistä on se, että lopullinen tuote saattaa poiketa paljonkin alkuperäisestä ideasta. Tämä johtuu juuri arvoketjun kaksisuuntaisista vaikutusmekanismeista. Arvoketjun ensimmäinen vaihe on sisältöidean luominen. Sisällön luomisvaihe alkaa idean keksimisellä. Idean keksiminen tapahtuu yleensä idean luojan toimesta, joka usein 15

kehittelee ideaa lähipiirinsä, tuttaviensa ja muiden vaikutusten avustuksella. Tässä vaiheessa idean luoja yleensä hakee uusia kehittämismahdollisuuksia ja toimintaperiaatteita lähipiiristään. Kun sisältöidea on kiteytynyt tehdään yleensä ensimmäinen koeversio tuotteesta. Tämän pohjalta syntyy esimerkiksi kuvia, grafiikkaa, musiikkia ja muotoilua. Kulttuuriteollisuudessa luomisprosessissa toimii mm. säveltäjiä, muusikoita, taiteilijoita, ohjaajia, käsikirjoittajia ja kirjailijoita. Tapahtumatuottajayrityksissä tässä vaiheessa kehitetään yleensä ensimmäinen versio mahdollisesta tuotteesta ja mietitään mahdollista toteutusmuotoa. Toisessa vaiheessa ideaa lähdetään kehittämään edelleen toimivaan muotoon. Tässä vaiheessa prosessissa on mukana pääasiallisesti idean luoja ja tuottajataho. Nämä tahot yhdessä pohtivat, kuinka idea voitaisiin tuotteistaa niin, että se tuottaisi lisäarvoa loppukäyttäjälle. Tapahtumatuotannossa tässä vaiheessa tehdään tuotantosuunnitelma, jossa päätetään alustavasti budjetista, markkinointisuunnitelmista ja tuotannon rahoituksesta. Kolmas vaihe arvoketjussa on sisällön pakkaaminen. Tämä vaihe sisältää mielekkäiden sisältökokonaisuuksien luonnin, aineistojen yhdistelyn ja sisällön varsinaisen tuotteistamisen. Paketoinnin keskeisiä toimijoita ovat kustantajat, tuotantoyritykset ja ohjelmatoimistot. Tapahtumatuotannossa paketointivaiheessa viimeistellään lopullinen tuote niin, että tiedetään mikä on sen lopullinen formaatti ja päätetään mm. esityspaikoista ja -ajoista. Neljäntenä vaiheena on tuotteen markkinointi. Markkinoinnin pääasialliset toimijat kulttuuriteollisuudessa ovat tuotanto- ja jakeluyritykset. Tämän vaiheen tarkoituksena on luoda riittävät taloudellisen menestymisen mahdollisuudet tuotteelle. Kulttuurituotteiden markkinoinnissa on järkevää hyödyntää innovatiivisuutta, tuotteen ominaisuuksia ja ihmisen henkiseen kehitykseen vetoavaa näkökulmaa. Tapahtumatuotannon osa-alueella markkinointia tapahtuu tuotannon eri vaiheissa. Alkumarkkinointi voidaan aloittaa jo silloin, kun tuotannon tiedetään toteutuvan, mutta ei välttämättä tiedetä lopullista formaattia. Markkinointi tuotteen loppukäyttäjälle tapahtuu kuitenkin useimmiten vasta siinä vaiheessa, kun lopullinen tuote on kokonaan valmis. Viidentenä ja samalla viimeisenä arvoketjun vaiheena on tuotteen jakelu. Jakelu voidaan suorittaa monella eri tavalla ja tässä vaiheessa on tärkeää tunnistaa kaikki tuotteeseen liittyvät mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Useimpien kulttuurillisten tuotteiden käyttö monen 16

median kautta on mahdollista. Tapahtumatuotannossa jakelu usein kulminoituu muutamaan tapahtumaan ja juuri tässä asiassa Suomessa olisikin paljon kehittämisen varaa eri medioiden hyväksikäytölle. (Sisältötuotannon arvoketjun rahoitus. Strateginen selvitys osa I, 1997 ja Kulttuuriteollisuustyöryhmä, 1999). Tässä tutkimuksessa tarkasteltava yritysjoukko on toiminut pääosin arvoketjun neljän ensimmäisen vaiheen alueella. Markkinointi oli hyvin pitkälle keskitetty kulttuurikaupunkisäätiön varaan, eikä yritykset aktiivisesti puuttuneet sen läpiviemiseen. 2.3 Toimialan erityispiirteet Kulttuuriteollisuus eroaa perinteisistä toimialoista monin tavoin. Perustavana erona voidaan pitää yritysten toiminta-ajatusten erilaisuutta. Perinteisesti ajatellaan, että yrityksen olemassa olon tarkoituksena on tuottaa omistajalleen taloudellista lisäarvoa. Kulttuuriteollisuuden toimialalla tämä ei kuitenkaan yleisesti päde, vaan alan yrittäjät näkevät yritystoimintansa pikemminkin elämäntapana ja toiminta ei useinkaan pyri maksimoimaan taloudellisia hyötyjä. Kulttuuriteollisuuden markkinat ovat perinteisiin toimialoihin verrattuna varsin epävakaat ja ne muuttuvat nopeasti. Toimialan toimijat ovat kuitenkin muihin toimialoihin verrattuna pieniä, mikä mahdollistaa nopean sopeutumisen muuttuviin markkinoihin. Yrityskoon kasvattaminen ei useinkaan ole toiminnan tarkoitus, vaan yritykset haluavat pysyä pieninä juuri joustavuuden säilyttämiseksi (O Connor, 1999). Toimialan sisällä liikkuvuus voittoa tavoittelemattoman ja kaupallisen toiminnan välillä on myös vilkasta. Tämä johtuu osittain siitä, että korvaus voittoa tavoittelemattomasta toiminnasta ei aina ole riittävän suuri. (Smith, 2001). Syy epävakaisiin markkinoihin löytyy toimialan tuotteiden ominaisuuksista. Tuotteet ovat personoituja, yksilöllisiä ja ne muuttuvat tuotteen tilaajan tarpeisiin sopiviksi. Kulttuuriteollisuuden tuotteiden arvo perustuu pitkälle niiden kulttuuriarvoon eli tuotteeseen liittyviin merkityksiin, jotka tuotteen tekijä on siihen liittänyt. Tuote voi olla joko materiaalinen, immateriaalinen tai näiden molempien yhdistelmä. (O Connor, 1999). 17

Luovuus on kulttuuriteollisuuden toiminnalle ominaista. Luominen ei tapahdu ainoastaan tuotteen ideointivaiheessa, vaan tuotteeseen luodaan uusia merkityksiä kaikissa arvoketjun vaiheissa. Luovuus liittää tuotteeseen kulttuurisen merkityksen, joka on usein näkymätöntä ja intuitiivista. Tämä merkityksen luominen perustuu lahjakkuuteen ja innovatiivisuuteen ennemminkin kuin liiketoimintaan liittyvien prosessien tai toimintatapojen hallitsemiseen. (Koivunen, 1999). Informaation kulku toimialalla eroaa jossakin määrin myös perinteisistä toimialoista. Tieto liikkuu pääosin epävirallisia kanavia pitkin. Joustavan ja kannattavan toiminnan yksi edellytys onkin hyvät suhteet muihin toimialan toimijoihin ja heidän toimintatapojensa tunteminen. (O Connor, 1999). Kulttuuritoimiala liittyy toisaalta läheisesti muihin toimialoihin, kuten matkailuun, majoitukseen, museoihin, gallerioihin ja urheiluun (Smith, 2001). Kulttuuriteollisuus on luonteeltaan hyvin työvoimavaltainen toimiala. Tämä tarkoittaa sitä, että kulttuuriteollisuuden yritykset sitovat perinteistä enemmän henkilöresursseja toimintaansa. Monet kulttuuriteollisuuden tuotannot ja tuotteet ovat kriittisesti riippuvaisia siellä työskentelevistä henkilöistä. Tällä tarkoitetaan sitä, että hankkeet eivät toteutuisi lainkaan ilman joitakin tiettyjä henkilöitä. Työllisyyden mittaaminen toimialalla on kuitenkin hyvin vaikeaa, sillä usein toimijat harjoittavat toimintaansa freelancereina ja osaaikaisina yrittäjinä. Toimialan yrittäjät saattavat myös jossakin vaiheessa työskennellä toisen palveluksessa, vaikka yritystoiminta myöhemmin vielä jatkuisikin. (Smith, 2001). Toimialan toiminnalle on edelleen ominaista paikallisuus. Kulttuurialan yritykset ovat usein riippuvaisia paikallisista asiakasyhteyksistä ja paikallisesta yhteistyöstä. Tuotannot ovat myös usein riippuvaisia tietyn alueen kulttuuriarvoista ja edustavat tietyn paikan ominaisia arvoja ja merkityksiä. (Kulttuuriteollisuustyöryhmä, 1999) Kulttuuriteollisuuden markkinat ovat toisaalta myös kansainväliset. Tuotannot ja tuotteet ovat usein muokattavissa sellaiseen formaattiin, että niitä voidaan soveltaa kansainvälisesti. Kansainvälisyyttä lisää myös se, että jonkin tietyn kulttuurituotteen kotimainen kysyntä on varsin rajallista, mutta kansainvälisillä markkinoilla kysyntää on riittävästi tuotteen tuottamiseksi kannattavasti. Edellä kuvattujen erityispiirteiden lisäksi kulttuuritoimialan toimijat tarvitsevat liiketoimintaosaamista ja heidän tulee hallita teknologiset prosessit menestyäkseen 18

toimialalla. Liiketoimintaosaamisella tarkoitetaan markkinoinnin, hallinnon ja tuotteistamisen hallitsemista sekä tuotantoprosessin hallinnalla erilaisten tuotantotapojen osaamista. Toimialalla menestymiseen yritykset tarvitsevat sellaista monialaosaamista, joka yhdistää nämä kolme tekijää. (Kulttuuriteollisuustyöryhmä, 1999). 2.4 Verkostoyhteistyö kulttuuriteollisuudessa Kulttuuriteollisuuden yritykset ovat kooltaan keskimääräistä pienempiä, usein joko yhden tai kahden hengen yrityksiä ja on harvinaista, että kaikki tarvittava osaaminen löytyy yhden yrityksen sisältä. Tästä johtuen toimialalla on suuri tarve yhteistyöverkostojen kehittämiseen ja resurssien jakamiseen niin, että jokainen toimija toimii omalla ydinosaamisensa alueella. Toinen tekijä toimialalla, joka lisää verkostoitumisen tarvetta, on luovuuden ja innovatiivisuuden vaade. Toimijat hakevat usein innovatiivisia ideoita ja uusia ajatuksia alan muilta toimijoilta ja omasta lähipiiristään. Yritysten välisellä yhteistyöllä, verkostoitumisella on monia eri ulottuvuuksia. Niitä ovat esimerkiksi strategia ympäristön suhteen, integraatiosuunta, odotettujen hyötyjen luonne, yhteistyöhön sisältyvät toiminnot, aikajänne, organisatorinen muoto, intensiteettiaste, vaikutusvallan jakaantuminen, osapuolten lukumäärä, maantieteellinen jakauma ja yhteistyön syntytapa. Yhteistyön syvyyttä voidaan arvioida yhteistyöhön osallistuvien yritysten välisen riippuvuuden, sitoutumisen tason tai integraation asteen avulla. Kahden ääripään, markkinaehtoisen kaupankäynnin ja täydellisen integraation väliin jää lukuisa joukko erilaisia yhteistyömuotoja. Yhteistyömuodot voidaan jakaa periaatteellisesti horisontaalisiin, vertikaalisiin ja diversifioituneihin. Kaksi ensin mainittua kuvaavat arvoketjun samassa vaiheessa ja samalla toimialalla (horisontaalinen) sekä arvoketjun peräkkäisissä vaiheissa (vertikaalinen) toimivien yritysten yhteistyötä. Viimeksi mainittu kuvaa toimialarajoja ylittäviä yhteistyösuhteita. Ulottuvuuksien ja niiden luokkien määrä osoittaa havainnollisesti, miten monipuolista yritysten välinen yhteistyö voi olla. Mahdollisia, toisistaan poikkeavia yhteistyön toteutusmuotoja on lähes rajaton määrä. Kun lisäksi huomioidaan, että yhteistyö on dynaaminen, jatkuvasti kehittyvä prosessi, tulee yritysten välisen yhteistyön monimuotoisuus vielä selvemmäksi. Yhteistyön moninaisuudesta johtuen on vaikeaa kuvitella yhden, kaikki yhteistyömuodot kattavan 19

teorian tai sen osa-alueen kehittämistä. On myös erittäin vaikeaa rajata yritysten välistä yhteistyötä ja muita yritysten välisiä vuorovaikutusmuotoja, varsinkin kun näitä muotoja syntyy jatkuvasti lisää. Vesalainen ja Asikainen (1993) ovat koonneet kirjallisuudessa esiintyneistä yritysyhteistyön määritelmistä kahdeksan komponenttia, joista käsite koostuu: 1) yhteistyön osapuolet ovat taloudellisesti erillisiä itsenäisiä yrityksiä, 2) yhteistyö perustuu vapaaehtoisuuteen, 3) yhteistyön tarkoituksena on osapuolten kilpailuaseman parantaminen, 4) osapuolten oikeudet ja velvollisuudet on määritelty suullisella tai kirjallisella, lyhyt- tai pitkäaikaisella sopimuksella, 5) yhteistyöosapuolet asettavat resurssejaan yhteiseen käyttöön, 6) yhteistyö kohdistetaan usein tietyn yritystoiminnan osa-alueen yhteiseen hoitamiseen, 7) muilla osa-alueilla osapuolet säilyttävät päätöksentekonsa itsenäisyyden, 8) osapuolet ovat tasavertaisia keskenään ja riippuvaisia toisistaan. Kirjoittajien mukaan riippuu määritelmästä, mitkä yritysten välisistä liikesuhteista kulloinkin voidaan katsoa yritysyhteistyöksi. Usein puhutaan esimerkiksi alihankintayhteistyöstä, vaikka kysymyksessä voi olla hyvinkin tavanomainen ostaja-myyjä-suhde. Laitilan (1992) mukaan "tuotannollisesta yhteistyöstä on kysymys silloin, kun kahden tai useamman osapuolen välille syntyy sellainen molemminpuolinen riippuvuussuhde, että yhteistyökumppanin vaihtaminen vaatii merkittävän resurssipanoksen. Kulttuuritoimialalla tuotannollinen yhteistyö on usein projektikohtaista, eikä merkittäviä resursseja jaeta pidemmällä aikavälillä. Tuotannollista yhteistyötä tehdään usein idean luojan ja tuotantoyhtiön välillä. Alihankinnasta on sitä vastoin kysymys silloin, kun päähankkija voi vähin kustannuksin vaihtaa alihankkijaa." Määritelmä on ehkä liiankin suppea, mutta antaa periaatteessa kuvan kysymyksessä olevasta erosta. Alihankinta on ehdottomasti yleisin alalla esiintyvä yhteistyömuoto. Tätä käytetään lähes poikkeuksetta kaikissa tuotannoissa. Strateginen liittouma -käsitteestä on muodostunut osittain eräänlainen yleiskäsite organisaatioiden väliselle yhteistyölle. Strateginen allianssi nimitystä käytetään suuryritysten yhteistyöstä hyvin yleisesti, oli yhteistyön juridinen muoto tai sisältö sitten mikä tahansa. Laajan määritelmän mukaan strategisia alliansseja ovat kaikki yritysten väliset yhteistyösuhteet, riippumatta siitä, miten suhteet on organisoitu. Strateginen allianssi on eräänlainen yleiskäsite, joka pitää sisällään monen muotoista ja -sisältöistä yhteistyötä, jolla on strateginen tavoite. (Hellman, Hovi ja Nieminen, 1993). Kulttuuritoimialalla ei juurikaan esiinny tämän tyyppisiä yhteistyömuotoja. Strategisia liittoutumia voitaisiin 20

rakentaa monenlaisten yritysten kanssa toimiala rajoja rikkoen. Tällä tarkoitetaan mm. sellaisia yhteistyösuhteita, joissa esimerkiksi peliteollisuus käyttäisi jonkin tapahtuman tai tuotannon teemaa ja mainetta hyväkseen tuodessaan uuden pelin markkinoille. Valmiita malleja tällaisista sovellutuksista on nähtävissä esimerkiksi urheilutoimialalla. Projektiryhmä on yhteistyömuoto, jossa pyritään luomaan liiketoiminnallisesti jotain yhteistä. Yhdistämällä resurssejaan yritykset voivat hankkia yhdessä jotain sellaista, mitä ne eivät yksin pysty hankkimaan. Yritykset ovat projektiryhmässä yleensä erikoistuneita. Ryhmästä on periaatteessa kaksi erilaista versiota: a) tasavahvat osapuolet ja b) ryhmässä on yksi muita vahvempi yritys, jonka kautta toiminta kanavoituu; se on usein muita suurempi ja resursseiltaan voimakkaampi ja ainoastaan sillä on ryhmän kannalta merkittävät asiakaskontaktit ja markkinapinta (Murto-Koivisto ja Vesalainen, 1995). Projektiryhmiä ei voida sanoa termin perinteisessä mielessä esiintyvän yleisesti kulttuuritoimialalla, mutta hankekohtaisia projektiryhmiä muodostuu jatkuvasti esim. tuottajien ja taiteilijoiden välille. Yhteisyritykset voidaan jakaa kahteen perustyyppiin, omistuspohjaiset ja sopimuspohjaiset yhteisyritykset. Omistuspohjainen yhteisyritys on pitkäaikainen kumppanuus kahden tai useamman juridisesti itsenäisen organisaation välillä, jotka yhdistävät resurssinsa uuteen organisaatioyksikköön ja jakavat omistuksen, riskit ja voitot (tai tappiot) saavuttaakseen yhteisen tavoitteen. Omistuspohjainen yhteisyritys on muodollisesti itsenäinen yritys. Tämä yhteistyömuoto on kulttuuritoimialalle varsin vieras. Usein yhteistyösuhteet muodostuvat hankekohtaisesti, eikä yrittäjät halua tai voi sitoutua yhtä hanketta pidemmäksi ajaksi tekemään yhteistyötä. Pitkäaikaista yhteistyötä haluttaisiin tehdä esimerkiksi tilaajayritysten kanssa, mutta pitkäaikaisten sopimusten aikaansaamiseksi on käytetty kulttuuritoimialalla varsin vähän resursseja. Sopimuksellinen yhteisyritys on keskipitkän aikavälin vapaaehtoinen kumppanuus kahden tai useamman juridisesti itsenäisen organisaation välillä, jotka yhdistävät resurssinsa, jakavat riskit ja voitot saavuttaakseen yhteisen tavoitteen. Sopimuspohjaisessa yhteisyrityksessä osapuolet huolehtivat yhteisyrityksen toiminnoista (suunnittelu, hankinnat, valmistus, markkinointi), eikä yhteisyrityksellä ole varsinaista omaa johtamisfunktiota tai muodollista itsenäisyyttä. 21

Sopimuksellisissa yhteisyrityksissä yhteistoimintaa säätelevät sopimukset, joissa määritellään esimerkiksi tuoteominaisuudet, toimitusaikataulut ja hinnat. Hyvin pienten yritysten yhteistyösuhteet ovat usein hyvin epämuodollisia. Yrityskoon kasvaessa sopimukset muodollistuvat ja kuvaan tulee mukaan myös yhteisyrityksiä ja muita muodollisempia yhteistyömuotoja. Yritysten ja yrittäjien väliset epämuodolliset suhteet, sosiaaliset verkot, muodostavat arvioiden mukaan noin kaksi kolmasosaa kaikista yhteistyösuhteista. (Håkansson ja Johanson, 1987). Linkola (1996) määrittelee käsitteet verkko ja verkosto yritysten tai yrittäjäluontoisen toiminnan harjoittajien tai toisistaan ainakin jossain määrin juridisesti riippumattomien talousyksiköiden tiedon vaihdoksi ja yhteistoiminnaksi arvonlisäyksen aikaansaamiseksi pitkällä aikavälillä. Verkko käsitteellä kuvataan samanasteisista tai samantyyppisistä tekijöistä koostuvaa kokonaisuutta, esimerkiksi toimijoiden verkko (esim. yritysverkko), toimintojen verkko (esim. tuotantoketju) ja voimavarojen verkko (esim. alihankintaverkko). Verkot jakautuvat edelleen yritysverkkoihin, toimialaverkkoihin, kaupallisiin verkkoihin sekä henkilöverkkoihin. Nämä ryhmät poikkeavat toisistaan muodoiltaan ja tavoitteiltaan. Yritysverkot ovat yritysten välisiä, niiden omaehtoisesti sopimia yhteistyösuhteita. Nämä pyrkivät yleensä kasvattamaan kokonaiskapasiteettia tai yhdistämään toisiaan täydentävää osaamista. Toimialaverkot ovat jonkin toimialan sisällä olevia yhteistyöliittoumia, kuten toimialajärjestöjä. Nämä liittävät yhteen samantyyppisiä yrityksiä ja ajavat näiden yhteistä etua. Kaupalliset verkot ovat synergiaetuja tavoittelevien taloudellisten yksiköiden välisiä sopimuksia. Kaupalliset verkot ovat yritysyhteistoiminnan kaupallisia kehittämispalveluja. Henkilöverkot muodostuvat erilaisista henkilöistä, jotka pyrkivät vaihtamaan tietoa ja kehittämään toimintaansa vastavuoroisesti. Verkosto-käsitteellä kuvataan eriasteisista tai erityyppisistä keskenään risteävistä verkoista koostuvaa kokonaisuutta. Verkosto muodostuu siis useista verkoista. (Linkola, 1996 ja Raatikainen, 1994). Verkkoja ja verkostoja voidaan tyypitellä eri näkökulmien mukaan. Voidaan erottaa esim. vaihdanta-, yhteydenpito- ja sosiaaliset verkot tai puhua muodollisesta ja epämuodollisesta yhteistyöstä verkoissa. Laajimmassa mielessä verkostolla voidaan tarkoittaa jopa yrityksen kaikkien suhteiden kokonaisuutta ympäristöönsä. (Raatikainen, 1994). Strateginen verkko on kehittynyt yleisnimikkeeksi tietyn tyyppiselle yhteistyömuodolle. Strateginen verkko on erillisten yritysten perustama liittouma, johon liittyy keskusyritys, 22

joka hoitaa ja kehittää verkkoa. Strategisen verkon ideana on yhdistää vertikaalisen integraation ja perinteisen alihankinnan parhaat puolet. Tällöin saadaan aikaan hyvä joustavuus ilman hierarkkisen byrokratian haittoja. Keskus- tai ydinyrityksen tehtäviä ovat verkon koordinointi ja kehittäminen, pääomien ja teknologisten resurssien vaihdon koordinointi, ydinkilpailukyvyn ja strategioiden määrittely ja johtaminen sekä informaatiojärjestelmien ja asiakassuhteiden kehittäminen. (Håkansson ja Johanson, 1987). Kulttuurituotantoyritykset voisivat parhaimmillaan toimia juuri edellä mainittujen keskusyritysten kaltaisesti, mutta tällaista on vielä nykyisin nähty hyvin vähän kulttuuritoimialalla. Verkolle on ominaista tunnistettavuus. Verkkoon kuuluminen voidaan määritellä konkreettisin sopimuksin, mutta usein verkon jäsenet tuntevat kuuluvansa siihen. Käytännössä samassa yritysverkossa on usein alaverkkoja, joiden yhteistoiminta on tiiviimpää kuin koko verkon yhteistoiminta. Jos kokonaisuudella on kuitenkin selkeä yhteinen päätavoite, lienee mielekkäämpää puhua verkosta kuin verkostosta. (Linkola, 1996) Verkon teho perustuu siihen, että yritys pystyy identifioimaan toiminnastaan syntyvät kustannukset ja niiden syyt. Verkon jäsenenä se voi karsia niitä kustannuksia, jotka rasittavat sen toimintaa turhaan ja saavuttaa tätä kautta keveämmän ja joustavamman rakenteen ikään kuin mittakaavaa suurentamalla. Tätä voidaan pitää verkostoitumisen perimmäisenä ideana. Resurssien jakaminen auttaa yritystä myös toimimaan joustavammin ja kehittymään nopeammin. (Kuisma, 1995). Yhteistyömuodot kulttuuritoimialalla perustuvat hyvin pitkälle edellä mainittuihin verkkoja verkostorakenteisiin. Kulttuurituotantojen tuotantoprosessit rakentuvat pitkälti niiden verkostojen varaan, joita tuottaja on luonut. Tässä toiminnassa onnistuneen tuotannon edellytyksenä ovat verkostot. Verkostot kulttuuritoimialalla toimivat pääsääntöisesti henkilösuhteiden pohjalta ja niiden luominen vie huomattavasti aikaa sekä resursseja yrityksiltä. Kulttuurikaupunkivuoden aikana näitä verkostoja pyrittiin kehittämään tietoisesti suuremmiksi sekä saamaan uusille yrittäjille enemmän tunnettuutta. Vuoden aikana tehtiin paljon sektorirajoja ylittävää yhteistyötä eri tyyppisten toimijoiden ja toimialojen välillä. Tämän sektorirajoja ylittävän yhteistyön tavoitteena oli saada aikaan pysyviäkin rakenteita ja yhteistyösuhteita kulttuurin toimialalle. Merkittävässä roolissa 23