T urvetuotantoalueiden jälkikäyttö Tiivistelmä alan toimijoille Maanomistaja päättää suonpohjien käytöstä Tärkeät sopimukset ja dokumentit Jälkikäytön suunnittelu Metsänkasvatus Viljely Kosteikot Muut jälkikäyttömuodot
M aanomistaja päättää suonpohjien käytöstä Turvetuotannosta vapautuu vuosittain tuhansia hehtaareita suonpohjaa lukuisille eri maanomistajille. Osa turvetuotantoalueista on tuottajien omistamaa ja osa on vuokrattu muilta maanomistajilta. Kitu- tai joutomaasta voi turvetuotannon jälkeen tulla uusien mahdollisuuksien i alue. Monien jälkikäyttövaihtoehtojen iht j joukosta voidaan kullekin ki suonpohjalle löytää parhaat ratkaisut. Jälkikäyttöä kannattaa miettiä turvetuotannon vielä kestäessä Kun turpeen tuotanto ja vuokratulo alueelta on päättymässä, tuottaja tekee tarvittavat jälkihoitotoimet ja luovuttaa alueen takaisin maanomistajalle. Jälkihoitovaiheen tarkoituksena on turvetuotantotoiminnan hallittu lopettaminen. Turvetuottaja vastaa turvetuotantoalueen jälkihoidosta ja maanomistaja jälkikäytöstä. Turvetuottajan ja maanomistajan yhteinen etu on aloittaa turvetuotannosta poistuneella alueella uusi maankäyttö ja saada suonpohja kasvipeitteiseksi tai muuhun käyttöön mahdollisimman pian. Turpeen tuotannosta poistuvalla alueella voi toteutua useita jälkikäyttömuotoja, esimerkiksi reuna-alueen metsittäminen ja keskikohdan uudelleen soistaminen. Yksi käyttömuoto sopii harvoin koko tuotantoalueelle. Jälkikäyttömuotojen suunnitteluun ja toteutukseen kannattaa varautua hyvissä ajoin. Turvetuottajan ja maanomistajan tiivis yhteydenpito jälkikäytöstä onkin tärkeää turvetuotannon viimeisinä vuosina. 2 Ruokohelpin viljelyä ja turvetuotantoa rinnakkain Höystösensuolla. Kuva: Hannu Salo
Jälkikäyttö suuntaa turvetuotannon loppuvaihetta Turvetuottaja hakee jälkihoitovaiheen toimenpiteille vahvistuksen ympäristölupavirastolta. Luvan edellyttämät tarkkailu- ja vastuukysymykset voidaan paremmin ottaa huomioon, kun uusi maankäyttömuoto ja myös sen mahdollinen luvanvaraisuus tiedetään. Turvetuotanto, jälkihoitovaihe ja jälkikäyttö ovat osa suon elinkaarta. Suonpohjan käyttömuotoja t - Metsätalous - Peltoviljely: energiakasvit, nurmi, vilja, vihannekset, marjat, yrtit - Soistaminen - Vesittäminen: lintuvedet ja riistakosteikot, luonnonravintolammikot - Muut käyttömuodot: varastoalueet, bioenergian ja kierrätysmateriaalin käsittely, maa-ainesten otto, matkailu ja virkistyskäyttö, urheilu ja muut harrastukset Jälkikäyttötermejä Turvetuotantoalue: Reunaojien rajaama sarkaojitettu ja turpeen tuotantoa varten kuivatettu suoalue. Turvetuotannosta poistettu alue: Alue, jolla turpeen tuotantoa ei enää harjoiteta. Turvetuotannosta poistettu alue voi olla tuotannon tukialueena tai se on jälkihoitovaiheessa tai siirtynyt jälkikäyttöön. Turvetuotantoalueen jälkikäyttö: Turpeen tuotannosta poistetun alueen uusi käyttömuoto, esim. metsitys, lintujärvi, viljely. Samaa tarkoittavat myös turvetuotantoalueen uusiokäyttö ja uusi maankäyttö. Tässä julkaisussa on termiksi valittu jälkikäyttö. Turvetuotantoalueen jälkihoito: Turpeen tuotannosta poisjääneen alueen siistiminen, rakenteiden poistaminen sekä mahdollinen ojitus. Jälkihoitovaihe kestää yleensä hyvin lyhyen ajan. Suonpohja: Turvekerroksen hyödyntämisen jälkeen paljastuva entisen turvetuotantoalueen pohja, jolle jälkikäyttöä suunnitellaan. Pohjamaa: Turvekerroksen alla oleva kivennäismaa. Uudelleen soistuminen: Suonpohjan kasvillisuuden kehittyminen sukkession myötä kohti suoekosysteemiä. Uudelleen soistuminen edellyttää kasvualustan kosteuden lisääntymistä. Uudelleen soistuminen on mahdollista erityisesti pumppauksen avulla kuivatuilla turvetuotantoalueilla. Vesittäminen: Lintujärven, kosteikon tai virkistyskäyttöön sopivan vesialueen muodostaminen turpeen tuotannon jälkeen. 3
T ärkeät sopimukset ja dokumentit Ympäristöluvan määräykset sitovat turvetuottajaa Turvetuotannon loppuvaiheen ympäristöluvassa määrätään alueen siistimisestä, tarkkailuista, vesiensuojelusta, vesiensuojelurakenteiden kunnossapidosta sekä mahdollisten vahinkojen korvaamisesta. Tämän jälkihoitovaiheen kesto ja velvoitteet voivat vaihdella sen mukaan, kuinka pian alue saadaan jälkikäyttöön. Maanomistajan edun mukaista on ottaa alue mahdollisimman nopeasti uuteen käyttöön. Jos jälkikäyttöön otetun alueen vesiä ei voida erottaa toiminnassa olevan turvetuotantoalueen vesistä, ne kuormittavat edelleen turvetuotantoalueen vesienkäsittelyrakenteita. Turpeen tuottajan vastuulla on osoittaa tuotannosta tulevat päästöt siten, että ne on erotettavissa jälkikäyttömuodon päästöistä. Turvetuottajan vastuu tuotantoalueesta päättyy, kun vuokrasopimuksen ja ympäristölupamääräysten mukaiset toimet on tehty. Jälkikäyttökin voi olla luvanvaraista toimintaa Maanomistajan on joissakin tapauksissa haettava uudelle maankäytölle lupa. Ympäristöluvan, vesitalousluvan tai maaainesten ottoluvan tarpeesta voi kysyä neuvoa alueellisesta ympäristökeskuksesta tai sijaintikunnan ympäristöviranomaiselta. 4 Jälkihoitovaiheeseen siirtyvää suonpohjaa Kauhajoella. Kuva: Hannu Salo
Maanvuokrasopimuksissa huomioitava olosuhteiden muuttuminen Jo turvetuotantoalueen maanvuokrasopimusta solmittaessa on syytä ottaa huomioon mahdollinen olosuhteiden muutos ja turvetuotannon viimeisen ympäristöluvan velvoitteet. Turvetuottajan on esimerkiksi pidettävä vesiensuojelurakenteet hallussaan niin pitkään, että ympäristölupaan liittyvät vastuut voidaan hoitaa. Turvetuottajan ja maanomistajan kannattaa sopia jo etukäteen niistä ehdoista, joilla vuokrasopimusta voidaan tällaisissa tapauksissa muuttaa. Vain sopimuksen selvästi kirjatut ehdot ovat sitovia. Tuotantoaluetta koskevassa maanvuokrasopimuksessa on yleensä sovittu, millaisessa kuivatustilassa alue tulee palauttaa maanomistajalle. Joissakin tapauksissa ehto on ollut, että alueiden tulee soveltua kuivatukseltaan metsänkasvatukseen. Mikäli jo tuotantovaiheen aikana turvetuottajalle selviää, ettei aluetta ole mahdollista palauttaa kuivatukseltaan metsänkasvatukseen soveltuvassa tilassa tai vuokrasopimuksen ehdot muuten vaativat täsmentämistä, tulee toiminnanharjoittajan sopia asiasta maanomistajan kanssa erillisin sopimuksin. Jos tuotantoalueen kuivatuksessa joudutaan turvautumaan pumppaamiseen, alue vettyy turvetuotannon loputtua eikä sen ottaminen esimerkiksi viljelykäyttöön tule onnistumaan. On kaikkien edun mukaista, että tässäkin tapauksessa asiasta sovitaan etukäteen kirjallisesti. Tuotantoalueiden luovutus voi tapahtua vaiheittain, jolloin tuotannosta poistunut alue luovutetaan maanomistajalle, mutta tuotanto jatkuu edelleen osassa tuotantoaluetta. Kun alueita luovutetaan takaisin maanomistajalle, tulisi luovutuksessa kiinnittää huomiota luovutettavien alueiden kuivatusvesien erottamiseen turvetuotantoalueiden kuivatusvesistä. Luovutustilanteen dokumentointi tärkeää Turvetuottajan ja maanomistajan edun mukaista on todeta alueen tila jälkihoitotoimien tultua tehdyksi. Luovutushetken tila kannattaa dokumentoida esimerkiksi ottamalla kuvia kohteista, jotka vuokrasopimuksen ja viimeisen ympäristöluvan velvoitteiden täyttymisen kannalta ovat tärkeitä. Aluetta vuokrannut turvetuottaja ja maanomistaja voivat yhdessä tarkistaa asiat ja kirjata ne luovutuspöytäkirjaan esimerkiksi soveltaen alla olevaa luovutusvaiheen muistilistaa. Luovutusvaiheen muistilista 1. Tilojen rajat ja maanomistajat 2. Maastotarkastus ja tehdyt havainnot, kartat, mahdolliset valokuvat, muistiot ja muu luovutusvaiheen tilannetta havainnollistava aineisto 3. Yleinen kuvaus alueen tilasta takaisinluovutushetkellä 4. Vastuu rakenteista ja kunnossapidosta luovutuksen jälkeen tai rakenteiden poistaminen määräaikaan mennessä 5. Teiden kunnossapitovastuu 6. Ilmoitus vuokrasopimusrasitteiden poistosta käräjäoikeuteen (turvetuottajan tehtävä) 7. Todetaan mahdolliset alkuperäistä vuokrasopimusta tarkentavat sopimukset 8. Jälkikäytön mahdollinen luvanvaraisuus 9. Maanomistajan ilmoitusvelvollisuudet jälkikäyttöön liittyvistä asioista (esim. lannoitukset) 10. Muut asiat Kuva: Hannu Salo Turpeen tuottaja ja suonpohjan omistaja voivat yhdessä tarkistaa takaisinluovutettavat alueet ja tehdä luovutuspöytäkirjan. 5
J älkikäytön suunnittelu Turvetuotantoalueen jälkikäyttöä voidaan suunnitella alueen luontaisten edellytysten ja myös toivotun jälkikäyttömuodon näkökulmasta. Näin selviävät realistiset jälkikäyttömuodot. Jälkikäyttöä on hyvä tarkastella aluksi laaja-alaisesti, koska kaikki käyttömuodot eivät välttämättä sovellu turvetuotannosta poistuneelle alueelle. Myös rajanaapurien kuuleminen ja heidän toiveensa sekä käytettävissä olevat resurssit kannattaa muistaa. Suurimmasta osasta turvetuotantoalueita on laadittu Geologian tutkimuskeskuksen (GTK:n) kuntakohtainen turvetutkimusraportti. Turpeen tuotantoa edeltävä tutkimus käsittää yleensä koko suon eikä vain tuotantoon otettua aluetta. Turvetuotantoa varten myönnetty ympäristölupa sisältää myös paljon tietoa alueen luonnosta ja ihmisen toiminnasta (esim. maankäyttö, asutus, elinkeinot). Jälkikäyttövaihtoehtojen valintaan vaikuttavat tekijät 1. Alueen sijainti: ympäröivä maankäyttö, lähiympäristön, asukkaiden ja yritystoiminnan tarpeet, tiestö sekä etäisyys esim. maatilasta / alueella tuotettavan hyödykkeen jatkojalostuspaikasta 2. Jäljellä oleva turvemäärä / tavoiteltava turvekerroksen paksuus ja laatu 3. Suonpohjan (kivennäismaan) ominaisuudet: ravinnetalous, raekoko, muokattavuus jne. 4. Vesitalous, erityisesti alueen pumppukuivatus 5. Alueen pinnanmuodot eli topografia 6. Ympäristönäkökohdat: vesiensuojelu, maisematekijät, haluttujen elinympäristöjen muodostaminen 7. Resurssit: rahoitus, tuet, henkilöstö, aika ym. 8. Yleishyödylliset näkökohdat: esimerkiksi ilmastoasiat ja tulvasuojelu 6
Pohjamaalaji ja turvekerroksen paksuus suunnittelun lähtökohtina Turvekerroksen alla olevan mineraalimaan tai kallioperän ominaisuudet vaikuttavat ratkaisevasti jälkikäyttöön. Suonpohjan maaperäselvityksellä parannetaan jälkikäytön onnistumisedellytyksiä. Selvästi havaittavat suuret kivet, lohkareisuus ja alueen pinnanmuodot ovat luontevia lähtökohtia jälkikäyttöä suunniteltaessa. GTK:n kuntakohtaisten suotutkimusten yhteydessä tehtyjä pohjamaahavaintoja voi myös hyödyntää. Kun turvekerros on ohentunut niin, että pohjamaalaji näkyy ojissa vesirajan yläpuolella, voidaan silmämääräisesti todeta erilaiset maalajivyöhykkeet ja analysoida kukin niistä erikseen. Suositeltavaa on ottaa vähintään kolme näytettä. Perusselvitys käsittää pohjamaan happamuuden, rikkipitoisuuden ja hienoainespitoisuuden määritykset. Suositeltavaa on myös kalsiumin, magnesiumin ja kaliumin määrien selvittäminen. Maaperänäytteitä analysoidaan monissa kaupallisissa laboratorioissa. Yhden näytteen maa-analyysin perushinta on noin 50 80. Raekoon perusteella voidaan ennustaa metsän kasvua ja erilaisen viljelykäytön onnistumista. Soistaminen voidaan ohjata kohtiin, joissa uuden turvekerroksen kasvu käynnistyy nopeasti, rikkaruohottuminen on vähäistä eikä veden pinnan tason säätäminen vaadi suuria rakentamistöitä. Korkea lannoitustarve ja ympäristön kuormittuminen voivat muodostua esteeksi viljelylle tai metsittämiselle niillä alueilla, joiden maaperässä on sulfi disedimenttejä. Monissa jälkikäyttömuodoissa suonpohjan lannoittaminen on välttämätöntä. Kuva: Lauri Ijäs Pohjamaanäyte otetaan 5 10 cm:n syvyydeltä turpeen ja mineraalimaan rajan alapuolelta 7
Geologiset ominaisuudet jälkikäytön suunnittelussa 1. Yksi jälkikäyttömuoto soveltuu harvoin koko turvetuotannosta poistuvalle alueelle. 2. Suonpohjan vyöhykkeet kannattaa selvittää ja suunnitella jälkikäyttö näiden mukaan. 3. Näyte kannattaa ottaa turpeen ja kivennäismaan rajapinnan alapuolelta noin 5 10 cm:n syvyydestä. 4. Pohjamaasta tulee selvittää ainakin happamuus, rikki sekä hienoainepitoisuus (alle 0,06 mm rakeiden osuus). 5. Suonpohjan lohkareisuus ja pinnanmuodot rajaavat käytännössä monien jälkikäyttömuotojen toteutusta. Kuva:Jorma Issakainen Kaliumin puute riuduttaa mäntyä. 8
Jälkikäytön talous Maan arvonnousu mahdollista Hyvin suunniteltu ja toteutettu jälkikäyttö mahdollistaa maan arvon nousun. Joutomaasta voidaan tehdä tuottava. Suonpohja on usein helpommin ja monipuolisemmin hyödynnettävissä kuin alue ennen turvetuotantoa. Kuivahkot suonpohjat voidaan muuttaa hyvätuottoisiksi metsä- tai maatalousmaiksi. Pumppukuivatuilla alueilla kosteikot voivat antaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi riistanhoitoon tai matkailukäyttöön. Maan selkeä arvonnousu ja jälkikäyttömahdollisuuksien monipuolisuus kiinnostaakin monia maanomistajia. Riistapellon tai kosteikon tekemiseen ja hoitoon suonpohjalla voivat sitoutua alueella toimivat metsästysseurat tai muut yhdistykset. Yhteistyö voi tarjota mahdollisuuksia myös hankevarojen hakemiseen. Edellytyksenä on, että suunniteltu jälkikäyttö tukee maaseudun kehittämistä tai alueen työllisyyttä. Lisätietoja kannattaa kysellä maaseudun neuvonta- ja kehittämisorganisaatioilta. Jälkikäytöstä aiheutuu myös kustannuksia. Kustannuksia on aina tarkasteltava tapauskohtaisesti. Kustannuksia ja tukimahdollisuuksia on tarkemmin käsitelty kunkin jälkikäyttömuodon kohdalla. Maaperäselvitysten kustannukset alkavat kolmen näytteen analysointikustannuksista noin 150 eurosta ylöspäin. Maatalouskäytön kustannukset ovat verrattavissa valmiiksi raivatun peltomaan viljelyn aloittamiskustannuksiin, mikäli peruskuivatus on kunnossa. Metsätalouskäytön kustannuksiin vaikuttaa mm. lannoitustarve. Maa- ja metsätalouskäytön kustannukset suonpohjalla kannattaa selvittää aina paikallisesti yhteistyössä alan neuvontajärjestön kanssa. Jälkikäyttö voi joskus vaatia ympäristölupakäsittelyn ja päätöksen sekä toiminnan vaikutusten jatkuvaa tarkkailua. Näistä aiheutuu kustannuksia, jotka vaihtelevat alueen laajuuden ja jälkikäyttömuodon mukaan. Kuva: Hannu Salo 9
M etsänkasvatus suonpohjilla Suonpohjan metsittämisen mahdollisuuksista voi kertoa turvetuotannon viimeisinä vuosi- na paljastuva runsas kantojen ja liekopuiden määrä. Arviolta lähes 60% turvetuotantoalu- eista soveltuu hyvin metsänkasvatukseen. Useassa tapauksessa alun perin metsänkasvatukselle sopimaton kitu- tai joutomaa voi parikymmentä vuotta kestävän turvetuotantovaiheen jälkeen soveltua hyvin metsätalouden käyttöön. Kyse on tällöin selkeästä maan arvon noususta. Metsänkasvatuksen tuotto on parhaimmillaan kangasmetsien veroista. Metsittämisen edellytykset 1. Sopiva kuivatustila ja ravinteiden tasapainoinen saanti Metsityksen yhteydessä riittää usein alueen laskuojan kunnosta huolehtiminen ja ojien perkaus tai naveromätästys. Suonpohjalle jäävän turvekerroksen paksuuden tulisi olla vähintään 10 20 cm, jotta taattaisiin puusukupolven ajaksi riittävä typpivarasto ja aikanaan juurten yhteys kivennäismaahan. 2. Kasvualustan muokkaus tai lannoittaminen fosforia, kaliumia ja booria sisältävillä lannoitteilla Suonpohjalle perustetun metsikön ravinnetilaa on seurattava tarkemmin kuin kivennäismailla. Jatkolannoituksiin on useissa tapauksissa varauduttava. Kuvat: Jorma Issakainen 10 Syksyllä 1994 mätästettyä ja seuraavana keväänä istutettua ja laikkulannoitettua taimikkoa istutusvaiheessa kuvattuna (vas.) ja varttunut, kasvuisa taimikko 13 vuotta myöhemmin. (oik.).
Metsänkasvatuksen kustannukset suonpohjalla Metsänkasvatuksen eri työvaiheisiin liittyy aina kustannuksia. Suonpohjilla kustannuksia voi syntyä esimerkiksi pohjamaalajitutkimuksista, vesitalouden parantamisesta, lannoituksesta ja myöhemmin taimikonhoidosta. Paikallinen metsänhoitoyhdistys kertoo lisää tuista ja organisoi käytännön toteutuksen sekä tekee tarvittavat suunnitelmat. Hieskoivun luontainen metsittäminen on selvästi halvin ja luonnonmukaisin metsitysvaihtoehto. Rauduskoivun istuttaminen voi tulla kyseeseen, kun pyritään laadukkaan koivutukin kasvatukseen. Männyn luontainen metsittäminenkin voi onnistua muokatulla tai lannoitetulla suonpohjalla, kun siementävä reunametsä on lähellä. Koivun tai männyn kylvö ovat sopivia varsinkin laajoilla suonpohjilla, joilla siemenpankkina toimivaa reunametsää ei ole. Ennen ensiharvennusta ja ensimmäisiä hakkuutuloja 25 40 vuoden kuluttua on yleensä varauduttava jatkolannoitukseen, jonka kokonaiskustannukset suonpohjalle perustetussa taimikossa voivat olla 300 600 /ha alueen koosta ja sijainnista riippuen. Jatkolannoitus toteutetaan puuston kasvun ja terveydentilan mukaan fosforia, kaliumia ja hivenravinteita sisältävällä lannoitteella (esimerkiksi fosforia 40 kg/ha, kaliumia 80 kg/ha ja lisäksi booria). Myös puun tuhkan käytöstä lannoitteena on hyviä kokemuksia. Hirvien talvilaidunalueilla on varauduttava hirvituhoihin, joita lannoittaminen voi lisätä. Ilman maanmuokkausta ja PK-lannoitusta tämä alue on lähes puuton vielä 25 vuotta metsityksen jälkeen. Yhtään istutettua rauduskoivua ei ole jäljellä. Muutamia luontaisesti syntyneitä männyntaimia kasvaa harvakseltaan. Kuvat: Lasse Aro Jos maanomistaja asettaa tavoitteekseen myös biologisen monimuotoisuuden kehittämisen ja aktiivisen luonnonhoidon, hänelle voidaan maksaa aiheutuvista lisäkustannuksista ja taloudellisista menetyksistä korvausta. Erityisen merkittäviä kohteita voidaan maanomistajan hakemuksesta toteuttaa kokonaan valtion tuella ennakkosuunnitelman perusteella. Honkajoen Satamakeitaalla istutettiin muokkaamattomalle suonpohjalle mäntyä keväällä 1988. Lannoitusten vaikutus on selvästi nähtävissä: kuvan lannoittamaton etuala on jäänyt täysin puuttomaksi, kun taas taustalla oleva lannoitettu ala on kasvuisaa männikköä. 11
V iljely suonpohjilla Suonpohjan käyttökelpoisuus viljelyssä riippuu mm. jätetyn turvekerroksen paksuudesta, laadusta ja pohjamaasta. Luomutuotantoon suonpohja voi soveltua hyvin ilman siirtymäaikaa. Suonpohjille voidaan hakea normaaleja maataloustukia, mikäli ne vastaavat kasvuolosuhteiltaan peltoa. Tarkempaa tietoa tuista voi antaa paikallinen maataloussihteeri tai piiriagrologi. Ohjeita tilatuista on saatavilla myös Maaseutuviraston verkkosivuilla. Ruokohelpin viljelyn kannattavuuteen vaikuttaa etäisyys käyttökohteisiin Ruokohelpi vaatii kunnollisen perustamisen ja tasaisen kasvualustan. Hyvää satoa tuottaakseen ruokohelpi vaatii jonkin verran myös lannoittamista. Korjuu tapahtuu keväisin lumen sulamisen jälkeen. Korjuutappioiden välttämiseksi tulee sängen olla mahdollisimman lyhyt. Eniten ruokohelpin viljelyn kannattavuuteen vaikuttaa kuljetusmatka ruokohelpiä käyttäviin voimalaitoksiin. Tehokkaan korjuun mahdollisuudet sekä viljelyyn myönnetyt tuet vaikuttavat myös ruokohelpin viljelyn kannattavuuteen. Käytännön viljely- ja korjuuohjeita sekä tietoa sopimuksia tekevistä energiayhtiöistä löytyy esimerkiksi tämän julkaisun takasivulla olevista www-linkeistä. Ruokohelpin viljely suonpohjilla 12 Kuvat: Hannu Salo Ruokohelpin viljely energiakasvina on yleistynyt viime vuosina. Ruokohelpi on monissa tapauksissa erinomainen vaihtoehto suonpohjilla, sillä se - vehreyttää tumman kasvualustansa nopeasti ja maisema muistuttaa peltoa - voidaan vaihtaa suhteellisen helposti muihin viljelykasveihin tai maankäyttöön - sietää hyvin ajoittaista vedenpinnan nousua. Toisaalta sen juuristo on vahva kestämään myös pitkiä poutajaksoja. - ottaa tehokkaasti ja valikoivasti ravinteita varastoiden ne juuriin. - ei yleensä vaadi torjunta-aineiden käyttöä - on kunnollisen perustamisen jälkeen helppo viljeltävä. Yhdellä kylvöllä saadaan satoa 12 15 vuotta. - on perustamiskustannuksiltaan edullinen eli keskimäärin noin 560 /ha (noin puolet viljapellon perustamisen kustannuksista)
Nurmi ja laiduntaminen Nurmen viljely ja laiduntaminen ovat yleisiä suonpohjilla. Suonpohjista voi saada hyvää laidunmaata. Suuret yhtenäiset alat ovat eduksi mahdollistaen suuretkin karjamäärät. Viereinen kuva on Ähtärin Riitasuolta, jossa kesällä 2007 laidunsi 150 emolehmää suonpohjalla noin 90 ha:n alueella. Vilja Silloin kun suonpohjan ominaisuudet, vesitalous ja happamuus ovat suotuisat, on varsinkin kauraa viljelty menestyksellisesti entisillä turvetuotantoalueilla eri puolilla maata. Vihannekset Sipulia, naurista, valkosipulia, keltasipulia, purjoa ja porkkanaa voidaan tuottaa suonpohjalla. Viljelyalustan puhtaus ja rikkaruohottomuus sekä helposti järjestettävä vuoroviljelymahdollisuus ovat eduksi. Yrtit Erilaisten koriste-, mauste- ja yrttikasvien kasvatusta on kokeiltu suonpohjilla onnistuneesti. Yrttiviljelyyn suonpohjalla soveltuvat mm. hurtanminttu, sitruunamelissa, kamomillasaunio ja kurkkuyrtti. Myös lääketeollisuuden hyödyntämiä kasveja, kuten mustuvapajua sekä hunajakasveja, voidaan kasvattaa suonpohjilla. Puhtautensa ja aromipitoisuutensa puolesta yrtti- ja lääkekasvit ovat ensiluokkaisia. Marjat Koealoilla on viljelty erinomaisin tuloksin mm. mansikkaa, pensasmustikkaa, karpaloa, lakkaa ja mesimarjaa. Esimerkiksi mansikat ovat menestyneet suonpohjalla erittäin hyvin. Viereinen kuva on mansikan tervetaimituotannosta MTT:n Läyniönsuolta. Luonnonkarpalon saatavuus ja tuonti ulkomailta ovat toistaiseksi pitäneet karpalon viljelyn kannattamattomana. Kuva: Hannu Salo Kuva: Markus Muhonen Kuva: Pirkko Selin 13
K osteikot: soistaminen ja vesittäminen Alaville turvetuotantoalueille nousee vesi usein luontaisesti, kun kuivatus lopetetaan. Suonpohjan vesittämisessä pyritään aktiivisesti aikaansaamaan avoin vesialue. Soistamisessa suonpohjalle halutaan kertyvän turvetta tavoitteena palauttaa alue suoekosysteemiksi. Entinen turvetuotantoalue muuttuu vesipinnan nousun myötä nopeasti. Monipuolisen suokasvilajiston palaaminen alueelle kestää kuitenkin kymmeniä vuosia. Turpeen muodostuminen alkaa lähinnä rahkasammalten ja sarojen jäänteiden kerrostuessa kasvupaikalle. Suonpohjan vesittämiselle on oltava selkeät tavoitteet ja niitä tukeva suunnitelma. Vesittämisellä voidaan tavoitella lintujärven muodostumista, kalankasvatusallasta, virkistyskäyttöä tai ympäröivien alueiden kuivatusvesiä puhdistavaa ja mahdollisesti tulvahuippuja tasaavaa vaikutusta. Lintujärvet ja riistakosteikot Turvekerroksen paksuus, ominaisuudet ja kaasunmuodostusmahdollisuus sekä pohjamaan laatu on otettava huomioon kosteikkoa rakennettaessa. Turve on yleensä syytä poistaa mahdollisimman tarkkaan. Kuva: Hannu Salo Luonnonravintolammikot Suonpohjalle muodostettuja vesialtaita voidaan käyttää luonnonravintolammikoiden tapaan. Luonnonravintolammikko ja läheinen muu kosteikko voivat hyödyttää toisiaan. Linnut voivat laajentaa reviiriään ja saada ravintoa lammikosta. Yrittäjä Timo Korhonen on kasvattanut kuhaa ja taimenta suonpohjalle perustetussa luonnonravintolammikossa Ähtärin Riitasuolla vuodesta 1997. Lintujärvi on usein vesitysvaihtoehdoista yksinkertaisin toteuttaa, koska vedenlaatuvaatimukset ja maansiirtotyöt ovat pienemmät kuin virkistyskäytössä tai kalankasvatuksessa. 14 Rantsilan Kurunnevan lintujärvi Kuva: Turveruukki Oy
M uita jälkikäyttömuotoja Entisten turvetuotantoalueiden sijainti sallii joissakin tapauksissa meluisankin urheilun. Suonpohjille voisi sijoittaa myös ampumaradan tai muun tasaista aluetta ja hyviä kulkuyhteyksiä edellyttävän harjoitusmaaston. Matkailun ja ulkoilun tarpeiden toteutumista rajoittaa oikeastaan vain suonpohjien sijainti. Poronhoitoalueilla olevat suonpohjat voivat soveltua porojen laitumeksi tai rehun tuotantoon. Turvetuotantoa varten rakennettu kantava tiestö ja ympäröivät avonaiset alueet voivat tarjota mahdollisuuksia puu- ja peltobiomassojen käsittelyyn ja varastointiin. Turvetuotantoalueen valmiiksi koeteltua logistista ketjua kannattaa hyödyntää tällaisissa bioenergiaterminaaleissa varsinkin Itäja Keski-Suomessa, jossa hakkuutähdepotentiaali on suurin. Yhdyskuntien ja maatalouden jätevesien käsittely voi sijoittua entiselle turvetuotantoalueelle. Tulevaisuudessa tarvitaan entistä suurempia jätteidenkäsittelyalueita. Tiiviistä maalajista muodostunut suonpohja voi sopia tällaiseen tarkoitukseen varsinkin, jos se sijaitsee lähellä pääteitä ja on sopivan kaukana asutuksesta. Maa- ja metsätalouden kuivatusvesien käsittelyä voidaan tehostaa hyödyntämällä suonpohjaa ja turvetuotannon jälkeen jääviä vesienkäsittelyrakenteita. Joillakin alueilla suonpohjista muodostetuilla kosteikoilla voi olla merkitystä myös tulvasuojelualtaina. Lupaava mutta vielä toteutumaton mahdollisuus on uhanalaisten kosteikkolajien kasvatus kasvuoloja säädellen. Vesitalouden säätelyä edellyttää myös kasvu- ja ympäristöturpeen puoliviljely. Joskus suon pohjamaa voi olla sopivaa maa- ja kiviainesten ottoon tai rakennusmaaksi teollisuudelle. Suonpohjaa voidaan myös käyttää voimalaitosten tuhkan sijoituspaikkana. Uusia jälkikäyttömuotoja kehitetään jatkuvasti. Höystösensuo toimii nykyään aktiivisena varjo- ja riippuliitopaikkana Keski-Suomessa. Kuva: Mika Pousi 15
Suonpohjilla on monia mahdollisuuksia Tämä kirjanen kertoo tiiviissä muodossa tärkeimmät asiat suonpohjan käytöstä turvetuotannon jälkeen. Kirjaseen on koottu erityisesti maanomistajaa palvelevaa perustietoa, ohjeita ja hyviä käytänteitä turvetuotantoalueen jälkikäytöstä. Julkaisu on laadittu yhteistyössä turvetuottajien, eri viranomaisten ja tutkijoiden kanssa. Yksityiskohtaisempaa tietoa saat Turveteollisuusliiton sivuilta osoitteesta www.turveteollisuusliitto.fi > ohjeita > Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö käytännön ohjeita ja mahdollisuuksia Suonpohjien jälkikäytöstä päättää maanomistaja Turvetuotantoalueiden jälkikäytölle on monia vaihtoehtoja Hyvin suunniteltu ja toteutettu jälkikäyttö nostaa maan arvoa Jälkikäytön suunnittelussa kannattaa tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa Lisätietoja jälkikäytöstä voit löytää esimerkiksi seuraavien linkkien kautta: Turvetutkimusraporteista www.gtk.fi -> turvepaikka Metsityksestä www.mhy.fi ja www.metsavastaa.net. www.metla.fi Viljelystä www.proagria.fi, www.mavi.fi Ruokohelpistä www.mtt.fi www.vapo.fi www.motiva.fi Ympäristöasioista www.ymparisto.fi Julkaisija Turveteollisuusliitto ry Toimitus Hannu Salo ja Varpu Savolainen Ulkoasu ja taitto Kimmo Tossavainen/ Mainostoimisto Dekko Ajankohta 1/2008 Painosmäärä 6000 kpl Painopaikka Eräsalon Kirjapaino Oy, Tampere ISBN (nid.) 978-951-95397-7-5