LUKUVUOSITIEDOTE 2012 2013



Samankaltaiset tiedostot
Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) Tampere

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kalkkisten koulu

KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2015

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) apulaisrehtori Matti Palmunen (02)

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Munkkiniemen ala-aste

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Meidän luokka (1CD) Luokassamme on 48 oppilasta. Luokanopettajat Heli ja Matti Lisätukena:

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle

Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

Opetushenkilökunta. 19 luokanopettajaa 3 aineenopettajaa

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

1. Kolmiportainen tuki

Kivistön koulun hyvä fiilis

Esiopetuksen toimintasuunnitelma

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

LINNAMAAN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

O L A R I N K O U L U

Oppilas saa lukuvuoden aikana arviointia sisältäviä tiedotteita ja lukuvuositodistuksen seuraavina

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila

kouluun rovaniemelle opas koulunkäynnistä vanhemmille ja oppilaalle

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KIVINIEMEN JA TAKKURANNAN KOULUJEN LUKUVUOSIOPAS

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI

IHODEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Laanilan yläasteen syystiedote

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Koulun työsuunnitelma

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Valokuvaus: Koulukuvauspäivä on klo 9.00 alkaen.

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Savonlinnan normaalikoulu

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö!

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Opinto-opas. Kerimäen lukio

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) Ruokolahti Voimaan (kv / 59) muutos (kv

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Kempeleen kunta Liite 1

Tietoa suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Opas maahanmuuttajavanhemmille. suomi

Kielten opiskelu Oulussa

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

LEPOLAN KOULU lukuvuosi

VAUNUKANKAAN KOULU. Lukuvuositiedote


MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Opetushenkilöstö Punkaharju

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / Koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

TYÖSUUNNITELMA Huvikumpu pk, Pitkätossut

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

Transkriptio:

LUKUVUOSITIEDOTE 2012 2013 Kirkonkulman koulu on vireä, luonnonläheinen koulu. Tavoitteenamme on tiedonhaluinen, luova ja pohtiva oppilas, joka ymmärtää luontoa ja kunnioittaa elämää. Meille on tärkeää, että koulu on turvallinen ja että kaikki kunnioittavat toisiaan ja noudattavat hyviä käytöstapoja. KOULUN YHTEYSTIEDOT Kirkonkulman koulu Vanhanpappilantie 87 13300 Hämeenlinna Rehtori 03 621 4582 Vararehtori 03 621 4581 Opettajat 03 621 4421, 03 621 4419 Erityisopettaja 03 621 4417 Esiopetus 03 621 7044 Vahtimestari 03 621 4343 Kouluravintola Näkkäri 03 621 4774 Terveydenhoitaja 03 621 3938, 050 4355 734 Iltapäiväkerho 050 5721 523 Wilma https://wilma.hameenlinna.fi/ Koulun kotisivut www.hameenlinna.fi/kirkonkulmankoulu

Rehtorin ajatuksia kouluvuoden alun kynnyksellä 24.8.2012 Kirkonkulman koulua käy tänä lukuvuonna ennätysmäärä lapsia ja aikuisia. Opetusryhmiä on 14, ja lisäksi saamme esiopetusryhmän koululle. Lapsia koulun ympäristössä liikkuu päivittäin noin 300, joten vilinää ja vilskettä riittää. Koulun piharakennuksen ensimmäisessä kerroksessa jatkaa toimintaansa aamu- ja iltapäiväkerho, ja toiseen kerrokseen remontoidaan syyslukukauden aikana lisää opetustiloja. Rakentajana toimii TEKME Oy ja se huolehtii myös työmaa-alueen rajaamisesta ja turvallisuudesta. Restoratiivinen pedagogiikka Koulussamme tavoitteena on rakentaa oppimistilanteista ja -ympäristöistä sellaisia, että niissä opiskellaan monipuolisin menetelmin sekä oppiaineiden sisältöjä että sosiaalisia taitoja. Fyysiset puitteet oppimiselle ovat erinomaiset, ja nyt kohdistamme koululla katseemme psyykkisesti turvallisen oppimisympäristön kehittämiseen. Tämä on tärkeää tehdä yhdessä teidän huoltajien kanssa niin, että kodit ja koulu kuuntelevat toisiaan ja mallintavat lapselle, miten hyvää vuorovaikutusta rakennetaan. Puhumme restoratiivisesta pedagogiikasta, jota pyrimme juurruttamaan entistä vahvemmin koulumme toiminta- ja vuorovaikutuskulttuuriin. Restoratiivinen oppiminen Virheitä ja erehdyksiä sattuu ja tapahtuu niin matematiikan tunnilla kuin sosiaalisissa tilanteissakin. Virheistä voi kuitenkin oppia, eikä niitä tarvitse pelätä eikä peitellä, jos lapsi tietää, ettei hänen tekemästään virheestä rangaista vaan hyväksytään, että virheitä sattuu kaikille. Voisiko sosiaalisia taitojakin harjoitella osin samoin menetelmin kuin kognitiivisia taitoja? Kuvitellaan tilanne, että oppilas tekee virheen matematiikan laskutoimituksessa. Usein opettaja pyytää oppilasta kertomaan, miten päätyi tulokseen ja oppilas sanallistaa opettajalle matemaattisen ajattelunsa kertoo siis ääneen, miten päätyi lopputulokseen. Samalla kertoessaan oppilas usein itse tai opettajan ohjaamana oivaltaa tekemänsä virheen ja korjaa sen. On tapahtunut oppimista. Mitä jos toimisimmekin samoin tilanteessa, jossa oppilas on aiheuttanut mielipahaa toiselle? Sen sijaan, että opettaja tuomitsee kuulematta osapuolia toisen syylliseksi ja toisen uhriksi, opettaja toimiikin sovittelijana: osapuolet kertovat vuorotellen mitä tapahtui, mitä ajatuksia ja tunteita tilanne herätti. Osapuolet kuulevat toistensa ajatukset ja tunteet, ja ymmärtävät miten heidän oma toiminta vaikuttaa muihin. Sovittelussa osapuolet itse etsivät ratkaisun ja sopivat, miten jatkossa toimitaan. Lisäksi sovitaan seurantatapaaminen, jossa arvioidaan, miten sopimus on pitänyt. Koulussamme sovittelusta saadut kokemukset ovat rohkaisevia. Sovittelumenetelmällä tehdyistä sopimuksista 95% johti sopimuksen pitämiseen. Konfliktit ovat oppimisen ja kasvun paikkoja, kun suhtaudumme niihin mahdollisuutena oppia uutta. Hyvää ja turvallista kouluvuotta! Ulla Sara-aho, rehtori

LAPSEN KOULUNKÄYNNIN TUKEMINEN Lapsen kasvun, kehityksen ja koulunkäynnin onnistumisen kannalta keskeisessä asemassa on oppilaan, huoltajan ja opettajan välinen säännöllinen ja myönteisessä hengessä käytävä vuorovaikutus. Huoltajan aktiivisuudella on ensiarvoisen suuri merkitys lapsen koulunkäynnin tukemisessa ja parhaassa tapauksessa jo opetuksen ja ohjauksen suunnittelussa. Toimiva yhteistyö huoltajan ja opettajan kesken luo myös turvallisuuden tunteen lapselle kun hän näkee, että aikuiset toimivat keskenään hänen parhaakseen. Toimiva yhteistyö perustuu ajatukseen, että jokaisen näkemys on ainutlaatuinen ja arvokas. Tämän pohjalta ratkaisuja etsitään yhdessä. Luokanopettaja seuraa kokonaisvaltaisesti oppilaidensa koulutyötä. Kun kysymistä tai keskustelun tarvetta ilmenee, kannattaa olla yhteydessä lapsenne luokanopettajaan. Yhteyttä voi ottaa puhelimitse, Wilman tai sähköpostin välityksellä sekä kirjeitse ja tarvittaessa sopia tapaamisesta. WILMA VUOROVAIKUTUS JA TIEDOTUSKANAVA KODIN JA KOULUN VÄLILLÄ Wilma on tärkeä oppimisen seurannan ja yhteydenpidon väline kodin ja koulun välillä. Sen avulla huoltajat ja opettajat voivat pitää yhteyttä helposti. Opettajat käyttävät Wilmaa päivittäin. https://wilma.hameenlinna.fi OPPILAAN POISSAOLOT JA TUNTIMERKINNÄT Opettajat kirjaavat oppilaan myöhästymiset ja poissaolot Wilmaan. Koulunkäynnin tuloksellisen sujumisen edellytyksenä on säännöllinen koulunkäynti. Siitä vastaa oppilaan huoltaja, joka myös voi jo etukäteen ilmoittaa lapsen poissaolot Wilman kautta. Koulussamme noudatetaan seuraavia käytäntöjä oppilaan poissaolojen ilmoittamisessa ja hakemisessa: 1. Huoltajan tulee ilmoittaa oppilaan poissaolosta luokanopettajalle heti ensimmäisenä poissaolopäivänä. Poissaoloilmoituksen voi tehdä suoraan Wilmaan. 2. Luvan korkeintaan viisi (5) koulupäivää kestävään poissaolon myöntää luokanopettaja. 3. Yli viiden koulupäivän poissaoloon lupa haetaan rehtorilta. Molempiin tapauksiin pyydetään opettajalta lomaketta oppilaan tilapäisestä vapauttamisesta koulunkäynnistä. Lomake löytyy myös kotisivuiltamme kohdasta lomakkeita. 4. Anotun poissaolon aikaiset koulutehtävät oppilas tekee opettajiensa ohjeiden mukaisesti, pääsääntöisesti poissaolonsa jälkeen. 5. Anotun poissaolonaikaisten kouluasioiden opettamisesta vastaa oppilaan huoltaja, eikä koulu anna oppilaalle näiden asioiden opiskeluun tai harjoitteluun tukiopetusta. HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN TYÖ- JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 2012 (88 työpäivää) 14.8.2012 (ti) koulu alkaa 15.-21.10.2012 (ma-su, vko 42) syysloma 21.12.2012 (pe) viimeinen koulupäivä 22.12.2012-1.1.2013 (la-ti) joululoma Kevätlukukausi 2013 (100 työpäivää) 2.1.2013 (ke) koulu alkaa 25.2.-3.3.2013 (ma-su, vko 9) talviloma 29.3.-1.4.2013 (pe-ma) pääsiäisajan vapaa 1.6.2013 (la) lukuvuosi päättyy

KOULUN HENKILÖKUNTA Rehtori Ulla Sara-aho 1A Anne Koponen 1B Mia Paimela 1C Kati Kajanto 2A Jaana Rusko-Laitinen 2B Kristiina Kalliokoski 2C Anu Virta 3A Satu Rantanen, vararehtori 3B Mikko Ollila 4A Sanna Överlund 4B Jenni Mattila 5A Kaisa Överlund 5B Kari Murtonen 6A Eija Hyvärinen 6B Merja Savonen Tuntiopettaja Sanna Lappalainen Resurssiopettaja Taru Wadhwa Erityisopetus Leena Halonen Kouluohjaajat Iida Juotasniemi Ulla Vappula Terveydenhoitaja Anne Paloposki Linnan Ateria Oy Asiakaspalveluvastaava Katja Karlsson Kouluravintola Näkkäri Ruokapalvelutyöntekijä Tanja Lipponen Tekme Oy Vahtimestari Markku Kulmala Siistijät Sanna Etelälahti, Sirpa Pimiä Koulun päivittäinen työaika on klo 8.15-15.15. 1. tunti 8.15 9.00 2. tunti 9.00 9.45 3. tunti 10.00 10.45 4. tunti 11.00 12.00 Ruokailu klo 10.15 12.00 välisenä aikana porrastetusti 5. tunti 12.30 13.15 6. tunti 13.30 14.15 7. tunti 14.30 15.15 Opettajan harkinnan mukaan koulupäivän kaksi viimeistä tuntia voidaan pitää ilman taukoa, jolloin viimeinen oppitunti päättyy 15 minuuttia aiemmin. Tämä koskee 5. 7. tunteja. Koulukuljetusten piirissä olevat oppilaat saavat aamuisin ja koulupäivän päätyttyä odottaa koulun alkamista tai taksikyytiä Koulukirjasto Majakassa. Huoltajat ja luokanopettaja sopivat tästä yhdessä.

TUNTIJAKO Luokka-aste 1 2 3 4 5 6 Yhteensä Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7 5 5 4 5 33 Ympäristö- ja luonnontieto, biologia ja maantieto 2 2 2 3 2 2 13 Fysiikka ja kemia 0 0 0 0 1 1 2 A1-kieli, englanti 0 0 2 2 2 2 8 Uskonto, elämänkatsomustieto 1 1 1 2 1 2 8 Historia 0 0 0 0 2 1 3 Matematiikka 3 3 4 4 4 4 22 Musiikki 1 1 2 1 1 1 7 Kuvataide 1 2 2 2 2 2 11 Käsityö 2 1 2 2 2 2 11 Liikunta 2 2 3 2 3 2 14 Oppilaan tuntimäärä 19 19 23 23 24 24 132 A2-kieli, saksa 0 0 0 2 2 2 6 Oppilaan tuntimäärä A2-kielen kanssa 19 19 23 25 26 26 138 OPPILASARVIOINTI Oppilasarvioinnin osuutta päivitetään koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa syyslukukauden aikana. Tiedotamme oppilasarvioinnista tarkemmin päivityksen valmistuttua. OPPILASHUOLTOTYÖRYHMÄ Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko, ja sen tehtävänä on oppilaan kasvun ja kehityksen sekä koulunkäynnin tukeminen. Koulun oppilashuoltotyöryhmään kuuluvat koulupsykologi, terveydenhoitaja, erityisopettaja ja rehtori. Oppilaan luokanopettaja, huoltajat sekä muita asiantuntijoita sopivat tapaamisesta tarvittaessa. Myös huoltaja voi tehdä aloitteen tapaamisesta. TERVEYDENHOITO Terveydenhoitaja seuraa oppilaiden terveydentilaa, antaa ensiavun tapaturman sattuessa ja ohjaa tarvittaessa hoitoon tai tutkimuksiin. Terveydenhoitaja on Kirkonkulman koululla keskiviikkoisin, torstaisin ja joka toinen maanantai. Puhelimitse hänet tavoittaa 03 621 3938 tai 050 4355734. Oppilaiden hammashoito tapahtuu Viipurintien pääterveysasemalla. Oppilaan kuljettamisesta hammashoitoon vastaa oppilaan huoltaja. Mikäli huoltaja joutuu viemään lapsensa koulutapaturman johdosta tutkimuksiin, tulee aina käyttää julkista terveydenhoitoa. Kaupunki korvaa vain terveyskeskuksessa tai aluesairaalassa suoritetusta toimenpiteestä aiheutuneet kustannukset. Tällaisista käynneistä tulee aina myös ilmoittaa opettajalle. KOULURAVINTOLA NÄKKÄRI Ruokailu tapahtuu porrastetun aikataulun mukaisesti klo 10.15 12.00 välisenä aikana opettajan opastuksessa ja valvonnassa. Tavoitteena on, että oppilas pyrkisi maistamaan kaikkia ruokia ja näin totuttelisi vieraampiinkiin ruokalajeihin. Harjoittelemme hyviä ruokailutapoja, sosiaalisuutta sekä toisten huomioon ottamista. Koululla on ruokailutoimikunta, jonka tavoitteena on kehittää kouluruokailua. Toimikuntaan kuuluvat Linnan Aterioiden asiakaspalveluvastaava, opettaja- ja oppilasedustus sekä kouluterveydenhoitaja.

ERITYISRUOKAVALIO Erityisruokavalioiden tarve selvitetään erityisruokavaliolomakkeella neuvolassa ennen kouluikää ja uudelleen koulunkäynnin aloituksen yhteydessä. Jo koulun aloittaneiden erityisruokavaliotilanne tarkistetaan terveystarkastusten yhteydessä. Muutoksia erityisruokavalion tarpeeseen voi ilmoittaa jatkuvasti. Uusista erityisruokavalioista täytetään erityisruokavaliolomake ja se palautetaan kouluterveydenhoitajalle. Mukaan liitetään mahdolliset lääkärinlausunnot tai muut selvitykset erityisruokavalion tarpeesta. Maito- ja viljaallergioiden osalta erikoislääkärin lääkärintodistus on pakollinen. Terveydenhoitajat toimittavat lomakkeen valmistavalle keittiölle, josta tilataan ateria lapsen hoitotarpeen mukaisesti. Lisätietoja antavat kouluterveydenhoitajat, lasten neuvolat sekä Linnan Ateria liikelaitos. TUKIOPETUS Tukiopetus on yksilöllisenä tai pienryhmissä järjestettävää lisäopetusta, jota annetaan opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneille tai muusta syystä sitä tarvitseville oppilaille. Tukiopetuksen järjestämisestä sovitaan oppilaan ja huoltajan kanssa. ERITYISOPETUS Erityisopetuksella tuetaan oppilaan oppimista ja kehittymistä. Se voi olla yksilöllistä tai pienryhmässä tapahtuvaa opetusta tai luokkatilanteessa tapahtuvaa samanaikaisopetusta. OPPILAIDEN VÄLISET RISTIRIITATILANTEET JA KIUSAAMINEN Koulussa esiintyy ristiriita- ja kiusaamistilanteita. Koululla on käytössä eri menetelmiä niiden ratkaisemiseksi ja selvittämiseksi. Usein ristiriitatilanteita selvitetään sovittelussa. Sovittelun periaatteisiin kuuluu, että ensin kuunnellaan jokaisen osapuolen selvitys tapahtuneesta ja sen jälkeen osapuolet miettivät, miten voisivat jatkossa toimia toisin. Osapuolet tekevät sopimuksen ja sen toteutumista seurataan. Sovittelijoina toimivat sovittelukoulutuksen saaneet oppilaat ja opettajat. Sovittelijoina toimivat myös siihen koulutuksen saaneet opettajat. Huoltajat voidaan kutsua tarvittaessa mukaan sovitteluun. Sovittelu on aina vapaaehtoista. Mikäli oppilas ei halua sovitella tai ratkaisua ei löydy sovittelussa, koululla on käytössä perusopetuslain mukaiset kurinpitokeinot. Opettajan antaessa oppilaalle rangaistukseksi jälki-istunnon siitä ilmoitetaan huoltajalle ennen jälkiistunnon täytäntöönpanoa. Jälki-istuntoa annettaessa kuullaan oppilaan näkemys tilanteesta ja tapahtuneesta. Poliisin Ankkuri-ryhmä toimii kaikkein vakavimpien rikoksen tunnusmerkit täyttävien tilanteiden selvittäjänä. Kiusaamiseen puututaan koulussa, kun siitä saadaan tieto tai kun sitä havaitaan. KOULUMATKAT Polkupyörällä koulumatkan kulkemiseen luvan antaa oppilaan huoltaja. Koulupäivän aikana tehtävällä pyöräretkellä on pakko käyttää kypärää. Koulupäivän ajan polkupyörä tulee pitää lukittuna pyörätelineessä. Koulu ei vastaa koulumatkoilla tai koulupäivän aikana rikkoutuneista pyöristä. Huoltajat vastaavat siitä, että lapsi käyttää pyöräilykypärää myös koulumatkoilla.

PYSÄKÖIMINEN JA VANHANPAPPILANTIEN KÄÄNTÖPAIKKA Välttääksemme vaarallisten tilanteiden syntymistä koulun piha-alueella lapsen voi jättää kyydistä/ottaa kyytiin Vanhanpappilantien varteen rakennetulla autojen pysäköinti- ja kääntöpaikalla. Koulun pysäköintipaikat on varattu henkilökunnalle koulupäivien aikana. OPISKELUVÄLINEET Peruskoulussa oppilaat saavat opiskelussa tarvitsemansa kirjat ja opiskeluvälineet. Oppilaan huoltaja on korvausvelvollinen, mikäli oppilas hukkaa tai vaurioittaa hänelle koulusta annetun opiskeluvälineen. Muiden kuin koulutyössä tarvittavien tarvikkeiden tuontia kouluun tulee välttää. Koulu ei vastaa koulussa hävinneistä tai vaurioituneista henkilökohtaisista tavaroista. PUKEUTUMINEN Suosittelemme erillisten sisäjalkineiden käyttöä, sillä ulkokengät jätetään sisääntuloaulaan. Liikuntatunneille oppilaan tulee pukeutua sään ja oppitunnin aiheen mukaisesti. Ulkoliikunnassa ei ole pakkasrajaa, mutta sääolosuhteiden mukaan voidaan ulkoliikuntatunti vaihtaa sisällä tapahtuvaan liikuntaan opettajan harkinnan mukaan. Opettaja voi antaa tilapäisen vapautuksen liikunnasta huoltajan kirjallisen selvityksen perusteella. LÖYTÖTAVARAT Koululle kertyy lukuvuoden mittaan paljon unohtuneita vaatteita ja kenkiä. Niitä ja muita kadonneita tavaroita voi tiedustella koulun vahtimestarilta. Lasten vaatteet ja kengät olisi hyvä nimikoida. VÄLITUNNIT Välitunnit vietetään pääosin ulkona. Koulun välituntialueella on monenlaista virikettä välituntiliikkumiseen: monitoimiareena, koripallokenttä, koulun metsät, pallokenttä maaleineen, kiipeilytelineet, keinut sekä hiekkalaatikko. Oppilaat huolehtivat itse yhteisistä välituntivälineistä ja ne säilytetään koulun ulkoliikuntavarastossa. VAARALLISEN TYÖN TEKEMINEN Perusopetuksen 1.-6. -luokilla asetuksen mukaisten vaarallisten aineiden, koneiden, laitteiden ja työvälineiden, kuten pylväsporakoneen käyttö on kielletty. KOULUN USKONNOLLISET TILAISUUDET Koulun elämään kuuluu uskonnon opetuksen lisäksi uskonnollisia tilaisuuksia kuten jumalanpalveluksia, uskonnollisia päivänavauksia tai uskonnollisia konsertteja. Nämä tilaisuudet katsotaan uskonnon harjoittamiseksi. Perustuslain mukaan ketään ei voida velvoittaa omantuntonsa vastaisesti osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Oppilas voidaan huoltajan pyynnöstä vapauttaa osallistumasta koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tämän voi tehdä pyytämällä rehtorilta siihen tarkoitetun lomakkeen. Uskonnollisen tilaisuuden ajaksi koulu järjestää oppilaille muuta toimintaa. Uskonnon opetukseen liittyvää rukousta, virttä tai tutustumista jonkin uskonnollisen yhteisön elämään ja uskonnollisiin toimituksiin ei valtakunnallisten ohjeiden mukaan katsota uskonnon harjoittamiseksi. Sama koskee koulun perinteisiin juhliin liittyviä uskontoon viittaavia elementtejä. Esimerkiksi yksittäinen virsi ei tee koulun juhlasta uskonnollista tilaisuutta. KIRKONKULMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulussa jokaisella oppilaalla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Yhteistyön sujumiseksi tarvitaan selkeät pelisäännöt, joita tulee noudattaa. YLEISESTI 1. En kiusaa ketään koulumatkalla enkä koulussa. 2. Käyttäydyn ystävällisesti ja kohteliaasti kaikkia kohtaan. 3. Tupakka ja alkoholi ja muut päihdyttävät aineet ovat kiellettyjä koulun alueella. KOULUMATKAT 4. Koulumatkoilla noudatan liikennesääntöjä. OPPITUNNIT 5. Tulen oppitunneille ajoissa. 6. Saavun oppitunneille kotitehtävät tehtyinä ja tarvittavat opiskeluvälineet mukanani. 7. Käyttäydyn oppitunneilla rauhallisesti ja noudatan luokan sääntöjä. 8. Oppitunneilla en käytä matkapuhelinta, kannettavia soittimia tai elektroniikkapelejä. VÄLITUNNIT 9. Vietän välitunnit ulkona. 10. Menen välitunneille viivyttelemättä. 11. Pysyn välituntialueella ja leikin vain turvallisia leikkejä. 12. En koske polkupyöriin. 13. Noudatan välituntivalvojan antamia ohjeita. RUOKAILU 14. Noudatan jonossa hyviä käytöstapoja ja ruokailussa hyviä pöytätapoja. OPPILAAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET 15. Koulupäivän alussa tulen sisälle vasta kellon soitua. 16. Jätän polkupyöräni ja muun kulkuvälineeni sille varatulle alueelle. 17. Liikun sisätiloissa rauhallisesti. 18. Pidän tavarani naulakossa ja pulpetissa hyvässä järjestyksessä. 19. En tuo kouluun opiskelua häiritseviä tavaroita. 20. Huolehdin yhteisistä välineistä hyvin ja palautan ne käytön jälkeen oikeille paikoilleen. 21. Olen velvollinen korvaamaan tahallisesti aiheuttamani vahingon. 22. Kodin tulee korvata oppilaan kadottamat ja rikkomat koulutarvikkeet. 23. Minulla on oikeus puolustautua kokemaani vääryyttä vastaan ilmoittamalla asiasta opettajalle tai koulun rehtorille joko omasta tai oppilastoverini puolesta. 24. Ilmoitan aina tapaturmasta ja kiusaamisesta viivyttelemättä jollekulle aikuiselle. Näistä säännöistä ja ohjeista voidaan poiketa opettajan antamien ohjeiden mukaan. KOULUN KÄNNYKKÄETIKETTI Oppilas ei käytä kännykkää koulupäivän aikana, ei siis myöskään välitunneilla. Koulupäivän aikana välttämättömät yhteydenotot vanhempiin voi tarvittaessa hoitaa koulun puhelimella. Toimimalla em. tavoin lapsi kokee, että hän selviää itsenäisesti koulupäivästä ja että ongelmatilanteissa hän voi turvautua lähellä olevan aikuisen apuun. Näin toimimalla ehkäisemme myös mahdollisuutta kiusaamiseen teksti- ja kuvaviestein koulupäivän aikana.