METSO-ohjelmaan sopivat kohteet
KUVA: MIKKO KUUSINEN Sisällysluettelo 3 METSO-ohjelma 4 Lehdot 6 Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät 8 Monimuotoisuudelle merkittävät suot 10 Vesistöjen lähimetsät 12 Metsäluhdat ja tulvametsät 14 Metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot 16 Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt 18 Harjujen paahdeympäristöt 20 Puustoiset perinneympäristöt 22 Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteet Julkaisijat: ympäristöministeriö, PL 35, 00023 VALTIONEUVOSTO, www.ym.fi sekä maa- ja metsätalousministeriö, PL 30, 00023 VALTIONEUVOSTO, www.mmm.fi Kansikuva: Antti Below /YHA Kuvapankki Taitto: ympäristöministeriö Paino: Lönnberg Print & Promo, 2016 4. korjattu painos Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.metsonpolku.fi > Aineistot > Esitteet Lisätietoja: Monimuotoisuudelle arvokkaiden metsäympäristöjen tunnistaminen. METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet 2016 2025,76 sivua. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/74890
Metsänomistaja turvaa metsäsi monimuotoisuus METSOn avulla Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman eli METSOn tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen sekä vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2025 mennessä. METSOssa suojelu perustuu metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Metsänomistaja voi suojella metsä alueitaan määräaikaisesti tai pysyvästi yksityisenä suojelualueena. Valtio maksaa ohjelman mukaisesta suojelusta ja luonnonhoidosta korvausta. Maanomistaja voi myös myydä metsän valtiolle suojelualueeksi. Neuvoja alueen arviointiin saa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ELY-keskus), Suomen metsäkeskuksen alueyksiköstä tai muilta alan ammattilaisilta. Metsän omistajan tarjottua kohdetta asiantuntija selvittää maastokäynnillä, täyttyvätkö valintaperusteet. Kohteen tarjoaminen suojeluun ei sido metsänomistajaa. Hän voi hyväksyä tai hylätä viranomaisen tekemän korvausesityksen. Tässä oppaassa kerrotaan METSOn valintaperusteista. Ne auttavat arvioimaan metsänomistajien tarjoamia kohteita eivätkä velvoita metsänomistajaa tai viranomaista suojeluun. Kohteen soveltuvuuden ohjelmaan arvioi metsänomistajan tarjouksen pohjalta ELY-keskus tai Suomen metsäkeskus. Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt Ohjelmaan soveltuvia elinympäristöjä ovat: Lehdot Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät Monimuotoisuudelle merkittävät suot Vesistöjen lähimetsät Metsäluhdat ja tulvametsät Metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt Harjujen paahdeympäristöt Puustoiset perinneympäristöt Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteet Näille elinympäristöille on laadittu luonnontieteelliset valintaperusteet, joiden avulla tarkastellaan elinympäristöjen laatua monimuotoisuuden kannalta. Kohteen on sisällettävä jokin näistä elinympäristöistä ja täytettävä ainakin yksi valintaperuste. Mitä useampi valintaperuste täyttyy, sitä arvokkaampi se on. Useita elinympäristöjä sisältävät laajat kohteet ovat erityisen arvokkaita, ja niihin voidaan sisällyttää myös luontoarvoiltaan heikompia osia. Kullekin elinympäristölle tyypillisten uhanalaisten ja silmälläpidettävien eläin- ja kasvilajien esiintyminen alueella lisää merkittävästi sen soveltuvuutta METSOon. Tapauskohtaiseen harkintaan perustuen kohteiksi voidaan valita tiettyjä runsaspuustoisia metsätuhokohteita, suojelualueiden lähistöltä itsekseen monimuotoiseksi kehittyviä kohteita sekä luonnonhoidolla tai ennallistamalla kehitettäviä kohteita. Myös virkistyskäyttö ja matkailu lasketaan eduksi kohdetta valittaessa. METSOn alueellinen painotus Painopistealue on Etelä- ja Keski Suomessa sekä Pohjanmaalla mukaan lukien Pohjois-Pohjanmaa, Kainuun länsiosat ja Lounais-Lappi. Monimuotoisuudelle erityisen merkittäviä kohteita on hyväksytty myös painopistealueen ulkopuolelta. METSO-ohjelmaan sopivat kohteet 3
Lehdot Lehdot ovat useimmiten lehti- tai sekapuustoisia, pintakasvillisuudeltaan ruohoisia ja monilajisia metsiä, joissa kasvaa yleensä myös lehtopensaita. Lehdot sijaitsevat multavilla, runsasravinteisilla maapohjilla. Maan eteläosan lehdoissa voi kasvaa jaloja lehtipuita, jotka lisäävät kohteen merkitystä monimuotoisuudelle. Osa lehdoista on luontaisesti kuusivaltaisia. Lehdot, joiden puusto on yli 70 vuotta vanhaa Lehdot, joissa on lahoja pystypuita ja/tai maapuita yli 5 kuutiometriä hehtaarilla Lehdot, joissa kasvaa jaloja lehtipuita (tammi, metsälehmus, vaahtera, saarni, jalavat ja pähkinäpensas) Muut puulajisuhteiltaan monipuoliset lehdot, joissa on lehdoille ominaista lajistoa Puronvarsilla, vesistöjen rannoilla, kalkkialueilla, harjuilla ja maankohoamisrannikolla sijaitsevat lehdot Esiintyminen Lajistollisesti monipuolisimmat METSOon soveltuvat lehdot sijaitsevat eteläisimmässä Suomessa ja muualla Suomessa etenkin ns. lehtokeskusalueilla. Nykyiset suojellut lehdot ja metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin kuuluvat rehevät lehtolaikut voivat toimia alueytiminä, joiden lähituntumassa sijaitsevissa METSO-lehdoissa voidaan tehdä luonnonhoitoa. METSO-kohteiksi sopivat lehdot Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat lehdot Kuusettuneet tai ihmisen toimenpiteistä muuttuneet lehdot KUVA: Lehdoissa on tyypillisesti vanhoja lehtipuita, lehtopensaita ja monipuolinen kasvi- ja eläinlajisto. Lehtoja voidaan hoitaa lehtipuita suosimalla. 4 METSO-ohjelmaan sopivat kohteet
KUVA: RODEO/BARBRO WICKSTRÖM
KUVA: RISTO SULKAVA
Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ovat yleensä iäkkäitä tai niissä on keskimääräistä talousmetsää selvästi enemmän eri lahoamisvaiheissa olevaa puustoa. METSOon soveltuvat kangasmetsät voivat olla joko laajoja erilaisia elinympäristöjä sisältäviä metsäalueita tai pienempiä yhtenäisiä metsiköitä. METSOon parhaiten sopivat kangasmetsäkohteet ovat pintaalaltaan yleensä useita hehtaareja. Pinta-alaltaan laajoilla alueilla lahopuustoa voi olla tasaisesti tai keskittymissä. Kohteen monimuotoisuutta lisäävät järeät ja lahovikaiset haavat sekä kaikki muutkin vanhat ja lahot lehtipuut. KUVA: Tuoreen kankaan runsaslahopuustoisissa kangasmetsissä on parhaimmillaan runsaasti eri-ikäistä lahopuuta. METSO-kohteiksi soveltuvat kangasmetsät Vanhat yli 80 100 -vuotiaat kangasmetsät, jotka poikkeavat puuston rakenteeltaan (puulajisuhteet, puuston luontainen uudistuminen tai kerroksellisuus) hoidetuista talousmetsistä Kangasmetsät, joissa on lahoja pysty- ja/tai maapuita yli 5 kuutiometriä hehtaarilla Tapauskohtaisen harkinnan perusteella: Paloalueet, joissa on järeätä palanutta puustoa Majavien tulvittamat metsät ja luhdat Muut metsätuhon kohteeksi joutuneet metsiköt, erityisesti sellaiset, jotka rajoittuvat suojelualueeseen, sisältävät metsälain mukaisen erityisen tärkeän elinympäristön tai sijaitsevat lähellä valtakunnan itärajaa Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat kangasmetsät Suojelualueeseen rajoittuvat tai niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevat metsät, jotka ovat lajiston suojelun kannalta merkittäviä ja joiden monimuotoisuusarvoja voidaan lisätä luonnonhoidon, kuten polttojen avulla Palaneet tai kulotetut metsiköt, joihin on jätetty palanutta puustoa Esiintyminen Monimuotoisuudelle merkittäviä kangasmetsiä on koko maassa ja ne ovat METSO-ohjelman kannalta keskeisin elinympäristö. Kohteisiin voidaan sisällyttää maan eteläosassa myös suojelualueiden läheisiä puustoltaan kehittyviä tai luonnonhoitotöitä tarvitsevia metsiä. METSO-ohjelmaan sopivat kohteet 7
Monimuotoisuudelle merkittävät suot METSO-ohjelma edistää osaltaan vapaaehtoista soiden suojelua. METSOon sopivat erilaisia puustoisia soita (korpia ja rämeitä), soiden reunametsiä ja avosoita sisältävät, vesitaloudeltaan yhteenkuuluvat alueet. Puustoiset suot sopivat ohjelmaan myös erillisinä kohteina. Puustoisista soista etenkin kuusikkoiset korvet ovat haluttuja ja sopivat ohjelmaan myös ennallistamiskelpoisina. Männikköisistä rämeistä suositaan ojittamattomia ja puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia kohteita. Ennallistamiskelpoisissa ja vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaisissa suokohteissa ojitus voi olla muuttanut elinympäristöä, mutta tyypillistä lajistoa on jäljellä ja alue voidaan palauttaa lähes ennalleen luonnonhoitotoimin. METSO-kohteiksi sopivat suot Korvet, rämeet ja soiden reunusmetsät, joita luonnehtii luonnontilainen tai sen kaltainen vesitalous ja rakennepiirteiltään monipuolinen puusto Suokokonaisuudet, jotka sisältävät vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai sen kaltaisia soita, soistuneita kankaita ja reunusmetsiä Vesitaloudeltaan luonnontilaiset tai ennallistamiskelpoiset letot, lettorämeet ja ravinteiset nevat reunusmetsineen Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat suot Ojitetut suot ja suokokonaisuudet reunusmetsineen, jotka sijaitsevat suojelualueiden välittömässä läheisyydessä ja jotka voidaan palauttaa vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaiseksi Kaikki ennallistamiskelpoiset korvet Muut luonnonhoitotoimin ennallistettavat suot, joiden kunnostus parantaa uhanalaisen ja taantuneen lajiston elinmahdollisuuksia Esiintyminen Monimuotoisuudelle merkittäviä soita on koko maassa. METSO-ohjelmassa suojellaan erityisesti soita maan eteläpuoliskossa. Korpia ja rämeitä on pienialaisina elinympäristöinä kangasmetsien notkelmissa ja painanteissa sekä toisinaan laaja-alaisina kuvioina suurten avosoiden yhteydessä. Soiden reunuksilla on puustoltaan monipuolisia vaihettumisvyöhykkeitä, jotka ovat usein lajistoltaan monimuotoisia. 8 METSO-ohjelmaan sopivat kohteet
KUVA: Suopursut ja käkkärämännyt viihtyvät rämeillä KUVAT: TIMO SOININEN JA AARNO TORVINEN
KUVA: SEPPO TUOMINEN
Vesistöjen lähimetsät Vesistöjen lähimetsiin kuuluvat lähteiden, norojen, purojen, pienten jokien sekä lampien ja järvien rantojen monimuotoisuudelle tärkeät puustoiset elinympäristöt. Merkittäviä METSO-kohteita ovat erilaisista vesistöjen lähimetsistä muodostuvat laajat aluekokonaisuudet, mutta myös pinta-alaltaan pienet yksittäiset kohteet voivat olla hyvin arvokkaita monimuotoisuuden kannalta. Vesistöjen lähimetsiä säilyttämällä ja hoitamalla voidaan muodostaa elinympäristöverkosto, johon liittyy METSO-kohteiksi soveltuvia metsäluhtia, monimuotoisuudelle merkittäviä kangasmetsiä, lehtoja ja korpia. METSO-kohteiksi sopivat vesistöjen lähimetsät Vesitaloudeltaan luonnontilaisten tai sen kaltaisten vesistöjen ja norojen lähimetsät, joissa on monimuotoisuudelle merkittäviä puuston rakennepiirteitä Luonnontilaiset tai sen kaltaiset lähteiköt, lähdehetteet, tihkupinnat ja lähdepurot lähimetsineen Kalkkialueiden vesistöjen lähimetsät Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat vesistöjen lähimetsät Ennallistamiskelpoiset vesistöt, norot ja lähteet lähimetsineen Esiintyminen Vesistöjen lähimetsien säilyttäminen, luonnonhoito ja kunnostaminen turvaavat monimuotoisuutta ja edistävät vesiensuojelua koko maassa. KUVA: Vesistöjen lähimetsät ovat puuston rakennepiirteiden ja lajiston osalta usein muista metsistä eroavia monipuolisia elinympäristöjä. METSO-ohjelmaan sopivat kohteet 11
Metsäluhdat ja tulvametsät Tulvarytmiltään luonnontilaiset jokivarsien tulvametsät sekä vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaiset ja monipuulajiset vesistöjen rannoilla sijaitsevat metsäluhdat ovat monimuotoisuudelle arvokkaita. Tulvametsissä veden vaikutus on ajoittaista. Luhdissa sen sijaan on tavallisesti pysyvästi märkiä kohtia. Monet luhdat ja tulvametsät ovat pinta-alaltaan luontaisesti pieniä. Tulvametsissä ja luhdissa on yleensä lahovikaista lehti- tai sekapuustoa. Tulvametsissä voidaan usein havaita ohut lietekerros puun runkojen tyviosassa. Metsäluhtien puusto on tyypillisesti lehtipuuvaltaista. Metsäluhdissa on paikoitellen korkeita tyvimättäitä, lahopuita ja vanhoja leppiä tai koivuja. Järvien, jokien ja meren rantojen lisäksi luhtaisia metsiä sijaitsee soiden reunoilla ja vesistöjen rannoilla. METSO-kohteisiin voidaan ottaa mukaan myös läheisiä pensaikko- ja avoluhtia. METSO-kohteiksi sopivat metsäluhdat ja tulvametsät Jokien varsilla sijaitsevat metsät, joille nousee säännöllisesti tulvavesi Vesistöjen rannoilla sijaitsevat lehtipuustoiset luhdat ja tulvametsät Merenrannoilla sijaitsevat lepikkoiset metsäluhdat Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat metsäluhdat ja tulvametsät Vesitaloudeltaan kunnostettavat vesistöjen rantojen metsät Metsäluhdat ja tulvametsät, joihin tuotetaan lahopuuta tai joissa suositaan lehtipuustoa Esiintyminen METSO-alueella tulvametsiä ja metsäluhtia on runsaimmin Itämeren ja siihen virtaavien jokien sekä sisämaan vesistöjen rannoilla. Pintaalaltaan pieniä tulvametsiä ja luhtia on monin paikoin pienten virtavesien varsilla ja järvien rannoilla. KUVA: Tervaleppäluhdat ovat yksi monimuotoisuudelle merkittävistä elinympäristöistä. Niissä on vanhojen lehtimetsien,rantojen ja pienvesien sekä kosteiden lehtojen vaateliaita lajeja. 12 METSO-ohjelmaan sopivat kohteet
KUVA: SEPPO TUOMINEN
KUVA: KIMMO SYRJÄNEN
Metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot METSO-ohjelman kannalta arvokkaita ovat sellaiset kallioiden lakija rinnemetsät sekä jyrkänteiden alustat ja louhikot välittömine lähimetsineen, joiden puusto on rakennepiirteiltään monipuolista ja iäkästä. Monimuotoisuudelle merkittävät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot muodostavat usein elinympäristöverkostoja muiden METSOn elinympäristöjen kanssa. METSOon sopivat erityisesti ne kohteet, joiden pinta-ala on useita hehtaareja ja jotka sisältävät eri elinympäristöjä. KUVA: Lohkareiset ja jyrkät kalliorinteet voivat olla puustoltaan monipuolisia ja runsaslahopuustoisia. METSO-kohteiksi sopivat metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot Kalliometsät ja louhikot, joiden puusto on vanhaa (yli 120 vuotta), ja joissa on lahoja maapuita, keloja ja/tai kilpikaarnamäntyjä Puustoltaan iäkkäät jyrkkien kalliorinteiden luonnontilaisen kaltaiset metsät ja kalliojyrkänteet alusmetsineen Kallio-, jyrkänne- ja louhikkometsät, joissa on lahoja pystyja/tai maapuita yli 5 kuutiometriä hehtaarilla Pinta-alaltaan laajat ja pinnanmuodoiltaan vaihtelevat, useita METSOn elinympäristöjä sisältävät kalliometsä-, jyrkänne- ja louhikkoalueet Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot Kallio-, jyrkänne- ja louhikkometsät, joita kehitetään luonnonhoitotoimin, esimerkiksi lisäämällä lahopuuta tai kulottamalla Esiintyminen METSOssa turvattavat metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot sijaitsevat pääasiassa ohjelman painopistealueella. METSO-ohjelmaan sopivat kohteet 15
Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden metsät ovat maassamme hyvin harvinaisia. Monet kohteista ovat luontaisesti pienialaisia. Kalkkikallioiden maaperän alhainen happamuus tekee niistä runsas ravinteisia. Kalkkikallioiden eliö lajisto on usein monipuolista ja poikkeaa muiden kallioiden ja metsien lajistosta. Kalkkikallioilla ja kalkkilohkarealueilla huomattava osa kasvillisuudesta on ns. kalkinvaatija- ja kalkinsuosijalajeja. Kalkkikallioilla on avoimia ja valoisia elinympäristöjä, kuten kallioketoja sekä erilaisia puustoisia elinympäristöjä kuten kuivia ja tuoreita lehtoja. Myös varjoisat, latvukseltaan sulkeutuneet havumetsät ja kallion kosteat seinämäpinnat ovat kalkkiympäristöissä viihtyvälle lajistolle tärkeitä elinympäristöjä. Kalkkikosteikoissa on niille ominaista lajistoa. Ultraemäksisten kallioiden lähinnä serpentiniittikallioiden kasvillisuus on niukkaa ja poikkeaa yleensä lajistoltaan ympäristöstään selvästi. Puusto kasvaa ultraemäksisillä kallioilla kituliaasti. METSO-kohteiksi sopivat kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt Kalkkikallioiden ja kalkkilohkarealueiden puustoiset ja avoimet elinympäristöt, joissa on kalkkia suosivia tai vaativia lajeja Kalkkialueiden luontaisesti kalkkivaikutteiset lehdot ja kangasmetsät sekä niihin liittyvät kosteikot Ultraemäksiset serpentiniittikalliot, serpentiniittikankaat, -lohkareikot ja -soraikot sekä niihin liittyvät muut elinympäristöt, joissa on ultraemäksisille alueille ominaista lajistoa Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt Ihmisen muuttamat kalkkialueiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt Esiintyminen Kalkkikiviesiintymiä on paikoin koko maassa, mutta runsaimmat esiintymisalueet ovat keskittyneet Lounais-Suomeen, Pohjois- Savoon, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalla Kiimingin seuduille, Kainuun vaarajaksolle, Tornion ja Tervolan seudulle (Lapin kolmio), Pohjois-Kuusamoon, Kittilään sekä Pelkosenniemen ja Sallan seuduille. Ultraemäksiset serpentiniittikalliot ovat hyvin harvinaisia. Kohteet painottuvat Itä-Suomeen ja Keski-Lappiin. KUVA: Kalkkikallioiden kasvi- ja hyönteislajisto on monipuolinen ja muista kallioista poikkeava. Avoimet kalkkikallioiden elinympäristöt kaipaavat hoitoa säilyäkseen. 16 METSO-ohjelmaan sopivat kohteet
KUVA: KIMMO SYRJÄNEN
KUVA: TIMO SOININEN
Harjujen paahdeympäristöt Harjujen paahdeympäristöille tyypillinen harvapuustoisuus on taannut valoisuuden ja paahteisuuden säilymisen, jota monet näissä elinympäristöissä elävät lajit tarvitsevat. Maapohja on usein laikuttaisesti avoin ja hiekkainen. Lajistollisesti arvokkaita paahdeympäristöjä on harjurinteiden lisäksi hiekkaisilla harjukankailla, dyynimetsissä, hiekkarantojen yhteydessä ja ihmistoiminnan harjualueille muodostamissa avoimissa ympäristöissä. Paahteisuus on voimakkainta kaakko länsi -suuntaisilla jyrkillä harjurinteillä. Paahdeympäristöjen säilyminen edellyttää toistuvia luonnonhoitotöitä, joihin kuuluu puuston harventaminen ja maanpinnan paljastaminen. Myös kulotus sopii harjujen paahdeympäristöjen hoitomuodoksi. METSO-kohteiksi sopivat harjujen paahdeympäristöt Paahderinteet tai hiekkaiset harjukankaat, joiden puusto on harvaa ja aukkoista Paahdeympäristöille ominaisen lajiston kannalta tärkeät kohteet Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat harjujen paahdeympäristöt Umpeenkasvaneet paahdeympäristöt Esiintyminen Harjujen paahdeympäristöjä on koko maassa, mutta harjulajiston kannalta merkittävimmät kohteet ovat METSO-alueella. Merkittäviä harjurinteiden tai hiekkaisten harjukankaiden METSO-kohteita on etenkin Salpausselillä ja suurilla pitkittäisharjuilla Hämeessä. Rannikon ja sisämaan harjusaarten, dyynien ja dyynimetsien sekä hiekkarantojen yhteydessä on myös paahdeympäristöjä. KUVA: Lajistollisesti merkittävät paahdeympäristöt ovat usein jyrkkiä ja puustoltaan avoimia harjurinteitä. Niiden ylläpito edellyttää toistuvaa luonnonhoitoa. METSO-ohjelmaan sopivat kohteet 19
Puustoiset perinneympäristöt Puustoisia perinneympäristöjä ovat erilaiset metsän ja niityn välimuodot metsälaitumista hakamaihin ja lehdesniittyihin. Ne ovat syntyneet perinteisen karjatalouden ja kaskeamisen, lehdesniittytalouden, laiduntamisen ja heinänteon seurauksena. Kaikkien puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää toistuvia luonnonhoitotöitä, kuten raivausta, heinän niittoa ja erityisesti laidunnusta. Puustoisille perinneympäristöille on tyypillistä harva puusto, puuston lehtipuuvaltaisuus ja niittymäiset kasvillisuuslaikut. Vanhat lahovikaiset lehtipuut ovat aina monimuotoisuudelle arvokkaita. Puustoisten perinneympäristöjen hoito kannattaa keskittää avoimien perinneympäristöjen kuten niittyjen yhteyteen, jolloin hoidon ja laidunnuksen jatkuminen on helpompi turvata. METSO-kohteiksi sopivat puustoiset perinneympäristöt Lajistoltaan monipuoliset hakamaat ja metsälaitumet Erilaisten perinneympäristöjen muodostamat aluekokonaisuudet Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat puustoiset perinneympäristöt Umpeenkasvaneet perinneympäristöt Arvokkaiden puustoisten perinnebiotooppien hoitoon ja kunnostukseen voi olla mahdollista saada taloudellista tukea. Lisätietoja tukijärjestelmistä voi kysyä alueelliselta ELY-keskukselta. Esiintyminen Puustoiset perinneympäristöt ovat käyneet harvinaisiksi koko maassa. METSO-kohteeksi soveltuvat kaikki puustoiset perinneympäristöt. KUVA: Hakamaisen perinneympäristön alkuraivaus käynnissä. Puustoisten perinneympäristöjen ylläpito edellyttää toistuvaa luonnonhoitoa. 20 METSO-ohjelmaan sopivat kohteet
KUVA: TAPIO HEIKKILÄ
KUVA: KIMMO SYRJÄNEN
Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteet Maan kohoaminen muuttaa voimakkaasti metsien puulajisuhteita sekä pohjakasvillisuutta ja kasvupaikkatyyppejä vuosikymmenten ja vuosisatojen kuluessa. Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteisiin kuuluvat metsien ja soiden kehityssarjat, merestä kuroutuvat lahdet (fladat) ja järvet (kluuvit) lähimetsineen, rantaniityt ja -luhdat sekä puustoiset perinneympäristöt. Monimuotoisuuden kannalta tärkeitä ovat metsien ja soiden muodostamat kokonaisuudet. Mahdollisimman yhtenäiset kehityssarjat tai useita eri elinympäristöjä sisältävät alueet ovat METSO-kohteina kiinnostavimpia. KUVA: Maankohoamisrannikolle on tyypillistä kasvupaikkojen karuuntuminen ja muutokset puulajisuhteissa maan nousun myötä. Rantapensaikot ja lehdot voivat vaihettua kuusikoiden kautta männiköiksi pitkän ajan kuluessa. METSO-kohteiksi sopivat maankohoamisrannikon metsät Maankohoamisrannikon metsien ja soiden kehityssarjat tai eri elinympäristöjä sisältävät alueet Puustoltaan luonnontilaisen kaltaiset lehti- ja havumetsät rannikolla ja saarissa Metsien ja soiden kehityssarjoihin kuuluvat yksittäiset elinympäristöt Fladojen ja kluuvien luonnontilaisen kaltaiset rantametsät ja -luhdat. Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat maankohoamisrannikon metsät Puustoiset perinneympäristöt ja niihin liittyvät rantaniityt Luonnontilaltaan heikentyneet metsät ja suot, joiden vesitalous voidaan ennallistaa Esiintyminen Maan kohoaminen vaikuttaa rannikon metsien ja soiden rakenteeseen Saaristomerta ja Suomenlahtea myöten. Maankohoamisrannikon luonto on edustavimmillaan Merenkurkun ja Perämeren alueella, jossa esiintyy METSOon erityisesti tavoiteltuja metsä- ja suoelinympäristöjen kehityssarjoja. Yksittäisiä ohjelmaan sopivia eri kehitysvaiheissa olevia metsiä ja soita on Suomenlahdelta Perämerelle. METSO-ohjelmaan sopivat kohteet 23
Esitteen PDF-versio: www.metsonpolku.fi > Aineistot > Esitteet Ympäristöministeriö PL 35, 00023 VALTIONEUVOSTO Puh. 020 610 100 (vaihde) www.ym.fi Maa- ja metsätalousministeriö PL 30, 00023 VALTIONEUVOSTO Puh. 0295 16001 (vaihde) www.mmm.fi