Riihijärvenkadun kerrostalojen sekä Äänekoskentie 1305 kerrostalon myynti



Samankaltaiset tiedostot
Riihijärvenkadun kerrostalojen sekä Äänekoskentie 1305 kerrostalon myynti

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus /201/2016

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta ( ) euroa.

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Valmistelun yhteydessä on myös harkittava otetaanko konserniohjee seen määräykset konsernitilistä.

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

KAUPUNGIN EDUSTAJIEN VALINTA ERI YHTEISÖJEN KOKOUKSIIN ASTI. KH Valmistelija hallintopäällikkö Leena Meriläinen:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, Lähi- ja virkistysmetsät ha

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Tontinosien myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

PORVOON KAUPUNGIN SUORASSA OMISTUKSESSA OLEVA ASUNTO-OMAISUUS. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

426/61.612/2013 TL 355

KUNTIEN TILAKARTOITUS LAAJAMITTAISEN MAAHANMUUTON VARALLE / TILANNEKATSAUS

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa

Valtuustoaloite yksityisteiden saattamisesta tasa-arvoiseen asemaan

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Yleiskaavoittaja Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta

Y-tunnus: PL 4, Nastola. Y-tunnus: Selkotie 11, Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Transkriptio:

Kaupunginhallitus, julkinen 366 26.10.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 378 02.11.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 430 07.12.2009 Riihijärvenkadun kerrostalojen sekä Äänekoskentie 1305 kerrostalon myynti 246/023004/2009 KHALL 366 Äänekosken kaupunki osti vuoden 2008 lopulla Suojarinteen kuntayhtymältä sen kiinteän ja irtaimen omaisuuden. Kuntayhtymän toiminta päättyi vuoden 2008 lopussa. Omaisuus muodostui mm. n. 50 ha:n maa-alueesta, noin 12 000 m²:stä palvelurakennuksia sekä 106 asunnosta. Kaupunki on purkanut yhden palvelutalon ja on rakentamassa sen sijalle uutta asuin-palvelutaloa kehitysvammaisille. Rakennuksen purkukustannukset olivat noin 100 000 euroa. Uudisrakennuksen kustannukset ovat 2,9 miljoonaa euroa, mihin Ara osallistuu 40 %:n rahoitusosuudella. Taloussuunnitelmassa on varauduttu lisäksi kahden asuin-palvelutalon rakentamiseen sekä neljän nykyisen rakennuksen purkamiseen. Kaupunginhallitus hyväksyi 29.6.2009, että kaupungin omistukseen siirtyneistä kerrostaloista Riihijärvenkatu 8 (30 pienasuntoa) myydään Suolahden Vuokra-Asunnot Oy:lle ja että kaksi kerrostaloa Riihijärvenkatu 12:ssa (12+12 asuntoa) yhtiöitetään yhdeksi asunto-osakeyhtiöksi ja asunnot myydään omistusasunnoiksi. Lisäksi hyväksyttiin, että kerrostalon Äänekoskentie 1305 (42 pienasuntoa) omistuksesta pyritään luopumaan. Riihijärvenkatu 12 kerrostalojen yhtiöittämisen valmistelun kanssa samanaikaisesti Äänekosken Vuokra-asunnot Oy on neuvotellut loppukesällä 2009 eräiden kohteidensa myynnistä yhtenä kokonaisuutena Innovest Oy:lle. Neuvottelujen yhteydessä on tarkasteltu myös kaupungin Suojarinteeltä ostettua vuokratalo-omistusta sekä käyty neuvotteluja eräiden niistä myymisestä ko. yhtiölle samoin yhtenä kokonaisuutena. Äänekosken kaupungilla ja sen tytäryhteisöillä on omistuksessaan lähes 2 000 vuokra-asuntoa. Vuokra-asuntojen kysyntä on vuosituhannen vaihteen jälkeen koko ajan vähentynyt ja konsernilla on syksyllä 2009 noin 300 tyhjää vuokra-asuntoa. Vuokra-asuntojen tyhjänä olosta seuraa vuosittain yli 1,5 miljoonan euron vaje vuokratuottoihin. Konsernin asunto-omistukseen liittyvää taloudellista rasitetta ja riskiä on pyritty pienentämään mm. asuntoja myymällä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen on vuokra-asuntoja myyty noin 250 kappaletta.

Kaupunginjohtajan ehdotus: Vuokra-asuntojen yhtiöittämistä ja myyntiä jatketaan erityisesti Äänekosken Vuokra-asunnot Oy:n toimesta. Toimenpiteet vaativat kuitenkin runsaasti työtä ja vievät aikaa sekä aiheuttavat myös välillisiä kustannuksia, ml. osakepääomat yhtiöihin ja myynnin välityspalkkiot. Vuokratalokohteiden omatoimisen yhtiöittämisen ja asuntojen myynnin ohella kohteiden myynti kokonaisuuksina on em. tekijät huomioiden perusteltu tapa vähentää konsernin vuokra-asuntojen omistusta ja siihen liittyvää taloudellista riskiä. Riihijärvenkatu 12 tonttijako on valmistunut ja talot ovat myytävissä tontteineen välittömästi. Sen sijaan Äänekoskentie 1305 kohteen myyminen edellyttää kaavoituksen tarkistamista (osa Suojarinteen YS-tonttia). Käydyissä hintaneuvotteluissa on huomioitu mm. kohteiden kunto, tuotto-odotukset kaupungille vaihtoehtoisista realisointitavoista sekä odotettavissa olevat kunnostustarpeet. Rakennukset on tarkoitus myydä siinä kunnossa kuin ne ja asunnot ovat lokakuun alussa 2009. Neuvottelujen perusteella esitetään kerrostalot Riihijärvenkatu 12 tontteineen: tontti 5 378 m²; 12 asuntoa à 77 m² ja 12 asuntoa à 86 m² sekä asuinkerrostalo Äänekoskentie 1305 muodostettavine tarvittavine tontteineen: tontti noin 5 000 m², rakennusoikeus noin 2 400 k-m²; 36 asuntoa à 33 m² ja 6 asuntoa à 40 m² myytäväksi Innovest Oy:lle 580 000 euron kauppahinnasta. Ostajat ilmoittavat rakennusten asuntoja tarjottavan jatkossa vuokraja omistuskäyttöön. Nykyisille vuokralaisille turvataan vuokraoikeus vähintään yhden vuoden ajaksi, jos asukkaat täyttävät normaalit vuokralaisvelvoitteensa. Asemakaavan tarkistamisesta kustannuksineen vastaa kaupunki. (valmistelu rahoitusjohtaja Jouko Salonen, puh. 020 632 2070) Hyväksytään, että tontti 992-33-42-10 (5 378 m²) rakennuksineen (kaksi asuinkerrostaloa) osoitteessa Riihijärvenkatu 12 sekä kiinteistölle 992-33-66-1 kaavoitettava ja erotettava asuinkerrostalotontti rakennuksineen (asuinkerrostalo) osoitteessa Äänekoskentie 1305 myydään Innovest Oy:lle tai yhtiön nimeämälle taholle 580 000 euron kauppahinnasta. Oikeutetaan kaupunginjohtaja päättämään tarkemmista kauppaehdoista. Kauppa voidaan toteuttaa myös kahdella eri kaupalla. Hyväksytään, että kaupan edellyttämä kaavatarkistus käynnistetään välittömästi.

Päätös: Asia jätettiin pöydälle. - - - - - KHALL 378 Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Hyväksytään, että tontti 992-33-42-10 (5 378 m 2 ) rakennuksineen (kaksi asuinkerrostaloa) osoitteessa Riihijärvenkatu 12 sekä kiinteistölle 992-33-66-1 kaavoitettava ja erotettava asuinkerrostalotontti rakennuksineen (asuinkerrostalo) osoitteessa Äänekoskentie 1305 myydään Innovest Oy:lle tai yhtiön nimeämälle taholle 580 000 euron kauppahinnasta. Oikeutetaan kaupunginjohtaja päättämään tarkemmista kauppaehdoista. Kauppa voidaan toteuttaa myös kahdella eri kaupalla. Hyväksytään, että kaupan edellyttämä kaavatarkistus käynnistetään välittömästi. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen siten tarkistettuna, että asia saatetaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. - - - - - KHALL 430 Äänekosken vuokra-asuntojen tarjonnan ja kysynnän epätasapai noa käsiteltiin valtuuston iltakoulussa 23.11.2009. Äänekoskella on noin 10 600 asuntoa, joista noin 3 100 on vuokra-asuntokäytössä. Verrokki- ja muihin vastaaviin Keski-Suomen kun tiin nähden Äänekoskella suhteellisen suuri osa asunnoista on vuok ra-asuntoja. Äänekosken kau pun ki kon ser nil la on vuok ra-asun toja 1 800 ja näis tä oli mar ras kuus sa 2009 tyhjil lään 325 asun toa eli 18 pro sent tia. Ns. nor maali tyhjä nä olo on alle 5 prosentin. Konsernin vuokra-asuntojen tyhjilleen jääminen on realisoitunut 1990 luvun lopussa ja tilanne on säilynyt heikkona viimeiset lähes 10 vuot ta suhteellisen runsaasta vuokra-asuntojen myynnistä huolimat ta. Kon serni on yhtiöittänyt ja myynyt tämän vuosituhannen alus sa noin 250 asun toa. Äänekosken väkiluku oli korkeimmillaan vuonna 1991, jolloin asukkaita oli 21 188, kun väkiluku on nyt 20 240 eli noin 950 henkeä vähem män. Samanaikaisesti on kaupunkiin rakennettu satoja uusia asuntoja.

Asuntokuntien keskikoko on alentunut erityisesti nuorten itsenäistymisen myötä ja vanhusten asuntojen tarpeen kasvaessa tä ten toisaalta lisäten erityisesti pienten asuntojen kysyntää. Vuokra-asuntojen kysyntään on vai kut tanut omistusasumisen suo situimmuuden lisään ty minen vuok ralla asumi seen näh den. Tähän on osatekijänä ollut yleinen taloudellinen kehitys, ajattelutavan muu tos sekä korkota son vakiin tumi nen aiem paa ma ta lam malle tasolle. Taantuma ei ole vähentänyt omistusasuntojen tai lisännyt vuokra-asuntojen kysyntää. Konsernin harjoittamaa vuokra-asuntojen muuttamista omistusasunnoiksi on syytä jatkaa, koska omistusasunnoille on yhä kysyntää. Monipuolinen omistusasuntojen tarjonta on osaltaan estämässä asukasluvun alenemista, mikä on muissa Keski-Suomen Jyvässeudun ulkopuolisissa kunnissa ollut Äänekoskea huomattavasti jyrkempää. Kaupungin vuokra-asuntojen kysynnän ei kuitenkaan voida olet taa nousevan tarjontaa vastaavaksi pelkästään asuntojen kysynnän kas vun tai tarjonnan omistusasunnoiksi muuttamisen kautta. Asunto jen ko ko nais tarjon taa on tasapainon saavuttamiseksi pystyttävä ra joitta maan. Konsernin asuntokantaa voidaan vähentää myös harkitun ja suunnitelmal lisen purkamisen kautta. Purkuja voidaan valmistella mm. ohjatun asuntojen osoittamisen ja kunnostusresurssien ohjaamisen kautta. Purkamisen valmistelussa tulee lisäksi huomioida mm. kohtei den kunto, sijainti, asuntojakauma, talousvaikutus, lainoi tus ja yhteisön tasetilanne. Konserni on varautunut myymään yhteensä vielä lähes 300 asuntoa: kaupungin omistamat asunnot eri asunto-osakeyhtiössä ja Äänekosken Vuokra-asunnot Oy:n yhtiöittämät vuokratalokohteet. Kon ser nin vuokra-asuntojen tar jon nan vä hen tä mi nen esim. vii den vuo den kuluessa noin 150 asunnolla ei vaaranna asuntojen riittävän monipuolista tarjontaa, mutta tasapainottaa jo oleellisesti tarjonnan ja kysynnän tasapainoa. Vähentäminen voidaan toteuttaa purkamalla erikseen määritellyt kerros- ja rivitalokohteet jo lähivuosina siten, et tä myös erityisväestöryhmien vuokra-asuntotarve voi daan hal li tusti hoi taa. Suojarinteen kuntayhtymältä kaupungille siirtyneistä kohteista Äänekoskentie 1305 voidaan määritellä lähivuosina purettavien koh teiden joukkoon ja poistaa täten myynnin piiristä. Vastavuoroisesti ostajaehdokkai den ja Suolahden alueen vuokra-asuntotoiminnasta vastaa vien kanssa on neuvoteltu Riihijärvenkatu 8 kohteen lisäämisestä myyn nin piiriin. Kaupungin emoyhteisönä tytäryhteisöilleen asettamia toiminnan tavoitteita määritellään konserniohjeilla ja siihen liittyvillä omistajalin-

Kaupunginjohtajan ehdotus: jauksilla, joi den val mis te lu on käyn nis sä. Valmisteluvaiheessa on vuokra-asumisyhteisöjen osalta todettu: "Konsernin omistuksessa oleva vuokra-asuntotarjonta pyritään mitoit tamaan siten, että jatkuvasti on tarjolla vaihtoehtoisia vuokra-asunto ja ja että asuntojen käyttöaste on vähintään 95 %. Em. rajoissa kau pungin ja konsernin omistusta pyritään vähentä mään ja hajautta maan omistusta muille tahoille. Vuokralle annettavien tilojen omistajuutta kootaan kon ser nin puitteissa siten, että vuok ra-asuntojen omistus keskitetään Äänekos ken Vuokra-asunnot Oy:n, Suolahden Vuok ra-asunnot Oy:n, Äänekosken van haintukisäätiön, Suolahden vammais- ja vanhuspalvelusäätiön sekä Äänekosken asumispalvelusäätiön omis tuk seen. Äänekosken Vuokra-asunnot Oy:n, Suolahden Vuokra-asunnot Oy:n ja Äänekosken Asumispalvelusäätiön toi minta-ajatuksena on tarjota kysyntään perustuvaa laadukasta ja kohtuuhintaista vuok ra-asumista. Säätiön palvelut kohdennetaan yhteistyössä kaupungin perusturvatoimialan kanssa erityisesti tukipalveluja tarvitseville vanhuksille. Kaupungin omistajuus yhteisöissä pidetään nykyisellään. Tavoitteena on myös tasapainottaa vuokra-asuntojen tarjontaa ja kysyntää taloudellisesti kestävälle tasolle mm. realisoimalla asuntokantaa tarjoten täten kohtuuhintaisia omistusasuntoja markkinoille. Omistukselle asetetaan tuottotavoite, joka määritellään vuosittain talousarvion yhteydessä, mutta joka lähtökohtaisesti on taloudellinen riippumattomuus emon tuesta." (valmistelu rahoitusjohtaja Jouko Salonen, puh. 020 632 2070) Esitetään kaupunginvaltuustolle, että vuokra-asuntojen tarjonnan ja kysynnän tasapainotusta edistetään seuraavin toimin. Konsernin vuokra-asuntojen omistusta vä hen ne tään myymällä: - kaupungin omistamat, vapautuvat osakehuoneistot asun to-osakeyhtiössä, - kaupungin omistamat vuokrakerrostalot Riihijärvenkatu 8 ja 12 (yhteensä 54 asuntoa) - Äänekosken Vuokra-asunnot Oy:n yhtiöitettäväksi ja/tai myytäväksi jo hyväksymät kohteet ja - muut vastaavat kohteet, jolloin ne pää sään töi sesti yhtiöite tään ja myydään yksittäisinä asuinhuoneistoina. Myyntien tavoitteena on vuokra-asuntotarjonnan vähentäminen, mi-

kä huomioidaan myyntiehdoissa. Konsernin vuok ra-asun to jen tar jon taa vä hen ne tään pur ka mal la konsernin omista mia asuin kohtei ta seuraa van vii den vuo den aika na noin 125-175 asunnon ver ran. Kaupungin suoraan omistamista kohteista kerrostalo osoit teessa Ää ne kos ken tie 1305 varaudutaan purkamaan lähivuo sien aikana. Tytäryhteisöt valmistelevat vuokrakohteidensa hallittua pur ka mista em. mukaisesti ja esittävät suunnitelmansa vuokra-asuntojen myyntien, purkamisten ja muiden tasapainottamistoimien osalta kau pungin hallitukselle ke sään 2010 men nes sä. Myyntien ja purkamisten yhteydessä turvataan vuokralaisille kohtuullinen aika siirtyä konsernin tarjoamaan vaihtoehtoiseen vuokra-asuntoon. Vuokra-asuntojen osoittaminen suoritetaan yhteisössä omistusyhteisöjen ja kau pungin perusturvan aikuispalveluiden kesken si ten, et tä turvataan häiriötön yhteisöasuminen. Vuokra-asuntojen vuok rataso pyritään pitämään kilpailukykyisellä tasolla. Kaupungin antolainat vuokrataloyhtiöille (n. 3 milj. euroa) pidetään edelleen nollakorkoisina. Em. linjaukset huomioidaan konserniohjeiden ja omistajastrategioiden määrittelyjen yhteydessä. Käsittely: Asiasta keskusteltaessa Pekka Leppänen esitti, että pysyttäydytään alkuperäisessä ehdotuk sessa, jonka mukaan Hyväksytään, että tontti 992-33-42-10 (5 378m 2 ) rakennuksineen (kaksi asuinkerrostaloa) osoitteessa Riihijärvenkatu 12 sekä kiinteistölle 992-33-66-1 kaavoi tettava ja erotettava asuinkerrostalotontti rakennuksineen (asuinkerrostalo) osoitteessa Ää nekoskentie 1305 myydään Innovest Oy:lle tai yhtiön nimeämälle taholle 580 000 euron kauppahinnasta. Oikeutetaan kaupunginjohtaja päättämään tarkemmista kauppaehdoista. Kauppa voidaan to teuttaa myös kahdella eri kaupalla. Hyväksytään, että kaupan edellyttämä kaavatarkistus käynnistetään välittömästi. Tätä ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi. Päätös: Hyväksyttiin. - - - - -