VANHEMPIEN KOKEMUKSIA ROKOTUKSISTA

VANHEMPIEN KOKEMUKSIA ROKOTUKSISTA kyselytutkimus 0 3-vuotiaiden lasten vanhemmille Lahden alueen neuvoloissa Ulla Nieminen - Tarja Simonen - Johanna Tinnilä Opinnäytetyö, syksy 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Lahden yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄ Ulla Nieminen, Tarja Simonen & Johanna Tinnilä. Vanhempien kokemuksia rokotuksista kyselytutkimus 0 3-vuotiaiden lasten vanhemmille. Lahti, syksy 2006, 68 s., 5 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Lahden yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, terveydenhoitaja (AMK). Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, mistä vanhemmat ovat saaneet tietoa rokotuksista, millä asioilla on yhteyttä rokotusmyöntyvyyteen sekä, mitä mieltä vanhemmat ovat saamastaan rokotusneuvonnasta. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää vanhempien mielipiteitä 1.1.2005 uudistuneesta rokotusohjelmasta sekä sen yhteydestä rokotusmyöntyvyyteen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat alle kolmevuotiaiden lasten vanhemmat. Opinnäytetyön aineisto kerättiin yhteistyössä Lahden alueen neuvoloiden kanssa. Lahden alueen kolmentoista neuvolan odotusaulaan jätettiin vastausohjeet, kyselykaavakkeita sekä palautuslaatikko. Kaavakkeet olivat neuvoloissa 11.1.2006 21.4.2006. Vastauksia saatiin 317 kappaletta ja ne analysoitiin käyttämällä SPSS-tilasto-ohjelmaa. Aineiston analyysissä käytettiin prosenttijakaumia ja ristiintaulukointia. Avoimet kysymykset analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysimenetelmällä. Tähän tutkimukseen vastanneista vanhemmista suurin osa oli antanut rokottaa lapselleen kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset. Vain muutamat vanhemmista antoivat rokottaa lapselleen osan rokotuksista tai ei lainkaan. Tietoa rokotuksista vanhemmat olivat saaneet eniten terveydenhoitajilta sekä kirjallisuudesta ja mediasta. Riittävästi tietoa koki saaneensa reilusti yli puolet vanhemmista, ja viidesosan mielestä saatu tieto oli riittämätöntä. Enemmistö vanhemmista oli sitä mieltä, että rokotusohjelman uudistus on hyvä asia. Suurin osa ilmoitti kuitenkin, ettei uudistus aiheuta muutoksia heidän tekemäänsä rokotuspäätökseen. Tutkimustuloksien pohjalta voidaan todeta, että terveydenhoitajiin luotetaan edelleen rokotustiedon lähteenä. Heidän tulisikin olla valmiita keskustelemaan rokottamisesta ja rokottamispäätöksestä asiakkaan kanssa hyvissä ajoin ennen rokottamista. Terveydenhoitajilla olisi myös hyvä olla tietoa yleisimmistä rokottamatta jättämisen syistä sekä täydentävistä hoitomuodoista. Lisäksi terveydenhoitajan kunnioittava suhtautuminen vanhempien rokotuspäätökseen olisi tärkeää sujuvan yhteistyön kannalta jatkossa. Neuvoloissa voisi olla myös laajempi infolehtinen rokotuksista, johon asiakkaat voisivat rauhassa tutustua pohtiessaan rokotuspäätöstään. Asiasanat: rokotus, neuvolat, neuvonta, kattavuus, immuniteetti, terveydenedistäminen

ABSTRACT Ulla Nieminen, Tarja Simonen & Johanna Tinnilä. Parents opinions about vaccinations a survey among parents of 0 3 -year-old children. Lahti, Autumn 2006, 68 p., 5 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Lahti Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education, Option in Health Care. The aim of this study was to answer the following questions: what kinds of factors in parents opinion have an effect on their decision on whether to vaccinate or not, from which sources the parents have got information on vaccinations and has the information on immunizations in child welfare clinic been adequate. In Finland the routine immunization schedule was amended on 1 st January 2005. At present children have the protection against the same diseases as before with only five injections. The amount of the injections before the amendment was 12. Therefore one purpose of this study was also to produce data about parents opinions on the new immunization schedule and its effects on compliance. Respondents were parents of children under three years. The data for this study were gathered in 11 th January 2006 21 st April 2006 in co-operation with the child welfare clinics in Lahti area. The instructions, the questionnaire forms and a box for filled forms were placed in waiting rooms of every child welfare clinic in Lahti. The data were formed of 317 responses and they were analyzed using both SPSS- computer programme and content analysis. The results indicate that overall majority of the respondents had accepted all the vaccines of the routine immunization schedule to their child. A few percent of the parents wanted only part of the vaccines and even fewer didn t want any vaccines to their child. Most of the parents felt that they had received enough information about immunization but according to approximately every tenth of the respondents the information hadn t been adequate. This study also shows that when it comes to vaccination, the most common information source for parents is a public health nurse. The parents participating in this survey had in addition gained information from literature and the media. The pure majority of respondents thought that the amendment of the immunization schedule was positive. However, the majority also declared that it didn t affect their decision on vaccination in any way. The findings show that parents still trust public health nurses when it comes to vaccination issues. Therefore nurses should be prepared for discussing the immunization and the decision whether to vaccinate or not. This should be done preferably long before the actual vaccination. The nurses working in child welfare clinics should have information about the most common reasons for omitting the vaccinations and also about alternative treatments such as homeopathy. Regardless of the decision that the parents make, a respectful attitude of the nurse is important for the sake of serviceable co-operation in future. It would be useful if the parents received an information leaflet about vaccination from the child welfare clinic so that they could ponder on their decision without any rush. Key words: vaccination, compliance, child welfare clinic, counselling, immunity, health promotion

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 5 2 ROKOTTAMINEN JA ROKOTUSOHJELMA... 7 3 ROKOTUSKATTAVUUS... 10 4 ROKOTUSMYÖNTYVYYS... 13 4.1 Rokotusten elinkaari ja laumaimmunisaatio... 15 4.2 Kokemuksia rokotusmyöntyvyydestä... 16 5 ROKOTTAMISEEN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ... 20 6 ROKOTUSOHJAUS JA -NEUVONTA... 21 7 ROKOTTEIDEN HAITTAVAIKUTUKSET... 23 8 ROKOTUSTEN VAPAAEHTOISUUS JA ROKOTUSKIELTEISYYS... 26 9 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT... 29 10 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA AINEISTON ANALYSOINTI... 30 11 TUTKIMUSTULOKSET... 31 11.1 Vastaajien taustatiedot... 32 11.2 Vanhempien tiedonsaanti rokotuksista... 34 11.3 Vanhempien mielipiteitä uudistuneesta rokotusohjelmasta ja rokotusmyöntyvyyteen yhteydessä olevista tekijöistä... 36 12 POHDINTA... 39 12.1 Tutkimustulosten pohdintaa... 39 12.2 Tutkimustulosten hyödyntäminen ja jatkotutkimusaiheet... 43 12.3 Luotettavuus... 44 12.4 Eettisyys... 46 LÄHTEET... 49 LIITE 1: Rokotusohjelma... 56 LIITE 2: Tutkimuslupa... 57 LIITE 3: Kyselykaavake... 57 LIITE 4: Suorat jakaumat... 64 LIITE 5: Liitetaulukot... 68

1 JOHDANTO Rokotteet ovat yksi terveydenhuollon suurimmista menestystarinoista, mutta niiden hyödyt harvoin ylittävät uutiskynnystä. Nykyaikana, etenkään nuoret, vanhemmat eivät enää muista rokotusten suojaamia tauteja, ja niiden hyöty on kyseenalaistettu samalla kun rokotteiden todellisia ja luultuja sivuvaikutuksia on pohdittu ja uutisoitu laajalti. (Strömberg & Leino 2005, 5.) Vuonna 1998 alkoi Englannissa kohu niin sanotusta Wakefieldin hypoteesista, jonka mukaan MPR-rokotteen antaminen on yhteydessä autismin puhkeamiseen lapsilla. Sen seurauksena rokotusmyöntyvyys laski myös Ruotsissa. (Vesikari & Kortelainen 2005, 2487.) Esimerkiksi Iso-Britanniassa pelätään jo sikotautiepidemiaa, sillä rokottamattomien lasten määrä on lisääntynyt (Mård 2005, 13). Kun rokotusohjelmalla ehkäistävät taudit on saatu lähes häviämään, huomio siirtyy helposti rokotusten haittavaikutuksiin. Siksi hyvän rokotuskattavuuden säilyminen vaatii jatkuvaa työtä. Erityisen tärkeää on, että rokotusten parissa työskentelevät osaavat antaa tosiasioihin perustuvaa tietoa tautien esiintyvyydestä, rokottamattomuuden vaaroista ja rokotteiden turvallisuudesta. (Heinäsmäki, Koskenniemi, Haapakoski, Rönkkö, Salonen & Kilpi 2000, 1721.) Suomessakin rokotteiden haitoista ja hyödyistä on keskusteltu paljon. Etenkin Internet on informaatiokanava, jossa on paljon erilaista tietoa rokottamiseen liittyen. Suomessa on esimerkiksi vuonna 2002 perustettu Rokotusinfo ry, jonka toiminnan tarkoituksena on itsemääräämisoikeuden puolustaminen, tiedon lisääminen ja rokotteiden tarpeellisuuden kyseenalaistaminen. (Vesikari & Kortelainen 2005, 2488.) Suomi on entistä kansainvälisempi maa. Täällä on maahanmuuttajia monista eri maista ja ihmiset matkustelevat eksoottisissakin paikoissa. Tämä saattaa tuoda takaisin Suomessa jo hävitetyksi saatuja tauteja. Samaan aikaan rokotusten tarpeellisuus kuitenkin kyseenalaistetaan. Rokotusasia on ajankohtainen myös sen takia, että Suomessa rokotusohjelma on 1.1.2005 alkaen muuttunut niin, että lapset saavat suojan samoja tauteja vastaan entisen kahdentoista pistoksen sijaan nykyisin viidellä pistoksella (Kansanterveyslaitos 2005a).

6 Kansanterveystyön kannalta rokottaminen on tärkeää. (Leino & Kilpi 2005, 3365.) Terveydenhoitaja on Suomen Terveydenhoitajaliiton STHL ry:n mukaan perusterveydenhuollon, kansanterveystyön, hoitotyön ja terveyskasvatuksen asiantuntija ja toteuttaja. Terveydenhoitajan työn tavoitteena on yksilön, perheen ja yhteisön terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen. (Suomen terveydenhoitajaliitto i.a.) Rokottaminen on tärkeä osa ennaltaehkäisevää hoitoa. Hyvä rokotuskattavuus lisää ja ylläpitää sekä yksilön että koko yhteisön terveyttä. (Leino & Kilpi 2005, 3365.) Terveydenhoitaja voi omassa työssään lastenneuvolassa edistää rokotusmyöntyvyyttä. Hänen tulisi tietää riittävästi rokotteista, rokotusten suojaamista taudeista, niiden vaikutuksista ja uhasta sekä rokotteiden todellisista haittavaikutuksista, jotta hän voi antaa vanhemmille tietoa ja keskustella rokottamispäätöksestä. (Strömberg & Leino 2005, 6.) Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, minkälaiset asiat ratkaisevat vanhempien rokottamispäätöksessä, jotta terveydenhoitajat voivat kehittää omaa rokotusmyöntyvyyttä edistävää työtään. Tutkijoita kiinnosti rokotusmyöntyvyyteen yhteydessä olevat seikat myös siksi, jotta itse osaisivat tulevaisuudessa paremmin huomioida ne sekä edistää rokotusmyöntyvyyttä. Aihe syntyi lehtiartikkelin pohjalta, jossa pohdittiin rokotuskattavuuden laskun seurauksia. Tutkijat ajattelivat myös saavansa aiheen kautta arvokasta sekä ajan tasalla olevaa tietoa rokotuksista. Tässä opinnäytetyössä tutkittiinkin sitä, mistä vanhemmat saavat tietoa rokotuksista, mitä mieltä vanhemmat ovat saamastaan rokotusneuvonnasta ja millä asioilla on yhteyttä rokotusmyöntyvyyteen. Myös vanhempien mielipiteitä uudistuneesta rokotusohjelmasta ja sen merkityksestä rokotusmyöntyvyyteen haluttiin selvittää.

2 ROKOTTAMINEN JA ROKOTUSOHJELMA 7 Rokottamisella tarkoitetaan elimistön tekemistä vastustuskykyiseksi taudin aiheuttajaa kohtaan. Rokotettaessa elimistöön viedään tapettuja tai heikennettyjä, mutta eläviä, bakteereja, taudinaiheuttajia tai viruksia. Ihmisen oma elimistö alkaa tuottaa vasta-aineita ja niin saavutetaan vastustuskyky eli immuniteetti. Rokottamisessa siis jäljitellään luonnollista infektiota, mutta suoja saadaan lähes vaarattomassa muodossa. (Lindholm 2004, 23.) Rokote ei tarkoita ainoastaan pistosta, kuten yleensä luullaan. Osa rokotteista voidaan antaa suun kautta liuoksena tai kapseleina. Tulevaisuudessa voi olla mahdollista myös rokottaminen limakalvojen kautta ja nykyiset pistokset saattavat korvata esimerkiksi rokotebanaani tai aerosoli. (Nohynek 2005, 10.) Rokote sisältää sekä vaikuttavan aineen eli immunogeenin sekä apuaineet. Immunogeenit ovat aktiivisen vastustuskyvyn kehittymiselle tärkeitä mikrobeja tai mikrobin osia, jotka elimistön puolustusjärjestelmä tunnistaa. Apuaineet ovat välttämättömiä sopivan koostumuksen, hyvän tehon, helpon käytön ja säilyvyyden takia. Niistä tärkein on vesi, johon rokotteen muut aineosat liuotetaan. Lisäksi käytetään tehosteaineita, jotka vahvistavat rokotteen vaikutusta. Säilöntäaineet taas suojaavat rokotetta vierailta mikrobeilta. Niitä on rokotteessa erittäin pieniä määriä, joten niistä ei ole vaara lapsille. Keskustelua aiheuttanut säilöntäaine, elohopeayhdiste tiomersaali on poistettu käytöstä. Rokotteissa on pieniä määriä, alle 25 mikrogrammaa, etyylielohopeaa, joka kuitenkin poistuu elimistöstä nopeasti, toisin kuin esimerkiksi kaloissa oleva metyylielohopea. (Kuronen & Ölander 2005, 10 15.) Ensimmäinen rokotusmenetelmä keksittiin keskiajalla isorokkoa vastaan. Tautiin sairastuneen rokkorakkulasta hangattiin rokkoainetta esimerkiksi käsivarren iholle, jolloin isorokko tuli lievänä. Englantilaista Edward Jenneriä, joka todisti kokeillaan vuonna 1796 lehmänrokon suojaavan isorokolta, pidetään kuitenkin varsinaisesti rokotuksen keksijänä. Jenner istutti rokotettavaan henkilöön tehtyyn haavaan lehmänrokkorakkulan eritettä ja tämä esti isorokon. Suomessa rokotukset aloitettiin 1940-luvulla, jolloin tulivat rokotteet tuberkuloosia ja isorokkoa vastaan. Rokotteet antoivatkin 1990-luvulla suojan jo yhdeksää

8 tautia, edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa, vastaan. (Huovinen 2003, 214 222; Mäkelä 2001, 4.) Yleisen rokotusohjelman tavoitteena onkin suojata suomalaiset rokotuksin estettävissä olevia tauteja vastaan. Rokotukset ovat ilmaisia ja vapaaehtoisia. Vuoden 2005 alusta yleinen rokotusohjelma uudistui. Uudistukseen vaikuttivat tartuntatautien epidemiologiassa tapahtuvat muutokset, uusien ja parempien rokotteiden tulo markkinoille sekä rokotteisiin liittyvät haittavaikutukset. (Rapola & Kilpi 2005, 44 48.) Kaikki lapset siirtyivät uuteen rokotusohjelmaan vuoden 2005 alussa. Tätä aiemmin aloitettuja rokotuksia jatketaan niin, että uutta rokotusohjelmaa sovelletaan yksilöllisesti. (Kansanterveyslaitos 2005a.) Rokottaminen tapahtuu myös vähemmillä pistoksilla kuin vanhassa rokotusohjelmassa DtaP-IPV-Hib-yhdistelmärokotteen ansiosta. Kahteen ikävuoteen mennessä lapsi suojataan samoja tauteja vastaan viidellä pistoksella, kun taas aiemmin pistoksia tarvittiin 12. Lapsi saa yhdistelmärokotteen 3, 5, ja 12 kuukauden iässä sekä tehosterokotteen neljän vuoden iässä. (Kansanterveyslaitos 2005b.) Yhdistelmärokote antaa suojan kurkkumätää (D, difteria), jäykkäkouristusta (T, tetanus), hinkuyskää (P, pertussis), poliota sekä Haemophilus influenzae tyyppi b-bakteerin (Hib) aiheuttamia vakavia tauteja, kuten esimerkiksi aivokalvontulehdusta ja verenmyrkytystä, vastaan (Kansanterveyslaitos 2005d). Tuberkuloosirokote annetaan riskiryhmille pääsääntöisesti synnytyssairaalassa. Tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan lapset rokotetaan 14 18 kuukauden ikäisenä sekä kuusivuotiaana (Kansanterveyslaitos 2006a.)(Liite 1.) Nykyisen rokotusohjelman yhdistelmärokotteessa uutta on myös se, että siihen sisältyvä hinkuyskärokote on soluton. Tämä tarkoittaa sitä, että hinkuyskärokotteessa ei ole kokonaisia tapettuja hinkuyskäbakteereja, kuten aiemmin, vaan kyseisten bakteerien vasta-aineita. Muut yhdistelmärokotteeseen sisältyvät rokotteet ovat kuitenkin tyypiltään samanlaisia kuin vanhassa rokotusohjelmassa. Hinkuyskärokotteen soluttoman muodon ja vähäisten pistoskertojen ansiosta yhdistelmärokote aiheuttaa entistä rokotetta vähemmän haittavaikutuksia, kuten kuume- ja paikallisreaktioita. Yhdistelmärokotteella on yhtä hyvä teho kuin aikaisemman rokotusohjelman rokotteilla. (Rapola & Kilpi 2005, 49 51.) Yleisen rokotus-

9 ohjelman lisäksi vanhemmat voivat halutessaan antaa lapselleen myös reseptillä saatavan vesirokkorokotuksen omalla kustannuksella (Mäkelä 2001, 5). Uusia rokotuksia kehitetään koko ajan ja niiltä odotetaan paljon biotekniikan kehityksen takia. Kehitys on tuonut rokotetutkimukselle paljon uusia mahdollisuuksia, myös perustiedot sekä ihmisen elimistön toiminnasta että taudinaiheuttajista ovat lisääntyneet. Nyt odotetaan uusia, tehokkaita rokotteita ehkäisemään tartuntatauteja, kuten HIV-infektiota, lasten ripulitauteja, korvatulehdusta ja nuhakuumetta. Rokotetta halutaan suojamaan myös muilta kuin tartuntataudeilta, esimerkiksi syövältä. Näitä ei kuitenkaan todennäköisesti lähivuosina saada. Samalla, kun uusia rokotteita kehitellään, tulisi muistaa, että myös rokotusten kohteet, taudinaiheuttajat, kehittyvät ja muuntuvat. (Mäkelä 2001, 5.) Vastasyntyneet on Suomessa rokotettu tuberkuloosia vastaan jo noin 50 vuoden ajan, minkä aikana tauti on saatu lähes kukistettua. Nyt onkin alettu pohtia tuberkuloosirokotteen tarpeellisuutta, ja esimerkiksi Ruotsissa on vuodesta 1975 rokotettu vain riskiryhmiä. (Tala- Heikkilä 2003, 9 10.) Vuonna 2006 Kansanterveyslaitos on antanut suosituksen BCGrokotuksen käyttöaiheista yleisen rokotusohjelman osana. Kansanterveyslaitoksen määrittelemien rokotusaiheiden mukaisesti BCG-rokotus annetaan Suomessa henkilöille, joilla on lisääntynyt vaara saada tuberkuloositartunta. Riskiryhmiin kuuluvien lasten vaara sairastua tuberkuloosiin on niin suuri, että kyseisen rokotteen hyöty arvioidaan heillä haittaa suuremmaksi. Sen sijaan suomalaissyntyisten vanhempien Suomessa syntyvillä lapsilla kyseisen rokotteen aiheuttamat haitat katsotaan merkittävimmiksi kuin rokotteesta saadut hyödyt ja siksi heille ei enää suositella BCG-rokotusta. Riskiryhmään kuuluvat lapset, jotka ovat joko itse tai joiden joku perheenjäsen on syntynyt maassa, jossa tuberkuloosi on yleinen, sekä lapset, joiden perheenjäsenellä on todettu tuberkuloositartunta. (Kansanterveyslaitos 2006b; Toikkanen 2006, 2320.) Myös lapsi, joka on vuoden kuluessa muuttamassa yli kuukaudeksi maahan, jossa tuberkuloosia esiintyy merkittävästi, on hyvä rokottaa. (Kansanterveyslaitos 2006b). BCG-uudistuksen myötä rokotusohjelman kehittämistä on pohdittu muiltakin osin. Kansanterveyslaitos tutkii neljän uuden rokotteen lisäämistä rokotusohjelmaan: rotavirus-, HPV-, vesirokko- ja pneumokokkikonjugaatiorokotteen. Uusien rokotteiden käyttöönotto tapahtui-

10 si aikaisintaan vuonna 2009. Tällä hetkellä esimerkiksi rotavirusrokotetta saa lääkärin reseptillä. (Soininen 2006, 2317.) EUVAX-projektissa tutkittiin vuosina 1998 2000 EU:n jäsenmaiden rokotusohjelmia. Tarkoituksena oli luoda laaja tietokanta rokotuksista niiden kehittämiseksi ja heikkouksien tunnistamiseksi. Siinä todettiin rokotusohjelmien olevan hyvin toisistaan poikkeavia muun muassa rokotusaikataulun osalta. Asiantuntijat toivat esiin ongelmia etenkin seuraavilla osa-alueilla: tiedotus, rokotteiden kylmäketju, valvonta, rokotteiden matala suosio ja erityisryhmien, kuten kodittomien, rokottaminen. Vaikka rokotteiden vastustajia on monessa maassa, ei missään ollut toteutettu ohjelmia, jotka kertoisivat rokottamatta jättämisen vaaroista. (Lankinen 2001, 3 8.) 3 ROKOTUSKATTAVUUS Rokotuskattavuudella tarkoitetaan rokotettujen osuutta tiettyyn ryhmään kuuluvista. Ryhmäksi voidaan ajatella esimerkiksi jokin ikäluokka tai väestö. (Hellstén 2005, 192.) Maailman terveysjärjestö on asettanut tavoitteeksi tuhkarokon hävittämisen ja vihurirokon kontrolloimisen (vähemmän kuin yksi synnynnäinen vihurirokko/100 000 synnytystä) vuoteen 2010 mennessä Euroopan alueella. Jotta tavoitteet saavutettaisiin, tulisi ainakin yhden tuhkarokko-vihurirokkorokoteannoksen saaneiden lasten osuuden ylittää 95 prosenttia. Sen lisäksi synnytysikäisistä naisista yli 90 prosenttia pitäisi olla vihurirokkoa vastaan rokotettuja. Myös sikotaudissa rokotuskattavuus tulisi olla yli 90 prosenttia, jotta tauti pysyisi kontrollissa. (Iivonen, Kela, Kuusi, Lyytikäinen & Ruutu 2005, 52 53.) Suomessa Maailman terveysjärjestön asettamat tavoitteet on saavutettu, ja esimerkiksi MPR-rokotusten kattavuus on ylittänyt 95 prosenttia aina 1980-luvulta lopulta lähtien. Onnistuneen MPR-rokotusohjelman ansiosta tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko saatiin hävitettyä Suomesta 1990-luvun puoliväliin mennessä. Vuosina 1995 2004 todetut tautitapauk-

11 set ovat kulkeutuneet ulkomailta matkailijoiden mukana. Taudit eivät kuitenkaan ole levinneet ympäristöönsä, mikä todistaa suojan olevan edelleen riittävä. Kaikki sairastuneet ovat olleet rokottamattomia. (Iivonen ym. 2005, 52 53.) Suomen kansanterveyslaitos seuraa säännöllisesti yleisen rokotusohjelman toteutumista muutaman vuoden välein tehtävillä otantatutkimuksilla. Aiemmin rokotuskattavuutta seurattiin terveydenhoitajien tekemien ilmoitusten perusteella, mutta nykyisin seuranta toteutetaan säännöllisesti niin sanotulla satunnaisotannalla. Satunnaisotannalla kartoitetaan väestötietojärjestelmästä tuhannen samana vuonna syntyneen lapsen saamat rokotukset. Rokotuskattavuutta pyritään arvioimaan muutaman vuoden välein sekä koko rokotusohjelman että kunkin yksittäisen rokotteen kohdalla. Lisäksi tarkastellaan suositellun rokotusaikataulun noudattamista. (Kansanterveyslaitos 2005c.) Vuonna 1999 syntyneiden lasten rokotuskattavuusluvuista voidaan todeta, että rokotuskattavuus on pysynyt suurin piirtein samana kuin aikaisemmissa kattavuustutkimuksissa. Tutkimuksessa olleista 1000 lapsesta puutteellisesti rokotettuja oli 67, heistä 7 on ulkomaalaisia. Rokottamattomuus johtui vanhempien päätöksestä 31 tapauksessa. Niistä lapsista, joilta puuttui osa rokotteista, oli syynä muun muassa maastamuutto tai jostakin syystä muutettu rokotusaikataulu. Yleisin yksittäinen rokote, josta vanhemmat olivat kieltäytyneet, oli MPR. Ainoastaan yhdessä tapauksessa vanhemmat olivat kieltäytyneet kaikista rokotuksista. (Joensuu, Koskenniemi, Hulkko & Kilpi 2005, 3359 3360.) (Taulukko 1.)

12 TAULUKKO 1. Rokotuskattavuus Suomessa vuosina 1995, 1997 ja 1999 syntyneiden lasten keskuudessa, toteutuminen prosentteina. (Kansanterveyslaitos 2005c.) Rokote 1995 syntyneet (n=1000) 1997 syntyneet (n=987) 1999 syntyneet (n=994) BCG 98,9 98,9 98,3 DTP 97,5 94,7 95,6 Hib 98,1 96 96,2 MPR 98,1 95,8 96,6 Polio 98,3 95,7 95,9 Kaikki 95,8 92,5 93,3 Kattavuutta tutkittaessa haluttiin selvittää myös rokottamatta jättämisen syitä. Terveydenhoitajien mukaan yleisin syy kieltäytymiseen yhdestä tai kaikista rokotuksista oli vanhempien mielipide rokotuksista, neuvolakäyntien puutteellisuus tai maahan-/maastamuutto. Tutkimuksessa neljällä lapsella oli todellinen vasta-aihe rokottamiselle, mutta yhtä yleistä oli neuvolan päätös olla rokottamatta lasta ilman todellista vasta-aihetta. (Joensuu ym. 2005, 3359 3361.) Uusimmassa, vuonna 2004 käynnistyneessä tutkimuksessa selvitetään vuonna 2001 syntyneiden lasten ensimmäisinä elinvuosina saamia rokotuksia (Kansanterveyslaitos 2005c). Göteborgin ja Örebron yliopistojen suorittaman tutkimuksen mukaan todellinen rokotuskattavuus tutkitulla alueella oli parempi kuin viralliset tilastot ilmoittivat. Melkein puolet rokottamattomiksi luulluista lapsista olikin saanut MPR-rokotteen suositellun rokotusiän jälkeen. Useimmissa tapauksissa lykkääntymisen syynä olivat allergiat ja infektiotaudit. On mahdollista, että rokotuttamista lykkäävien vanhempien määrä kasvaa, sillä yhä useammat ovat huolissaan rokotteiden turvallisuudesta. Terveydenhoitohenkilökunnan haasteena onkin löytää keinoja keskustella avoimesti näiden vanhempien kanssa ottaen huomioon myös kovin erilaiset tiedolliset lähtökohdat. (Alfredsson, Svensson, Trollfors & Borres 2004.) Croninin ja Fitzgeraldin mukaan Dublinissa alhainen MPR-rokotuskattavuus (74 prosent-

13 tia) johti vuonna 2000 tuhkarokon puhkeamiseen. Tapauksia raportoitiin 1479 lasta, joista 100 sai sairaalahoitoa, kuusi joutui tehohoitoon ja kolme kuoli. (Cunliffe 2004.) MPR-rokotteen lopettaminen kostautuisi Kansanterveyslaitoksen mukaan nopeasti. Tuhkarokolle alttiiden määrä kasvaisi muutamassa vuodessa satoihin tuhansiin, jos 55 000-60 000 lasta vuodessa jätettäisiin rokottamatta kyseisellä rokotteella. Tuhkarokko alkaisi kiertää ensin pikkulapsissa, ja rokotuksen suojasta hyötyisivät enää vain nuoret ja aikuiset. Tilanne muuttuisi vieläkin vakavammaksi, jos muutkin länsimaat lakkaisivat rokottamisen. (Ruukki 2004, 36.) 4 ROKOTUSMYÖNTYVYYS Osa tutkijoista pitää rokotusmyöntyvyyttä kognitiivisena ilmiönä eli väestön rokotusmyöntyvyyttä ohjaa heidän mukaansa taudin vakavuus, todennäköisyys sairastua siihen sekä rokotteen turvallisuus ja hyöty. Toisten tutkijoiden mukaan taas enemmän merkitystä on yhteiskunnallisilla syillä. Rokotusmyöntyvyyteen vaikuttavat muun muassa eräät uskonlahkot sekä niin sanottu luonnonmukainen ajattelu, joka on saanut yhä enemmän kannattajia. Lisäksi rokotusmyöntyvyyteen vaikuttaa myös se, että rokotusten suojaamat taudit ovat jo pitkään olleet hallinnassa länsimaissa. (Paunio 1988, 11 13.) MPR-tauteja esiintyy kuitenkin runsaasti kehitysmaissa ja epidemioita puhkeaa ajoittain myös Euroopan maissa. Syynä niihin on yleisesti se, että rokotuskattavuus ei ylitä 95 prosenttia. Tauteja on myös Suomen lähialueilla; Liettuassa on ollut useita tuhka- ja vihurirokkoepidemioita ja Venäjällä sikotaudin esiintyvyys on jatkuvasti korkea. (Davidkin 2002, 9.) Valtaosa hengenvaarallisista kulkutaudeista on häädetty Suomesta rokotusten ansiosta. Esimerkiksi tuhkarokko-tautitapaukset vähenivät runsaasti sen jälkeen kun MPR-rokote otettiin käyttöön vuonna 1982. Suomessa alkunsa saaneesta tuhkarokko-tartunnasta on useampi vuosi. Kyseistä tautia kuitenkin kulkeutuu ulkomailta Suomeen puutteellisen rokottamisen ja maiden välillä olevien vilkkaiden yhteyksien vuoksi. Ulkomailta tuleva tautiepi-

14 demia puhkeaisi todennäköisesti sellaisissa kaupunginosissa ja yhteisöissä, joissa suojaus ei ole riittävä. Tuhkarokko tulisi ensin rokottamattomiin ja sellaisiin lapsiin, joihin rokote tehoaa huonosti. Tauti tarttuu herkemmin myös sellaisiin lapsiin, jotka saavat rokotteen liian myöhään, äidin vasta-aineiden antaman suojan ollessa jo heikentynyt. (Ruukki 2004, 36 37.) Antroposofisessa ajattelussa lasten sairauksilla saatetaan nähdä positiivisiakin vaikutuksia, ja näkemykset näiden sairauksien hoidosta voivat poiketa huomattavasti lääketieteellisestä ajattelusta (Ervasti 2001). Antroposofiaa luonnehditaan maailmankatsomukseksi, johon sisältyy myös henkinen ulottuvuus. Antroposofisessa lääkinnässä pyritään vaikuttamaan ihmisen henkiseen puoleen sekä palauttamaan henkisen ja ruumiillisen puolen tasapaino (Purola i.a.). Rokotuksia pidetään haitallisina, sillä tautien ja kuumeen ajatellaan vahvistavan lapsen kehitysprosessia. Antroposofisia hoitomuotoja ovat muun muassa hydroterapia, hoitoeurytmia ja rytminen hieronta. Lääkkeiden sijasta keskitytään lapsen henkiseen tukemiseen. (Ervasti 2001.) Homeopaattisiin ja antroposofisiin valmisteisiin turvautuvat yleensä ne, joilla on taustalla erilainen käsitys sairauksista ja elämänfilosofiasta. Homeopaattiset ja antroposofiset valmisteet sisältävät vaikuttavaa ainetta erittäin vähän, esimerkiksi yhden suhteessa kymmeneen tuhanteen, eikä niitä saa markkinoida sairauksien tai vaivojen ehkäisyyn eikä hoitoon. Haittavaikutusten todennäköisyys on pieni valmisteiden sisältämän vaikuttavan aineen vähäisyyden tai mietouden vuoksi. Usein ajatellaankin, että luontaistuotekauppojen valmisteet ovat puhtaita ja vaarattomia ja että vain synteettisillä lääkeaineilla on haittavaikutuksia. Kuitenkin näiden valmisteiden mahdollisesta myrkyllisyydestä, etenkin pitkäaikaiskäytössä, on hyvin vähän tutkimuksiin perustuvaa tietoa. (Kuopion yliopisto 2005.) Lähes kaikissa rokotusmyöntyvyyttä käsittelevässä tutkimuksessa on osoitettu, että merkittävä rokotusmyöntyvyyttä lisäävä tekijä on se, että rokote ehkäisee vaarallisen taudin. Terveyskokemusten ja tautiuhan mieltämisen vaikutus rokotusmyöntyvyyteen on voitu osoittaa, kun ihmisiä on satunnaisesti altistettu erilaiselle tiedolle tavoitteena saada heidät hakeutumaan rokotusten pariin. Tutkijat pitävät myös sosiaalista painetta tärkeänä tekijänä. Rokotuksista saadut hyvät kokemukset lisäävät rokotusmyöntyvyyttä, samoin lähiympäristös-

15 sä sairastettu rokotuksilla vastustettava tauti. Sosiaalisten tekijöiden ja koulutustason merkitys on huomattu useissa tutkimuksissa. Alemmin koulutettujen ja vähemmän ansaitsevien vanhempien lapset ovat useammin rokottamattomampia kuin korkeasti koulutettujen ja enemmän ansaitsevien. Etenkin äidin sosiaalisella asemalla on merkitystä. Rokotusmyöntyvyyteen vaikuttaa myös valittu rokotusikä. Nuorempana lapset tulevat paremmin rokotetuiksi kuin vanhempana. Naisten ja tyttöjen on todettu hakeutuvan helpommin rokotettavaksi kuin poikien, mikä osittain selittyy sillä, että naiset käyttävät hedelmällisyysiässä muutenkin enemmän terveyspalveluja. Äidin iän taas on todettu vaikuttavan siten, että hyvin nuoret ja toisaalta taas hyvin vanhat äidit rokottavat lapsiaan vähemmän kuin muut. Perhetekijöistä suuri lasten lukumäärä on selittänyt huonoa rokotusmyöntyvyyttä. (Paunio 1988, 11 12,14 16, 18 19.) Mikko Paunio on johtanut Beckerin ja Maismanin terveystottumusmallista (Health Belief Model) hypoteettisen mallin, joka kuvaa äidin terveyskäyttäytymistä lasten ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa. Sen mukaan äidin hoitomyöntyvyyteen vaikuttaa motivaatio, koettu taudin uhka sekä kokemus siitä, miten todennäköistä on, että hoitomyöntyvyys vähentää taudin uhkaa. Motivaatioon vaikuttaa yleinen huoli lapsen terveydestä, halu hakea lapsen sairauksiin lääketieteellistä apua, tiheä terveyspalveluiden käyttö sekä positiiviset kokemukset. Koettuun taudin uhkaan liittyy äidin mielipide todennäköisyyteen saada tauti, taudin vaarallisuus, huoli lapsen sairastumisesta sekä mahdollisista sen aiheuttamista vaurioista. Myös äidin usko yleisesti asiantuntijoihin ja lääkäreihin sekä ennaltaehkäisevään hoitoon vaikuttaa hoitomyöntyvyyteen. Riskitekijänä rokotusmyöntyvyyteen on Paunion mallin mukaan muun muassa perheen sosioekonomiset ongelmat. (Paunio 1988, 13.) 4.1 Rokotusten elinkaari ja laumaimmunisaatio Rokotusmyöntyvyydestä on todettu voitavan rakentaa selvä niin sanottu elinkaari. Kun rokotuksin estettävää tautia esiintyy väestön keskuudessa, ihmiset näkevät rokotteet tarpeellisiksi ja mielekkäiksi. Tällöin rokotuskattavuus on korkealla. Tautien hävitessä rokotusmotivaatio vähenee ja rokotuskattavuus lähtee laskuun. Rokotukset koetaan turhiksi ja niiden haittavaikutukset suuremmaksi riskiksi kuin itse tauti. Rokotuskattavuuden laskiessa taudit

16 tulevat takaisin, mikä saa ihmiset taas motivoitumaan rokotuksiin. Näin saavutetaan taas korkea rokotuskattavuus ja tautien esiintyminen vähenee. Suomessa ollaan tällä hetkellä tilanteessa, jossa nuorten vanhempien tiedot ja muistikuvat taudeista ovat vähäiset tai puuttuvat kokonaan ja rokotuskattavuus laskee. (Strömberg & Leino 2005, 5 6.) Rokotusmyöntyvyyteen liittyy niin sanottu laumaimmunisaatio. Se tarkoittaa sitä, että rokotuksin ehkäisty yksilön infektoituminen estää myös joukkotartunnat. Laumaimmunisaatio vähentää rokottamattomien riskiä sairastua. Rokote ei anna täydellistä suojaa tautia vastaan, esimerkiksi huonon immuunipuolustuksen takia, joten laumasuojasta on hyötyä myös rokotetuille. (Leino & Kilpi 2005, 3365.) Kielteistä suhtautumista rokotuksiin perustellaan joskus laumaimmunisaation tuomalla suojalla. Tällöin yksilö pyrkii minimoimaan omat riskinsä jättämällä rokotteen aiheuttaman sivuvaikutusriskin pois ja luottaa laumaimmunisaation suojaan. Tämä on kuitenkin sekä yksilön että yhteisön kannalta lyhytnäköinen toimintatapa, sillä kun tarpeeksi moni jättää rokotukset ottamatta, laumasuoja murtuu ja taudit palaavat. Yhdysvalloissa on verrattu sairastuvuutta ja rokotuskattavuutta ja todettu, että jokainen rokottamattomien prosentti lisäsi rokotettujen riskiä sairastua tuhkarokkoon puolitoistakertaiseksi. Hinkuyskään sairastumisen riski kasvaa tutkimuksen mukaan kaksinkertaiseksi. (Leino & Kilpi 2005, 3365.) 4.2 Kokemuksia rokotusmyöntyvyydestä Andrew Wakefield tutkimusryhmineen tutki vuonna 1998 kaksitoista lasta, joilla oli todettu krooninen suolistosairaus sekä neurologinen kehityshäiriö, erityisesti autistinen oireyhtymä. Kahdeksan lapsista oli saanut MPR-rokotuksen 1 14 vuorokautta ennen autististen oireiden puhkeamista. Tutkijat pohtivatkin rokotteen osuutta oireisiin. He esittivät hypoteesin, jonka mukaan MPR-rokotuksen tuhkarokkovirus aiheuttaisi kroonisen suolistotulehduksen ja siitä aiheutuisi liiallinen peptidien imeytyminen suolistosta. Siitä he epäilivät seuraavan neurologinen kehityshäiriö. Tutkijat kuitenkin painottivat esittävänsä vain hypoteesin, ei todisteita syy-yhteydestä MPR-rokotuksen kanssa. Siitäkin huolimatta tutkimus sai huomattavasti julkisuutta. Tämän seurauksena rokotuskattavuus on joissakin maissa laskenut huolestutta-

17 vasti ja tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko ovat lisääntyneet. Hypoteesi on kumottu useissa tutkimuksissa myöhemmin. (Mäkelä 2003, 13.) Kohun seurauksena Iso- Britanniassa on monilla alueilla MPR-rokotteen rokotuskattavuus merkittävästi tavoitetasoa alhaisempi, ja vaarana on, että tauteja aletaan jälleen tavata rokottamattomien lasten keskuudessa. (Casiday, Cresswell, Wilson & Panter-Brick 2005.) Kulenkampffin mukaan tämä ei ole ensimmäinen kerta Iso-Britanniassa, kun luottamus lapsille annettavia rokotteita kohtaan horjuu median tähden. Vuonna 1974 hinkuyskärokote sai mediassa paljon huomiota, kun se yhdistettiin neurologisiin häiriöihin. Lisäksi esitettiin myös, ettei hinkuyskärokotteen suojaava vaikutus vastannut sen aiheuttamaa vaaraa. Tämän vuoksi rokotuskattavuus laski ja puhkesi hinkuyskäepidemia. Myös monissa muissa maissa hinkuyskärokotetta vastaan kampanjoitiin, ja seurauksena oli 100-kertainen määrä hinkuyskätapauksia niihin maihin verrattuna, joissa rokotuskattavuus pysyi hyvänä (Cunliffe 2004.) Wakefieldin hypoteesista noussut kohu saavutti Suomea vain vähän eikä aiheuttanut suurta huomiota. Sen sijaan Ruotsissa väite sai suurempaa kannatusta ja sen vaikutus on nähtävissä rokotuskattavuudessa. Suomessa ainoastaan Vaasan seudulla on todettu rokotuskriittisyyden lisääntyneen tuohon aikaan, mikä johtuu todennäköisesti Ruotsin televisiota seuraavista ihmisistä. Rokotuskattavuuden säilymiseen kohun aikana lienee vaikuttanut se, että Suomessa media ei lähtenyt mukaan räväkkään uutisoimiseen kohusta. (Vesikari & Kortelainen 2005, 2487 2490.) Jokainen kohu aiheuttaakin turhaa huolta pienten lasten vanhemmille (Ruukki 2004, 36). Myös Suomessa on tehty tutkimus MPR-rokotteen ja autismin oireiden yhteydestä. Siinä tutkittiin vuosina 1982 1986 MPR-rokotettujen lasten, joita oli 535 544, sairaalahoidot, jotka johtuivat aivokuumeesta, aivokalvontulehduksesta tai autistisista oireista. Autististen oireiden osalta aikaväli oli 1982 1995, sillä autististen oireiden kehitykselle ei kyetä määrittämään aikarajoja. MPR-rokotettujen lasten ryhmästä 199 joutui sairaalahoitoon aivokuumeen, 161 aivokalvontulehduksen ja 352 autististen oireiden takia. Aika MPRrokotteen ja hoitoon joutumisen välillä vaihteli autististen oireiden osalta kolmesta vuorokaudesta yli 12 vuoteen. Kellään autismiin sairastuneella ei todettu kroonista suolistosairautta. Tutkimuksessa ei todettu yhteyttä rokotuksen ja aivokuumeen, aseptisen aivokalvontu-

18 lehduksen, autismin ja kroonisen suolistosairauden välillä. Sen sijaan MPR-rokotuksen todettiin vähentävän aivokuumeen ja aivokalvontulehduksen esiintymistä. (Mäkelä 2003, 13.) Durhamin yliopistossa Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vanhempien mielipiteitä MPR-rokotteen turvallisuudesta, suojan vain yhtä tautia vastaan antavista rokotteista, immunisaation tärkeydestä ja luottamuksesta lääkintäviranomaisia kohtaan. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, mistä vanhemmat saivat rokotuksia koskevaa tietoa ja mitä tiedonlähteitä he pitivät hyödyllisimpinä. Tutkimus toteutettiin postituskyselynä Koillis-Englannissa. (Casiday ym. 2005.) Tutkimuksen kohdelapsista 89,3 prosenttia oli saanut MPR-rokotteen ja 3,1 prosenttia lapsista ei ollut saanut suojaa yhtäkään MPR-rokotteen tautia vastaan. Osa vanhemmista oli päätynyt rokotuttamaan lapsiaan yksittäisillä rokotteilla, jolloin kuhunkin tautiin kehitetään immunisaatio erillisellä rokotteella. Tällöin oli kuitenkin vaarana, että osa rokotteista jäi ottamatta, jolloin rokotusohjelma jäi puutteelliseksi. Perheen suurella koolla näyttäisi olevan jonkin verran yhteyttä MPR-rokotusmyöntyvyyteen, kun taas vanhempien koulutustasolla, ammatilla tai iällä ei tässä tutkimuksessa ollut yhteyttä myönteiseen suhtautumiseen MPR-rokotetta kohtaan. Kuitenkin tähän tutkimukseen vastanneet kuuluivat ylempiin sosioekonomisiin luokkiin ja olivat korkeammin koulutettuja kuin perusterveydenhuollon piiriin yleensä kuuluvat ovat. Tutkimukseen osallistuneiden keskuudessa rokotuskattavuus oli parempi kuin muun väestön, joten tutkimuksessa todetaankin, että rokotuskattavuusluvut ovat parempia korkeampiin sosiaaliluokkiin kuuluvien keskuudessa. (Casiday ym. 2005.) Jopa 95,5 prosenttia kyselyyn vastanneista vanhemmista oli samaa mieltä siitä, että tuhkarokko on erittäin vakava tauti, tosin useimmat heistä eivät pitäneet todennäköisenä lapsensa sairastumista tautiin, vaikka rokote jätettäisiinkin antamatta. Yli puolet vastaajista koki lääkäreiden sivuuttavan liian helposti vanhempien huolen rokotteiden mahdollisista sivuvaikutuksista. MPR-rokotetta vastustavista vanhemmista vain 39,4 prosenttia uskoi viranomaisten keskeyttävän MPR-rokotukset, jos näyttöä vakavasta haittavaikutuksesta saataisiin. (Casiday ym. 2005.)

19 Ruotsissa tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko ovat harvinaisia tauteja. Rokotuskattavuus 18 kuukauden ikäisten lasten keskuudessa on ollut 99 prosenttia, mutta nykyisin yhä useammat vanhemmat kyseenalaistavat MPR-rokotteen antamisen lapselleen. Vanhemmat ovat kieltäytyneet useammin MPR-rokotteesta kuin muista lastenneuvolan tarjoamista rokotteista (polio, kurkkumätä, jäykkäkouristus, Haemophilus influenzae ja hinkuyskä), sillä Ruotsin mediassa on ollut runsaasti esillä tutkimukset, joissa epäillään MPR-rokotteella olevan yhteyttä autismiin, atopiaan ja tulehdukselliseen suolistosairauteen. Yhä useammat vanhemmat ovat myös sitä mieltä, että imeväiset saavat liikaa rokotteita, ja MPR-rokotteesta kieltäydytään, koska se on rokotusohjelman viimeinen rokote. (Alfredsson ym. 2004.) Vaikka yleinen rokotuskattavuus on laumaimmuniteetille vaadittavan tason yläpuolella, Ruotsissa on kuitenkin olemassa yhä kasvava joukko kuntia, joissa kattavuus on vaadittavan tason alapuolella. Göteborgin ja Örebron yliopistojen yhdessä suorittaman tutkimuksen tarkoituksena oli muun muassa selvittää, miksi vanhemmat kieltäytyvät ottamasta lapselleen MPR-rokotetta, sekä heidän mielipiteitään rokotteista ja itse taudeista. Suurin syy, miksi vanhemmat eivät rokotuttaneet lastaan, oli, että rokotteiden katsottiin olevan haitallisia ja rokotteilla suojattavien tautien harmittomia tai jopa hyödyllisiä. Sekä ne vanhemmat, jotka rokotuttivat lapsensa, että ne, jotka eivät rokotuttaneet uskoivat, rokottamista koskevan päätöksensä vahvistavan lapsensa immuunijärjestelmää. (Alfredsson ym. 2004.) Ranskassa väestö rokotettiin hepatiitti-b:tä vastaan vielä joitakin vuosia sitten. Ranskan hallitus kuitenkin poisti hepatiitti-b:n rokotusohjelmasta, sillä Ranskassa julkaistiin pari tutkimusta, joissa oletettiin MS-taudin tai sen kaltaisen sairauden puhjenneen hepatiitti-b rokotteen seurauksena. Tarkempia tutkimuksia tehtäessä huomattiin kuitenkin, ettei MStaudin esiintyvyys rokotetuilla eronnut merkittävästi väestön yleisestä MS-tautiin sairastuvuudesta. Laajoissa epidemiologisissa tutkimuksissa ei löytynyt yhteyttä hepatiitti-brokotteen ja MS-taudin kehittymisen välillä. (MacIntyre & Leask 2003, 489 490.) Saksassa tehdyssä kyselytutkimuksessa todettiin, että vanhemmat uskoivat rokotteiden olevan turvallisia ja suojaavan lasta vakavilta taudeilta. Negatiivista suhtautumista aiheutti uskomus siitä, että lapsi saa liian monta rokotusta samaan aikaan ja se häiritsee luonnollista immuniteettia. (Paulussen, Hoekstra, Lanting, Buijs & Hirasing 2006.)

20 5 ROKOTTAMISEEN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista ja tartuntatautien raskaudenaikaisesta seulonnasta määrittelee yleiseen rokotusohjelmaan kuuluvat ja väestön suojaamiseksi tartuntataudeilta annettavat rokotteet. Annetut rokotukset tulee merkitä potilasasiakirjaan siten, että merkinnöistä ilmenee rokotuspäivämäärä, rokotteen nimi, eränumero, pistoskohta, rokotustapa ja rokottaja. Rokotusten kattavuutta seuraa Kansanterveyslaitos, johon terveydenhuollon ammattihenkilöt myös ilmoittavat rokotusten aiheuttamat vakavat tai odottamattomat haittavaikutukset. (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista ja tartuntatautien raskaudenaikaisesta seulonnasta 421/2004.) Laki tartuntatautilain muuttamisesta tuli voimaan 1.1.2004. Siinä todetaan yleisellä rokotusohjelmalla ehkäistävien tautien olevan ilmoitettavia tartuntatauteja. Niiden vastustamistyön yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Kansanterveyslaitos toimii tartuntatautien vastustamistyön asiantuntijalaitoksena. Säädöksen 935/2003 11. pykälässä todetaan: Kunnan on järjestettävä yleisiä vapaaehtoisia rokotuksia ja terveystarkastuksia tartuntatautien ehkäisemiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään tarkemmin kansallisesta rokotusohjelmasta ja rokotusten haittavaikutusten ilmoittamisesta sekä raskaana olevien terveystarkastuksista. (Laki tartuntatautilain muuttamisesta 935/2003.) Valtioneuvosto voi Kansanterveyslaitoksen tekemän lausunnon tai esityksen nojalla päättää rokotusvelvollisuuden voimaanastumisesta. Valtioneuvosto määrää rokotuksen toimeenpanon ajankohdan, sen keitä rokotusvelvollisuus koskee, ja minkä ajan päätös on voimassa. Kunta on velvollinen järjestämään yleisiä pakollisia rokotuksia vakavan tartuntataudin leviämisen estämiseksi. (Laki tartuntatautilain muuttamisesta 935/2003.) Rokotuksia saa antaa lääkäri sekä lääkehoitoon ja rokotuksiin perehtynyt ammattihenkilö, esimerkiksi terveydenhoitaja ja kätilö, lääkärin valvonnassa. Tartuntatautilain mukaan lääkärin valvonta ei tarkoita konkreettista läsnäoloa, mutta lääkäri vastaa siitä, että rokottajalla on asianmukainen koulutus ja taidot. (Hulkko & Tikkanen 2005, 28.)

21 6 ROKOTUSOHJAUS JA -NEUVONTA Opetuksen yksi muoto on ohjaus ja neuvonta. Hoito- ja palvelualojen työntekijät joutuvat lähes päivittäin neuvomaan ja ohjaamaan asiakkaitaan, samoin neuvoloiden terveydenhoitajat. Neuvonta voidaan jakaa kahteen päämuotoon sen tarpeen mukaan. Tietoa voidaan antaa niistä asioista, joista asiakas haluaa tietää, sekä niistä asioista, jotka hänen tulee tietää. (Peltonen 2000, 94.) Neuvontaprosessissa tulee ottaa huomioon monia asioita, jotta tahdottu tieto saavuttaa parhaiten asiakkaan. Ohjaajan pitää tietää asiakkaastaan, hänen aikaisemmista tiedoistaan, taidoistaan, kokemuksistaan ja uskomuksistaan. Myös senhetkinen kyky vastaanottaa tietoa voi vaihdella asiakkaan tunnetilan, motivaation ja asian mielenkiintoisuuden mukaan. Kerralla annettavan informaation tulee olla rajattua. Mukaan kannattaa ottaa vain keskeiset asiat, koska ihmisen tiedonkäsittely on rajallista. Ohjaustilanteessa myös ohjaajan roolilla on merkitystä sille, kuinka hyvin asiakas vastaanottaa saamansa tiedon. Ohjaajan persoonallisuus, minäkuva ja ihmiskäsitys sekä hänen oma motivaationsa ohjaavat toimintaa. Tasa-arvoinen suhtautuminen ja kommunikaatio neuvonnan aikana edesauttavat tilannetta. Lopuksi ymmärtäminen ja oppiminen kannattaa varmistaa esimerkiksi kysymyksillä tai keskustelulla. (Peltonen 2000, 94 95.) Rokottaminen, vanhempien ohjaus ja neuvonta ovat keskeinen osa neuvolakäyntejä (Koponen, Hakulinen & Pietilä 2002, 95). Rokotettavalle tai hänen vanhemmilleen pitää kertoa, että rokottaminen on vapaaehtoista. Myös rokottamisen hyödyistä ja haitoista tulee kertoa rokotettavalle tai hänen vanhemmilleen. Rokottamisen ja mahdollisen rokottamatta jättämisen vaikutuksia yksilöön ja yhteisöön on tärkeää verrata. Rokotettavan on hyvä tietää myös tavallisista rokotusreaktioista, oireiden hoidosta sekä niiden mahdollisesta alkamisajankohdasta ja kestosta. (Kansanterveyslaitos 2005d.) Vanhemmilla, jotka kieltäytyvät rokotuttamasta lapsiaan, voi olla henkilökohtaisia, kulttuurisia, uskonnollisia tai kokemuksiin liittyviä perusteluja. Terveydenhuoltoalan ammattilais-

22 ten tulisi ymmärtää vanhempien huoli lapsestaan ja osata kunnioittavasti korjata mahdolliset väärät tiedot, joita vanhemmilla saattaa rokotuksista olla. Vanhempien voidessa vapaasti ilmaista huolensa myös heidän halunsa kuunnella hoitohenkilökuntaa kasvaa. (Kimmel & Wolfe 2005, 53.) Uutun ja Routasalon vuonna 1995 neuvoloissa tekemän kyselytutkimuksen mukaan vanhemmat olivat saaneet eniten tietoa rokotuksista terveydenhoitajalta, toiseksi eniten lääkäriltä ja kolmanneksi eniten sukulaisilta. Luotettavimpana tiedonlähteenä vanhemmat pitivät lastenneuvolaa ja lehtiä, kuten Kaks Plussaa. Vähiten luotettiin sukulaisten rokotuskokemuksiin. (Uuttu & Routasalo 1995, 34.) Suurin osa (91,0 %) kyselyyn vastanneista koki saaneensa riittävästi tietoa rokotuksista. He pitivät henkilökohtaista rokotusneuvontaa parhaana rokotustiedon jakamiskeinona. Toiseksi parhaana pidettiin puhelimitse tavoitettavia rokotusasiantuntijoita. Kyselyn tulosten mukaan vanhemmat kokivat tarvitsevansa eniten tietoa rokotuksilla ehkäistävistä taudeista ja riskistä sairastua niihin. Lisäksi vanhemmat toivoivat enemmän tietoa muun muassa rokotteiden sivuvaikutuksista. Vähiten tärkeänä vanhemmat pitivät tietoja rokotteiden koostumuksesta. Vastaajien iällä tai lasten lukumäärällä ei ollut vaikutusta koettuun rokotusneuvonnan riittävyyteen. (Uuttu & Routasalo 1995, 34 41.) Mira Kivistön tekemään teemahaastatteluun osallistuneet vanhemmat (n = 6) taas kokivat neuvolasta saadun rokotusneuvonnan riittämättömänä. Heidän saamansa tieto oli ollut pintapuoleista ja vähäistä, terveydenhoitajat olivat ainoastaan maininneet mahdollisista lievistä sivuvaikutuksista. Vastaajien oli ollut mahdotonta keskustella terveydenhoitajan kanssa rokotusten tarpeellisuudesta, tarkoituksesta ja vapaaehtoisuudesta vähäisen tiedon vuoksi. Vanhemmat toivoivat saavansa perusteellista tietoa rokotteista ja rokottamisesta hyvissä ajoin ennen rokottamista, jotta päätöstä voisi harkita. Rokottaminen nähtiin yhteiskunnan tarpeena, johon vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa. (Kivistö 1996, 21 29.) Heikkisen ja Saarivainion tekemässä opinnäytetyössä todettiin, että vanhemmat ovat pääasiassa tyytyväisiä neuvolasta saamaansa rokotusohjaukseen. Kyselyyn vastanneista 101 Iisalmen ja Vieremän lastenneuvolan asiakkaista 96 prosenttia piti rokotuksia tärkeinä. Tie-

23 toa rokotuksista heille oli eniten antanut terveydenhoitaja, toiseksi eniten lääkäri ja kolmanneksi eniten sukulaiset. Luotettavimpana tiedonlähteenä vastaajat pitivät lastenneuvolaa ja seuraavaksi luotettavimpana sukulaisilta saatua tietoa. Vähiten luotettavana rokotustiedottajana 39,6 prosenttia piti Internetiä ja 29,3 prosenttia mediaa. Kuitenkin 6,9 prosentin mielestä Internetistä saatu tieto oli luotettavinta ja viisi prosenttia kyselyyn vastanneista piti lastenneuvolaa vähiten luotettavimpana tahona. (Heikkinen & Saarivainio 2005, 17 22.) Tutkimukseen vastanneista 17 24-vuotiasta vanhemmista 63,6 prosenttia oli mielestään saanut asiantuntevaa rokotusneuvontaa, samoin 25 35-vuotiaista 67,2 prosenttia ja 35 45- vuotiaista 76 prosenttia. Sen sijaan yli 45-vuotiaista vastaajista kukaan ei pitänyt saamaansa neuvontaa riittävänä. Korkeammin koulutetut kokivat saaneensa vähemmän tietoa kuin vähemmän koulutetut. Eniten tietoa vastaajat olivat saaneet sairauksista, joita rokotuksilla ehkäistään, toiseksi eniten rokotteiden sivuvaikutuksista ja rokotusreaktioista ja kolmanneksi eniten siitä, milloin ei voida rokottaa. Lisää tietoa vanhemmat olisivat kaivanneet rokottamisen hyödyistä ja haitoista sekä riskistä sairastua kyseiseen tautiin. Lisäksi vanhemmat toivoivat saavansa enemmän kirjallista materiaalia, johon voisi rauhassa tutustua kotona. (Heikkinen & Saarivainio 2005, 24 32.) Durhamin yliopistossa Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan vanhemmat olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä saamaansa informaatioon. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että myös lapsensa rokotuttavat vanhemmat ovat erittäin huolissaan rokotteiden turvallisuudesta. Terveydenhoitajien tulisikin tarjota vanhemmille asianmukaista tietoa sekä kunnioittaa vanhempien pyrkimyksiä suojella lastensa terveyttä. (Casiday ym. 2005.) 7 ROKOTTEIDEN HAITTAVAIKUTUKSET Rokotteita kehitettäessä pyritään saamaan mahdollisimman hyvä teho mahdollisimman vähillä haittavaikutuksilla. Vain pieni osa rokotuksista aiheuttaa reaktioita ja niistäkin suurin osa on lieviä ja itsestään paranevia. (Postila 2005, 78.) Kansanterveyslaitos seuraa ro-

24 kotteiden haittavaikutuksia. Rokottajan tulee ilmoittaa kaikista rokotusten aiheuttamista haittavaikutuksista ja rokotusturvallisuuslääkäri antaa jokaiseen kirjallisen palautteen. (Idänpää-Heikkilä 2001, 32.) Tavallisimpia rokotteiden haittavaikutuksia ovat kuume, huonovointisuus, paikalliset oireet (punoitus, kuumotus, turvotus) pistospaikalla, kipu ja lievät allergiset reaktiot. Nämä ovat lieviä haittoja ja menevät kotihoidolla ohi muutamassa päivässä. Etenkin käytettäessä eläviä, heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävistä rokotteista aiheutuu herkemmin huonovointisuutta ja kuumetta. Pistokohdan paikallisoireita sen sijaan aiheuttaa useammin tapettuja, inaktivoituja taudinaiheita sisältävät rokotteet. (Heinäsmäki, Kilpi & Lankinen 1998, 2321 2322.) Paikallisreaktiot ilmaantuvat yleensä muutaman vuorokauden kuluessa pistämisestä ja häviävät muutamassa tunnissa tai päivässä. Uuden rokotusohjelman solutonta hinkuyskäkomponenttia sisältävät yhdistelmärokotteet aiheuttavat ruotsalaisen tutkimuksen mukaan huomattavasti vähemmän paikallisreaktioita kuin vanha rokote. Hyvällä pistotekniikalla ja oikeilla välineillä voidaan ennaltaehkäistä paikallisreaktioita. MPR-rokotteen jälkeen kuume nousee 5 15 prosentille rokotetuista, tavallisesti 7 12 päivää rokottamisen jälkeen. Muiden rokotusten jälkeen kuumereaktiot ovat harvinaisempia, ja uusien yhdistelmärokotteiden myötä niiden määrä vähenee entisestään. Vaikka lapselle on aiemman rokotuksen jälkeen noussut korkea kuume, se ei ole seuraavien rokotusten vasta-aihe, vaan kuumetta voidaan estää esimerkiksi antamalla kuumelääkettä ennaltaehkäisevästi. Etenkin MPR-rokotteen kohdalla on ilmoitettu kuumekouristuksista, mutta kuumeettomat, rokotuksesta johtuvat kouristukset ovat harvinaisia. MPR-rokote voi aiheuttaa myös niveloireita. Oireet aiheuttaa todennäköisesti rokotteen sisältämä vihurirokkokomponentti ja ne ovat lieviä ja ohimeneviä. (Postila 2005, 81 84.) Etenkin eläviä heikennettyjä mikrobeja sisältävät rokotteet voivat aiheuttaa imusolmukkeiden turpoamista, lähinnä rokotusalueelle. Turpoamista todetaan yleensä aikaisintaan viikon kuluttua eikä se vaadi hoitoa. Alumiinisuoloja sisältävät rokotteet voivat aiheuttaa abskesseja eli paiseita, jotka yleensä todetaan viikkojen tai jopa kuukausien kuluttua rokotuksesta. Yleensä ne ovat steriilejä, märkäisiä abskesseja tavataan harvoin. (Postila 2005, 83.)