KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote 2013-2014



Samankaltaiset tiedostot
PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

KOULUN PUHELINNUMEROT. Rehtori Antti Ikonen Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava. Marja Virmajoki-Tyrväinen

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

MUTALAN KOULUN Syystiedote

Kalkkisten koulu

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle

KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen Koulusihteeri Kirsi Laakkonen

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

LEPOLAN KOULU lukuvuosi

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

Asuntolan järjestyssäännöt

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA

1. Kolmiportainen tuki

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) apulaisrehtori Matti Palmunen (02)

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

VAUNUKANKAAN KOULU. Lukuvuositiedote

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

KOULUKAVERI Rantakylän koulun vuosikertomus

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Tervetuloa Hatanpään kouluun!

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

NIINIVAARAN KOULUN KOULUVIESTI

Luokka A

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

MURRON KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

Opetushenkilökunta. 19 luokanopettajaa 3 aineenopettajaa

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren koulu

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

kouluun rovaniemelle opas koulunkäynnistä vanhemmille ja oppilaalle

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Transkriptio:

KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote 2013-2014

KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen 050 542 1246 E-2 tiimivastaava Eija Muranen 3-4 tiimivastaava Lea Tirronen 050 440 1810 050 440 2010 5-6-vastuuopettaja Marita Hirvonen 050 440 1680 Koulusihteeri Kirsi Laakkonen 050 440 1362 Terveydenhoitaja Sari Mehtonen 050 356 6445 Koulukuraattori Maiju Niskanen 050 586 5037 Erityisopettaja Merja Eklund 050 322 9344 S2-opettaja Irja Raita 050 462 8845 MAMUa-opettaja Maria Pikkarainen 050 356 5464 MAMUb-opettaja Auli Alanko 050 315 6681 E-4 KOULU RANTAKYLÄNKATU 12 5-6 KOULU PATALUODONKATU 6 Opettajainhuone 050 310 9629 Opettajainhuone 050 369 1410 Keittiö 050 311 6284 Keittiö 050 311 6287

Koulun henkilökunta A- ja D-talo ESI Kovanen Lari PSTARTTI Mikkonen-Tolvanen Maijariitta 1A Karjalainen Eeva-Liisa 1B Markkanen Erja 1C Miettinen Joonas P1 Marja Virmajoki-Tyrväinen 2A Kaasinen Anne 2B Muranen Eija P2a Horttanainen Pekka P2b Tanni Elias MAMUa Pikkarainen Maria C-talo Tiimiluokka 3A, P3 Tarva Ulla ja Hiltunen Mirkka 3B Fredriksson Teppo 4A Sillanpää Heli 4B Kuhlmann Klaus P4 Tirronen Lea 5-6-talo 5A Liukka Marjut 5B Pakarinen Sanna 5C Ruokonen Antti P5 Keijonen Anna 6A Kaltiola Lari 6B Hämäläinen Tuula P5-6 Hirvonen Marita MAMUb Alanko Auli Muut opettajat: Englanti Hirvonen Ritva Englanti Kinnunen Margareta Saksa Mikkola Marketta Erityisopetus Eklund Merja MAMU tukiopetus Kaari Sanna S2 - opetus Raita Irja Oman äidinkielen opetus Ijäs Katja ja Kokko Tamara Koulunkäynninohjaajat: Alenius Juha Hoffren Jaana Ijäs Katja Immonen Pirjo Jääskeläinen Marjatta Kauppinen Ulla (+2 t ts-opetusta) Kokko Tamara Kontkanen Marika (+ip-kerho) Kukkonen Hanne Makkonen Sanna (+ip-kerho) Ohtonen Petri Oinonen Outi Pirinen Jarno Ruokolainen Marjatta (+2t ts-opetusta) Seppänen Hanna Surakka Lempi Taskinen Pasi Toivanen Päivi (+ip-kerho) Väänänen Permporn Pihlajapihan iltapäiväkerho: Fraser Joanna Kalinen Saara Laitoshuoltajat: Ollila Soile E-4 Puoskari Ritva E-4 Vatanen Natalia E-4 Muje Raili 5-6 Nuttunen Pirjo 5-6 Keittiö: Koitola Marja-Liisa E-4 Hyvönen Sari E-4 Häkkinen Seija 5-6 Vahtimestarit / kiinteistönhoito: Hassinen Heimo Tossavainen Keijo Väyrynen Eero ICC Road Oy /kiinteistön talvihoito + puhtaanapito

Ainoa tie on eteenpäin! Tänä syksynä Rantakylän alakoulun toiminta käynnistyi kahdessa paikassa: tutussa Rantakylänkatu 12 kiinteistössä toimintaa jatkaa luokat esiopetuksesta neljänteen luokkaan, 5.-6. luokkalaiset aloittivat koulutyönsä puolestaan Pataluodonkatu 6 talossa, joka oli vielä kevääseen asti lukiolaisten käytössä. Kesän aikana paikkoja on kunnostettu kummassakin talossa, jotta koulutyölle olisi heti syksystä alkaen hyvät puitteet. Tässä on mielestäni onnistuttu hyvin, mistä kiitos monien ahkerien käsiparien! Rakennus ja tilat ovat kuitenkin vain yksi osa koulua. Koulusta tekee oikean koulun vasta se, millaiseksi sen siellä työskentelevä henkilökunta ja oppilaat sen tekevät. Siihen vaikuttaa valtavasti se, mitä käsitämme oppimisella ja kasvatuksella. Syvemmin siihen vaikuttaa yleisemminkin arvot ja arvostukset, se mitä pidämme tärkeänä sekä se, mitä emme pidä. Mutta paljon merkitsee sekin miten, oppilaamme olette tätä yhdessä rakentamassa! Tapa, millä kohtelemme toisiamme, teemme yhdessä töitä, pelaamme ja leikimme, toimimme toistemme kanssa se tekee oikeasti koulusta sellaisen kuin se lopulta on! Tästä syksystä eteenpäin koululaiset siirtyvät Rantakylänkadun koulusta Pataluodonkadun koululle viidennelle luokalle. Myös opettajia sekä koulunkäynninohjaajia vaihtuu vuosittain koululta toiselle. Erona entiseen kouluun on, että emme ole koko aikaa yhdessä vaan melko tarkalleen kilometri erottaa koulurakennukset toisistaan. Pataluodonkadun oppilailla säilyy käsityön opetus Rantakylänkadulla, sillä 5-6 talossa ei ole käsityöopetuksen tiloja. Aika näyttää, millaiseksi tavat ja käytänteet koulun toiminnan ja tapahtumien osalta alkavat muotoutumaan, sillä tilanne on kaikille uusi. Uusi tilanne on myös mahdollisuus kehittää toiminnasta entistä paremmin koululaisen arkea palvelevaksi. Uudella Rantakylän koululla on edelleen yksi yhteinen rehtori, joka vastaa koko oppilaitoksen johtamisesta. Päivittäisjohtamisessa Rantakylänkadun koululla yksikön esimiehenä toimii apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen, ja vastaavasti Pataluodonkadun koululla yksikön vastuuopettajana on Marita Hirvonen. Näin koululla on aina henkilö paikalla, joka pitää arjen langat käsissään. Kun koulun työntekijät luovat yhteisen näkemyksen koulun tulevaisuudesta, ei kahdessa kiinteistössä toimiminen erota yksiköitä

toisistaan. Yhteistyö ja yhteiset kokemukset, johdonmukainen koulupolku vievät meitä turvallisesti eteenpäin. Tämä näkymätön voima pitää huolen siitä, että kouluja on edelleenkin yksi vaikka toimipisteitä on kaksi! Toivotan hyvää ja menestyksellistä lukuvuotta 2013-14! Antti Ikonen rehtori Rantakylän koulun tuntijako lukuvuonna 2013 2014 Oppiaine/ 1 2 3 4 5 6 vuosiluokka Äidinkieli 7 7 5 6 4 5 A1-kieli englanti - - 2 2 2 2 Matematiikka 3 3 4 4 4 4 Ympäristö- ja luonnontieto 2 2 3 3 Fysiikka ja kemia 1 1 Biologia ja maantieto 2 1 Uskonto/ET 1 1 2 1 1 2 Historia 2 1 Musiikki 2 1 1 1 2 2 Kuvataide 1 2 2 2 2 2 Käsityö 1 1 2 2 2 2 Liikunta 2 2 2 2 3 3 Yhteensä 19 19 23 23 25 25 Vapaaeht.A2-kieli 3 3

RANTAKYLÄN KOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LUKUVUONNA 2013 2014 Syyslukukausi 2013 Ajankohta Tapahtuma ti 13.8. klo 9 Lukuvuosi alkaa pe 16.8. klo 9.30 Lukuvuoden yhteinen aamunavaus 5-6 koululla ti 27.8. klo 18 Koko koulun vanhempainilta kouluittain ma-ke 16.-18.9. Koulukuvaus 16.-17.9. E-4 ja 18.9. 5.-6. lk pe 27.9.2013 Kodin ja koulun yhteistyöpäivä (Unicef-kävely) 14. 20.10. Syysloma to 5.12. klo 9.30 Adventtikirkko pe 6.12. vko 51 la 21.12. klo 8 Itsenäisyyspäivä (vapaapäivä) Joululaulajaiset / pikkujoulu toimipisteittäin Syyslukukausi päättyy Kevätlukukausi 2014 Ajankohta ke 2.1. ke 2.-3.1. Tapahtuma Kevätlukukausi alkaa lukujärjestyksen mukaan Talvimatkustus / telinevoimisteluviikko 3.-9.3. Talviloma vko 15 Virpomavitsojen siunaustilaisuus E-4 koululla 18.-21.4. Pääsiäinen ke 30.4. to 1.5. ti 27.5. klo 18 ke 28.5. klo 12 to 29.5. pe 30.5. la 31.5. klo 8 Oppilaskuntatapahtuma Vappu (vapaapäivä) Koko koulun yhteinen kevätjuhla RAN E-4 koululla Kuudesluokkalaisten läksiäisjuhla RAN 5-6 koululla Helatorstai (vapaapäivä) Laululavatapahtuma Lukuvuoden päätös

RANTAKYLÄN KOULUN TYÖSKENTELYRYTMI 2013-2014 Rantakylänkatu 12 1. vuoro: A-talo 2. vuoro: D-talo 3. vuoro: C- talo Oppitunti Oppitunti 1. 8.00-8.45 8.00-8.45 1. 8.00-8.45 2. 9.00-9.45 9.00-9.45 2. 9.00-9.45 3. 9.45-10.30 10.00-10.45 3. 10.00-10.45 Ruokailu 10.30-10.45 10.45-11.00 4. 10.45-11.30 4. 11.15-12.00 11.15-12.00 Ruokailu 11.30-11.45 5. 12.15-13.00 12.15-13.00 5. 12.15-13.00 6. 13.15-14.00 13.15-14.00 6. 13.15-14.00 Pataluodonkatu 6 1. vuoro: 5. -luokat 2. vuoro: 6.-luokat Oppitunti Oppitunti 1. 8.00-8.45 1. 8.00-8.45 2. 9.00-9.45 2. 9.00-9.45 3. 10.00-10.45 3. 10.00-10.45 Ruokailu 10.45 4. 11.00-11.45 4. 11.15-12.00 Ruokailu 11.45 5. 12.15-13.00 5. 12.15-13.00 6. 13.15-14.00 6. 13.15-14.00 7. 14.15-15.00 7. 14.15-15.00

Vuoden 2013 yleiset säästötoimenpiteet Joensuun kaupungissa ja niiden vaikutuksista lukuvuoden koulutyöhön Joensuun kaupunki on joutunut tekemään isoja säästötoimia, jotka vaikuttavat tällä erää erityisesti syyslukukauden 2013 työskentelyyn. Kaupungin henkilöstöllä on ollut kaksi vaihtoehtoa: joko viikon lomautus tai vastaava itse haettu palkaton vapaa. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että yleisesti järjestetty lukuvuoden suunnittelupäivä ennen koulun alkua jäi toteuttamatta, ja lisäksi jää pitämättä yksi arviointi- ja yksi muu koulutuspäivä. Näiden toimien jälkeen syyslukukauden 2013 aikana on oppilaan koulupäivistä kaksi sellaista, jolloin henkilökunta joutuu joko palkattoman vapaan tai lomautuksen takia olemaan poissa työstä. Näiden poissaolopäivien ajaksi ei ole lupa palkata sijaista. Säästöt ovat vaikuttaneet myös koulujen kokonaisbudjettiin, joista mm. opetusta ja oppimateriaalihankintoja ja pieniä opintoretkiä on kustannettu. Henkilökunnan kanssa pidetyssä kokouksessa on suunniteltu toimintaa näiden poissaolopäivien aikana. Säästövapaiden ja lomautuspäivien ajaksi tiimipalavereissa neuvotellaan, miten opetus on noina päivinä mahdollista toteuttaa niin, ettei kenenkään turvallisuus vaarannu. Päiviä rytmitetään niin, että kerrallaan poissa on vain osa henkilökunnasta, ja oppilasryhmien valvonta on mahdollista. Suunnitteluohjeena on ollut, että opetuksen sisältöalueita valittaessa on tehtävä normaaliin viikkotyöjärjestykseen tarvittavia muutoksia, että riskiarvioinnin perusteella erityisesti vaaraa aiheuttavia oppiaineita (näistä esimerkkeinä tekninen työ/ tekstiilityö, liikunta) ja/tai oppisisältöjä vältetään.

Kansainvälisyys Rantakylän koulussa Globaalikasvatus on tärkeä osa nykypäivän koulukulttuuria, jonka tavoitteena on tasa-arvoisesti antaa mahdollisuus jokaiselle oppilaalle opiskella eri maiden ja kulttuurienvälisiä taitoja omassa koulussa eri teknologiamuotoja hyödyntäen. Pääsisältöinä kansainvälisyyskasvatuksessa ovat ihmisoikeus- ja tasaarvokoulutus, kehityksellinen ja kulttuurinen koulutus, rauha- ja turvallisuuskasvatus, vuorovaikutustaidot ja mediakoulutus sekä ympäristön ja kestävän kehityksen kasvatus. Kansainvälisyyskasvatus on siis laaja, monipuolinen kokonaisuus, joka sisältää erilaisia kasvatus- ja opetusmenetelmiä koulussa toteutettavaksi päivittäisessä arjessa tapahtumien ja eri oppiaineiden yhteydessä. Rantakylän koulussa toimii kansainvälisyystiimi, joka vastaa koulumme kahdesta kansainvälisyysprojektista 2013-2015: Nordplus- ja Comeniusprojektit. Projektien avulla tuetaan koulujen välistä yhteistyötä ja niiden välistä oppilas- ja henkilökuntavaihtoa mahdollisuuksien mukaan. Projektien tavoitteena on antaa jokaiselle oppilaallemme mahdollisuus olla mukana kansainvälisyysprojekteissamme ja näin auttaa oppilaita ymmärtämään paremmin Euroopan kulttuurien ja kielten monimuotoisuutta sekä innostaa vieraiden kielten oppimiseen. NORDPLUS ON POHJOISMAISEN MINISTERINEUVOSTON OHJELMA POHJOISMAIDEN JA BALTIAN MAIDEN VÄLISELLE KOULUTUSYHTEISTYÖLLE Se tarjoaa monenlaisia toimintoja elinikäiseen oppimiseen. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa a) yhteistyötä ja verkostoitumista, b) tukea oppimisen laatua, luovuutta ja uudistumista ja c) vahvistaa tuntemusta pohjoismaisista kielistä, kulttuureista sekä elintavoista. Nordplus- projekti : Be Active Stay Healthy!, jossa mukana kaksi koulua Rantakylän koulun lisäksi Viimsin koulu Virosta ja Siauliain koulu Liettuasta.

Projektin tavoitteena on edistää ja ylläpitää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa sekä edistää oppilaiden henkistä-, fyysistä-, moraalista-, sosiaalista- ja emotionaalista kehitystä turvallisessa kouluympäristössä. COMENIUS EUROOPAN UNIONIN VAIHTO- JA YHTEISTYÖOHJELMA KOULUILLE Comenius- ohjelman avulla tuetaan eurooppalaisten koulujen yhteistyötä ja niiden välistä oppilas- ja henkilökuntavaihtoa. Ohjelman tavoitteena on auttaa oppilaita ja opetushenkilöstöä ymmärtämään Euroopan kulttuurien ja kielten monimuotoisuutta sekä näiden arvoa. Comenius- projekti: A Cultural Treasure Chest Good News from Our School, jossa mukana meidän koulumme lisäksi kuusi kumppanikoulua seuraavista maista: Romania, Ranska, Iso-Britannia, Latvia, Slovenia ja Espanja. Aiheena oman kulttuurisen aarreaittamme luominen, joka sisältää mm. turistioppaan ja videon koulun asuinalueelta, virtuaalisen aarreaitan oppilaiden historiaan ja taiteeseen liittyvistä tuotoksista, koulun oman lehden, CD:n paikallisista perinnelauluista, runokirjan tekoa, asuinympäristöllemme ominaisten urheilulajien esittelyä jne. Kaksivuotisen projektin aikana pyritään kaikissa kouluissa kehittämään kriittistä ajattelua ja ymmärrystä siitä, mikä tekee kustakin kouluyhteisöstä merkityksellisen. Tavoitteena on myös tulla tietoiseksi yhteistyömaiden erilaisuudesta ja oppia arvostamaan sekä kielellisiä että kulttuurisia eroavaisuuksia.

Laaja-alainen erityisopetus Rantakylän koulussa laaja-alaisena erityisopettajana on yksi kokoaikainen erityisopettaja Merja Eklund. Osa-aikainen erityisopetus on tarkoitettu oppilaille, jotka tarvitsevat luokkaopetuksen lisäksi ja tueksi yksilö- tai pienryhmäopetusta. Opetus tapahtuu yleensä koulutuntien aikana. Erityisopettaja vastaa yhdessä luokanopettajan, vanhempien ja tarvittaessa muiden yhteistyötahojen kanssa oppilaan yksilöllisten opiskeluratkaisujen suunnittelusta ja toteutuksesta. Perusopetukseen valmistava ja suomi toisena kielenä opetus Koulussa järjestetään perusopetukseen valmistavaa pienryhmäopetusta (esija alakouluikäisille) maahanmuuttajille. Opetuksen tarkoitus on antaa oppilaalle tarvittavat kielelliset valmiudet ennen varsinaiseen perusopetukseen siirtymistä. Päämääränä on tukea oppilaan sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan myös omaa kieltänsä ja kulttuuriansa arvostavana kaksikielisenä oppijana. Jo valmistavan opetuksen aikana oppilas osallistuu opetukseen muutamissa oppiaineissa (käsityöt, liikunta) myös yleisopetuksen ryhmissä. Valmistavan opetuksen jälkeen oppilas opiskelee suomea suomi toisena kielenä - oppimäärän mukaisesti. Tässä opetusta koulullamme antaa kaupungin koulujen yhteinen opettaja Irja Raita. Poissaolot Säännöllinen työnteko ja vastuullisuus omista tekemisistä ovat asioita, joihin kouluna haluamme olla kasvattamassa. Perusopetus on sekä oikeus että velvollisuus. Tästä velvollisuudesta oppilaan huoltaja on vastuussa, ja opettaja taas koko oman luokkansa oppilasjoukosta. Tästä syystä oppilaan vanhempien tulee ilmoittaa lapsen poissaolosta luokanopettajalle mahdollisimman pian. Koulun oppilashuoltoryhmä seuraa poissaolojen kertymistä ja käsittelee tilanteet, joissa poissaoloja kertyy paljon (yli 40 h /lukukausi). Runsaista selvittämättömistä ja huolta aiheuttavista poissaoloista tehdään ryhmän toimesta ilmoitus sosiaaliviranomaisille. Poissaolojen

seuraaminen, nopea puuttuminen ja huoltajien informoiminen ongelmatilanteissa kuuluvat koulun tehtäviin. Koulun vuosityörytmissä on useita lomajaksoja. Kotien toivotaan sijoittavan perheen omat pidemmät lomat pääsääntöisesti näihin ajanjaksoihin. Tarvittaessa luokanopettaja myöntää luvan enintään viikon mittaiseen poissaoloon ja sitä pidempiin vapaisiin luvan myöntää koulun rehtori. Oppilashuoltoryhmä Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Koulumme oppilashuoltoryhmä kokoontuu pääsääntöisesti viikoittain. Ryhmään kuuluvat rehtorin lisäksi apulaisjohtaja, laaja-alainen erityisopettaja, koulukuraattori, koulupsykologi sekä kouluterveydenhoitaja. Tilanteen mukaan ryhmään voi kuulua myös sosiaalityöntekijä sekä aina tarvittaessa oppilaan oma opettaja. Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Yksittäistä oppilasta koskevien tukitoimien suunnittelussa kuullaan lasta ja huoltajaa ja sovitaan menettelytavoista asioiden hoidossa. Oppilashuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, lapsen ja perheen kunnioittaminen sekä eri osapuolten niin tietojensaantia kuin salassapitoa koskevat säädökset. Vanhempien tapaamisia järjestetään myös vaihtelevilla pienemmillä kokoonpanoilla, jossa on mukana opettaja ja niitä henkilöitä, joita käsiteltävä asia koskee. Koulukuraattori Maiju Niskanen Koulun oppilashuollossa toimivat sekä koulupsykologi että koulukuraattori. Koulukuraattori tarjoaa keskusteluapua oppilaan koulunkäyntiin, ikätason mukaiseen kehitykseen ja vapaa-aikaan liittyvissä kysymyksissä erityisesti pulmatilanteissa. Kuraattori pyrkii osaltaan tukemaan ja auttamaan oppilasta selviytymään mahdollisimman hyvin elämän eri tilanteissa sekä tukemaan huoltajia ja opettajia kasvatustehtävässä ja kasvatusongelmien ratkaisemisessa. Maiju on tavattavissa koulullamme maanantaisin ja perjantaisin. Hänet tavoittaa numerosta p. 050 586 5037.

Koulupsykologi Sirpa Tokola-Kemppi Rantakylän koulun koulupsykologina toimii Sirpa Tokola- Kemppi. Koulupsykologi työskentelee Rantakylän koulussa lähinnä maanantaisin, jolloin hän tekee mm. oppimisvaikeustutkimuksia. Keskusteluajoista ja palavereista on sovittava erikseen. Sirpan tavoittaa puhelimitse numerosta p. 050 439 2944 Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhuolto on osa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, jonka tavoitteena on edistää ja tukea lapsen tervettä kasvua ja kehitystä. Toiminnassa korostuu fyysisen terveyden ohella psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen sekä ohjaaminen oman terveytensä hoitamiseen. Kouluterveydenhoitaja Sari Mehtonen on Rantakylän koulun E-4 tai Rantakylän koulun 5-6 tiloissa maanantaista torstaihin, toisinaan myös perjantaisin. Puhelimitse terveydenhoitajan tavoittaa ma-pe klo 8:00-9:00 numerosta 050 356 6445. Yhteyttä voi ottaa myös Wilman kautta. Mikäli teillä on huolta lapsenne hyvinvoinnin suhteen tulee syksyn aikana mahdollisuus varata 30 min vastaanottoaika netin kautta osoitteessa https://eweb.pohjoiskarjala.net/webajanvaraus/app Jokaiselle oppilaalle järjestetään vuosittain terveystarkastus. Terveystarkastukseen kuuluvat luokka-asteesta riippuen pituuden ja painon mittaaminen, ryhdin, näön ja kuulon tutkiminen sekä verenpaineen mittaaminen. Terveydenhoitaja huolehtii oppilaan rokotuksista yleisen rokotusohjelman mukaisesti. Tapaamisissa terveydenhoitaja keskustelee oppilaan kanssa terveystottumuksista ja kehitystasoon liittyvistä asioista. Oppilaiden koululääkärinä toimii Katri Räsänen. Avoin sairasvastaanotto on joka päivä klo 11:00-11:30. Tuolloin oppilailla on mahdollisuus käydä terveydenhoitajan luona ilman ajanvarausta. Alle 10 v. lapsen sairastuessa sairaslomatodistus työnantajaa varten tulee ensisijaisesti pyytää oman alueen terveysaseman sairaanhoitajalta. Lääkärillä käydessä todistuksen saa lääkäriltä.

Mikäli lapsellanne on oikeus maksuttomaan influessarokotukseen (esim. astma, diabetes) ja haluatte lapsellenne rokotteen, tulisi asiasta ilmoittaa kouluterveydenhoitajalle lokakuun loppuun mennessä rokotteiden tilaamista varten. Suun terveydenhuolto Joensuun terveyskeskuksessa Kouluterveydenhuollon piiriin kuuluvat kaikki Joensuun peruskouluissa opiskelevat oppilaat. Alle 18-vuotiaille hoito on maksuton ja oppilaat kutsutaan hoitoon. Tarkastusväli määräytyy yksilöllisen tarpeen mukaan. Särky- ja tapaturmatapauksissa on aika tilattava ensisijaisesti omalle hammaslääkärille. Mikäli oma hammaslääkäri ei ole paikalla on mahdollisuus ensiapuun päivystävällä terveyskeskushammaslääkärillä puh. 013 267 4555: arkisin klo 8:00-14:00 viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9.00 10.00 ajanvaraus puh. 050-3011592 Päivystävän hammaslääkärin tiedot puh. 10023 Rantakylän hammashoitola/ruoritie 3 HL Kirsi Nummila 013 267 4555 Turvallisuusasioista ja koulutapaturmista Koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, koulumatkalla ja majoituksessa sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksuton. Oppilailla on olemassa näitä tilanteita varten kaupungin hankkima tapaturmavakuutusturva. Tapaturman sattuessa koulutyön aikana oppilaan huoltajiin pyritään saamaan pikaisesti yhteys. Näissä tilanteissa yhteystietojen, erityisesti matkapuhelinnumeroiden ajantasaisuus on tärkeää. Jo tämän vuoksi yhteystietojen muuttuessa tulee asiasta aina ilmoittaa luokan oman opettajan kautta kouluun. Tarvittaessa saattoapua terveyskeskukseen tai sairaalan ensiapupäivystykseen antaa koulun oma henkilökunta, mutta ensisijaisesti vanhempien toivotaan olemaan lapsen saattajana. Mikäli tapaturma havaitaan kotona, on siitä aina muistettava ilmoittaa koulun kouluterveydenhoitajalle tai kansliaan, jotta tapaturman hoitoon liittyviä kuluja on mahdollista saada pois. Tämän vuoksi myös niissä tilanteissa, joissa lasta

käytetään vaikkapa illalla perusterveydenhuollon päivystyksessä koulupäivän aikana tai koulumatkalla sattuneen tapaturman takia, ilmoitus on ehdottomasti tehtävä jälkikäteen koululle. Kiusaamiseen puututaan koulussamme määrätietoisesti yhteisesti sovitun Kiva koulu -mallin mukaisesti. Tilanteita pyritään estämään jo ennakolta. Vanhempien on hyvä säännöllisesti seurata lapsensa käyttäytymistä. Koulussa emme hyväksy asiatonta kielenkäyttöä emmekä nimittelyä. Mieltä painavista koulunkäyntiin liittyvistä asioista kannattaa ottaa yhteyttä ensisijaisesti oppilaan omaan luokanopettajaan. Poikkeaminen työjärjestyksestä ja koulun ulkopuolinen opetus Työskentely luokan normaalista työjärjestyksestä poiketen aiheuttaa helposti epäselvyyksiä vastuukysymyksiin juuri tapaturmatilanteissa. Poikettaessa koulun tai luokan tavanomaisesta työjärjestyksestä on syytä sopia pelisäännöistä ja laatia riittävän selkeä suunnitelma. Luokkien mahdollisen varainhankinnan, myyntityön tai muun työjärjestyksestä poikkeavan toiminnan yhteydessä on tärkeää selkeästi sopia menettelytavoista luokan yhteisissä vanhempainilloissa voimassa olevia ohjeita noudattaen. Aina on syytä yhdessä arvioida, mitä riskejä suunnitteilla olevaan toimintaan sisältyy. Turvallisuustekijöiden huomioiminen mahdollisuuksien mukaan jo etukäteen luo pohjan onnistuneelle toiminnalle. Koulumatka ja koulun alue Koulun alueelta (koulurakennus ja aidattu välituntipiha) poistuminen ilman lupaa on koulupäivän aikana kiellettyä. Alakouluikäisten lasten ei katsota olevan kyllin vanhoja poistuakseen koulun alueelta kesken työpäivän, ellei vanhempien kanssa ole asiasta erikseen sovittu. Työpäivän aikana työjärjestyksen mukaisilla välitunneilla on aina opettajien suorittama välituntivalvonta. Suurella osalla oppilaista on lyhyehkö ja turvallinen kävelymatka. Siksi koulu mitä lämpimimmin odottaa 1.- 2. luokan sekä kaikkien lähellä asuvien lasten myös saapuvan kouluun kävellen. Koulun mahdollisuudet valvoa esim. polkupyörien säilytysaluetta normaalia välituntien aikaista valvontaa

kattavammin ovat hyvin rajalliset. Muistathan käyttää pyöräillessä aina kypärää! Koulukuljetus Maksuttomaan koulukuljetukseen ovat oikeutettuja oppilaat, joilla on pitkä matka lähikouluun (1-2. lk oppilaat yli 3 km, 3-6. lk oppilaat yli 5 km). Matka mitataan lyhintä reittiä käyttäen. Soveltuvaksi reitiksi katsotaan tiet ja talvisin aurattavaksi ilmoitetut kevyen liikenteen väylät. Mikäli oppilas valitsee muun kuin lähimmän koulun, huoltaja vastaa kuljetuskustannuksista. Maksuton koulukuljetus järjestetään myös oppilaille, joille se on välttämätön voimassa olevan lääkärinlausunnon perusteella. Koulu on velvollinen tarkistamaan oppilaiden kuljetustarpeen vuosittain. Liikennöitsijän antamat aikataulut ovat ohjeellisia, ja pienet viivästykset ovat mahdollisia varsinkin talvikeleillä. Tieto osoitteen- ja kuljetustarpeen muutoksista sekä muista kuljetuksiin vaikuttavista asioista tulee toimittaa kirjallisena koululle. Muutoksista johtuviin järjestelyihin tulee varata aikaa 2-3 työpäivää. Koulu tiedottaa koteihin liikennöitsijän ilmoittamista kuljetusaikatauluista sekä liikennöitsijälle koko koulua koskevista kuljetusjärjestelyistä. Kodin tulee ilmoittaa oppilaan sairastumisesta tai muusta lyhytaikaisesta muutoksesta suoraan autoon. Koulubussien yhteystiedoista on lähetetty erillinen tiedote kuljetusoppilaiden koteihin. Arviointikeskustelu, HOJKS ja oppimissuunnitelma Kaupungin opetussuunnitelman mukaan yleisopetuksessa olevalle oppilaan, hänen luokanopettajansa sekä huoltajien välillä käydään määräajoin yhteinen arviointikeskustelu. Meidän koulussamme tämä keskustelu järjestetään esiopetuksen aikana, ensimmäisellä, toisella, kolmannella ja kuudennella vuosiluokalla. Erityisopetukseen otettujen oppilaiden kohdalla järjestetään kodin ja koulun välillä vuosittain HOJKS:n laadinta tai päivitys. Myös maahanmuuttajataustaiselle oppilaalle laaditaan vuosittain päivitettävä oppimissuunnitelma. Oppimissuunnitelma on hyvä laatia myös oppilaalle, joka tarvitsee muutoin säännöllistä tehostettua tukea.

Kodin ja koulun välinen yhteistyö Vanhempien toivotaan ottavan aktiivisesti osaa kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Vanhempien ja koulun rakentavalla yhteistyöllä on suuri vaikutus oppilaan koulunkäyntiin! Kodin ja koulun välisen yhteistyön muodoiksi on koulussamme vakiintunut - vanhempainillat - koulun yhteistyötoimikunta (KYT) - tempaukset, tapahtumat ja toimintapäivät - vanhempainvartit ja arviointikeskustelut - WILMA- viestimen käyttö yhteydenpidossa Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan koulun toimintaa ja opetusta. Ajankohdasta voi sopia suoraan oppilaan opettajan kanssa. Kouluyhteistyötoimikunta (KYT) Kouluyhteistyötoimikunta kokoontuu pääsääntöisesti 3-4 kertaa lukuvuoden aikana. Yhteistyötoimikunnan jäseniksi toivotetaan tervetulleiksi kaikki kodin ja koulun yhteistyöstä ja sen kehittämisestä kiinnostuneet vanhemmat. Koulua yhteistyötoimikunnassa edustaa opettajajäsen sekä mahdollisuuksien mukaan rehtori tai apulaisjohtaja. Kouluyhteistyötoimikunnan työskentelytavat ja toiminnan sisällöt muovautuvat osallistujien tarpeiden ja innostuneisuuden mukaan.

Rantakylän koulun KAIKKI PELIIN -säännöt 1. Yleiset käyttäytymisen ohjeet Käyttäydyn asiallisesti ja kohteliaasti koulun henkilökuntaa, koulun vieraita ja oppilaskavereitani kohtaan. tervehdin avaan oven kiitän odotan vuoroani Pidän koulun sisätilat ja pihan siistinä. Laserosoittimien tuonti kouluun on kiellettyä! 2. Kouluun lähtö, koulumatka ja pyöräily Tulen ajoissa kouluun välitunneilta oppitunneille. Koulumatkoilla noudatan varovaisuutta ja liikennesääntöjä. Koulumatkoilla ja koulupäivän aikana pyöräillen tapahtuvassa toiminnassa pyöräilykypärän käyttö on pakollista. Joensuun kaupungin suositus on, että 1.-2. luokkien oppilaat eivät vielä pyöräile koulumatkoilla.

Koulun loputtua menen viivyttelemättä sovittuun paikkaan (koti, iltapäiväkerho tms.). Siirryn oppitunnilta toiselle koulujen välillä annettujen ohjeiden mukaan yhtenä opetusryhmänä aikuisen kanssa. Välitunnilla annan pyörien ja muiden kulkuvälineiden olla niille kuuluvilla paikoillaan. 3. Oppitunnit Koulumme on monen ihmisen työpaikka, lasten ja aikuisten. Muistan, että jokaisella on oikeus tehdä työtään rauhassa ja turvallisin mielin. 4. Välitunnit Välitunnin alkaessa siirryn ulos ja sen päättyessä siirryn oppitunnille viivyttelemättä. Luvan saatuani vietän välitunnin sisällä eri toiminnoille osoitetuilla välituntialueilla. 5. Ruokailu Pysyn koulun välituntialueella. Heitän lumipalloja vain sovitulla alueella. Palautan välituntivälineet oikeille paikoilleen. Pukeudun sään mukaisesti. Pallopelit pelaan isolla välituntipihalla tai luvan saatuani koulun viereisellä kentällä. Sisäänkäyntien edustalla en leiki juoksuleikkejä tai toimi muutoin vaaraa aiheuttavalla tavalla. Muistan KAIKKI PELIIN säännön! Käyttäydyn ruokalassa rauhallisesti. Muistan hyvät ruokailutavat. Maistan kaikkia ruokia. Otan vain sen verran kuin jaksan syödä.

6. Sisällä liikkuminen Liikun sisätiloissa rauhallisesti kävellen. Vien vaatteet ja repun sisälle vasta oppitunnille mennessäni. 7. Koulun yhteiset tilaisuudet Muistan yleiset käyttäytymissäännöt myös koulun yhteisissä tilaisuuksissa. Saavun ja poistun hyvässä järjestyksessä opettajan johdolla. Pukeudun tilaisuuden edellyttämällä tavalla. 8. Viestintäkäyttäytyminen Matkapuhelimen ja sitä vastaavien laitteiden häiritsevä käyttö on kielletty kouluaikana. Muistan noudattaa hyviä internet-käyttäytymisen sääntöjä. 9. Koulun omaisuus Käytän koulun omaisuutta asiaan kuuluvalla tavalla. Pidän hyvää huolta koulukirjoista ja välineistä. Ilmoitan viallisista ja rikkoutuneista tavaroista heti opettajalle.

Joensuun koulutustoimen yleissivistävien oppilaitosten järjestyssäännöt (Koula 10.9.2008) Eduskunta hyväksyi 17.2.2003 hallituksen lakiesityksen (HE 205/2002) koululakien muuttamisesta. Lakimuutokset velvoittavat koulutuksen järjestäjän laatimaan järjestyssäännöt. Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle, kouluyhteisön turvallisuudelle ja viihtyisyydelle. Järjestyssäännöt ohjaavat jokaista kouluyhteisön jäsentä vastuuseen päivittäisestä työskentelystä ja kasvattavat osaltaan oppilasta tulevaa elämää varten. Soveltamisala Näitä järjestyssääntöjä sovelletaan kouluaikaan ja koulualueeseen. Koulualueella tarkoitetaan niitä kiinteistöjä ja piha-alueita, jotka ovat koulun opetustiloina. Kouluajaksi käsitetään lukujärjestyksen mukainen työpäivä ja koulun vuosisuunnitelmassa hyväksytyt poikkeavat työajat. Järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulun järjestämissä opiskeluun välittömästi liittyvissä tilaisuuksissa, vaikka ne järjestetään koulualueen ja / tai ajan ulkopuolella. Toiminta koulualueella ja ajalla sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa 1. Perusasteen oppilas saa poistua kouluaikana koulualueelta vain opettajan tai rehtorin erillisellä luvalla. 2. Jokainen kouluyhteisön jäsen käyttäytyy asiallisesti ja tekee omat tehtävänsä tunnollisesti. 3. Jokainen kouluyhteisön jäsen vastaa siitä, että kaikissa tilanteissa vallitsee työrauha. 4. Jokainen kouluyhteisön jäsen on velvollinen pitämään koulualueen ja muut koulun käytössä olevat alueet siistinä. 5. Oppilaan tulee osallistua opetukseen säännöllisesti. 6. Jos oppilas ei voi tulla kouluun, on huoltaja velvollinen välittömästi ilmoittamaan syyn luokanopettajalle tai ryhmänohjaajalle. Koulun tulee ottaa yhteyttä huoltajaan oppilaan kolmantena poissaolopäivänä, jos huoltaja ei ole ilmoittanut oppilaan poissaolon syytä. Peruskoulun tulee seurata oppilaan poissaoloja. 7. Luokanopettaja tai ryhmänohjaaja voi antaa hyväksyttävästä syystä luvan enintään viikon poissaoloon sen luokan oppilaalle, jonka valvonta hänelle kuuluu. Koulun rehtori voi myöntää oppilaalle luvan viikkoa pidempään poissaoloon. Lupa anotaan kirjallisena. 8. Oppitunnit alkavat ja päättyvät täsmällisesti työjärjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana. Oppituntien ulkopuolisessa toiminnassa noudatetaan erikseen sovittuja työaikoja. 9. Välituntien aikana luokkatiloissa saa oleskella vain tilasta vastaavan opettajan erillisellä luvalla.

10. Aiheeton liikennöinti koulun alueella on kielletty. Autot, pyörät, mopot ja muut kulkuvälineet pysäköidään koulun osoittamille paikoille. 11. Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Omaisuuden vahingoittumisesta tai katoamisesta aiheutuva korvausvelvollisuus määräytyy vahingonkorvauslain (412/74) mukaan. 12. Vioittuneista tai rikkoutuneista välineistä on ilmoitettava välittömästi koulun henkilökunnalle. 13. Liikuttaessa noudatetaan liikennesääntöjä. 14. Tupakointi on kielletty. 15. Päihteiden ja huumeiden hallussapito, käyttäminen, myynti ja niiden vaikutuksen alaisena esiintyminen on kielletty. 16. Matkapuhelimen häiritsevä käyttö on kielletty kouluaikana (Koulk 23.4.2009 51) Seuraamukset oppilaalle rikkomuksista 1.Nuhtelu tai puhuttelu PL 628/1998, 36 ja LL 629/1998, 26 : Seuraavat toimenpiteet on kirjattava ja niistä on tiedotettava huoltajalle mahdollisimman nopeasti: 2. Perusasteella kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. 3. Perusasteella ja lukiossa opetusta häiritsevä oppilas voidaan poistaa oppitunnin tai koulun järjestämän tilaisuuden loppuajaksi. 4. Perusasteella ja lukiossa koulutyötä kohtuuttomasti häiritsevältä tai väkivaltaista tai toisten turvallisuutta uhkaavalta oppilaalta voidaan evätä oikeus osallistua opetukseen ja liikkumiseen koulualueella enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi. Opettajalla ja rehtorilla on oikeus käyttää välttämättömiä voimakeinoja poistaessaan vastarintaa tekevän oppilaan oppitunnilta, koulun järjestämästä tilaisuudesta tai koulun alueelta. Tässä tapauksessa koulun rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtumien kulusta koulutuslautakunnalle. Lisäksi oppilaalle, joka häiritsee opetusta taikka menettelee vilpillisesti, voidaan 5. perusasteella määrätä enintään kaksi tuntia jälki-istuntoa tai 6. perusasteella ja lukiossa antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälkiistunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, 7. oppilas voidaan rehtorin päätöksellä erottaa perusasteella enintään kolmeksi kuukaudeksi ja lukiossa enintään vuodeksi. Väkivaltaisen tai uhkaavan oppilaan vaarantaessa toisten turvallisuuden voidaan määräaikainen erottaminen panna täytäntöön ilman lainvoimaa. Ennen kohdissa 5. 7. kuvattujen rangaistuksen määräämistä on yksilöitävä teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Lisäksi ennen kurinpitorangaistuksen (kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen) antamista on huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Työ- ja loma-ajat Syyslukukausi 2013 Koulu alkaa ti 13.8.2013 Syysloma, viikko 42 ma - pe 14. - 18.10.2013 Itsenäisyyspäivä pe 6.12.2013 Syyslukukausi päättyy la 21.12.2013 Kevätlukukausi 2014 Koulu alkaa to 2.1.2014 Loppiainen ma 6.1.2014 Talviloma, viikko 10 Pääsiäinen ma - pe pe - ma 3. - 7.3.2014 18. - 21.4.2014 Vappu to 1.5.2014 Helatorstai to 29.5.2014 Koulu päättyy la 31.5.2014 Koulupäiviä: syyslukukaudella 89 kevätlukukaudella 98 yhteensä 187