Perustusjärjestelmät & sokkelielementit
SÄÄT VAIHTUVAT MUTTA KOSTEUS PYSYY Joskus sataa vettä tai katolle tulee lunta. Joskus paistaa aurinko. Pohjarakenne pysyy kuitenkin paikallaan ja altistuu aina enemmän tai vähemmän kosteudelle. Maaperän suhteellinen kosteus on 100 prosenttia joka päivä, ympäri vuoden. Jos pohja on tehty väärin, talollesi voi aiheutua pysyviä vahinkoja. Tällaisia vahinkoja on lähes mahdotonta korjata. On siis syytä ajatella asiaa ennen kuin kalliita vahinkoja pääsee syntymään. Hyvä ratkaisu on Legaletin täysin kosteussuojattu pohja ja laadukkaat tuotteet, jotka suojaavat tehokkaasti tulevilta ongelmilta. Legaletin avulla asiat tulevat alusta asti oikein! 2
TURVALLINEN RAKENNE Legalett toteuttaa perustuksen koko rakennesuunnittelun. Monipuolisten laskelmien avulla saadaan perustusjärjestelmää varten parhaat mahdolliset rakenteet. Kaikki tehdään suunnitteilla olevan rakennuskohteesi edellytysten mukaan. Me myös vastaamme toteutuksesta alusta loppuun. Legaletin käyttämät suunnittelijat ovat erikoisasiantuntijoita, joilla on kokemusta kaikentyyppisten rakennusten perustusjärjestelmistä omakotitaloista päiväkoteihin, kouluihin, kirkkoihin, urheiluhalleihin ja teollisuusrakennuksiin ym. Perustusta suunniteltaessa otamme huomioon sen, kuinka talon lämmitysjärjestelmä vaikuttaa rakentamiseen. Varmistamme tarkkojen analyysien avulla, että lämpöhäviöt pysyvät mahdollisimman vähäisinä ja esimerkiksi kosteus- tai routavaurioita ei pääse syntymään. KUINKA POHJA ERISTETÄÄN? Legalett käyttää vain laadukkainta solumuovia ja suosittelemme energiatehokkaita ratkaisujamme, jotka tarjoavat hyvän reunaeristyksen ja ehkäisevät kylmäsiltoja. Tämä vähentää energiankulutusta ja säästää rahaa sekä ympäristöä. Legaletin pohjaeristys toteutetaan EPS-solumuovilla ja yhtenäisen eristekerroksen paksuus on tavallisesti 300mm. Tämä tarjoaa erittäin hyvän lämmöneristyksen ja erinomaisen suojan pohjalaatan ja maaperän välisten lämpötilaerojen synnyttämää kosteuden siirtymistä vastaan. Pohjan mitoituksessa ja raudoituksessa yläpuolisista rakenteista laattaan kohdistuvien kuormien mukaan, pyrimme saavuttamaan kaikissa kohdissa mahdollisimman hyvän lämmöneristyksen. Jos pohja jossakin kohdassa vuotaa lämpöä, kosteus saattaa päästä siirtymään lämpimästä maaperästä pohjan läpi talon rakenteisiin ja tästä aiheutuu suuri kosteus- ja homevahinkoriski. Legalettin tehokas, yhtenäisestä kerroksesta muodostuva eristys takaa, ettei tällaisia riskejä esiinny lainkaan. Tuloksena on perustus, jolla on ylivoimaiset lämmöneristysominaisuudet. läm- 3
PERUSTUSJÄRJESTELMÄ Legalett-perustusjärjestelmä on erikseen kuhunkin kohteeseen sovitettu rakennejärjestelmä, jossa ei ole tehty kompromisseja. Tarkoituksenamme on tarjota markkinoiden paras perustusratkaisu. Siksi jokainen toimittamamme perustusjärjestelmä on ainutlaatuinen tuote, joka on suunniteltu erityisesti kuhunkin yksittäiseen rakennuskohteeseen. Rakenteemme perustana ovat juuri sinun projektiisi liittyvät edellytykset. Tällaisia voivat olla esimerkiksi rakennuksen kuormitus tai epäedulliset maaperän olosuhteet, jotka edellyttävät paalutusta tai tukiperustuksia. Kaikki järjestelmän osat sokkelielementeistä, raudoituksesta ja eristyksestä etäjärjestelmiin ja kiinnikkeisiin ovat erittäin laadukkaita ja ne on optimoitu niin määrän kuin mitoituksen ja suunnitteluratkaisujenkin osalta kunkin rakennuksen täsmällisten tarpeiden ja vaatimusten mukaan. Järjestelmä sopii yhtä lailla niin pieniin, yksinkertaisiin rakennuksiin kuin suuriin, monimutkaisiin rakennuksiin, joissa on raskaat kuormitukset. Näin saavutetaan paras mahdollinen kokonaistalous alhaisten toteutuskustannusten sekä tulevan käytön vähäisten energiahäviöiden ansiosta. Pohjan eristys toteutetaan EPS-solumuovilla ja yhtenäisen eristekerroksen paksuus on tavallisesti 300 mm. Tämä tarjoaa erittäin hyvän lämmöneristyksen ja erinomaisen suojan pohjalaatan ja maaperän välisten lämpötilaerojen synnyttämää kosteuden siirtymistä vastaan. Tuloksena on energiaoptimoitu radon- ja kosteussuojattu pohjarakenne, joka on ihanteellinen ratkaisu riippumatta siitä, minkä lämmönlähteen valitset nyt tai tulevaisuudessa. YKSINKERTAISTA JA HELPPOA! Saat täydellisen pohjapaketin kaikkine rakennusmateriaaleineen ja piirustuksineen suoraan rakennustyömaallesi. Asennus käy yksinkertaisesti ja nopeasti ja heti sen jälkeen voidaan aloittaa valu. Materiaalit ovat kevyitä ja siten vaivattomia käsitellä. Tavallisesti rakenne suunnitellaan siten, että pohjapalkkeja tai anturoita ei tarvita. Alla oleva maapohja voidaan tasoittaa kokonaan. Asennus on yksinkertaista ja helppoa, sillä järjestelmän osat on esivalmistettu mahdollisimman pitkälle. Kaikki materiaalit, kuten esimerkiksi taivutetut raudoitteet, toimitetaan asennusvalmiina. Legaletilta on saatavilla täysi valikoima perustusten rakenneosia. Kaikki tämä säästää aikaasi ja vähentää kustannuksiasi! 4
LEGALETT PAALUTETTAVA PERUSTUSJÄRJESTELMÄ Legaletin paalutettava perustusjärjestelmä on kustannustehokkain ja parhaiten eristetty rakenne paalutettaviin kohteisiin. Maata vasten mutta kantavana rakenteena toimiva perustus ja alapohja jossa yhdistyy tuulettuvan ja maanvaraisen alapohjan edut. Kokonaan maapinnan yläpuolelle ja kauttaaltaan eristetty betonilaatta on aina kosteudelta suojassa. Betonilaatan ja murskepedin välissä oleva 300mm eristekerros estää tehokkaasti lämmön karkaamisen alaspäin. Yhtenäinen saumaton betonilaatta on myös säteilyturvakeskuksen määrittelemä Radon-turvallinen rakenne. Paalut integroidaan suoraan laattarakenteeseen. Erillisiä kantavia palkkeja, ontelolaattoja tai paaluhattuja ei tarvita. Paalutussuunnitelma sisältyy toimitukseen. ISOFORM VÄLIPOHJARAKENNE Legalett mitoittaa ja rakentaa paikallaan valettavia betonivälipohjia useimpiin rakennustyyppeihin. Samoin kuin pohjankin osalta, toimitamme täydellisen rakennuspaketin suoraan rakennustyömaalle. Paketti sisältää kaikki komponentit ja esivalmistetut raudoitukset. Legalett ISOFORM on sandwich-elementti eli paikalleen jäävä valumuotti, johon on integroitu eristys. Toimitettavan sandwich-elementin ulkopintana on 9mm:n kuusivaneri tai 6 mm kuitusementtiä. Ydin tehdään EPS-solumuovista, jonka paksuus on valittavissa (32 200mm). Koko on 2400 x 1200mm. Katkaisu tapahtuu helposti asennuspaikalla, jotta ratkaisu olisi mahdollisimman joustava. Elementti tarjoaa muotojäykkyytensä ansiosta erinomaisen lujuuden ja kuormien jakautumisen, ja samalla voidaan vähentää erilaisten tukien määrää perinteiseen valumuottiin verrattuna. Välipohjaan voidaan yhdistää Legalettin lattialämmitys ja sen ääni- ja lämpöeristysominaisuudet ovat erittäin hyvät. Paikalleen jäävä eristävä valumuottimme siirtää lämpöä ylöspäin ja ehkäisee lämmön vuotamista alakerrokseen. 5
SOKKELIELEMENTIT Keveyttä ja lujuutta Legalett on kehittänyt uuden sukupolven sokkelielementtejä varten erityisen betonin pinnoitustekniikan. Ainutlaatuinen pintakerros koostuu kestävästä betoniseoksesta, jonka ansiosta sokkeli on erittäin luja ja kestää hyvin erilaisia ulkoisia rasituksia. Pintakerroksen paksuus on noin 10mm, ja saatavana on toteutuksesta riippuen useita pintarakenteita ja värivaihtoehtoja. Sokkelielementti tarjoaa erittäin tehokkaan suojan lämmönhukkaa vastaan. Nopea asentaa Legalettilla on 25 vuoden kokemus sokkelielementtien kehityksestä ja tuotannosta. Olemme rakentaneet todellisen osaamiskeskittymän, joka on nostanut meidät markkinoiden johtavaksi sokkelielementtien kehittäjäksi. Tämän ansiosta voimme tarjota sokkelielementtejä, jotka täyttävät vaativimmatkin ulkonäköä ja energiatehokkuutta koskevat tarpeet ja ovat samalla mahdollisimman kustannustehokkaita. Tuotevalikoimaan kuuluu kolme elementtien päätyyppiä, joista kahdessa on Legalettin ainutlaatuinen betonipinta ja yhdessä liimattu kuitusementtilevy. Kevyitä elementtejä on helppo kantaa ja nostaa. Siten asennus käy nopeasti ja yksinkertaisesti. Liitokset tehdään kiinnityskiilojen avulla. Sokkelielementissä 160 käytetään lisäksi ohjaustappia, joka painetaan uriin. Se mahdollistaa lujan kiinnityksen ja suoran liitoksen koko sokkelielementin korkeudelta. Lisäksi ohjaustappi mahdollistaa täysin tiiviin sauman pohjalaattaa vasten. Sokkelielementti on helppo sovittaa vallitsevien olosuhteiden mukaan, jolloin kaikissa tilanteissa voidaan hyödyntää mahdollisimman suurta eristemäärää. Saatavilla on erilaisia toteutuksia, kuten I- tai L-malli. 6
Sokkelielementti 160 Markkinoiden alhaisin yksittäin muotoillun sokkelielementin U-arvo ehkäisee kylmäsiltoja. Sokkelielementin 160 eristemateriaaliksi on nyt saatavilla harmaa solumuovi, jolla on merkittävästi paremmat lämmöneristysominaisuudet kuin perinteisellä valkoisella solumuovilla. U-arvo on jopa 20 % parempi. Elementissä on 150mm paksu eristys enemmän kuin missään muussa markkinoilla kinoill olevassa sokkelielementissä. Tämä tarjoaa alhaisen U-arvon lisäksi poikkeuksellisen hyvät edellytykset sovittaa sokkelia tapauskohtaisesti erilaisiin seinäratkaisuihin siten, että lämmönhukka jää mahdollisimman pieneksi. Näin muun muassa seinän alajuoksulla on erittäin suotuisa kuiva ympäristö. Alajuoksulle aiheutuvan kosteusvahingon riski on käytännössä olematon. Jotta energiahäviöt voitaisiin minimoida tehokkaasti, myös sokkelielementin jalka on pohjatoteutuksessa 150mm paksu. Jalan leveys on jopa 600mm. Näin elementti pysyy vakaasti paikallaan asennuksen aikana, ja ylempi limittäinen solumuovikerros on helppo sijoittaa ja kiinnittää ennen n valua. Lisäksi tämä tarjoaa mahdollisuuden käyttää leveää reunapalkkia a tai reunajäykistettä, mikäli sellaista tarvitaan suuren kuor- mituksen vuoksi. Sokkelielementti 160 sopii energiatehokkaan muotoilunsa ansiosta täydellisesti esimerkiksi matalaenergiaratkaisuihin ja passiivitaloihin. Elementin pituus on jopa 2,4m. Tämä tuo näyttävyyttä rakennuksen ulkonäköön, sillä sokkelissa on vähemmän saumoja. Vakiokorkeus on 300 600mm. Saatavilla on myös valmiita sisä- ja ulkokulmia, jotka helpottavat asennusta ja varmistavat pohjan oikean geometrisen muodon. Oikeanlaisen ulkoasun luomiseksi ulkopintaan on saatavilla useita eri värivaihtoehtoja ja rakenteita, jotka antavat valmiille rakennukselle ylellisen ulkonäön. Vakiototeutuksessa betoni pinnoitetaan luonnonharmaalla hienolla soramurskeella. Lisävalintana on saatavilla myös muita värivaihtoehtoja. Vakio korkeus on 300, 400, 600, 800 ja 1200mm. Sokkelielementti 110 Linatex Erittäin kustannustehokas sokkelielementti, joka tarjoaa kestävyyttä ja maalaishenkistä ulkonäköä. Elementin eristyksenä on 100mm paksu EPS-solumuovi. Jalkalevy on 500 mm leveä, ja tiheys on valittavissa. Vakiolaatu on S200. Sokkelielementit ovat 1,2 m pitkiä, ja vakiokorkeudet ovat 300 600mm. Saatavilla on valmiita ulkokulmia, jotka helpottavat asennusta. Elementit on pinnoitettu laadukkaalla ja kestävällä betonilla. Ulkorakenne on Linatexiä ja siinä on harmaa, luonnollisen näköinen käsittelemätön pinta. 7
Energiaa säästävä muotoilu Paksun sokkelieristyksen avulla voidaan välttää tehokkaasti energiahäviöitä ja ehkäistä tarpeettomia kylmäsiltoja. Paras energian säästö saadaan käyttämällä sokkelielementtiä 160, jossa sokkelieristys on toteutettu 150mm:n harmaalla EPS-solumuovilla. Esimerkiksi tiilijulkisivujen, betoniseinien tai muiden lämpöä johtavien materiaalien yhteydessä on erityisen hyvä käyttää menetelmää, jossa sokkelielementtiin jätetään määrävälein konsoleita, joiden keskietäisyys sovitetaan kuormituksen ja seinärakenteen mukaan. Tavallisesti keskietäisyys on 600 1200mm, ja väliin jätetään viistämätön sokkelielementti, jossa on täysi eristys. Rakennusmenetelmä soveltuu myös muihin seinärakenteisiin, kuten esimerkiksi ei-kantaviin ulkoseiniin ja puurimaseiniin, joissa konsolit mitoitetaan kantavien osien mukaan. Legalettin asiantuntijat antavat neuvoja parhaan ratkaisun löyämiseksi. Sokkelin U-arvo 0,19 W/(m²K) Ei kosteusongelmia Alhaisen U-arvon lisäksi Legalettin sokkelielementeillä saadaan erittäin suotuisa ympäristö seinän alajuoksulle. Koska sokkelielementin eristys alkaa jo alajuoksun yläreunan tasosta, kondensoitumisesta johtuvan kosteusvahingon riski on minimaalinen. Asennus LEGALETT POHJATYÖOHJE. PERIAATEKUVA, TARKISTA AINA KOHTEEN RAKENNESUUNNITTELU MAANRAKENNUSTYÖT, ENNEN LEGALETT SOKKELIN ASENNUSTA MAANRAKENNUSTYÖT, SOKKELIN ASENNUKSEN JÄLKEEN Maanrakennustöitä suunniteltaessa tarkista pohjatutkimus, tiivistysohjeet, lvi- ja sähkösuunnitelmat. 1 Sokkelin kohdalla asennushiekkakerros, tiivistetty ja tasattu ±10 mm. Korko katso kohteen rakennesuunnitelmaa. Salaojat, sokkelin alta menevät putket sekä linjalangat asennettu. Sisäpuolinen täyttö täytetty. 2 Viemäreiden asennus pohjaeristeen alapuolelle niin että pohjaeriste voidaan asentaa ehjänä. 3 Sisäpuolinen täyttö ja pohjeristeen alle tulevan hiekan tasoitus niin että pohjaristeet voidaan asentaa tiiviisti murskepetiä vasten. 4 Sokkelielementtien ulkopuolinen tuenta ja suojaus. Routaeristeiden asennus. LINJALANKA SOKKELIELEMENTTI Käyttövesi- ja sähköputket kiinnitetään huolellisesti ennen valua. Kyseinen urakoitsija tarkistaa mitat. 5 Lattia- ja kuivakaivojen asennus, kts. detalji alla. LVI urakoitsija kiinnittää ja tarkistaa korot ennen valua. Lämmitysyksikön sähköt ja mahdolliset vesiputket asennetaan. KUIVAKAIVO LATTIAKAIVO +0.00 BETONI Lattiakaivot kiinnitettävä oikeaan sijaintiin ja korkoon ennen valua. -0.xx >180 >380 600 4 300 3 1 Tarvittaessa suodatinkangas 2 Viemärit kannakoidaan HST-kannakkeella (rst-kierretanko/kannake) >1000 Viemärit ja putket salaojakerroksessa Sokkelielementin kohdalla >1000 tiivistetty asennushiekkakenttä ±10mm. korko katso kohteen rakennesuunnittelu. (-0,6) 1:3 POHJAERISTE SALAOJAKERROS PESTY SEPELI Laattaan asennettavat putket upotetaan pohjaeristeeseen. >300 8
Mitat 160 mm sokkelielementti U-arvo 0,19 W/m 2 K 0,26 W/m 2 K mikäli viisteytys Pituus 1200/2400mm Sokkelin paksuus 150mm:n EPS ja 10mm:n betoniulkokerros Korkeus I-elementti: valittavissa 300, 400, 600 (vakio), 800 ja 1200mm, L-elementti 300 600mm Elementti 160 BTG-L 300-1200 Elementti 160 BTG-I 160 mm 100-150 mm Leveys, sis. L-jalka 760mm, sis. ulkokerros (10mm) Pohjan paksuus (jalka) 150mm (vakio) tai 100mm 160 mm Kulmaelementti Ulkomitat 160-300mm Korkeus 300-1200mm 160 600 Linatex sokkelielementti U-arvo 0,29 W/m 2 K Pituus Sokkelin paksuus 1200mm 100mm:n EPS ja 10mm:n ulkokerros 100mm Korkeus Leveys, L-jalka L-elementti 300 600mm 600mm + ulkokerros (10mm) 610 110mm Jalkalevyn vahvuus 100mm Linatex Kulmaelementti Kulmaelementti toimitetaan valmiina sisältäen jalkalevyn JALKALEVY 610 Ulkomitat Korkeus 600 x 600mm 300-600mm 500 110 Viisteytys Vakioviisteytys: A Viisteytyksen mitoitus voidaan mukauttaa tarpeen mukaan. Vakiomitat viereisen taulukon mukaan. A B min. 40mm 50mm B C C 130mm (160 elementti) EPS eristeiden puristuslujuudet ja lämmönjohtavuus Puristuslujuus 10% Pitkäaikainen puristuslujuus 2% Lämmönjohtavuus EPS 60 60 kpa 20 kpa 0,041 W/mK EPS 100 100 kpa 30 kpa 0,037 W/mK EPS 200 200 kpa 60 kpa 0,033 W/mK EPS 300 300 kpa 90 kpa 0,033 W/mK 9
LEGALETT-POHJAMATERIAALIT JA POHJAN RAKENNUSPAKETIT Legalett tarjoaa täyden tuotevalikoiman, joka sisältää kaiken tarvittavan pohjan ja välipohjan rakentamiseen. Legalett Lämpöperustus on ratkaisu, jossa yhdistyy yksinkertainen toteutus ja edullinen hinta. Legalett perustus perustuu vakiorakenteisiin ja se on suunniteltu yksinkertaista ja nopeaa asennusta varten. Ratkaisu tarjoaa erittäin hyvän eristyskyvyn ja alhaiset lämmityskustannukset. Valmis pohja soveltuu erinomaisesti yksinkertaisiin rakennuksiin, joissa on kohtuullisen pienet rasitukset ja hyvät pohjaolosuhteet. Hankintojesi helpottamiseksi olemme laatineet valmiita rakennuspaketteja, joihin sisältyy asennusohjeet ja kaikki asennuksessa tarvittavat materiaalit. Valmiiksi pinnoitetut sokkeli-elementit, korkeudet 300-1200mm. Rakennuskohteen mukaan optimoitu EPS-pohjaeriste. Tarvittavat raudoitusverkot, valmiiksi taivutetut teräkset ja reunahakaelementit. Pakettiin sisältyvät tarvikkeet: saumamassat, korokkeet ja raudoitustarvikkeet. Järjestämme myös rahdin rakennustyömaalle. 10
Raudoitus 1. a) Raudoitusverkko kaikki vakiomallisia b) Bamtec c) Sormisaumaverkko ilman limittäisladontaa tehtäviin saumoihin 2. Harjateräkset 3. Leikattu ja taivutetut raudoitteet 4. Raudiotuskorokkeet 5. Korokelistat 6. Korotustikkaat määrätyt korkeudet 1a 1b 1c 2 3 4 5 6 7 Eristys 1. Solumuovieristys kaikki tiheydet ja paksuudet 2. Solumuovinaulat (kiinnitysnaulat) pituus 180 250mm 3. Solumuoviruuvi 4. Anturamuottieriste 5. Kanaville eriste 6. U-mallinen palkkieriste 1 2 3 4 5 6 Lisäksi 1. Naulalevy 2. Kiinnityskiila 3. Värillinen saumausmassa 4. Saumavaahto 5. Kynnysrauta 1 2 3 4 5 Suunnittelu & palvelut Neuvontaa Laskentaa Rakennesuunnittelu Muovitetut kuvat työmaalle Perustustarvikkeet yhdessä paketissa Valmiiksi taivutetut raudoitteet Logistiikka 11 11
Linterm Oy Tillinmäentie 1 A, 02330 Espoo, p. 0207 430 890, info@linterm.fi www.legalett.fi www.linterm.fi Jälleenmyyjä Pidätämme oikeuden muutoksiin tuotevalikoimassamme.