VIITTOMAKIELINEN KÄÄNNÖS: VARHAISEN KOMMUNIKAATION JA KIELEN KEHITYKSEN ARVIOINTIMENETELMÄ MCDI-lomake 8-16kk

VIITTOMAKIELINEN KÄÄNNÖS: VARHAISEN KOMMUNIKAATION JA KIELEN KEHITYKSEN ARVIOINTIMENETELMÄ MCDI-lomake 8-16kk Hanna Laulaja Maria Takamaa Opinnäytetyö Syksy 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Turun yksikkö

OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Turun yksikkö Laulaja, Hanna - Takamaa, Maria Viittomakielinen käännös: Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmä, MCDI-lomake 8-16kk Turku 2001 30 s. 17 liitesivua Opinnäytetyömme on viittomakielinen käännös varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmän MCDI-lomakkeesta. Lomake on suunnattu 8-16 kk:n ikäisten lasten kielen arviointiin. Kielen kehitykseen liittyviä viittomakielisiä käännöksiä ei tietääksemme ole ennen tehty. Niiden puute sekä kiinnostuksemme kääntämiseen innosti meidät aloittamaan käännösprosessin. Tarkoituksenamme oli tuottaa mahdollisimman viittomakielinen käännös menetelmästä. Tämä käännös on taltioitu videolle ja toivomme sen olevan hyödyllinen tuleville käyttäjilleen. Videoon liittyvä MCDI-lomake on opinnäytetyön kirjallisen osion liitteenä. Käännöksessä tärkein materiaali oli professori Paula Lyytisen teos arviointimenetelmästä, sekä suomenkielinen MCDI-lomake. Lomakkeella kartoitetaan lapsen ymmärtämisen ensimerkkejä, varhaista sanavarastoa sekä lapsen toimintoja ja eleitä. Arvioijina toimivat vanhemmat tai muut lapselle läheiset ihmiset. Arviointimenetelmä on myös puheterapeuttien käytössä. Kirjallisessa osiossa käytimme aineistona viittomakielen rakenteeseen, kääntämiseen ja kielen kehitykseen liittyviä teoksia. Käännöstyössämme saimme ohjausta viittomakielen lehtori Maritta Jarvalta. Aloitimme käännösprosessin loppukeväällä 2001 etsimällä sopivia viittomavaihtoehtoja vastaamaan suomen kielen sanoja arviointimenetelmässä. Ensimmäisenä käänsimme sanalistat, minkä jälkeen keskityimme lauseisiin. Näiden lisäksi oli käännettävä ohjeet ja pisteytys, joita jouduimme itse vielä muokkaamaan. Viittomisen aikana käännös edelleen muokkautui käsialoihimme sopivaksi. Kuvasimme lopullisen version käännöksestä monien harjoitusten jälkeen, joiden aikana se hioutui hyväksi kokonaisuudeksi. Aikaisemmin opitut asiat ovat avautuneet meille uudelleen käännösprosessin aikana. Saimme pohtia paljon kääntämisen ja tulkkauksen välisiä eroja sekä viittomakielen rakennetta. Opinnäytetyömme on tutkimuksen sijasta käännös, mutta sen pohjalta on hyvä lähteä jatkamaan varsinaista tutkimustyötä. Asiasanat: arviointimenetelmä, kielellinen kehitys, kääntäminen, lapsi, viittomakieli Säilytyspaikka: DIAK Turun yksikön kirjasto

ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC TURKU TRAINING UNIT Laulaja, Hanna and Takamaa, Maria Translation in Sign Language: An Evaluation Method of Early Communication and The Development of Language, MCDI form 8 16 months Autumn 2001 30 pages 5 appendices This thesis is a translation of an evaluation method of MCDI form into the Finnish sign language. The form evaluates early communication and the development of language. There are hardly any translations in Finnish sign language that concern the development of language. Therefore, the primary aim was to get more material in Finnish sign language. Secondly, the translation of the form had to be congruent with the Finnish form. The main source material in this thesis was the Finnish MCDI form. The form charts early signs and understanding of language as well as actions and gestures of the child. Evaluation is carried out by the child s own parents or other persons who daily spend time with the child. The evaluating method is also used by speech therapists. The translation process began with searching the correct signs for the Finnish words in the MCDI form. Every word did not have equivalent signs in dictionaries. The missing signs were given by persons who have the Finnish sign language as their native language. The next phase was to translate the sentences and directions. A few changes had to be made into the Finnish MCDI form because of the cultural differences between Finnish spoken language and sign language. The first translation was made in the written form and after that the translation was filmed on video. The final translation is congruent with the Finnish form despite a few grammatical mistakes on the video. Throughout the whole thesis differences had to be considered between translating and interpreting. Also the basic structure of the Finnish sign language and the theory about the development of language needed to be taken into account. This thesis is a translation, not a research, but this work is a good basis to start a research process. Keywords: child s language development, evaluation method, sign language, translating This work is deposited in the library of Turku Diaconia polytechnic

I SISÄLTÖ 1. JOHDANTO.. 1 2. LAPSEN KIELEN KEHITYS... 2 2.1. Kuulevan lapsen suomen kielen kehitys.. 2 2.2. Kuuron lapsen viittomakielen kehitys... 3 2.3. Varhaisen kielitaidon arviointi. 4 3. KÄÄNTÄMISEN TEORIA.. 5 3.1. Kulttuuri ja kääntäminen 6 3.2. Kuurojen kulttuuri 6 4. VIITTOMAKIELEN RAKENNE 7 4.1. Käsimuodot 8 4.2. Paikka 8 4.3. Liike 9 4.4. Roolinvaihto. 9 4.5. Osoitukset 10 4.6. Ei-manuaaliset elementit 10 4.6.1. Katse 10 4.6.2. Ilmeet.. 11 4.6.3. Pään ja vartalon liikkeet 11 4.6.4. Suun liikkeet 12 4.7. Lauserakenne.. 12 4.8. Polysynteettiset viittomat 13 5. VARHAISEN KOMMUNIKAATION JA KIELEN KEHITYKSEN ARVIOINTIMENETELMÄ 14 5.1. MCDI-menetelmä. 14 5.2. MCDI-lomakkeen rakenne ja täyttäminen 15 5.3. Lomake ja video 16

II 6. KÄÄNNÖKSEN ANALYSOINTIA 16 6.1. Käännösprosessi. 17 6.1.1. Viittomavalinnat. 18 6.1.2. Käsimuodot 18 6.1.3. Roolinvaihto.. 18 6.1.4. Osoitukset. 19 6.1.5. Katse... 19 6.1.6. Ilmeet. 20 6.1.7. Pään ja vartalon liikkeet 20 6.1.8. Suun liikkeet 21 6.1.9. Lauserakenne 21 6.2. Tekninen toteutus.. 22 7. POHDINTA.. 23 8. LÄHTEET. 29 LIITTEET 1-5

1. JOHDANTO Opinnäytetyönä teimme viittomakielisen käännöksen Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmän eli MCDI-menetelmän ensimmäisestä lomakkeesta 8 16 kk (Lyytinen, 1999). Taltioimme käännöksen videolle. Alun perin suunnitelmanamme oli kääntää jokin psykologinen testi viittomakielelle, mutta hanke kariutui tekijänoikeuskysymyksiin. Tällaiselle käännökselle olisi ollut paljon kysyntää, joten oli harmillista, ettemme pystyneet toteuttamaan sellaista. Idean tämän arviointimenetelmän kääntämiseen saimme filosofian lisensiaatti Terhi Rissaselta. Olimme yhteydessä professori Paula Lyytiseen, joka on kirjoittanut MCDI-menetelmästä, jota käsittelemme luvussa 5. Hän kertoi, että kaikki mahdolliset eri kielille käännetyt arviointimenetelmät ovat tervetulleita. Tutustuttuamme MCDI-menetelmään ajattelimme sen olevan hyödyllinen käännettynä viittomakielelle. Valitsimme käännöstyön, koska koimme sen olevan meille antoisin tapa oppia ja kehittää itseämme ja siksi, koska viittomakielisestä materiaalista on pulaa. Käännöstyö oli varsin haasteellinen ja jouduimme pohtimaan paljon kielellisiä ja kulttuurisia seikkoja. Perehdyimme myös uudelleen viittomakielen rakenteeseen, mitä ei tule samalla tavalla perusteellisesti tehtyä tulkin työssä. Viittomakielen rakennetta käsittelemme kappaleessa 4. Tulkin näkökulmasta oli mielenkiintoista tehdä käännöstyötä, koska se poikkeaa tulkkauksesta. Käännöstä tehtäessä tulee tarkemmin pohdittua erilaisia viittomakielisiä ratkaisuja ja kulttuurin vaikutusta lopputulokseen. Käsittelemme työssämme myös lapsen varhaista kielen kehitystä, koska kääntämämme arviointimenetelmä on tarkoitettu käytettävän 8-16 kuukauden ikäisillä lapsilla. Kerromme sekä kuulevan että kuuron lapsen kielen kehityksestä ja hieman lapsen kielitaidon arvioinnista. Pääosin analysoimme kuitenkin kääntämistä viittomakielen rakenteen näkökulmasta. Opinnäytetyön kirjallisen osion lisäksi työhömme kuuluu video MCDI-lomakkeen viittomakielisestä käännöksestä. 2. LAPSEN KIELEN KEHITYS Olemme rajanneet lapsen kielen kehitystä käsittelevät kappaleet varhaiseen kielen kehitykseen, koska opinnäytetyömme käännös keskittyy 8-16 kuukauden ikäisten lasten kielen kehityksen arviointiin. Kappaleissa 2.1. ja 2.2. käsittelemme lapsen kielen kehityksen esikielellistä vaihetta. Kuuron lapsen kieli kehittyy samassa tahdissa kuin kuulevan. Tähän kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti se, onko lapsella lähipiirissään elävä kielen malli. Kuurolla lapsella tämän mallin saaminen on hankalampaa, koska suurin osa kuurojen lasten vanhemmista on kuulevia, joilla ei

2 ole viittomakielen taitoa. Jos kuuroille syntyy kuuleva lapsi, hän saa puhutun kielen mallin ympäröivästä maailmasta, kuten kuulevilta lähisukulaisilta, radiosta tai televisiosta. 2.1. Kuulevan lapsen suomen kielen kehitys Kielen kehityksessä ensimmäinen ikävuosi on tärkeä. Sitä kutsutaan esikielelliseksi vaiheeksi. Silloin lapsi saa tietoa ympäristöstä oman toimintansa kautta. Hän kerää tietoa maistelemalla, haistelemalla, koskettelemalla ja katsomalla. Jo ensimmäisien kuukausien aikana lapsi reagoi ääniin. Äänen kuullessaan hän kiinnostuu sen lähteestä ja reagoi äänen suuntaan. Tällöin myös lapsi itse alkaa äännellä. Ääntely muuttuu 4-5 kuukauden ikäisenä jokelteluksi. Jokelteluvaiheessa lapsi harjoittelee tiettyjen äänteiden ja äänneyhdistelmien toistamista. Jokeltelun kautta lapsi oppii vähitellen tuottamaan puhetta sekä hallitsemaan äänihuultensa liikkeitä. Näiden taitojen kehittyessä hän pystyy jäljittelemään aikuisten puhetta. Kuuntelemalla intonaatiota, eli sävelkulkua, lapsi oppii yhdistämään ja erottamaan asioita, esineitä ja toimintaa. (Koppinen, Lyytinen & Rasku-Puttonen 1989, 35 38, 41, 45.) Ensimmäiset sanansa lapsi tuottaa noin vuoden ikäisenä. Päivittäiset vuorovaikutustilanteet aikuisten kanssa ovat tärkeitä, jotta lapsi oppisi sanoja ja hänen sanavarastonsa karttuisi. Ensimmäiset sanat tuotetaan yleensä sellaisissa tilanteissa, joissa esine tai asia on läsnä. Esimerkiksi aikuinen osoittaa lamppua ja sanoo lamppu, jonka lapsi toistaa. Yleensä lapsen ensimmäiset sanat ovat substantiiveja, joiden jälkeen tulevat verbit ja adverbit. Seuraavaksi opitaan pronominit ja viimeisenä adjektiivit. Ääntämisen kannalta vaikeat sanat lapsi muuttaa helpompaan muotoon. Esimerkiksi konsonantteja korvataan helpommin äännettävillä tai ne jätetään pois kokonaan. (Koppinen ym. 1989, 35-38, 41, 45.) 2.2. Kuuron lapsen viittomakielen kehitys Kuuron ja kuulevan lapsen kielen kehitys on samankaltaista esikielellisessä vaiheessa (Koppinen ym. 1989, 38). Niin kuuroille kuin kuulevillekin lapsille katsekontakti on tärkeää, ja vanhempien ja vauvojen välillä on paljon visuaalista viestintää. Lapsen motoriikan kehittyessä ja hänen alkaessaan liikkua, kuuleva lapsi alkaa toimia enemmän äänten perusteella. Hän huomaa pystyvänsä vaikuttamaan vanhempiinsa äänen avulla. Kuurojen vanhempien lapset oppivat vanhemmiltaan kommunikoinnin näköön ja kosketukseen liittyvät eli visuaaliset ja taktuaaliset keinot. Vanhemmat viittovat alle vuoden ikäiselle lapselle niin, ettei lapsen tarvitse kääntää katsettaan. Huomion kiinnittäminen kosketuksella alkaa lapsen ollessa noin vuoden ikäinen, silloin lapsi alkaa itse kohottamaan katsettaan viittojaa kohti. Viittomakieliseen kulttuuriin kuuluvat tärkeät elementit, katse ja kosketus, tulevat näin luonnolliseksi osaksi lapsen kielen kehitystä. (Takkinen 2000, 60-61.)

3 Kuulevat ja kuurot lapset jokeltelevat ääneen alle vuoden ikäisenä. Kun kuulevien lasten äänteet kehittyvät noin puolen vuoden ikäisenä, kuurojen lasten äänellinen jokeltelu taas vähenee huomattavasti. (Koppinen ym. 1989, 38.) Tällöin tilalle tulee käsillä jokeltelu, jota kutsutaan manuaaliseksi tavujokellukseksi. Manuaalisessa tavujokelluksessa esiintyvien viittomakielen foneettisten yksiköitten määrä on rajallinen ja ne ovat organisoituneet kuten viittomakielen tavut eikä niillä ole kielellistä merkitystä. Myös kuulevat lapset jokeltelevat käsillään, mutta kuurojen manuaalisessa tavujokeltelussa on havaittu olevan enemmän kielellistä merkitystä. Sen lisäksi vauvat tuottavat myös eleitä, joita kuuroilla lapsilla on kuulevia enemmän. Noin kymmenen kuukauden ikäisenä kuuron lapsen tavujokellus on samassa vaiheessa kuin kuulevan lapsen äänellinen jokellus. (Takkinen 2000, 62-63.) Lapset tuottavat ensimmäiset symboliset viittomat noin 10-11 kuukauden iässä. On havaittu, että ensimmäisenä asiana viittomakielen rakenteesta lapset omaksuvat viittoman paikan (katso kappale 4.2.). Vähitellen alkavat kehittyä käsimuodot, joista lapsi kuitenkin hallitsee vain pienen osan. Käsimuodot eivät ole ensimmäisten ikävuosien aikana tarkkoja ja lapset korvaavat vaikeimpia helpoimmilla, varhain opituilla käsimuodoilla. Noin vuoden ikäinen kuuro lapsi hallitsee kymmenisen viittomaa ja puolen vuoden kuluttua tästä viittomavarasto on kasvanut noin 50:een. Kuten kuulevan lapsen ensimmäiset sanat myös kuuron lapsen ensimmäiset viittomat ovat substantiiveja, verbiviittomia on vähän. Vähitellen lapsi oppii adjektiiveja, pronomineja ja joitakin numeraaleja. (Takkinen 2000, 63-67.) Kuurous havaitaan yleensä vasta ensimmäisen ikävuoden lopulla, jolloin lapsi on kielellisen kehityksen alussa. Jos kuuro lapsi syntyy kuulevaan perheeseen, hänen kielen kehityksensä ei ehkä tule olemaan samalla tasolla kuin lapsella, joka syntyy viittomakieliseen perheeseen. Kuulevien vanhempien kuurolla lapsella on kuitenkin samat edellytykset kehittyä kielellisesti samalle tasolle kuin kuurojen vanhempien kuuro lapsi, jos tämän vanhemmilla on halu kommunikoida lapsensa kanssa ja halu hankkia viittomakielen taito. (Wallvik 1999, 4-5.) Joka tapauksessa kuurolle lapselle viittomakielinen ympäristö on tärkeä kielen ja oman identiteetin kehityksen kannalta (Takkinen 2000, 54). 2.3. Varhaisen kielitaidon arviointi Varhaisen kielitaidon arvioinnin tarkoituksena on yleensä selvittää, onko lapsella mitään erityistarpeita ja tarvitseeko hän hoitoa. Kieltä arvioitaessa myös motoriikkaa tulee arvioida, koska kehitysteorioiden mukaan sensomotorisen kehityksen on katsottu edeltävän kielellistä ja kognitiivista kehitystä. Pienten lasten kielen ja motoriikan kehityksen arvioinnissa Suomessa suurimpana esteenä on ollut arviointivälineiden puute. Arviointimenetelmiä on kehitteillä, mutta enimmäkseen käytetään vielä käännöksiä. Nämä menetelmät ovat varmasti hyviä, mutta eivät

4 välttämättä kaikkiin kulttuureihin sopivia. Kulttuurisidonnaisuus onkin tärkeä asia muistaa testejä käännettäessä. Useimmat tavanomaiset kielelliset testit edellyttävät lapselta tiettyä suoriutumista neuromotorisesti. Jos lapsella on jokin neuromotorisen kehityksen viivästymä, eikä hän tämän takia pysty suoriutumaan jostain testin vaatimasta tehtävästä (esimerkiksi noutaa pyydettäessä esineen toisesta huoneesta ), voidaan hänet virheellisesti todeta viivästyneen kielellisesti. On vanhanaikaista arvioida lapsen kielitaitoa rakenteellisesta näkökulmasta, koska pelkkä rakenteiden hallinta ei kata kielen osaamista. (Kovanen & Riitesuo 1998, 304 312.) Nykyään on tärkeää huomioida kielen käyttö myös sosiaalisessa kanssakäymisessä, eli nähdä lapsi perheensä ja yhteisönsä jäsenenä ekologisen lähestymistavan mukaan. Ekologisella arvioinnilla kartoitetaan lapsen kasvuympäristön fyysisiä, sosiaalisia ja psykologisia piirteitä. Tällainen arviointi soveltuu hyvin pienten lasten arviointiin, koska he ovat silloin luonnollisessa ympäristössään (koti ja päivähoito). Kun arviointi tapahtuu lapselle läheisessä ympäristössä, arvioinnin vastuu siirtyy erityistyöntekijöiltä vanhemmille ja hoitajille. Ekologinen arviointi soveltuu erilaisiin ympäristöihin, ja se perustuu yleensä havainnointiin, mikä lisää tulosten luotettavuutta. Luotettavuutta lisää myös se, että arvioitsijat ovat lapselle läheisiä henkilöitä, jotka tuntevat lapsen sekä hänen taitonsa ja tarpeensa. (Kovanen & Riitesuo 1998, 304-312.) 3. KÄÄNTÄMISEN TEORIA Kääntämistä on se, että ilmaistaan tulokielen keinoin se, mitä on jo ilmaistu lähtökielen keinoin. Tulokielellä tarkoitetaan sitä kieltä, jolle käännetään ja lähtökielellä sitä, miltä kieleltä käännetään. Kääntäjän tehtävänä ei ole vain kääntää kielen muotoa vaan välittää käännökseen sisältöä ja merkitystä. Kääntäminen voidaan määritellä myös yhteyden luomiseksi kahden kielen välille. Lisäksi se merkitsee kahden kulttuurin välistä kontaktia. Käännöksille on asetettu hyvin ristiriitaisia vaatimuksia. Käännöksen on välitettävä lähtötekstin sanat, ajatukset ja tyyli. Käännökseen ei saa lisätä eikä siitä poistaa mitään. Kuitenkaan sitä ei voi kääntää sanasta sanaan niin, että tyyli ja ajatukset säilyisivät. Tämän takia kääntäjällä on lupa tehdä lisäyksiä ja poistoja. (Vehmas-Lehto 1999, 12, 17.) 3.1. Kulttuuri ja kääntäminen Kieli on kulttuurin perinteinen viestinnän ja ajattelun väline. Kulttuuria on kaikki se, mitä täytyy voida tietää, hallita ja havaita, jotta voisi ratkaista, milloin yhteisön jäsenet eri rooleissaan käyttäytyvät odotusten mukaisesti tai niiden vastaisesti. (Reiss, Vermeer 1986, 17-18.)

5 Kääntäminen ei ole pelkästään kielellinen prosessi, vaan se edellyttää kääntäjältä molempien kielten kulttuurien tuntemista. Kääntäminen ei ole niin yksiselitteistä kuin usein luullaan. Kun kyseessä on kaksi eri kieltä, ovat silloin myös olemassa molempien kielten kulttuurit. Näiden kulttuurien tunteminen on eräs kääntäjän ja tulkin tehtävistä. Kulttuuri vaikuttaa kielellisiin seikkoihin yllättävän paljon. Käännösongelmia voivat aiheuttaa mm. eri kulttuurien väliset ajatusmaailmojen erot. Erilaiset uskomukset ja sanonnat ovat kulttuurisidonnaisia ja siksi kääntäjälle varsin haasteellisia. Kääntäjän täytyy tällöin tietää, mitä uskomus tai sanonta tarkoittaa kyseisessä kulttuurissa ja jos sitä ei voi suoraan kääntää toiselle kielelle, on siihen etsittävä sitä vastaava ilmaisu. (Vehmas-Lehto 1999, 17-19.) 3.2. Kuurojen kulttuuri Kuurot ovat kielellinen ja kulttuurillinen vähemmistö Suomessa. Heitä onkin verrattu saamelaisiin ja romaneihin kielellisenä vähemmistönä. Kuurojen yhteisö koostuu ihmisistä, joilla on yhteiset päämäärät sekä tavoitteet ja he työskentelevät yhdessä saavuttaakseen ne. Kuurojen yhteisöön kuuluu myös henkilöitä, jotka eivät ole kuuroja, mutta jotka elävät ja/tai työskentelevät heidän kanssaan sekä tukevat yhteisön päämääriä. Tärkein päämäärä yhteisöllä on kuurojen ja kuulevien välinen tasa-arvo kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Tärkeää on myös kuurojen historian sekä viittomakielen merkityksen tunnustaminen ja hyväksyminen. Yhteisön arvot ja päämäärät välitetään kielen kautta, tämän takia viittomakielen merkitys on keskeinen. Vanhat tarinat, tiedot, tavat, uskomukset, arvostukset ja normit perustuvat kuurojen elämään ja välittyvät viittomakielellä. Niitä on usein mahdotonta kääntää sanatarkasti puhutulle kielelle ja niiden ymmärtäminen vaatii viittomakielen osaamista ja kuurojen yhteisön ymmärtämistä. (Wikman 2000, 11-12.) 4. VIITTOMAKIELEN RAKENNE Viittomakieli on kuurojen yhteisössä käytettävä luonnollinen kieli. Se on käsien ja vartalon liikkeistä sekä ilmeistä koostuva merkkien (viittomien) järjestelmä, jota vastaanotetaan näköaistin avulla. Viittomakielet ovat itsenäisiä kielellisiä järjestelmiä samoin kuin puhutut kielet. Viittomakieli on ainoa kieli, jonka kuuro voi omaksua ilman erityistä opetusta. ( Viittomakieli ja viittomakieliset. Kuurojen Liitto ry:n www-sivu. 27.9.2001.) Viittomakielen rakenteen peruspiirteitä ovat ikonisuus, paikantaminen ja simultaanisuus. Ikonisuudella tarkoitetaan kuvanomaisuutta, eli viittoma näyttää siltä, mihin sillä viitataan. Viittoma on tällöin asian tai esineen näköinen (esimerkiksi viittoma pallo) tai se jäljittelee jotakin

6 toimintaa (esimerkiksi kirjoittaa). Paikantamisella puolestaan tarkoitetaan sitä, kun viittoja asettaa viittomia tietoisesti eri paikkoihin edessään eli muodostaa eteensä pienoismallin tilanteesta. Kun asioille/esineille on määrätty paikka, viittoja voi palata niihin osoittamalla kyseessä olevaa paikkaa. Kaikilla paikannetuilla viittomilla on yhteys toisiinsa ja tämä yhteys on helppo silloin, kun vastaanottaja muodostaa samanlaisen mallin mielessään. Simultaanisuus viittomakielessä on samanaikaisuutta. Simultaanisuudessa kereemit, jotka ovat käsimuoto, paikka ja liike, toteutuvat yhtä aikaa. Kereemit ovat viittoman pienimpiä muodostinyksikköjä ja verrattavissa puhekielen foneemeihin, jotka ovat puheen pienimpiä merkityksettömiä yksikköjä. Myös pitkiä sanomia voidaan ilmaista simultaanisesti. (Rissanen 1990, 15-20, 28, 43-44.) 4.1. Käsimuodot Viittomat tehdään joko yhdellä tai kahdella kädellä. Jos viittoja on oikeakätinen, hänen dominoiva kätensä on luonnollisesti oikea ja kaikki yhden käden viittomat hän oikealla kädellään. Tällöin viittojan vasen käsi on ei-dominoiva. Kahden käden viittomat jakautuvat kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat sellaiset viittomat, joissa molemmat kädet toimivat aktiivisesti. Toiseen ryhmään kuuluvat sellaiset viittomat, joissa toinen käsi on dominoiva. Toinen ryhmä jakautuu vielä siten, että joissain viittomissa molemmilla käsillä on sama käsimuoto ja joissain eri käsimuoto. Käsimuototyyppejä on monenlaisia (Liite 1). Ne määräytyvät sen mukaan, missä asennossa käsi ja sormet kulloinkin ovat. (Rissanen 1990, 47-48.) Suomalaisen viittomakielen perussanakirjan mukaan käsimuototyyppejä on seuraavanlaisia: Kämmen- ja nyrkkikäsimuodot, yksi-, kaksi- ja 3-5-sormiset käsimuodot sekä otekäsimuodot (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, 10). Vain pienikin muutos käsimuodossa voi vaihtaa viittoman merkityksen. 4.2. Paikka Jokaisella viittomalla on paikkansa (artikulaatiopaikka) tietyssä kohtaa viittojan keholla tai viittomatilassa (Liite 2). Osa artikulaatiopaikoista määräytyy hyvin luonnollisella tavalla. Esimerkiksi ajatteluun, tietämiseen ja muistamiseen liittyvät viittomat viitotaan kaikki otsan alueella, kun taas tunteisiin liittyvät viittomat tuotetaan rinnan alueella. Artikulaatiopaikkojen kolme pääaluetta viittojan keholla ovat pää, vartalo ja ei-dominoiva käsi. Nämä paikat jaetaan edelleen pienempiin alueisiin. Esimerkiksi vartalossa artikulaatiopaikkoja ovat hartiat, rinta, vatsa, vyötärö tai jalat. Neljäs pääalue on neutraalitila, joka on yleisin artikulaatiopaikka. Sillä tarkoitetaan tilaa viittoja edessä ja sivuilla (Liite 2). (Rissanen 1990, 70-73.)

7 4.3. Liike Liike on viittoman monimutkaisin ja keskeisin rakenneosa. Jokaisessa viittomassa on jokin liike ja se koostuu aina useammasta piirteestä. Kunkin viittoman liikkeestä on kuvattavissa ainakin liikkeen tapa (suora, ympyrä tai kääntöliike) ja suunta (ylös, alas, sivu- tai syvyyssuuntaan). Joissakin viittomissa voidaan tuottaa samanaikaisesti kahta erilaista liikettä. Esimerkiksi viittomassa järvi dominoiva käsi tekee syvyyssuunnassa ympyräliikkeen ja samaan aikaan sormet värisevät eli tekevät mikroliikettä. Kun taas viittomassa aamu molemmat kädet tekevät liikkeen ylöspäin ranteiden samalla kääntyessä. (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, 13, 148, 617.) 4.4. Roolinvaihto Roolinvaihto on yksi viittomakieleen kuuluvista elementeistä. Sitä on helpompi selittää esimerkin kautta: Viitoja kertoo kahden ihmisen kohtaamisesta. Toinen tulee vasemmalta ja toinen oikealta. He alkavat keskustella. Kun viittoja kertoo, mitä oikean puoleinen henkilö sanoo, hän asettuu ikään kuin tämän paikalle (rooliin) ja kääntyy vasemmalle päin. Vasemman puoleisen henkilön vastatessa viittoja kääntyy puolestaan oikealle päin ja ottaa näin vasemman puoleisen henkilön roolin. Kun asiat esitetään eri paikoissa, ne eivät mene päällekkäin, vaan ne piirtyvät kokonaiskuvana. Viittojalla voi olla useita rooleja peräkkäin. Hänellä voi olla kertojan rooli sekä sen lisäksi myös esimerkiksi kuvattavien ihmisten tai eläinten rooleja. Viittoja siis tavallaan eläytyy ja näyttelee eri ihmisten elämää. (Savisaari & Vanne 1979, 35-37.) 4.5. Osoitukset Kuten jo aikaisemmin olemme maininneet, osoituksia käytetään paikantamisessa. Osoittelun avulla viittoja siis hahmottaa tai kiinnittää huomion haluttuun tarkoitteeseen. Monissa tutkimuksissa osoituksia kutsutaan myös viittomakielen pronomineiksi, joilla viitataan tilanteessa läsnä oleviin tai jo ennen mainittuihin tarkoitteisiin. On myös sellaisia osoituksia, joilla ilmaistaan puheenaiheen-, suunnan- ja käskynmerkitsijä. Puheenaiheenmerkitsijällä tarkoitetaan sitä, kun viittoja haluaa korostaa jotakin asiaa puheessaan (topiikki). Suunnanmerkitsijä kertoo, mihin suuntaan mennään ja mistä suunnasta tullaan. Viittojasta poispäin suuntautuva liike tarkoittaa jonnekin kun taas kohti tuleva liike tarkoittaa jostakin. Osoitus, joka on käskynmerkitsijä, tehdään korostetummin kuin muut osoitukset. Se muodostaa yhdessä ilmeen kanssa käskylauseen ja osoitus voi sisältää myös halutun suunnan. (Rissanen 1990, 17, 36, 100.)

8 4.6. Ei-manuaaliset elementit Viittomakielen kieliopillisia ei-manuaalisia elementtejä ovat katse, ilmeet sekä pään, vartalon ja suun liikkeet. Nämä elementit eivät yleensä esiinny yksinään, vaan ne kerrostuvat viitotun jakson päälle. Ei-manuaalisilla elementeillä joko kumotaan tai täydennetään käsien viesti. Viittoja voi joissain tapauksissa jättää viittoman kokonaan pois ja korvata sen ei-manuaalisella elementillä ja tulla silti ymmärretyksi. (Rissanen 1990, 101.) Ei-manuaalisia elementtejä käytetään ilmaisemaan kysymys- ja kieltolauseita tai merkitsemään pää- ja sivulauseita (Malm 2000, 183). 4.6.1. Katse Viittomakieli perustuu visuaalisuuteen ja siksi katse on tärkeä osa kommunikaation onnistumista. Vastaanottajan tulee katsoa viittojaa silmiin, ei käsiin. Viittojan katseella on kieliopillinen merkitys. On havaittu, että viittoja paikantaa viittoman ensin katseellaan ja vasta sen jälkeen manuaalisesti esimerkiksi osoittamalla. Paikantamista ei tarvitse aina tehdä osoituksella vaan pelkkä katsekin usein riittää. Jos osoitusta kuitenkin käytetään, siinä on aina katse mukana. (Rissanen 1990, 103.) Katseella ilmaistaan myös roolinvaihtoa. Esimerkiksi viittojan kertoessa lapsen ja äidin keskustelusta ja hänen ollessaan lapsen roolissa, katse nousee ylös, mikä kuvaa lapsen kokoeroa aikuiseen nähden. (Savisaari & Vanne 1979, 35-36.) 4.6.2. Ilmeet Ilmeillä on viittomakielessä sama tehtävä kuin äänensävyillä puhekielessä. Ne antavat tärkeää lisäinformaatiota, joka tukee ymmärtämistä. Ilmeiden tehtävänä on viestittää informaation kokonaissävyä. Ne eivät ole yleensä yhteydessä yksittäisiin viittomiin. Ilmeitä käytetään kuvaamaan tunteita ja asenteita. (Savisaari & Vanne 1979, 37.) Näiden lisäksi ilmeillä pystyy erottamaan kysymyksen, kiellon sekä toteamisen. Esimerkiksi kahta viittomaa ( sinä nälkä ) käyttämällä saadaan ilmeiden ja pään liikkeen avulla muodostettua kolme erilaista suomen kielistä lausetta. 1. Onko sinulla nälkä? 2. Sinulla ei ole nälkä. 3. Sinulla on nälkä! Kysymysilmeitä on kahdenlaisia, niitä joissa silmät suurenevat ja kulmakarvat kohoavat ja sellaisia, joissa silmät siristyvät ja kulmat kurtistuvat. Nämä ilmeet ovat yhteydessä varsinkin kysymysviittomiin. (Rissanen 1990, 101-103.) 4.6.3. Pään ja vartalon liikkeet

9 Kuten on tullut jo ilmi, viittomakieli ei rajoitu pelkästään käsiin. Katseen ja ilmeiden lisäksi viittomakieleen kuuluvat myös pään ja vartalon liikkeet. Vartalo myötäilee viittomakielessä normaaleja ihmisen reaktioita. Esimerkiksi viittoman pelästyä aikana vartalo jäykistyy ja tekee äkkinäisen liikkeen taaksepäin. Tai viittoman hassu aikana ylävartalo nojautuu eteenpäin. Viittoman merkitys voi joissain tapauksissa muuttua vartalon liikkeen vaihtuessa. (Savisaari & Vanne 1979, 38 39.) 4.6.4. Suun liikkeet Huuliot ovat suun liikkeitä tai asentoja, jotka tuotetaan viittoman aikana. Suomalaisessa viittomakielessä huulioita on kahdenlaisia: viittomakielisiä huulioita ja suomen kielen sanahahmoja. Viittomakielisillä huulioilla ei ole yhteyttä puhutun kielen sanoihin. Suomen kielen sanat eivät näy täydellisinä huuliossa, vaan suu artikuloi niistä yleensä vain alkuosan. Viittomakielinen huulio kestää yhtä kauan kuin viittoma. Huulio siis pitenee ja lyhenee viittoman keston mukaan. (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, 22.) Viittomakielessä suun liikkeet ovat merkittäviä elementtejä. Niiden pois jäädessä viestin vastaanottaminen vaikeutuu huomattavasti. (Rissanen 1990, 104.) 4.7. Lauserakenne Tutkimuksia suomalaisen viittomakielen lauserakenteesta on vähän. Tämän takia ei voida varmasti väittää, mikä on oikea viittomien suoritusjärjestys. Lauseita ja lauserakennetta tarkasteltaessa on huomioitava lauseiden merkityksen, niiden käytön ja käyttökulttuurin näkökulmat. (Rissanen 2000, 147-148.) Viittomakielen lauserakenne poikkeaa suomen kielestä, koska sen muovaa visuaalisen kokonaiskuvan tavoite. Savisaari ja Vanne ovat määritelleet viittomakielen lauserakenteen kuitenkin seuraavasti: viittomakielessä aika ja paikka ilmaistaan lauseen alussa, eli asialle luodaan kiinteät kehykset. Joissakin tapauksissa ajan ilmaisut tulevat kuitenkin vasta verbin jälkeen, siksi että viesti säilyisi loogisena. Toisin kuin suomen kielessä, viittomakielessä täytyy mainita substantiivi ennen siihen kohdistuvaa toimintaa. Esimerkiksi lause Löin pääni matalaan oviaukkoon viitotaan seuraavasti: oviaukko matala minä pää törmätä. Ellei oviaukkoa viitota ensin, lause ei ole looginen, koska pää ei voi törmätä tyhjään. (Savisaari & Vanne 1979, 35, 45.) Viittomakielessä, kuten eräissä muissakin kielissä, esimerkiksi ranskassa, adjektiivin ja adverbin paikka on pääsanan jäljessä. Esimerkiksi suomen kielellä sanomme: Kaunis punainen ruusu, mutta viittomakielessä ensin pitää olla ruusu ja vasta sitten sillä väri: ruusu kaunis punainen. Adjektiivi voi sulautua joihinkin viittomiin, jotka kuvaavat esineen muotoa. Esimerkiksi viittomat talo ja pallo voidaan viittoa suurikokoisina, joten viittomaa suuri ei tarvita. (Savisaari & Vanne 1979, 45.)

10 Kieltosanan paikka on viittomakielessä tavallisesti lauseen lopussa. Ensin esitetään koko ajatus ja lopussa oleva kieltosana ikään kuin kumoaa koko lauseen. Esimerkiksi lause Minulla ei ole rahaa, viitotaan minulla rahaa ole ei. Viittomakielessä on myös määrättyjä kieltoverbejä, jotka siis jo itsessään sisältävät kieltosanan. Tällaisia viittomia ovat esimerkiksi ei huoli, ei viitsi, ei voi, ei kuulu minulle. Myös kysymyssanat tulevat yleensä lauseen loppuun. Esimerkiksi lause Miksi et tullut?, viitotaan sinä tullut et, miksi?. Jos kysymyssanan kuitenkin lauseen alussa on se hyvä lisätä vielä uudelleen lauseen loppuun. (Savisaari & Vanne 1979, 48.) 4.8. Polysynteettiset viittomat Toisin kuin kiinteillä viittomilla, joilla on perusmuoto ja rajallinen merkitys, polysynteettisillä viittomilla ei ole perusmuotoa eikä niiden merkitystä ole helppo kuvata. Yksi suomen kielen lause voidaan kuvata yhdellä polysynteettisellä viittomalla. Polysynteettisillä viittomilla voidaan kuvata mm. ihmisten tai kulkuneuvojen liikkumista. Esimerkiksi käyttäen kiinteää viittomaa kävellä ja sitä muuntaen ilmeillä, liikkeillä ja huuliolla saadaan suomenkielinen käännös: Humalainen hoipertelee kadulla. Tai suomenkielinen lause: Auto ajaa mutkaista ja jyrkkää alamäkeä viitotaan myös yhtä viittomaa käyttäen, kuvaten auton liikettä. On myös sellaisia polysynteettisiä viittomia, joiden kaikkia piirteitä voidaan muunnella. Esimerkiksi viittoman antaa liike muuttuu sen mukaan, kuka antaa, kenelle tai kuinka monelle annetaan ja käsimuoto muuttuu sen mukaan, mitä annetaan. Polysynteettisten viittomien muuntelun mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, mutta kuitenkin ne noudattavat tiettyjä sääntöjä, jotka vain natiivi viittoja tietää luonnostaan. (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, 29-30.) 5. VARHAISEN KOMMUNIKAATION JA KIELEN KEHITYKSEN ARVIOINTIMENETELMÄ Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmä on yksi osa Lapsen kielen kehitys ja geneettinen dysleksiariski -projektia (LKK-projekti). Projektin tavoitteena on kehittää ja sovittaa suomalaisten lasten kielen ja kognitiivisen kehityksen arviointiin soveltuvia menetelmiä (Lyytinen 1999, esipuhe). MCDI-menetelmästä on ollut Yhdysvalloissa useita eri versioita. Version, jota käytämme opinnäytetyössämme, on muokannut ja englannin kielelle normittanut yhdysvaltalainen professori ja tilastotieteilijä L. Fenson työryhmineen. Fensonille on tärkeää, että menetelmä kääntyisi mahdollisimman monelle eri kielelle, eikä hän halua käännöksistä tekijänoikeuspalkkioita. Menetelmää onkin käännetty ja muokattu eri kielille ja kulttuureihin sopiviksi esimerkiksi suomeksi, espanjaksi ja italiaksi. Suomenkielisiä versioita MCDI-lomakkeista on testattu vuodesta 1992 lähtien, jolloin käynnistyi LKK-projekti. Tutkimusprojektissa kerätään tietoja kielen kehityksestä sekä etsitään vaikean lukemisvaikeuden, dysleksian varhaisia ennusmerkkejä. Hyviä ja toimivia arviointimenetelmiä

11 tarvitaan koko ajan enemmän, koska lapsen kielen kehityksen häiriöt pitäisi huomata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. (Lyytinen 1999, 1-4.) 5.1. MCDI-menetelmä MCDI-menetelmä (The MacArthur Communicative Development Inventories) on kehittynyt Yhdysvalloissa 20 vuoden laajan tutkimustyön tuloksena. Yhtenä menetelmän kehittäjistä on professori L. Fenson työryhmineen. MCDI on lomaketyyppinen arviointimenetelmä. Lomakkeita on kahdelle ikäkaudelle. Ensimmäinen on tarkoitettu 8-16 kuukauden ikäisille lapsille, ja se käsittelee sanoja ja eleitä. Toinen puolestaan on 16-30 kuukauden ikäisille lapsille, ja se käsittelee sanoja, taivutuksia ja lauseita. Lomakkeissa on keskeisiä varhaiseen kommunikaation kuuluvia sanoja ja ilmaisuja. Esimerkiksi ensimmäisen lomakkeen sanalistoihin on kerätty ne keskeiset sanat, joita lapsi 8-16 kuukauden ikäisenä ensimmäisenä alkaa käyttää. (Lyytinen 1999, esipuhe.) Perinteisistä kliinisistä menetelmistä poiketen MCDI-menetelmässä vanhemmat arvioivat lasten kielen kehitystä luonnollisissa olosuhteissa. Tutkijoihin verrattuna vanhemmat ovat luotettavampia arvioijia, koska he ovat päivittäin tekemisissä lastensa kanssa. Luotettavuuteen vaikuttavat kuitenkin vanhempien tekemät mahdolliset tulkintavirheet sanojen tunnistamisessa. MCDI-menetelmän on tarkoitus arvioida lapsen kielen kehityksen nykytilaa. Menetelmää käyttävät myös puheterapeutit, ja se soveltuu myös muiden lasta hoitavien, tutkivien ja/tai kuntouttavien henkilöiden käyttöön. (Lyytinen 1999, esipuhe.) 5.2. MCDI-lomakkeen rakenne ja täyttäminen MCDI-lomake on jaettu kahteen pääosioon. Ensimmäinen on varhaiset sanat ja toinen toiminnat ja eleet. Ensimmäisessä osiossa käsitellään ymmärtämisen ensimmäisiä merkkejä sekä puhumisen ja sanavaraston alkeita. Lomakkeeseen on kerätty tavallisimpia lasten käyttämiä sanoja ikävaiheessa 8-16 kuukautta. Toinen osio keskittyy varhaiseen kommunikointiin. Lomakkeessa on lapsen toimintaan liittyviä esimerkkejä jokapäiväisistä tilanteista. (Lyytinen 1999, liite 2.) MCDI-lomakkeen täyttö on helppoa ja nopeaa. Lomake täytetään rastittamalla. Vastausvaihtoehtoja on eri osioissa useita. Ensimmäisen osion vaihtoehdot ovat kyllä tai ei sekä tai ja sanoo. Vaihtoehdot ja ja sanoo on selitetty lomakkeessa seuraavasti: Merkitse rasti ympyrään sellaisten sanojen kohdalle, joiden merkityksen lapsesi, mutta ei vielä itse sano. Merkitse rasti ja sanoo ympyrään sellaisten sanojen kohdalle, joiden merkityksen lapsi

12 ja joita hän myös tuottaa. Tuotetulla sanalla tarkoitetaan ilmaisua, jonka lapsi sanoo itsenäisesti (ilman mallia) ja jota hän toistuvasti käyttää saman asian yhteydessä. Mikäli lapsesi käyttää sanasta jotakin erilaista muotoa (esim. kuppi uppi, koira oi a, hevonen heppa), merkitse se kuitenkin. Toisessa osiossa vastausvaihtoehtoja ovat ei käytä, joskus tai usein sekä kyllä tai ei. Jokaisesta osiosta saa tietyn määrän pisteitä. Puhumisen alkeet sekä ensimmäiset kommunikoivat eleet -osiot arvioidaan asteikolla 0-2 pistettä. Kyllä ja ei vastaukset arvioidaan asteikolla 0-1 pistettä. Sanavarasto-osion vaihtoehdoille on molemmille omat maksimipisteensä. (Lyytinen 1999, liitteet 1-2.) 5.3. Lomake ja video Olemme muokanneet alkuperäisen suomenkielisen lomakkeen viittomakielistä videota vastaavaksi. Jätimme alkuperäisestä lomakkeesta pois ääntelyyn liittyvän osion (1. Ääntelyt ja eläinten äänet), koska emme löytäneet viittomakielestä sopivaa vastinetta sille. Olemme lisänneet lomakkeeseen viittomakielisen kulttuurin kannalta olennaisia asioita. Esimerkiksi lomakkeen ensimmäisen osion kohtaan B. Ohjeiden ja kysymysten ymmärtäminen ilmaisuun anna se äidille on lisätty se sanan paikalle sana pallo. Tämä lisäys täytyi tehdä siksi, koska viittomakielisessä ilmaisussa täytyy tietää, mikä annetaan, jotta sen voi viittoa oikealla käsimuodolla. Olemme myös vaihtaneet kaikki sana ja puhua -sanat viittoma ja viittoa - sanoiksi. Pelkkää videota ei voi käyttää arviointimenetelmänä, vaan siinä on oltava lomake mukana. (Liitteet 3 5.) 6. KÄÄNNÖKSEN ANALYSOINTIA Olemme molemmat aloittaneet viittomakielen opiskelun syksyllä 1998, joten olemme vielä alkuvaiheessa kielen opiskelua. Äidinkielemme on suomen kieli, joten tämän vuoksi käännöstyön alussa tuntui vaikealta irrottautua siitä. Arviointimenetelmän kääntäminen vaikutti aluksi suhteellisen helpolta, mutta perehdyttyämme materiaaliin vastaamme tuli monia ongelmia. Näistä esimerkkinä voisi mainita sopivien viittomien löytämisen. Päätimme olla käyttämättä ulkopuolista natiiviviittojaa, eli viittomakielistä kuuroa henkilöä, videossa, joten teoreettisen kääntämisen lisäksi jouduimme pohtimaan myös käännöksen tuottamista viittomakielelle. Jos videossa viittojana olisi ollut kuuro henkilö, olisi hänen käsialansa vaikuttanut käännöksemme lopputulokseen. Teoreettinen perehtyminen viittomakielen rakenteeseen auttoi meitä käännöstyössä ymmärtämään kieliopin osaamisen tärkeyden. Myös käännöksen toteuttamiseen liittyvä tekninen puoli oli haastavaa. Viittomakielinen käännös täytyy aina taltioida jollekin kuvatallenteelle, koska viittomakielessä ei ole vakiintunutta

13 kirjoitusjärjestelmää. Teimme käännöksestämme videon, jonka tekeminen osoittautui yllättävän monimutkaiseksi. 6.1. Käännösprosessi Tiesimme entuudestaan, että kääntäminen ja tulkkaus eroavat toisistaan, mutta käännösprosessin aikana tämä tieto konkretisoitui meille. Tulkkaus tapahtuu tässä ja nyt. Tulkkauksen aikana tulkki ei voi jäädä pohtimaan tekemiään ratkaisuja, koska informaatiota tulee jatkuvasti lisää. Tämän vuoksi tulkkien tulkkauksessa käyttämä viittomakieli ei aina ole täydellistä. Tähän voi vaikuttaa myös tulkin oma äidinkieli. Kääntämisessä puolestaan ratkaisuja voidaan miettiä pitkään. Niitä voidaan vertailla ja muunnella niin kauan, että päästään hyvään lopputulokseen. Aloitimme käännösprosessin etsimällä sopivia viittomavaihtoehtoja vastaamaan suomen kielen sanoja arviointimenetelmässä. Kaikille sanoille emme löytäneet sanakirjoista vastinetta, jolloin käytimme omaa viittomavarastoamme tai käännyimme viittomakielisten puoleen. Ensimmäisenä käänsimme siis sanalistat, minkä jälkeen keskityimme lauseisiin. Näiden lisäksi oli käännettävä ohjeet ja pisteytys, joita jouduimme itse vielä muokkaamaan. Käännettyämme menetelmän ensiksi paperille, aloimme harjoitella sen viittomista. Viittomisen aikana käännös edelleen muokkautui käsialoihimme sopivaksi. Lopullinen versio käännöksestä valmistui monien harjoitusten jälkeen, joiden aikana se hioutui hyväksi kokonaisuudeksi. 6.1.1. Viittomavalinnat Kääntäessämme yhtenä ongelmana oli löytää yleiskieliset viittomat vastaamaan suomen kielen sanoja. Esimerkiksi sanalle siili on ainakin kolme eri viittomaa. Tämä johtuu siitä, että myös viittomakielessä on murteita. Koska viittomakielessä ei periaatteessa ole vielä täysin selkeää yleiskieltä, oli viittomien valinta vielä vaikeampaa. Näissä valinnoissa meitä ohjasi viittomakielen lehtori Maritta Jarva. Teimme käännöksestä harjoitusvideoita, jotta pystyimme analysoimaan ja muokkaamaan käännökseen oikeellisuutta ja vastaavuutta. Ensimmäisellä videolla viitoimme useampia viittomavaihtoehtoja, joista ohjaajamme valitsi parhaimman tai ehdotti toista viittomaa. Näiden kommenttien ja korjausten perusteella tarkensimme käännöstä ja kuvasimme toisen harjoitusvideon. 6.1.2. Käsimuodot Jouduimme pohtimaan joidenkin viittomien käsimuotoja. Halusimme saada käännöksestä mahdollisimman yleiskielisen, joten myös valittujen käsimuotojen täytyi olla yleisimmin käytettyjä. Esimerkiksi viittoma isä voidaan tehdä kolmella eri käsimuodolla, kahdella

14 nyrkkikäsimuodolla tai yksisormisella käsimuodolla. Valitsimme käännökseemme yleisimmän nyrkkikäsimuodolla tehtävän viittoman. Myös viittomalle lentokone on olemassa kolme eri käsimuotoa, joista valitsimme yleiskielisimmän vaihtoehdon. Halusimme, että käsimuodot ovat mahdollisimman tarkkoja videolla, koska olemme eräällä tavalla kielenmalleja sitä katsovalle viittomakielen taidottomalle yleisölle. 6.1.3. Roolinvaihto Arviointimenetelmässä olevissa lauseissa täytyi käyttää paljon roolinvaihtoa, koska samassa lauseessa esiintyi usein lapsi ja aikuinen. Roolinvaihtoon liittyi aina myös katseen paikka. Aikuisen roolissa ollessamme katse suuntautui vasemmalle alaviistoon, johon olimme paikantaneet lapsen. Vastaavasti lapsen roolissa ollessamme katse suuntautui oikealle yläviistoon, aikuiseen päin. Katseen lisäksi roolinvaihdossa myös koko keho liikkui. Aluksi hieman liioittelimme liikettä, mutta myöhemmin huomasimme pienemmänkin liikkeen riittävän. Tämä tuntui myös mukavammalta ja luonnollisemmalta fyysisesti. Roolinvaihdossa piti myös huomioida viittoman liikkeiden suunnat, esimerkiksi tavaraa annettaessa. Aikuinen kun ei voi antaa palloa lapselle vasemmalle yläviistoon, koska lapsi on paikannettu vasemmalle alaviistoon. 6.1.4. Osoitukset Käännöksessä käyttämämme osoitusten määrät lisääntyivät huomattavasti ensimmäisen videon tarkastuksen jälkeen. Osiossa 1. Varhaiset sanat kohdassa B lähes kaikkiin viittomiin lisättiin osoitukset. Ne lisättiin siksi, koska näissä kohdissa on kysymysten ja käskyjen kohteena lapsi. Muissa kohdissa viittomat ja lauseet viitotaan yleisesti katsojille ja tällöin osoitusta ei käytetä. Käyttämistämme osoituksista suurin osa oli käskynmerkitsijöitä. 6.1.5. Katse Katseella on suuri merkitys viittomakielessä ja jouduimme pohtimaan sitä paljon käännöksessä. Kuten jo aikaisemmin olemme todenneet, viittomakieleen kuuluu roolinvaihto, jossa tärkeänä osana on katse. Alussa oli vaikeaa muistaa katseen oikea paikka lapsen ja aikuisen välisessä keskustelussa. Harjoitusvideota analysoidessamme huomasimme, kuinka pienetkin katsevirheet erottuvat selkeästi ja häiritsevät lopputuloksen uskottavuutta. Havaitsimme, että katseella on tärkeä osa myös videon teossa. Yksittäisiä viittomia viitottaessa katse ei voi välillä harhailla pois kamerasta. Tämä tuotti välillä vaikeuksia, koska kameraan tuijottaminen tuntui

15 oudolta. Katsoessamme videota huomasimme parhaaksi vaihtoehdoksi pitää katse koko ajan kamerassa. 6.1.6. Ilmeet Viittomakielessä ilmeiden käyttö on meille edelleen vaikeaa, koska puhutussa suomen kielessä ilmeet eivät ole niin olennaisia. Viittoessa luulee käyttävänsä hyvin ilmeitä, mutta totuus paljastuu, kun katsoo tuotosta videolta. Ilmeitä tulisi käyttää paljon vahvemmin. Varsinkin lapsen roolissa viitottaessa, lapsenomaisen ilmeen saaminen tuotti ongelmia. Tiedämme, että mitä enemmän pystyy ottamaan lapsen hahmon itseensä, sitä parempi ja selkeämpi viittomakielinen tuotos on. Kuitenkin tuntuu vaikealta olla aikuisena lapsen roolissa. Lomakkeessa on välillä asiatyylistä ohjeistusta, jolloin ilmeen täytyy olla sen mukainen. Siirtyminen ohjeiden viittomisesta lauseisiin vaatii ilmeen muuttamisen lauseen mukaiseksi. Tämän muuttamisen teemme vielä tietoisesti, ja siksi se ei aina tunnu luonnolliselta. Meille asiatyylisen tekstin viittominen on ilmeiden kannalta helpompaa. 6.1.7. Pään ja vartalon liikkeet Pään liikkeet tulivat selvimmin esille kieltolauseissa. Analysoidessamme videota huomasimme pään pudistuksen tulevan automaattisesti kieltoviittomien ja kielteisten lauseiden yhteydessä. Myös myönteisten viittomien aikana pään nyökytys sujui luontevasti. Sellaisissa lauseissa, joissa lapsi tekee jotain, vartalon liikkeiden piti olla lapsenomaisia. Esimerkiksi lauseessa Pitää kädessään lentokonetta ja lennättää sitä viittojan piti kyyristyä eteenpäin ja nostaa hartioita. Käden liikkeen piti olla pienempi kuin aikuisella. Myös lauseessa Hakkaa vasaralla viittoja ei voi vasaroida aikuismaisen voimakkaasti, vaan lapsenomaisesti. Huomasimme käyttävämme vartalon liikkeitä joissain tapauksissa arasti. Niitä harjoitellessamme korostui taas, ettei viittomakieli rajoitu vain käsiin ja ilmeisiin. 6.1.8. Suun liikkeet Suomen kieli vaikutti myös huulioihimme käännöksen alkuvaiheessa. Alussa suun liikkeemme olivat liian selkeitä, emmekä käyttäneet paljoa viittomakielisiä huulioita. Toisaalta taas joskus suun liikkeet tuntuivat katoavan kokonaan. Käännöstä hioessamme aloimme kiinnittää huomiota