KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen Koulusihteeri Kirsi Laakkonen
|
|
- Helinä Emilia Siitonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rantakylän koulun vuosikertomus
2 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava Marja Virmajoki-Tyrväinen E-1 -tiimivastaava Pekka Horttanainen 2 - tiimivastaava Kaisa Hämäläinen 4-6-vastuuopettaja Marita Hirvonen Koulusihteeri Kirsi Laakkonen Terveydenhoitaja Sari Mehtonen Koulukuraattori Hanna-Kaisa Vänskä Erityisopettaja Merja Eklund S2-opettaja Irja Raita VALOb-opettaja Sanna Kaari EMO-opettaja Liisa Piiroinen EMO-opettaja Martti Havukainen EMO-opettaja Olli Toivola Koulunkäynninohjaaja Hanna Seppänen E-4 KOULU 4-6 KOULU Opettajainhuone Opettajainhuone Keittiö Keittiö
3 LUKUVUODEN PÄÄTTYESSÄ Koulun keväässä on omaa taikaa. Lumien sulamisen myötä hyppynarut, pallot ja monet muut pihaleikkivälineet kaivetaan esiin. Kilpaa auringon lämmön kanssa kasvaa oppilaiden iloinen hyörinä koulupäivien aikana. Lukuvuoden tavoitteita ahkeroidaan ja viimeistellään monin eri tavoin. Harva se päivä aina jokin joukko koululaisia tekee lähtöä luokasta ulos. Koulun kentältä kuuluu, kun pesäpallomailan lyönti napsahtaa kumeasti palloon, pallo kopsahtaa räpylän pohjaan ja pelaajien kiljahdukset säestävät tätä keväistä peliä. Lukuvuoden päätteeksi jokainen oppilas saa opettajaltaan arvion koulutyössä edistymisestä. Kevään viimeisen kouluviikon lauantaiaamu voi tuntua tavallista jännittävämmälle. Millaisen todistuksen mahdankaan saada, olenko onnistunut opettajan mielestä samalla tavoin kuin mitä itse taidoistani ajattelen? Luokassa pitäisi sitten rapistella todistusta tutkaillessa vielä samaan aikaan keittiöstä tuotu jäätelö pois kääröistään ja sitä syödessä hyvästellä ainakin osa kavereista kesän ajaksi. Edessä on pitkä kesäloma, ilmassa odotusta mukavasta lomasta ja kesän tekemisistä. Rantakylän koulu syntyi kovaan tarpeeseen nopeasti kasvaneen kaupunginosan lapsille syksyllä Koulussa ja sen alkuperäisessä koulurakennuksessa vietetään koulun kevätjuhlaa jo neljättäkymmenettäneljättä kertaa. Rantakylänkadun koulurakennus on nyt tullut kuitenkin käyttöuransa päähän. Koulun kunto ja turvallisuus oppimisen ja työnteon paikkana on huolettanut niin koululaisten, kotiväen kuin henkilökunnan mieliä jo vuosien ajan. Viikko sitten on tehty merkittävä päätös, jonka mukaan Rantakylänkadun luokille etsitään väliaikaisia väistötiloja ensi syksystä alkaen. Koulun tulevaisuuteen vaikuttaa myös toinen iso ratkaisu: Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksen keskittäminen Savonlinnasta Joensuuhun. Tämän ratkaisun myötä kaupunkiimme on syntymässä toinen opettajaopiskelijoiden harjoittelukouluna toimiva normaalikoulu. Tämän koulun sijainti tulee olemaan Rantakylä ja sijaintina Pataluodon alueen koulukampusalue. Normaalikoulusta on tulossa yhtenäinen peruskoulu luokille 1-9 niin että kullakin vuosiluokalla on n. 40 oppilasta ja koko koulussa siten n. 360 oppilasta. Osa alakoululaisista jatkaa kaupungin ylläpitämässä koulussa ja näiden oppilaiden ja luokkien osalta suunnitteilla on toisen yhtenäisen peruskoulun muodostaminen nykyisen Pataluodon yläkoulun
4 yhteyteen. Nämä suunnitelmat ovat nyt vasta alkuvaiheissaan. Yliopiston tiedotteen mukaan Savonlinnan toiminnot siirtyvät Joensuuhun aikaisintaan syyslukukaudesta 2018 alkaen. Uuden koulun rakentaminen on kuitenkin iso prosessi. Tämän vuoksi myös Pataluodonkadulla työskenteleville luokille pitää etsiä jo ensi lukuvuodelle väistötiloja. Väliaikaiset tilojen sijainti ja aikataulu niihin siirtymiseen eivät ole vielä selvillä. Suunnitelmat tulevan normaalikoulun ja Rantakylään jäävän kaupungin oman toisen yhtenäisen peruskoulun synnyttämiseksi ovat nyt kuitenkin käynnistyneet. Suunnitelmista tiedotetaan sitä mukaa kun asioita selviää. Koteihin on lähtenyt jo useita viestejä ja niitä kannattaakin nyt seurata tavallista tarkemmin. Asioita tullaan käsittelemään niin oppilaskunnan kuin vanhempien kanssa tiiviissä vuoropuhelussa ensi lukuvuoden aikana. Kodeilla on mahdollisuus kuulla ja vaikuttaa asioihin myös koulun vanhempaintoimikunnan kautta sekä samalla tavoin kuin muissakin valmistelua ja päätöksentekoa koskevissa asioissa. Me koululla haluamme tehdä kaikkemme, jotta jokaiselle oppilaalle onnistutaan rakentamaan hyvä ja turvallinen koulutie myös koulun muutosvuosien aikana. Näin varmasti tulee käymään! Kevät on uuden kasvun ja uuden alun aikaa. Olkoon tämä kevät lähtölaukaus uusille ja entistä paremmille kouluratkaisuille kaikille Rantakylän alueen oppilaille! Toivon kaikille koulun oppilaille virkistävää kesää ja hyvää lomaa Antti Ikonen rehtori
5 Koulun henkilökunta A- ja D-talo PSTARTTI Mikkonen-Tolvanen Maijariitta 1A Karjalainen Eeva-Liisa 1B Pakarinen Sanna 1C Palve-Karppanen Jaana 2A Arminen Petteri 2B Hämäläinen Kaisa 2C Westman Maria P1-2 Horttanainen Pekka VALOa Sippola Virpi C-talo 3A Ruokonen Antti 3B Markkanen Erja 3C Miettinen Joonas P3 Virmajoki-Tyrväinen Marja 4A Hämäläinen Tuula 4-6-talo 4B Kaltiola Lari P4 Hirvonen Marita Tiimiluokka 5 Tarva Ulla ja Hiltunen Mirkka 5B Fredriksson Teppo 6A Sillanpää Heli 6B Liukka Marjut P4-6 Tirronen Lea VALOb Kaari Sanna Muut opettajat: Englanti Häkli Suvi Englanti Salomaa Hanna Erityisopetus Eklund Merja Erityisopetus Havukainen Martti Erityisopetus Piiroinen Liisa Erityisopetus Toivola Olli Pt. tuntiopettaja Naukkarinen Sari S2 - opetus Raita Irja Tuntiopettajat (oppilaan oma äidinkieli) Agranova Olga ja Ahmed Abdirisaq Koulunkäynninohjaajat: Benrahmoune Mourad (+ usk.opetus+ oppilaan oma äidinkieli) Hoffren Jaana Ijäs-Toivanen Katja Immonen Pirjo Jääskeläinen Marjatta Kauppinen Ulla Kilpeläinen Päivi Koivisto Säde Koskinen Niina Kyllönen Aini (ip-kerho) Maaranen Teemu (+tn-opetus) Makkonen Sanna Ruokolainen Marjatta (+ts-opetus) Ruokonen Eemeli Seppänen Hanna (ip-kerho + usk.opetus) Surakka Lempi Taskinen Pasi Toivanen Päivi (ip-kerho) Vestman Minna (ip-kerho) Väänänen Permporn Pihlajapihan iltapäiväkerho: Kalinen Saara Kontkanen Marika Laitoshuoltajat: Määttä Tarja E-4 Pottonen Leena E-4 Nuttunen Pirjo 4-6 Keittiö: Ryynänen Kaisa (E-4) Koitola Marja-Liisa (4-6) Vahtimestari: Huotari Jari Kiukkonen Petteri Väyrynen Eero Kiinteistönhoitajat: Hassinen Heimo (E-4) Kaasinen Tomi (4-6)
6 RANTAKYLÄN KOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LUKUVUONNA Syyslukukausi 2015 Ajankohta Tapahtuma to klo 9 Lukuvuosi alkaa ti 1.9. Koko koulun vanhempainilta E-4 koulu klo ja 4-6 koulu klo KET-viikko ti 8.9. *Seurakunnan päivänavaus klo 9.30 C-talo, klo 9.45 D-talo ja klo 10 A-talo, klo lk ma-ke Koulukuvaus E-4 ma-ti ja 4-6 ke pe Kodin ja koulun päivä - koko koulun palloilupäivä, koulua 9-12 ma-pe Syysloma to *Seurakunnan päivänavaus klo 9.30 C-talo, klo 9.45 D-talo ja klo 10 A-talo, klo lk pe klo 9.30 *Adventtihartaus Rantakylän kirkolla, kynttiläkulkue ti klo 18 Koko koulun joulujuhla E-4 koululla la klo 8 Syyslukukausi päättyy * =uskonnollinen tilaisuus Kevätlukukausi 2016 Ajankohta ma 4.1. ke 6.1. Helmikuu vko 7 tai 8 Maaliskuu ma-pe pe klo 10 to klo 9.30 pe-ma pe to 5.5. pe 6.5. ti klo 18 pe 3.6. la 4.6. klo 8 Tapahtuma Kevätlukukausi alkaa lukujärjestyksen mukaan Loppiainen, vapaapäivä *Virsitunti Ranella ja Patella Salibandy-turnaukset, oppilaskunta Talviloma *Virpomavitsojen siunaustilaisuus *Pääsiäiskirkko Rantakylän kirkossa Pääsiäinen Oppilaskuntatapahtuma, Talent-kisa Helatorstai (vapaapäivä) vapaapäivä Koko koulun kevätjuhla E-4 koululla Laululavatapahtuma Lukuvuoden päätös * =uskonnollinen tilaisuus
7 Rantakylän koulun oppilaskunnan vuosikertomus Tänä lukuvuonna olemme saaneet paljon aikaan loistavan hallituksen kanssa. Tapahtumia lukuvuoden aikana on ollut paljon: Jalkapallo-turnaus, Kurpitsajuhla, Ystävänpäivä-tapahtuma, Talentkilpailu ja Säbäturnaus. Lisäksi oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Aino Kettunen sekä varapuheenjohtaja Tuukka Korhonen olivat imovie koulutuksessa. Tämän pohjalta hallitus ideoi koulun oppilaskunnan esittelyvideon ja teki sen tänä keväänä. Video näytettiin pohjoisen alueen koulujen oppilaskuntien yhteisessä tapahtumassa. Video on katsottavissa tästä linkistä:
8 HYMY-VEISTOKSET 1.luokka + valmistava Kettunen Juuso Penttilä Noel Seppälä Joni Shahed Al Abbas Tirronen Neea 3. luokka Solehmainen Janna Tahvanainen Veera Talonen Ida Toivanen Vilma 2. luokka 6. luokka Lihavainen Veikka Koikkalainen Laura Miettinen Ville STIPENDIT JOENSUUN KAUPUNGIN LAHJOITUSRAHASTO Valmistava opetus: Draski Anastasiia ja Nikonov Nikita 1. luokka: Hyppönen Leevi ja Savallampi Janette 2. luokka: Nevalainen Otso, Piiroinen Anni, Rantanen Iina 3. luokka: Mukkala Laura, Pehkonen Nuutti, Solehmainen Janna ja Sormunen Sara 4. luokka: Naumanen Miko, Okkonen Leevi ja Pehkonen Mona 5. luokka: Harstela Kristiina, Sinkkonen Emilia ja Timonen Samuel 6. luokka: Korhonen Aleksandra, Koskela Aapo ja Ryynänen Tytti
9 LC JOENSUU/JOKELAISET 1. luokka Kummunmäki Netta, Pehkonen Leevi ja Rantanen Nella LC JOENSUU/ KANTELETAR 6. luokka Kettunen Aino ja Korhonen Tuukka POHJOIS-KARJALAN MARTTOJEN KIVA-ASENNE STIPENDI 1. luokka Juntunen Veeti 2. luokka Karhu Olivia 3. luokka Turunen Markus 5. luokka Pursiainen Eerika 6. luokka Hakkarainen Niilo JOENSUUN MUSEOIDEN MUSEOSTIPENDI 5. luokka Bishwakarma Aayush ja Ovaskainen Sonja JOENSUUN OSUUSPANKIN ESIMERKINVOIMA-STIPENDIT 5. luokka Ponkilainen Toni 6. luokka Purmonen Samu
10 KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖN POHJOIS- KARJALAN OSUUSKAUPAN RAHASTON REILU KAVERI STIPENDI 6. luokka Penttinen Hanna TEATTERIYHDISTYS RANKIDS RY Valmistava opetus Ogurtcova Mariia 2. luokka Ho Miro, Nevalainen Otso 3. luokka Hämäläinen Emilla ja Korhonen Nita 5. luokka Harstela Kristiina ja Vartiainen Ida-Maija 6. luokka Hussein Zilan
11 Ensi lukuvuoden näkymiä Luokat ja opettajat lv A Eeva-Liisa Karjalainen P4 Marja Virmajoki-Tyrväinen 1B Marjut Liukka 5A Tuula Hämäläinen 1C Heidi Suomalainen 5B Lari Kaltiola P1 Lea Tirronen P5 Marita Hirvonen P2-3 Pekka Horttanainen 6A Ulla Tarva 2A Joonas Miettinen 6B Teppo Fredriksson 2B Sanna Pakarinen P6 Mirkka Hiltunen 2C Jaana Palve-Karppanen Startti Maijariitta Mikkonen-Tolvanen 3A Petteri Arminen VALOa Virpi Sippola 3B Sijaisjärjestelyt kesken VALOb Sanna Kaari 3C Maria Westman EMO Martti Havukainen, Liisa 4A Antti Ruokonen Piiroinen, Olli Toivola 4B Heli Sillanpää EN Suvi Häkli 4C Eija Mälkiä EN-to Sijaisjärjestelyt kesken ERO Merja Eklund
12 Lukuvuosi Syyslukukausi 2016 Koulu alkaa ti klo 9 Syysloma, viikko 42 ma - pe Vapaapäivä ma Itsenäisyyspäivä ti Syyslukukausi päättyy to Kevätlukukausi 2017 Koulu alkaa ma Loppiainen pe Talviloma, viikko 10 ma - pe Pääsiäinen pe - ma Vappupäivä ma Helatorstai to Koulu päättyy la Koulupäiviä: syyslukukaudella 86 kevätlukukaudella 101 yhteensä 187
Apulaisjohtaja Virmajoki-Tyrväinen Marja
Rantakylän koulun vuosikertomus 2016-2017 Rantakylän koulu Sirkkalantie 12 A, 80100 Joensuu Rehtori Ikonen Antti 050 549 0071 Apulaisjohtaja Virmajoki-Tyrväinen Marja 050 542 1246 Apulaisjohtaja Marita
KOULUN PUHELINNUMEROT. Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071. Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava. Marja Virmajoki-Tyrväinen
Rantakylän koulun syystiedote 2015-2016 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja ja 3-4 tiimivastaava Marja Virmajoki-Tyrväinen E-1 -tiimivastaava Pekka Horttanainen 2 - tiimivastaava
Kalkkisten koulu 2015 2016
Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia
KOULUKAVERI Rantakylän koulun vuosikertomus
KOULUKAVERI Rantakylän koulun vuosikertomus 2013-2014 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen 050 542 1246 E-2 tiimivastaava Eija Muranen 3-4 tiimivastaava
Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä. Yhteispisteet:
Hese-kisa, Pohjois-Karjala, Joensuun keskuskenttä Yhteispisteet: 1. Niittylahti 6A 6 pist. 2. Niittylahti 6B 7 pist. 3. Niittylahti 5A 14 pist. 4. Hammaslahti 6A 14 pist. 5. Suhmura 6.lk 22 pist. 6. Jamali
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189
P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125
P15 korkeus 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 160 2 Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 3 Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 kuula 4kg 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 11,91 2 Simo Näykki
TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA
KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi
Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet Raappanaviesti 4x100m. 1) Lieksan Lukio 52,32
Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet 2017 31.08.2017 Raappanaviesti 4x100m 1) Lieksan Lukio 52,32 1) Silja Kempas, 2) Annika Piiparinen, 3) Miika Kempas, 4) Samuli Pursiainen 2) Keskuskoulu
POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT
Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus
LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU
LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta
Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011
T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Tulos Ero. 1. Seela Kylmänen Limingan Niittomiehet 5.04,2 2. Hilla Mattila Limingan Niittomiehet 15.47,7 10.
Sisältö: LNM-SAJAHIIHDOT (V) 10.01.2010 LNM-SARJAHIIHDOT (P) 17.01.2010 LNM-SARJAHIIHDOT (P) 31.1.2010 LNM-SARJAHIIHTO (V) 7.2.2010 LNM-SARJAHIIHTO (P) 14.02.2010 LNM SARJAHIIHDOT 21.3.2010 (SPRINT) LNM-YHTEISLÄHTÖSARJAH.
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty
Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,
TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA
TUMMENNETULLA OLEVAT OPETTAJAT OVAT PÄÄVASTUUSSA AAMUNAVAUKSEN TOTEUT OPETTAJAT OPPILAAT TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA ESITYKSEN AJANKOHTA Kaisa ja Lea pj. Emmi Heikkilä nettiturvallisuu desta Mediataitoviiko
Kouluvuoden päättyessä
Kouluvuoden päättyessä Päättyvä kouluvuosi on ollut vaiherikas ja työntäyteinen. Koulun toinen toimintavuosi kahteen koulurakennukseen sijoitettuna on takana. Malliin on nyt totuttu, sen hyviä puolia on
Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)
Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo
LNM-SARJAHIIHDOT (V)
Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011
Korkeus. Tytöt 7. lk. 1. Elsa Kuntsi 123 Vi (Virolahden yläkoulu) 2. Kiira Tulkki 115 Vi 3. Anna Tuominen 110 Vi. Pojat 7. lk
Korkeus 1. Elsa Kuntsi 123 Vi (Virolahden yläkoulu) 2. Kiira Tulkki 115 Vi 3. Anna Tuominen 110 Vi 1. Kalle Liivo 160 Vi 2. Rasmus Tuutti 115 Vi 3. Juha Nupponen 115 Vi 4. Aapo Ruponen ei tulosta 1. Emilia
LNM Sarjahiihdot 2014
LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot
KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote 2013-2014
KOULUKAVERI Rantakylän koulun syystiedote 2013-2014 KOULUN PUHELINNUMEROT Rehtori Antti Ikonen 050 549 0071 Apulaisjohtaja Marja Virmajoki-Tyrväinen 050 542 1246 E-2 tiimivastaava Eija Muranen 3-4 tiimivastaava
LAUANTAI P9
LAUANTAI 12.8.2017 P9 miniottelu (40m + 1000m) 161 Topias Juntunen Pyhäselän Urheilijat 113 Arttu Kettunen Polvijärven Urheilijat 114 Aleksis Kivelä Polvijärven Urheilijat 98 Tomi Koponen Outokummun Partio
Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011
Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus
nro nimi lasten ikä lähtöpaikka
21.01.2010 klo 15.30 yhteyshenkilö Makkonen Yrjö puh.0400570255 BUSSI NRO1 nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 49kpl LAPINLAHTI S-MARKET klo 8:50 bussivastaava 2 Kolehmainen Mika Peltosalmi 044-3020514 18
Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET
Miehet 16 3x5 km 1. 15 Liperin Hiihtoseura 47.03,8 Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 1 14.29,5 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 1 30.46,3 1 16.16,8 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 1 47.03,8 1 16.17,4 Naiset 16
Koululaisten uintikisat 4.2.2016
Koululaisten uintikisat 4.2.2016 Laji 1, 25m Selkäuinti T5-6 lk 1 Emilia Karppinen PB Lehtikankaan koulu 21.55 2 Veera Juntunen Nakertajan koulu 21.80 3 Anni Liuski Lohtajan koulu 22.12 4 Nella Valtanen
Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011
sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262
(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00
H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU
Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa
Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa 15.9.2013 Puolangan Ryhti T U L O K S E T Naiset 1. KaSu 1 Kajaanin Suunnistajat 1.51.12,3 2. SoJy 3 Sotkamon Jymy 1.54.51,4 3.39,1 3. SuRa Suomussalmen Rasti
Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu
Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu
Tulokset Leijona-hiihdot (perinteinen) 03.03.2016. Tytöt 2011 0,3 km. Lähti: 14 Keskeytti: 0 Hylätty: 0
Tulokset Leijona-hiihdot (perinteinen) 03.03.2016 Tytöt 2011 0,3 km Lähti: 14 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 Nektaria Lampropoulos 01:56 2 Jenny Kettunen 01:58 3 Satu Kontkanen 02:11 4 Bettiina Moilanen 02:30
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello
PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu
LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015
LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo
Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori
JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 1/2010 Johtokunta Alakoulu, opettajainhuone, III krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.38 torstai 18.3.2010 Päätöksentekijät *Tapani Lehto Sirkku Laurila Sami Kalaja * Eero Tolvanen
S E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002
Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja
Oppilaat Luokka Oppilasmäärä Opettaja 1-2 Pihlaja 9 Nina 1-Koivu 18 Riikka 1-Kuusi 19 Tiina 2-Mänty 21 Iina 2-Vaahtera 20 Hanna 3A 21 Kristiina 3B 22 Pauliina 4. lk 22 Saara 5. lk 17 Marjo 6. lk 24 Peter
Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016
Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,
Sivu 1/7. Tulokset Ilotuuli-Hiihto Tytöt ,3 km. Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0
Sivu 1/7 Tulokset Ilotuuli-Hiihto 22.03.2018 Tytöt 2013 0,3 km Lähti: 9 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 Riia-Noora Sissonen 02:08 2 Noora Niskanen 02:10 3 Eevi Kurki 02:13 4 Senni Räty 02:33 5 Taika Sorsa 02:37
VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu
KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka
Sarja P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus
P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus 3 Riku Mikkonen 7,53 1 3 Joni Pöyhönen 7,72 2 2 Niku-Petteri Turunen 7,80 3 4 Jarkko Hiltunen 8,05 4 4 Jesse Hyttinen 8,19 5 2 Sampo Laitio 8,29 6 2 Veeti Korhonen
enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä
Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo
OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu
OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä
Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti LÄHTÖLISTA
Miehet 16 3x5 km 10:00:00 15 Liperin Hiihtoseura Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 81 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 82 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 83 Naiset 16 3x3 km 10:00:00 41 Liperin Hiihtoseura Os.
Pohjois-Karjalan 67. MKV
Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja
Y-SMK Motocross SavoCup 2016 Tulokset :25:30
50 cc 1 18 Antti Jokelainen 355 1 2 11 Veeti Kumpulainen 342 1 3 4/7 Joosua Chevassus 299 1 4 0/2 Vili Toivanen 276 1 5 10 Axl Turunen 177 4 6 171 Saku Tuovinen 159 1 7 72 Arturi Mikkonen 146 3 8 87 Leo
Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet:
SM-lohipilkki 20.3.2016 Pirttilahdella Osallistujia oli 560 Pakkasta oli aamulla kymmenisen astetta, mutta päiväksi lämpeni -2 asteeseen Kaloja nousi yhteensä 175,796 kg Nuoret: 1 Hirvonen Niilo Outokumpu
1 (7) Onni Hurskainen Joensuun Kataja M 8v. 1 km 11:00:00 11:04:45 04:45 2 (6) Voitto Voutilainen Joensuun Kataja M 8v. 1 km 11:00:00 11:05:14 05:14
Lieksan Kansalliset 14.1.2017 Naiset 8 v 1,0 km V 1 (2) Noora Hukka Joensuun Kataja N 8v. 1 km 11:00:00 11:05:16 05:16 2 (1) Aino Kolmonen Joensuun Kataja N 8v. 1 km 11:00:00 11:05:27 05:27 Miehet 8 v
Viikkotiedote vko 8
Viikkotiedote 23.2.2018 vko 8 Xylitol-pastillit Koulun ruokalassa on pastilliautomaatti, josta saa ottaa xylitol-pastillin ruokailun päätteeksi. Pastilleja on varattu yksi pastilli / oppilas/ päivä. Menneenä
Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma
1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.
TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt.
Hevostaituri 10-12-vuotiaat (synt.2000-02) NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS 1. PUISTO JANNIKA LIPERI 2000 62 13 75 2. TURUNEN MARJAANA LIPERI 2000 57 13 70 3. MAJOINEN PETRA JOENSUU 2002
Koulu Puhelin Sähköposti Faksi
PERUSKOULUJEN REHTORIEN JA KOULUSIHTEERIEN YHTEYSTIEDOT LV. 2013-2014 Päivitetty 30.1.2014 Luokka-asteet 1-6 Koulu Puhelin Sähköposti Faksi Aurinkorinteen koulu rehtori Esa Miettinen 044 718 4771 esa.miettinen@kuopio.fi
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
Juuka, LETE-kisat käsiajanotto - joissakin juoksuissa ei eräjakoja
Juuka, LETE-kisat 13.6.2013 - käsiajanotto - joissakin juoksuissa ei eräjakoja M 100 m -0,1 1. Juhani Ryynänen JuuU 13,4h up Viki Vuokkonen JuuU 13,3h M 1000 m 1. Ville Ovaskainen JuuU 3.11,3h 2. Tomi
Pohjois-Savon Piirinmestaruusviesti, Siilinjärvi : Tulokset
Pohjois-Savon Piirinmestaruusviesti, Siilinjärvi 19.2.2012: Tulokset NYL (2 x 3 x 1 km klo 11:00) 1 2 Puijon Hiihtoseura 21.10,6 +0,0 1. osuus: Elsa Airaksinen 3.28,5 1 3.28,5 1 2. osuus: Susanna Porela-Tiihonen
M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa
Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;
Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu
SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen
Huiluukisat 2016 Maaningan urheilukenttä TULOKSET. P5 2-ottelu 40 m
Huiluukisat 2016 Maaningan urheilukenttä 15.7.2015 TULOKSET P5 2-ottelu 40 m 1. Eemeli Kesti MaanMa 10,49 2. Niilo Kröger Maaninka 10,68 3. Tobias Malinen MaanMa 10,84 4. Nuutti Soininen SiilPo 11,06 5.
Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa
Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615
TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot
TULOKSET Lasten Hiihto Cup 2012 1 Osakilpailu: HIPPU Hiihdot Tytöt 4 Vuotta 50m 1 11 Tytti Härkönen 01:49.3 2 7 Oona Kokkonen 02:24.6 00:35.3 3 12 Oona Karppinen 02:27.4 00:38.1 4 4 Alisa Hankosalo 02:55.4
Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7
Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,
Kannen kuva: Mia Nykänen 6B
Kannen kuva: Mia Nykänen 6B Rantakylän koulun vuosikertomus 2017-2018 2 YHTEYSTIEDOT www.joensuu.fi/rantakylankoulu Rantakylän koulu Sirkkalantie 12 A, 80100 Joensuu Rehtori Ikonen Antti 050 549 0071 Apulaisjohtaja
ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT
ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT Virka-n Virka Sijoi tus kou lu Viranhaltija umero 01 Luokanopetta ja Hatun koulu Antti Immonen Hatun koulu Päivi Pesonen 03 Luokanopettaja Hatun koulu Haetaan täyttölupaa
esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kauppinen, Olli Jnsuun kaupunki, jäsen Turtiainen, Anu-Helena Jnsuun kaupunki, varajäsen
08.12.2016 4/2016 1 Joensuun normaalikoulun johtokunta Aika 08.12.2016, 16:00 Paikka Tulliportin koulun neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Korpela, Jukka Yhka, puheenjohtaja Hirvonen, Pekka
Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015
Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi
1. Joni Mattila 1988 HimU 55,91 2. Niklas Loukola 1991 SeinäjSU 39,89 3. Petteri Peitso 1987 SeinäjSU 37,40
KieKuu-cup Ähtäri 5.8.2012 TULOKSET M Kuula 1. Jani Santala 1987 HimU 16,49 2. Niklas Loukola 1991 SeinäjSU 14,72 3. Tomi Nissinen 1975 MuurY 14,07 4. Petteri Peitso 1987 SeinäjSU 9,68 5. Ari Saapunki
Viikkotiedote vko 7
Viikkotiedote 16.2.2018 vko 7 Torstaina 22.2. oppilaiden koulupäivä päättyy klo 12.00 opettajien kouluttautumisen vuoksi. Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla.
Viikkotiedote vko 18
Viikkotiedote 4.5.2018 vko 18 Ompelukoneita kaivataan! Hei, löytyykö nurkistasi tyhjän panttina oleva ompelukone? Haluaisitko ilahduttaa sen avulla oppilaita? Käsityöluokassamme on vain viisi ompelukonetta,
Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL
Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112
Heinävesi, 5-kunnan kilpailut
Heinävesi, 5-kunnan kilpailut 8.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet Heinävesi 139 Savonranta 105 Punkaharju 222 Kerimäki 255 Enonkoski 151 P14 100m 1 Aleksi Sairanen Kerimäki 13.9 2 Jouni Laamanen Punkaharju
Viikkotiedote vko 9
Viikkotiedote 2.3.2018 vko 9 Oppilaskunnan terveiset Kiitos sukista! Niitä on nyt riittävästi. T. Oppilaskunnan puolesta Jemina Meriseikkailu eli kouluun tutustuminen Torstaina 22.3.2018 kello 15.30 alkaen
Linkopallo 2018 Naiset
Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 4.6.2018 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 45,90 12.6.2018 Ylämylly 3 Asta Kankaala LepU 43,76 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski Lepu 42,41
Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja
Juuka, LETE-kisat II/Marja-Leenan juhlakisat 27.6.2013 - käsiajanotto - osassa juoksuista ei eräjakoja M 1000 m 1. Eino Hyttinen JuJä 3.04,1h 2. Heikki Halonen JuJä 3.05,9h 3. Ville Ovaskainen JuuU 3.06,4h
ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.
TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2017-2018 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17 A. OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
PKO juoksuliigan tulokset
T6 1 44 Eevi Jormanainen T6 2:23.3-2 36 Mette Fincke T6 2:25.8 +0:02.5 3 42 Taisia Volkova T6 2:28.6 +0:05.3 4 33 Amanda Figueiredo T6 2:41.1 +0:17.8 5 46 Anni Kiiski T6 2:42.8 +0:19.5 6 40 Sanni Piitulainen
PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI
PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10
Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014
Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien
X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA
ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30
Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling
Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata
Sotkamon lukion lukuvuosisuunnitelma lukuvuonna
Sotkamon lukion lukuvuosisuunnitelma lukuvuonna 2009-2010 1. Opiskelijamäärä 373 23 Oulun lyseon lukion IB -linjan opiskelijaa 2. Opettajat, lukumäärä 32 3. Erityistehtävä(t) ja / tai painopistealueet
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 4.9.13 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Saga Kyhyräinen Punkasalmi 7,7 2 Noora Suomalainen Punkasalmi 8,5 3 Alina Jaatinen Punkasalmi 8,6 4 Emilia Kosonen Punkasalmi
Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi
Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6
esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja
6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne
LNM Sarjahiihdot 2012
LNM Sarjahiihdot 2012 KOOTUT T U L O K S E T Limingan Niittomiehet SISÄLTÖ: LNM Sarjahiihdot 19.2.2012 (V) LNM-SARJAHIIHTO 12.2.2012 (P) LNM_SARJAHIIHTO 22.1.2012 (P) LNM-SARJAHIIHTO 4.1.2012 (V) LNM Sarjahiihdot
Pääsiäishalli kisat, Heinävesi klo 13.00
Pääsiäishalli kisat, Heinävesi 9.4.2012 klo 13.00 P15 Vauhditon Pituus 1. Taisto Patrikainen HeinävYU 2.21 2. Reeti Ikonen 2.17 P15 Kuula 3kg 1. Taisto Patrikainen HeinävYU 9.58 2. Resti Ikonen HeinävYU
1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63
HIPPO-kisat Urheilupuisto 25.5.2011 P7 40 m 1. Aapo Kämäräinen 8,33 2. Tuukka Matikainen 8,36 3. Severi Hämäläinen 8,38 4. Juuso Partanen 8,45 5. Tomi Hytönen 8,65 6. Aapo Pulkkinen 8,68 7. Elias Pylkkänen
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 T 8-40 M LOPPUKILPAILU 1 Emilia Hamza Punkaharju 7,0 2 Iida Saariniva Punkaharju 7,0 3 Wilma Asikainen Kulennoinen 7,3 4 Ronja Koikkalainen
Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015
Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015 Automaatioasentajan ammattitutkinto Harmoinen Jukka Tapio, Iisalmi Heikkilä-Luiro Mirja Sisko, Iisalmi Honkanen Harri
Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.
Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho
VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT
VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 5.9.2017 TULOKSET Tytöt 5 v. 40 m 1. Katri Ahola 9,4 2. Veera Koho 9,8 3. Siiri Selkälä 9,9 3. Helmi Säisä 9,9 5. Vilja Kiiski 10,0 6. Emma Hukkanen 10,3
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma
Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa
Osallistujat yksiköittäin Jani Kiviharju Olli Hyvönen Ilomaki-Keisala Ulla Riia Palmqvist Okkonen-Sotka Päivi Anja Huurinainen-Kosunen Tapani Saarinen Sari Muhonen Ari Myllyviita Merja Auvinen Sampo Forsström
Joensuun Kataja SkiTeam KILPAILU Vapaa
Joensuun Kataja SkiTeam KILPAILU 2019 26.1.2019 Vapaa Katajan piirikunnalliset Pärnävaara Myl 1 91 Joel Ikonen Pyhäjärven Pohti Myl 24:18.0-2 92 Johannes Leppänen Joensuun Kataja Myl 24:47.2 +0:29.2 3
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen
Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen
OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS
OPPILASKUNTA 2012-2013 1. KALEVANKANKAAN KOULUN OPPILASKUNNAN KOKOONPANO JA TEHTÄVÄ Oppilaskuntatoiminta on tärkeä osa Kalevankankaan kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää oppilaiden valmiuksia toimia
BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222
AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,