JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden kuukauden tuotto -16,86 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 on tuottoa kertynyt +114,50 %, eli vuositasolla tuotto on ollut +13,36 %. Elokuun aikana vähensimme Kiinan painoja heinäkuun lopun 40 % tasosta n. 31 % tasoille. Toki tästä vähennyksestä osa oli kurssilaskua, kun vähittäissijoittajat ympäri maailman havahtuivat kesälomien jälkeen uuteen markkinatilanteesen, ja päättivät vähentää Kiina- ja EM-riskejään. Parhaillaan tämä retail-vetoinen myyntiaalto jatkuu, eikä laskuilta säästy hyvätkään yhtiöt. Indonesiasta olemme hyvin varovaisesti alkaneet jo ostaa hyvin syklisiä yhtiöitä, kun esimerkiksi yhden kohdeyhtiön P/BV-arvostus alkaa olla alle 0,5, kun normaalissa tilanteessa liikutaan 1,5 2 tasoilla. Myös Vietnamin ja Filippiinien painoja on hieman nostettu kuun aikana. Osakepaino oli elokuun lopussa 86 %:n tasoilla. JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO (31.8.2015) 214,50 Rahaston koko 44,22 milj. EUR Rahasto-osuuksien lkm 206 164,6704 kpl Rahaston toiminta alkanut 31.7.2009 Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -16,41 % Tuotto toiminnan alusta +114,50 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +13,36 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 0,80 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,53 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,07 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä 31.8.2015) 86,5 % Volatiliteetti** 21,9 % Salkun kiertonopeus*** 172,8 % Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Infra 28 % Kiinteistöt & Rahoitus 9 % Globaalit johtajat 1 % Green & Clean 15 % Kuluttajat 47 % Osakkeet maantieteellisen jakauman mukaan Vietnam 24 % Malesia 3 % Filippiinit 15 % Indonesia 27 % Kiina 31 % Nimi: JOM Silkkitie -sijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: 6.3.2014 RAHASTON PERUSTIEDOT ISIN-koodi: FI4000003470 Bloomberg-tikkeri: JOMSILK FH Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Aasian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: 5 000 Merkintätili: IBAN: FI81 3301 0001 1297 17 BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,2 % p.a. Merkintäpalkkio: enintään 1,5 % Lunastuspalkkio: 1 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) Morningstar-luokitus: Toiminta alkanut: 31.7.2009 saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. * Tilikauden aikana 1.1.2015 alkaen, % rahaston keskim. nettovaroista. ** Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Silkkitie -sijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaan I, eli rahaston olennaisen arvonlaskennan virheen raja on 0,5 %.*** Viimeiselle 12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Silkkitie -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.
JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO (31.8.2015) 214,50 Rahaston koko RAHASTON KORRELAATIO VUODEN AJALTA ERÄIDEN OSAKEINDEKSIEN KANSSA (EUR) Jakarta Composite Index JCI Philippine composite Index PCOMP HK Kiinaindeksi HSCEI MSCI Asia ex-japan Topix, Japani 44,22 milj. EUR Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -16,41% Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +13,36 % Volatiliteetti 21,9 % MSCI World S&P 500 Bloomberg Europe 500 Index Indonesia Filippiinit Kiina Aasia Japani Maailma US Eurooppa 320 300 280 260 240 220 200 180 160 140 120 100 80 RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI 31.7.2009 18.10.2010 6.1.2012 25.3.2013 13.6.2014 31.8.2015 MSCI AC Asia ex-japan (Total return, EUR) JOM Silkkitie 0,55 0,55 0,68 0,71 0,52 0,50 0,43 0,44 RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Koko vuosi 2009 - - - - - - - -2,74 +7,49 +1,52 +0,40 +7,07 +14,08 2010 +3,55-0,05 +9,66 +4,00-8,12 +0,74 +7,55 +2,46 +13,95 +2,45 +2,73 +6,39 +53,60 2011-8,11-1,34 +2,81 +3,17-2,47-0,62 +7,75-10,15-14,07 +5,83-4,11 +4,73-17,59 2012 +8,75 +4,07 +2,35 +1,85-4,68-2,26 +2,58-5,49 +0,90 +4,59 +5,35 +2,51 +21,44 2013 +6,18 +6,82 +3,25-0,51 +10,17-11,08-1,57-6,91 +2,00 +3,54-1,15 +2.88 +12,31 2014 +2,31 +7,46 +0,14 +2,94 +2,21-1,48 +7,98 +3,98-1,25-0,58-0,33-4,53 +19,72 2015 +6,02 +3,20 +5,89 +2,38 +3,81-8,69-3,22-16,41-9,03 + 60 % + 40 % + 20 % + 0 % -20 % -40 % + 14.08 % + 9.25 % RAHASTON TUOTTOHISTORIA PUOLIVUOSITTAIN (%) + 40.60 % -6.80 %-11.58 % + 14.13 % + 10.48 % + 9.92 % -1.59 % + 14.13 % + 12.45 % + 4.90 % -19.10 % saadatakaisinvähemmänkuinhänonsiihenalunperinsijoittanut. MSCIACAsiaex-JapanTotalReturn on (EUR) onhintaindeksi, jossaon huomioitu myös osingot. Lisätietoja JOM Silkkitie -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotka ovat saatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.
JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Elokuu oli suurin laskukuukausi Aasian markkinoilla sitten vuoden 2008 finanssikriisin myllerryksen. Kiinan pienimuotoinen devalvointi, maan talouskasvun yllätyksetön hidastuminen ja epävarmuus Fed:n koronnostosyklin aloituksen suhteen olivat tähän pääsyinä. Myös öljyn hinnan halpeneminen loi epävarmuutta ympäri maailmaa, sillä tämä nähdään indikaationa globaalin talouskasvun hidastumiselle. Globaali kauppasykli onkin jo hidastunut jonkin verran eikä tavaroiden positiivisesta volyymikasvusta oikein voida puhua. Taaloissa mitattuna kauppasykli on jo pahasti pakkasella, mutta tämä johtuu lähinnä taalan vahvasta noususta vuoden 2014 puolivälistä saakka. Länsimaailman ja etenkin jenkkien ulkopuolisessa maailmassa talouksia on hidastanut jenkkien koronnostosyklin tuoma epävarmuus. Allekirjoittanut on tavannut useita ei yhtiötä/tahoja useista eri maista, jotka ovat lykänneet tiettyjä päätöksiään odottaen milloin epävarmuus poistuu Fed:n korkopolitiikan osalta. Vastaavasti Fed:n toimet ovat lykänneet myös useampien tahojen sijoituspäätöksiä. Näin ollen näkisimme, että Fed:n tekemättömyyden tuoma epävarmuus on negatiivisempi asia kuin taas pienehkö 0,25 % koronnosto, jota povataan laajasti FED:ltä kuluvalle vuodelle. 2.8 2.3 1.8 1.3 0.8 Silkkitie P/BV 2009 2015 Maailmankaupan kasvu pysähdyksissä. Osasyynä tähän EM-valuuttojen alamäki, joka tekee tuontitavarat hintaviksi. Lähde CLSA Elokuun osakemarkkinarytinä sai myös Aasian markkinat halpenemaan huomattavasti, eikä näin alhaisia valuaatiotasoja olla nähty sitten globaalin finanssikriisin. Aasian seuratuimman indeksin MSCI Aasia (ilman Japania) -indeksin P/BV on jo lähes halvimmillaan sitten vuoden 2008-2009 vuodenvaihteen (ks. seuraava sivu). JOM Silkkitie ja Komodo salkkujen vastaavat valuaatiot ovat halvimmalla tasoilla ikinä. Aasian oman finanssikriisin tasoja tuskin tullaan näkemään, kun ottaa huomioon kohdemaidemme parantuneet velkatasot. Esimerkiksi yksityissektorin velka-bkt suhde oli täysin eri tasoilla vuonna 1997: P/BV weighted JOM Silkkitie -rahaston P/BV arvostusluku alimilla tasoilla historiallisesti. Lähde: JOM Rahastoyhtiö, Bloomberg Yksityissektorin velka-bkt suhde: 1997 2014 Indonesia 84 % 38% Filippiinit 56% 36% Malesia 172% 128% Thaimaa 180% 131%
JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO MSCI Aasia (ilman Japania) indeksin P/BV-- arvostusluku hätyyttelee historiallisen alhaisia tasoja. Kuten yltä näkee on toipuminen ollut yleensä nopeaa. Lähde: CLSA
JOM KOMODO -SIJOITUSRAHASTO JOM Komodo Indonesia -sijoitusrahaston arvo laski elokuussa -16,99 %. Rahaston tuotto aloituksesta (15.5.2012) on +13,58 %, kuuden kuukauden aikana -25,88 % ja 12 kuukauden aikana -17,63 %. Kuukauden aikana ostimme salkkuun takaisin yhden vanhan tutun rakentamiseen liittyvän yhtiön, jonka osakekurssi oli halventunut huomattavasti viimeisestä myynnistä lähtien. Vaikka valuaatiot alkavat olemaan hyvin huokeilla tasoilla etenkin P/BV-kertoimen mukaan, yleisesti ottaen on nähtävissä, että tuloksenteon osalta pohjat mitä luultavimmin nähdään kuluvalla kvartaalilla. Tämä siitä syystä, että yleensä julkisen sektorin investoinnit lähtevät kunnolla liikkeelle vasta vuoden viimeisellä kvartaalilla, joka luo koko maan talousaktiviteettiin vauhtia. Viime aikojen Indonesian rupian (IDR) lasku ei ole vaikuttanut ulkomaisiin FDIsijoittajiin (FDI=foreign direct investment, ulkomaiset investoinnit), mikä on erittäin hyvä asia Indonesian kannalta. Pikemminkin kiinnostus suoriin sijoituksiin Indonesiaan on ollut lähiaikoina kasvussa, kun tämä on tullut halvemmaksi laskevan IDR:n ansiosta. 1H/2015 aikana FDI-varoja on virrannut Indonesiaan 31 % kaikista ASEAN-maihin tulleista FDI-sijoituksista. Mm. Taiwan harkitsee nyt raskaan teollisuuden siirtämistä Indonesiaan. Globaalisti mitattuna ASEAN -maiden FDI oli ainoastaan kasvussa, kun muualla FDI on ollut laskussa. Tämä on hyvä uutinen pitkällä tähtäimellä myös portfoliomme sijoituksille. JOM KOMODO -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO (31.8.2015) 113,58 Rahaston koko 7,82 milj. EUR Rahasto-osuuksien lkm 68 831,7746 kpl Rahaston toiminta alkanut 15.5.2012 Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -16,99 % Tuotto toiminnan alusta +13,58 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +3,94 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 1,00 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,09 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,15 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä 31.8.2015) 86,2 % Volatiliteetti** 20,0 % Salkun kiertonopeus*** 185,9 % Rahaston korrelaatio JCI-indeksiin (12kk) 0,77 RAHASTON PERUSTIEDOT Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Raaka-aineet 6 % Kuluttajat, sykl. 23 % Kuluttajat, ei-sykl. 25 % Teollisuus 28 % Kiinteistöt & Rahoitus 18 % Nimi: JOM Komodo -sijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: 6.3.2014 Toiminta alkanut: 15.5.2012 ISIN-koodi: FI4000043401 Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Indonesian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: 5 000 Merkintätili: IBAN: FI75 3301 0001 1363 24 BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,5 % p.a. Merkintäpalkkio: enintään 1,5 % Lunastuspalkkio: 2 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) Morningstar-luokitus: saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. * Tilikauden aikana 1.1.2015 alkaen, % rahaston keskim. nettovaroista. Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Komodo -sijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaan I, eli rahaston olennaisen arvonlaskennan virheen raja on 0,5%.*** Viimeiselle 12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Komodo -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotka ovat saatavilla JOM Rahastoyhtiöstä tai osoitteesta www.jom.fi.
JOM KOMODO -SIJOITUSRAHASTO RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI 180 160 140 120 100 80 60 40 15.5.2012 2.11.2012 23.4.2013 12.10.2013 2.4.2014 21.9.2014 12.3.2015 31.8.2015 JAKARTA COMPOSITE Index MV Indonesia SmallCap TR Index (EUR) JOM Komodo RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi 2012 - - - - -6,29 +0,42 +3,62-8,02 +3,01 +0,71 +7,63-4,57-4,34 2013 +6,05 +17,64 +13,43 +1,54 +11,52-11,79-8,95-20,95-0,95 +7,28-13,95-3,40-10,13 2014 +9,68 +15,86 +10,77-1,42 +3,20-6,05 +10,24 +8,15-2,09 +2,30 +5,50 +2,61 +73,92 2015 +2,45 +0,04 +2,24-8,35 +1,42-6,30 +0,26-16,99-24,04 15 14 13 12 11 10 9 8 Komodo PE 2012-2015 3.5 3 2.5 2 1.5 1 Komodo P/BV 2012 2015 PE current year P/BV JOM Komodo -rahaston PE ja P/BV arvostusluvut alimilla tasoillaan historiallisesti. Lähde: JOM Rahastoyhtiö, Bloomberg saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. Lisätietoja JOM Komodo -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekärahastonsäännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.