JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 268,19

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 268,19"

Transkriptio

1 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 268,19 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -0,73 %. Rahaston aloituksesta tuottoa on kertynyt +168,19 %, eli vuositasolla tuotto on ollut +12,97 %. Elokuussa tuloksensa raportoivat ensimmäiseltä vuosipuoliskolta myös filippiiniläiset, malesialaiset ja kiinalaiset yhtiömme, kun indonesialaiset ja vietnamilaiset yhtiöt raportoivat jo heinäkuussa. Salkkupainotetusti yhtiöiden tulokset nousivat hieman yli 50 % vuodentakaisesta, mutta loppuvuoden aikana uskomme tämän hieman tasoittuvan % kasvun tasolle, koska vertailukohta eli vuoden 2016 alkupuoli oli suhteellisen heikko monen yhtiön osalta. Etenkin filippiiniläiset yhtiöt olivat meille positiivisia yllättäjiä alkuvuoden aikana. Filippiinien hyvä meno tuli esille myös elokuun alun yritysvierailuilla, mistä enemmän raportin loppuosassa. Elokuussa Indonesian paino väheni salkussa muutamilla prosenttiyksiköillä, kun Kiinan ja Filippiinien painoja kasvatettiin. Lisäksi vähensimme Vietnamista autokauppias Savicon painoa, koska hallitus ei ole ainakaan vielä tuonut helpotuksia alalle, ennen vuodenvaihteen autojen tuontitullien poistumista ASEAN-maista nollaan nykyisestä 30 %:sta. Näin ollen uskomme, että automyynti lähtee kunnolla liikkeelle vasta vuodenvaihteen jälkeen. Vietnamin painoa siis leikattiin heinäkuun 26 %-tasosta elokuun lopun 21 %-tasolle. Lopuksi, heinäkuun raportissa käsittelemästämme TPS Food yhtiön riisigate keissistä ei ole tihkunut uutta konkreettista informaatiota. Yhtiön osakekurssi on ollut vielä paineessa, mutta näyttää siltä, että monet ns. arvosijoittajat ovat alkaneet kiinnostua yhtiöstä sen nousevan osakelikviditeetin perusteella. Kiinteistöt & Rahoitus 19 % Globaalit johtajat 4 % Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Kuluttajat 34 % JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Infra 30 % Green & Clean 13 % Osakkeet maantieteellisen jakauman mukaan Pakistan 3 % Myanmar 2 % Kiina 24 % Vietnam 21 % Malesia 4 % Indonesia 22 % Filippiinit 24 % JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 268,19 Rahaston koko Rahasto-osuuksien lkm 50,78 milj. EUR ,4143 kpl Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,73 % Tuotto toiminnan alusta +168,19 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +12,97 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 0,80 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,00 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,10 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä ) 97,2 % Volatiliteetti** 11,1 % Salkun kiertonopeus*** 168,1% Nimi: JOM Silkkitie -sijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: Ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: Toiminta alkanut: RAHASTON PERUSTIEDOT ISIN-koodi: FI Bloomberg-tikkeri: JOMSILK FH Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Aasian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: Merkintätili: IBAN: FI BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,2 % p.a. Merkintäpalkkio: enintään 1,5 % Lunastuspalkkio: 1 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) saadatakaisinvähemmän kuinhänonsiihenalunperinsijoittanut.*tilikaudenaikana alkaen,%rahastonkeskim. nettovaroista. ** Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Silkkitie -sijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaani, elirahastonolennaisenarvonlaskennanvirheenrajaon 0,5 %.*** Viimeiselle12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Silkkitie -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.

2 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO RAHASTON KORRELAATIO VUODEN AJALTA ERÄIDEN OSAKEINDEKSIEN KANSSA (EUR) Jakarta Composite Index JCI Philippine composite Index PCOMP HK Kiinaindeksi HSCEI MSCI Asia ex-japan Topix, Japani MSCI World S&P 500 Bloomberg Europe 500 Index Indonesia Filippiinit Kiina Aasia Japani Maailma US Eurooppa 0,54 0,45 0,53 0,57 0,37 0,33 0,25 0,30 RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Koko vuosi MSCI AC Asia ex-japan (Total return, EUR) JOM Silkkitie ,74 +7,49 +1,52 +0,40 +7,07 +14, ,55-0,05 +9,66 +4,00-8,12 +0,74 +7,55 +2,46 +13,95 +2,45 +2,73 +6,39 +53, ,11-1,34 +2,81 +3,17-2,47-0,62 +7,75-10,15-14,07 +5,83-4,11 +4,73-17, ,75 +4,07 +2,35 +1,85-4,68-2,26 +2,58-5,49 +0,90 +4,59 +5,35 +2,51 +21, ,18 +6,82 +3,25-0,51 +10,17-11,08-1,57-6,91 +2,00 +3,54-1, , ,31 +7,46 +0,14 +2,94 +2,21-1,48 +7,98 +3,98-1,25-0,58-0,33-4,53 +19, ,02 +3,20 +5,89 +2,38 +3,81-8,69-3,22-16,41-2,44 +15,52-1,36-0,51 +0, ,61 +0,65 +5,97 +1,25 +1,71 +8,58 +7,75 +1,84-1,66 +0,30-3,26 +1,38 +14, % + 40 % + 40,60 % + 14,08 % + 20 % + 9,25 % + 0 % -20 % RAHASTON TUOTTOHISTORIA PUOLIVUOSITTAIN (%) - 6,80 % - 11,58 % + 14,13 % + 14,13 % + 10,48 % + 12,45 % + 7,80 % + 9,92 % + 6,16 % + 4,90 % + 3,90 % - 1,59 % - 10,52 % - 4,93 % ,55 +4,73 +1,51-0,13-0,67-0,93-4,23-0,73-1,22 saadatakaisinvähemmänkuinhänonsiihenalunperinsijoittanut. MSCIACAsiaex-JapanTotalReturn on (EUR) onhintaindeksi, jossaon huomioitu myös osingot. Lisätietoja JOM Silkkitie -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotka ovat saatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.

3 JOM KOMODO -SIJOITUSRAHASTO JOM Komodo -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 157,49 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -1,73 %. Rahaston aloituksesta tuottoa on kertynyt +57,49 %, eli vuositasolla tuotto on ollut +8,95 %. Indonesian kiinteistösektori on ollut suhteellisen hiljaisessa vedossa aina vuoden 2015 alusta lähtien, koska sykli oli huipuissaan aikoihin, jolloin koronnostosykli oli lähtenyt käyntiin korkean inflaation ja heikentyvän valuutan takia. Lisäksi asuntolainamarkkinalle jo vuoden 2012 aikoihin tehtyjä tiukennuksia ei olla vielä kunnolla helpotettu. High-end markkinalle ei olla esimerkiksi tuotu juurikaan ostajia kiinnostavia projekteja. Elokuussa selvisi, että kysyntää hyville projekteille on, kun salkkuyhtiömme Intilandin Promenade 57:n ennakkomarkkinointi ylitti kaikki odotukset ja lähes kaikki asunnot menivät kaupaksi avajaispäivänä. Tämän johdosta yhtiö on jo elokuussa ylittänyt ennakkomarkkinointitavoitteensa 15 %-yksiköllä kuluvalle vuodelle. Asuntomarkkinaan liittyen, Indonesian keskuspankki leikkasi myös korkotasoa 0,25 % elokuussa 4,5 %-tasolle, ja nähdäksemme lähiaikoina korkotasoa tullaan leikkaamaan vielä lisää. JOM KOMODO -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 157,49 Rahaston koko 15,80 milj. EUR Rahasto-osuuksien lkm ,3277 kpl Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -1,73 % Tuotto toiminnan alusta +57,49 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +8,95 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 1,00 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,00 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,14 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä ) 92,7 % Volatiliteetti** 14,4 % Salkun kiertonopeus*** 104,0 % Rahaston korrelaatio JCI-indeksiin (12kk) 0,57 Komodon salkkuun ei tehty mainittavempia muutoksia elokuun aikana. RAHASTON PERUSTIEDOT Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Kuluttajat, sykl. 24 % Kuluttajat, ei-sykl. 13 % Raaka-aineet 7 % Teollisuus 17 % Kiinteistöt & Rahoitus 39 % Nimi: JOM Komodo -sijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: Ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: Toiminta alkanut: ISIN-koodi: FI Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Indonesian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: Merkintätili: IBAN: FI BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,5 % p.a. Merkintäpalkkio: enintään 1,5 % Lunastuspalkkio: 2 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) saadatakaisinvähemmän kuinhänonsiihenalunperinsijoittanut.*tilikaudenaikana alkaen,%rahastonkeskim. nettovaroista. ** Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Komodo -sijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaani, elirahastonolennaisenarvonlaskennanvirheenrajaon 0,5 %.*** Viimeiselle12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Komodo -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.

4 JOM KOMODO -SIJOITUSRAHASTO RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI Inflaatio ja korkotaso Indonesiassa nyt JAKARTA COMPOSITE Index (EUR) S&P Indonesia SmallCap Price (EUR) JOM Komodo Inflaatio Korkotaso RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi Indonesian keskuspankki käynnisti uuden korkojenlaskusyklin elokuussa Nyt korkotaso on siis 4,5 % ,29 +0,42 +3,62-8,02 +3,01 +0,71 +7,63-4,57-4, ,05 +17,64 +13,43 +1,54 +11,52-11,79-8,95-20,95-0,95 +7,28-13,95-3,40-10, ,68 +15,86 +10,77-1,42 +3,20-6,05 +10,24 +8,15-2,09 +2,30 +5,50 +2,61 +73, ,45 +0,04 +2,24-8,35 +1,42-6,30 +0,26-16,99-8,01 +21,09-1,75-0,47-17, ,69 +3,01 +5,87 +0,63-0,86 +8,49 +9,63 +4,12-3,45 +7,33-6,93 +2,44 +30, ,30 +5,05-0,38 +1,37 +0,73-2,46-4,74-1,73-2,72 saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. Lisätietoja JOM Komodo -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekärahastonsäännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.

5 JOM Rahastot ELOKUUN YHTIÖTAPAAMISET FILIPPIINEILLÄ JA MANNER-KIINASSA Filippiinien Manilassa tapaamiset keskittyivät mm. kuluttajayhtiöihin, infraan, rakennusalaan- ja materiaaleihin ja yhteen teknologiayhtiöön. Lisäksi vierailtiin maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Cebussa ja käytiin tekemässä saittivierailuja. Vaikka maa on ollut länsimedioissa enemmän negatiivisessa valossa presidentti Duterten takia viimeisen vuoden aikana, ei paikan päällä kuulunut eikä näkynyt merkkejä stressistä tai negatiivisuudesta. Taloudellinen kehitys on ollut odotusten mukaista, eikä suurempia ylilyöntejä ole tapahtunut kumpaankaan suuntaan. Kuitenkin ilmassa on positiivinen fiilis, kun verouudistuspaketti on mahdollisesti menossa läpi parlamentissa vuodenvaihteessa; paketilla tullaan rahoittamaan mm. infrastruktuuriprojekteja, ja paketti tulee vapauttamaan etenkin alemman keskiluokan varoja kulutukseen. Tarjouskilpailujen alla onkin nyt useampia infraprojekteja, joita saataneen useampia liikkeelle seuraavien kvartaalien aikana. Ihmisten hyvä englanninkielentaito on myös yksi valtti verrattuna muihin kilpailijamaihin. Kuitenkin kaikin puolin turismi-infraa ja palveluita pitää kasvattaa huomattavasti, jotta kohde voi alkaa todella kilpailla esimerkiksi Thaimaan tai Malesian kanssa. Tällä hetkellä suurin osa turisteista tulee Pohjois-Aasiasta, mutta myös suoria lentoyhteyksiä Cebuun ollaan avaamassa jenkeistä ja Euroopasta (mm. Finnair ja Turkish Airlines tulivat keskusteluissa esille). Filippiiniläisten salkkuyhtiöiden ensimmäisen vuosipuoliskon tulokset olivat hyviä, kun vuoden takaisesta nousua kertyi keskimääräisesti hieman yli 50 %, mutta jakauma oli myös hyvin laaja: huonoin -22 % ja paras +230 %. Liikevaihdon kasvu on ollut läpi linjan voimakasta, minkä näemme hyvin positiivisena seikkana. Ainoa negatiivinen seikka Filippiinien suhteen on vaihtotase, joka on kääntynyt marginaalisesti miinusmerkkiseksi viimeisten kvartaalien aikana. Tämä toisaalta kertoo siitä, että kotimainen kysyntä on vahvaa, kun iso osa maan ulkopuolelta hankituista tavaroista menee maan tuottavuuden parantamiseen eli infraan. Miinusmerkkisen vaihtotaseen takia filippiinien peso on laskenut taalaa ja euroa vasten -3,4 % ja -13,3 % vuoden 2017 alusta. Maan BKT kasvu oli 2017 toisella kvartaalilla +6,5 % vuodentakaiseen verrattuna ja kiihtyi hieman ensimmäisestä kvartaalista. Vierailu Cebussa oli hyvin mielenkiintoinen. Kaupunki näyttää kehittyvän lujaa vauhtia, ja erityisesti huomattavaa oli turismisektorin kasvu. Hotelleja oli rakenteilla paljolti ja lentokentän kakkosterminaalin valmistuminen ensi vuonna tulee kiihdyttämään Visayasin alueen kasvua. Saariston, kirkkaiden vesien ja muiden luontokohteiden puolesta Visayasin alue menee mielestämme helposti Thaimaan ja Balin vastaavien kohteiden edelle. Mactan-Cebu 2-terminaali tulee mitä luultavimmin valmistumaan etuajassa keväällä Terminaali on maailman ensimmäinen osaksi puurunkoinen lentokenttäterminaali. Lentokentän kapasiteetti tulee olemaan 12.5 miljoonaa ihmistä vuodessa, kun uusi T-2 on valmis. Kolmas terminaali on jo suunnittelupöydällä. Megawide -yhtiön lentokentän nykyinen operointisopimus on 25-vuotinen.

6 JOM Rahastot Kiinassa matka suuntautui Shenzheniin ja Huizhoun kaupunkiin, jossa olimme saittivisiitillä Dynagreen -yhtiön jätteenpolttolaitoksella (WTE=waste-to-energy). WTE -ala on vahvassa kasvussa, kun halllituksen tavoitteena polttaa yli 50 % yhdyskuntajätteestä vuoteen 2020 mennessä nykyisestä 30 %-tasosta. Katsastamamme laitoksen jätteenkäsittelykapasiteetti on 1200 tonnia per päivä ja sähköntuotantokapasiteetti 24MW. Laitoksen käyttöaste oli nyt jo 100 %, vaikka se oli aloittanut operoinnin vasta vuonna Yhtiön tarkoituksena onkin rakentaa alueelle toinen isompi laitos, kunhan lupa siihen saadaan paikallishallinnolta. Dynagreen käyttää laitoksissaan liikkuvaa arinatekniikkaa ja noudattaa eurostandardeja (yli 850c). Jätteenpolttolaitos ei ulkoapäin näyttänyt pahalta. Alueen kokonaiskuvassa vasemmassa alakulmassa näkyy jo laitoksen suunniteltu laajennusosio.

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 280,67 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,84 %. Vuoden alusta tuottoa oli elokuun lopussa kertynyt +18,30 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 282,11. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,93 %

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 282,11. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,93 % JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 282,11 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -0,93 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +182,11

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 232,06

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 232,06 JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 232,06 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +0,07 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +132,06 % eli vuositasolla

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 255,76

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 255,76 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 255,76 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +8,58 %. Vuoden alusta tuottoa oli kesäkuun lopussa kertynyt +7,80 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009

Lisätiedot

Rahastojen valuaatio on parhaillaan seuraavanlainen: EV/EBITDA 7.6, PE 9.4, P/BV 1.3 ja osinko 2.9 %.

Rahastojen valuaatio on parhaillaan seuraavanlainen: EV/EBITDA 7.6, PE 9.4, P/BV 1.3 ja osinko 2.9 %. JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 237,81 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,14 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 268,91. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +1,54 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 268,91. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +1,54 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 268,91 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,54 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

Aasian ja koko maailman osakemarkkinoita heiluttivat maaliskuussa Fed:n koronnostoodotukset/toteutukset

Aasian ja koko maailman osakemarkkinoita heiluttivat maaliskuussa Fed:n koronnostoodotukset/toteutukset JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 255,63 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -5,46 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 243,48

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 243,48 JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 243,48 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +5,58 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt 143,48 % eli vuositasolla

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuussa lopussa 279,70, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,38 %. 12 kuukauden tuotto oli huhtikuun lopussa +25,30 % ja kuuden kuukauden tuotto +14,73

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 273,47. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +4,85 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 273,47. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +4,85 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 273,47 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +4,85 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 227,12

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 227,12 JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 227,12 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,37 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt 127,12 % eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 264,83. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +0,30 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 264,83. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +0,30 % JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli joulukuun lopussa 264,83 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +0,30 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +164,83 %, eli vuositasolla

Lisätiedot

Tuottovertailu

Tuottovertailu JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli joulukuun lopussa 271,51 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,38 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +171,51 %, eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 235,54

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 235,54 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 235,54 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,71 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa -18,88 % ja kuuden kuukauden tuotto -1,23 %.

Lisätiedot

Osakkeet maantieteellisen jakauman mukaan. Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Kiinteistöt & Rahoitus 12 % Globaalit johtajat 1 %

Osakkeet maantieteellisen jakauman mukaan. Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Kiinteistöt & Rahoitus 12 % Globaalit johtajat 1 % JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 287,04 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,51 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +187,04

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 238,56. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +0,32 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 238,56. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +0,32 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 238,56 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +0,32 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 237,51

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 237,51 JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuun lopussa 237,51 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -2,45 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 248,08. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -9,28 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 248,08. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -9,28 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 248,08 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -9,28 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 260,83. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +2,03 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 260,83. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +2,03 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuun lopussa 260,83 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,03 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 209,02. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -7,39 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 209,02. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -7,39 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli lokakuun lopussa 209,02 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -7,39 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Aasiassa kurssikehitys oli elokuussa hyvin epäyhtenäistä, kun Kaakkois-Aasian maiden pörssit jatkoivat kiihtyvällä vauhdilla laskujaan, eikä kyseisten maiden heikkenevät valuutat auttaneet tilannetta.

Lisätiedot

Kuukausikommentti marraskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti marraskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 238,47 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -1,36 %. 12 kuukauden tuotto oli marraskuun lopussa -3,45 % ja

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 267,13. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,40 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 267,13. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,40 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli syyskuun lopussa 267,13 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -0,40 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 222,64. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +1,56 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 222,64. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +1,56 % JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 222,64 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,56 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt 122,64 % eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 225,71. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -5,39 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 225,71. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -5,39 % JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli syyskuun lopussa 225,71 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 5,39 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +125,71 %, eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 271,45

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 271,45 JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli lokakuun lopussa 271,45 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,62 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 267,81

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 267,81 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 267,81 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -3,26 %. Vuoden alusta tuottoa oli marraskuun lopussa kertynyt

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 215,70

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 215,70 JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 215,70 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -7,05 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +125,70 % eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ESR, RAHASTON ARVO (31.7.2013) 197,00

JOM SILKKITIE -ESR, RAHASTON ARVO (31.7.2013) 197,00 JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 197,00, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 1,57 %. 12 kuukauden tuotto oli heinäkuun lopussa +20,97 % ja kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti marraskuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti marraskuu 2014 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 246,99, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 0,33 %. 12 kuukauden tuotto oli marraskuun lopussa +29,01 % ja kuuden kuukauden tuotto +8,25

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 275,59

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 275,59 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 275,59, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +7,75 %. Vuoden alusta tuottoa oli heinäkuun lopussa kertynyt +16,16 %. Rahaston aloituksesta

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti heinäkuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti heinäkuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 256,62 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -3,22 %. 12 kuukauden tuotto oli heinäkuun lopussa +5,72 % ja kuuden

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 276,01

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 276,01 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli syyskuun lopussa 276,01 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -1,66 %. Vuoden alusta tuottoa oli syyskuun lopussa kertynyt +16,34

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti toukokuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti toukokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 290,37 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +3,81 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa +26,69 % ja

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 284,76. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,67 %

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 284,76. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,67 % JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 284,76 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski - 0,67 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +184,76 %, eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti joulukuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti joulukuu 2014 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli joulukuun lopussa 235,80, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,53 %. 12 kuukauden tuotto oli joulukuun lopussa +19,72 % ja kuuden kuukauden tuotto +4,90

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 270,17. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -4,23 %

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 270,17. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -4,23 % JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 270,17 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,23 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +170,17

Lisätiedot

JOM RAHASTOT Kuukausikommentti syyskuu 2014

JOM RAHASTOT Kuukausikommentti syyskuu 2014 JOM RAHASTOT Ensin lyhyesti syyskuun matkakokemuksia Indonesiasta: Jakartassa/Indonesiassa yhtiövierailuilla syyskuun puolivälissä. Tapasin 20 yhtiöitä (19 listattua, yksi listaamaton) mukaan lukien muutama

Lisätiedot

Arvostuskerroin JOM Silkkitie JOM Komodo. PE2014e 8.8x 8.9x P/BV 2013 2.04 2.21 Osinko-% 2.09 1.95 ROE% 20.79 19.08. Kuukausikommentti joulukuu 2013

Arvostuskerroin JOM Silkkitie JOM Komodo. PE2014e 8.8x 8.9x P/BV 2013 2.04 2.21 Osinko-% 2.09 1.95 ROE% 20.79 19.08. Kuukausikommentti joulukuu 2013 JOM RAHASTOT Joulukuusta kehkeytyi samantapainen kuin marraskuusta, kun Kaakkois-Aasian markkinat (valuutat, bondit, osakkeet) jatkoivat heikkenemistään vuoden loppua kohden samaan aikaan kun Fed ilmoitti

Lisätiedot

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, H e l s i n k i Puh: , Fax:

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, H e l s i n k i Puh: , Fax: JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 200,15, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 11,08 %. 12 kuukauden tuotto oli kesäkuun lopussa +27,00 % ja kuuden kuukauden tuotto +15,40

Lisätiedot

Kuukausikommentti maaliskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti maaliskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 273,19, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +5,89 %. 12 kuukauden tuotto oli maaliskuun lopussa +25,99 %

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 264,03. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -2,73 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 264,03. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -2,73 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 264,03 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -2,73 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Kuukausikommentti toukokuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Kuukausikommentti toukokuu 2014 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 228,17 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,21 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa 1,36 % ja kuuden

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 222,60. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +6,50 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 222,60. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +6,50 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 222,60 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +6,50 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 230,62. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +3,58 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 230,62. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +3,58 % JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli helmikuun lopussa 230,62 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +3,58 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt 130,62 % eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

Kesäkuun aikana salkussa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Kesäkuun aikana salkussa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 231,90 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,10 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +131,9 % eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 219,21. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -1,52 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 219,21. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -1,52 % JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli joulukuun lopussa 219,21 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 1,52 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt 119,21 % eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013

KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013 KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013 Luottoluokittaja Fitch nosti Filippiinien velkapapereiden luottoluokituksen investment greidiin maaliskuun lopulla. Vaikka tämä oli ollut odotettavissa, on nosto historiallinen,

Lisätiedot

Kuukausikommentti helmikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti helmikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli helmikuun lopussa 215,84 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +0,65 %. 12 kuukauden tuotto oli helmikuun lopussa -16,34 % ja

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti tammikuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti tammikuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 249,99, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +6,02 %. 12 kuukauden tuotto oli tammikuun lopussa +24,06 % ja

Lisätiedot

FILIPPIINIEN VAIHTOTASE

FILIPPIINIEN VAIHTOTASE musd Tällä kertaa kuukausikommentissa näkemyksiä yhtiötapaamisista vuoden ensimmäiseltä Aasian reissulta, joka suuntautui Filippiineille, Indonesiaan ja Vietnamiin. FILIPPIINIT JOM RAHASTOT Filippiineillä

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Vinasun Corporation yhtiöesittely

Vinasun Corporation yhtiöesittely JOM SILKKITIE & KOMODO -rahastot Syyskuussa Aasian osakemarkkinat jatkoivat volatiilia kehitystään. Markkinastressiä ja suuria liikkeitä aiheutti FED:in setelielvytyspäätös, osaksi Saksan vaalit ym. Aasian

Lisätiedot

Kuun aikana kevensimme hieman Indonesian ja Malesian painoja, kun taas Kiinan, Vietnamin ja Filippiinien painoja nostettiin.

Kuun aikana kevensimme hieman Indonesian ja Malesian painoja, kun taas Kiinan, Vietnamin ja Filippiinien painoja nostettiin. JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 270,01 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -0,55 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +170,01

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

KUUKAUSIKOMMENTTI HELMIKUU 2013

KUUKAUSIKOMMENTTI HELMIKUU 2013 KUUKAUSIKOMMENTTI HELMIKUU 2013 Tammikuun salkunhoitoreissulla Aasiaan oli yhteensä 23 yhtiötapaamista: Hongkongissa 13, Vietnamissa 4 ja Indonesiassa 6. Hongkongissa tapasin salkun nykyisiä yhtiöitä,

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Kuukausikommentti syyskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti syyskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli syyskuun lopussa 209,27 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -2,44 %. 12 kuukauden tuotto oli syyskuun lopussa -16,04 % ja kuuden

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 228,72

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 228,72 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 228,72 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +5,97 %. 12 kuukauden tuotto oli maaliskuun lopussa -16,28 % ja

Lisätiedot

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012 JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012 JENKIT / EUROOPPA Jenkeissä on yllätyksettömästi ollut suurta toivoa siitä, että talouskasvu palaa +3 % kasvuuralle nyt,

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009

JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastot Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastoyhtiö Oy on suomalainen boutique -rahastoyhtiö, joka hallinnoi kahta Aasian osakemarkkinoille sijoittavaa sijoitusrahastoa. JOM Silkkitie

Lisätiedot

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012 JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012 Kesäkuun aikana sijoittajien katseet olivat tiukasti kiinni Euroopan velkakriisitapahtumissa, valitettavasti taas kerran.

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, 0 0 1 2 0 H e l s i n k i Puh: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 5, Fax: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 7

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, 0 0 1 2 0 H e l s i n k i Puh: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 5, Fax: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 7 JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 225,10, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi 10,17 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa

Lisätiedot

Kuukausikommentti marraskuu 2013

Kuukausikommentti marraskuu 2013 JOM RAHASTOT Kuukausikommentissa tällä kertaa tuoreimpia matkakuulumisia: VIETNAM Vietnamissa yhtiötapaamisissa tuli esille seikkoja markkinan mielenkiintoisesta lähtötasosta etenkin autosektorilla. Autopenetraatio

Lisätiedot

Kuukausikommentti tammikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti tammikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 214,44 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -9,61 %. 12 kuukauden tuotto oli tammikuun lopussa -14,22 % ja

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 218,23

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 218,23 JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli syyskuun lopussa 218,23 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,175 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +118,23 % eli vuositasolla

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖ FUND MANAGEMENT. JOM Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen osuudenomistajien kokous

RAHASTOYHTIÖ FUND MANAGEMENT. JOM Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen osuudenomistajien kokous JOM Rahastoyhtiön hallinnoimien rahastojen osuudenomistajien kokous 12.6.2018 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Pöytäkirjantarkastajien (2 kpl) ja ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous Salkunhoitajan katsaus

JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous Salkunhoitajan katsaus JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous Salkunhoitajan katsaus 21.4.2017 JOM Silkkitie -rahasto JOM SILKKITIE - SIJOITUSRAHASTO Kohdealue 13.4.2017 Aasia, pienet ja keskisuuret yritykset Rahaston

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010

Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 JOM Rahastoyhtiö ja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto: Taustaa ja tuottohistoria

Lisätiedot

MERKINTÄLOMAKE YKSITYISHENKILÖT

MERKINTÄLOMAKE YKSITYISHENKILÖT MERKINTÄLOMAKE YKSITYISHENKILÖT JOM Rahastoyhtiön JOM Silkkitie - tai JOM Komodo -sijoitusrahastoa voi merkitä kaksi kertaa kuukaudessa: 1) kuukauden 15. päivänä, tai sitä edeltävänä pankkipäivänä mikäli

Lisätiedot

Sijoittajakirje 2/2014

Sijoittajakirje 2/2014 Sijoittajakirje 2/2014 Arvoisa Asiakas Kiinan ja Vietnamin osakemarkkinat ovat houkuttelevasti hinnoiteltuja. Nämä pörssimarkkinat ovat päässeet halventumaan historiallisiin arvostuksiinsa nähden useamman

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili 2/2019 AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä Rahapäivä 14.9.2010 Sivu 1 Miksi Kehittyville markkinoille? Markkinoiden eri kehitysvaiheet luovat sijoittajille uusia mahdollisuuksia

Lisätiedot

DANSKE VARAINHOITO 25

DANSKE VARAINHOITO 25 DANSKE VARAINHOITO 25 KUUKAUSIKATSAUS MAALISKUU 31.3.2018 Osakemarkkinat olivat maaliskuussa laskussa kautta linjan. Puheet tuontitulleista herättivät pelkoja kauppasodasta ja siten aiheuttivat laskupaineita

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 06/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous: Salkunhoitajan katsaus 12. kesäkuuta

JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous: Salkunhoitajan katsaus 12. kesäkuuta JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous: Salkunhoitajan katsaus 12. kesäkuuta 2018 JOM Silkkitie -rahasto JOM Silkkitie -rahasto sijoittaa varansa aktiivisesti suoraan aasialaisten pienten ja keskisuurten

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 01/2017 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Laadukasta varainhoitoa rahastomuodossa Erikoissijoitusrahasto UB Smart UB Smart on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisille

Lisätiedot

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki Vuosikertomus 1.1-31.12.2015 Rahaston perustiedot Rahastotyyppi Osakerahasto Toiminta alkanut 2014.12.31 Salkunhoitaja Elite Varainhoito Oyj Osuussarjat A1 A2 A3 A4 Bloomberg N/A N/A N/A N/A ISIN FI4000123120

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, sijoittajaa kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asiakassuhdejohtajaan,

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin. Lokakuu Kaisa Kivipelto

Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin. Lokakuu Kaisa Kivipelto Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin Lokakuu 2016 Kaisa Kivipelto Alfred Berg Aktiivinen Fokus Uusi lähestymistapa omistajuuteen osakevalinnassa Rahasto sopii sijoittajalle, joka Haluaa sijoittaa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto

Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 16.2.2017 Markkinatilanne Euroopassa Takana osakemarkkinoiden vahva nousujakso loppuvuonna 2016. Euroopan

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Lyhyet korot, euro-alue Rekisteröimisvuosi: 4/1998 Salkunhoitajat: Jani Holmberg

Lisätiedot

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60%

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60% 1 PERUSTIEDOT Rahaston koko (milj. ) Salkunhoitaja Vertailuindeksi Aloituspäivä Morningstar Riskiluokka Rahasto sijoittaa pohjoismaisten yritysten osakkeisiin tavoitteena aktiivisella salkunhoidolla ylittää

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili AVAINTIETOESITE 6/2018 Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot