ÄITIEN JA HEIDÄN PUOLISOIDENSA ARVIOINTEJA IMETYSOHJAUKSESTA SAIRAALASSA

ÄITIEN JA HEIDÄN PUOLISOIDENSA ARVIOINTEJA IMETYSOHJAUKSESTA SAIRAALASSA Tuula Iivarinen Pro gradu -tutkielma Hoitotiede Terveystieteiden opettajankoulutus Kuopion yliopisto Hoitotieteen laitos Huhtikuu 2007

KUOPION YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos, terveystieteiden opettajankoulutus IIVARINEN, TUULA: Äitien ja heidän puolisoidensa arviointeja imetysohjauksesta sairaalassa Opinnäytetutkielma, 77 sivua, 7 liitettä (9 sivua) Ohjaajat: Professori, THT Katri Vehviläinen-Julkunen ja Lehtori, FT Jari Kylmä Huhtikuu 2007 Avainsanat: imetysohjaus, sairaala, imetys, vierihoito Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata äitien ja heidän puolisoidensa arviointeja synnytyssairaalassa annettavasta imetysohjauksesta, sen sisällöstä, menetelmistä ja tärkeinä pitämistään asioista imetyksessä selviytymisessä. Imetysohjauksen sisältöä tarkasteltiin, koska Suomessa imetysluvut ovat alhaiset. Tavoitteena oli saada tietoa sairaalan imetysohjauksen kehittämiseksi. Tutkimuksessa keskityttiin synnytyksen jälkeisen synnytyssairaalassa annetun imetysohjauksen sisällön ja laadun arviointiin. Tutkimusaineisto kerättiin huhti-syyskuun 2006 välisenä aikana teema- ja parihaastattelulla. Haastatteluja tehtiin yhteensä 12. Haastatteluihin osallistujat olivat ensisynnyttäjä-äitejä (n=11) ja heidän puolisoitaan (n=10). Yhtä pariskuntaa haastateltiin kaksi kertaa. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Tutkimukseen osallistuneiden äitien ja heidän puolisoidensa mukaan sairaalan imetysohjaus käsittää avun ja tuen antamisen varhaisimetyksessä, imuotteen tarkistuksen, ohjausta tutin käytössä, ympärivuorokautisessa vierihoidon toteutumisessa, yöimetyksessä ja lapsentahtisessa imetyksessä. Lisäksi imetysohjaukseen kuuluu tiedon antamista eri imetysasennoista, vauvan tehoimupäivistä ja lisämaidon tarpeellisuudesta vauvalle sekä käsinlypsyn ohjaus. Imetysohjaus on perustellun tiedon antamista, tukea ja käden taitojen ohjausta. Äidit ja heidän puolisonsa olivat synnytyssairaalan imetysohjauksen sisältöön tyytyväisiä, mutta kaipasivat enemmän yksilöllistä ohjausta. Ohjaustilanteisiin tulisi ottaa myös puoliso mukaan ja huomioida paremmin perheen lähtökohdat sekä äidin herkkä ja haavoittuva synnytyksen jälkeinen mieli. Imetystä edistäviä asioita olivat vastaajien saama imetysohjaus, puolison tuki, oma asenne vanhemmuuteen ja imetykseen, yksinkertaiset neuvot, imetyksen taloudellisuus ja puhelinneuvonta. Kehittämisehdotuksissa tulivat esille perhehuoneiden puute, osaston ahtaat tilat, vierailuajat isille, vähäinen henkilökuntamäärä, kiire ja ristiriitainen ohjaus. Vastaajat kaipasivat enemmän yksilöllistä, erilaisuuden huomioivaa, hienotunteista ja perusteltua ohjausta oikeaan aikaan annettuna. Äitien ja heidän puolisoidensa mielestä kotiutuminen sairaalasta ja ensimmäiset päivät kotona olivat jännittäviä tilanteita, joista selviytyäkseen he kokivat tarvitsevansa nykyistä enemmän ohjausta. Sairaalan ohjauksessa tulisi olla enemmän tietoa imetykseen liittyvistä ongelmista ja niissä selviytymisestä. Yksilöllisen ohjauksen rinnalla voisi olla ryhmäohjausta. Tutkimuksessa saatua tietoa voidaan hyödyntää sairaalan imetysohjauksen kehittämiseen, imetysohjauskoulutuksessa ja synnytys- ja perhevalmennuksessa.

UNIVERSITY OF KUOPIO, Faculty of Social Sciences Nursing Science, Nurse Teacher Education IIVARINEN, TUULA: Maternal and Spousal Evaluations of Hospital Counselling Regarding Breastfeeding Master s Thesis, 77 pages, 7 appendices (9 pages) Advisors: Professor Katri Vehviläinen-Julkunen Lecturer Jari Kylmä April 2007 Key words: breastfeeding counselling, hospital, rooming in The purpose of this study was to report on the evaluations of new breastfeeding mothers and their spouses about the instructions they received regarding breastfeeding. The study concentrated on the counselling received in the birthing hospital after the birth of the infant, both on the quality and content of the main points of breastfeeding counselling. This subject was chosen for study because the breastfeeding statistics in Finland are not impressive, and in addressing this fact, the goal was to use the information from the study for the development of breastfeeding counselling in the hospital, in family preparation classes, and in health care education. The data were collected from April-September of 2006 using theme and couple interviews. Twelve interviews were completed. Participants included first-time mothers (n=11) and their spouses (n=10). One couple was interviewed twice. The data were analysed using inductive content analysis. The participants reported that the breastfeeding counselling they had received provided help and support in getting an early start with breastfeeding, learning to attach the baby to the breast, using a pacifier, having rooming in with the baby, night breastfeeding, and in adapting to the baby's feeding needs. Additionally, information was given about different positions for the breastfeeding, the possible need for intensive feeding days, and about how to express breast milk by hand for later use when necessary. Counselling for breastfeeding was based on giving information, support, and guidance in developing the skills related to successful breastfeeding. The participants were generally satisfied with the counselling they had received in the hospital, but they would rather have received more personal attention. They also suggested that the instructors not only take into consideration the family situation and the new mother's fragile emotional state, but also insure that the spouse was able to be present during counselling sessions. The participants reported that factors promoting breastfeeding were the counselling they received, the support of the spouse, their own attitude towards breastfeeding and parenthood, clarity of instructions, and the economical benefits of breastfeeding. Areas for development were identified including the lack of a family birthing room, cramped hospital rooms, restrictive visiting hours for fathers, lack of nursing staff, conflicting instructions at times, and the fact that the nurses always seemed to be in a hurry. They hoped for more personalized attention with allowances made for individual differences, more sensitivity, and better planned times for counselling. The couples found that on discharge from the hospital that the first few days were full of excitement and anxiety related to many situations about which they had not received adequate preparation and that while in the hospital there should be more teaching about how to cope with problems related to breastfeeding, and ways to solve those problems. Finally, in addition to couple counselling, they thought that group counselling might be effective.

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO... 6 2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT... 9 2.1 Imetys osana terveyden edistämistä... 9 2.2 Ravintosuositukset imetysohjauksen tukena... 10 2.3 Imetysohjaus sairaalassa... 13 2.4 Puolison tuki... 16 2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista... 18 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT... 20 4 TUTKIMUKSEN METODISET VALINNAT... 21 4.1 Tutkimukseen osallistujat ja heidän valinta... 21 4.2 Haastattelujen toteuttaminen... 22 4.3 Aineiston käsittely ja analyysi... 24 5 TULOKSET... 26 5.1 Sairaalan antaman imetysohjauksen sisältö... 26 5.2 Äitien ja heidän puolisoidensa arvioita imetysohjauksen sisällöstä... 27 5.2.1 Varhaisimetys synnytyssalissa 27 5.2.2 Imetysotteen tarkistus 29 5.2.3 Tutin käyttö 30 5.2.4 Ympärivuorokautinen vierihoito, yöimetys ja lapsentahtinen imetys 31 5.2.5 Imetysasennot 33 5.2.6 Tehoimupäivät 34 5.2.7 Lisämaidon antaminen 35 5.2.8 Käsinlypsyn ohjaus 36 5.3 Sairaalan antaman imetysohjauksen menetelmät... 37 5.4 Äitien ja heidän puolisoidensa arvioita imetysohjauksen menetelmistä... 38 5.5 Imetystä edistäviä asioita... 41 5.5.1 Ammattihenkilöstön antama ohjaus imetyksen tukena 41 5.5.2 Oma asenne vanhemmuuteen ja imetykseen 43 5.5.3 Puolison merkitys äidin ja hänen itsensä kuvaamana 44 5.5.4 Yksinkertaiset neuvot ja asiat 45 5.5.5 Imetyksen taloudellisuus 48 5.5.6 Puhelinneuvonta 48 5.6 Kehittämisehdotuksia sairaalan antamaan imetysohjaukseen... 49 5.6.1 Perhehuoneiden puute ja osaston tilat 49 5.6.2 Vähän henkilökuntaa osastolla ja kiire 52 5.6.3 Ristiriitainen ohjaus 53 5.6.4 Yksilöllinen ohjaus 55 5.6.5 Äitien ja heidän puolisoidensa erilaisuuden huomioiminen 56 5.6.6 Hienotunteisuus 56 5.6.7 Imetykseen liittyvät ongelmat 57 5.6.8 Kotiutuminen sairaalasta 58 5.6.9 Ryhmäohjausta henkilökohtaisen ohjauksen rinnalle 60 6 POHDINTA... 62 6.1 Tutkimuksen luotettavuus... 62 6.2 Tutkimuksen eettisyys... 65 6.3 Tulosten tarkastelu... 68 7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA JATKOTUTKIMUSEHDOTUKSET... 75

LÄHTEET... 78 LIITTEET Liite 1 Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen Liite 2 Äidinmaidon korvikkeiden kansainvälinen markkinointikoodi Liite 3 Kirje vanhemmille Liite 4 Suostumuslomake Liite 5 Teemahaastattelun runko Liite 6 Taustatiedot Liite 7 Esimerkki sisällön analyysistä

6 1 JOHDANTO Imetysohjausta ja tukea imetykseen annetaan neuvoloissa perhevalmennuksen yhteydessä ja synnytyssairaaloissa (Hasunen & Ryynänen 2006; Hannula, Leino-Kilpi & Puukka 2006; Laanterä 2006; Mesiäislehto-Soukka 2005; Piirainen, Isolauri, Huurre, Hoppu & Laitinen 2004; Paavilainen 2003; Hannula 2003; Mikkanen 2000; Tarkka 1996; Vehviläinen-Julkunen 1995; Vehviläinen-Julkunen & Saarikoski 1994.) Äidit kuitenkin imettävät vähemmän kuin olisi terveydellisesti edullista ja vain harvat äidit imettävät suositusten mukaan uusimpienkin tutkimusten mukaan (Hasunen & Ryynänen 2006; Erkkola ym. 2005; Hasunen ym. 2004; Hannula 2003; Hasunen 2002; Tarkka 1996.) Laajan ravitsemustutkimuksen mukaan kuuden kuukauden ikäisistä lapsista vain 1 % (n=1323) oli täysimetettyjä Suomessa vuonna 2005 (Hasunen & Ryynänen 2006). Tämän vuoksi imetysohjaukseen ja sen sisältöön on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Imetystä voidaan edistää merkittävästi antamalla äideille ohjausta jo synnytyssairaalassa, imetyksen varhaisvaiheessa (Hannula ym. 2006). Hyvänä lähtökohtana imetysohjauksen kehitystyölle on, että suomalaiset äidit, isät ja hoitajat suhtautuvat myönteisesti imetykseen ja suomalaiset äidit ovat motivoituneita imetykseen (Hasunen & Ryynänen 2006; Hannula 2003). Puolison tuen merkitys imettävälle äidille on tiedostettu äitiyshoito- ja neuvolatyössä ja hänen odotuksiinsa ja tarpeisiinsa on pyritty kiinnittämään huomiota jo palveluiden suunnitteluvaiheessa. Sosiaali- ja terveysministeriön kansallisessa tavoiteohjelmassa 2004 2007 todetaan, että miehet tarvitsevat nykyistä enemmän tukea ja ohjausta raskauden ja synnytyksen aikaisissa palveluissa. Ensimmäisen lapsen syntymisen katsotaan vaikuttavan perheen hyvinvointiin ja vanhempien yhteenkuuluvuuteen. Miehiä neuvotaan naisen tukemisessa synnytyksen aikana, tuetaan isyyteen kasvamisessa ja lapsen hoitoon osallistumisessa. (STM 2003.) Vaikka puolisot ovat olleet melko tyytyväisiä saamiinsa äitiyshuollon palveluihin, ovat he arvioineet odottavan perheen kohtaamista, ohjaamista ja hoitoa äitisuuntautuneeksi, äitikeskeiseksi ja puolisot ohittavaksi, jolloin puolison kokonaisvaltainen huomiointi jää

7 vähemmälle. (Mesiäilehto-Soukka 2005; Hannula 2003; Mikkanen 2000; Heikkilä- Peltoniemi 1999; Heimo 1999; Tarkka 1996; Vehviläinen-Julkunen, Saarikoski & Marttinen 1995.) Imetysohjauksen sisältöä on kuvattu eri tutkimuksissa varsin vähän. Virallisia yhteisesti sovittuja linjoja imetysohjaukselle ei vielä ole Suomessa. Ohjauksen toteuttamiseksi tarvitaan suositukset siitä, kuinka terveydenhuollossa ohjataan imetykseen liittyvissä asioissa, ja ammattilaisilla tulee olla riittävä ja yhtenäinen koulutus imetysohjauksen toteuttamiseen (Hannula, Koskinen, Kumpula & Otronen 2005.) Sairaalassa annettavaan varhaisvaiheen imetysohjaukseen kansainvälinen rintaruokinnan asiantuntijajärjestö ILCA (International Lactation Consultant Association) suosittelee kuuluvaksi: tukea antavan ohjauksen ensi-imetyksessä, vauvan imuotteen tarkistuksen, tietoa imetystekniikasta ja -asennoista, ohjauksen ympärivuorokautiseen vierihoitoon, lapsentahtiseen imetykseen ja täysimetykseen välttämällä lisäruuan perusteetonta antamista sekä tuttien ja tuttipullojen käyttämistä. Edelleen tietoa tulee antaa imetyksen fysiologiasta, maidonerityksestä, imetysongelmista ja niiden ratkaisuista sekä keskustella äitien kanssa heidän imetysasenteistaan. (International Lactation Consultant Association 2005). Ohjauksessa on tärkeää tunnistaa naisten kuvaamat kokemukset tiedon lähteenä (Callister, Vehviläinen-Julkunen & Lauri 2001) ja ottaa huomioon synnyttäneen äidin biologia, persoonallisuus ja sosiaalisuus, jotka eivät ole toisistaan irrallisia tekijöitä, vaan integroituvat yhteen (Lauri & Kyngäs 2005). Hannulan (2003) tutkimuksen mukaan äitien hyvät tiedot imetysasioista olivat selkeästi yhteydessä täysimetykseen, hyvään imetyksestä selviytymiseen sairaalassa, imetyksen jatkamiseen vähintään kuusi kuukautta ja äidin imetyssuunnitelmiin imettää pitkään. Terveiden lasten imettämiseen liittyvät ohjeet on uudistettu vuonna 2004 (STM 2004). Ravitsemussuositusten toteuttamista käytännössä hankaloittaa se, että kaikkien käytettävissä ei ole yhtäläisiä ohjeita (Piirainen ym. 2004). Laanterä (2006) ehdottaa, että käytännön hoitotyössä tulisi pohtia imetysohjaukseen liittyviä ongelmia ja niiden mahdollisia ratkaisukeinoja. Laanterän alustava imetysohjauksen toimintamalli käsittelee perhevalmennuksessa annettavaa imetysohjausta. (Laanterä 2006.)

8 Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata imettävien äitien ja heidän puolisoidensa arvioita synnytyssairaalassa annettavasta imetysohjauksesta, sen sisällöstä, menetelmistä ja heidän tärkeinä pitämistään asioista imetyksessä selviytymisessä. Tavoitteena on saada vastaajien kehittämisehdotuksia sairaalan imetysohjauksen ja ammattihenkilöstön koulutuksen kehittämiseksi. Tuloksia voidaan hyödyntää myös synnytys- ja perhevalmennuksessa.

9 2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT 2.1 Imetys osana terveyden edistämistä Imetys on yksi tehokas keino edistää lasten terveyttä. Tutkimusten mukaan äidinmaito on imeväisikäisen lapsen ravitsemuksellisesti parasta ja suositeltavinta malliravintoa kuuden kuukauden ikään asti. (Hasunen & Ryynänen 2006; Erkkola 2005; Hannula ym. 2005; WHO 2003; Luukkainen, Kaila & Järvenpää 1999.) Imetys on luonnollinen pikkulapsen ruokintatapa ja auttaa myös äidin ja lapsen välisen läheisen ja rakastavan suhteen kehittymistä (Hasunen & Ryynänen 2006; Viisainen 1999; WHO 1993). Imetys on taloudellisin tapa ruokkia imeväisikäistä (Rose, Bodor & Chilton 2006; Hasunen ym. 2004). Se on edullinen vaihtoehto sekä perheille että yhteiskunnalle (Montgomery & Splett 1997; Hasunen & Ryynänen 2006) ja lisäksi se on ympäristöystävällistä (Hasunen & Ryynänen 2006). Terveyden edistämisessä kiinnitetään erityistä huomiota terveysriskien varhaiseen tunnistamiseen ja aikuisiän terveyden sekä terveyttä edistävän käyttäytymisen perustan luomiseen jo lapsuudessa ja nuoruudessa. (STM 2003.) Ravinnon ja sairauksien välisten tutkimusten painotus onkin suuntautunut elämänkaaren alkupäähän, sikiökauteen ja ensimmäisten elinvuosien ravitsemuksen mahdolliseen yhteyteen lapsen myöhempään sairastumisriskiin (Erkkola ym. 2005). Epidemiologisten tutkimusten mukaan varhainen ravitsemus vaikuttaa kroonisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen, verenpainetaudin ja allergioiden kehittymisen riskiin lapsella (Piirainen ym. 2004). Uusin tutkimustieto on lisännyt ymmärrystä rintaruokinnan pitkäaikaisvaikutuksista (Hasunen & Ryynänen 2006). Imetys edistää äidin toipumista synnytyksestä, auttaa äidin painon normaalistamisessa ja saattaa suojata äitiä munasarjasyövältä ja ennen vaihdevuosia ilmenevältä rintasyövältä. Rintamaidossa on lukuisia immunologisia tekijöitä, jotka suojaavat lasta esimerkiksi tulehdussairauksilta. Imetys edistää äidin ja lapsen luonnollista kiinteää yhteyttä ja on perusta kiintymyssuhteen kehittymiselle. (Hasunen & Ryynänen 2006.) Imetys on sekä kansanterveydellinen että kansantaloudellinen kysymys (Hannula 2003).

10 Synnytyssairaalan ja perusterveydenhuollon yhteistyötä tulisi kehittää niin, että ohjausja hoitokäytännöt olisivat yhteneviä, molempien osapuolien tiedossa ja tiedonkulku joustavaa. Näin vuorovaikutussuhde asiakkaiden kanssa voisi olla turvallisuutta herättävää ja luoda luottamusta. (Hannula ym. 2006; Ryttyläinen 2005.) Ristiriitaiset neuvot voivat johtua hoitajien puutteellisesta osaamisesta ja kiireestä, tai siitä, että hoitajilla on vaikeuksia soveltaa koulutuksissa saamaansa imetysohjausta käytäntöön (Cox & Turnbull 2000). Ristiriitaiset neuvot herättävät hämmennystä äideissä, ja ne voivat haitata imetystä (Hailes & Wellard 2000). Siirtyminen sairaalasta kotiin on erityisen kriittinen vaihe, jolloin äitien tukeminen ja ohjaaminen on tärkeää (Hasunen & Ryynänen 2006.) Äitiyshoitotyön näkökulmaa tulisi laajentaa siten, että tarkasteltaisiin naisen elämän kokonaisuutta ja otettaisiin huomioon paremmin naisen sosiaalinen verkosto (Ryttylänen 2005). Tutkimusten mukaan äidit toivovat yksilöllistä, luottamuksellista ja kannustavaa vuorovaikutussuhdetta hoitotyöntekijöiden kanssa (Tarkka 1996). On myös huomattava, että vaikeudet rintaruokinnassa ovat usein yhteydessä äidin ja perheen elämäntilanteeseen (Hasunen & Ryynänen 2006, Ilmanen 1999). Yleisin imettävien äitien ongelma ensimmäisten kolmen kuukauden aikana oli väsymys (Lawson & Tulloch 1995). Terveyden edistämisen ja sen työmenetelmien tulee perustua entistä enemmän asiakkaan tai potilaan ja ohjaajan väliseen vuorovaikutukseen, yhteistyösuhteeseen ja erilaisten eettisten kysymysten sekä yksilöllisten ratkaisujen uudelleen tulkintaan (Hirvonen, Koponen & Hakulinen 2002). 2.2 Ravintosuositukset imetysohjauksen tukena Suomessa suositellaan täysimetystä kuuden kuukauden ikään asti, kiinteiden lisäruokien aloittamista yksilöllisesti kuuden kuukauden iässä ja osittaisen imetyksen jatkamista vuoden ikään saakka (Hasunen ym. 2004). Lisäksi imeväisikäinen tarvitsee D-vitamiinia valmisteena. Täysimetyksellä tarkoitetaan, että lapsi saa yksinomaan äidinmaitoa ja mahdollisesti vitamiinilisiä. Osittaisella imetyksellä tarkoitetaan, että lapsi saa äidin-

11 maidon ja vitamiinilisien ohella muutakin ravintoa, kuten vettä, äidinmaidon korviketta tai sosetta. (WHO 2004.) Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten ravintosuositukset koskevat terveitä, normaalipainoisina syntyneitä lapsia. Ravintosuositukset perustuvat Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksiin kansanravitsemuksen kehittämiseksi sekä uusimpiin tutkimuksiin. Imeväisikäisen suosituksissa on otettu huomioon Maailman terveysjärjestön suositukset rintaruokinnasta. (Hasunen ym. 2004.) Terveys 2015 -ohjelman tavoitteena on lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin koheneminen (STM 2001) ja terveyden edistämisen tavoitteeksi on asetettu ravitsemuksen ja lisääntymisterveyden edistäminen (STM 2002). Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan valtakunnallista ohjausta on edelleen tehostettava selvityksen mukaan. (STM 2005). Hallitukset voivat edistää kansalaistensa terveyttä parantamalla kansalaisten elinympäristöjä, vaikuttamalla suoraan ihmisten käyttäytymiseen ja tarjoamalla terveellisempiä ja halvempia ratkaisuja väestölle (Kemm & Close 1995). Hasunen ja Ryynänen (2006) tekivät Imeväisikäisten ruokinta Suomessa vuonna 2005 - selvityksen. Sen mukaan (n=10569 lasta) alle kuukauden ikäisistä vauvoista (n=325) 60 %, kolmen kuukauden ikäisistä (n= 1360) 51 %, neljän kuukauden ikäisistä (n=135) 34 % ja puolivuotiaista vauvoista (n= 1323) vain 1 % oli täysimetettyjä. Tämä imeväisikäisten ruokintaselvitys 2005 on tehty samoin periaattein kuin vastaavat selvitykset vuosina 1995 ja 2000. Imetysluvut ovat kohentuneet lukuunottamatta alle kuukauden ikäisiä vauvoja, joille lisäravinnon antaminen jo synnytyssairaalassa on selvityksen mukaan tavallista ja näyttää yleistyvän. Selvityksessä muistutetaan, että terveydenhuoltojärjestelmän merkitys rintaruokinnan edistämisessä ja tukemisessa on keskeistä. (Hasunen & Ryynänen 2006.) Tutkimusten mukaan hyvä imetysohjaus auttaa äitiä imetyksestä selviytymisessä ja taitavien ammattilaisten antama tuki pidentää imetyksen kestoa. Äitiyshuollossa toimiville kätilöille ja terveydenhoitajille tulisi järjestää imetysohjauskoulutusta työpaikkakoulutuksena ja terveydenhuollon koulutuksen tulisi lisätä opetussuunnitelmiin imetysohjausosio. (Hannula ym. 2005; Hannula 2003; Hogan 2001; Tarkka 1996.) Hoitajat ovat

12 halukkaita kehittämään ravitsemus- ja terveysneuvontaa (Piirainen ym. 2004) ja täydennyskoulutuksen myötä motivaatio imetyksen ohjaukseen lisääntyy (Ratia 1998). Sosiaali- ja terveysministeriön (STM 2005) selvityksessä perhevalmennuksessa yleisimmin käsiteltyjä aiheita olivat vauvanhoito ja imetys, isän rooli, parisuhde ja seksuaalisuus. Imetysohjaus sisältää tutkimustiedon mukaan tietojen antamista imetyksestä, imetystaitojen opettamista sekä tuen antamista. Tietojen antamiseen kuuluu tiedot rintamaidon terveydellisistä eduista, syöttörytmistä, rintojen hoidosta, lapsentahtisesta imetyksestä, imetyksen apuvälineistä, maidon erityksen fysiologiasta, riittävästä juomisesta, maidon säilömisestä ja imetystukiryhmien toiminnasta. Taitoihin katsotaan kuuluvan oikean imetysotteen ja -asennon osaaminen sekä taito käyttää imetyksen apuvälineitä. Tuki koostuu kuuntelemisesta, keskustelusta ja välittämisestä. (Kallio-Kökkö 2004; Piirainen ym. 2004; Paavilainen 2003.) Ensisynnyttäjä-äidit ovat kuvanneet henkistä tukea positiivisen palautteen antamiseksi, kuuntelemiseksi, lohduttamiseksi ja ymmärtämiseksi (Tarkka ym. 2001). Imetysohjauksen määrää, ohjausmenetelmiä ja sisältöjä tulisi tutkia ja kehittää (Laanterä 2006; Hänninen-Nousiainen 2006; Hannula 2003). Imetysohjauksen kehittämisessä on tärkeää ottaa huomioon eri kulttuureista tulevat äidit ja tunnistaa kulttuurinen sensitiivisyys (Hänninen-Nousiainen 2006). Sosiaali- ja terveysministeriön (STM 2005) selvityksessä todetaan, että perhevalmennuksessa monet perustehtävään kuuluvat asiat, kuten imetysohjaus, voivat jäädä riittämättömästi hoidetuiksi. Äidit ovat arvioineet imetysohjausta liian vähäiseksi ja pääasiassa imetystekniikkaan liittyväksi, jolloin perhekeskeisyys jää helposti periaatteelliselle tasolle neuvolatyössä ja yleisimminkin hoitotyössä (Piirainen ym. 2004; Hannula 2003; Paavilainen 2003; Tarkka 1996). Ongelmallisena on koettu valmennuksessa saadun tiedon ja tuen riittävyys. Äidit ovat toivoneet lisää tietoa imetyksestä ja imetysongelmista (Ryttyläinen 2005; Paavilainen 2003; Vallimies-Patomäki 1998; Partanen-Björk 1997). Imetysohjaukseen liittyvien ongelmien ratkaisukeinoja tulisi selvittää perheille (Laanterä 2006). Tutkimuksissa on kiinnitettävä huomio myös puolisoihin ja heidän odotuksiinsa sekä tarpeisiinsa mm. perhevalmennuksen suunnittelussa (Vehviläinen-Julkunen ym. 1995). Laanterä (2006) kehitti pro gradu -tutkielmassaan alustavan toimintamallin neuvolatyön imetysohjauksen systematisoimiseksi. Toimintamalli muodostui kahdeksasta osa-

13 alueesta, joita olivat 1) odotukset, ennakkokäsitykset ja äidin terveydentila, 2) motivointi, 3) imetyksen käynnistämisen edistäminen sairaalassa, 4) maidon riittävyyden arviointi, 5) imettämisen oppiminen, 6) imetysongelmien ennaltaehkäiseminen ja ratkaiseminen, 7) imetystuen arviointi ja esittely sekä 8) eläminen vastasyntyneen kanssa kotona. Toimintamallissa on huomioitu imetysohjausta edistävät ja estävät tekijät. (Laanterä 2006). 2.3 Imetysohjaus sairaalassa Synnytyssairaaloiden ja perusterveydenhuollon imetysohjauksen laadun kehittämiseksi suositellaan Maailman terveysjärjestön ja UNICEF: n vuonna 1989 käynnistämää Baby Friendly Hospital Initiative -ohjelmaa (WHO 1994). Tämä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes 1994) Suomessa vuonna 1994 käynnistämä vauvamyönteisyysohjelma sisältää kymmenen askelta (Liite 1), jotka perustuvat tutkimustietoon ja tarjoavat käytännölliset toimintaohjeet ja arviointiaineiston työyhteisöille. Ohjelma on nyt maailman laajimmin käytössä oleva järjestelmällinen imetyksen edistämisohjelma. (Hasunen & Ryynänen 2006.) Suomessa neljä sairaalaa on saanut Vauvamyönteinen sairaala -tunnuksen. Ruotsin kaikki synnytyssairaalat ja 75 % Norjan synnytysyksiköistä täyttävät vauvamyönteisyysperusteet ja ovat saaneet Baby Friendly Hospital -tunnuksen. Kansainvälisen vauvamyönteisyysohjelman yhtenä tavoitteena on mahdollistaa imetysohjaajakoulutus kaikille odottavia ja synnyttäneitä äitejä, vastasyntyneitä ja imeväisikäisiä lapsia hoitaville työyhteisöille (WHO 1989). Terveydenhoitajille on suositeltu täydennyskoulutukseksi imetysohjaajakoulutusta, mutta vain kolmasosa heistä on käynyt sen (Hakulinen-Viitanen, Pelkonen & Haapakorva 2005). Vauvamyönteisyysohjelman vaikutusta imetyksen kestoon on tutkittu kansainvälisesti. Tulosten mukaan varhaisimetyksen viivästyminen, lisäruoan antaminen vauvalle, vierihoidon puuttuminen, tutin käyttö ja säännölliset syöttöajat ovat suurimpia riskitekijöitä imetyksen varhaiselle lopettamiselle. Vauvamyönteisyysohjelman mukainen toiminta lisää imetyksen kestoa. (Andreassen, Bale, Kaaresen & Dahl 2001; Cattaneo & Buzzetti

14 2001; DiGirolamo, Gummer-Strawn & Fein 2001; Philipp ym. 2001; Merten & Ackermann 2004.) Myös Suomessa on todettu, että vauvamyönteisessä sairaalassa synnyttäneet äidit selviävät imetyksestä parhaiten kotiinlähtötilanteessa, he täysimettävät eniten sekä imettävät muissa sairaaloissa synnyttäneitä useammin vähintään puoli vuotta. (Hannula ym. 2005; Hannula 2003.) Yksi varteenotettava keino näyttäisi olevan sairaaloiden kehittäminen vauvamyönteisiksi (Hannula ym. 2006). Synnytyssairaaloissa annetun imetysohjauksen määrä vaihtelee. Hannulan (2003) tutkimuksen mukaan joillakin osastoilla ohjausta annetaan runsaasti, toisilla liian vähän. Hoitajien tiedot ravitsemuksesta eivät aina ole ajantasaisia ja lisäruoan aloittamista suositellaan usein ennen kuuden kuukauden ikää vastoin valtakunnallisia imetyssuosituksia (Hasunen & Ryynänen 2006; Piirainen ym. 2004; STM 2004). Imetysotteen tarkistaminen synnytyssairaalassa on tärkeää ja imetystä tukevaa toimintaa (Auerbach 2000). Laanterän (2006) tutkimuksessa terveydenhoitajien mielestä oli erittäin tärkeää kertoa vanhemmille, mistä he tietävät lapsen olevan hyvässä imemisotteessa ja miten he voivat tarkistaa asian. Hyvä imemisote stimuloi hormonien eritystä. Oikea imemisotteen tärkeyttä perusteltiin imemisongelmien ehkäisyllä. Huono ote johtaa rintojen pakkaamiseen, kipuun imettäessä, haavaisiin rinnanpäihin, riittämättömään maidon eritykseen, tiehyttukoksiin ja sen myötä rintatulehduksiin sekä lisämaidon antamisen kierteeseen. Lapsen imiessä hyvässä imemisotteessa hänen alahuulensa on kiertyneenä ulospäin, suunsa ammollaan, lapsen imiessä ei kuulu maiskutusta ja imemisrytmi harvenee, kun se alussa on tiheä. Nänni on syvällä lapsen suussa, kieli nännin alla ja vanhemmat voivat tarkistaa kielen sijainnin alahuulta raottamalla. (Laanterä 2006.) Nykyisin suositellaan imetysohjaukseen iso-britannialaistutkimuksen kuvaamaa hands off tekniikkaa menetelmäksi, jossa ohjaaja ei koske ohjattavaan (Ingram ym. 2002). Tutkimustulosten mukaan ohjaustekniikka lisäsi sekä täys- että osittaisimetystä kahden ja kuuden viikon kohdalla. (Ingram 2002.)

15 Tutkimusten mukaan viivästynyt ensi-imetys (ensi-imetys yli 12 tuntia synnytyksestä), huonot aikaisemmat imetyskokemukset ja äidin suunnitelma osittaisimetyksestä ovat asioita, jotka huonontavat todennäköisyyttä yli kuuden kuukauden imetykselle (Hannula 2003). Synnytyssairaalassa tarjotaan vastasyntyneille yhä useammin lisäravintoa pullosta varmistamaan ravinnon riittävyys (Hasunen & Ryynänen 2006; Laanterä 2006), vaikka on tutkimustietoa siitä, että lisäruuan anto vauvalle sairaalassa heti synnytyksen jälkeisinä päivinä (Ekström 2005; Chezem, Friesen & Boettcher 2003; Hannula 2003) ja tutin käytön aloittaminen (Chezem ym. 2003; Hörnell 2000) ovat riskitekijöitä pitkälle imetykselle. Ruotsalaistutkimuksessa vain neljännes (26 %) vauvoista sai lisäruokaa eri syistä ensimmäisen viikon aikana. Yleisin syy oli vauvan alhainen verensokeri. ( Zwedberg, Wickman & Negussie 2003). Ero johtunee sairaaloiden hoitokäytännöistä ja siitä, ettei Suomessa ohjata riittävän tehokkaasti täysimetykseen (Hannula ym. 2006). Suomalaistutkimuksen mukaan vierihoidon puute lisää lisäruoan käyttöä, kun taas perhehuoneissa ja yhden hengen huoneissa hoidetut äidit suhtautuvat myönteisesti imetykseen ja tietävät siitä eniten (Hannula 2003). Vastaavasti suuremmissa huoneissa olevien äitien on todettu saavan harvemmin tietoa (Nyrhinen ym. 2001). Omahoitajuus, hoitajien imetysohjauskoulutus ja näkemys, että terve täysiaikainen vastasyntynyt ei tarvitse lisäruokaa, auttavat äitejä selviytymään imetyksessä ja pidentävät imetyksen kestoa (Hannula 2003). Sairaalan toimintamenetelmät vaikuttavat Hannulan (2003) tutkimuksen mukaan äitien imetysnäkemyksiin. Kallio-Kökön (2004) tutkimuksessa äidit kokivat, että jos imetys ei sujunut jo sairaalassa, ei sitä voitu enää neuvolassakaan oppia. Maailman terveysjärjestö velvoittaa jäsenmaitaan noudattamaan äidinmaidon kansainvälistä markkinointikoodia (Liite 2). Sen mukaan perheiden, vastasyntyneiden ja pienten lasten kanssa toimivien käytössä olevan tiedotus- ja koulutusaineiston tulee sisältää selkeää tietoa rintaruokinnan eduista ja paremmuudesta. Koulutusaineistosta tulee ilmetä tiedot äidin ravitsemuksesta ja valmistautumisesta imetykseen sekä sen jatkamiseen. Markkinointikoodin mukaan tiedotus- ja koulutusaineiston tulee sisältää tieto osittaisen pulloruokinnan aloittamisen kielteisestä vaikutuksesta imetykseen. Tarvittaessa perheille tulee antaa tietoa teollisesti valmistetun äidinmaidon korvikkeen oikeasta

16 käytöstä. Terveydenhuollon tiloja ei saa käyttää äidinmaidonkorvikkeen tai muuten tämän koodin piiriin kuuluvien valmisteiden käytön edistämiseen, kuten valmisteiden näytteille asettamiseen, mainosten tai julisteiden esillepanoon tai valmistajan tai jälleenmyyjän toimittaman aineiston jakeluun muulloin kuin terveydenhuoltoviranomaisten erillisestä pyynnöstä. (WHO 1981.) Sairaaloiden toimintojen ja hoitokäytänteiden tulee edistää väestön terveyttä kokonaisvaltaisesti ja tuottaa terveyspalveluja parhaalla mahdollisella tavalla potilaiden ja heidän omaistensa näkökulmasta. Nämä terveyttä edistävien sairaaloiden perusperiaatteet kirjattiin Wienin kolmannessa kansainvälisessä Health Promoting Hospitals (HPH) - verkoston koordinaattoreiden kokouksessa vuonna 1997 "The European Pilot Hospitals" -projektin kokemusten pohjalta. (Hallman-Keiskoski 2003). Tutkimusten mukaan yhteiskunnassa vallitsevat kulttuuriset arvot ja asenteet sekä äitien läheisiltään ja terveydenhuollon henkilöstöltä saama tuki vaikuttavat imetyksen aloittamiseen ja jatkamiseen (Hannula 2003; Tarkka 1996). Keskusteleminen potilaan kanssa ja hänen kuuntelemisensa omassa asiassaan on osoitus hyvästä ohjauksesta, joka lisää luottamusta osapuolien välillä, vapauttaa potilaan ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja vapauttaa hänet oppimaan (Mattila 1998). 2.4 Puolison tuki Puolison tuki imetyksessä on tärkeää äidille. Hannula (2003) tutki äitien kokemuksia puolisoltaan (n=607) saamasta imetystuesta sekä puolisoiden omaa näkemystä antamastaan imetystuesta äidille synnytyssairaalassa ja kotona. Äidit kokivat saaneensa eniten tukea imetysongelmissaan juuri puolisoltaan. Muita auttamisen keinoja olivat hyvän imetysasennon etsiminen, vauvan ojentaminen äidin rinnalle ja vauvan imuotteen tarkkailu. Puolisot pyrkivät myös antamaan läheisyyttä, luomaan miellyttävän ilmapiirin ja olemaan seurana sekä neuvottelemalla lisäruoan tarpeellisuudesta ja tarvittaessa antamaan sitä. Valtaosa puolisoista (79 %) koki tukeneensa vaimonsa imetystä synnytyssairaalassa. (Hannula 2003.)

17 Tarkan (1996) tutkimuksessa lapsen isän erittäin myönteisellä suhtautumisella oli yhteys äidin parempaan imetyksessä selviytymiseen ja puolisoiden välisellä suhteella sekä äidin mielialalla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys imetyksessä selviytymiseen. Puolison merkitys korostui Tarkan tutkimuksessa juuri perheen alkuvaiheessa, ensimmäisen lapsen syntyessä. (Tarkka 1996.) Hannulan (2003) tutkimuksen mukaan puolisot tukivat kotona äitiä imetyksessä osoittamalla imetyksen arvostusta, ymmärtämällä häntä ja kannustamalla imettämisessä. He antoivat myös konkreettista apua äidille auttamalla imetysasennon löytämisessä, ojentamalla lasta rinnalle, olemalla mukana imetystilanteissa, auttamalla varsinkin yösyötöissä ja vaihtamalla vaippoja vauvalle. Puolisot hoitivat perheen muita lapsia ja huolehtivat kotitöistä, jotta äiti sai keskittyä imetykseen. He tukivat äitiä huolehtimalla hänen ravinnon ja levon tarpeesta, sekä rentouttivat äitejä hieromalla hartioita ja selkää (Hannula 2003.) Puolisoiden käsitystä imetyksen tärkeydestä on myös tutkittu Suomessa. Hannulan (2003) tutkimuksessa puolisoilta (n= 603) kysyttiin imetyksen tärkeyttä äidin ollessa vielä synnytyssairaalassa. Lähes kaikki (98 %) puolisot pitivät imetystä erittäin tai jokseenkin tärkeänä. Kuuden kuukauden kuluttua tehdyssä jatkokyselyssä puolisoista (n=344) enää 66 % piti imetystä erittäin tai jokseenkin tärkeänä. (Hannula 2003.) Puolisot kokevat tarvitsevansa myös itse tukea ja ohjausta vaimonsa raskauden ja synnytyksen aikana (Mesiäislehto-Soukka 2005; Paavilainen 2003; STM 2003; Vallimies- Patomäki 1998). He pitävät tärkeänä neuvolan antamaa ohjausta parisuhteeseen, vanhemmuuteen ja lapsenhoitoon (Paavilainen 2003; Vehviläinen-Julkunen 1995 ja 1996). Mesiäislehto-Soukan (2005) tutkimuksessa puolisot kaipasivat ohjausta raskaudenajasta, vauvan hoidosta ja rintaruokinnasta synnytyksen jälkeen synnytyssalissa ja myöhemmin vierihoito-osastolla. Heidän mielestään oli tärkeää, että sairaalan henkilöstö antoi tietoa samansuuntaisesti. Ryttyläisen (2005) väitöstutkimuksen mukaan naiset (n=1625) toivovat, että äitiyshuollossa tulisi keskittyä nykyistä enemmän isän, parisuhteen ja perheen huomioon ottamiseen. Mesiäislehto-Soukan (2005) tutkimuksessa odottavan perheen kohtaaminen ja hoito koettiin äitisuuntautuneeksi ja arvokkaaksi, mutta puolisot ohittavaksi. Puolisot olivat

18 harmissaan siitä, että sairaalassa ei anneta ohjausta vauvan käsittelyyn. He arvostivat keskustelua siitä, kuinka tärkeää on lapsen sylissä pitäminen ja odottivat keskustelua aiheesta puolison näkökulmasta. Tutkimuksessa todetaan, että äideille on oma imetysohjaus, mutta puolisoille ohjausta rintaruokintaan ei järjestetä. (Mesiäislehto-Soukka 2005.) 2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata imettävien äitien ja heidän puolisoidensa arvioita synnytyssairaalassa annettavasta imetysohjauksesta, sen sisällöstä, menetelmistä ja vastaajien tärkeinä pitämistä asioista imetyksessä selviytymisessä. Tutkimuksessa keskitytään synnytyksen jälkeisen synnytyssairaalassa annetun imetysohjauksen sisällön ja laadun arviointiin. Sairaalan antaman imetysohjauksen sisältöä on tutkittu vähän. Aikaisemman tutkimustiedon perusteella tiedetään, että äidit ja heidän puolisonsa saavat imetysohjausta neuvoloiden valmennuksissa ja synnytyssairaaloissa, mutta uusimpienkin tutkimustulosten mukaan äidit imettävät vähemmän kuin olisi terveydellisesti edullista ja vain harvat äidit Suomessa imettävät suositusten mukaan. Laajan ravitsemusselvityksen mukaan Suomessa oli vuonna 2005 kuuden kuukauden ikäisistä lapsista vain yksi prosentti (n=1323) täysimetettyjä. Tutkimustietoa on jonkin verran siitä, että synnyttäneet äidit ja heidän puolisonsa ovat kokeneet ongelmalliseksi saamansa tiedon ja tuen riittävyyden sekä ristiriitaisen ohjauksen. Äidit ovat toivoneet lisää tietoa imetyksestä ja imetysongelmista. Selvitysten mukaan synnytyssairaaloissa vastasyntyneille tarjotaan yhä useammin pullosta lisäravintoa varmistamaan ravinnon riittävyys. Synnytyssairaalassa opittu lisäruoan käyttö jatkuu helposti kotioloissakin. Tuttipullo ja tuttien käyttö ensimmäisinä elinviikkoina saattaa häiritä oikean imemistekniikan oppimista ja maitomäärän säätelymekanismeja. Ohjauksella ja riittävällä tuella tiedetään olevaan vaikutusta imetyksessä onnistumiseen.

19 Tiedetään, että imettäville äideille puolison tuki on tärkeää. Vaikka puolisot ovat olleet melko tyytyväisiä saamiinsa äitiyshuollon palveluihin, ovat he arvioineet odottavan perheen kohtaamista, ohjaamista ja hoitoa äitisuuntautuneeksi, äitikeskeiseksi ja isät ohittavaksi, jolloin isän huomioiminen jää vähemmälle. Äideille on oma imetysohjaus, mutta puolisoille ohjausta rintaruokintaan ei järjestetä. Puolisot kaipaavat terveydenhuollon henkilökunnalta samansuuntaista ohjausta raskaudenajasta, vauvan hoidosta, rintaruokinnasta jälkeen synnytyssalissa ja myöhemmin vierihoito-osastolla sekä imetysongelmista. Äitiyshuollossa tulisi keskittyä nykyistä enemmän puolison, parisuhteen ja perheen huomioon ottamiseen. Lyhentyneet hoitoajat sairaaloissa, henkilöstön vaihtuvuus ja suoriutumispaineet ovat huonontaneet mahdollisuuksia rauhalliseen ohjaukseen. Aikainen kotiutuminen, äidin synnytyksen jälkeinen väsymys ja mahdollinen masennus sekä tukiverkoston hataruus asettavat paineita perusterveydenhuollolle ja luovat tarpeita uudenlaisten toimintojen ja tukimallien kehittämseen. Selvitysten mukaan terveydenhuollon arkipäivässä on joskus vaikea luoda sellaisia olosuhteita ja toimintatapoja, jotka auttaisivat rintaruokinnan varhaisvaiheen onnistumisessa ja tekisivät sen jatkumisen helpoksi ja luontevaksi. Tämä edellyttää tehostettua imetyksen käynnistymisen ja jatkumisen tukemista sekä kotihoidon ohjausta ja seurantaa. Erityisen kriittinen vaihe on, kun äiti ja vastasyntynyt vauva siirtyvät synnytyssairaalasta kotiin. Sairaalan ammattitaitoinen, ristiriidaton ja tukea antava imetysohjaus vierihoito-osastolla ja perheen kotiutumisvaiheessa antaa äidille ja hänen puolisolleen varmuutta selvitä kotona vauvan kanssa. Äitiyshoitotyön kehittämiseksi tarvitaan tutkimustietoa imetysohjauksen sisällöstä sairaalassa. Yhteisesti sovittuja linjoja imetysohjaukselle ei vielä ole Suomessa, mutta sekä kansainvälinen rintaruokinnan asiantuntijajärjestö ILCA (International Lactation Consultant Association) että Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes 1994) Suomessa käynnistämä vauvamyönteisyysohjelma antavat suosituksia imetysohjauksen yhdenmukaistamiseksi. Suomen synnytyssairaaloista vain neljä on sitoutunut ohjelman mukaiseen toimintaan, vaikka tutkimuksissa on todettu, että vauvamyönteisessä sairaalassa synnyttäneet äidit selviävät imetyksestä parhaiten kotiinlähtötilanteessa, he täysimettävät eniten sekä imettävät muissa sairaaloissa synnyttäneitä useammin vähintään puoli vuotta.

20 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata imettävien äitien ja heidän puolisoidensa arvioita synnytyssairaalassa annettavasta imetysohjauksesta, sen sisällöstä, menetelmistä ja heidän tärkeinä pitämistään asioista imetyksessä selviytymisessä. Tavoitteena on saada vastaajien kehittämisehdotuksia sairaalan imetysohjauksen ja ammattihenkilöstön koulutuksen kehittämiseksi. Tutkimustehtävinä on selvittää 1. äitien ja heidän puolisoidensa arvioita synnytyssairaalan antaman imetysohjauksen sisällöstä 2. äitien ja heidän puolisoidensa arvioita synnytyssairaalan käyttämistä menetelmistä imetysohjauksessa 3. imetystä edistäviä asioita 4. äitien ja heidän puolisoidensa ehdotuksia sairaalassa annettavan imetysohjauksen kehittämiseksi

21 4 TUTKIMUKSEN METODISET VALINNAT Käytin tässä tutkimuksessa laadullista tutkimusmenetelmää, koska synnytyssairaalan imetysohjauksen sisällöstä on jokseenkin vähän tutkittua tietoa. Aikaisemmissa tutkimuksissa käy ilmi, että sairaalan antamalla ohjauksella voidaan edistää merkittävästi imetystä ja että äidit ja heidän puolisonsa ovat toivoneet enemmän imetysohjausta. He myös suhtautuvat myönteisesti imetykseen. Halusin tutkia, mitä asioita äitien ja heidän puolisoidensa mielestä sairaalan imetysohjauksen tulisi sisältää ja miten imetysohjausta tulisi heidän mielestään antaa. Minua myös kiinnosti tietää, miten sairaalan antama imetysohjaus on auttanut heitä imetyksessä ja millaisia kehittämisehdotuksia äideillä ja heidän puolisoillaan on. Tiedonkeruumenetelmänä käytin teema- ja parihaastattelua. Laadullista tutkimusta käytetään silloin, kun tiedetään vähän tutkittavasta ilmiöstä, etsitään uusia näkökulmia jo osin tunnettuihin ilmiöihin, halutaan laajentaa terveystieteellistä tietoa tai tuottaa teoreettisia kuvauksia ilmiöistä. Laadullinen tutkimus oli tähän tutkimukseen tarkoituksenmukainen, koska se mahdollistaa jäsentämään tutkittavaa todellisuutta tutkimukseen osallistuvien näkökulmasta (Kylmä, Vehviläinen-Julkunen & Lähdevirta 2003; Eskola & Suoranta 2003; Nieminen 1998). Laadullinen tutkimus auttaa ymmärtämään hoitavan ihmisen erilaisia näkökulmia hoitotilanteeseen (Kylmä, Pelkonen & Hakulinen 2004). Laadulliseen tutkimukseen valitaan osallistujiksi ne henkilöt, jotka tietävät eniten tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä. Tähän tutkimukseen osallistujat olivat 2-3 kuukautta sitten synnyttäneitä äitejä ja heidän puolisoitaan. 4.1 Tutkimukseen osallistujat ja heidän valinta Tutkimuksessa osallistujat olivat ensisynnyttäjä-äitejä ja heidän puolisoitaan. Kokosin tutkimuksen aineiston eteläsuomalaisen sairaanhoitopiirin alueelta huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana 2006. Sain tutkimukseen osallistujat äitiysneuvoloiden kautta.

22 Äitiysneuvoloiden terveydenhoitajat kysyivät äitien halukkuutta osallistua tutkimukseen ja antoivat heille tietoja tutkimuksesta saatekirjeen (Liite 3) pohjalta. Valitsin tutkimukseen tarkoituksenmukaisesti ensisynnyttäjäpariskuntia, joiden raskaus ja synnytys olivat pääsääntöisesti säännöllisiä. Kaikki äidit olivat halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja antoivat luvan, että voin ottaa yhteyttä ja sopia ajan haastattelulle. Äidit keskustelivat puolisoidensa kanssa heidän halukkuudestaan osallistua tutkimukseen. Puolisoista yksi ei osallistunut tutkimukseen, koska hän ei työn ja sairaalan vierailuaikojen vuoksi ollut pystynyt olemaan ohjaustilanteissa läsnä eikä siten mielestään pystynyt arvioimaan sairaalan imetysohjausta. Äitiysneuvoloiden terveydenhoitajat välittivät perheiden yhteystiedot minulle. Otin heihin yhteyttä, kerroin heille tutkimuksen tarkoituksen, teemat, vastasin heidän kysymyksiinsä ja sovin haastatteluajan. Tässä yhteydessä kysyin alustavasti luvan haastattelun nauhoitukseen. Yhdelle pariskunnalle lähetin haastattelun teemat sähköpostitse etukäteen heidän pyynnöstään. Tutkimuksen toteuttamisessa halusin vahvistaa äitiyshuoltotyön perhekeskeisyyden periaatteita kuulemalla molempia puolisoita. 4.2 Haastattelujen toteuttaminen Haastatteluja oli yhteensä 12. Ensimmäisiä haatatteluja tehdessäni huomasin muistiinpanojen tekemisen häiritsevän tutkimukseen osallistuvien kuuntelemista ja pariskuntien keskinäistä keskustelua. Totesin myös, että vanhemmat eivät olleet halukkaita tarkastamaan myöhemmin tutkimustulosteni paikkansapitävyyttä, joten luovuin siitä suunnitelmastani, vaikka se olisikin lisännyt tutkimukseni uskottavuutta (Kylmä & Juvakka 2007). Tutkimukseen osallistui yhteensä 11 äitiä, 10 isää ja vauva oli mukana 11 haastattelussa. Yhtä pariskuntaa haastattelin kaksi kertaa, koska ensimmäisen haastattelun nauhoitus epäonnistui teknisesti osittain. Haastattelujen kesto vaihteli puolesta tunnista puoleentoista tuntiin. Äidit olivat iältään 24 32 vuotiaita ja isät 23 39 vuotiaita. Osa tutkimukseen osallistuneista äideistä työskentelivät hoitoalalla. Kaikki tutkimukseen osallistujat eivät halunnut antaa taustatietojaan.

23 Keskustelut etenivät keskeisten teemojen (Liite 5) avulla ja teemat auttoivat pysymään tutkimuksen aiheessa perheiden sairaalassa saaman imetysohjauksen arvioinnissa. Haastatteluissa edettiin perheiden haluamassa järjestyksessä. Teemahaastattelun luonteeseen kuuluu, että se vapauttaa pääosin haastattelun tutkijan näkökulmasta ja tuo tutkittavien äänen kuuluviin. Vastauksia ei ole sidottu vastausvaihtoehtoihin, vaan haastateltavat voivat vastata omin sanoin. Teemahaastattelussa pyritään löytämään merkityksellisiä vastauksia tutkimuksen tarkoituksen tai tutkimustehtävien mukaisesti (Tuomi & Sarajärvi 2002; Hirsjärvi & Hurme 2000). Teemahaastattelu ottaa huomioon sen, että tutkimukseen osallistujien tulkinnat asioista ja heidän asioille antamansa merkitykset ovat keskeisiä, samoin kuin sen, että merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa (Eskola & Suoranta 2003; Hirsjärvi & Hurme 2000). Teemahaastattelussa haastattelun aihepiirit, teema-alueet, ovat kaikille samat, vaikka kysymysten tarkka muoto ja järjestys voivat vaihdella. Parihaastattelussa sain tietoa samanaikaisesti sekä äidiltä että hänen puolisoltaan. Teemat täsmentyivät haastattelujen edetessä ja ne käsiteltiin molempien puolisoiden näkökulmasta. Parihaastattelu on yksi ryhmähaastattelun alamuoto. Tutkimuksissa on todettu, että haastateltavat ovat luontevampia ja vapautuneempia, kun useampia henkilöitä on paikalla ja ryhmä voi auttaa muistinvaraisissa asioissa ja korjata väärinymmärryksiä (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004). Tein haastattelut tutkimukseen osallistuneiden haluamassa paikassa yleensä joko neuvolassa tai perheen kotona. Yksi haastattelu toteutui omassa kodissani. Haastattelutilanteet olivat rauhallisia ja häiriöttömiä. Vanhemmat valitsivat haastatteluajan. Haastattelun alussa kerroin vielä molempien vanhempien läsnäollessa tutkimuksen tarkoituksen, tutkimuksen edut ja haitat, haastattelun teemat ja varmistin luvan haastattelun nauhoitukseen. Haastattelun alussa pyysin vanhempia lukemaan vielä tutkimuksen saatekirjeen (Liite 3). Kerroin vanhemmille, miten suojaan heidän henkilöllisyytensä tässä tutkimuksessa. Tämän jälkeen tarkistin molempien vanhempien halukkuuden osallistua tutkimukseen ja pyysin allekirjoitukset suostumuslomakkeeseen (Liite 4).

24 Kaikki tutkimukseen osallistujat suostuivat haastattelun nauhoitukseen. Nauhoitin haastattelut pienikokoisella Sony Clear Voice -nauhurilla. Tutkimukseen osallistujat suhtautuivat nauhoitukseen luontevasti, eikä se häirinnyt haastattelua. Haastattelujen aikana tein vain vähän muistiinpanoja. Muutamien haastattelujen jo päätyttyä syntyi keskusteluja ja koska vanhemmilla oli ehdotuksia sairaalan imetysohjauksen kehittämiseksi, lisäsin ne nauhoituksen loppuun osallistujien suostumuksella. Haastattelun lopuksi pyysin tutkimukseen osallistujilta taustatiedoiksi heidän ikänsä ja koulutustasonsa ja luvan saada ottaa tarvittaessa yhteyttä myöhemmin (Liite 6). Hirsjärven ja Hurmeen (2000) mukaan arkaluonteisiin asioihin on helpompi vastata lomakkeelle ja haastattelua voi helpottaa, jos lomake täytetään vasta haastattelun lopussa (Hirsjärvi & Hurme 2000.) Haastattelun jälkeen tein kotona muistiinpanoja haastattelusta, keräsin pääkohtia, perheen ehdotuksia ja kirjasin huomioitani tutkimuspäiväkirjaani. Yhteen perheeseen jouduin ottamaan myöhemmin yhteyttä, koska haastattelun äänitys oli epäonnistunut osittain. Vanhempien ehdotuksesta uusimme haastattelun. Uusintahaastattelussa sain tarkistettua muutamia alkuosan epäselviä kohtia, jotka olivat vaikeuttaneet litterointia. 4.3 Aineiston käsittely ja analyysi Laadullisessa tutkimuksessa kuvataan, selitetään ja yritetään ymmärtää ilmiötä ja niiden välisiä suhteita tutkittavien näkökulmasta ja niiden luonnollisissa yhteyksissä. Aineiston analyysin tarkoitus on luoda sanallinen ja selkeä kuvaus tutkittavasta ilmiöstä. (Kylmä & Juvakka 2007; Tuomi & Sarajärvi 2002; Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1998.) Haastattelin tässä tutkimuksessa äitejä ja heidän puolisoitaan ja käytin teemahaastattelua. Tarkensin teemojen sisältöjä ja merkitysyhteyksiä vastaajille ymmärrettäviksi ja halusin varmistua siitä, että tutkimukseen osallistujat puhuivat keskenään ja minun kanssani samoista asioista. Haastatteluja tehtäessä oma osallistuva havainnointi ja keskustelu olivat keskeisiä kliinisiä menetelmiä. Jatkoin aineiston analyysia kirjoittamalla haastattelut sanatarkasti puhtaaksi. Kirjasin tauot, vanhempien naurahdukset ja vauvan ääntelyt, sekä tapahtumia haastattelun ai-

25 kana. Pyrin tekemään litteroinnin välittömästi kunkin haastattelun jälkeen. Sovin seuraavan haastattelun sitä mukaan kun ehdin litteroida edellisen haastattelun. Kirjoituksen yhteydessä kuuntelin nauhoitusta lukuisia kertoa uudelleen lause lauseelta. Luin litteroidun aineiston useita kertoja läpi, jolloin aineisto tuli tutuksi ja sain kokonaiskuvan aineistosta. Aineistoa kertyi 273 sivua fonttikoolla 12 14 rivivälillä yksi kaksi. Valitsin aineiston analyysimenetelmäksi aineistolähtöinen eli induktiivinen sisällön analyysi. Tutkin tämän tutkimuksen kysymyksillä äitien ja heidän puolisoidensa arviointeja sairaalan imetysohjauksen sisällöstä, menetelmistä, vanhempien selviytymistä imetyksessä ja heidän imetysohjauksen kehittämisehdotuksiaan. Aloitin analyysin etsimällä vastauksia tutkimustehtäviin sairaalan imetysohjauksesta. Analyysiyksiköiksi valitsin sanan, lauseen tai lauseita, jotka olivat tutkimustehtävien mukaisia. Analyysiyksikön määrittämistä ohjaavat aineiston laatu ja tutkimustehtävät. Aineistoa lähdin pelkistämään esittämällä sille tutkimustehtävien mukaisia kysymyksiä. Seuraavaksi ryhmittelin samaa tarkoittavat pelkistetyt alkuperäisilmaukset samaan alakategoriaan. Näin muodostuneille kategorioille annoin nimen, joka kuvasi kategorian sisältöä. Aineiston käsitteellistämistä eli abstrahointia jatkoin niin, että yhdistin samansisältöiset alakategoriat toisiinsa ja muodostin näin yläkategoriat. (Liite7) Sisällönanalyysin avulla mahdollistuu asioiden ja tapahtumien merkitysten, seurausten ja yhteyksien tarkastelu ja näin pyritään saamaan kuvaus tutkittavasta ilmiöstä tiivistetyssä ja selkeässä muodossa kadottanmatta sen sisältämää informaatiota (Hirsjärvi ym. 2004; Eskola & Suoranta 2003; Tuomi & Sarajärvi 2002; Latvala & Vanhanen- Nuutinen 2000; Kyngäs & Vanhanen 1999; Miles & Huberman 1994.)

26 5 TULOKSET Tutkimukseen osallistuneet ensisynnyttäjä-äidit ja heidän puolisonsa kuvailivat ja arvioivat synnytysssairaalan antaman imetysohjauksen sisältöä ja imetysohjauksessa käytettyjä menetelmiä. He kertoivat siitä, mitkä asiat ovat heidän kohdallaan edistäneet imetystä ja kuvailivat erilaisia ongelmatilanteita sekä niistä selviytymistään. Äidit ja heidän puolisonsa antoivat ehdotuksia sairaalan imetysohjauksen kehittämiseksi. Haastatteluissa äidit ja heidän puolisonsa kertoivat myös imetyssuunnitelmistaan. 5.1 Sairaalan antaman imetysohjauksen sisältö Tutkimukseen osallistuneiden äitien ja heidän puolisoidensa mukaan sairaalan imetysohjauksen sisältö koostuu seuraavista asioista: Sairaalan imetysohjauksen sisältö Varhaisimetyksessä tukeminen ja avustaminen Imetysotteen tarkistaminen Tutin käytön ohjaus Tuki lapsentahtiseen imetykseen Tuki ympärivuorokautiseen vierihoitoon Eri imetysasentojen ohjaus Yöimetyksen merkityksen opettaminen Tehoimupäivien merkityksen opettaminen Ohjaus lisämaidon antamisesta vauvalle Käsinlypsyn ohjaus Kuvio1 Sairaalan antaman imetysohjauksen sisältö äitien ja heidän puolisoidensa kuvaamana