KATSAUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIMUKSEEN

KATSAUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIMUKSEEN 3-18 -vuotiaiden liikunnan useus, intensiteetti, liikuntaan käytetty aika, liikuntamuodot sekä omatoimiseen ja ohjattuun liikuntaan osallistuminen Titta Halme Kaarlo Laine LIKES / LINET 2005 1

KATSAUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIMUKSEEN - 3-18 -vuotiaiden liikunnan useus, intensiteetti, liikuntaan käytetty aika, liikuntamuodot sekä omatoimiseen ja ohjattuun liikuntaan osallistuminen SISÄLLYS JOHDANTO 3 TUTKIMUSTEN PERUSTEELLA TEHDYT JOHTOPÄÄTÖKSET 4 LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIMUKSESSA HUOMIOITAVIA ASIOITA 8 Liikunnan riittävyys 8 Liikunnan sisällön selvittäminen 9 Yhtenäinen liikuntakäyttäytymisen arviointitapa 9 Tutkimuksen jatkuvuus 10 Liikuntakäyttäytymisen kontekstisidonnaisuus 10 Sukupuoliroolit liikunnassa 11 Yhteiskunnallinen muutos 11 TUTKIMUSKUVAUKSET 13 Toistuvia tutkimuksia 13 Poikittaistutkimuksia 25 LÄHTEET 51 2

JOHDANTO Katsauksen tarkoituksena on selvittää, millaista tutkimustietoa suomalaisten 3-18 vuotiaiden lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä on kerätty. Tutkimusten keskeisten tulosten kokoamisen ja niiden pohjalta tehtyjen johtopäätösten perusteella tarkastellaan, millaisen kuvan tutkimustieto antaa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä sekä mitä lisätietoa aiheesta tarvittaisiin. Liikuntakäyttäytymisellä tarkoitetaan tässä katsauksessa lasten ja nuorten liikunnan useutta (liikuntakertoja viikossa), intensiteettiä ja liikuntaan käytettyä aikaa (tunteja päivässä tai viikossa) sekä lasten ja nuorten omatoimisesti ja ohjatusti harrastamia liikuntamuotoja. Teemaa sivuavaa ja sitä lähellä olevaa tutkimusta on olemassa melko paljon. Esimerkkeinä voidaan mainita liikunnan vaikutuksia koskevat, liikunnan merkityksiin kytkeytyvät sekä liikuntamotivaatiota ja fyysistä suorituskykyä mittaavat tutkimukset. Nämä liikuntakäyttäytymistä sivuavat tai sitä lähellä olevat tutkimukset jätettiin kuitenkin tarkastelun ulkopuolelle. Liikuntakäyttäytymistä käsittelevät pro gradu tutkielmat ja artikkelit eivät myöskään olleet mukana katsauksen aineistona. Rajaukset olivat tarpeen myös raportin laadintaan käytettävän melko lyhyen ajan vuoksi (3kk). Katsauksen aineistona oleva materiaali kerättiin tarkennettuina hakuina tietojärjestelmistä ja asiantuntijoiden suositusten perusteella. Katsauksen painopiste on 1990-2000 lukujen tutkimuksessa, koska tavoitteena on piirtää kuvaa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä nykytilanteen ja lähimenneisyyden näkökulmasta. Ensimmäiset selvitykset lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä on tehty 1960-luvun lopulla. Katsaus aloitetaan käsiteltyjen toistuvien ja poikittaistutkimusten perusteella tehtyjen johtopäätösten ja niiden herättämien kehittämistarpeiden esittämisellä. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä kartoittaneiden toistuvien tutkimusten ja käsiteltyjen poikittaistutkimusten päätulokset esitellään aikajärjestyksessä katsauksen päätteeksi. 3

TUTKIMUSTEN PERUSTEELLA TEHDYT JOHTOPÄÄTÖKSET Katsauksessa käsiteltyjen tutkimusten perusteella lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen tyypillisiä piirteitä ovat: Liikunnan useus lisääntyy 3-6/8 vuotiaana Liikunnan useus alkaa vähentyä 12-15 vuotiaana Liikunnan intensiteetti kasvaa 12. ikävuoden jälkeen Pojat käyttävät liikuntaan tyttöjä enemmän aikaa Poikien liikunta on raskaampaa kuin tyttöjen liikunta Terveytensä kannalta riittävästi liikuntaa harrastaviksi lasketaan eri tutkimuksissa noin puolet lapsista ja nuorista 2-20 % lapsista ja nuorista ei liiku käytännössä lainkaan Liikunnallinen passiivisuus lisääntyy iän myötä Liikuntaa harrastetaan sekä omatoimisesti yksin ja kaveriryhmissä että ohjatusti, lähinnä urheiluseuroissa Urheiluseuran harjoituksiin osallistuu 20-40 % ikäryhmästä Ohjattuun liikuntaan osallistuvien osuus on kasvanut viime vuosina Pojat osallistuvat tyttöjä yleisemmin urheiluseuran harjoituksiin Yleisimmät liikuntalajit ovat pyöräily, kävely, juoksu, luistelu ja uinti Pojat suosivat pallopelejä ja tytöt enemmän perusliikuntaa Selviä tyttöjen lajeja ovat tanssi, jumppa ja ratsastus Poikien lajeja ovat jalkapallo, jääkiekko ja salibandy Taitoa vaativien ja elämyksellisten lajien suosio on kasvanut Kestävyyslajien suosio on vähentynyt 4

Liikunnan harrastamisen useus ja intensiteetti sekä liikuntaan käytetty aika Esiteltyjen tutkimusten mukaan liikunnan harrastamisen useus lisääntyy lapsuudessa 3- vuotiaasta 6-8-vuotiaaseen ja alkaa vähentyä viimeistään 12-15 vuotiaana selvästi. Samoihin aikoihin liikunnan intensiteetin on todettu kasvavan, mikä kompensoi osittain liikuntakertojen harventumista. 12-15 ikävuoteen ajoittuu myös leikkityyppisen liikunnan loppuminen kokonaan, mikä ilmeisesti on osaltaan aiheuttamassa liikunnan harrastamisen harventumisen. Pojat liikkuivat lähes kaikkien tutkimusten mukaan tyttöjä enemmän aikaa ja raskaammalla intensiteetillä jo lapsuudesta alkaen. Tytöillä liikunnan selvä väheneminen ajoittui noin 12. ikävuoteen ja pojilla muutamaa vuotta myöhemmäksi. Liikuntaan käytetystä ajasta on vain muutamia tutkimustietoja, jotka nekin on kerätty vaihtelevin menetelmin ja kriteerein. Luotettavaa yleiskuvaa lasten ja nuorten liikuntaan käyttämästä ajasta ei saada. Voidaan kuitenkin todeta, että nykytutkimuksen valossa 3-12 vuotiaat lapset liikkuvat pari tuntia päivässä, 10-14 vuotiaat runsaan tunnin ja 15-24 vuotiaat reilu puoli tuntia päivässä. Liikuntamuodot Lasten ja nuorten yleisimmin harrastamat liikuntalajit ovat pysyneet melko samoina viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Pyöräily oli monien tutkimusten mukaan yleisin liikunta- tai oikeastaan liikkumismuoto. Lähes kaikki lapset ja nuoret pyöräilivät ainakin viikoittain. Suosiota voi selittää polkupyörän käyttäminen koulu- ja harrastusmatkojen sekä kaverien luokse kulkuvälineenä. Muutkin yleisimmin harrastetuista lajeista, kävely, juoksu, luistelu ja uinti ovat melko vähin väline- ja paikkaresurssein toteutettavissa omatoimisestikin. Poikien suosima jalkapallo ja tyttöjen jumppa- ja tanssiharrastukset ovat sekä yksin että ryhmässä toteutettavia liikuntamuotoja, joiden harrastaminen ei myöskään vaadi kovin paljon välineitä ja erityispaikkoja. Vaikka havaittavissa on taitoa vaativien liikuntamuotojen suosion kasvua ja kestävyysliikunnan suosion laskua, lasten ja nuorten liikunnan voi yleiskuvaltaan katsoa olevan perusliikuntaa vähin resurssein. 5

Tytöt suosivat poikia enemmän niin sanottua perusliikuntaa sekä jumppaavat ja tanssivat. Pojat pelaavat erilaisia maila- ja pallopelejä selvästi tyttöjä yleisemmin ja runsaammin. Pieni, joskin vähitellen kasvava, tyttöjoukko pelaa jalkapalloa, jääkiekkoa tai sählyä kaveriporukalla tai urheiluseuroissa. Niin sanotuilla uusilla lajeilla on kokonaisuudessaan vähän harrastajia eivätkä ne sählyä lukuunottamatta yllä lähellekään harrastetuimpien lajien osuuksia. Uudet lajit, kuten rullalautailu, -luistelu ja lumilautailu ovat tuoneet liikunnan pariin mahdollisesti aiemmin liikuntaa harrastamattomia lapsia ja nuoria. Omatoiminen ja ohjattu liikunta Lapset ja nuoret harrastavat liikuntaa sekä omatoimisesti yksin ja kaveriryhmissä että ohjatusti, lähinnä urheiluseuroissa. Toisille sopii yksin liikkuminen paremmin ja toiset haluavat liikunnan olevan sosiaalinen tapahtuma. Molemmankaltaiseen liikuntaan tulee säilyttää mahdollisuus. Urheiluseuran harjoituksiin osallistuvien lasten ja nuorten määrä on kasvanut viime vuosina ja yhä nuoremmat lapset osallistuvat ohjattuun liikuntaan. Urheiluseuran harjoituksiin osallistuvien osuus kuvaa vain osittain ohjattuun liikuntaan osallistumisen yleisyyttä. Ohjattua liikuntaa järjestävät useat muutkin tahot, kuten opistot ja järjestöt. Ohjattuun liikuntaan osallistumisen yleistyminen voi osittain selittyä yhä nuorempien lasten liikunnan eriytymisellä arkitoiminnoista sekä ohjatun liikunnan omatoimista liikuntaa suuremmalla yleisellä arvostuksella. Urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen on yleisintä 12-vuotiaana, jolloin jopa puolet ikäluokasta osallistuu. Sekä 12-vuotiaita nuoremmista että vanhemmista lapsista urheiluseuran harjoituksiin osallistuu 20-40 % ikäluokasta. Monet lapset ja nuoret harrastavat vapaa-ajallaan liikuntaa vain ohjattuna. Urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen ei välttämättä yksinään takaa lapsille ja nuorille terveyden kannalta riittävää liikunnan määrää ja monipuolisuutta. Toisaalta monet ohjattuun liikuntaan aktiivisesti osallistuvat lapset ja nuoret liikkuvat hyvin aktiivisesti myös omatoimisesti. Tällöin liikunnan harrastaminen kasautuu. Osa lapsista ja nuorista liikkuu hyvin vähän ja osa hyvin paljon. Siksi liikkujien määrää ei voida yksiselitteisesti laskea. Jos esimerkiksi tutkimuksen mukaan kolmasosa lapsista osallistuu ohjattuun liikuntaan ja puolet liikkuu omatoimisesti niin liikuntaan osallistuvien lasten määrä on 50-83 prosenttia. 6

Kaikissa ikäluokissa pojista suurempi osuus kuin tytöistä käy urheiluseuran harjoituksissa. Osan erosta voi selittää joukkuelajien suurempi suosio poikien keskuudessa. Joukkue on helpompi saada kasaan järjestetyssä tilanteessa. Lisäksi joukkuelajin harjoittaminen vaatii usein toiminnan ohjaajan. Toisena tekijänä tyttöjen pienemmälle urheiluseuraan osallistumiselle voi olla käsitteiden käyttö. Tanssi- ja voimisteluharjoituksissa käyvät tytöt eivät ehkä miellä olevansa urheiluseuran harjoituksissa. Toisaalta kansalaisopistot ja järjestöt järjestävät useammin tyttöjen kuin poikien harrastamien liikuntamuotojen harjoituksia, jolloin urheiluseuraan osallistuminen ei kerro koko totuutta järjestettyyn liikuntaan osallistuvien tyttöjen osuudesta. 7

LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMISEN TUTKIMUKSESSA HUOMIOITAVIA ASIOITA Liikunnan riittävyys Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen piirteitä hahmotettaessa on olennaista suhteuttaa tutkimustulokset lapsille ja nuorille muotoiltuihin liikuntasuosituksiin. Kansainvälisesti hyväksytyn lausuman mukaan jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus päivittäiseen terveyttä edistävään ja liikuntataitoja kartuttavaan liikunta-aktiivisuuteen. Ympäristön tulisi olla turvallinen ja liikuntaan kannustava. Liikunnan tulisi tukea liikuntataitojen kehittymistä. Lasten hyvinvoinnista vastuussa olevien aikuisten tulisi ymmärtää liikunnan tärkeys ja mahdollistaa lapsen liikunnallinen kehitys. (NASPE 2005a.) Lasten ja nuorten liikunnassa tulisi kiinnittää huomiota käytetyn ajan lisäksi liikkumisen muodon ja intensiteetin vaihtelevuuteen sekä liikunnan luonnollisuuteen. Edellä mainitut seikat huomioiva omatoiminen ja ohjattu liikunta ovat yhtä arvokkaita terveyden, kasvun ja kehityksen kannalta. Useiden suositusten mukaan tunnin päivittäinen liikunta-aktiivisuus olisi lapsille optimaalista ja puoli tuntia useimpina päivinä viikossa vähimmäismäärä liikunnan terveyshyötyjen saavuttamiseksi (Cavill ym. 2001, NASPE 2005b, Oja ja Vuori 1999, 400, Pangrazi ym. 1996). Varsinkin nuorimpien lasten liikunta-annos koostuu usein lyhyemmistä liikuntakerroista, joista useampien tulisi kestää vähintään 15 minuuttia. Intensiteetiltään liikunnan tulisi vaihdella keskiraskaasta raskaaseen. (Cavill ym. 2001, NASPE 2005b.) 5-12 vuotiaiden lasten liikunnan tulisi lisäksi vähintään kaksi kertaa viikossa sisältää lihasvoimaa ja joustavuutta sekä luiden terveyttä harjoittavia ja ylläpitäviä harjoitteita. Myös nuorille monipuolinen liikunta on tärkeää. Kasvuiän päätyttyä voidaan soveltaa aikuisten liikuntasuosituksia, jotka käyvät ilmi muun muassa UKK-instituutin (2005) vastoittain esittelemän liikuntapiirakan kautta. Perusliikuntaa (esim. arki- ja hyötyliikuntaa) tulisi harjoittaa 5-7 kertaa viikossa vähintään 3-4 tuntia viikossa tai täsmäliikuntaa (varsinaisia liikuntalajeja) 2-3 tuntia viikossa. Parhaimmassa tapauksessa viikon aikana kertyy sekä perus- että täsmäliikuntaa. Terveytensä kannalta riittävästi liikuntaa harrastaviksi lasketaan eri tutkimuksissa noin puolet lapsista ja nuorista. Liikuntaa hyvin vähän tai ei ollenkaan harrastavia lapsia ja nuoria on mittaustavasta riippuen jopa joka viides. Liikunnallinen passiivisuus lisääntyy iän myötä. Polarisoituminen on samanaikaisesti vahvaa. Liikuntaa harrastavat lapset ja nuoret 8

liikkuvat yhä enemmän. Toisaalta vähän liikkuvien lasten ja nuorten joukko on yhä passiivisempi, vaikkei sen prosentuaalisesti ainakaan merkittävästi ole todettu kasvaneen. Liikunnan sisällön selvittäminen Tutkimuksella tulisi keskittyä nimenomaan alle 19-vuotiaiden liikunnan kokonaisvaltaiseen kuvaamiseen ja arviointiin. Liikunta ja liikunnan harrastaminen voidaan käsittää ja määritellä monella tavalla. Tiukimpien kriteerien mukaan liikunnan harrastaminen on varsinaisten liikuntalajien harrastamista liikunnan saamisen tarkoituksessa ja mielellään ohjatussa tilanteessa. Liikunnan aikana tulee ilmetä hengästymistä ja hikoilua. Tämä määritelmä soveltuu heikosti varsinkin lasten liikunnan määrän arvioimiseen. Puhuttaessa taas pelkästään liikkumisesta syntyy kelpuutettavan liikunnan intensiteetin määrittämisen vaikeus. Liikkuahan voi hitaasti tai hyvin raskaasti kuormittavastikin. Lapsille on luonnollista liikkua leikin ja muiden toimien ohessa. Viime aikoina liikuntasuosituksia laadittaessa liikunnaksi on kelpuutettu vähintään 10 minuutin jaksoissa tapahtuva arkiliikunta vartavasten liikunnan saamiseksi toteutetun liikuntaharjoittelun ohella. Suuressa osassa tutkimusraporteista liikunnan erillistä määrittelyä ei ole katsottu tarpeelliseksi. Mittaustapojen ja liikunnan kriteerien erilaisuus tutkimusten välillä hankaloittaa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen kokonaiskuvan hahmottamista. Lapset ja nuoret liikkuvat tutkimusten mukaan nykyään liki yhtä paljon kuin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Kuitenkin monilla tahoilla on näppituntuma vähentyvästä liikuntaan osallistumisesta. Tutkimuksen haasteena on saada liikuntaaktiivisuuden todellinen tila esille ja kumota tai vahvistaa yleiset näppituntumat ja uskomukset. Yhtenäinen liikuntakäyttäytymisen arviointitapa Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen arviointiin ja seurantaan tulisi saada pysyvä, kattava järjestelmä. Käytettävät tutkimusmenetelmät tulisi valita harkiten aiempien tutkimusten analysoinnin jälkeen. Lapset ja nuoret ovat kohderyhmänä varsin heterogeeninen, mikä vaikeuttaa liikuntakäyttäytymisen iän mukaisen muutoksen tutkimista. Eri-ikäisten lasten liikuntakäyttäytymisen arviointiin soveltuvat erilaiset menetelmät. Olisi kuitenkin löydettävä menetelmällinen kompromissi, jota voitaisiin 9

mahdollisimman samanlaisena käyttää kaikissa ikäluokissa. Tärkeää olisi kuitenkin huomioida tutkimusmenetelmän tuottaman tiedon luotettavuus, joka voi vaihdella iän mukaan. Jo lasten muuttuva muistikapasiteetti aiheuttaa luotettavuuseroja ikäluokkien välille. Nuorille lapsille ajan hahmottaminen on vielä niin vierasta, ettei heiltä saa luotettavaa tietoa liikuntaan käytetystä ajasta tai liikuntaan osallistumisen useudesta. Liikunnan intensiteetin arvioiminen on vaikeaa jopa aikuisille. Useimmat lapset ja vanhemmat viettävät suuren osan arkipäivistä toisistaan erillään. Tällöin vanhemmilta kysytty lapsen päivittäinen liikuntakäyttäytyminen perustuu heidän käsityksilleen ja arvioilleen, jotka kuitenkin voivat poiketa todellisuudesta merkittävästikin. Tutkimuksen jatkuvuus Tutkimuksin tulisi jatkuvasti kartoittaa ja seurata lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä. Tässä raportissa käsitellyistä tutkimuksista saadaan alustava kuva siitä, kuinka moni lapsista liikkuu vapaa-ajallaan sekä tapahtuuko liikunta omatoimisesti vai ohjattuna, yksin vai ryhmässä. Liikuntamuodoista ja intensiteetistäkin on suuntaa antavaa tietoa, mutta ajankäytöstä hyvin niukalti. Lisäksi olisi tarpeen ottaa huomioon lasten ja nuorten liikuntaa edistävät ja hankaloittavat seikat. Liikuntakäyttäytyminen on yksilöllistä. Keskiarvot liikuntaan käytetystä ajasta saattavat antaa liian positiivisen kuvan lasten ja nuorten liikunnan riittävyydestä. Liikuntakäyttäytymisen kontekstisidonnaisuus Yksi keskeisistä lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä koskevan tutkimuksen haasteista liittyy liikunnan ja liikuntakäyttäytymisen sisällölliseen avaamiseen. Eri ikäisille tyypillinen liikuntakäyttäytyminen on sidoksissa aikaan ja paikkaan. Liikuntakäyttäytymisen fyysiset, psykososiaaliset ja yhteisölliset kontekstit vaihtelevat. Tutkimuksen keinoin olisi tarpeen selvittää, mitä ja millaista lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen nykyään on. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen tarkastelemiseen tarvittaisiin uusia tapoja ja näkökulmia. Tarkempaa analyysiä tarvittaisiin näiden eri ympäristöjen ja kontekstien vaikutuksista itse liikunnalliseen sisältöön ja liikunnan toteutumistapoihin. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä koskeva toiminnan teoria eri ympäristöissä odottaa tulemistaan. Miten lapset ja nuoret konkreettisesti toimivat ja mitkä tekijät konkreettisesti vaikuttavat 10

heidän liikkumiseensa? Tutkimustietoa kaivataan myös lasten ja nuorten omasta roolista ja panostamisen edesauttamisesta heidän oman liikuntakäyttäytymisen toteuttamisessa. Esimerkkinä voidaan mainita erilaiset toimintatutkimukset ja lasten ja nuorten osallisuutta käsittelevät tutkimusaiheet ja projektit. Lapset ja nuoret eivät enää tulevissa tutkimuksissa saisi jäädä abstrakteiksi ja anonyymeiksi ryhmiksi, ilman yksilöllistä erityislaatua, ihmissuhteita ja sosiaalista verkostoa. Tutkimusten lapset ja nuoret ovat ikään kuin tyhjiössä elävä ihmisjoukko. Tutkimustieto jää helposti todellisuudesta irralliseksi, mikä vaikeuttaa tiedon käytettävyyttä. Sukupuoliroolit liikunnassa Liikuntakäyttäytymisen sukupuolirakenne ja järjestelmä on yksi keskeisistä selvitys- ja tutkimushaasteista. On todennäköistä, että sukupuolijärjestelmä liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen ilmiökenttään, joka heijastuu arkitoimintoihin ja -käytäntöihin. Tyttöjä ja poikia kasvatetaan eri periaattein ja tavoittein. Poikia ohjataan liikunnan pariin voimallisemmin kuin tyttöjä. Lapsilta odotetaan pääosin sukupuolisidonnaista liikuntakäyttäytymistä. Liikunnan maailma on suuressa määrin edelleen miesten maailma. Nämä helposti itsestäänselvyyksinä otetut tai sellaisiksi muuntuneet ajattelu- ja toimintatottumukset on kyseenalaistettava. Tyttöjen ja poikien liikunnan ominaispiirteiden tarkasteluun tulisi perehtyä tarkemmin, jotta voidaan tarjota useimmille sopivaa liikuntaa ja tukea eri ryhmien liikunnan harrastamista. Tulisi etsiä tapoja tukea etenkin nuoruusikäisten tyttöjen liikuntaan osallistumista heidän omista lähtökohdistaan ja erityistarpeistaan lähtien. Yhteiskunnallinen muutos Yhteiskunnan rakenteellinen ja poliittistaloudellinen kehitys ovat osa lasten ja nuorten liikunnan kehitystä. Yhteiskunnan rakenteelliseen muutokseen liittyvä yksilöllistyminen ja eriytyminen etenevät nopeasti Suomessa. Olisi tutkittava, miten yhteiskunnallinen muutos ja kulttuuriset tekijät tulevat osaksi lasten ja nuorten elämäntapaa ja sitä kautta liikuntaa. 11

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen tulevaisuuden haasteisiin sisältyy myös lisääntyvä monikulttuurisuus. Olisi löydettävä ratkaisuja hyvin erilaisista kulttuurisista taustoista tulevien lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Liikunta ja urheilu ovat myös näille lapsille ja nuorille keskeisimpiä harrastuksia ja tapoja osallistua lähiyhteisöjen elämään. Lisääntyvä kansainvälisyys, eurooppalainen integraatio ja maiden välinen muuttoliike monimuotoistavat lapsia ja nuoria koskevaa liikuntapolitiikkaa ja päätöksentekoa sekä lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä ja sen tutkimista. 12

TUTKIMUSKUVAUKSET Toistuvia tutkimuksia Ajankäyttötutkimus, Tilastokeskus Toistuvuus: Toteutettu kolme kertaa (v. 1979 (n= 6057), 1987-88 (n= 2406), 1999-2000 (n= 6272, joista 926 10-19 -vuotiaita)) Ikäluokka: 10-64 vuotiaat Tutkimuskohteet: Liikunnan määrä Tutkimusmenetelmät: Ajankäyttöpäiväkirja ja haastattelu Niemi, I., Pääkkönen, H. 1989. Ajankäytön muutokset 1980-luvulla. Tilastokeskuksen tutkimuksia 153. Helsinki. 10-14 vuotiaat tytöt käyttivät liikuntaan 44 minuuttia vuorokaudessa sekä vuonna 1979 että 1987 Samanikäiset pojat liikkuivat runsaan tunnin molempina vuosina 15-24 vuotiailta tytöiltä liikuntaan kului noin 20 minuuttia ja pojilta noin 40 minuuttia vuorokaudessa molempina tutkimusvuosina Niemi, I., Pääkkönen, H. 2001. Ajankäytön muutokset 1990-luvulla. Kulttuuri ja viestintä 2001: 6. Tilastokeskus. Helsinki. Kun liikunnan yhteismäärään laskettiin ulkoilu, kävely, muu liikunta, metsästys, kalastus, sienestys, liikuntaan liittyvä toiminta ja liikuntaan liittyvät matkat, 10-14 vuotiaat tytöt käyttivät liikuntaan aikaa tunnin päivässä vuosina 1987-88 ja 1999-2000, pojat 1 h 42 min ja 1 h 44 min 15-24 vuotiaat tytöt liikkuivat 34 ja 36 min em. vuosina ja pojat 47 ja 52 minuuttia 13

Pääkkönen, H., Niemi, I. 2002. Suomalainen arki. Ajankäyttö vuosituhannen vaihteessa. Kulttuuri ja viestintä 2002: 2. Tilastokeskus. Helsinki. Ala-asteikäisiltä kului vuoden 1999-2000 tutkimuksessa liikuntaan aikaa arkisin 55 min ja vapaapäivisin 1 h 41 minuuttia Yläasteikäiset liikkuivat arkisin 58 min ja vapaapäivisin 1 h 13 minuuttia Lukiolaiset liikkuivat arkisin 54 min ja vapaapäivisin 1 h 1 minuutin Pojat liikkuivat tyttöjä enemmän Pallopelit painottuivat kaikissa ikäluokissa, pojat pelasivat tyttöjä enemmän Nuorimmilla lapsilla lisäksi aktiiviset ulkoleikit, hiihto ja luistelu olivat suosittuja liikuntamuotoja Pallopelit, pyöräily, kävely/ hölkkä ja kategoria muu liikuntaharrastus olivat kaikissa ikäluokissa yhtä suosittuja Kuntosalilla käynti lisääntyi iän myötä 10-14 vuotiaat tytöt liikkuivat 51 minuuttia ja pojat 1 h 27 minuuttia päivässä 15-24 vuotiaat tytöt liikkuivat 35 min ja pojat 50 minuuttia päivässä 14

Herva, H., Vuolle, P. 1991. Liikunta suomalaisten ajankäytössä. Tilastollinen vertailu 10-64 vuotiaiden liikuntaharrastuneisuudesta vuosina 1979 ja 1987. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 79. LIKES. Jyväskylä. Ikäluokka: 10-64 vuotiaat (n= 6057 vuonna 1979 ja n= 2406 vuonna 1987) Tutkimuskohteet: Liikunnan määrä ja muoto Tutkimusmenetelmät: Ajankäyttöpäiväkirja ja haastattelu Vuonna 1979 10-14 vuotiaat tytöt liikkuivat 44 min/ vrk ja pojat 74 min/vrk, vastaavat luvut vuonna 1987 olivat 44 ja 81 min/ vrk 15-19 vuotiaat tytöt liikkuivat vuonna 1979 22 min/vrk ja pojat 50 min/vrk, vuonna 1987 tytöt liikkuivat 21 min/vrk ja pojat 40 min/vrk 10-14 vuotiaiden lasten ulkoiluun ja kävelyyn käytetty aika väheni tutkimusvuosien välillä, mutta ohjattu ja vapaamuotoinen liikunta lisääntyivät 10-14 vuotiaiden vapaamuotoinen liikunta oli ohjattua liikuntaa suositumpaa molempina vuosina 15-19 vuotiaiden ulkoiluun, kävelyyn, vapaamuotoiseen ja ohjattuun liikuntaan käyttämät ajat olivat keskenään samansuuruisia molempina tutkimusvuosina 45 % 10-14 vuotiaista ja 34 % 15-19 vuotiaista osallistui ohjattuun liikuntaan vuonna 1987 Omatoimista liikuntaa harrasti 11 % 10-14 vuotiaista ja 16 % 15-19 vuotiaista vuonna 1987 Lähes 80 % 10-14 vuotiaista omatoimista ja ohjattua liikuntaa harrastavista osallistui toimintaan 1-2 krt/vk, 20 % osallistui 3-4 krt/vk, vastaavat luvut 15-19 vuotiaiden ikäryhmässä olivat 60 ja 30 % vuonna 1987 Liikunta siirtyi kauemmaksi kodista ja rakennettuihin ympäristöihin vuosien 1979 ja 1987 välillä 15

Kouluterveyskysely Toistuvuus: Toteutettu vuosittain vuodesta 1996 alkaen, parittomina vuosina Länsi- Suomen ja Oulun lääneissä ja parillisina vuosina Etelä- ja Itä-Suomen sekä Lapin lääneissä Ikäluokka: 14-17 vuotiaat (n= 70 000 85 000/ tutkimuskerta) Tutkimuskohteet: Liikunnan määrä ja intensiteetti Tutkimusmenetelmät: Koulussa täytetty kyselylomake (8.-9. lk, lukio 1.-2. lk) Liikuntaa vapaa-ajalla harrastavien 14-17 vuotiaiden tyttöjen ja poikien osuudet ovat pysyneet samalla tasolla vuosina 1996-2004 Tytöistä noin prosentti ja pojista 2-3 % ei harrastanut ollenkaan liikuntaa vapaa-ajallaan 14-15 vuotiaiden liikuntaa vapaa-aikanaan vähintään puoli tuntia kerrallaan useammin kuin kolme kertaa viikossa harrastavien tyttöjen osuus oli noin 50 % 16-17 vuotiaista tytöistä yli 40 % harrasti liikuntaa yli puoli tuntia kerrallaan useammin kuin kolme kertaa viikossa Kerran viikossa tai harvemmin liikuntaa harrasti noin joka viides 14-17 vuotias tyttö 14 vuotiaista pojista noin 60 % ja 15-17 vuotiaista yli 50 % liikkui vapaaajallaan useammin kuin kolme kertaa viikossa puolen tunnin ajan Joka kuudes 14-16 vuotias ja joka viides 17-vuotias poika liikkui korkeintaan kerran viikossa Hengästymistä ja hikoilemista aikaansaavaa liikuntaa harrastavien osuus pysyi vuosina 1996-2004 melko samanlaisena sekä tytöillä että pojilla 14-15 vuotiaista tytöistä noin 55 % ja 16-17 vuotiaista noin 60 % harrasti hengästymistä ja hikoilemista aikaansaavaa liikuntaa vähintään kaksi tuntia viikossa 14-15 vuotiaista pojista noin 65 % ja 16-17 vuotiaista runsas 70 % liikkui yli kaksi tuntia viikossa hengästyen ja hikoillen 16

Suuri kansallinen liikuntatutkimus/ Liikuntagallup Toistuvuus: Toteutettu kolme kertaa (v. 1994, 1997-98, 2001-02), Suuri Liikuntatutkimus 2005-06 on meneillään Ranto, E., Pehkonen, J. 1995. Liikuntagallup 1994. Osa 1: Liikunnan harrastaminen. SLU. Ikäluokka: Alle 65-vuotiaat (n= 10972, alle 19-vuotiaita 5307) Tutkimuskohteet: Liikunnan muoto Tutkimusmenetelmät: Puhelinhaastattelu (alle 19-vuotiaiden osalta vastasivat heidän vanhempansa) Käytännöllisesti katsoen kaikki yli kolmevuotiaat lapset harrastivat liikuntaa jossain muodossa 1990-luvun alussa sählyn pelaaminen yleistyi nelinkertaiseksi (1991-1994) Myös aerobicia, hiihtoa, jääkiekkoa, luistelua, sulkapalloa ja kaukalopalloa harrastivat yhä useammat alle 19 vuotiaat lapset Suosituimmat liikuntamuodot olivat jalkapallo, hiihto ja jääkiekko, joita harrastettiin sekä ohjatusti että omatoimisesti (noin 15 % harrasti) Noin joka kymmenes harrasti uintia, yleisurheilua, pyöräilyä, luistelua, sählyä ja voimistelua Puolet liikuntaa harrastavista lapsista osallistui urheiluseuran harjoituksiin Kolmasosa lapsista liikkui yksin omatoimisesti ja reilu neljäsosa omatoimisesti ryhmässä 17

Nurmela, S., Pehkonen, J. 1998. Liikuntagallup 1997-98. Lasten ja nuorten liikuntatutkimus. Suomen Liikunta ja Urheilu ry ja Nuori Suomi ry. SLU-julkaisusarja 2/98. Helsinki. Ikäluokka: 3-18 vuotiaat (n= 5520) Tutkimuskohteet: Liikunnan määrä ja muoto Tutkimusmenetelmät: Puhelinhaastattelu (alle 12 vuotiaiden osalta vastasivat heidän vanhempansa) 76 % 3-18 vuotiaista lapsista harrasti liikuntaa (urheilua) vuonna 1995 ja vuosina 1997-98 osuus oli 84 % Liikuntaa harrastavien osuuksissa ei ollut sukupuolieroja kumpanakaan vuonna 3-6 vuotiaista lapsista 59 % harrasti liikuntaa vuonna 1995 ja 69 prosenttia vuonna 1997-98 7-11 vuotiaista lapsista liikuntaa harrastavia oli 79 % ja 88 %, 12-14 vuotiaista 85 % ja 91 % ja 15-18 vuotiaista 82 ja 88 prosenttia edellä mainittuina ajankohtina Pojat harrastivat liikuntaa tyttöjä useampia kertoja viikossa Viikoittaisten liikuntakertojen määrä oli suurempi vanhemmissa ikäluokissa 3-18 vuotiaista lapsista ja nuorista 14 % liikkui noin kerran viikossa ja 68 % useamman kerran viikossa Liikunnan harrastamiskertojen määrä lisääntyi tutkimusvuosien välillä Liikuntaa harrastavista lapsista lähes puolet harrasti vain yhtä lajia, neljännes kahta lajia ja 14 % kolmea lajia (vuonna 1995) Vuosina 1997-98 kolmannes harrasti vain yhtä lajia, toinen kolmannes kahta lajia ja viidesosa kolmea lajia Yhden lajin harrastaminen oli tyypillisempää tytöille kuin pojille Harrastettujen lajien määrä lisääntyi iän mukana Mitä useammin lapsi liikkui, sitä useampia lajeja hän tyypillisesti harrasti Suosituimpia lajeja olivat jalkapallo, pyöräily, hiihto, uinti, jääkiekko, sähly ja kävely Tytöt suuntautuvat poikia runsaammin perusliikuntalajeihin ja pojat suosivat pallopelejä Tyttöjen yleisimmin harrastamat lajit olivat pyöräily, uinti, hiihto, luistelu, juoksulenkkeily ja ratsastus 18

Poikien suosimia lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko, salibandy, pyöräily, hiihto ja uinti Urheiluseurassa liikkuivat molempina ajankohtina eniten 7-11 vuotiaat (45 %) 3-6 vuotiaista vajaa viidennes, 12-14 vuotiaista 40 %, 15-18 vuotiaista kolmannes liikkui urheiluseurassa molempina tutkimusajankohtina Kolmannes 3-18 vuotiaista liikkui urheiluseurassa molempina tutkimusajankohtina Omatoiminen yksin (23 ja 36 %) ja kaverien kanssa liikkuminen (35 ja 44 %) yleistyivät tutkimusten välillä Pojat osallistuivat tyttöjä yleisemmin urheiluseuran harjoituksiin (40 ja 32 %) Tytöt liikkuivat omatoimisesti yksin poikia useammin (40 ja 32 %) Liki yhtä suuri osuus tytöistä ja pojista liikkui omatoimisesti kaverien kanssa (41-47 %) 19

Suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001-02. 2002. Lapset ja nuoret. Opetusministeriö, Nuori Suomi ry., Suomen Liikunta ja Urheilu, Kunto ry., Suomen Olympiakomitea, Helsingin kaupunki. SLU:n julkaisusarja 4/02. Ikäluokka: 3-18 vuotiaat (n= 5531) Tutkimuskohteet: Vapaa-ajan liikunnan määrä ja muoto Tutkimusmenetelmät: Puhelinkysely (alle 12-vuotiaiden osalta vastasivat heidän vanhempansa) 85 % 3-6 vuotiaista ja 93 % 7-11 vuotiaista harrastaa liikuntaa Liikunnan harrastaminen oli yleistynyt verrattuna vuosiin 1995 (59 ja 79 %), 1997-8 (69 ja 88 %) Liikuntaa harrastettiin kaikkina vuodenaikoina yhtä paljon Järjestetty liikunta oli yhä yleisempää ja vapaamuotoinen liikunta oli vähenemässä Tytöt ja pojat harrastivat liikuntaa yhtä yleisesti Pojat liikkuivat tyttöjä useampia kertoja viikossa 46 % 3-11 vuotiaista liikkui useammin kuin kolme kertaa viikossa Pojille oli tyttöjä tyypillisempää harrastaa useaa lajia Mitä useammin lapsi harrasti liikuntaa, sitä useampia lajeja hän harrasti Harrastetuimmat lajit olivat jalkapallo, pyöräily, kävely-juoksulenkkeily, luistelu ja jääkiekko Tytöt harrastivat huomattavasti poikia enemmän jumppaa, ratsastusta, tanssia ja taitoluistelua sekä suuntautuvat poikia laajemmin perusliikuntalajeihin Poikien suosituimmat lajit olivat jalkapallo, jääkiekko, salibandy Tyttöjen ja poikien yhtä paljon harrastamia lajeja olivat suunnistus, yleisurheilu, tennis, lentopallo ja hiihto 40 % 3-18 vuotiaista liikkui urheiluseurassa, 40 % yksin omatoimisesti ja 58 % omatoimisesti kaverien kanssa Pojista useammat kuin tytöistä osallistuivat urheiluseuran harjoituksiin Seurassa harrastetuimmat lajit olivat jalkapallo, jääkiekko, jumppa, yleisurheilu ja sähly Mitä useammin lapsi liikkui, sitä todennäköisemmin edes osa liikunnasta kertyi urheiluseuran harjoituksissa 20