-1, KVALT 23.4.2012 15:30 Paikka Kulttuuritalo Orrela Aika maanantai 23.04.2012 klo 15.30 Saapuvilla olleet jäsenet Lehtimäki Esko, puheenjohtaja Anttila Paula Harju Leila Harjula Irma Heinola Arto Kaleva Paula Kangas Jussi-Pekka Kiviluoma Jarmo Koski Sauli Laitila Merja Latva-Välkkilä Mauri Leppäniemi Jukka Lilja Jukka Luhtala Anne Luhtala Markku Mäntylä Anu Mäntysaari Matti Nevala Aulis Nevanperä Yrjö Ollikkala Ari Ranta-Muotio Aulis Rinta-Uppa Simo Ristiluoma Osmo Syväluoma Saija Toivonen Teijo Uusitalo Kari Åkerblad Irma Muut saapuvilla olleet Nummela Veli, kunnanjohtaja Nevanperä Erkki, sivistystoimenjohtaja Salonen Markku, kunnaninsinööri Iso-Koivisto Jari, hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todetaan laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat :t Pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Pöytäkirja tarkastetaan keskiviikkona 25.4.2012 klo 13. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Ari Ollikkala ja Aulis Ranta-Muotio. Esko Lehtimäki puheenjohtaja Jari Iso-Koivisto pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastusmerkinnät Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Teuva 25.4.2012 Ari Ollikkala Aulis Ranta-Muotio Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Teuvan kunnanvirastossa 2.5.2012
11, KVALT 23.4.2012 15:30 TST: 84/2012 TEUVAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanvaltuusto 23.04.2012 11 Kokouksen avaus, nimenhuuto ja valtuutettujen poissaoloesteet ja varajäsenten kutsuminen Dnro D/84/00.02.00/2012 Kvalt Kuntalain 54 :n 4 momentin mukaan "Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto siten kuin 64 :ssä säädetään." Kuntalain 64 :n mukaan "Kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla." Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 8 :n mukaan Kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään 4 päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 9 :n mukaan Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Valtuusto voi päättää, kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan. Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 11 :n mukaan Valtuutetun, joka on estynyt hoitamasta valtuutetun tointaan tai joka on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa, on viipymättä ilmoitettava asiasta valtuuston puheenjohtajalle. Puheenjohtajalle tehtävä ilmoitus voidaan jättää myös kunnanvirastoon. Saatuaan valtuutetulta tai muuten luotettavasti tiedon esteestä tai esteellisyydestä puheenjohtajan on kutsuttava valtuutetun sijaan kuntalain 11 :n 1 momentissa tarkoitettu varavaltuutettu. Puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava valtuutetun ja muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys valtuuston ratkaistavaksi. Kunnanvaltuusto on 19.1.2009/ 13 päättänyt, että kunnanvaltuuston kokouksesta annetaan yleisesti tieto kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaulun lisäksi Tejukassa sekä internetissä Teuvan kunnan www-sivuilla. Ilmoitus tästä kokouksesta on julkaistu kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, Tejukassa sekä internetissä Teuvan kunnan www-sivuilla keskiviikkona 18.4.2012. Kokouskutsu ja siihen liitetty esityslista on lähetetty erik-
11, KVALT 23.4.2012 15:30 TST: 84/2012 TEUVAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanvaltuusto 23.04.2012 11 seen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, tiistaina 17.4.2012. Esityslista julkaistaan myös Teuvan kunnan www-sivuilla. Kuntalain 58 :n 1 momentin mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä. Ehdotus: Avataan kokous, suoritetaan nimenhuuto, todetaan mahdolliset poissaolot ja kutsutaan tarvittaessa varavaltuutetut sekä todetaan, onko kokous laillinen ja päätösvaltainen. Päätös:
12, KVALT 23.4.2012 15:30 TST: 84/2012 TEUVAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanvaltuusto 23.04.2012 12 Pöytäkirjan tarkastus ja pitäminen yleisesti nähtävänä Dnro D/84/00.02.00/2012 Kvalt Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 34 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Kuntalain 63 :n mukaan Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Kunnanvaltuusto on 19.1.2009/ 13 päättänyt, että valtuuston pöytäkirjan kuntalain 63 :ssä tarkoitetusta yleisestä nähtävänäpidosta kunnanvirastossa ilmoitetaan valtuuston kokouskutsun yhteydessä. Kunnanvirastossa tapahtuvan nähtäväpidon lisäksi pöytäkirja saatetaan yleisesti nähtäväksi (julkistetaan) tarkastamisen jälkeen internetissä Teuvan kunnan wwwsivuilla. Pöytäkirja tarkastetaan keskiviikkona 25.4.2012 klo 13.00 ja pidetään kokouskutsun yhteydessä ilmoitetun mukaisesti yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa keskiviikkona 2.5.2012. Tarkastusvuorossa ovat Ari Ollikkala ja Aulis Ranta-Muotio. Ehdotus: Valtuusto päättää valita kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Päätös:
13, KVALT 23.4.2012 15:30 TST: 84/2012 TEUVAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanvaltuusto 23.04.2012 13 Kokouksen työjärjestys Dnro D/84/00.02.00/2012 Kvalt Ehdotus: Valtuusto päättää hyväksyä esityslistan kokouksen työjärjestykseksi. Päätös:
14, KVALT 23.4.2012 15:30 TST: 58/2011 TEUVAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 10.04.2012 47 Kuntarakenneselvitys Teuva - Kauhajoki - Kurikka Dnro D/58/00.01.03/2011 Aikaisemmat käsittelyt: Kunnanhallitus 27.2.2012 25 Kunnanhallitus 10.4.2012 47 Valmistelija / lisätiedot: hallintojohtaja Jari.Iso-Koivisto, p.040 572 2104 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 25 27.2.2012 Teuvan kunnanhallitus kävi 25.10.2011 periaatteellisen keskustelun vertailevan kuntaliitosselvityksen käynnistämiseksi. Keskustelun jälkeen Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se valtuuttaisi kunnanhallituksen käynnistämään selvityksen, jossa vertailtaisiin kolmea vaihtoehtoa: 1. Teuvan kunnan jatkaminen itsenäisenä kuntana, 2. Teuvan kunnan ja Kurikan kaupungin kuntaliitos, 3. Teuvan kunnan ja Kauhajoen kaupungin kuntaliitos. Selvitykseen voisi osallistua myös muita kuntia. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen äänestyksen jälkeen 31.10.2011. Kunnanhallitus valitsi 14.11.2011 selvityksen toteuttajaksi Yritystaito Oy:n, jonka konsulttina tulisi toimimaan Hannu Räsänen. 21.11.2011 nimettiin Teuvan kunnan edustajat valmistelutyöryhmiin. Kurikan ja Kauhajoen kaupungit tekivät asiasta vastaavan sisältöiset päätökset. Valmistelun tuloksena on laadittu esitykset yhdistymissopimukseksi, palvelujen yhteensovittamissuunnitelmaksi ja selvitysraportti sekä Teuvan kunnan ja Kurikan kaupungin osalta että Teuvan kunnan ja Kauhajoen kaupungin osalta. Yhdistymissopimus liitteineen tulee olemaan oikeudellisesti kolme vuotta (3) sitova kuntaliitosasiakirja, jonka mukaisena kuntaliitosesitys tehdään valtioneuvostolle valtuustojen päätöksen jälkeen. Kuntajakolain 5 :n mukaan esityksen kuntien yhdistymisestä tekevät muutoksen kohteena olevien kuntien valtuustot yhdessä. Kuntien tekemä esitys on toimitettava valtiovarainministeriölle. Valtiovarainministeriö on määrännyt, että vuoden 2013 alusta voimaan tuleviksi aiotuista kuntien yhdistymisistä on esitys toimitettava ministeriölle 4.5.2012 mennessä. Kuntajakolain 7 :n mukaan kunnanhallituksen on varattava kunnan asukkaille ja muille, jotka katsovat asian koskevan itseään, tilaisuus tehdä huomautus ehdotuksesta kuntien yhdistymisesitykseksi. Huomautus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun huomautusten tekemistä koskeva kuulutus on kunnassa julkaistu siten kuin kunnalliset ilmoitukset julkaistaan. Kunnanhallitus antaa huomautuksista lausunnon ja tekee kuntien yhdistymisestä ehdotuksen valtuustolle. Siv.tj./kjan sijainen Ehdotus: Kunnanhallitus päättää asettaa esityksen Teuvan Kauhajoen yhdistymissopimukseksi, palvelujen yhteensovittamissuunnitelmaksi sekä selvitysraportin yleisesti nähtäville Kuntajakolain 7 :n mukaisesti.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 TST: 58/2011 TEUVAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 10.04.2012 47 Kunnanhallitus päättää asettaa esityksen Teuvan Kurikan yhdistymissopimukseksi, palvelujen yhteensovittamissuunnitelmaksi sekä selvitysraportin yleisesti nähtäville Kuntajakolain 7 :n mukaisesti. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Valmistelija / lisätiedot: kunnanjohtaja Veli Nummela, p. 046 850 7700 sähköposti; etunimi.sukunimi@teuva.fi Khall 47 10.4.2012 Asiakirjojen nähtävilläoloaikana on jätetty kuusi muistutusta. Kuntajakolain 4 :n mukaan kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos parantaa: 1. kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä tai muutoin edistää kunnan toimintakykyä, 2. alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita, 3. alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia tai 4. alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta. Kuntarakenneselvityksen ohjausryhmät ovat katsoneet sekä Teuvan kunnan yhdistymisen Kauhajoen kaupunkiin että Teuvan kunnan yhdistymisen Kurikan kaupunkiin täyttävän em. kuntajaon muuttamisen edellytykset. Yhdistymisselvitysraporteissa on todettu, että Teuvan kunnan jatkaessa itsenäisenä kuntana, kuntayhteisöllä olisi ratkaistavanaan varsin suuria haasteita, joita olisivat mm. kasvavan vanhusväestön myötä lisääntyvät vanhustenpalvelut, heikentyvä huoltosuhde, välttämättömät perusinfrastruktuuri-investoinnit, kasvava lainakanta, sosiaali- ja terveysmenojen kasvu, kuntarakenneuudistus ja siihen läheisesti liittyvä valtionosuusuudistus. Liitosvaihtoehtojen osalta on valmisteltu yhdistymissopimukset, jotka pääosin ovat keskenään samansisältöiset. Keskeistä niissä on pyrkimys lähipalvelujen turvaamiseen sekä keskeisten investointien toteuttamiseen. Teuvan kunnan yhdistyminen Kurikan kaupunkiin muodostaa vahvan, noin 20.000 asukkaan kaupungin, jonka talous on terveellä pohjalla. Teuvan ja Kurikan yhdistetty talous kestää hyvin kuntien palvelutuotantoon suunnitellut investoinnit ja suunniteltujen palvelujen ylläpidon. Teuvan yhdistyminen Kauhajoen kanssa ei ole taloudellisesti perusteltua, koska Kauhajoen talous on lähivuodet raskaan investointiohjelman vuoksi velkainen ja alijäämäinen. Yhdistyminen eri tukimuotoineen ei olennaisesti muuttaisi tätä tilannetta. Kuntarakenneselvityksen vireillä olosta ja selvitystyön tuloksista on tiedotettu mm. seuraavasti: Ohjausryhmien ja toimialaryhmien sekä työvaliokuntien muistiot ja selvitystyön tuloksena valmistunut aineisto on julkaistu Teuvan kunnan internetsivuilla. Kuntalaisille on järjestetty yleisötilaisuudet 4.1.2012 Teuvalla ja Kauhajoella sekä 5.1.2012 Kurikassa. Teuvan kunnan henkilöstölle on järjestetty tiedotustilaisuus 6.3.2012. Lehdistötilaisuus selvitystyön tuloksista järjestettiin 7.3.2012. Kunnan yhteistyöryhmä on käsitellyt asiaa
14, KVALT 23.4.2012 15:30 TST: 58/2011 TEUVAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 10.04.2012 47 19.3.2012. Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän henkilöstölle on järjestetty tiedotustilaisuudet 26.3.2012 ja 2.4.2012. Esityslistan liitteenä ovat esitys Teuvan-Kauhajoen yhdistymissopimukseksi, esitys palvelujen yhteensovittamissuunnitelmaksi ja selvitysraportti sekä esitys Teuvan-Kurikan yhdistymissopimukseksi, esitys palvelujen yhteensovittamissuunnitelmaksi ja selvitysraportti sekä asiakirjojen nähtävilläoloaikana jätetyt muistutukset. Kja Ehdotus: Kunnanhallitus toteaa jätettyjen muistutusten johdosta seuraavaa: Muistutuksissa ei ole esitetty, että selvitetyt kuntaliitosvaihtoehdot eivät täyttäisi kuntajakolain edellytyksiä. Muistutuksissa ei myöskään ole esitetty mitään sellaista olennaista uutta tietoa, joka ei laadituissa selvityksissä olisi tullut esille. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto tekisi valtioneuvostolle esityksen Teuvan kunnan liittämisestä Kurikan kaupunkiin 1.1.2013 alkaen valmistellun yhdistymissopimuksen mukaisesti. Kunnanhallituksen jäsen Aulis Ranta-Muotio teki seuraavansisältöisen vastaesityksen. Keskustan hallitusryhmän vastaesitys: Esitämme päätösesityksestä poiketen, että Teuva jatkaa toimintaansa itsenäisenä kuntana, koska kuntajakolain 4 :n edellytykset eivät toteudu Teuvan liittyessä Kurikan kaupunkiin 1.1.2013 alkaen. Perustelumme kuntajakolain neljään kohtaan, joita edellytetään kuntaliitoksessa: 1) Liitos ei paranna Teuvan toiminnallisia edellytyksiä vastata palveluidemme järjestämisestä. Kurikka kuuluu Seinäjoen seudun K8- ryhmään, jonka toiminta ei lisää Teuvan alueen toimintakykyä eikä vetovoimaisuutta. Kurikan vahva talous on tosin myönteinen tekijä, mutta sillä pelkästään ei voi liitosta perustella. Yhdistymissopimukseen on kirjattu erittäin kovat talouden vaatimukset, joiden seurauksena lähipalvelut pyritään turvaamaan. 2) Liitos ei paranna asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita. Teuvalla tulisi yhteensovittamissuunnitelman mukaan säilymään terveysasema (kuten Jurvassa), jossa olisi lääkärin ja hoitajan vastaanotot sekä vuodeosasto. Lääkäripäivystys tapahtuisi JIK-alueen terveyskeskuksissa (Jalasjärvi, Ilmajoki, Kurikka). Teuvalaisilla olisi matkaa päivystyksiin 50 70 km. Teuvan kyläkoulujen tilannetta tarkasteltaisiin yhteisten kriteerien mukaisesti. Kurikassa ei hyväksytä 2-opettajaisia kouluja, joten Norin ja Horon koulujen toimintaa ei voitaisi jatkaa.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 TST: 58/2011 TEUVAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 10.04.2012 47 3) Liitos ei parantaisi Teuvan elinkeinojen toimintamahdollisuuksia jäädessämme Kurikan takamaaksi. Yritysten investointitukiehdot heikkenisivät nykyisestään. 4) Liitos ei parantaisi Teuvan yhdyskuntarakenteen toimivuutta kuntajakolain edellyttämällä tavalla. Kuntakeskukseenkin on useimmille teuvalaisille yli 50 km:n asiointimatka. Ari Ollikkala kannatti Ranta-Muotion esitystä. Matti Mäntysaari kannatti kunnanjohtajan ehdotusta. Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin: ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka ovat Aulis Ranta-Muotion esityksen kannalla, äänestävät ei. Mikäli jaa voittaa, on esittelijän ehdotus tullut kunnanhallituksen päätökseksi, ja mikäli ei voittaa, on Ranta-Muotion esitys tullut kunnanhallituksen päätökseksi. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä jaa äänestivät Hannes Haavisto, Irma Harjula, Anne Luhtala, Matti Mäntysaari ja Teijo Toivonen. Ei äänestivät Leila Harju, Paula Kaleva, Ari Ollikkala ja Aulis Ranta-Muotio. Päätös: Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen päättäneen äänin 5-4 hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Kvalt 23.4.2012 Päätös:
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus, jonka osapuolia ovat Kauhajoen kaupunki ja Teuvan kunta. Sopimuksessa määritellään, kuinka kuntajaon muutos tehdään. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan ja sitoo molempia sopimusosapuolia siitä alkaen, kun molempien kuntien valtuustot ovat tehneet yhdistymisesityksen valtioneuvostolle. Yhdistynyt kunta aloittaa toimintansa 1.1.2013 ja yhdistymissopimus on voimassa 31.12.2015 saakka. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa Kauhajoen kaupungin ja Teuvan kunnan yhdistyminen toteutetaan siten, että Teuvan kunta lakkaa ja yhdistyy Kauhajoen kaupunkiin. Yhdistyneen uuden kunnan nimi on Kauhajoen kaupunki. Kaupungin vaakunaksi tulee Kauhajoen nykyinen vaakuna.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 2 2. Yhdistymisen tavoitteet 2.1. Kuntajaon muuttamisen edellytykset Kuntajakolain 4 :n mukaan kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos parantaa: 1. Kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä tai muutoin edistää kunnan toimintakykyä 2. Alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita 3. Alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia tai 4. Alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta Kauhajoen kaupunginvaltuusto ja Teuvan kunnanvaltuusto katsovat tehdyn yhdistymisselvityksen perusteella kuntien yhdistymisen täyttävän kuntajakolain 4 :n asettamat edellytykset. 2.2. Yhdistymisen tavoitteet Yhdistymisen tavoitteena on vahvistaa Teuvan alueen ja Kauhajoen kaupungin elinvoimaa, eheyttää alueen yhdyskuntarakennetta sekä varmistaa toimivat ja laadukkaat palvelut sekä niiden rahoittamisen yhdistyneessä kaupungissa. Tavoitteena on myös parantaa kunnallisen toiminnan tuottavuutta ja hyödyntää laajemman väestöpohjan kykyä kantaa palvelutuotannon järjestämisvastuita. Yhdistyneen kaupungin visio on: Uusi Kauhajoen kaupunki on hyvä paikka elää, asua ja yrittää turvallisessa, viihtyisässä ja elinvoimaisessa kaupungissa. Yhdistyneen kaupungin visio ja strategia tarkennetaan yhteisessä strategiaprosessissa vaalien jälkeen.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 3 3. Yhdistymisen toteutus 3.1. Yhdistymishallitus Yhdistyvien kuntien kunnanvaltuustot valitsevat yhdistymishallituksen. Yhdistymishallituksen kokoonpano Ohjausryhmä esittää, että valtuustot nimeävät yhdistymishallitukseen nykyiset kuntien hallitukset. Yhdistymishallitus valitsee 1. puheenjohtajakseen Kauhajoen kaupungin varsinaisen puheenjohtajan ja 2. puheenjohtajakseen Teuvan kunnan varsinaisen puheenjohtajan. Yhdistymishallituksen esittelijänä toimii kaupunginjohtaja Keijo Kuja-Lipasti ja hänen sijaisenaan Teuvan nykyinen kunnanjohtaja Veli Nummela. Vanhat hallitukset ja valtuustot jatkavat yhdistymisen voimantuloon saakka. Yhdistymishallituksen toimivalta Yhdistymishallitus vastaa kuntajakolain 10 :n mukaisesti yhdistymissopimuksen toimeenpanosta ja huolehtii uuden kunnan toiminnan ja hallinnon järjestämisen valmistelusta. Yhdistymishallituksesta on muuten soveltuvin osin voimassa, mitä kunnanhallituksesta säädetään. Yhdistymishallituksen toiminta käynnistyy sen jälkeen, kun kuntien valtuustot ovat tehneet yhdistymisesitystä koskevat päätöksensä ja valinneet yhdistymishallitukseen omien kuntiensa jäsenet ja varajäsenet. Yhdistymishallitus vastaa uuden kunnan toiminnan käynnistämisen valmistelusta siihen saakka, kunnes kunnallisvaalien 2012 jälkeen on uusi kaupunginhallitus valittu.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 4 Yhdistymishallitus päättää uutta kuntaa koskevista yhteisistä asioista. Asiat, joilla voidaan nähdä olevan vaikutuksia uuden kunnan toimintaan ja talouteen, tulee saattaa myös yhdistymishallituksen käsiteltäviksi. Kyseisillä asioilla tarkoitetaan muun muassa yhdistyvien kuntien mahdollisia talousarviomuutoksia tai henkilöstösuunnittelua, kuten merkittävien avoimien virkojen ja toimien täyttämisiä yhdistymistä edeltävänä vuotena 2012. Yhdistymishallituksen tehtävät: Hyväksyy talousarvion laadintaohjeen Neuvottelee yhdistymisestä aiheutuvat uudet järjestelyt palvelutuotannon organisoimiseksi alueelle Valmistelee ehdotuksia yhdistyvän kaupungin talousarviosta ja -suunnitelmasta, veroprosenteista, poistosuunnitelmasta ja yhtenäisestä taksapolitiikasta, siihen saakka kunnes uusi kaupunginhallitus on valittu Päättää kunnissa vapautuvien vakanssien täyttämisestä sekä täyttämistä koskevista ohjeista Valvoo taloudenhoidon periaatteita Suorittaa muut kuntajakolain 10 :n mukaiset tehtävät 3.2. Talouden hoidon periaatteet Taloudenhoito vuonna 2012 Kauhajoen kaupunki ja Teuvan kunta sopivat, että kuntien taloutta hoidetaan vuoden 2012 aikana vastuullisesti hyväksyttyjen talousarvioiden mukaisesti ja yhdistyneen kaupungin näkökulmasta parhaalla tavalla. Mikäli vuoden 2012 aikana kunnissa tulee pakottavia tarpeita talousarvioista poikkeaviin merkittäviin käyttö- tai investointimenojen lisäämiseen, asia käsitellään ja hyväksytään yhdistymishallituksessa ja ennen sen perustamista kuntien yhdistymistä valmistelevassa ohjausryhmässä
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 5 Omaisuus, vastuut ja velat yhdistymishetkellä Teuvan kunnan oikeudet, luvat, omaisuus, velat ja velvoitteet siirtyvät uudelle Kauhajoen kaupungille. Talouden hallinta yhdistymisen jälkeen Yhdistymisen jälkeen tavoitteeksi asetetaan kuntalaisille kohtuullinen verotusaste, jonka tuottamalla rahoituksella täytetään väestön ikärakennemuutoksesta johtuvat palveluvastuut toimintaympäristöön nähden kilpailukykyisellä tasolla. Tavoitteena on myös tuottavuuden parantuminen. Veroprosentit vuodelle 2013 vahvistaa uusi kaupunginvaltuusto syksyllä 2012. Yhdistymisen jälkeen kaupungin vuosittaiset talousarviot rakennetaan siten, että vuosikate kattaa poistot. Talouden tasapainottamisen ja investointisuunnittelun tavoitteena on, että kaupungin velkamäärä pysyy suunnitelmakauden taloudellisesti kestävällä tasolla. Talouden reunaehtojen tiukentuessa ryhdytään ohjausryhmän ja yhdistymishallituksen johdolla aktiivisesti etsimään keinoja ja luovia uusia ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi. Ensisijaisesti kuitenkin lähipalvelut pyritään turvaamaan. Toimintaa ja tuottavuutta kehittämällä tavoitellaan enintään verorahoituksen kasvun tasoista toimintakatteen kasvua. 3.3. Palveluiden yhteensovittaminen yhdistyneessä kunnassa Palveluiden yhteensovittaminen toteutetaan liitteessä n:o1 tarkemmin kuvatulla tavalla. 3.4. Luottamushenkilöorganisaatio Luottamushenkilöorganisaatio muodostetaan nykyisen Kauhajoen kaupungin mallin mukaisesti seuraavasti: Valtuusto jäsenmäärä kuntalain mukaisesti (43 ) Hallituksen jäsenmäärä (11) Sivistyslautakunta (9) Vapaa-aikalautakunta (9)
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 6 Jätelautakunta (9), yhteislautakunta Tekninen lautakunta (9) Rakennuslautakunta (9) Yhteistoimintalautakunta (14), jatkuu niin kauan, kuin Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä toimii Tarkastuslautakunta (lain mukaan) Keskusvaalilautakunta (lain mukaan). Vaalitoimikuntien ja vaalilautakuntien osalta toimitaan vaalilain mukaan. Varsinaisille jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet. Jos yhdistynyt kaupunki päättää erota Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymästä perustetaan tällöin seuraavat lautakunnat yhdistyneen kaupungin omaan organisaatioon: Perusturvalautakunta (9) + yksilöjaosto (5) Ympäristölautakunta (9) Samassa yhteydessä tarkistetaan rakennuslautakunnan ja ympäristölautakunnan työnjako ja sen pohjalta arvioidaan tarvitaanko rakennuslautakuntaa yhdistyneen kaupungin organisaatiossa. Jos yhdistynyt kaupunki päättää erota Suupohjan elinkeinokuntayhtymästä perustetaan yhdistyneen kaupungin organisaation kaupunginhallituksen alainen elinkeinojaosto (5). Mahdollisen eron edellä mainituista kuntayhtymistä valmistelee yhdistymishallitus. Ratkaisussa huomioidaan valtakunnalliset linjaukset kuntarakenteesta ja terveyden- ja sosiaalitoimen järjestelyistä. Eropäätöksen tekee yhdistyneen kaupungin uusi valtuusto. Puheenjohtajuudet järjestetään seuraavasti: Valtuuston puheenjohtaja ja vähintään kaksi (2) varapuheen-johtajaa Hallituksen puheenjohtaja ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 7 Lautakuntien ja jaoston puheenjohtaja ja yksi varapuheenjohtaja Puheenjohtajuudet ja luottamuselinten luottamushenkilöpaikat neuvotellaan kunnallisvaalien jälkeen vaalituloksen ja tasa-arvolain mukaisesti kuten nytkin yhteisesti puolueryhmien kanssa. 3.5. Henkilöstön sijoittuminen yhdistyneen kunnan palvelukseen Kunnan vakinaiset viranhaltijat ja toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa olevat työntekijät siirtyvät Kauhajoen kaupungin palvelukseen kuntajakolain 29 :ssä säädetyllä ja kuntien keskenään tarkemmin sopimalla tavalla. Määräaikainen henkilöstö siirtyy Kauhajoen kaupungin palvelukseen määräajan täyttymiseen asti. Kaikki palvelusuhteet jatkuvat katkeamatta. Kuntien omistamiin yhtiöihin sovelletaan voimassa olevaa liikkeenluovutusta koskevaa lainsäädäntöä. Teuvan kunnan vakinaiset viranhaltijat ja työntekijät siirtyvät entisin palvelusuhteen ehdoin Kauhajoen kaupungin palvelukseen heille soveltuviin tehtäviin. Vakanssien perustaminen ja täyttäminen toteutetaan vuoden 2012 lokakuun loppuun mennessä ja sen eri vaiheissa kuullaan henkilöstön mielipiteitä. Yhdistyneen Kauhajoen kaupungin vakinaisella henkilöstöllä on kuntajakolain 29 :n mukainen irtisanomissuoja viiden (5) vuoden ajan liitosajankohdasta lukien. Siirtyvän henkilöstön palkkausjärjestelmä yhtenäistetään Kauhajoen kaupungin työn vaativuuden arvioinnin mukaiseksi 31.12.2015 mennessä. Työaikajärjestelmien yhtenäistäminen toteutetaan samalla kun tehtäväkuvat sovitaan.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 8 Yhteistoiminta järjestetään lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007) mukaisesti. Kauhajoen kaupungin nykyistä yhteistoimintaohjetta noudatetaan vuoden 2013 loppuun asti, johon mennessä valmistellaan uudet yhteistoiminta- ja työsuojeluorganisaatiot. 3.6. Kunnanjohtajien asema Kuntajakolain 8 :n sekä 30 :n mukaan yhteistoimintasopimuksessa on sovittava kuntajohtajien asemasta yhdistymisen jälkeen. Nykyinen Kauhajoen kaupunginjohtaja Keijo Kuja-Lipasti jatkaa yhdistyneen kaupungin kaupunginjohtajana. Teuvan kunnanjohtaja Veli Nummela siirtyy yhdistyneen kaupungin konsernihallintoon perustettavaan elinkeinojohtajan virkaan, tehtävänään elinkeinoasioiden, kuntamarkkinoinnin ja kaupunkistrategian koordinointi ja valmistelu. 4. Elinvoimaa kehittävät investoinnit ja yhdistymisavustuksen kohdentaminen niihin Yhdistymisavustus on 3,6 Milj., jonka ministeriö maksaa v 2013/40%, 2014/30% ja 2015/30%. Yhdistymisavustus kohdennetaan lähtökohtaisesti kuntien vuoden 2012 talousarvioissa ja 2013-2014 taloussuunnitelmassa hyväksyttyjen investointien omarahoitus-osuuteen (liitteenä Kauhajoen ja Teuvan investointiohjelmat v 2012-2014). Yhdistymisavustuksen kohdentamisen yksityiskohdista ja yhteisestä investointiohjelmasta päättää yhdistymishallitus tai uuden Kauhajoen kaupunginhallitus. Molempien kuntien valtuustot käyvät omat investointiohjelmansa läpi ja tekevät yhteisen ehdotuksen yhdistymishallitukselle.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymissopimus Teuva - Kauhajoki 9 5. Teuvan alueen kehittäminen osana Kauhajokea Teuvan alueen kaavallinen kehittäminen tapahtuu osana yhteisen Kauhajoen kaupungin maankäytön suunnittelua. 6. Yhdistymisestä aiheutuvat muut järjestelyt 6.1. Sopimukset Teuvan kunnan voimassaolevat sopimukset siirtyvät 1.1.2013 uuden Kauhajoen kaupungin vastattaviksi. 6.2. Kunnalliset säännöt ja maksut Yhdistynyt kunta päättää 1.1.2013 voimaantulevista kunnallisista säännöistä ja maksuista yhdistymishallituksen tai uuden Kauhajoen kaupunginhallituksen valmistelusta. 6.3. Yhteisöjen ja säätiöiden kotipaikat Yhdistyneen kunnan alueella toimivien yhtiöiden, yhdistysten, osuuskuntien tai muiden yhteisöjen, toiminimien tai säätiöiden kotipaikaksi tulee Kauhajoen kaupunki. Viranomaiset tekevät tarvittavat muutokset rekisteriin viran puolesta kuntajakolain 34 :n mukaisesti.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma Teuva - K Teuva Kauhajoki Liite 1 Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma 1. Johtaminen ja hallinto Johtamista ja luottamushenkilöhallintoa palvelevat hallintopalvelut, kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi Kauhajoen kaupungintalolle kaupunginjohtajan alaisuuteen. Yhdistynyt kaupunki hankkii tarvittavat hallinnon ja talouden ja ict tuotantopalvelut Suupohjan Seutupalvelukeskus Oy:ltä. Selvitetään erikseen näiden palvelujen siirtämismahdollisuudet yhdistyneen kaupungin omaksi toiminnaksi. Yhdistyneen kaupungin valtuusto tekee asiasta ratkaisun selvityksen pohjalta. 1 Teuvan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö siirtyy erillisen suunnitelman mukaisesti yhdistyneen Kauhajoen kaupungin henkilöstöksi vanhoina työntekijöinä. Siirtymissuunnitelma tehdään hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa. 2. Tekniset palvelut, rakennusvalvonta, kaavoitus ja mittaus Teknisten palvelujen, rakennusvalvonnan, kaavoituksen ja mittauksen johtamis- ja suunnittelutehtävät kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi esimerkiksi alla olevan kaavion mukaisesti. Teuvan alue muodostaa palvelualueen, jossa on omaa henkilöstöä ja työnjohtoa yleisten alueiden kunnossapidossa, tilapalveluissa ja ruokapalveluissa erikseen laadittavan mitoitussuunnitelman mukaisesti.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma Teuva - K Teuvan alueella on valmistuskeittiöt koulukeskuksessa, terveyskeskuksessa ja Lehtiharjun sairaalassa. Siistimispalvelut organisoidaan tilahallinnan toiminnaksi. 3. Sosiaali- ja terveystoimi Teuvan alueella järjestetään lähipalveluina seuraavat palvelut: Lääkärien ja hoitajien vastaanotot ja niiden tarvitsemat tukipalvelut tavoitteena nykytaso Terveyskeskuksen vuodeosasto Terveydenhoitajan vastaanotto Neuvolapalvelut Hammaslääkärin ja suuhygienistin palvelut Sosiaalityö, lastensuojelu sekä vammaispalvelut (voi olla myös joiltakin osin keskitettyä) Kotihoidon palvelut Ikäihmisten palveluasuminen Kuntoutuspalvelut; fysioterapia ja välinevuokraus Lehtiharjun sairaalan toimintaa kehitetään erikseen laadittavan suunnitelman mukaisesti 2 Yksiköt profiloituvat kokonaisuuksien hallintaan, kuten esim. akuuttihoito, mielenterveyspalvelut tai kehitysvammapalvelut. Keskitettävät palvelut: Työterveyshuolto Hallinto, hallinnon tukipalvelut ja muu esimiestyö (riippuu yksiköstä, toisissa esimiehen on hyvä olla läsnä) Vaativien näytteiden analysointi Lääkäri päivystys viikonloppuisin, ilta ja yöaikaan Lastensuojelutyö, lastenvalvoja Vammaispalvelun sosiaalityö, työntekijät voivat olla vammaispalveluun erikoistuneita. Aikuissosiaalityö, projektit, työllisyyspalvelut Yhdistymishallitus selvittää vuoden 2012 aikana jatketaanko nykyisen käytännön mukaisesti Suupohjan peruspalveluliikelaitoskunta-yhtymässä vai siirretäänkö palvelun järjestämisvastuu kaupungin omaksi toiminnaksi. Asiassa kuullaan myös Isojokea ja Karijokea. Valintaan vaikuttavat
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma Teuva - K valtakunnalliset linjaukset kuntarakenteesta ja terveys- ja sosiaalitoimen järjestelyistä. 4. Kasvatus- ja kulttuuripalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus kuuluu hallinnollisesti sivistyslautakunnan toimialueeseen. Päivähoito, esiopetus sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta ovat lähipalveluita. Päivähoitoa tarjotaan koko yhdistyneen kaupungin alueella tasapuolisesti eri toimintamuodoissa. 3 Esiopetus siirtyy Teuvalla koulukeskuksen valmistuttua Syreenin koululta vapautuviin tiloihin. Esioppilaiden päivähoito järjestetään niin, että kuljetustarve voidaan minimoida. Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Teuvalla Koulukeskuksen lisäksi joustavasti tarpeen mukaisesti myös kylillä. Perusopetus Teuvalle valmistuvan uuden koulukeskuksen myötä Teuvan alueen koulut muodostavat yhtenäiskoulun, kun keskustan lähellä olevat alakoulut siirtyvät uuteen koulukeskukseen. Myöhemmin kyläkouluja lakkautetaan Teuvan kouluverkkopäätöksen mukaisesti. Oppilaaksiottoalueet suunnitellaan tukemaan yhdistyneen kaupungin kouluverkkoa. Lukio - opetus Lukio-opetus jatkuu Teuvalla osana Kauhajoen opetustointa. Lukio, Teak ja yhtenäiskoulu ja muut alueen oppilaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä opetuksen kehittämisessä ja järjestämisessä oppilailleen. Kirjastopalvelut Pääkirjasto on Kauhajoella ja Teuvan kirjasto on lähikirjasto. Teuvan kirjaston aukioloajat säilyvät nykyisellään. Kokoelmaa kehitetään asiakkaiden tarpeen ja kysynnän mukaan. Kauhajoen kirjastoauto palvelee maaseutukylissä. 5. Maaseutupalvelut Maaseutuhallinto järjestetään ensisijaisesti kaupungin omana toimintana. Tämä edellyttää, että lain edellyttämät vaatimukset yksikön koosta täyttyvät. Jos edellytykset eivät täyty selvitetään mahdollisuutta järjestää maaseutupalvelut yhdistyneen Kauhajoen kaupungin, Isojoen ja Karijoen kuntien kanssa yhteistoimintana. Palvelun isäntäkunta sovitaan myöhemmin.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma Teuva - K Tässä mallissa olisi Kauhajoella oma toimipiste sekä Teuvalla myös joitakin toimistopäiviä, erityisesti päätukihaun aikana. 6. Vesi- ja jätevesiasiat Vesi- jätevesiasiat organisoidaan Kauhajoen Vesihuolto Oy:n toiminnaksi. Teuvan kunta valitsee kustannustehokkaimman jätevesiratkaisun itsenäisesti Teuvan alueelle. Vaihtoehtovalinnalla ei ole vaikutusta mahdolliseen kuntaliitokseen Kauhajoen kaupungin ja Teuvan kunnan kesken. Mikäli Teuva päättää johtaa jätevetensä M-Real Oyj:n Kaskisten puhdistamolle yhteistyössä Närpiön, Kristiinankaupungin ja Karijoen kuntien kanssa niin siinä tapauksessa Kauhajoen kaupungin ja Teuvan kunnan mahdollisessa yhdistymisessä määritellään Kauhajoen alue ja Teuvan alue omiksi toiminta-alueikseen. Molempien toiminta-alueiden jätevesimaksut määritellään kustannusvaikutteisesti erikseen. 4 Haja-asutusalueiden jätevesiratkaisut selvitetään ja aikataulutetaan erikseen kuntien mahdollisen yhdistymisen jälkeen. 7. Energiahuolto Sähköenergian hankinnan osalla Teuva ja Kauhajoki toimivat tällä hetkellä samassa hankinta renkaassa Suupohjan alueella. Kaukolämpölaitoksen toimintojen osalla Kauhajoen lämpölaitos toimii omana yhtiönään. Teuvalla kaukolämpölaitos on kunnan toimintaa. Kaukolämpölaitoksen toiminta organisoidaan osaksi Kauhajoen Lämpöhuolto Oy:tä erillisen suunnitelman mukaisesti. 8. Jätehuolto ja pelastuspalvelut Oy Botniarosk Ab vastaava molempien kuntien jätehuollosta. Molemmat kunnan kuuluvat Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen alueeseen. 9. Ympäristöpalvelut Kauhajoen kaupunki ja Teuvan kunta ovat osakkaana Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Oy:ssä (LLKY), joka vastaa molempien kuntien tämänhetkisistä ympäristöpalveluista. Yhdistymishallitus selvittää vuoden 2012 aikana jatketaanko nykyisen käytännön mukaisesti Suupohjan peruspalveluliikelaitoskunta-yhtymässä vai
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma Teuva - K siirretäänkö palvelun järjestämisvastuu kaupungin omaksi toiminnaksi. Asiassa kuullaan myös Isojokea ja Karijokea. 10. Yksityistiet Molemmissa kunnissa toimitaan kolmen vuoden siirtymäkauden ajan kunnissa olevan nykyisen yksityisteiden hoito- ja avustus järjestelmän mukaan. Kolmen vuoden siirtymäajan kuluessa neuvotellaan yhteinen järjestelmä yksityisteiden kunnossapidon avustamisesta yhdistyneessä kunnassa. 5 Avustusjärjestelmän laadinnassa pääkriteereinä käytetään mm. tien liikenteellistä luokkaa, asutuksen määrää tien vaikutusalueella sekä tien pituutta. Lisäksi määritellään vuosittain käytettävissä olevan avustussumman euromääräinen taso. 11. Elinkeinotuet Määritellään yhdistyneen kaupungin elinkeinostrategian yhteydessä yhteistyössä yritysten kanssa.
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Investoinnit Kauhajoki KAUHAJOEN KAUPUNKI 21.11.2011 INVESTOINTIOHJELMA 2012-2016 Rivi nro Hanke KP MAA- JA VESIALUEET Rahoitus: Toteutus v.2016 ja myöh. 2 012 2 013 2 014 2 015 2016+ Rahoitus yhteensä (brutto) 9 072 600 5 134 600 5 796 600 6 418 600 6 183 600 Investointien rahoitusosuudet 221 874 221 871 221 871 221 871 221 871 Investoinnit netto 8 850 726 4 912 729 5 574 729 6 196 729 5 961 729 Kustannusarvio 2 012 2 013 2 014 2 015 2016+ 1 9020 Maan hankinta 500 000 100 000 100 000 100 000 100 000 100 000 2 9025 Metsätilojen perusparantaminen 100 000 20 000 20 000 20 000 20 000 20 000 Maa- ja vesialueet yhteensä: 120 000 120 000 120 000 120 000 120 000 Rakennushankkeet TALONRAKENNUS LLKY:n käytössä olevat kiinteistöt: 3 9137 Sanssin palvelukoti 2 455 000 2 455 000 9 9140 TK:n avohoito-osaston peruskorjaus 1 221 000 708 000 513 000 29 TK:n laajennus (uudisrakennus) 1 800 000 1 050 000 750 000 30 Hammashoitola (peruskorjaus) 935 000 935 000 34 9060 Halli 1, sosiaalisen yrityksen rakentaminen 653 000 653 000 37 Kehitysvammaisten asuntola Helppis, laaj. + korj. 475 000 475 000 (4 kotihuonetta laaj+4 kotihuonetta korj.) 38 * jos 2 huon. laajennus + 4 korj. on arvio 369.000 45 LLKY:n käytössä olevat kiinteistöt yhteensä: 1 525 000 2 111 000 513 000 0 3 390 000 46 9116 Päiväkotiratkaisu 47 - Aron päiväkoti 1 650 000 50 000 400 000 1 200 000 48 Uusi päiväkoti (EI INVESTOINTIMENOA, JOS TILAT VUOKRATAAN!) 51 Päivähoitopaikkojen lisääminen 900 000 62 9200 Koulukeskus rakentaminen 8 190 000 63 *Rakennusosa A, B ja C (uudisrakennus) 6 880 000 4 660 000 64 *Rakennusosa K 350 000 350 000 65 *Rakennusosa M 380 000 380 000 66 *Auditorio L, penkit., lattiapinta ym. 300 000 300 000 67 *Rakennusosa J (liikuntasali: pukutilat sekä ilmastointikoneen 280 uusiminen 000 ) 280 000 68 Sanssinkoulun uusi käyttö, hankesuunnittelu 30 000 0 81 9220 Pukkilan koulu (laajennus) 500 000 0 50 000 450 000 101 9200 Aron koulu, peruskorjaus (haetaan valtionosuutta) 2 500 000 500 000 2 000 000 114 Lukion peruskorjaus 2 350 000 2 350 000 117 9285 Kirjasto (ilmanvaihto + sisäinen laajennus) 415 000 415 000 123 9320 Vapaa-aikakeskusalue 745 000 125 000 480 000 Sivistys yhteensä: 4 710 000 1 180 000 3 465 000 4 475 000 1 060 000 Rivi nro Hanke KP Kustannusarvio 2 012 2 013 2 014 2 015 2016+ 152 9380 Kaupungintalon korjaustyöt 50 000 50 000 182 Kiinteistöjen energiatalouden parantaminen 400 000 80 000 80 000 80 000 80 000 80 000 187 Ambulanssiasemat 541 000 0 0 189 9290 Opintola (hankesuunnittelu) 134 000 30 000 Pienet investointihankkeet 52 000 52 000 195 9 485 Eri kiinteistökohteiden suunnittelu 90 000 30 000 15 000 15 000 15 000 15 000 Tekninen yhteensä: 162 000 145 000 95 000 95 000 125 000 Talonrakennus yhteensä: 6 397 000 3 436 000 4 073 000 4 570 000 4 575 000 T:\XXX\XXX\XXX\iXXX\Investointiohj-TA12-20111127
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Investoinnit Kauhajoki Rivi nro Hanke KP Kustannusarvio 2 012 2 013 2 014 2 015 2016+ KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET 221 9600 Katujen rakentaminen 1 505 000 365 000 285 000 285 000 285 000 285 000 222 9605 Katujen päällystäminen ja päällysteiden korjaus 550 000 110 000 110 000 110 000 110 000 110 000 223 9620 Puistojen rakentaminen 100 000 20 000 20 000 20 000 20 000 20 000 Kauppakeskuspuisto 300 000 150 000 150 000 0 224 9640 Ympäristöhankkeet 260 000 20 000 20 000 20 000 100 000 100 000 Jokirantapuisto 350 000 0 260 000 90 000 225 9700 Tievalaistus 200 000 40 000 40 000 40 000 40 000 40 000 226 Liikennejärjestelyt koulukeskus 80 000 80 000 0 Kiinteät rakenteet ja laitteet yhteensä 785 000 625 000 475 000 815 000 645 000 Talonrak. ja kiinteät rakenteet ja laitteet yht: 7 182 000 4 061 000 4 548 000 5 385 000 5 220 000 230 TIETOKONEOHJELMISTOT 231 9001 Rahatoimiston ohjelmistot - 232 MUUT KONEET JA KALUSTOT 233 9800 Hallinto-osasto irtain + asiankäsittelyjärjestelmä 0 0 0 0 0 0 234 Kaupungintalo 15 000 15 000 236 9804 Elinkeinotoiminnan(E-lab.) irtain 12 000 12 000 238 9811 Hammashoitola: peruskorjaukseen liittyvä irtaimisto 70 000 70 000 239 9813 TK:n avohoito-osaston korjaus, irtaimisto 120 000 120 000 240 TK:n laajennus (uudisrakennus), irtaimisto 170 000 170 000 241 9814 Sanssin palvelukoti 60 000 60 000 243 9835 Sivistystoimen rakennushankkeisiin liittyvät 1 315 000 900 000 70 000 265 000 80 000 252 9840 Sivistystoimen muut irtaimistohankinnat 450 000 90 000 90 000 90 000 90 000 90 000 *opetus ja varhaiskasvatus 253 *Sotkan kehittäminen, käytetyn latukoneen hankinta 150 000 254 9850 Teknisen irtaimisto 420 000 140 000 70 000 70 000 70 000 70 000 Koneet ja kalusto + ATK ohj. yhteensä: 1 157 000 400 000 575 000 360 000 290 000 257 9880 Osakepääomaan 258 Kiinteistöjen mahd. yhtiöittäminen 20 000 259 Muut, erikseen päätettävät osakepääomat 100 000 20 000 20 000 20 000 20 000 20 000 Yhteensä: 20 000 20 000 20 000 20 000 20 000 260 9885 SAI investointiosuus 268 000 53 600 53 600 53 600 53 600 53 600 261 KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET 262 9920 Viemäriverkostot 2 460 000 540 000 480 000 480 000 480 000 480 000 Viemärilaitosinvestoinnit yhteensä: 540 000 480 000 480 000 480 000 480 000 Kaikki investoinnit yhteensä, menot: 9 072 600 5 134 600 5 796 600 6 418 600 6 183 600 T:\XXX\XXX\XXX\iXXX\Investointiohj-TA12-20111127
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Investoinnit Teuva TEUVAN KUNTA INVESTOINNIT 2012-2014 2012 2013 2014 Toimistorakennukset Asuinrakennukset 140 000 20 000 20 000 Sosiaali- ja terveyspalvelut 5 490 000 2 620 000 580 000 Sivistystoimi 4 105 000 4 030 000 3 520 000 Teollisuushalli 4 520 000 Liikennealueet 232 000 530 000 489 000 Urheilu- ja liikunta-alueet 10 000 Puistot, istutukset ja leikkipaikat 10 000 30 000 20 000 Maa- ja metsäalueiden hankinta 50 000 50 000 50 000 Vesi- ja viemärilaitos 780 000 780 000 1 885 000 Kaukolämpölaitos 100 000 100 000 500 000 Muut 120 000 90 000 60 000 15 557 000 8 250 000 7 124 000
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymisselvitysraportti Teuva - Kauhajoki TEUVA - KAUHAJOKI YHDISTYMISSELVITYSRAPORTTI 17.2.2012 Hannu Räsänen
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymisselvitysraportti Teuva - Kauhajoki Teuva Kauhajoki Sisällysluettelo: 1. Johdanto 3 2. Kuntien yhdistymisen lähtökohdat 3 2.1. Kuntarakenteiden uudistus 4 2.2. Kuntarakennemuutosta ohjaavat säädökset ja näkökulmat 4 3. Nykyisten kuntien ja virtuaalikunnan väestö 6 3.1. Väestö 6 3.2. Johtopäätökset väestön näkökulmasta 10 4. Palvelutarve-ennusteet 4.1. Kasvu- ja kulttuuripalvelut 10 4.2. Sosiaali- ja terveyspalvelut 14 5. Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen virtuaalikunnassa 16 6. Talous 16 6.1. Yli-/alijäämä 16 6.2. Verotulot ja valtionosuudet 17 6.3. Vuosikate/poistot 18 6.4. Rahavarat ja lainakanta 20 6.5. Takausvastuut 23 6.6. Johtopäätökset taloudesta vuoden 2010 tunnuslukujen pohjalta 23 6.7. Talouden näkymät 25 7. Henkilöstö 26 8. Suuntautuminen 27 8.1. Työssäkäynti 27 9. Demokratia 27 9.1. Kansanvaltaisuus 27 9.2. Ohjausryhmän linjaukset luottamushenkilöhallinnosta 28 9.3. Johtopäätökset demokratianäkökulmasta 28 10. Elinvoima ja elinvoimaisuus 28 10.1. Asema kehittyvällä Seinäjoen kaupunkiseudulla 28 10.2. Yhdistymisavustus ja yhteinen investointiohjelma 29 11. Yhdistymisen yhteiset edut 29 12. Yhdistymisen hyödyt ja haitat Kauhajoen näkökulmasta 32 LIITTEET 2
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymisselvitysraportti Teuva - Kauhajoki Teuva Kauhajoki 1. Johdanto Teuvan kunta on päättänyt selvittää yhdistymismahdollisuudet Kauhajoen kaupungin ja toisaalta Kurikan kaupungin kanssa. Tämä raportti käsittelee Teuva - Kauhajoki yhdistymistä. Molempien selvityksen tekijäksi valittiin ulkopuolinen selvittäjä Hannu Räsänen Yritystaito Oy:stä. Selvitystyötä ohjaamaan nimettiin kuntien johtavista luottamushenkilöistä ja henkilöstön edustajista koostuvat ohjausryhmä. Lisäksi selvityksen tekijän tueksi muodostettiin kuntajohtajista ja hallintojohtajista muodostettu työvaliokunta. Palveluiden yksityiskohtaisempaa suunnittelua varten perustettiin lisäksi seuraavat selvityskohtaiset asiantuntijatyöryhmät, joissa oli edustajia molemmista kunnista: - Sosiaali- ja terveysryhmä - Sivistys- ja kulttuuriryhmä - Tekniikka- ja kiinteistöryhmä - Hallinto- ja talousryhmä Selvityksen lähtökohdaksi sovittiin, että kyseessä on Teuvan yhdistyminen Kauhajoen kaupunkiin, jolloin uuden kaupungin nimeksi tulee Kauhajoki ja vaakunaksi Kauhajoen nykyinen vaakuna. Lisäksi sovittiin, että selvityksessä tarkastellaan myös Teuvan mahdollisuuksia ja edellytyksiä jatkaa itsenäisenä kuntana. 1. Kuntien yhdistymisen lähtökohdat 1.1. Kuntarakenteiden uudistus Kuntarakenteiden uudistuksen keskeisenä tavoitteena on turvata kuntalaisille palvelujen hyvä saatavuus ja laatutaso kohtuullisin kustannuksin, vahvistaa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, eheyttää yhdyskuntarakennetta ja parantaa tuottavuutta. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää rakennemuutoksia sekä palveluntarjontamuotojen ja palveluprosessien kehittämistä, modernin teknologian hyödyntämistä, osaamisen vahvistamista sekä aktiivista elinkeinopolitiikkaa. Kuntarakenteiden uudistaminen on kuntasektorin jatkuva haaste erityisesti tämänhetkisessä taloustilanteessa. Uudistamisen tarve on seurausta nopeasta kuntien toimintaympäristön muutoksesta. Tämä edellyttää myös kunnilta muutos- sekä uudistumiskykyä. Toimintaympäristön muutokset ovat osittain hyvin laaja-alaisia, jopa globaalitason muutoksia, jotka tuovat oman paineen myös Suomen kuntakenttään. Osittain muutokset voivat olla myös paikallistason problematiikkaa. Molemmat tekijät kuitenkin vaikut- 3
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymisselvitysraportti Teuva - Kauhajoki Teuva Kauhajoki tavat omalla tavallaan kuntien palvelujen tuottamiseen, kuntien talouskehityksen erilaisuuksiin sekä kunta-alan tulevaisuuden näkymiin. Toimintaympäristön muutokset pakottavat tarkastelemaan kuntasektorin rakenteita rajojen sekä palvelutuotannon näkökulmasta. Ne pakottavat vääjäämättä myös ajattelemaan uutta strategista suuntaa. Kuntatalous on hyvin vahvasti riippuvainen toimintaympäristön muutoksista. Kaventunut taloudellinen liikkumavara ja epävarmuus Euroalueen kehittymisestä luovat suuria paineita kuntien toimintatavoille ja rakenteiden kehittämiselle jatkossa. Tästä hyvänä esimerkkinä on valtiovallan syksyn uudet kiristyneet linjaukset kuntien valtionosuuskäytäntöihin. Kunnan pääasialliset tulovirrat muodostuvat toimintatuotoista, verotuotoista sekä valtionosuuksista, joista toimintatuotot näyttelevät kokonaisuudessaan suhteellisen vaatimatonta osaa. Verotulokertymät sekä valtionosuudet puolestaan vaihtelevat kunnittain sekä alueittain hyvin paljon. Talouden matalapaine vaikuttaa eri kuntiin eri tavalla. Vaikeimmassa asemassa ovat ne kunnat, joiden oma tuloverokertymä on pieni ja valtionosuusriippuvuus suuri. Tilanne on kriittinen, jos kunnan taseessa on alijäämiä, velkataso korkea ja edessä on välttämättömiä investointeja palvelutuotannon ylläpitämiseksi. 1.2. Kuntarakennemuutosta ohjaavat säädökset ja näkökulmat Kuntajakolaki Suomi on jaettu kuntiin asukkaiden itsehallintoa ja yleistä hallintoa varten. Kuntajakolain 2 :n mukaan kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva kuntarakenne. Tavoitteena on myös, että kunta muodostuu työssäkäyntialueesta tai muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata kunnan asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta. Kuntajakolain neljännen pykälän (4 ) mukaan kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos: parantaa kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä tai muuten edistää kunnan toimintakykyä; parantaa alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita; parantaa alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia tai parantaa alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta Kuntien yhdistyminen on aina strateginen valinta, jonka pyrkimyksenä tulee olla yksittäisen kunnan, seudun ja laajemmin myös alueen elinvoimaisuuden ja ennen kaikkea toimintakyvyn turvaaminen. Kunnallisen itsehallinnon nojalla kunta vastaa asukkailleen tarjoamien palvelujen lisäksi myös yhdyskunnan kehittämisestä, elinkeinojen kehittämisestä, ympäristön viih- 4
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymisselvitysraportti Teuva - Kauhajoki Teuva Kauhajoki tyvyydestä ja monista muista asioista, joilla on suorat vaikutussuhteet kuntalaisiin sekä kunnassa sijaitseviin muihin toimijoihin. Kuntien rakenneuudistusta ohjaava kuntajakolaki tavoittelee elinvoimaista ja toimintakykyistä kuntaa sekä eheää kuntarakennetta. Näiden pohjalta kuntia tulisi tarkastella eri näkökulmista, joita ovat mm. kuntatalous, demokratia, henkilöstörakenne, palvelutuotantojärjestelmä, elinkeinojen kehittäminen, suuntautuminen ja yhteistyö. Näiden elementtien varjossa voidaan arvioida kunnan menestymisen mahdollisuudet myös tulevaisuudessa. Tätä lähestymistapaa käytetään tässä selvityksessä ohjenuorana, kun tarkastellaan kuntien mahdollisten yhdistymisen vaikutuksia. Hallitusohjelma Hallitusohjelman vahvimmat kirjaukset koskevat kuntauudistusta. Asiaa valmistellut työryhmä oli neuvottelujen yksimielisin ja yhteistyökykyisin. Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuunottamatta. Vahva peruskunta kykenee tulokselliseen elinkeinopolitiikkaan ja kehittämistyöhön sekä voi tehokkaasti vastata yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen. Vahvan peruskunnan määritelmää on myöhemmin tarkennettu siten, että siinä huomioidaan myös asiointisuunnat. Kuntarakenteen eheytyessä ja vahvistuessa tarve kuntien välisille yhteistoimintarakenteille vähenee, mikä selkeyttää ja yksinkertaistaa hallintoa ja vahvistaa paikallista demokratiaa. Laajoilla maaseuduilla voitaisiin toteuttaa peruskuntaa laajempaa vastuukunta-mallia. Kainuun hallintokokeilun jatkosta päätetään erikseen. Hallitusohjelmaan on myös kirjattu valtionosuusjärjestelmän uusiminen vuoden 2015 alusta.. 5
14, KVALT 23.4.2012 15:30 / Pykälän liite: Yhdistymisselvitysraportti Teuva - Kauhajoki Teuva Kauhajoki Keskeisintä mahdollisessa yhdistymisessä on kuitenkin vahva yhteinen tahtotila ja halu yhteiseen tulevaisuuteen. 2. Nykyisten kuntien ja virtuaalikunnan väestö Väestön osalta tässä selvityksessä on esitetty väestöennusteet ikäryhmittäin. Lisäksi on muodostettu virtuaalikunta Teuva - Kauhajoki. Virtuaalikunnan avulla voidaan tarkastella mitä vaikutuksia väestöön ja väestörakenteeseen mahdollisella kuntien yhdistymisellä olisi. Virtuaalikunta tarkoittaa tässä yhteydessä kuntaa, jossa Teuvan ja Kauhajoen kuntien tunnusluvut on yhdistetty. Vertailtavuuden parantamiseksi taulukoissa on esitetty myös joitakin tunnuslukuja Teuva - Kurikka virtuaalikunnasta. 2.1. Väestö Väestöennusteissa on käytetty Tilastokeskuksen virallisia tilastoja. On kuitenkin huomioitava, että viralliset väestöennusteet pohjautuvat aina historiatietoihin ja menneeseen kehitykseen. Muutokset todellisen väestökehityksen trendissä näkyvät ennusteessa aina viiveellä. Lisäksi on muistettava, että oikealla ja aktiivisella toimintapolitiikalla on mahdollista saavuttaa väestökehityksessä positiivisempi tulos kuin ennuste osoittaa. 6