OPETTAJUUS - KRIISISSÄ?

JULKAISUJA 5/2001 OPETTAJUUS - KRIISISSÄ? Toimittanut Ulrica Gabrielsson

Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - järjesti 16.5.2001 keskustelutilaisuuden "Opettajuus - kriisissä?". Tilaisuudessa alustajina toimivat opetusneuvos Armi Mikkola opetusministeriöstä, professori Juhani Hytönen Helsingin yliopistolta, professori Jouko Kari Jyväskylän yliopistolta, koulutuspoliittinen sihteeri Marja- Leena Isomursu Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:stä sekä puheenjohtaja Tatja Karvonen Suomen Opettajiksi Opiskelevien Liitosta. Kommenttipuheenvuoron pitivät kansanedustajat Jyrki Katainen, Tytti Isohookana- Asunmaa, Heli Paasio ja Ulla-Maj Wideroos. Tilaisuuteen osallistui noin 60 henkilöä. Tähän julkaisuun sisältyvät kaikki tilaisuudessa pidetyt alustukset lukuun ottamatta professori Juhani Hytösen alustusta.

SISÄLLYS Tilaisuuden avaus 1 Kansanedustaja Martti Tiuri Ajankohtaista opettajatarpeesta 2 Opetusneuvos Armi Mikkola, opetusministeriö Kommenttipuheenvuoro 6 Kansanedustaja Jyrki Katainen Opettajan ammatin suosio ja opettajan koulutukseen hakeutuminen 9 Professori Jouko Kari, Jyväskylän yliopisto Miksi opettajan ammatti ei houkuttele 13 Koulutuspoliittinen sihteeri Marja-Leena Isomursu, Opetusalan ammattijärjestö OAJ Opettajien arvostus nousuun 15 Puheenjohtaja Tatja Karvonen, Suomen Opettajiksi Opiskelevien Liitto SOOL Kommenttipuheenvuorot Kansanedustaja Tytti Isohookana-Asunmaa 20 Kansanedustaja Heli Paasio 23 Kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos 26

1 Tutkaksen puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Tiuri TILAISUUDEN AVAUS Tervetuloa Tutkaksen seminaariin, joka käsittelee opettajien asiaa eli "Opettajuus kriisissä". Eduskuntakin on viime päivinä miettinyt näitä asioita, koska sivistysvaliokunta on laatinut erilaisia selvityksiä siitä, miten miehiä saataisiin enemmän opettajiksi ja kiintiöitä on ajateltu. Tässä on varmaan monia muitakin ongelmia, että miten saadaan päteviä opettajia ylipäänsä, koska meillä on tietoyhteiskunta kehittymässä ja se perustuu siihen, että ihmiset ovat mahdollisimman hyvin koulutettuja. Se on opettajien vastuulla. Samaan aikaan puuhataan monenlaisia uudistuksia, näkyy olevan uusia oppiaineita peruskoulussa ja lukion ylioppilastutkintoon suunnitellaan erilaisia vaihtoehtoja. Tässä on kyllä kaikenlaista toimintaa käynnissä. Uskon että tämä on aika ajankohtainen juttu siitä syystä, että tämä ala on monenlaisen keskustelun kohteena. Meillä on ohjelma, joka on jaettu kahtia niin, että ensin on kolme alustusta ja kommenttipuheenvuoro ja sen jälkeen kahvitauko yläkerrassa. Sitten jatketaan. Tervetuloa.

2 Opetusneuvos Armi Mikkola Opetusministeriö AJANKOHTAISTA OPETTAJATARPEESTA Arvoisa puheenjohtaja, hyvät osanottajat, hyvät opetustyön kehittäjät, opettajatarpeeseen liittyvä keskustelu on ollut varsin vilkasta viime aikoina. Tämä on ymmärrettävää, sillä meillä on sekä olemassa että odotettavissa useita ratkaisuaan vaativia opettajatarpeiden kysymyksiä. Mistä nämä kysymykset ja myös ongelmat nousevat? Näitä syitä on useita. Ensimmäinen syistä opettajatarvekeskusteluun ei itse asiassa ole ongelma tai kysymys, vaan ihan selvä tosiseikka. Suomalainen opettajakunta on, kuten monet muutkin ammattiryhmät, ikärakenteeltaan sellainen, että ns. suuret ikäluokat ovat lähivuosina poistumassa hyvin ansaitulle eläkkeelle. Suuri poistuma eläkkeelle koskee lähivuosina erityisesti äidinkielen ja kirjallisuuden noin tuhatta opettajaa, englannin 1600 opettajaa, matemaattis-luonnontieteellisten aineiden 1400 opettajaa, liikunnan 600 opettajaa sekä 4500 luokanopettajaa. Alueellisesti tarkastellen ikääntyneintä opetushenkilöstö on Kainuussa, Lapissa, Päijät-Hämeessä, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Oppilaitosjohtoa koskevat luvut kertovat, että rehtorit ovat opettajakunnan vanhinta henkilökuntaa. Esimerkiksi perusopetuksen ja lukion rehtoreista neljännes on 55-59 -vuotiaita. Jos tarkastellaan ruotsinkielisten opettajien tilannetta, lähivuosien eläkkeelle jäänti koskee erityisesti lukioita. Opetushenkilöstön osuus niin työkyvyttömyyseläkkeen kuin yksilöllisen varhaiseläkkeenkin saajista on selvästi noussut 90-luvun aikana, varsinkin 90-luvun loppupuolella. Myös osa-aikaeläkkeelle siirtyminen on yhä yleisempää opetushenkilöstön keskuudessa. Opettajat ovat siirtyneet keskimääräistä huomattavasti enemmän käyttämään järjestelyjä, jotka mahdollistavat normaalia varhaisemman poistumisen työstä tai työn vähentymisen. Tutkimukset osoittavat, että stressi ja työuupumus ovat opettajilla yleisiä - yleisempiä kuin monissa muissa ammattiryhmissä. Erittäin hälyttävää on tieto siitä, että mielenterveydellisten syiden osuus eläkkeelle jäännin perusteena on selvästi kasvanut. Otan yhden esimerkin siitä, miltä eläkejärjestelyjen tilanne alakohtaisesti näyttää. Tekniikan ja liikenteen sekä kaupan ja hallinnon koulutusaloilla kaikista 56 vuotta täyttäneistä opettajista reilusti yli puolet on jo osa-aikaeläkkeellä. Kyse ei ole vähämerkityksellisestä asiasta, jos ajatellaan esimerkiksi oppilaitoksen työn järjestelyä tai työyhteisön toimintaa yleensä. Voi myös esittää sellaisen oletuksen, että osa-aikaeläkkeellä oleva opettaja ei ehkä aina ole ihan ensimmäisenä käynnistämässä uusia kehittämishankkeita. Nämä varsin runsaasti käytetyt eläkejärjestelyt ovat olleet opettajatarpeiden kannalta sekä valtakunnallinen että paikallinen yllätystekijä. Tilaisuuden järjestäjä on valinnut seminaarin otsikoksi kysymyksen "Opettajuus - kriisissä?" En halua lietsoa kriisimielialaa, mutta uskaltaudun kuitenkin esittämään joitakin uusia kysymyksiä

tämän otsikkokysymyksen jatkeeksi. Kysyä mielestäni voi, mikä johtaa voimakkaaseen eläkehakuisuuteen suomalaisessa opettajakunnassa? Onko se yleisen eläkkeelle jäämisintomme heijastumaa? Onko koulujen työolosuhteissa jotain sellaista, joka työntää väkeä ulos ja eläkkeelle niin pian kuin mahdollista? Veikö lama koulutyöltä pohjaa pois vai asetetaanko kouluille niin raskaita opetus- ja kasvatustavoitteita, etteivät opettajat enää halua tai jaksa kohti näitä tavoitteita pyrkiä? Muistammeko me, äidit ja isät, opetushallinnon edustajat, poliitikot, tutkijat, elinkeinoelämän edustajat, koskaan antaa tunnustusta opettajille siitä, että he ovat osaltaan olleet kasvattamassa ja opettamassa niitä esa-pekka salosia ja jorma olliloita, joihin Suomen maine maailmalla perustuu? Vastaan seminaariotsikon kysymykseen: jotain opettajuudessa on kriisiytynyt, jos eläkkeiden vetovoimaa käytetään mittapuuna. Kun tämä tilaisuus on kansanedustajien ja tutkijoiden seminaari, niin haluan asettaa erityisesti tutkijoille kysymyksen tai tehtävän. Meillähän on aika paljon "musta tuntuu" -tietoa siitä, että opetustehtävistä väkeä valuu tasaisesti muihin työtehtäviin. Erityisesti näin tekisivät matemaattisluonnontieteellisten aineiden, kielten- ja luokanopettajien tehtävissä olevat. Moni ammatti on nykyään ns. pedagogisoitumassa. Siksi opettajan koulutuksessa ja opetustyössä hankittu osaaminen kelpaa hyvin esimerkiksi henkilöstöhallintoon, henkilöstökoulutukseen, tieto- ja viestintätekniikan alan kehittämis- ja neuvontatehtäviin, oppimateriaalituotantoon ja kulttuuritehtäviin. Onko tämä siirtymä koulusta muihin työtehtäviin ollut nousukauden ilmiö? Voidaanko olettaa, että muista tehtävistä palataan kouluun, kun ei enää olekaan mahdollista todeta olevansa creative portal -konsultti jossakin riskirahoitteisessa mobile-firmassa? Ne meistä, joilla on jonkun verran ikää ja vuosirenkaita, muistavat hyvin miten noin kymmenkunta vuotta sitten yritysmaailmasta ja muualta palattiin laman alkaessa takaisin kouluun opetustehtäviin. Meillä ei ole tarkkaa tietoa tällä hetkellä siitä, mitä oletettu poistuma kouluista muihin ammatteihin on määrältään ja mitä se on profiililtaan. Ketkä hakeutuvat pois opetustehtävistä, mihin he hakeutuvat, missä määrin, ja palaavatko he takaisin opetustehtäviin? Tässä olisi niin tutkijoille kuin hallinnollekin selvittämisen arvoinen asia. Ajankohtaisiin opettajantarpeisiin vaikuttaa myös se, että oppilaitoskentällä on aika paljon opettajaryhmiä, joissa epäpätevien opettajien osuus on suuri. Luokanopettajien osalta tilanne on ongelmallinen Etelä-Suomen läänissä, erityisopetuksen kohdalla tilanne on ongelmallinen käytännössä koko maassa. Aineenopetuksessa tuntiopettajien kelpoisuustilanne on huolestuttavan heikko. Nämä samat ongelmat koskevat niin suomen- kuin ruotsinkielistäkin koulutointa. Ollaanko tässä kohdin kriisissä? Paikoin kyllä. Kyllä siellä koulutoimen johtaja kriisiytyy, kun kesä on loppumassa ja päteviä hakijoita opetustehtäviin ei ole. Miltä opettajatilanne ja opettajatarpeet vaikuttavat, kun tarkastellaan niitä esimerkkien valossa? Luokanopettajien tarve on tällä vuosikymmenellä noin 7500 ja erityisopettajien tarve noin 2600. Äidinkielen ja kirjallisuuden sekä vieraiden kielten opettajia tarvitaan yhteensä noin 5600. Matemaattisten aineiden opettajia tarvitaan kymmenen vuoden kuluessa 2800. Ammatillisen koulutuksen sekä ammattikorkeakoulujen opettajien pedagogisen koulutuksen tarve on kuluvalla vuosikymmenellä 15000 henkeä. Tässä on yhdistetty sekä opettajakunnan ikärakenteesta että kelpoisuustilanteesta aiheutuvat opettajankoulutustarpeet tällä vuosikymmenellä. Tiedot perustuvat Opepronimisen ennakointiprojektin noin vuosi sitten valmistuneisiin tuloksiin. Tältä pohjalta opetusministeriö on esittänyt tarvearviot opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassaan. Osana opettajatarvekeskustelua on myös esitetty, että opettajatarpeiden ja opettajapulan syyt ovat paljolti siinä, ettei opettajankoulutus kiinnosta hakijoita. Väite on virheellinen ja edellyttää korjaamista. Luokanopettajakoulutukseen on vuosittain hakijoita yli 5000, kun sinne voidaan valita noin 3

700. Opinto-ohjaajakoulutukseen hakeutuu 300-400 hakijaa, kun valita voidaan 30-40. Erityisopetukseen ja taideaineisiin hakijoita on moninkertainen määrä. Liikunta, käsityö ja kotitalous ovat suuria suosikkeja hakijoiden keskuudessa. Hakijatilanne on jatkuvasti ollut hyvä historiassa, uskonnossa, psykologiassa, biologiassa ja maantiedossa. Sen sijaan matematiikka, fysiikka ja kemia eivät ole opiskelijoiden mielestä varteenotettavia vaihtoehtoja, kun urasuunnitelmia tehdään. Tämä ilmiö on valtakunnallinen ja se on myös yleiseurooppalainen. Kielissäkin on ollut jonkin verran vaikeuksia saada opettajakiintiöitä täyteen. Tämä ilmiö on pikemminkin yliopistokohtainen kuin valtakunnallinen. Halussa hakeutua opettajaksi en näe kriisiä tai kriisiytymistä muussa kuin matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Siinä kriisi onkin sitten varsin vakava. Sanoin äsken, että haluan tämän hakijapulaväitteen oikaista. On tarpeetonta, jopa vastuutonta paisutella hakijapulaa matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa koko opettajankoulutusta koskevaksi. Miksi luoda kuvaa opettajuudesta sellaisena maailmanlopun ammattina, johon kukaan ei halua hakeutua? Tällainen puhe ei mielestäni ole kenenkään edun mukaista eikä se ainakaan ammatin arvostusta lisää. Miksi sitten ei ole riittävästi opettajia, miksi puhutaan opettajapulasta? Vastaus on yksinkertainen: opettajia ei ole koulutettu riittävästi. Siinä missä lamavuodet koskettivat suomalaista koulutointa, ne koskettivat myös suomalaisia yliopistoja. Opettajankoulutus ei todellakaan ole yliopistoissa ollut sellainen lempilapsi, johon olisi haluttu panostaa taloudellisesti vaikeina vuosina. Tähän eivät ole ohjanneet myöskään yliopistojen perusrahoituksen ratkaisut. Tämän seikan ovat selvästi tuoneet esiin opettajankoulutuksen arviointi, ennakointi ja monet muut selvitykset. Opettajien riittävyyteen vaikuttavat myös yliopisto-opintojen pitkät suoritusajat ja opintojen keskeyttäminen. Jos valmistumisajat kielissä lyhenisivät ja keskeyttämiset matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa vähenisivät, niin kyllä sillä olisi opettajapuolellekin myönteisiä vaikutuksia. Opettajatarpeisiin on erityistoimilla ryhdytty puuttumaan kaksi vuotta sitten. Pari vuotta sitten käynnistyivät opinto-ohjaajakoulutuksen, erityisopettajakoulutuksen, ruotsinkielisen luokanopettajakoulutuksen ja ruotsinkielisen aineenopettajakoulutuksen lisäykset. Vuosi sitten opetusministeriön ja yliopistojen kesken sovittiin kolmivuotisesta opettajakoulutuksen laajennusohjelmasta. Tämän ja kahden seuraavan vuoden aikana yliopistot lisäävät opettajankoulutusta hieman yli kolmellatuhannella nykyvalmistuksen päälle. Tämän laajennuksen kustannukset ovat yhteensä 116 miljoonaa markkaa. Kaikki opettajankoulutusta antavat yliopistot ovat mukana toteuttamassa tätä ohjelmaa. Suurimmat toteuttajat ovat Jyväskylän yliopisto ja Helsingin yliopisto. Mittavimmat laajennukset kohdistuvat luokanopettaja- ja erityisopettajakoulutukseen, vieraisiin kieliin, matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin, liikuntaan ja opettajan pedagogisten opintojen suoritusmahdollisuuksiin. Lisäyksiä tehdään myös ammatillisessa opettajankoulutuksessa. Yliopistoille kuuluu kiitos siitä, että ne ovat suunnitelmissaan ottaneet varsin hyvin huomioon sekä opettajakunnan ikärakennetilanteen että kelpoisuustilanteen. Tällä tarkoitan sitä, että yliopistot ovat lisänneet sekä aloituspaikkoja mutta myöskin järjestävät runsaasti pätevöittävää koulutusta epäpäteville opettajille. Ensimmäiset laajennusohjelman viestit ovat olleet ilahduttavia. Hakijaongelmia ei ole ollut. Matemaattis-luonnontieteellisissä aineissakin on saatu jonkin verran hakijoita liikkeelle, itse asiassa oletettua enemmän. Voisiko tämä olla ns. heikko signaali siitä, että matematiikan opettajaksi taas haluttaisiin suuntautua, vai onko kyse siitä, että ensimmäiset haut ovat kuorineet hakijakerman päältä pois? Tämä jää myöhemmin nähtäväksi. 4

Kolmivuotinen laajennusohjelma ei kuitenkaan riitä. Lisäyksiä tarvitaan tulevina vuosina eli seuraavanakin kolmivuotiskautena suurin piirtein saman verran. Niiden tulisi kohdistua äidinkieleen ja kirjallisuuteen, taideaineisiin, erityisopetukseen ja liikuntaan, koska näiden aineiden lisäykset jäivät tässä ensimmäisessä lähdössä liian pieniksi. Lisäystä tarvitaan myös jonkin verran kielissä ja matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa. Tulevaisuuden lisäystarve on tietysti esitettävä sillä varauksella, että opettajatarpeisiin vaikuttavat yleiset tekijät eivät kovin olennaisesti muutu. Olen edellä liikkunut siinä maastossa, joka muodostuu opettajatarpeesta ja opetusministeriön toimista opettajankoulutuksen laajentamiseksi. Mielestäni kuva opettajatarpeesta jää puutteelliseksi, jos puhun vain opettajien peruskoulutuksesta enkä mainitse sanallakaan opettajien täydennyskoulutustarpeesta. Sinänsähän ei ole kenellekään teistä asiantuntijoista suuri uutinen se, että täydennyskoulutus ei tällä hetkellä toteudu sen paremmin opettajan oikeutena kuin velvollisuutenakaan. Odotukset siitä, että opettajat kehittävät opetustyötään ja työyhteisöään ovat varsin korkealla, mutta todellisuus on perin kirjava, kun asiaa katsotaan selvitysten valossa. Ne kertovat esimerkiksi sen, että lähes kolmivuotisen selvitysjakson aikana oli lähes 4 % opettajia, jotka eivät viime vuosina saaneet lainkaan täydennyskoulutusta. Ei siis edes se kolmen päivän koulutusvelvoitekaan ollut heitä koskettanut. Samoin tulokset kertovat, että täydennyskoulutustilanne eri opettajaryhmissä on hyvin erilainen. Siinä, missä ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen tai ammatillisen oppilaitoksen opettaja saa vajaan kolmen vuoden aikana 50 päivää täydennyskoulutusta, niin lukion opettaja pärjää puolet pienemmällä eli 25 täydennyskoulutuspäivällä. Samoin selvitykset osoittavat suuria alueellisia eroja niin täydennyskoulutustarjonnassa kuin myös siihen osallistumisessakin. Eräänä täydennyskoulutuksen mittarina voi käyttää rahaa. On esitetty, että menestyvissä yrityksissä henkilöstökoulutuksen ja henkilöstön kehittämisen kustannusten osuus olisi noin 3 prosenttia yrityksen palkkasummasta. Koulutusmyönteisinä kaupunkeina tunnetaan esimerkiksi Helsinki ja Jyväskylä. Helsingissä käytetään selvityksen mukaan palkkasummasta 1,3 % täydennyskoulutukseen, Jyväskylässä 0,48 %. Kun kouluihin mielellään ollaan tuomassa erilaisia yritysmaailman oppeja, niiden oppien toivoisi toteutuvan myös henkilöstön kehittämisen kohdalla niin, että koulutusmäärärahat seuraisivat menestyvien yritysten kolmen prosentin tavoitetta. Väitän, että opettajien työssä jaksamiseen voitaisiin vaikuttaa täydennyskoulutuksen antamalla tuella myönteisesti. Nykytilanne täydennyskoulutuksessa on epätyydyttävä ja opettajat ovat keskenään perin eriarvoisessa tilanteessa. Täydennyskoulutuksen saanti riippuu siitä, mihin opettajaryhmään satut kuulumaan, missä kunnassa työskentelemään ja miten paljon olet valmis itse rahoittamaan omaa koulutustasi. Tältä osin seminaarin kriisikysymykseen viitaten totean, että tilanne on kriisissä. Seminaariotsikon kysymykseen vastaan, että opettajuus kokonaisuudessaan ei ole kriisissä, mutta selviä kriisinalkuja on näkyvissä. Niiden käsittelyyn tarvitaan paljon yhteistä työtä. Hyvänä esimerkkinä siitä on tämä seminaari. Kiitos. 5

6 Kansanedustaja Jyrki Katainen Kokoomuksen eduskuntaryhmä KOMMENTTIPUHEENVUORO Rouva puheenjohtaja, hyvät sivistyksen ystävät ja koulutuksen ammattilaiset, minulla on kolme minuuttia aikaa, mutta lupaan ylittää sen minuutilla, koska kelloni on aina minuutin edellä, niin se menee luontevasti. Opettajan kelpoisuudesta alkuun muutama asia. Sivistysvaliokunta tehdessään lausuntoa opettajan koulutuksen tilasta ja opettajuuden tilasta kiinnitti huomiota nimenomaan opettajan kelpoisuuteen ja osaamiseen tulevaisuudessa. Me olimme, voi sanoa, huolissamme positiivisella tavalla opettajuuden tulevaisuudesta ja siitä, mitä opettajat osaavat ja mitä he sillä osaamisellaan tekevät, eli minkälaista tietoa siirretään tai miten oppimishaluisia lapsia opettajat omalta osaltaan pystyvät tulevaisuudessa kasvattamaan. Sivistysvaliokunta määritteli hyvän luokanopettajan, tai ehkä hyvän opettajan seuraavalla tavalla: hän on tieteelliseen tietoon tukeutuva oppimisen ohjaaja, työhönsä motivoitunut, kehittämishaluinen ja aikaansa seuraava, yhteiskunta- ja koulutuspoliittisesti tietoinen ja aktiivinen täydennyskouluttautuja. Eli tässä on muutamia luonteenomaisia piirteitä listattu. Meillä oli alunperin pidempikin lista, mutta ajateltiin, ettei sellaista supermiestä tai -naista kasva missään, jota olisimme halunneet. Ajattelimme, että tähän kohtuulliseen väli- ja viitekehykseen pystytään aika paljon arvoja ja tavoitteita kiteyttämään. Jotta tähän päästään, niin nykyiseen opettajankoulutukseen verrattuna valiokunta katsoi, että peruskoulutukseen tulisi nykyistä enempi sisällyttää koulutuksen ja opetuksen arviointiin valmentavia elementtejä. Samoten kun koulutuspolitiikan kehityspiirteitä ymmärtävää ja analysoivia osioita. Yksilöllisen opiskelun ohjaamisen taitoja, oppimisvaikeuksien diagnostisointia, tasa-arvo-, monikulttuurisuus- ja tapakasvatus-elementtejä. Valiokunnassa oli hyvin vahvasti myös esillä erityisopetuksen asema ja erityisopetuksen taitoja haluttiin korostaa kaikessa opettajainkoulutuksessa nykyistä enemmän. Tässä Juhani Hytönen mainitsi, että Helsingin yliopistossa aineenopettajakoulutuksessa on kokeilu, jossa yhdistetään jo alkuvaiheessa aineenopettajakoulutus ja opettajankoulutus kokonaisuutena. Tämä on mukana myös valiokunnan lausunnossa, jossa mainitaan, että on harkittava opettajatehtävien peruskoulutuksen yhtenäistämistä ja muodollisten vaatimusten joustavoittamista. Tämä käytännössä tarkoittaa nimenomaan sitä, että perusopintokokonaisuus oli kaikille yhtenäinen ja tämän lisäksi olisi mahdollista ottaa erikoistumisopintokokonaisuuksia aineenopettajuuteen valmistumiseksi. Jotta opettajantehtävästä toiseen siirtyminen olisi mahdollista, niin erikoistumisopinnot ja täydennyskoulutus tulisi nähdä luonnollisena pätevöitymisen väylänä. Tällä oikeastaan halutaan osaltaan vastata siihen, mistä täällä kahdessa aikaisemmassa puheenvuorossa on ollut myös vähän huolta, että opettajaksi sitoutuminen saatettaisi vahvemmaksi myös tällä aineenopettajapuolella.

Täydennyskoulutus on ehkä, kuten Armi Mikkola totesi, yksi keskeisimpiä haasteita, joka pitää myös kunnissa ymmärtää. Mielestäni kunnanvaltuustojen tulisi seikkaperäisesti ryhtyä harjoittamaan kunnallista koulutuspolitiikkaa, joka tarkoittaa selkeiden tavoitteiden asettelua kuntatasolla suhteessa koulutukseen. Ei riitä, että raamitasolla ohjataan määrärahoja koulutukseen, vaan on pystyttävä valtuustotasolla määrittelemään laadullisia ja määrällisiä tavoitteita koulutoimen järjestämiseksi. Tässä on esimerkiksi ryhmäkoko yhtenä tavoitteena voisi olla, opettajien täydennyskoulutuksen määrä voisi olla yhtenä tavoitteena ja tämäntyyppisiä asioita. Tämä on myös oikea foorumi silloin korostaa opettajan täydennyskoulutuksen merkitystä. Valiokunta kirjasi lausuntoonsa myös sellaiseen lauseen, missä määriteltiin, että olisi tutkittava mahdollisuus täydennyskoulutusvelvoitteeseen kuitenkin yksilön ja opettajan henkilökohtaisen suuntautumisen mukaan. Sitten vielä joku sana opiskelijavalinnoista. Tämä todella, kuten puheenjohtaja totesi, sukupuolikiintiökysymys on korostunut koko lausunnossa ehkä suhteettomankin paljon, mutta se on ehkä, sanoisiko helpoiten käsiteltävä ja vastakkainasetteluun viittaava osio tässä lausunnossa ja sen takia ehkä se on korostunut. Valiokunta on oikeasti huolissaan siitä, että miesopettajien määrä Suomessa on ollut alenemassa ja eläköityminen on suurempaa kuin sisäänotto miesopettajien kohdalla. Kun katsotaan opetusministeriön tilastoja, niin mikäli nyt oikein tulkitsin, niin vuonna 1990 miehiä valittiin 16,8 %, vuonna 2000 vastaava luku oli 14,7 %. Mitään ei ole ainakaan positiivisempaan suuntaan tapahtunut. Tämän takia me halusimme ottaa sukupuolikiintiön nimenomaan, meillä on kirjaus, että tulisi mahdollistaa kokeilu sukupuolikiintiöissä. Valiokunta on useina aikaisempinakin vuosina useissa yhteyksissä korostanut tätä samaa ongelmaa, samaa haastetta, mutta kun mitään ei ole tapahtunut, niin sitä haluttiin vielä kertaalleen nostaa esiin. Julkinen keskustelu on jo palvellut sitä päämäärää, mihin varmaan kaikilla eri tavoilla on tarkoitus päästä. Valiokunnan mielestä yhteiskuntarakenteen ja perherakenteen muutoksen ovat yksi keskeisimpiä syitä, minkä takia kouluissa tulisi olla tasapainoisemmin sekä miehiä että naisia opettajan tehtävissä. Se mitä valiokunta itse asiassa haluaa on se, että valintakokeita on kehitettävä niin, että opetusalalle soveltuvat ja motivoituneet miehet nykyistä enemmän hakeutuisivat ja valikoituisivat opettajan tehtäviin. Tässä tietysti yliopiston ja opetusministeriön yhteistyö on täysin keskeinen. Jarkko Alajääski on tehnyt oman tutkimuksensa "Miesongelma luokanopettajakoulutuksen opiskelijavalinnoissa Raumalla vuonna 1996." Hän on todennut johtopäätelmissään, että miehet olivat aliedustettuina luokanopettajakoulutukseen hakeneiden joukossa, valintakokeisiin kutsuttujen joukossa ja niihin osallistuneiden joukossa. Sen sijaan yliedustettuina valittujen joukossa verrattuna hakeneisiin ja valintakokeisiin kutsuttuihin ja osallistuneisiin. Ja vielä hän toteaa, että valintakokeen haastatteluosiossa valintakokeet näyttävät suosivan miehiä, niin kuin täällä professori Hytönenkin totesi. Johtopäätöksenä on se, että ensi sijassa tulee puuttua hakeutumiseen, jolla pystyttäisiin ratkaisemaan aika paljon näitä ongelmia. Tällöin pitääkin kysyä, vaikuttaako koko valintakäytäntö hakeutumiseen vai ei? Valiokunnassa keskusteltiin siitä, että hakeutumista voitaisiin nimenomaan tällä sukupuolikiintiökeskustelulla edistää ja mikäli tätä valintaprosessia ylipäänsä kehitetään, niin se saattaisi lisätä hakeutumista opettaja-alalle ylipäänsä. Kiintiö on sinänsä hyvin pieni osa kokonaisongelmaa ja ongelman ratkaisua. Mutta mikäli tällä keskustelulla ja sillä, että valintakoejärjestelmää kehitetään, lisätään 7

sitä hakeutumista, niin silloin päästään niihin lopputuloksiin, joita ainakin valiokunnassa on toivottu. Kiitoksia. 8

9 Professori Jouko Kari Jyväskylän yliopisto OPETTAJAN AMMATIN SUOSIO JA OPETTAJAN KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN Arvoisat kuulijat, Ammatinvalinta on nuoren ihmisen merkittävimpiä - ja toivon mukaan myös kauaskantoisimpia päätöksiä elämän varrella. Tästä syystä harkitun päätöksen tekeminen on yksilön kannalta tärkeää ja myös yhteiskunnan ylläpitämän koulutusjärjestelmän kannalta hyvin toivottavaa. Jyväskylän luokanopettajavalinnoissa on tähän piirteeseen yleisempää ns. opettaja-ajattelua luotaavien pääsykoemallien kehittelyssä kiinnitetty aivan erityistä huomiota vuodesta 1992 lähtien; siihen kun on ollut erinomainen mahdollisuus hakijoiden suuren määrän vuoksi. Tutkija Pekka Räihän toimittaman ja äskettäin julkistetun tutkimusraportin tulosten pohjalta rohkenen myös väittää ratkaisujen toimineen pitkällä aikavälillä ennakko-odotusten mukaisesti. Tarkastelen aluksi lähinnä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuksen näkökulmasta yleissivistävän koulun opettajan ammatin suosiota ja erilaisia ratkaisuja opettajankoulutukseen hakeutumisessa ja palaan lopuksi lyhyesti tarkastelemaan suomalaisen opettajankoulutusjärjestelmän toimivuutta ja sen nykytilaa. Esimerkkejä opettajan ammatin suosiosta ja hakeutumisen väylistä eri aloilla Koko maan ja erityisesti Jyväskylän luokanopettajakoulutuksen haluttavuudesta miesten ja naisten osalta 1991-2000 Huippuvuodesta 1992, jolloin yhteisvalinnasta ilmoittautui lähes 5900 (5889) hakijaa, on hieman taannuttu. Äskettäin päättyneessä yhteishaussa hakijoiden kokonaismäärä on tarkalleen 5313. Nousua on parin vuoden takaisesta aallonpohjasta 357 ja viimevuotisestakin 127 hakijaa. Jyväskylään haki ensisijaisesti vuonna 2000 naisia 636 ja miehiäkin vielä 159; kun miesten määrä 1992 oli 207. Kuvio 1 osoittaa kuitenkin mieshakijoiden määrän pysyneen suhteellisesti ottaen hyvin korkeana, mutta erityisen kummallista on se, että Jyväskylän yliopisto suorastaan "rohmuaa" nuo mieshakijat. Esimerkkinä tästä vaikkapa vuoden 1998 tilanne, jolloin JY:n miesten määrä 188 oli 27,6 % eli reilut 1/4 kaikista. Meillä on erityisesti tästä porukasta varaa valita. Tutkimustemme mukaan (Heinonen 2000) helsinkiläislukion pojista kuitenkin vain 11,9 % pitää luokanopettajan ammattia uranvalintavaihtoehtonaan, kun vastaava suosio muualla maassa on 22,3 eli kaksinkertainen. Helsinkiläistyttöjen vastaava luku on 34,3 % vastaten melko tarkoin koko maan luokanopettajan ammattia haluavien tyttöjen osuutta 36,8 %. Muualla maailmassa - ehkä Kanadaa lukuun ottamatta - tätä suosion määrää on suuresti ihmetelty.

Kuvio 2 osoittaa puolestaan Jyväskylän yliopistoon sisään päässeiden luokanopettajaopiskelijoiden miehet/naiset suhteellisten osuuksien kehityksen kymmenvuotiskaudelta 1991-2000. Miesten osuuden paranemisen vuoteen 1997 mennessä aina 30 %:iin ja laskentatavasta riippuen vähän ylikin selittää ministeriön rahoituksella ylläpidetty valintakokeen kehittämistutkimus, jossa on onnistuttu kehittämään hyvin toimivat ja "sukupuolineutraalit" valintakokeen osat: kirjallisuuteen perustuva pohdintatehtävä, videolta nähdyn opetustilanteen analyysi, yhteistyövalmiuksia mittaava ryhmätilanne sekä yksilöhaastattelu. Matemaattis-luonnontieteellistä ajattelua mittaava vapaaehtoinen osio toi Jyväskylään erittäin runsaasti laajan matematiikan ylioppilaskirjoituksissa suorittaneita (36,4 %), ja esimerkiksi Hämeenlinnan vastaava luku oli vain 22,8 %, kun sitä ei erityisesti korostettu. Hakijat lukevat siis erityisen tarkasti valintakoeoppaita (Kuvio 3). Varsinainen tulos tässä raportissa "Valinnat, koulutus, luokanopettajan työ" on kuitenkin se, että Jyväskylän valinnoissa hyvän valintapäätöksen tehneet ja hyvää ns. opettaja-ajattelua edustavat, joiden määrä on 1990-luvulla onnistuttu nostamaan hyvin korkeaksi, viihtyvät ja menestyvät opettajan suuria haasteita eteen tuovassa arjessa edelleen erinomaisesti - ja huomattavasti paremmin kuin heikon ja sattumanvaraisen valinnan tehneet kollegansa, jotka usein ahdistuvat ja harkitsevat jopa alan vaihtoa. Kun asia näin hyvin on otettu seurantatutkimuksen avulla haltuun, sen tulisi siirtyä käytännön opiskelijavalintatilaisuuksiin laajemminkin. Näin uskonkin käyvän paljolti jo kuukauden kuluttua toteutettavissa valinnoissa Jyväskylää laajemminkin. Viime viikonlopun Opettajankoulutuksen valtakunnallinen valintakoeseminaari antoi tästä viitteitä. Jyväskylän OKL:n rekrytointi- ja sijoittumisalueilla on kentällä hyvä tilanne myös kouluissa (vielä 35 % miehiä ja 65 % naisia). Vantaalla tilanne näyttää jo jonkinlaisen kriisin oireita (vain 22 % miehiä ja 78 % naisia), ja tilanne ilmeisesti vain edelleen vinoutuu. Aineenopettajien "suoravalinta" suosion ja määrätietoisen opiskelun lisääjänä Jyväskylässä Hyviä kokemuksia aineenopettajien ns. suoravalinnasta - jolloin myös aineenopettajat harkitsevat jo "lähtöruudussa" mahdollisuutensa opettajuuten on: S liikunnanopettajien osalta n. 30 vuoden ajalta, S musiikin opettajien osalta muutaman vuoden osalta, S englanninkielen opettajien osalta yhden kokeiluvuoden ajalta, jolloin saatiin todella motivoituneita, hyvin kieliopinnoissaankin suoriutuvia ja opinnoissaan pysyviä opiskelijoita. Nyt kokeilu, joka myös jää pysyväksi käytännöksi laajenee historian, kirjallisuuden ja saksan opettajaopintoja koskevaksi. Toivottavasti voimme antaa myös valintakokeeseen hyviä menettelytapoja luokanopettajien valintoihin kehitetyistä käytänteistä - toki niitä edelleen kehittämällä. Ammatillinen opettajankoulutus suosion "ristiaallokossa" Ammatillisen koulutuksen tilanne vahvistaa minulla aiemminkin ollutta olettamusta, että opettajavarantoa ja opettajaksi hakeutumisen potentiaalia Suomessa on runsaasti, mutta se on ehkä vähän kiusallisellakin tavalla epätasaisesti jakautunut. Niinpä: matkailu- ja ravintola-alalla on opettajia aivan liikaa. Ennen niin suositulla sosiaali- ja terveysalalla lienee edelleen hakijapotentiaalia, mutta kun on liikaa opettajia, valintakokeisiinkaan ei ole entisen kaltaista ryntäystä. Miesten suosimalla luonnonvara-alalla tilanne on tasapainoinen. Sen sijaan etelän kaupungeissa ei tekniikan ja liikenteen opettajiksi ole tungosta, mutta pohjoisempana hakijoita riittää. Syy lienee 10

palkkapolitiikassa, kuten luokanopettajien ja alan aineenopettajienkin kohdalla. Kulttuurialalla (kuvaamataitelilijat, artenomit ja muusikot) hakijoita on runsaasti; ja työtilaisuuksiakin kohtalaisesti vapaan kansansivistyksen saralla. Sitten karvan verran yleisemmin joistakin asioista. Opettajankoulutuksen saatavuus on Suomessa järjestetty opettajankoulutuksen osalta todella mallikelpoisella tavalla (kartta sijoittumisesta LUOKO:n osalta). Kun näin on, Helsingin seutua uhkaa paheneva opettajapula, ellei kiireesti ryhdytä maksamaan "syrjäseutulisää", jotta yksinäinen opettaja pystyisi kuukausipalkallaan maksamaan edes vuokran ja markettilaskut. Autoa tuskin kannattaa hankkiakaan - ainakaan toistaiseksi - täällä ruuhka-suomessa. Varsinkin opettajien on syytä iloita OECD:n opetusministerien kokouksessa huhtikuussa esiin nostetuista asioista Suomen osalta. % Suomi on edelleen kärjessä kansainvälisissä luku- ja kirjoitustaitotesteissä, OECD:n opetusministerien kokouksessa tämän vuoden huhtikuussa Suomen koulutusjärjestelmä on saanut erityistä tunnustusta ja myös kehittämisehdotuksia, joista % Suomi on muiden Pohjoismaiden tavoin kustannustehokkainta aluetta maailmassa saaden erinomaisia tuloksia lähes kaikilla elinikäisen oppimisen alueilla. S Kehityksen kärkimaissa, johon Suomikin lienee pyrkimässä, käytetään jo enemmän määrärahoja tietotekniikkaan kuin kirjoihin ja muihin painomateriaaleihin. Siinä on meille kuitenkin vielä kirimisen varaa. En siis tutkimuksen saralta löydä kovin painavia perusteita puhua varsinaisesti opettajuuden kriisistä koko maassa, mikäli sillä tarkoitetaan opettajiston koulutusta ja taitotasoa. Kriisin ainekset ovat pääosin muualla; tahoilla, joihin yksittäisellä opettajalla - ehkä opettajajärjestölläkään - ei ole suoranaista mahdollisuutta vaikuttaa. Tarkastellessani minulle sovittua teemaa - vähän niin kuin opettajana - lähden edelleen OECD:n opetusministerien suosituksista, jotka ovat mielestäni oikean suuntaisia tutkimustemmekin mukaan. Huoli opettajan ammatin suosiosta onkin yleiseurooppalainen, ja omien havaintojeni mukaan, joita olen kerännyt lähes vuosittain vuodesta 1983 alan kongressimatkoilta, tilanne Suomessa ei suinkaan ole pahin, joskin tiettyjä uhkakuvia nostattava. On mielestäni hyväkin, että nämä uhkakuvat näkyvät nyt ensi sijassa pääkaupunkiseudulla, jolloin päättäjät ovat niihin jo hanakasti tarttumassa. Siitä on oivana osoituksena mm. tämän seminaarin järjestäminen. Viikko sitten vastaavia asioita puitiin Jyväskylässä kahden päivän ajan kestäneessä "Opettajankoulutuksen valtakunnallisessa valintakoeseminaarissa", josta tuon tuliaisena luokanopettajien valintakokeiden kehittämistä koskevan, tutkija Pekka Räihän toimittaman pitkittäistutkimuksen loppuraportin, joka julkaistiin torstaina 10.5.2001 - myös kiitettävästi tiedotusvälineissä. Raportin tulosten pohjalta on perusteltua yhtyä em. ministerikokouksen suosituksiin opettajapulan torjumiseksi. Keinoina opettajapulan torjumiseen ministerit esittivät: S opettajien palkkauksen tarkistamista (toim. huom! muihin maisteritasoisiin tehtäviin ehkä varovaisestikin suhteuttaen, jolloin miehetkin saataisiin taas kiinnostumaan opettajan tehtävistä), S lisäpanostusta täydennyskoulutukseen (huom! lähtien heti työhön perehdyttämiskoulutuksesta, johon mm. Jyväskylä nyt alkaa panostaa), 11

12 S urakehitysmahdollisuuksien ja johtamiskoulutuksen luomista, jotta rehtoreiksi saataisiin parhaat opettajat (pidän erittäin huonon lainsäädännöllisenä ratkaisuna apulaisjohtajajärjestelmän luomista, joka kai tehtiin säästötarkoituksessa; Juvan kunnan osalta tästä on valmistumassa tapaustutkimuksena toteutettava opinnäyte Jyväskylän yliopistossa).

13 Koulutuspoliittinen sihteeri Marja-Leena Isomursu Opetusalan Ammattijärjestö OAJ MIKSI OPETTAJAN AMMATTI EI HOUKUTTELE Arvoisa puheenjohtaja, hyvät seminaarin osallistujat, Otsikon kysymys kuuluu, miksi opettajan ammatti ei houkuta. Miksi koulutuksen saaneet siirtyvät muihin tehtäviin ja miksi lähdetään ennenaikaiselle eläkkeelle? Löytyisiköhän vastaus noihin kysymyksiin siitä, mitä koululle tänä päivänä kuuluu ja siitä, millaisissa olosuhteissa opettajat työtään koulussa tekevät. Laman seurauksena kunnat ovat säästäneet koulutoimesta, mikä ei tietenkään ole voinut olla vaikuttamatta oppilaisiin ja opettajan työhön koulussa. Lääninhallitukset ovat v. 2000 arvioineet kuntien peruspalveluja ja niihin kohdistuneita säästöjä ja säästöjen vaikutuksia. Kysyttäessä viittä tärkeintä oppilaisiin vaikuttanutta tekijää nousivat esiin (vähän eri järjestyksessä eri lääneissä) seuraavat asiat: ryhmäkoot ovat kasvaneet laman aikana, kerhotoimintaa on vähennetty lähes minimiin, oppimateriaalien hankinnassa on ongelmia, tukiopetusta ei ole järjestetty lähestulkoonkaan tarpeeksi ja sijaisten palkkaukseen ei ole ollut rahaa. Lisäksi joissain kunnissa oli mainittu vielä opettajien lomautukset. Laman seurauksena myös pahoinvointi koko yhteiskunnassa on lisääntynyt; syrjäytyminen ja perheiden sosiaaliset ongelmat ovat kaikille tuttuja asioita. Meillä alkaa olla jo toisen polven työttömiä ja kotien alkoholi- ynnä muut ongelmat ovat kaikkien tiedossa. Nämä ongelmat seuraavat väkisinkin lapsia kouluun ja näkyvät selvitysten mukaan koulun arkipäivässä väkivaltana, häiriökäyttäytymisenä ja kiusaamisena. Opettajien mahdollisuudet vaikuttaa näihin asioihin ovat kovin pieniä. Meillä OAJ:n toimistossa juristit kertovat kauhutarinoita erityisesti erityisopettajien ongelmista. Jos riehuvan oppilaan päällä pitää istua, että hänet saadaan rauhoittumaan, rupeaa tuntumaan siitä, että tämä ei välttämättä enää ole opetustyötä. Erityisopetus oli ensimmäinen kohde, mistä laman aikana ruvettiin säästämään. Tälläkin hetkellä erityisopetuksen tarpeessa olevia oppilaita opetetaan yleisopetuksen ryhmissä, vaikka selkeästi heidät olisi tarpeen siirtää erityisopetukseen. Toisaalta, erityisopetukseen siirrettyjä oppilaita innokkaasti integroidaan yleisopetuksen ryhmiin. Näin tapahtuu valitettavasti ilman tukitoimia, ilman koulunkäyntiavustajaa ja ilman, että luokanopettaja olisi saanut täydennyskoulutusta. Samaan aikaan, kuten kuntien peruspalveluselvitys osoitti, myös opetuksen ryhmät ovat kasvaneet ja muukin oppilasaines muuttunut entistä heterogeenisemmaksi. Luokanopettajalla saattaa olla

integroituna luokassaan kuusikin erityisoppilasta. Herää kysymys jo kohta, että mikä on yleisopetusta ja mikä on erityisopetusta. Uusi oppimiskäsitys - vaikka se ei nyt varmaan enää kenellekään meistä uusi ole - eli konstruktivismi lähtee siitä, että oppilas oppii ja opettaja tukee häntä siinä oppimisessaan, oppilaan yksilöllisestä lähtökohdista. Tämä oppimiskäsitys edellyttää tietysti opetuksen eriyttämistä. Mutta jos ryhmät ovat ylisuuria ja opettajien aika menee häiritsijän rahoittelemiseen, niin eriyttämisestä lienee turha puhua. Ja sitten tehdään arviointi, jossa todetaan, että opettajat eivät olekaan ottaneet käyttöön näitä uusia, hyviä menetelmiä. Hyi, opettajat! Sitten täydennyskoulutuksesta, mistä Armi Mikkola ja muutkin alustajat ovat jo aiemmin käsitelleet. Samaan aikaan, kun työskentelyolosuhteet kouluissa ovat heikentyneet, uusia vaatimuksia on tullut ovista ja ikkunoista. Opettajien mahdollisuudet osallistua täydennyskoulutukseen ovat kaventuneet. Koulutuksen järjestäjät eivät lähetä enää opettajia täydennyskoulutukseen ja jos lähettävät, sijaisia ei palkata. Opettajat ovatkin entistä useammin joutuneet kouluttautumaan omalla ajallaan ja osittain omalla kustannuksellaan. Tehdään sitten kysymys: Onko se ihme, että nuoret eivät hakeudu opettajan ammattiin tai opettajat siirtyvät helpompiin tehtäviin tai ennenaikaiselle eläkkeelle. Meidän mielestämme OAJ:ssa yksi ratkaisu ongelmaan on opettajan ammatin arvostus. Mielenkiintoista on, että kaikissa juhlapuheissa koulutusta arvostetaan kovinkin, mutta miksi ei arvosteta sen koulutuksen tekijää eli opettajaa. Voiko kysymys olla siitä, että ala on perinteisesti naisvaltainen, siksi sitä ei arvosteta? Koska ei arvosteta, ei makseta parempaa palkkaa, ja koska ei makseta parempaa paikkaa, niin alalle ei saada miehiä. On ehkä kysymys kehästä. Yhteiskunnan arvostus opettajan ammattiin kaiken kaikkiaan näkyy opettajan palkkauksessa. Vastavalmistuneen luokanopettajan paikka on 10 000 markkaa ja vastavalmistuneen aineenopettajan paikka noin 11 000 markkaa. Viimeisimmässä Opettaja -lehdessä oli nimimerkillä "opet lakkoon" pieni mielipidekirjoitus asiasta. Pari vuotta sitten valmistunut kielenopettaja siirtyessään yksityissektorille, sai siellä 4000 markkaa parempaa paikkaa. Vertailun vuoksi ammattikorkeakoulusta valmistuva IT-alan ammattilainen - ilman, että ammattikorkeakoulututkinto on edes valmis - ansaitsee 15 000 mk kuukaudessa. Tässä ehkä näkyy se ammatin arvostus. Liittyykö se sukupuoleen vai ei, sitä voi miettiä. Nuorten opettajien alkupaikat eivät missään tapauksessa riitä esimerkiksi Helsingissä kattamaan asumis- ynnä muita kustannuksia. Helsingin kaupunki onkin ottanut keskusteluun sen, että pitäisikö opettajille saada työsuhdeasuntoja ja täällä on myös harkittu lisäpalkkausta. Kaiken kaikkiansa järjestön käsitys asiasta on se, että yhteiskunnan tulee ehdottomasti huolehtia siitä, että me saamme riittävästi voimavaroja koulutukseen ja opettajan palkkaukseen. Ja opettajan ammatin arvostus tulee saada nousuun. Valitettavasti vain aina kun järjestö puhuu ammatin arvostuksesta, niin ajatellaan aina, että ketunhäntähän niillä on tietenkin kainalossa. Mutta me peräänkuulutammekin sitä, että kaikki tahot, joita tämä asia kiinnostaa ja jotka ovat sen kanssa tekemisissä, yhteistyöllä pyrkisivät tämän asian parantamiseen. Kiitos. 14

15 Puheenjohtaja Tatja Karvonen Suomen Opettajiksi Opiskelevien Liitto SOOL OPETTAJIEN ARVOSTUS NOUSUUN Arvoisa puheenjohtaja, hyvät läsnäolijat, Kiitos siitä, että sain tulla tänne esittämään puheenvuoroni. Otsikoksi oli laitettu, että opettajan arvostus nousuun. En tiedä, puhunko ihan siitä koko aikaa, koska täällä on tänä päivänä puhuttu hyvin mielenkiintoisista asioista, joista meillä Opettajiksi Opiskelevien Liitolla, SOOLilla, on hyvin vankka näkemys ja näkemys siitä, millä tavalla opettajan koulutukseen hakeutumista ja hakijoitten soveltuvuutta tulisi testata jne. On paljon puhuttu opettajuudesta. Hiukan harmittaa se, vaikka itse olenkin luokanopettaja, että täällä puhutaan pelkästään luokanopettajista, koska opettajuus on muutakin ja opettajia on muitakin kuin luokanopettajia. Mutta palaan näihin asioihin myöhemmässä vaiheessa. Aluksi haluaisin sanoa, että kun lähdette täältä pois, niin älkää kiirehtikö hirveän nopeasti, koska tuolla pöydällä on Suomen koulutuspoliittinen ohjelma, johon on viime keväänä kirjattu meidän opettajiksi opiskelevien näkemykset siitä, mikä on nykytilanne opettajankoulutuksessa ja minkälainen sen pitäisi olla tulevaisuudessa. Lisäksi siinä on meidän jäsenlehti Soolibooli, joka on ilmestynyt viime viikolla, ihan tuoretta lukemista, mitä opettajaksi opiskeleville kuuluu ja mitä on tapahtunut. Toivon, että voitte ottaa ne mukaan ja tutustutte niihin oikein, varsinkin tähän koulutuspoliittiseen ohjelmaa. Täällä on paljon painavaa tekstiä. Aluksi opettajan arvostuksesta ja siitä, mitä opettajan arvostus on ja millä tavalla sen tulisi näkyä. On puhuttu paljon siitä, millä tavalla arvostusta on, tai ehkä sen puutteesta. Näkemykseni opettajan arvostuksesta on, että työtä arvostetaan, mutta se ei esimerkiksi palkkauksessa näy, jos arvostuksen mittarina on palkan suuruus. Toisaalta palkkauskysymyksessä on heijasteita yhteiskunnan nykytilasta ja arvostus mitataan rahassa. Teet arvokasta työtä, kun saat tietyn määrää palkkaa eikä muulla ole merkitystä. Ehkä tässä on myös heijasteita siihen, minkä vuoksi miehet haluavat tehdä niin paljon korkeammin palkattuja töitä kuin se, että tulisivat opettajiksi. Mutta se palkkauksesta. En haluaisi siitä sen enempää, mutta kuten Marja-Leena Isomursu sanoi, että se on aina ammattijärjestön valitusvirsi, jota liian useasti sanotaan, mutta kuitenkin se on tosiasia. Palkkauksen, oli se sitten opettajan, siivoojan tai vaikkapa poliisin, pitäisi olla sellainen, että se vastaa koulutusta ja sillä pystyy tulemaan toimeen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla luokanopettaja ei ehkä tule toimeen. Tapasin yhden vastavalmistuneen luokanopettajan, joka oli innolla tullut tänne töihin, halusi oman asunnon, meni pankkiin, ei saanut lainaa, koska ei saanut riittävästi tuloja. Mielestäni tämä on kurja tilanne. Se, että ne, jotka sanovat, että opettajan ammattia ei arvosteta, voisivat katsoa hiukan peiliin. Kyllä sitä arvostetaan. Jos kuuntelette niitä ihmisiä, kun kerrot, että olet opettaja tai opiskelet opettajak-

si, niin ehkä he kauhistelevat sitä, mutta usein sen vuoksi, että he tietävät, kuinka vaativaa ja arvokasta työtä tehdään. Mutta se, millä muulla tavalla arvostus näkyy opettajan konkreettisessa työssä, että kyllä ne asenteet siihen opettajan työhön ovat erittäin korkealla. Itse ainakin koen tekeväni arvokasta työtä. Oli ammatti mikä tahansa, arvostus lähtee omasta itsestään. Ellet itse arvosta työtäsi, ei kukaan muukaan voi sinun työtäsi arvostaa. Mielestäni se on myös opettajuuden lähtökohta. Meidän opettajaksi opiskelevien pitää arvostaa sitä, mitä tehdään ja olla ylpeitä siitä, rinta röyhingillä mennä, että minusta tulee opettaja ja nostaa vain pää enemmän pystyyn, kun joku tulee sanomaan, että voi, voi, sinua raukkaparkaa. Lisäksi me järjestönä olemme kiinnittäneet huomiota siihen, millä tavalla opettajan arvostus ja opettajan työn kiinnostavuus on heikentynyt. Viime kuussa pidettiin liittokokous, jossa valittiin ensimmäinen vuoden opettajaksi opiskeleva. Tällä toimenpiteellä halusimme omalta osaltamme olla tuomassa esiin opettajuuden myönteisiä puolia sekä kertoa sitä, että opettajuus houkuttelee yhä nuoria. Vuoden opettajaksi opiskelevaksi valittiin Tuomas Yläkorhola. Hän on luokanopettajaksi opiskeleva ja häntä haastateltiin valinnan jälkeen ja kysyttiin, että mitä hänelle merkitsee opettajan ammatin arvostus. Hän sanoi seuraavaa: "Arvostus olisi saavutettava henkilökohtaisesti eikä kollektiivisesti koko ammattiryhmänä", eli siinä mistä työ lähtee, eli luokkahuoneesta tai lastentarhasta päiväkoti-ikäisten lasten kanssa. Ja lisäksi siitä, miksi kannattaa opettajakoulutukseen hakeutua hän totesi seuraavaa: "ei muuta kuin rohkeasti hakemaan. Opettajan työnäkymät näyttävät tällä hetkellä varsin hyviltä, joten alalle kannattaa ehdottomasti hakea. Opettajaksi tarvitaan erilaisia ihmisiä, joten ei muuta kuin avoimin mielin kohti pääsykokeita." Työelämästä hän ei juurikaan sanonut mitään, koska opiskeluaikaa on vielä edessä. Näinhän se on. Kaikki ne, jotka täällä ovat opiskelleet opettajaksi ja ovat toimineet opettajina, tietävät tämän todellisuuden. Seuraavaksi haluaisin hiukan puhua opettajankoulutuksen haasteista. Halusin kääntää tämän sanaksi haaste, koska monesti puhuttiin ongelmista. Tietyllä tavalla ne ovat myös ongelmia, mutta lähinnä näkisin ne haasteina, joihin meidän täällä istuvien ja tämän rakennuksen ulkopuolella tulee vastata. Saimme aluksi opetusneuvos Armi Mikkolalta selvitys siitä, minkälainen on tuleva opettajatarve opettajaryhmittäin ja huomasimme, että monet opettaja-alat tarvitsevat paljon uusia työntekijöitä tulevina vuosina. Sen, mitä opetusministeriö on tehnyt, on tehnyt sen, että opiskelijamääriä eli sisäänottomääriä on kasvatettu. Mutta se ei kuitenkaan riitä siihen. Kuten Marja-Leena Isomursu totesi, että siellä on muitakin ongelmia, eli sen jälkeen kun valmistutaan ja mennään töihin, työolot eivät välttämättä olekaan sitä, mitä olisi toivonut. Ongelmia on myös pääsykoejärjestelmissä ja myös opinnoissa ja opettajan työoloissa. Tässä on puhuttu paljon pääsykoejärjestelmästä ja siitä, millä tavalla saadaan miehiä hakeutumaan alalle. Taas ihmettelin sitä, että miksi puhuttiin pelkästään luokanopettajista. Se on jotenkin painottunut sinne, ehkä nämä selvitykset ja muutkin ovat olleet luokanopettajapainotteisia. Tosiaan näissä selvityksissä ja puheenvuoroissa on nähty se, että opettajakoulutuksen valintakokeet ovat ongelmallisia. Kuten todettiin, luokanopettajakoulutukseen pääsääntöisesti hakeudutaan kahdessa vaiheessa, joissakin jopa kolmessa vaiheessa. Se, että pääsee näihin luokanopettajan valintakokeisiin, pitää menestyä kouluopinnoissa erittäin hyvin, eli menestys jo aikaisemmilta vuosilta pitää olla taattu. Ilolla sain katsoa tätä sivistysvaliokunnan kannanottoa, joka oli kuun alussa tehty, missä oli paljon puhuttu mieskiintiökin. Siellä oli valiokunta ottanut kantaa opiskelijavalintoihin. Sivistysvaliokunta on useissa otteissa kiinnittänyt huomiota opettajankoulutuksen opiskelijavalintoihin. Nykyisellä 16

opettajankoulutuksen pääsykokeella hakija-aineksesta valikoituu teoreettisesti hyvä opiskelijajoukko, mutta sivistysvaliokunnan mielestä on tärkeää, että opiskelijoiksi valikoituu motivoituneita ja kasvatustyöhön myös persoonaltaan parhaiten soveltuva opiskelija-aines. Tämä näkemys on erittäin vahvasti myös SOOL:n näkemys. Tärkeintä on, että opiskelijat ovat motivoituneita ja alalle haluavia ja heillä on kyky suorittaa myös opinnot, ettei käy niin, että on paljon harrastuspisteitä ja sitten opinnot jäävät gradua vaille. Se ei ole kenenkään etu, ei opiskelijan, ei yliopiston eikä laajemassa määrin yhteiskunnan. Se oli luokanopettajan puolella. Mutta miten aineenopettajan puolella sitten? Aineenopettajan koulutuksen valintakokeet ovatkin sitten hiukan mielenkiintoisemmat. Jos niitä vähän tarkemmin katsastelee, niin huomataan, että taito- ja taideaineissa, eli musiikissa, kuvataiteessa, liikunnassa ja käsitöissä on niin sanottu suoravalinta. Opiskelija tietää jo opintoihin hakeutuessaan, että hänestä tulee opettaja. Lisäksi viime vuosina on kehitetty muihinkin aineisiin ns. suoravalintaa, ja näissä hakijamäärät ovat olleet hyvinkin kohtuullisia ja hyviä. Mutta, miten käykään niille opettajaksi opiskeleville, jotka pääsevät opettajankoulutukseen ns. täyttämällä A4:n? Se on harmillista. Haluan näyttää teille muutaman kalvon. Aluksi jos katsotaan taito- ja taideaineita, nämä luvut on kerätty viime kevään jälkeen eli loppukesästä ja alkusyksystä. Siellä on taito- ja taideaineiden opettajankoulutukseen hakeutuneita, musiikki, kotitalous, tekstiilija tekninen työ ja liikunta. Tässä ovat hakeutuneet ja kiintiöt. Ehkä mielenkiintoisimmat luvut löytyvät tuolta yhteensä-sarakkeesta. Musiikkiin oli 319 hakijaa ja 61 on ollut kiintiö. Kotitaloudessa reilu 200, tekstiilityössä myös reilu 200 hakijaa, tekninen työ 137, liikunta lähes 900. Nähdään, että hakijoita on ja että voidaan valita hyvästä joukosta hyvä aines opiskelemaan. Näkemykseni mukaan tässä on selkeästi se, että kyseessä on suoravalinta. Samalla tavalla, kun luokanopettajakoulutukseen saatiin hyvät tiedot esimerkiksi Helsingin puolelta, millä tavalla sinne hakee monia satoja hakijoita, ja muutama prosentti opettajankoulutukseen päässeiden, viime vuonna noin 13 % pääsi sisälle. Miten on muilla ns. ongelma-aloilla? Tässä saatiin selvitys siitä, missä on tarvetta opettajista. Tässä on myös niitä haasteita. Sieltä löytyy matematiikka, hakijoita 146, kiintiö 205. Tässä ei ole laitettu sukupuolen mukaan, mutta jos puhutaan siitä ongelmasta, missä se ongelma on, niin se on enemmänkin tietyillä aineenopettaja-aloilla, että ei saada edes miehistä ja naisista niitä kiintiöitä täyteen, mistä on kentälläkin suurin tarve. Fysiikka, hakijoita 65, kiintiö 128. Kun puhuttiin kielistä, ruotsi on sellainen, missä on tulossa vähän ongelmallinen tilanne. Se vielä pysyy pinnalla hengittäen. Reaaliaineet, esimerkiksi uskonto näyttää aika kivalta, 143 hakijaa ja 45 on kiintiö, joten sielläkin voidaan valita päteviä ihmisiä. Ongelma näissä on, että kiintiöt eivät täyty. En tiedä, kuinka moni teistä on aineenopettajakoulutuksessa ja tekee opiskelijavalintoja. Joskus, mitä on puhunut opiskelijoiden kanssa, niin laitoksella näyttää olevan suunnaton halu saada nämä kiintiöt täyteen, jolloin periaatteessa kuten tässä yhdessä puheenvuorossa tulikin jo esille, siellä on se muodollinen soveltuvuuskoe eli haastattelu, halutaan päästä pienemmillä pistemäärillä sisään, että saadaan kiintiöt täyteen ja opetusta pystytään järjestämään. Toinen puoli, mikä on opettajankoulutuksen haasteena, on opettajankoulutuksen sisällön kehittäminen. Haluaisin tiedustella tässä, että kuinka moni teistä konkreettisesti tekee siinä omassa työssään yliopistossa opettajankoulutuksen kehittämistä. Kolme, neljä. Hienoa, eli nyt puheet eivät mene täysin kuuroille korville. Koska kaikki tiedämme sen, että yliopistolla on oma päätäntävalta koulutuksen antamisesta ja se, että mitä me täällä puhutaan opettajankoulutuksesta ja opettajan- 17